keskiviikko 17. heinäkuuta 2019

Italian uusfasistit, Ukraina ja (vale)uutisointi

Lännen Venäjä-vastainen hybridi- ja informaatiosodankäynti saa joskus omituisia, ellei jopa hivenen huvittavia piirteitä, vaikka itse asia toki onkin vakava. Toimittajat eivät joko itsekään pysy ajan tasalla tapahtumien kulun suhteen, tai vääristelevät tietoja tahallaan.

Yksi esimerkki tällaisesta on ristiriitainen Italiaan ja Ukrainaan liittyvä raportointi parin päivän takaa, jota Yle tai Helsingin Sanomat ei ollut vielä äsken ainakaan korjannut. Katsotaan, saanko itse kaikki faktat järjestykseen.

Maanantaina Italian poliisi pidätti joukon äärioikeistolaisia aktivisteja, jotka olivat taistelleet Ukrainan puolella, itä-Ukrainan itsenäisiksi tasavalloiksi julistautuneiden Donetskin ja Luganskin Venäjä-mielisiä separatisteja vastaan. Poliisi löysi ryhmältä mittavan asevaraston. Pidätyksestä tuli kansainvälinen uutinen, koska aseistuksen joukosta löytyi jopa ranskalaisvalmisteinen, hävittäjästä laukaistava ilmataisteluohjus.

Läntinen infosotakoneisto johti pian ihmisiä harhaan väittäen, että ohjus ja muu asearsenaali kuuluisivat joukolle, joka on taistellut Venäjä-mielisten separatistien riveissä. Tosiasiassa äärioikeistolaisen ryhmän sympatiat olivat ukrainalaisten, Venäjä-vastaisten uusnatsien, puolella. Ukrainaa käsittelevissä muissakin uutisissa on usein jätetty mainitsematta, että Ukrainan lännen asettamaa nukkehallitusta tukee myös maan äärioikeisto, jota lännen globalistit ja Ukrainan omat juutalaisoligarkit ovat aseistaneet ja tukeneet.

Italian poliisin virallinen tiedote kertoi, että ohjus ja muu aseistus takavarikoitiin "uusnatseilta, jotka olivat taistelleet Venäjä-mielisiä separatisteja vastaan". Uutistoimisto Reuters kuitenkin väitti, että italialaiset olisivat taistelleet Venäjä-mielisten separatistien puolella. Näin luotiin harhaanjohtava uutinen, joka levisi myös muissa tiedotusvälineissä, kuten brittiläisessä BBC:ssä ja myös Suomen Yle:ssä.

Joko kyseessä oli tietoinen valeuutinen, tai sitten sekaannuksen syy on siinä, että lännen valta(vale)media esittää mielellään kansallismieliset ym. tahot yhtenä ja samana "äärioikeistolaisena" joukkona, joka ajaa samoja asioita. Nyansseja ja variaatioita kuitenkin löytyy, mutta sitä ei harmaisiin yleispuolueisiin tottunut toimittaja yleensä halua, tai kykene havaitsemaan. Lännen globalisteille ukrainalaiset uusnatsit kelpaavat myös tykinruuaksi, joten uusnatsien haaveet "itsenäisestä ja eurooppalaisesta Ukrainasta" eivät tässä vaiheessa eliittiä haittaa. Venäjä-mieliset separatistit taas kokevat taistelevansa lännen globalismia vastaan, eivätkä yleensä miellä itseään "oikeistolaisiksi".

Moon of Alabama-blogi yrittää selventää eroa: kansallismieliset ovat usein isolationisteja, kun taas fasistinen oikeisto on kansainvälistä. Tässä on jotain samaa, kuin konfliktissa Stalinin ja Trotskin välillä. Molemmat olivat "kommunisteja", mutta Leninin kuoleman jälkeen, yksi keskeinen kysymys Venäjällä koski internationalismia: harjoitettaisiinko "kansainvälisen vallankumouksen" politiikkaa vaiko "yhden valtion sosialismia"? Trotski puolusti internationalismia, Stalin kansallismielistä valtiososialismia. Ei ole mikään ihme, jos myös kansallismielisten riveistä löytyy mielipide-eroja, ristiriitoja ja keskinäisiä konflikteja.

Toimittajien olisi kannattanut ehkä kysyä itseltään, taistelisiko italialainen uusfasisti Venäjä-mielisten "punaruskeiden" separatistien, vaiko mieluummin ukrainalaisen Asovan pataljoonan riveissä, joka omaa saman uusfasistisen ideologian? Sekaannusta lisäsi varmasti myös se, että Ukrainaa tukevat italialaisaktivistit ovat lähettäneet tappouhkauksia Italian kansallismieliselle (monien toimittajien mielestä "äärioikeistolaiselle") sisäministeri Matteo Salvinille, joka on tunnettu myönteisestä suhtautumisestaan Venäjään. Uutta MV-lehteä toimittavan Janus Putkosen mielestä Italian tapaus "osoittaa sen millaisia vastakkaisuuksia kansallismieliset patriootit ja natsit ovat toisilleen".

Mitä tästä uutisoinnista voi oppia? Sen, että valta(vale)median uutisointiin ei voi useinkaan luottaa, ja itsenäinen tiedonkeruu monista eri lähteistä on suotavaa. Vaikka kyseessä voi joskus olla toimittajan kiireessä tai tietämättömyydessä tekemä virhe, kaikissa länsimaissa viralliset uutiset tukevat lännen liberaalin järjestyksen jatkumista ja sen taustaideologiaa. Lännen "viholliset", olipa kyseessä sitten Venäjä, Kiina tai Iran, eivät saa reilua kohtelua. Objektiivisuutta lännen "vastuullisilta journalisteilta" on turha odottaa etenkään silloin, kun käsitellään kiistanalaisia poliittisia aiheita. Valeuutisia tulee varmasti riittämään jatkossakin.

maanantai 15. heinäkuuta 2019

Sudan

Alaa Salah, Sudanin mielenosoitusten symboli
Ulkoministeri Pekka Haavisto on vieraillut Afrikassa, Addis Abebassa, tapaamassa muun muassa Sudanin sotilasneuvoston sekä oppositiorintaman edustajia. Haavisto toimi aiemmin muutaman vuoden EU:n erityisedustajana Sudanissa ja Darfurissa, sekä vuonna 2007 YK:n erityisasiantuntijana Darfurin rauhanprosessissa. Haavisto on EU:n ulkoministerin Federica Mogherinin valtuutuksella keskustellut matkallaan Sudanin nykytilanteesta.

Täysin uutisoimatta meillä ja muuallakin on jäänyt se, että Sudan on yksi maista, jotka Yhdysvallat jo George W. Bushin hallinnon aikana päätti epävakauttaa. Mukana Sudanin sopassa ovat olleet myös Yhdysvaltojen Lähi-idän liittolaiset, Saudi-Arabia ja Israel. Aiemmin tänä vuonna, vuosikymmeniä Sudania hallinnut presidentti Omar al-Bashir syrjäytettiin sotilasvallankaappauksella. Tätä oli pohjustettu "kansannousulla", kuukausia jatkuneilla mielenosoituksilla, jonka eturintamassa nähtiin myös naisia. "Vallankumouksen" symboliksi nostettiin 22-vuotias arkkitehtiopiskelija Alaa Salah, jota kansainvälinen valta(vale)media on hehkuttanut "Sudanin vapauden patsaaksi". Näin siis amerikkalaiseen tyyliin "vapaus" ja "demokratia" ovat tulossa Sudaniin. Hollywood-elokuva on jo varmasti suunnitteilla.

Sudanin sotilasvallankaappaus on jäänyt vähemmälle seurannalle Trumpin hallinnon keskittyessä Iraniin. Meille on kuitenkin mediassa kerrottu, kuinka viime kuukausien mielenosoitukset saivat alkunsa ruuan hintojen noususta ja Bashirin liki kolmekymmentä vuotta kestäneestä hirmuhallinnosta. Leivästä puhuminen vaihtui nopeasti sudanilaisten toiveisiin länsityylisestä "demokratiasta" ja "ihmisoikeuksista". Totuus lienee jälleen toinen, mutta tällainen selitys sopii lännen narratiiviin, joten myös meillä media keskittyy siihen.

EU:n ja Haaviston suulla on kerrottu, että Euroopan unioni haluaa myös omalta osaltaan "tukea Sudania eteenpäin", jahka siirtymäajan "siviilijohtoinen hallitus" astuu valtaan sotilasneuvoston ja opposition neuvottelujen jälkeen. Neuvottelujen on määrä jatkua tiistaina, mutta tällä välin on jo ollut kuolemaan johtaneita ammuskeluja, joten epävakaa tilanne Sudanissa tulee luultavasti vielä jatkumaan.

Vaikka Bashirin pitkä hallintokausi oli täynnä despoottimaisuutta ja valtiojohtoista väkivaltaa, Yhdysvallat ja voimakkaat tahot lännen valtakeskittymien takana ovat jo kauan halunneet suistaa Bashirin vallasta aivan muista syistä. Toimittaja Whitney Webbin mielestä syy tähän löytyy maan öljyvarannoista. Geopolitiikallakin lienee oma osuutensa. Kun "Etelä-Sudanin tasavalta" perustettiin vuonna 2011, Sudan menetti kontrollin sen öljyvarantoihin. Yrittäessään selättää talouskriisin ja estää maan laajenevan epävakauden, hallitus solmi sopimuksia Saudi-Arabian ja muiden Persianlahden öljyvaltioiden kanssa. Omar al-Basharin hallinto yritti mielistellä Saudi-Arabiaa ja muita sunnimonarkioita ja katkaisi tämän vuoksi suhteensa aiempaan liittolaiseensa, Iraniin.

Sudan on mukana myös Jemenin sodassa: Sudan on lähettänyt Jemeniin tuhansia sudanilaisia, huhujen mukaan myös lapsisotilaita, taistelemaan huthikapinallisia vastaan Saudi-Arabian koalitiossa. Vaikka saudit ja arabiemiirikunnat tukevat sodankäyntiä ja huolehtivat ilmaiskuista, analyytikot ovat todenneet, että sudanilaisia käytetään "likaisen työn" tekijöinä taistelukentillä. Vastineeksi Sudanin hallitus on saanut saudeilta miljardeja dollareita "palveluksistaan". Saudi-Arabiasta tulikin Jemenin sodan myötä Sudanin suurin arabisijoittaja.

Kotimaassa suhtautuminen Sudanin osallistumiseen Jemenin sotaan muuttui parin sotavuoden jälkeen vuonna 2017, kun huthimedia ryhtyi julkaisemaan kuvia kuolleista sudanilaisista sotilaista, esittäen heidät Saudi-Arabian koalition hyväksikäyttämänä "tykinruokana". Mediahuomio oli taattu ja Bashirin hallitus oli pakotettu uudelleenarvioimaan Sudanin roolia Jemenin sodassa. Monet sudanilaiset lainlaatijat vaativat Sudania vetäytymään sotaa käyvästä koalitiosta. Yhteistyö saudien kanssa ei ole myöskään poistanut Sudania Yhdysvaltojen terrorismia tukevien valtioiden listalta, mikä oli Bashirin hallituksen yksi päämäärä.

Bashir lähentyi tämän jälkeen Qataria, mikä ei varmasti miellyttänyt Saudi-Arabiaa. Vuonna 2018 Sudan solmi rahakkaita sopimuksia Qatarin kanssa Sudanin Suakinin sataman käytöstä. Turkki, toinen Qatarin kumppani, omi itselleen myös roolin tärkeän sataman hallinnossa. Myös Turkista alkoi virrata rahaa Sudaniin. Saman vuoden joulukuussa Sudanin presidentti säikäytti saudien johtaman arabimaiden blokin ilmoittamalla matkastaan Syyriaan tapaamaan presidentti Assadia. Tuolloin saivat alkunsa myös uudet mielenosoitukset, jotka johtivat Bashirin syrjäyttämiseen. Abdel Fattah al-Burhan, joka on johtanut Bashirin vallasta syössyttä sotilasneuvostoa, on ollut vastuussa myös sudanilaisten joukkojen toiminnasta saudien rintamassa Jemenin sodassa.

Vaikka Saudi-Arabian ja Sudanin suhteiden huonontuminen näyttää toimineen yhtenä katalyyttina Bashirin syrjäyttämisessä, viime aikaiset tapahtumat antavat ymmärtää, että myös Israelilla ja sen tiedustelupalvelu Mossadilla on ollut oma roolinsa vallanvaihto-operaatiossa. Kun Bashir oli vielä hyvissä väleissä Iranin kanssa, Mossad ja Israel kouluttivat ja aseistivat hallituksen vastaisia taistelijoita Sudanissa. Kun Bashir vaihtoi puolta ja liittyi saudikoalitioon, myös juutalaisvaltion media raportoi Israelin hallituksen lobbaavan Yhdysvalloissa Khartumin ja Washingtonin suhteiden kehittämisen puolesta.

Sudanin presidentille vakuuteltiin, että jos hän normalisoisi muille muslimimaille esimerkinomaisesti suhteet Israelin kanssa, hänen valtakautensa voisi jatkua. Hänelle myös vihjattiin, että mielenosoitusten taustalla olevat "ulkomaiset tahot" olisivat tuolloin valmiit arvioimaan Sudanin tilannetta uudestaan. Jotain kulissien takana meni ilmeisesti pahemman kerran vikaan, sillä Bashir kieltäytyi tarjotusta matkasta Tel Aviviin. Sen sijaan hän ilmoitti julkisesti vastustavansa suhteiden luomista Israelin kanssa.

Sudanin tiedustelupalvelun päälliköllä, Salah Goshilla, kerrotaan olleen keskeinen rooli Bashirin syöksemisestä vallasta. Helmikuussa Goshin kerrotaan tavanneen Mossadin päällikön, Yossi Cohenin, Münchenin turvallisuuskonferenssissa. Saudi-Arabia, Yhdistyneet Arabiemiirikunnat, Egypti ja Israel suunnittelivat Bashirin syrjäyttämistä, ja sudanilaisia oli myös mukana projektissa. Goshin on väitetty myös tehneen yhteistyötä Yhdysvaltojen CIA:n kanssa. Kun tiedetään, että Israel syrjäytti myös Egyptissä valtaa pitäneen presidentti Mohammed Morsin ja nosti johtoon Abdel Fattah al-Sisin, on Israelin rooli muslimienemmistöisten maiden epävakauttamisessa suurempi kuin julkisuudessa annetaan ymmärtää.

Myös Yhdysvalloilla oli sormensa pelissä Bashirin kolmikymmenvuotisen uran päättämisessä. Wikileaksin mukaan Bashirin johtama Sudan on jo pitkään ollut Yhdysvaltojen kohde. Yhdysvaltojen liittolainen, "Sudanin kansan vapautusrintama", odotti aluksi "aggressiivista toimintaa" Yhdysvalloilta, Britannialta ja Ranskalta, mutta vielä Barack Obaman aikana Bashirin nopea syrjäyttäminen ei onnistunut. Tänä vuonna protestit yltyivät ja Hongkongin mellakoinnin taustallakin vaikuttanut, CIA:han kytköksiä omaava amerikkalainen National Endowment for Democracy-järjestö(NED), oli myös mukana "promotoimassa demokratiaa" Sudaniin. NED kohdisti toimintansa kansallisten verkostojen luomiseen ja rahoittamiseen, ja Sudanin naiset valjastettiin Bashirin islamilaisen hallinnon "sorron" vastaisen taistelun symboleiksi.

Ikoninen mielenosoittaja, opiskelija Alaa Salah, on yksi esimerkki siitä, kuinka NED ja Yhdysvaltojen tiedustelupalvelu promotoi "nuorisoa" ja "naisjohtajia", saadakseen vallan vaihdetuksi demokratiavaatimusten valeasun alla. Meillä vihreät, vasemmisto ja muut länsidemokratian ystävät tietysti rakastavat tällaisia "edistyksellisiä" tarinoita. Kuten muissakin lännen ja sen liittolaisten tukemissa "vallankumouksissa", lähiaikojen tapahtumat tulevat paljastamaan asioita tarkemmin seuraaville, ettei tämäkään "kansannousu" ollut niin spontaani kuin "demokratiasta" ja "ihmisoikeuksista" Soros-tyyliin puhuvat aktivistit antavat ymmärtää.  Eri asia tietysti on, kiinnostaako totuus moniakaan.

Bashirin syrjäyttänyt ja vanginnut armeija tuskin on innokas tuomaan entistä johtajaansa kansainvälisen tuomioistuimen eteen, sillä Sudanin valtaeliitti ja armeija ovat olleet myös osallisina julmuuksissa, joista presidenttiä syytetään. Paikallisen hyvä veli-verkoston tuskin tarvitsee luopua asemastaan, vaikka lännen globalistiklikki haluaakin leijonanosan Sudanin luonnonvaroista. Niinpä Sudanissa seurataan luultavasti Egyptin jalanjäljissä; maahan istutetaan hallitus ja keulakuva, joka on sekä Yhdysvaltojen, Israelin, Saudi-Arabian ja heidän taustavoimiensa mieleen. En myöskään ihmettelisi, jos vallasta syrjäytetty Omar al-Bashir kuolisi hämärissä olosuhteissa Khartumin vankilassa, johon hänet on sittemmin kotiarestista siirretty.

torstai 11. heinäkuuta 2019

Jari Ehrnrooth ja lännen hajoava imperiumi

Jari Ehrnrooth on kirjailija ja kulttuurihistorian ja sosiologian dosentti. En ole koskaan lukenut hänen kirjojaan, mutta luin nyt Ylen verkkosivuilta hänen kirjoittamansa kolumnin. Siinä Ehrnrooth kaipaa "vahvaa oikeistoa, jota yhdistäisi aate".

Lienee niin, että Ehrnrooth käyttää "oikeisto"-termiä nykyajalle ominaisessa, hyvin väljässä merkityksessä. Jos Alexander Stubb on "oikeistolainen", niin varmasti sitten myös Ehrnrooth. On häntä kutsuttu myös "randilaiseksi uusfasistiksi". Joka tapauksessa, Ehrnroothista on kerrassaan käsittämätöntä, että kokoomus-ruotsalainen, talousliberaali "porvaristo", ei päässytkään tällä kertaa vallankahvaan, vaan Suomeen syntyi "hallitus, jota johtaa ay-demari ja jossa vaa’ankielenä keikkuu laitavasemmisto".

Demokratia on Ehrnroothin mielestä kuin "nyrkkeilyä", jossa "sininen ja punainen kulma ottelevat, ja vastustajan liikkeiden oikea-aikainen hyväksikäyttö on avain voittoon". Ehrnrooth sanailee suorastaan nietzscheläisesti, todeten, että poliittisessa kamppailussa "dominoi se, jolla on enemmän taitoa ja tahtoa valtaan". Olen samaa mieltä Ehrnroothin kanssa, että hallituskokoonpanon olisi pitänyt olla toinen. Mutta suurimmat puolueet, sosialidemokraatit ja perussuomalaiset, eivät näköjään sovi samaan hallitukseen, joten se siitä. Ehrnrooth olisi halunnut tietysti kokoomuslaisen hallituksen, mutta onneksi oppositio kutsui.

Ehrnroothin mielestä suomalaisten oikeistopuolueiden pitäisi yhdistyä blokiksi, niin vasemmistolla ei olisi enää asiaa hallitukseen. Ehrnroothin "oikeisto" edustaa hänen mielestään "enemmistöä", joka tahtoo "yhteiskunnan uudistamista ilman sosialistista painolastia". Voin arvailla, mitä tämä kokoomuslainen "painolasti" on. Ilmeisesti se liittyy hyvinvointivaltiomalliin, "sosiaaliturvaan asumistukineen", joita myös "maahan saapuvat" oppivat helposti käyttämään hyväkseen. "Kollektivistinen tulontasaus" ei myöskään dosenttia miellytä, ja häntä harmittaa myös se, että "suorituskyvyn nostamisesta ei puhu juuri kukaan".

Ehrnrooth haikailee ensin yhtenäistä oikeistoa, mutta mainitsee sitten perussuomalaisten, "Suomen suurimman oikeistopuolueen", puheenjohtaja Jussi Halla-ahon, esiin nostaman "globalisaation ja nationalismin välisen vastakkainasettelun". Ehrnrooth on toki huomannut, että niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissa oikeisto on edennyt "nationalistisin äänenpainoin", mutta tämä ei jostain syystä "oikeistolaista" Ehrnroothia miellytä: "kansallinen eriytyminen" on hänen mielestään pahasta: se "hajottaa lännen ja tekee siitä heikon". "Tästä riemuitaan etenkin Pekingissä, Moskovassa ja Teheranissa", Ehrnrooth tuskailee.

Kansallisvaltio ei tunnu Ehrnroothista riittävältä. Kansallisvaltiot, nuo "pienet yksiköt", ovat toki "herttaisia", mutta "historian pitkässä linjassa vahvoja ovat olleet vain suuret kokonaisuudet, imperiumit". Kulttuurin tutkija haluaisi siis Suomen olevan osa imperiumia. Halla-aho on hänen mielestään oikeilla jäljillä lähinnä "islamilais-arabialaisen kulttuurin vahingollisista vaikutuksista länsimaiseen vapauteen", mutta "uusnationalismi" ei kuulosta Ehrnroothista hyvältä, eivätkä "konservatiiviset ja liberaalit voimat" voi globalisaation aikakaudella "yhdistyä kansallismielisyyden alle".

Sitten Ehrnrooth siirtyy amerikkalaistyyppiseen hegemonia-ajatteluun, ja toivoo, että lännen unipolaarinen hetki jatkuisi, ja länsi voittaisi "kulttuurien kamppailun ja uuden kylmän sodan". Tämä ei hänen mielestään kuitenkaan onnistu ilman "ylivoimaista valtakeskittymää, jonka taakse koko länsi liittoutuu". Sitten tulee lisää amerikan jargonia, sillä "yksilön vapaus" häviää, jos me emme "voita kamppailua ihmiskunnan arvojohtajuudesta". Ehrnroothille suomalaisuutta oleellisempaa on "historiatietoinen westernismi" tai "positiivinen oksidentalismi", jossa "ylikansallisten länsimaisten arvojen" (ja ilmeisesti anglismien?) puolustaminen on "kaikkein tärkeintä".

Ehrnroothille "yksilön vapauteen uskova länsi" ei tarvitse kansallismielisyyttä, vaan sen tulisi muodostaa "länsimaisen vapauden kansainvälinen liitto" (sana 'kansainvälinen' on oikein kursivoitu kolumnin tekstiin), joka kykenisi torjumaan "paitsi islamin myös konfutselais-kiinalaisen kommunismin ja venäläisjohtoisen itäisen autoritäärisyyden vaikutuksen". "Kansallinen itsesuojelu" edustaa Ehrnroothille "avutonta ja riittämätöntä toimintamallia länsimaisten arvojen turvaamiseksi ja edistämiseksi". Ehrnroothin hellimä kuvitelma "yksilön vapauteen uskovasta lännestä" menee "eripuraisen kansallismielisyyden" ylitse. Hän kaipaa "vahvaa Eurooppaa, vahvaa Amerikkaa ja niiden lujaa yhteistyötä". Ei kovin kaukana presidentti Niinistön ihannelinjasta, jossa Washingtonin "syvä valtio" määrää niin Suomea kuin Euroopan unioniakin.

Ehrnroothin visio on yksi yhteen vanhan, henkitoreissaan olevan liberaalin järjestyksen doktriinin kanssa, jossa hegemoni Yhdysvallat kaitsee maailmanpoliisina "länsimaista vapautta" (tosiasiassa ylikansallisen rahavallan etuja) uhkaavia voimia. Valitettavasti todellisuus lännen aloittamine sotineen ja vallanvaihto-operaatioineen ei ole yhtä puhtoinen kuin Ehrnroothin ylistämä "läntinen sivistys". Ehrnrooth haluaisi, että Yhdysvaltojen johtaman lännen ylivalta taas voimistuisi, ja historia saapuisi päätökseen, liberaalidemokratian levitessä joka kolkkaan, jatkuen "forever". Sori vaan, mutta niin ei tule käymään: olemme jo astuneet multipolaariseen, lännen liberalismin jälkeiseen maailmanaikaan. Itse asiassa Ehrnroothin oikeistoliberaali "huuto erämaassa" on vain yksi pieni todiste siitä.

keskiviikko 10. heinäkuuta 2019

Venäjä, Kiina ja Trumpin Iran-politiikan seuraukset

Venäjä aikoo ignoroida Yhdysvaltojen Iranin vastaiset pakotteet ja jatkaa kaupankäyntiä islamilaisen tasavallan kanssa ilman mitään erityisiä maksumekanismeja, Vladimir Chizhov, Venäjän pysyvä edustaja Euroopan unionissa, kertoi uutistoimisto Sputnikille.

"Kollegamme täällä [Brysselissä] kysyvät joskus, mikseivät Venäjä ja Kiina luo omaa versiotaan Instex-maksumekanismista. Siihen me vastaamme kysymyksellä: miksi me tarvitsisimme maksumekanismin? Me käymme yhä kauppaa [Iranin kanssa] Yhdysvaltojen sanktioista huolimatta", Chizhov sanoi.

Suomen hallitus on kertonut harkitsevansa liittymistä euromääräiseen maksujärjestelmään, jonka EU:n jäsenmaat Saksa, Ranska ja Britannia ovat luoneet Irania varten Yhdysvaltojen pakotteiden kiertämiseksi. Epäilen kuitenkin, ettei Washingtonille kaikin tavoin alisteinen Suomi aio harjoittaa liiketoimintaa Iranin kanssa. Mekanismin pitäisi olla nyt kaikkien EU-maiden käytettävissä, mutta jää nähtäväksi kuinka moni maa lopulta uskaltaa uhmata Yhdysvaltojen vasalleilleen asettamaa, Iranin vastaista kauppakieltoa.

Kiina puolestaan on syyttänyt Yhdysvaltoja Iranin "yksipuolisesta kiusaamisesta". Washingtonin Iran-politiikka on Kiinan mielestä saanut Teheranin rikastamaan uraania yli vuonna 2015 sovitun rajan. "Yhdysvaltojen uhkailu on perimmäinen syy Iranin ydinkriisiin", sanoi Kiinan ulkoministeriön edustaja Geng Shuang. Shuang rinnasti amerikkalaisen pakotepolitiikan kansainvälistä yhteisöä uhkaavaan, "pahenevaan kasvaimeen".

Kuten Iranin ulkoministeri Javad Zarif on sanonut, Yhdysvaltojen nykyinen kansallisen turvallisuuden neuvonantaja John Bolton, Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu ja pari muuta Iranin verivihollista, houkuttelivat Donald Trumpin hylkäämään Iranin kanssa solmitun ydinsopimuksen. He haluaisivat vetää Yhdysvallat sotaan Irania vastaan, katastrofaalisista seurauksista piittaamatta.

Viime viikolla myös Washingtonin talutusnuorassa tiukasti oleva Britannia sekaantui asiaan, kaappaamalla iranilaisen öljytankkerin Gibraltarilla, toimien kuin somalialaiset merirosvot ikään. Tankkerin oli tarkoitus kuljettaa raakaöljyä Syyriaan, jota Yhdysvallat, EU ja Israel yrittävät yhä pitää epävakauden tilassa. Iran on uhannut Britanniaa vastatoimilla.

Näyttää siltä, ettei Iran saa poliittista ja taloudellista tukea juuri muilta kuin euraasialaisilta kumppaneiltaan. Euroopan unioni on maksumekanismistaan huolimatta kyvytön tai haluton auttamaan Irania Yhdysvaltoja vastaan. Iran jatkaa myös uraanin väkevöittämistä, ja vaikka ydinaseeseen tarvittavaan uraanin puhtauteen on vielä matkaa, Trumpin hallinto tuntuu kaiken aikaa tähdänneen tilanteen eskaloitumiseen.

Amerikkalainen politiikan tutkija John J. Mearsheimer, joka tunnetaan "offensiivisen realismin" teoriastaan, on sitä mieltä, että Iranin olisi kannattanut hankkia ydinase strategiseksi pelotteeksi jo 2000-luvun alkupuolella. Mearsheimerin mielestä nykyisen tilanteen voisi muuttaa vain Trumpin radikaali täyskäännös Iran-politiikassa.

Iranin suhtautuminen voisi lieventyä pakotteiden osittaisella purkamisella, Trumpin sotaisten neuvonantajien erottamisella, ja paluulla aiempaan ydinsopimukseen, Mearsheimer arvioi. Trumpin sionistirahoittajat ja taustavoimat eivät tietenkään halua näin käyvän. "Niinpä on todennäköisempää, että Trumpin hallinto jatkaa kovaa linjaa, ja ajaa Iranin liittymään ydinaseklubiin", Mearsheimer toteaa.

tiistai 9. heinäkuuta 2019

Bernie Ecclestone: Putin olisi hyvä johtaja myös Euroopalle

Vladimir Putin ja Bernie Ecclestone
Entinen formulamoguli Bernie Ecclestone on antanut The Times-lehden haastattelun, jossa hän kommentoi räväkkään tyyliinsä myös politiikkaa, sekä suhdettaan Venäjän presidenttiin.

F1-pomo oppi tuntemaan Vladimir Putinin vuosikymmenen alussa, kun Venäjän GP:tä järjesteltiin Mustanmeren rannikkokaupunkiin, Sotšiin. Ensimmäinen F1-kilpailu ajettiin siellä vuonna 2014. Putin on ollut vuosien varrella tuttu näky myös muualla ajettavissa F1-kilpailuissa.

Ecclestone sanoi haastattelussa, että hän olisi valmis seisomaan Putinin ja konekiväärin välissä, jos joku yrittäisi tappaa Venäjän presidentin. "Putin on hyvä tyyppi. Hän ei ole koskaan tehnyt mitään, josta ei koituisi hyvää ihmisille", Ecclestone hehkutti.

"Haluaisin hänen johtavan Eurooppaa", Ecclestone lisäsi. "Meillä ei ole nyt ketään [hyvää johtajaa], joten eivät asiat voisi ainakaan huonommaksi mennä", Ecclestone arvioi.

"Minä en ole demokratian kannattaja. Tarvitaan diktaattori", Ecclestone provosoi toimittajaa. "Diktaattori voi sanoa, että teemme nyt näin, demokratiassa homma vesittyy", hän väittää. F1-piireissä Ecclestone oli kokenut vallankäyttäjä. Vaikka Ecclestone jätti F1-sarjan virallisesti taakseen vuonna 2017, hän vierailee yhä varikoilla.

Krimin liittämisestä takaisin Venäjään, Ecclestone sanoo Putinin halunneen vain "saattaa Venäjän takaisin yhteen". Ecclestonen mielestä Putin ei myöskään suunnitellut entisen venäläisen tiedustelu-upseeri Sergei Skripalin ja hänen tyttärensä salamurhaamista. "Hän on liian kiireinen mihinkään tuollaiseen, tarinaniskijät keksivät koko jutun."

88-vuotias Ecclestone on miljardööri, joka on tunnettu huomiota herättävistä lausunnoistaan. Ecclestonen kommentteja Putinista on jo kauhisteltu Twitterissä ja muualla sosiaalisessa mediassa. Ecclestonea on aiemmin haukuttu "fasistiksi", hänen sanottuaan vuonna 2009, että Adolf Hitler oli "mies, joka sai asioita aikaiseksi".

Viro, Venäjä ja pelon narratiivi

Viron puolustusministeri Jüri Luik tiivistäisi yhteistyötä Suomen kanssa, kertoo kokoomuslainen Verkkouutiset.

Tämä tarkoittaa sitä, että tietyissä piireissä Virossa odotetaan jo malttamattomina, että Washingtonin ja Naton räätälöimä rooli Suomelle "Itämeren ja Baltian puolustajana" pantaisiin täytäntöön. Kun Suomen uusi puolustusministeri Antti Kaikkonen vieraili rutiininomaisesti Ruotsissa ja Virossa, Luik käytti tilaisuutta hyväkseen ja väitti, että vierailulla oli "tärkeä poliittinen ja symbolinen merkitys".

Luik sanoo myös, että Venäjä on valmis käyttämään sotilaallista voimaa naapurimaitaan vastaan. Tämä ilmenee hänen mukaansa "Venäjän toimista Georgiassa ja Ukrainassa" (Luik ei tietenkään mainitse Georgian hyökkäystä Etelä-Ossetiaan, saati lännen vallankaappausta Ukrainassa, mutta mitäpä ikävistä faktoista). Viron puolustusministerin mukaan olisi kuitenkin koko ajan oltava äärimmäisen varuillaan. Luik uskoo omiin sotilasfantasioihinsa, joissa suomalaisetkin kokevat Nato-joukot "vakauttavana tekijänä".

Virolla on myös Itämeri mielessä. Luik viittaa merellistä yhteistyötä käsittelevään raporttiin, jossa hahmoteltiin Itämeren maiden "yhteisten merioperaatioiden kehysrakennetta", ja balttilaista merivoimien ryhmää (englanniksi "Baltic Maritime Group"), joka toimisi "tiiviissä yhteistyössä Naton kanssa, mutta ei sen muodollisena osana". Näin toimintaan voitaisiin ujuttaa mukaan Naton ulkopuoliset maat, Suomi ja Ruotsi; Baltian maat ovat jo sotilasliiton täysjäseniä, ja merentakaiselle hyväksikäyttäjälleen isäntämaalleen uskollisia vasalleja.

Virolaisilla tuntuu olevan menneisyytensä vuoksi yhä vahva Venäjän pelko. Vastikään virolaiset tutkijat toivat julki tätä pelkoa akateemiseen tutkimukseen verhottuna. Artikkelissa Discourse of fear in strategic narratives: The case of Russia’s Zapad war games, neljä virolaista tutkijaa esittää, että vuonna 2017 pidettyjen Venäjän ja Valko-Venäjän yhteisten Zapad-sotaharjoitusten tarkoitus oli "kylvää pelkoa Baltiaan".

Muitakin teorioita kirjoituksessa esitetään. Kun venäläiset kiistävät suunnnittelevansa Baltian maiden valtausta, he oikeasti suunnittelevat juuri sellaista. Virolaistutkijoiden mukaan Venäjä rakentaa "pelon narratiivia", jossa asian kieltäminen onkin sen myöntämistä, tai ainakin salakavala strateginen yritys luoda mielikuvaa, että päinvastainen (eli Baltian valtaaminen) on todennäköistä. Mitä hyötyä tällaisesta mielikuvien kylvämisestä loppujen lopuksi olisi, jää epäselväksi, mutta ilmeisesti epäselvyys on jonkun mielestä Kremlin pirullista hybridivaikuttamista.

Miten venäläiset sitten levittivät pelkoa Zapad-harjoitusten aikana vuonna 2017? He tekivät niin syyttämällä länttä pelonlietsonnasta. Professori Paul Robinson käsittelee asiaa hyvin Irrussianality-blogissaan. Venäjän kommentit siitä, että sen puolustusharjoitukseen kohdistettiin lännen taholta tarkoituksella "irrationaalista pelkoa", "hysteriaa" ja "liioittelua", olikin virolaistutkijoiden mielestä ovela temppu, jolla kylvettiin pelkoa balttien mieliin ja syytettiin siitä vielä Natoa, eli saatiin moraaliposeerata venäläisittäin. Todellisuudessa Zapad-harjoitukset tarjosivat lännelle hyvän infosotahetken, jolloin valeuutisoitiin, kuinka Venäjä valmistautui hyökkäämään joko Baltian maihin, Puolaan, tai ehkä jopa Norjaan.

Virolaistutkijat ovat ylpeitä siitä, että he ovat mielestään ratkaisseet venäläisen "koodikielen", joka pohjautuu hegeliläiselle "antiteesin logiikalle". Virolaisten mielestä Venäjän syytökset lännen pelonlietsonnasta ja aggressioista ovatkin vain heijastus Venäjän omasta pelonlietsonnasta ja aggressioista. Eli lännen russofobisten hysteerikkojen kirjoitukset Venäjän uhasta ovatkin totisinta totta, koska venäläiset aiheuttamansa uhan kiistämällä todellisuudessa uhkaavat Baltiaa ja Eurooppaa! Vaikka tämä päättelyketju tuntuisi kuinka vinksahtaneelta, se on atlantistien mielestä täysin järkeenkäypää.

"Pelon narratiivin" tutkijat eivät tietenkään tarjoa mitään konkreettista todistusaineistoa väitteilleen: lukijan olisi vain uskottava heidän kokoamaansa semioottiseen kielipeliin, jossa Venäjä käyttää "koodikieltä", jonka fiksut tutkijat ovat nyt onnistuneet ratkaisemaan. Occamin partaveistä ei käytetä silloin, kun voidaan vahvistaa kuvaa "Venäjän uhasta", ja edistää lännen hybridisodankäyntiä. Jos todellista uhkaa ei ole, virolaisten on luotava se vaikka akateemikkojen tuella. Voihan tietysti olla, että Baltiassa on omaksuttu amerikkalaisilta uhka-arvioiden paisuttelu, jotta rahahanat armeijalle pysyisivät auki.

Yksinkertaisin selitys tietenkin on, että venäläiset tarkoittivat mitä sanoivat, ja koko Zapad-kalabaliikki Baltian maihin hyökkäämisestä oli läntistä liioittelua ja balttien omien pelkojen projisointia. Toinen, yhtä lailla realistinen vaihtoehto on, että mainittu virolaistutkimus on osa informaatiosodankäyntiä, siinä missä meillä Helsingin Sanomien, Ylen ja iltapäivälehtien Venäjä-kirjoituksetkin. Samoin voidaan väittää, että Viron puolustusministeri Luik pyrkii lausunnollaan kohdentamaan Nato-yhteensopivaa propagandaa myös Suomeen ja Ruotsiin, joiden alueita ja ihmisiä nyt paimennetaan lännen sotakoneiston alaisuuteen.

Kuten eräs somekeskustelija asian ilmaisi, Suomen sotilaallinen yhteistyö lännen kanssa perustuu EU:n, Naton ja Yhdysvaltojen lanseeraamaan "totuuteen" Venäjän uhasta. Tätä valta(vale)mediakin pyrkii vain vahvistamaan, eikä yksikään toimittaja kyseenalaista väitettä. Kun Viron puolustusministeri Luik sanoo, että "Venäjä on valmis voimankäyttöön", ja yhdistää samaan lausuntoon Suomen ja Naton, on kyse poliittisesta provosoinnista Suomen kustannuksella. Toivottavasti puolustusministeri Kaikkonen ei jatka edeltäjänsä viitoittamalla tiellä ja sorru laskelmoidun "pelon narratiivin" ja kuvitelmien vahvistamiseen.

maanantai 8. heinäkuuta 2019

EU:n epäyhtenäisyys ja heikko johtajuus

Ursual von der Leyen ja Jean-Claude Juncker
"Euroopan unionista ei ole tullut vahvempaa europarlamenttivaalien jälkeen, arvioi Venäjän strategisen tutkimuksen instituutin RISS:n asiantuntija Oksana Petrovskaja.

Mitä tulee EU:n korkeimpaan johtoon valittujen henkilöiden nimityskiistaan, valinnat olivat pettymys esimerkiksi Euroopan sosiaalidemokraateille ja vihreille. Demokratialla ei ole EU:ssa sijaa, vaan valtaa käyttävät julkisten marionettien taustavoimat.

Vaalien tulos heijastaa Petrovskajan mielestä "syvää kriisiä unionin sisällä". Myös Euroopan komission puheenjohtajan valinta osoittautui vaikeaksi. Puheenjohtajaksi valittiin lopulta ohi ennakkosuosikkien Saksan puolustusministerinä toiminut Ursula von der Leyen. Hänen valintansa toteutui vain, koska EU:n jäsenmaat eivät päässeet yksimielisyyteen Jean-Claude Junckerin seuraajasta.

Financial Timesin mukaan Ursula von der Leyen on oikea "powerfrau". Von der Leyen omaa läheiset suhteet sotilasliitto Natoon. Hän on tyypillinen eurofederalisti, joka kannattaa EU:n syvempää integraatiota. Hän suhtautuu tiukasti myös Venäjään, mikä varmasti painoi vaa'assa euroatlantistien keskuudessa. Saksassa von der Leyeniä on kuitenkin haukuttu huonosta johtamisesta ja huonosta rahankäytöstä, ja hänen poliittista uraansa ovat sävyttäneet skandaalit, kertoo Euractiv-sivusto.

Sekä Ursula von der Leyen ja Christine Lagarde, joka valittiin alustavasti Euroopan keskuspankin johtoon, tarvitsevat vielä parlamentin hyväksynnän uusiin tehtäviinsä. Christine Lagardea syytetään talousopintojen puutteesta ja siitä, ettei hän ole koskaan työskennellyt pankkiirina, vaikka hänen aiempi pestinsä olikin kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n johtajana. "Vaikuttaako kokemuksen puute siihen, miten tehokkaasti Lagarde kykenee hallinnoimaan EU:n pankkijärjestelmää", aprikoi asiantuntija Petrovskaja.

Eurovaalit ja komission puheenjohtajan valinnan vaikeudet osoittivat vain, että ristiriidat euromaiden välillä ovat pahenemaan päin. Nyt myös Italian Matteo Salvinin kokoamalta Identiteetti ja demokratia-ryhmältä ollaan viemässä EU-valiokuntien puheenjohtajapaikat: ne tullaan jakamaan EPP:n, sosiaalidemokraattien, liberaalien ja vihreiden kesken, ja näin ID-ryhmä, perussuomalaiset mukaan lukien, pyritään eristämään jo heti alkuunsa päätöksenteosta.

Jotain kuvannee myös se, että uuden europarlamentin ensimmäisessä kokouksessa, paikallisten nuorten soittaessa EU-hymniksi valitun "Oodin ilolle", Britannian Brexit-puolueen mepit nousivat ylös ja käänsivät eurohymnin soittajille selkänsä; myös osa ID-ryhmän mepeistä vain istui paikoillaan oodin aikana. Näillä näkymin brittien EU-eron odotetaan toteutuvan lokakuun viimeisenä päivänä, sopimuksen kanssa tai ilman. Itse epäilen edelleen eron toteutumista.