perjantai 22. maaliskuuta 2019

Marion Maréchal: Väestönvaihto ei ole salaliittoteoria

Marion Maréchal
Marion Maréchal, Rassemblement national-puolueen puheenjohtaja Marine Le Penin sisarentytär, suunnittelee paluuta ranskalaiseen politiikkaan.

Maréchal on luopunut Le Pen-sukunimen käytöstä, ja muutenkin hän on ottanut etäisyyttä sukunsa poliittiseen perintöön. Hänet valittiin Ranskan kansalliskokoukseen vuonna 2012, jolloin hänestä tuli 22-vuotiaana maan kaikkien aikojen nuorin kansanedustaja.

Vuonna 2017 Marion Maréchal ilmoitti pitävänsä taukoa politiikasta. Tauon aikana 29-vuotias Maréchal on perustanut Ranskaan kansallismielisen ISSEP-korkeakoulun, jossa on tarkoitus kouluttaa Ranskaan uutta vaikuttajasukupolvea eli "konservatiivisia ja isänmaallisia poliittisia johtajia". Maréchal toivoo, että korkeakoulu osoittautuu yhtä pitkäikäiseksi kuin kuuluisa Sciences Po.

Siinä missä Marine Le Pen edustaa suoraviivaisemmin "populismia", Marion Maréchal on korostanut ranskalaiseen kulttuuriin nojautuvaa "arvokonservatismia". Ranskan nykyisestä poliittisesta kentästä poiketen, Maréchal on myös harras katolinen. Tässä mielessä hänellä ei ole paljon yhteistä Macronin kaltaisten europoliitikkojen kanssa. Maréchalin mielestä presidentti Macronin politiikka pyrkii edes ajamaan vaarallisella tavalla "rajatonta valtiota ja kapitalismia". Historioitsija Laurent Jolyn mukaan Maréchal on ranskalaisen reaktionääriajattelija "Charles Maurrasin oppien ilmentymä".

Yksi keskeinen ero tätinsä Marine Le Penin politiikkaan tulee myös suhtautumisessa maahanmuuttoon. Siinä missä Marine Le Pen on siistinyt puolueensa näkemyksiä valtavirran keskustalaiseen suuntaan, Maréchal on huomattavasti radikaalimpi. Marine Le Pen ei ole nähnyt "suuren väestönvaihdon" ideologian olevan todellinen uhka, vaan "salaliittoteorian kaltainen" visio. Hänen sisarentyttärensä puolestaan on vakuuttunut, ettei väestönvaihto ole "absurdi ajatus": Maréchal siteeraa tutkimusta, joka antaa ymmärtää, että jo vuonna 2040 natiiviranskalaiset ovat vähemmistö omassa maassaan.

Suuren väestönvaihdon käsite tulee ranskalaisen kirjailijan, Renaud Camusin, teoksesta Le Grand Remplacement, joka julkaistiin vuonna 2012. Siinä Camus väitti, että natiivit "valkoiset" eurooppalaiset tullaan kolonisoimaan ei-valkoisilla maahanmuuttajilla Pohjois-Afrikasta ja Lähi-idästä. "Tämä suuri väestönvaihto on ajatuksena hyvin yksinkertainen", Camus on sanonut. "Ensin jossakin asuu yksi kansa, ja sukupolven kuluttua täysin toinen". Maréchal on samaa mieltä Camusin kanssa, ja haluaa tällä viestittää edustavansa "ideologista siirtymää" ranskalaisessa poliittisessa ajattelussa. Tähän eivät edes yksittäisten hullujen suorittamat terroriteot voi vaikuttaa.

"Me haluamme maamme takaisin", Maréchal sanoi yleisölle vieraillessaan Yhdysvalloissa vuonna 2018. "Ranska, katolisen kirkon vanhin tytär, on kohta Islamin pieni sisarentytär...tämä ei ole se Ranska, jonka puolesta isovanhempamme taistelivat", hän lisäsi. Nähtäväksi jää, miten Marion Maréchal tulee vaikuttamaan Ranskan ja Euroopan politiikkaan, ja onko jo liian myöhäistä muuttaa tapahtumien kulkusuuntaa.

keskiviikko 20. maaliskuuta 2019

Golanin kukkulat, Krim ja Yhdysvaltojen kaksinaamaisuus

Amerikkalaissenaattori Lindsey Graham ilmoitti viime viikolla lobbaavansa Trumpin hallintoa, jotta se tunnustaisi Syyrian Golanin kukkulat virallisesti osaksi Israelia.

Jos Yhdysvallat todella tekee näin, se menettää moraalisen oikeutensa paheksua Krimin liittämistä takaisin Venäjän federaation yhteyteen, toteaa toimittaja Finian Cunningham, joka kirjoittaa tästä Washingtonin kaksinaamaisuudesta.

Amerikan ulkoministeriön raportissa Golanin kukkuloita käsittelevässä osiossa viitataan tähän kiistanalaiseen maa-alueeseen "Israelin kontrolloimana", ei enää "Israelin miehittämänä". Tämä muutos sanankäänteessä poikkeaa YK:n päätöksestä, jossa Golanin kukkuloiden mainitaan olevan ylänkömaa, jonka Israel miehitti Syyrialta kuuden päivän sodassa 1967.

Vuonna 1981 Tel Aviv liitti muodollisesti Golanin kukkulat Israelin alueisiin. Samana vuonna YK:n turvallisuusneuvosto, Yhdysvaltojen mukaan lukien, tuomitsi yksimielisesti liittämisen laittomaksi. Päätöslauselma vaati Israelia palauttamaan maa-alueen Syyrialle, johon Golanin kukkulat historiallisesti kuuluvat. Vaatimus oli kuitenkin varsin ponneton, eikä Israelia vastaan suunnattu talouspakotteita tai muitakaan toimenpiteitä.

Israel ei tietenkään ole palauttanut ylänkömaata. Alue on nykyisin tärkeä juutalaisvaltion vesihuollon kannalta; se tuottaa noin kolmasosan Israelin juomavedestä. Oma lukunsa on myös Golanin öljyvarat, jotka ovat miehityksen jälkeen päätyneet sellaisten tunnettujen globalistien kuten Jacob Rothschildin, Rupert Murdochin ja Dick Cheneyn omistaman Genie Energy-yhtiön käsiin.

Jos Washington todella tunnustaa Golanin virallisesti osaksi Israelia, tämä merkitsisi Cunninghamin mukaan jälleen uutta räikeää kansainvälisen oikeuden rikkomusta. Koko "kansainvälinen oikeus" vaikuttaakin olevan vain väline, jolla kovistellaan lännen globalistien vastaisia valtioita ja muita tahoja.Tällaisen siirron jälkeen Washingtonin on turha moraaliposeerata Krimin niemimaan suhteen, joka sentään liittyi takaisin Venäjään vapaaehtoisesti.

Viime kuussa Yhdysvaltojen ulkoministeri Mike Pompeo toisti syytöksensä Venäjää kohtaan Krimin "anneksoinnista". Pompeo vaati, että Venäjän vastaiset pakotteet pidetään voimassa niin kauan, kunnes Venäjä "palauttaa Krimin Ukrainalle". Washingtonin ja Euroopan unionin väitteet, joiden mukaan Venäjä on "laittomasti miehittänyt Krimin", ovat virallinen veruke Venäjälle asetetuille koville talouspakotteille. Väite on kuitenkin perusteeton, sillä Krimin niemimaa on historiallisesti ollut aina osa Venäjää, toisin kuin Golanin kukkulat, jotka ovat kuuluneet Syyrialle jo ennen Israelin perustamista.

Golanin kukkuloilla toimivalla Genie Energy-yhtiöllä on kytköksensä paitsi aiemmin mainitsemiini raharikkaisiin, myös Trumpin hallintoon: Trumpin vävyn, Jared Kushnerin perhe, on investoinut Golanilla toimivaan öljy-yhtiöön. On selvää, että Golan vallattiin osin vesivarojen, mutta myös sen massiivisten öljyvarantojen vuoksi. Tämän vuoksi myös Assad on yritetty syrjäyttää, jotta koko Syyria saataisiin viimein pois pelistä globalistien ja Israelin intressien eduksi. Genie Energyn osakkaan, Rupert Murdochin, media-imperiumi on jo vuosikausia demonisoinut Assadia, vaatien sotilaallista väliintuloa ja vallanvaihtoa.

Yhdysvallat siis tukee Israelin ja sen globalisti-isäntien laittomia maavarkauksia, mutta kehtaa samaan aikaan syyttää Venäjää Krimin suhteen. Jos eurooppalaiset mukisematta hyväksyvät Yhdysvaltojen tunnustuksen Golanista osana Israelia, heidän tulisi toimittaja Cunninghamin mukaan pitää suunsa kiinni myös Krimin niemimaan kohdalla. Näin ei tietenkään tapahdu, sillä "kansainvälinen laki" ei ole kaikille sama.

tiistai 19. maaliskuuta 2019

Krimin niemimaa

Krimin niemimaalla juhlittiin eilen Krimin Venäjään liittämisen vuosipäivää. Krim palasi takaisin Venäjän yhteyteen viisi vuotta sitten. Koska suomalainen valtamedia toistaa vain lännen propagandaa, tarkastellaanpa aihetta hieman toisestakin näkökulmasta.

Krimin asukkaiden enemmistö äänestäisi yhä Krimin Venäjään liittämisen puolesta, paljastaa asukkaiden keskuudessa tehty viimeisin kysely. Liittäminen nähdään yhä erittäin positiivisessa valossa. Krimin niemimaa on venäläinen ja pysyy vastedes osana Venäjää, oli Ukrainan läntinen nukkehallitus, Suomen hallitus tai Yhdysvallat asiasta mitä mieltä hyvänsä.

Krimin aluehallinnon pääministeri Sergei Aksjonov sanoi haastattelussa, että Krim on "valloittamaton linnoitus, mitä tulee turvallisuuteen, eikä sen kansalaisten tarvitse pelätä Ukrainan provokaatioita. Puolustusministeriö on luonut turvallisen kilven presidentin määräyksellä". Myös Venäjän puolustusministeri Sergei Šoigu totesi duuman puolustuskomitean istunnossa, että Venäjän sotilaallista läsnäoloa Krimillä on vahvistettu, ja se kykenee suojelemaan koko niemimaan aluetta.

"Niemimaalla on voimakas sotilasjoukko, jolla on käytössään kehittyneitä aseita. On Mustanmeren laivaston aluksia, ilmatorjuntajärjestelmiä, sukellusveneiden torjuntajärjestelmiä, sähköisiä sodankäyntijärjestelmiä ja niin edelleen. Krimillä on nyt enemmän voimaa kuin koko Ukrainassa", Sergei Aksjonov luettelee.

Aluehallinnon pääministeri totesi myös, että vuoden 2016 "sabotaasi-terroristien" ryhmän yritettyä päästä voimakeinoin Krimille, rajaturvallisuutta päätettiin vahvistaa teknisin keinoin. "Rajaa ei enää ylitetä laittomasti. Yrittäjiä oli aiemminkin hyvin pieni joukko. Ukrainan rajalla oleva maa-alue on täysin suljettu, ja myös merialue on turvallisesti valvottu", Askjonov selittää.

Kiovassa vuonna 2014 tapahtuneen vallankaappauksen jälkeen, Krimin ja Sevastopolin johto päättivät järjestää kansanäänestyksen Krimin liittymisestä takaisin Venäjään. Asukkaat äänestivät liittymisen puolesta maaliskuun 16. päivä vuonna 2014. Venäjään yhdistymistä puolsi 96,7% Krimin asukkaista ja 95,6% Sevastopolin asukkaista. Tällaista äänestystulosta selittää se, että Krim oli jo 90-luvulta saakka halunnut irtaantua Ukrainasta.

Maaliskuun 18. päivä, Venäjän presidentti Vladimir Putin allekirjoitti liittymissopimuksen, jolla Krim ja Sevastopolin rannikkokaupunki liitettiin takaisin Venäjän federaatioon. Maaliskuun 21. päivä sopimus sai Venäjän perustuslakituomioistuimen ja duuman molempien kamarien hyväksynnän. Lännen kaappaaman Kiovan hallinto ei ole suostunut hyväksymään Krimin niemimaan liittymistä takaisin Venäjään.

Venäjän presidentti Putin osallistui eilen Krimillä vuosipäivän juhlallisuuksiin, sekä kahden uuden voimalaitoksen muodolliseen avaamiseen. Venäjä on rakentanut Krimille myös uuden kansainvälisen lentoterminaalin, Kertšinsalmen ylittävän "Euroopan pisimmän sillan", ja kunnostanut muutenkin niemimaan yleisilmettä. Putin aikoi nykyisellä kaudellaan vauhdittaa Venäjän talouskasvua innovaatioilla, kehittää terveydenhuoltosektoria, koulutusta, teollista tuotantoa, sekä kohentaa infrastruktuuria. Näin on tehty ja Krim on tästä malliesimerkki.

maanantai 18. maaliskuuta 2019

Euraasia nousee, mitä tekevät EU ja Yhdysvallat?

Peking yöllä.
Kirjoitusteni kestoaiheena on tämän blogin alusta asti ollut Euraasia: Euroopan ja Aasian yhdistelmä, joka ulottuisi Lissabonista Shanghaihin tai Jakartaan. Tiettävästi kukaan muu ei kirjoita Suomessa euraasialaisesta perspektiivistä.

Bruno Maçães, The Dawn of Eurasia-kirjan kirjoittanut Portugalin entinen Eurooppa-ministeri, selosti viime vuoden puolella South China Morning Post-lehdessä siitä, kuinka tämä uusi supermanner on syntymässä. Maçães pohti myös, miten Yhdysvaltojen rooli muuttuisi ja osaisiko se sopeutua uuteen järjestykseen. Tarkastellaanpa kertauksen omaisesti tätä geopoliittista maisemaa.

Euraasiaa sitoo osittain yhteen jo infrastruktuuri: uudet maa- ja meriyhteydet, jotka lisääntyvät kaiken aikaa. Tässä on jo mukana EU:n jäsenmaita satamineen ja rautateineen. Siihen liittyy myös ideologia, joka hylkää kylmän sodan aikaisen angloamerikkalaisen maailmankuvan, ja pohjautuu aidommin monenkeskisyyteen. Euraasiaa yhdistää myös kauppa: Euroopan ja Aasian välinen kaupankäynti on jo volyymiltaan kolminkertainen verrattuna transatlanttiseen kauppaan.

Maçãesin mukaan muutos on myös sivilisationaalinen. Vuosisatojen ajan, eurooppalaiset ovat ajatelleet Eurooppaa ja Aasiaa vastakohtaisina maailmoina. Eurooppa oli se moderni, teknologinen, nopeasti kehittyvä ja muuttuva manner. Aasia puolestaan oli kaikkea päinvastaista: se oli staattinen, kehittymätön ja toivottoman takapajuinen. Nyt roolit ovat vaihtuneet. Brysselissä ihmiset käyttävät yhä luottokortteja, kun taas Kiinassa kortit ovat jo reliikkejä menneisyydestä.

Tämän päivän Peking näyttää jo tulevaisuuden kaupungilta Blade Runner-elokuvasta; se on samanaikaisesti pimeä ja hohtava metropoli, jossa hypermoderni kohtaa perinteisen kulttuurin. Euraasiasta on nopeasti tulossa integroitunut kokonaisuus, mutta se tarvitsee yhä poliittista organisointia. Maçãesin mielestä Kiina tarjoutui ensimmäisenä vapaaehtoiseksi. Äärimmäisen kunnianhimoinen Vyö ja tie-hanke (Belt and Road Initiative, BRI), järjestelee supermannerta jo kiinalaisella tehokkuudella. Muitakin kilpailevia projekteja on kehitteillä. Intialla, Venäjällä, Japanilla ja Euroopalla on myös omat ideansa.

Maçães katsoo, ettei mikään ole tällä hetkellä verrattavissa Euraasian nousevaan järjestykseen. Jopa kunnianhimoinen yritys luoda Euroopan-laajuinen poliittinen järjestys 1600-luvun uskonsotien jälkeen kalpenee tähän verrattuna. Toisen maailmansodan jälkeen syntynyt ajatus "lännestä" ja sen luotsaamasta "sääntöpohjaisesta kansainvälisestä järjestyksestä", ei myöskään ole mitään verrattuna siihen, että integroitu Euraasia kattaisi kolme neljäsosaa maailman väestöstä ja kaksi kolmasosaa sen taloudellisesta kapasiteetista.

Miten tähän suhtautuu sitten Yhdysvallat, läntisen järjestyksen arrogantti valtakeskus? Voisi kuvitella, että sillä olisi intresseissään jatkaa yrityksiä uudelleen järjestää maailman karttaa, Maçães arvelee. Vyö ja tie-hanke pyrkii avoimesti korvaamaan "lännen" jollakin uudella. Jos kaikki Euraasian latentit voimat liittoutuvat keskenään, uhkana on, että Yhdysvalloista tulisi uudella kartalla vain poliittisesti ja taloudellisesti marginaalinen, periferinen saari. Toisaalta Kiinan silkkitie jatkaa omalla tavallaan globalisaatiota, joten talouseliitin on päätettävä, puolustaako vanhaa järjestystä, vai yrittääkö hyötyä Kiinan noususta.

Epäilijät voivat väittää vastaan sanoen, ettei tällainen jälkiamerikkalainen skenaario toteudu, sillä Euraasia on ja tulee olemaan hyvin hajanainen. Sen keskeiset blokit omaavat hyvin erilaisia näkemyksiä, Euroopan unionin jäykän byrokraattisesta liberalismista Kiinan valtiokapitalismiin ja Venäjän valtapolitiikkaan, mukaan lukien kaikenlaiset variaatiot näiden väliltä.

On totta, että tässä vaiheessa on liikkeellä erilaisia ja kilpailevia käsityksiä siitä, kuinka Euraasia tulisi organisoida. Maçães ei myöskään sulje pois mahdollisuutta, että tämä "suuri peli" päättyy suureen konfliktiin, kuten kävi aiemmin Euroopassa maailmansotien aikaan, kun sen ajan poliittista järjestystä pyrittiin setvimään. Yhdysvallat sabotoi jo parhaansa mukaan meneillään olevaa vallanvaihtoa, ja myös pienessä Suomessa lännen masinoima informaatiosota käy kuumana. Poliitikkomme ovat valitettavasti sitouttaneet Suomen angloamerikkalaiseen järjestykseen.

Olisiko konflikti sitten parempi Yhdysvaltojen kannalta? Mielestäni Yhdysvallat pyrkii jo hybridisodillaan heikentämään Euraasian ja uuden maailmanjärjestyksen syntymistä. Se uhkailee Eurooppaa ja vaatii liittolaisiaan kääntämään selkänsä Kiinalle, samoin kuin se on jo pitemmän aikaa uhkaillut Eurooppaa Venäjä-yhteistyön suhteen. Miten käynee Nord Stream 2-projektille ja Huawein 5G-verkolle Saksassa?

Vaikka Maçães on selvästi innoissaan Euraasian potentiaalista, hän taitaa loppujen lopuksi olla länsimielinen liberaali, joka ei kuitenkaan toivo Yhdysvaltojen roolin maailmassa heikkenevän. Hänen kirjoituksensa loppulauselma onkin suorastaan absurdi: Maçãesin mielestä Yhdysvallat voisi osallistua Euraasian organisointiin kehittämällä itselleen uuden taustavaikuttajan roolin, jotta sen valta-asema maailmassa säilyisi "miltei ennallaan"!

Tällainen on länsiliberaalien toiveajattelua. Yhdysvaltojen "unipolaarinen hetki" on jo käytännössä ohi, eivätkä Kiina, Venäjä ja muut euraasialaiset toimijat tarvitse epäluotettavaa päällepäsmäriä osalliseksi Euraasian projektiin. Washington tietää tämän, ja käy siksi armotonta hybridisotaa sekä Kiinaa että Venäjää vastaan; tämän vuoksi ulkoministeri Mike Pompeo on maanitellut Brysselin diplomaatteja satuillen Trumpin hallinnon pyrkivän luomaan "uuden liberaalin järjestyksen".

EU:lle Kiina aiheuttaa dilemman siksi, että Yhdysvallat painostaa sitä taustalla kaiken aikaa, vaikuttaen päätöksiin kaupankäynnistä ja EU:n Kiinan politiikasta. Saa nähdä, miten käy, kun Kiinan presidentti Xi Jinping matkustaa lähiaikoina ensin Italiaan ja sitten Ranskaan neuvottelemaan. Peking on onnistunut kasvattamaan vaikutusvaltaansa sekä EU:n sisällä, että myös sotilasliitto Naton reviirillä. Yhdysvalloille Kiina projekteineen edustaa "eksistentiaalista uhkaa", mutta Kreikalle, Portugalille, Saksalle ja Italialle, Kiina antaa uusia mahdollisuuksia edistää maiden omia kansallisia intressejä.

Lähitulevaisuuden merkittävin kysymys on, jatkaako Eurooppa Yhdysvaltojen tahdottomana vasallina, toimien amerikkalaisten apuna ylläpitämässä murenevaa läntistä järjestystä, vai uskaltaako se liittyä Kiinan ja Venäjän rinnalle rakentamaan uutta supermannerta uusien pelisääntöjen mukaan, samalla kohentaen tuntuvasti omaa talouttaan?  Miten käy itse EU:n? Tulevissa  europarlamenttivaaleissa olisi mahdollisuus yrittää muuttaa nykyistä suuntaa; muuten koko europrojekti joutaa historian romukoppaan.

lauantai 16. maaliskuuta 2019

Maaliskuun idus, sotaisa ajankohta

La Mort de César, Jean-Léon Gérôme
Yhdysvallat käy parasta aikaa voimakasta hybridisotaa Venezuelaa vastaan. Aikooko Washington aloittaa sotilaallisen intervention Maduron hallintoa vastaan nyt maaliskuun aikana?

Eugene Abramoff kirjoittaa siitä, kuinka Yhdysvallat seuraa tietäen tai tietämättään muinaisen Rooman kalenteria, jossa maaliskuu oli omistettu Marsille, roomalaiselle sodan jumalalle. Roomalaisille maaliskuu merkitsi "aikaa aloittaa uudet sotatoimet". Roomalaisen kalenterin Idus Martii, maaliskuun idus, oli myös juonittelun ja vallanvaihtojen aikaa: Cassiuksen ja Marcus Junius Brutuksen johtama salaliitto murhasi tuolloin Julius Caesarin.

Lähihistoriassa maaliskuu on ollut Pentagonin ja sotilasliitto Naton operaatioiden aikaa. Suomessakin maavoimien paikallispuolustusharjoituksia on suoritettu tässä kuussa, ja Suomi osallistuu Ruotsin maavoimien Northern Wind 2019-harjoitukseen Norrbottenissa Pohjois-Ruotsissa 18.–27. maaliskuuta. Myöhemmin keväällä alkavat Sodankylässä Yhdysvaltojen johtamat massiiviset Bold Quest-harjoitukset. Ulkomaisia joukkoja odotetaan saapuvan kaikkiaan noin 1500 osallistujaa 20 maasta ja Natosta. Suomi on vallanpitäjien tuella salakavalasti liitetty mukaan Yhdysvaltojen ja Naton sotatoimiin.

Lukuun ottamatta poikkeuksia, kuten Afganistanin sota (joka alkoi lokakuussa 2001) ja elokuun 2. päivä 1990 aloitettu Persianlahden sota, kaikki keskeisimmät Yhdysvaltojen, Naton ja sen liittolaisten sotilasoperaatiot aina Vietnamin sodasta lähtien, on kuitenkin aloitettu maaliskuussa.

Abramoff spekuloi, "jumaloivatko" lännen sota-arkkitehdit Marsia, roomalaista sodan jumalaa? Maaliskuun 23. päivä (joka sattuu yhteen myös kevään alkamisen kanssa), oli päivä, jolloin roomalaiset juhlivat uusien sotilaskampanjoiden alkamista. Tuo aika tunnettiin juhlistaan, joista käytettiin nimitystä Tubilustrium, jolloin Mars-jumalaa ylistettiin riehakkaissa pidoissa.

Yhdysvaltojen kongressin antamalla Tonkininlahden päätöslauselmalla presidentti Lyndon B. Johnson sai valtuudet osallistua Vietnamin sotaan maaliskuun 8. päivä vuonna 1965. 3500 merijalkaväen sotilasta siirrettiin tuolloin etelä-Vietnamiin, mikä merkitsi Yhdysvaltojen maasodan alkamista. Tämäkin sota alkoi Yhdysvaltojen keksimällä syyllä, mutta ei siitä enempää tässä yhteydessä.

Naton sota Jugoslaviassa aloitettiin myös maaliskuussa, 24. päivä vuonna 1999. Yhdysvaltojen asevoimien käyttämä koodinimi pommituskampanjalle oli operaatio "Ylevä Alasin", ja se kesti vuoden 1999 maaliskuusta aina kesäkuun 10. päivään asti.

Irakin sota aloitettiin maaliskuun 20. päivä Bagdadin aikaa vuonna 2003. Yhdysvaltojen ja Naton johtama invaasio oikeutettiin epäilyllä Irakin hallussa olevista joukkotuhoaseista. Jälleen epäily osoittautui keksityksi tekosyyksi hyökkäykselle ja Saddam Husseinin suistamiseksi vallasta. Ei ole liioiteltua väittää, että kaikki Yhdysvaltojen ja Naton aloittamat sotatoimet ovat perustuneet valheelle.

Yhdysvaltojen ja Naton salainen sota Syyriaa vastaan aloitettiin 15. maaliskuuta vuonna 2011, jolloin islamistipalkkasoturit ja kuolemanpartiot lähetettiin Jordanin vastaisella rajalla olevaan Daraan kaupunkiin. Terroristit osallistuivat tuhopolttoihin sekä siviilien surmaamiseen. Tätä terroristien hyökkäystä tukivat alusta asti Yhdysvallat, Nato ja sen Persianlahden kätyrit: Saudi-Arabia ja Qatar. Lännen media kirjoitti tietenkin "sisällissodasta".

Nato suoritti "humanitaarisen väliintulon" myös Muammar Gaddafin johtamassa Libyassa. Libyan pommittaminen alkoi maaliskuun 19. päivä vuonna 201. Naton sotilaskoneet moukaroivat Libyaa herkemättä maaliskuusta alkaen seitsemän kuukauden ajan. Libya siirtyi länsiliittouman veristen operaatioiden historiaan. Pakolaiskriisi, orjakauppa ja yhä jatkuva epävakaus alueella olivat seurausta tästä Mars-jumalalle otollisesta operaatiosta.

Maaliskuun 25. päivä vuonna 2015, kansainvälinen Saudi-Arabian johtama koalitio aloitti Yhdysvaltojen tuella ilmaiskut huthikapinallisia vastaan Jemenissä. Siitä lähtien maata on runneltu armottomasti, ja Jemenin sota on pahimpia yhä jatkuvia humanitaarisia katastrofeja tässä ajassa.

Lopuksi vielä takaisin Venezuelaan. Viimeisimmät lausunnot antavat ymmärtää, että Pentagonilla on jo olemassa suunnitelma suoraan sotilaalliseen interventioon Venezuelassa. Varapresidentti Pence kertoi tästä Lima-ryhmän kokouksen yhteydessä Bogotassa helmikuun 25. päivä. Erilaisia skenaarioita on tarkasteltu. Pencen sanoin, "kaikki vaihtoehdot ovat pöydällä".

Tällä välin Yhdysvallat on lähettänyt erikoisjoukkojaan Kolumbiaan. Yhdysvaltojen ilmavoimat ovat tehneet "tiedustelulentoja" Venezuelan rannikolla "keräten salaisiksi luokiteltuja tiedustelutietoja". Vaikka Yhdysvallat on "sotavalmiudessa", ei ole vielä tietoa, siirtyykö Yhdysvallat suoriin sotatoimiin. Presidentti Maduron mukaan Trumpin hallinnon masinoima kyberhyökkäys aiheutti viime viikon sähkökatkokset. Viime lauantaina 15 munuaissairautta sairastaneen ihmisen kerrottiin kuolleen, koska he eivät saaneet dialyysihoitoa maan sähkökatkojen takia. Jälleen veriuhreja sodan jumalan alttarille.

Olipa Abramoffin spekuloinneissa perää tai ei, maaliskuun idus, Idus Martii, tuo joka tapauksessa nykyajassa esiin Yhdysvaltojen ja Naton sodankäynnin, sekä erilaiset juonittelut, salaliitot ja vallanvaihto-operaatioiden suunnitelmat.

perjantai 15. maaliskuuta 2019

Euroopan unioni, vain välivaihe ennen globaalia hallintoa?

Philippe de Villiers
Euroopan unioni näyttää merkkejä jakaantumisesta ja hajoamisesta. Federalistien suunnitelma ei näytäkään toimivan niin kuin oli suunniteltu. Ymmärtääkseen mistä tässä on kysymys, on mentävä unionin alkulähteille, sanoo ranskalainen poliitikko Philippe de Villiers, joka on kirjoittanut aiheesta kirjan.

De Villiers on varma siitä, että eurooppalaisille on valehdeltu koko ajan. "Euroopan Yhdysvallat" ei ole eurooppalainen projekti, eikä edes eurooppalaisten visioima. Maurice Couve de Murville, joka toimi ulkoministerinä ranskalaisen suurmiehen, Charles de Gaullen, hallituksessa, kertoi de Villiersille, ettei EU:n koskaan edes tarkoitettu koostuvan "Euroopan kansoista", vaan siitä oli alunperinkin tarkoitus tehdä maahanmuuttajien sulatusuuni.

Jean Monnet, ranskalainen viranhaltija, jota pidetään yhtenä EU:n perustajista, viittasi kryptisesti tulevaan geneettiseen ohjelmointiin muistelmateoksessaan Mémoires: "Olenko tehnyt riittävän selväksi sen, ettei Euroopan yhdentyminen ole mikään lopullinen päämäärä? Se on vain vaihe...askel kohti huomispäivän maailman organisointia".

Monnet ei toivonut eurooppalaisen patriotismin syntyä; itse asiassa hän vastusti kaikkia isänmaallisuuden muotoja. Sen sijaan häntä kiehtoi ajatus siitä, että unioni olisi astinlauta kohti tulevaa maailmanhallintoa ja globaalien markkinoiden syntyä. "Euroopan unioni on vain pysäkki matkalla kohti Globaliaa", sanoo de Villiers.

Ranskalaispoliitikko on syyttänyt Euroopan yhdentymisen puolestapuhujia valehtelijoiksi. "Seitsemänkymmentä vuotta meille on sanottu: 'Me tulemme luomaan eurooppalaisen vallan', mutta ei ole mitään 'eurooppalaista valtaa', eikä koskaan ollutkaan. EU:n perustajat eivät sellaista edes halunneet, vaan tottelivat vain määräyksiä rapakon takaa. Amerikkalaiset halusivat yksinkertaisesti toimeenpanevan komission", de Villiers kertoo.

"He halusivat jälkipoliittisen arkkitehtuurin, Euroopan ilman kansallisvaltioita, jota hallittaisiin ulkoapäin. He kokosivat paketin. Monnet ja [Robert] Schuman saivat tähän rahoituksen CIA:n määräyksellä", väittää de Villiers. "Olen julkaissut kirjeet, jotka lähetettiin Monnetille Chase Manhattan-pankista. Ne on allekirjoittanut John MacCloy, joka oli Monnetin yhteyshenkilö CIA:ssa vuonna 1943. Viidentoista vuoden ajan dollareita satoi Yhdysvaltojen ulkoministeriöstä."

De Villiers jatkaa: "Monnet valehteli muistelmissaan tästä aiheesta; hän vannoi, ettei koskaan saanut rahoja hallitukselta. Dollarisateella oli myös tarkoitus ajaa Yhdysvaltojen ulkoministeriön intressejä. Nämä ihmiset eivät tehneet työtään Euroopan hyväksi, vaan ajaakseen amerikkalaisten etuja Euroopassa."

De Villiersin mukaan John Foster Dulles, presidentti Eisenhowerin tuleva ulkoministeri, tunnusti vuonna 1942: "Me halusimme yhdistyneen Euroopan itsekkäistä syistä". Amerikkalaiset ja varhaiset lännen globalistit halusivat luoda Eurooppaan Yhdysvaltojen rinnakkaismarkkinat ja estää 'kansakuntien Euroopan' synnyn, koska Yhdysvaltojen olisi vaikeampi kontrolloida sellaista. Niinpä Euroopasta tehtiin sotilasliitto Naton avulla Yhdysvaltojen kulttuurinen, taloudellinen ja sotilaallinen siirtomaa.

De Villiers erottaa joukosta myös yhden Saksan liittokanslerin: "Angela Merkel on osa näiden hullujen liikettä, joka toistaa puheissaan tiettyjä samoja pelkoja: "Me rakennamme sellaista Eurooppaa, joka suojelee meitä Hitlerin paluuta vastaan". Huvittavaa tässä on se, että alkuperäisen Rooman sopimuksen arkkitehti Walter Hallstein oli Hitlerin lakimies. "Vielä pahempaa, hän suunnitteli ylikansalliset raamit Euroopan yhdentymiselle. "Hallstein oli syvästi ylikansallinen ja vihasi nationalismia", sanoo de Villiers. Hallstein kannatti voimakasta keskusjohtoa, kun taas esimerkiksi Ranskan Charles de Gaulle olisi halunnut Euroopan talousyhteisön säilyvän löyhänä valtioiden välisenä liittona.

Euroopasta haluttiin maailmansotien jälkeen tehdä keskusjohtoinen globalistien lakeijoiden hallinnoima manner, joka toimisi välivaiheena kohti lopullista, maailmanlaajuista, korporaatioiden ohjaamaa järjestelmää, jonka rinnalla natsi-Saksakin kalpenisi. "Onkin vastenmielistä, että euroskeptikkoja, kansallismielisiä ja populisteja haukutaan natseiksi", tuhahtaa de Villiers. "Se oli Monnet, joka piteli kynää, mutta se ei ollut Ranska, joka maksoi musteen. Olen julkaissut [kirjassani] dokumentit, jotka todistavat, että Euroopan unioni suunniteltiin, toimeksi annettiin ja rahoitettiin CIA:n toimesta."

De Villiersia on syytetty salaliittoteorian (termi, jonka CIA loi saattaakseen arvostelijansa huonoon valoon) rakentamisesta. De Villiers kuitenkin sanoo, että hänen tutkimuksensa todistavat päinvastaista: "Julkaisin dokumentit ja todistusaineiston. Ne eivät ole mitään fantasiaa. Kirjani on jopa vastaus salaliittoon, jossa Monnet ja Schuman olivat mukana. He itse asiassa kutsuivat itseään 'salaliiton komentajiksi'."

Avoimien rajojen politiikka on tärkeä elementti EU:n päämäärien saavuttamiseksi. Kyynisesti hyväksikäytetty "ihmisoikeuksien" käsite on ainoa raja unionissa, johon eri kansallisuudet sulautetaan. Eurooppa ei enää ole maantieteellisessä, kulttuurisessa tai poliittisessa mielessä alue. Se ei kuulu enää fysiikan maailmaan. Se ei enää pyri olemaan valtiorakennelma, vaan ainoastaan ylikansallisen oligarkian etuja ajava byrokratia ja lainsäädännöllinen kokonaisuus, jota maksetut virkamiehet ja poliitikot hallinnoivat.

Philippe de Villiersin mukaan Euroopan unionin hallinto on suunniteltu sellaiseksi, ettei sillä ole todellista johtoa. Se on epäpolitisoitu ja irrotettu geopoliittisesta yhteydestään, koska koko unioni suunniteltiin vain välietapiksi matkalla kohti maailmanlaajuista hallintoa. Lännen globalistit ovat saaneet edistää suunnitelmiaan suhteellisen rauhassa. Kykenevätkö kansallismieliset voimat estämään niiden toteutumista?

torstai 14. maaliskuuta 2019

Turkki vastustaa Washingtonin käskyjä

Turkin presidentti Erdoğan
Turkin aikomus ostaa venäläinen S-400-ilmatorjuntajärjestelmä on lisännyt jännitteitä Yhdysvaltojen kanssa.

Viime vuonna Washington painosti Nato-liittolaistaan kaksinkertaistamalla tuontitullit turkkilaiselle alumiinille ja teräkselle. Tämä aiheutti Turkissa talouskriisin.

Vähän aikaa sitten Yhdysvallat ilmoitti päätöksestään lopettaa etuuskohteluun oikeuttavat kauppasopimukset Ankaran kanssa. "Tämä askel, toisin kuin viime vuoden teräksen ja alumiinin tuontitullien nosto, ei kuitenkaan vaikuta vakavasti Turkin talouteen ja on symbolisempi ele", sanoo Venäjän strategisen tutkimuksen instituutin RISS:n asiantuntija Vladimir Fitin.

Pentagon toteaa, että jos Ankara ei harkitse uudelleen päätöstään Venäjän ilmatorjuntajärjestelmän hankkimiseksi, Yhdysvallat ei enää toimita Turkille amerikkalaisia Patriot-ohjusjärjestelmiä ja F-35-hävittäjiä. Venäläisten asejärjestelmien hankkimisella olisi muitakin vaikutuksia Turkin sotilaalliseen yhteistyöhön Yhdysvaltojen kanssa.

Turkin vastaus näihin uhkauksiin tuli pian. Turkin television haastattelema presidentti Erdoğan sanoi, että Turkin painostaminen aseostojen suhteen ei tule onnistumaan, eikä Yhdysvallat voi kontrolloida hänen maataan tällä tavalla. Erdoğan lisäsi, että tällaisessa tilanteessa hän voi pyytää Moskovalta myös Venäjän uusimman S-500-ohjuspuolustuskompleksin toimitusta.

RISS-asiantuntija korosti, että Erdoğan kiinnitti huomion amerikkalaisten asemaan puskurivyöhykkeellä Turkin ja Syyrian rajalla. Tosiasia on, että Washington ei vieläkään salli turkkilaisten joukkojen pääsyä alueelle. Ankara pitää alueelle pääsyä välttämättömänä edellytyksenä sen kansalliselle turvallisuudelle.

"Myös turkkilaisen lehdistön suhtautuminen on viime aikoina selvästi muuttunut. Tiedotusvälineet korostavat nyt sitä, että Yhdysvallat käyttäytyy kuin norsu posliinikaupassa, ja että Washington tunnustaa liittolaisikseen vain ne, jotka noudattavat täysin sen vaatimuksia. Turkkilaiset vastustavat kategorisesti tällaista suhtautumista ​​maataan kohtaan. Ankara jatkaa itsenäisen politiikan toteuttamista ja määrittelee itse, mitkä toimet ovat sen kansallisten etujen mukaisia", analyytikko Fitin toteaa.

Lännen globalisteja edustavan Council of Foreign Relations-järjestön tutkija Steven A. Cook on jo todennut Turkkia käsittelevässä raportissaan, että vaikka Turkki on "muodollisesti sotilasliitto Naton jäsen, se ei ole enää Yhdysvaltojen strateginen kumppani". Cookin mukaan "Washingtonin täytyy tehdä yhteistyötä Turkin kanssa silloin kun se on mahdollista, mutta sen on myös oltava valmis asettumaan Turkkia vastaan".

Yhdysvaltojen käskytys ei jätä Erdoğanille muuta vaihtoehtoa, kuin syventää strategista liittoaan Venäjän ja muiden euraasialaisten maiden kanssa. Näyttää siltä, että Turkin, Iranin ja Venäjän aloittama prosessi Sotšissa 22. marraskuuta 2017, oli alku yhteistyölle, joka avaa yhä tietä uusille mahdollisuuksille ja muuttaa Euraasian tulevaisuutta.