maanantai 19. huhtikuuta 2021

Vallankaappausjuoni Valko-Venäjän Lukašenkoa vastaan

Aleksandr Lukašenko
Valko-Venäjältä kuuluu kummia. Presidentinvaalien jälkeen aloitettu värivallankumous ei onnistunut, mutta jatkoa on seurannut. 

Venäjän ja Valko-Venäjän turvallisuuspalvelut ovat kertoneet estäneensä vallankaappauksen valmistelut. Tarkoituksena oli surmata presidentti Aleksandr Lukašenko sekä muuta valtion johtoa.

Venäläiset uutistoimistot, kuten Tass, Ria Novosti sekä NTV ovat kertoneet, että amerikkalaiset tiedustelupalvelut olivat mukana suunnitelmassa Lukašenkon pään menoksi. Koodinimellä "Hiljaisuus" kulkenut vallanvaihto-operaatio oli määrä toteuttaa perinteisen voitonpäivän juhlallisuuksien aikana 9. toukokuuta. 

Moskovassa on pidätetty kaksi henkilöä, joiden väitetään olleen mukana vallankaappausjuonessa. Toinen on Valko-Venäjän ja Amerikan kaksoiskansalaisuuden omaava juristi Juri Zenkovitš ja toinen Lukašenkon lehdistösihteerinä toiminut, sittemmin demokratia-aktivistiksi ryhtynyt Aleksandr Feduta.

Zenkovitšin ja Fedutan väitetään valmistelleen vallankaappausta yhdessä länsimielisten valkovenäläisten ja ukrainalaisten aktivistien kanssa. Tarkoitus oli taivutella mukaan myös armeijan kenraaleja. Salamurhasuunnitelman valmisteluista on saatu jopa videomateriaalia.

Lukašenko on myös itse kertonut medialle vallankaappausyrityksestä. Hänen mukaansa operaatiolla oli Washingtonin hyväksyntä. Lukašenkon mukaan Venäjän presidentti Vladimir Putin olisi jopa kysynyt asiasta Joe Bideniltä miesten puhelinkeskustelun yhteydessä. Lukašenkon liioittelua vai täyttä totta?

Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:n mukaan vallankaappaajien tarkoituksena oli eliminoida käytännössä koko Valko-Venäjän johto, ottaa haltuunsa maan televisio- ja radiokanavat, katkaista sähköt ja estää Valko-Venäjän sisäministeriön joukkojen toiminta.

Kreml on kertonut, että presidentti Lukašenko matkustaa työvierailulle Moskovaan torstaina, 22. huhtikuuta. Vain päivää ennen tapaamista eli keskiviikkona 21. huhtikuuta, Putinin on määrä pitää tärkeä linjapuhe parlamentin molemmille kamareille. Lukašenkon Moskovan vierailun arvellaan olevan merkki siitä, että maiden välistä valtioliittoa syvennettäisiin.

Venäjän parlamentin ylähuone on myös kutsuttu koolle Putinin liittokokouspuheen jälkeisiksi päiviksi. Aiemmin epäiltiin, että Putin toisi puheessaan esiin jotain yllättävää Ukrainan kriisistä, mutta  Lukašenkon-vastaisen vallanvaihtoyrityksen jälkeen on spekuloitu Venäjän ilmoittavan jotain Valko-Venäjään liittyen.

Lukašenko on itse vihjaillut myös "erittäin tärkeästä päätöksestä", jonka hän on tehnyt ja jonka hän aikoo julkistaa pian. Kyseisellä päätöksellä on tarkoitus estää ulkovaltojen juonittelu Valko-Venäjää vastaan, vaikka puoli vuosisataa maata hallinnut Lukašenko ei enää olisikaan itse vallassa. 

Kiinalaisnäkemys: Venäjä on jääkarhu, jota länsi ei pysty sulattamaan

Yhdysvaltojen Venäjälle lisäämien pakotteiden ja diplomaattikarkotusten jälkeen Kremliä vastaan ovat hyökänneet myös Ukraina, Tšekki, Puola, Bulgaria sekä Romania. 

Osa näistä maista on entisiä neuvostotasavaltoja, osa vuonna 1991 lakkautetun Varsovan liiton jäsenmaita. 

Kun Neuvostoliitto hajosi, venäläiset eivät odottaneet tällaisen vastakkainasettelun enää jatkuvan, arvioi kiinalaistoimittaja Hu Xijin. Venäjällä ajateltiin maan integroituvan länteen. Nyt kuitenkin sekä länsi, että entiset "veljeskansat" ja liittolaiset, ovat hyökänneet Venäjää vastaan. 

Venäjän kärsimykset ovat geopoliittinen tragedia, Hu kirjoittaa. Neuvostoliiton ongelmat olisi hänen mielestään voinut ratkaista uudistuksilla. Tasavallat päättivät kuitenkin hajottaa unionin. Neuvostoliiton määräävänä voimana toiminut Venäjä antoi lopulta periksi. 

Sittemmin Venäjä on toteuttanut koko joukon "demokraattisia uudistuksia". Tänä päivänä Venäjällä on länsimaistyylinen perustuslaillinen kehys ja monipuoluejärjestelmä vaaleineen. Vaikka länsimaat pitävät Putinin Venäjää "autoritaarisena", maassa on tehty merkittäviä muutoksia.

Kaikesta huolimatta lännen hyökkäykset Venäjää vastaan "vapauden, demokratian ja ihmisoikeuksien" nimissä ovat jatkuneet. Venäjän valtavin kustannuksin tekemät yhteiskunnalliset muutokset eivät ole saaneet länsimailta poliittista tunnustusta. Yhdysvallat ja länsi ovat jatkaneet Venäjän luokittelua täydeksi vastakohdaksi länsimaiselle ideologialle.

Tällainen todellisuus on valitettavaa. Se kertoo ihmisille, että Yhdysvaltojen ja lännen asenne ei riipu Venäjän poliittisesta järjestelmästä. Sen sijaan se riippuu geopoliittisesta suhteesta länteen ja Venäjään. Venäjän "demokraattiset uudistukset" eivät voi voittaa Yhdysvaltojen ja lännen ystävyyttä, kiinalaistoimittaja toteaa. 

Kun otetaan huomioon Venäjän voimakas ydinaseistus ja se, että Venäjän on pyrittävä ajamaan omia kansallisia etujaan, jotka ovat ristiriidassa lännen intressien kanssa, maa on ja pysyy edelleen lännen vallanvaihtoyritysten kohteena.

Lännelle ei kelpaa suvereenien valtioiden rauhanomainen rinnakkaiselo, vaan ainoastaan totaalinen alistuminen angloamerikkalaisen, "liberaalin" järjestyksen alamaisuuteen. Koska Venäjää ei saada enää 90-luvun karujen kokemusten jälkeen suostumaan tällaiseen, se yritetään nyt eristää muusta maailmasta. Tämä on nähtävissä kaikessa, aina politiikasta urheiluun ja kulttuuriin.

Venäjä on "demokraattisempi" kuin Saudi-Arabia ja Singapore. Valitettavasti se on paljon vahvempi kuin nämä kaksi maata, eikä lännen eliitille alistuva vasallivaltio. "Venäjä on valtava jääkarhu, jota länsi ei pysty sulattamaan. Siksi Venäjän kohtalona on tulla lännen torjumaksi", Hu katsoo.

lauantai 17. huhtikuuta 2021

Talouskriisin ja sodan alta euraasialaiseen järjestykseen

Halford Mackinder väitti vuosisata sitten, että Venäjän Volgan ja Kiinan Jangtse-joen välisen "sydänmaan" - Euraasian - hallitsija hallitsisi "maailmansaarta", mikä oli hänen yhteisterminsä Euroopalle, Aasialle ja Afrikalle. 

Vielä nykyäänkin Mackinderin kiehtova teoria herättää vastakaikua, kun Venäjä ja Kiina, kaksi johtavaa maata Shanghain yhteistyöjärjestön takana, siirtävät tätä teoriaa käytäntöön, uudeksi monenkeskiseksi järjestelmäksi. 

Ajatus ei tietenkään ole erityisen uusi. Kyseessä on yksinkertaisesti muinaisen kaupankäyntiin perustuvan talousalueen uusi tuleminen Euraasian sydämessä.

Miksi tämä ikivanha silkkitie herää henkiin nykyajassa? Miksi Euraasian geopoliittinen paradigma on nousemassa ja angloamerikkalainen järjestys väistymässä, vaikka länsinostalgikot muuta kuvittelevatkin? Alasdair Macleodin mukaan tämä ei johdu sotilaallisesta ylivoimasta, vaan perustuu talouden lainalaisuuksiin.

Yhdysvaltojen talous kärsii koronarajoitusten jälkeisestä inflaatiosta ja dollari on keskellä eksistentiaalista kriisiä. Kiinan talous taas kasvaa kotimaisen kulutuksen lisääntymisestä ja viennin kasvusta, Macleod selittää. Kiina on niitä harvoja maita, jotka selvisivät koronakriisistä kasvavan talouden maana.

Talouden lisäksi yli puolet maailman väestöstä ei pidä angloamerikkalaista liberaalidemokratiaa itselleen sopivana poliittisena järjestelmänä. Euroopan siirtomaavalta alkoi purkautua 1900-luvun puolivälissä ja nyt on vuorossa amerikkalaisen ylivallan ja uusliberaalin vaiheen päättyminen.

Historiallisilla kaunoilla on myös erityinen osansa. Washingtonissa (ja jossain määrin myös Euroopassa) on ryhmittymä, joka tuntee patologista emotionaalista halua käydä sotaan Venäjän kanssa, mikä johtuu pääosin siitä vakaumuksesta, että tsaarit (ja myöhemmin Stalin) olivat "antisemitistisiä".

Nämä "trotskilaiset globalistit" ovat omalta osaltaan vastuussa Venäjän ja Kiinan yhdistymisestä. Yhdessä Amerikan harjoittaman pakotepolitiikan kanssa, kärjistynyt tilanne on tarjonnut Kiinalle ja Venäjälle mahdollisuuden Mackinderin hengessä. Zbigniew Brzezinskin varoitus on käymässä toteen.

Oli aika, jolloin brittiläinen ja sen jälkeen amerikkalainen hegemonia ylittivät Euraasian merkityksen, mutta enää tämä ei pidä paikkaansa. Yhdysvallat ja anglofoninen maailma kohtaavat nyt suurimman haasteen taloudelliselle ja teknologiselle valta-asemalleen. 

Kiinan ja Venäjän aloittamalla "globaalilla vastarintataloudella" on paralleelinsa myös geopoliittisessa viitekehyksessä. Juuri tähän aspektiin Kiinan ulkoministeri Wang viittasi sanoessaan, että Iranin ja Kiinan strateginen yhteistyösopimus "tulee mullistamaan Yhdysvaltojen pitkään hallitseman Länsi-Aasian alueen geopoliittisen kartan".

Wang vihjasi, että Kiinan aloite tulee vapauttamaan koko Länsi-Aasian (angloamerikkalaisittain kutsutun "Lähi-idän") amerikkalaisesta hegemoniasta ja pystyttämään "lännen ikeestä" vapaan "suverenistisen" ja "multilateralistisen" järjestyksen. Kiinalaisministeri ei rajoittanut poliittista viestiään vain Iranille, vaan sanoi samaa Saudi-Arabiassa, missä vastaanotto oli myös suopea. Kiina on jo aiemmin saanut mukaan Pakistanin ja Turkin.

Euroopan unioni on kahden tulen välissä. Toisin kuin Yhdysvallat, unioni ei voi vain painaa lisää rahaa, jolla elvyttää korona-ajasta kärsivää talouttaan. EU tarvitsee kipeästi kaupankäyntiä ja investointeja. Peking, sen suurin kauppakumppani, on juuri käskenyt Brysseliä (ja Washingtonia) luopumaan moralisoivasta keskustelutyylistään. Samaan aikaan Euroopan "transatlanttinen turvallisuuskumppani" Biden on puolestaan vaatinut eurovasalleja tuekseen taistelussa euraasialaisia kilpailijoitaan vastaan.

Yhdysvallat ei luultavasti oppinut mitään palaveristaan Kiinan kanssa Alaskan Anchoragessa. Se painaa päälle ja ryhtyy ennemmin vaikka kahden rintaman sotaan, elleivät syvän valtion sotahaukkoja viisaammat ajattelijat saa ääntään kuuluville palavereissa. Bidenin hallinto ärsyttää Kiinaa jo Etelä-Kiinan merellä ja Taiwanissa. Samoin se valmistelee eskalaatiota Ukrainassa Venäjää varten.

Jotta Venäjän ja Kiinan euraasialainen kumppanuus onnistuisi, Mackinderin sydänmaa-teorian on käytävä toteen. Sitä varten tarvitaan talouskriisi - dollarin romahdus ja eurokriisi - joka onkin jo näköpiirissä. Koko aiempi historia ja taloustieteen logiikka vahvistavat tämän tapahtuvan, väittää kulta-analyytikko Macleod.

Shanghain yhteistyöjärjestön suunnitelmana on tehdä "maailmansaaresta" itsenäinen kokonaisuus, joka ei ole riippuvainen "reunamaan" laitavaltioista, eli "viiden silmän" anglovalloista. Myös länsimaisista taloustavoista on luovuttava. Venäjällä ja Kiinalla on riittävästi valtio-omisteista kultaa (luultavasti enemmän kuin maat ovat julkisesti valmiita myöntämään) takaamaan juanin ja ruplan sopimusvaluuttoina.

Kun näille kahdelle valuutalle annetaan vapaa vaihdettavuus kultaan, ne hyväksytään kaikkialla, Macleod uskoo. Myös euraasialaisten valtojen kylmän sodan ajan viholliset voivat vaurastua kaupankäynnillä. Yhdysvalloilla on tarpeeksi kultaa, jotta dollarihegemoniasta voidaan palata kultastandardiin. Näin saavutettaisiin kiinalaisen ajatuksen mukainen yhteisvoitto, angloamerikkalaiseen makuun epätyypillinen win-win situation.

Tämä skenaario voi onnistua, mikäli Atlantin takainen hegemoni leikkaa radikaalisti menojaan, saa budjettinsa tasapainoon ja luopuu megalomaanisista poliittisista tavoitteistaan. Jos hyvin käy, nyt meneillään oleva uusi kylmä sota päättyy ja siirrymme euraasialaiseen järjestykseen, emmekä kolmanteen maailmansotaan. 

perjantai 16. huhtikuuta 2021

Yhdysvaltojen pakottava Venäjä-politiikka

Aiemmin viikolla uutisoitiin, kuinka Joe Biden oli ehdottanut Vladimir Putinille tapaamista "jossain kolmannessa maassa". Suomi ehti jo tarjoutua isännöimään mahdollista kokousta.

Kuitenkin vain muutamaa päivää myöhemmin Yhdysvallat ilmoitti uusista Venäjään kohdistuvista pakotteista sekä kymmenen venäläisdiplomaatin karkotuksesta.

Syyksi kerrottiin "venäläishakkerien" viime vuonna tekemä kyberisku Yhdysvaltojen valtiollisiin tietojärjestelmiin sekä Venäjän "sekaantuminen presidentinvaaleihin". Mitään todisteita ei tietenkään esitetty.

Valkoisesta talosta kerrottiin heti perään, että Biden on asettamistaan pakotteista huolimatta yhä valmis tapaamiseen. Onko kyse taktikoinnista vai tyhjästä jargonista, jää nähtäväksi. 

Ehkä Yhdysvallat hoiti asian näin, jotta Bidenin ei tarvitse koskaan tavata Putinia? Ulkoministerit Antony Blinken ja Sergei Lavrov tosin tapaavat toisensa toukokuussa Arktisen neuvoston kokouksessa Reykjavikissa.

Kreml pitää laadittuja pakotteita molempien maiden etujen vastaisina ja sanoo vastaavansa niihin. Sotilasliitto Nato on ehättänyt julistamaan tukevansa Bidenin pakotteita. Myös Euroopan unioni on osoittanut solidaarisuutta Yhdysvaltojen päätökselle.

Washington toivoo viimeisimpien sanktioiden vaikuttavan Venäjän bruttokansantuotteeseen, inflaatioon, markkinoihin ja pakottavan Moskovan hyödyntämään varantojaan. Eli maata yritetään köyhdyttää ja kurjistaa melkein Iranin mallin mukaisesti.

Samaan hengenvetoon Yhdysvalloissa todetaan jokseenkin skitsofreenisesti, ettei Washington "halua enempää heikentää maiden välisiä suhteita", vaan Venäjän kanssa halutaan jatkaa "dialogia ja diplomaattista prosessia", "tasaisen ja ennakoitavan suhteen" kehittämiseksi.

Jos unohdetaan diplomaattiset sanankäänteet, Yhdysvaltojen pakotepolitiikka vastaa jo matalan intensiteetin sodankäyntiä. Muutenkin tilanne alkaa muistuttaa hieman kylmän sodan aikaa. Kun mukaan lasketaan vielä Ukrainan kriisi, koossa alkaa olla ainekset vakavalle konfliktille.

Suomessa julkinen keskustelu näistä aiheista huomioi vain lännen näkökulmat, Venäjän ollessa lähtökohtaisesti syypää kaikkeen (esimerkkinä eilinen A-Studio, jonka "asiantuntijavieraina" esiintyivät mm. virolainen vihapuhuja Kristi Raik Viron ulkopoliittisesta instituutista ja Hybridisotakeskuksen propagandisti Hanna Smith). Venäjä suhtautuu hyvin pitkämielisesti Suomen ja Itä-Euroopan traumavaltioiden uhitteluun ja toimintaan lännen kätyreinä.

Summa summarum: Yhdysvallat keksii tarinan vaalivaikuttamisesta, uhkailee, asettaa pakotteita ja ehdottaa sitten, että tavataan ja puhutaan. Kaava kuulostaa jokseenkin tutulta. Mitä Venäjällä tästä kaikesta ajatellaan ja mikä on Kremlin seuraava siirto Bidenin toimien jälkeen?

"Olemme toistuvasti varoittaneet Yhdysvaltoja vihamielisten toimien seurauksista, jotka lisäävät maidemme vastakkainasettelua vaaralliselle tasolle", Venäjän ulkoministeriön tiedottaja Maria Zakharova sanoi torstaina Moskovassa pidetyssä lehdistötilaisuudessa. Vastatoimia on varmasti odotettavissa.

torstai 15. huhtikuuta 2021

Yhdysvallat on Kiinaa suurempi uhka itselleen ja muille

Amerikkalaisen tiedusteluyhteisön mukaan Kiina on "suurin uhka" Yhdysvalloille. Mikä tähän on syynä? 

"Kiina on kasvavassa määrin yhdenvertainen kilpailija, joka haastaa Yhdysvaltoja taloudellisesti, sotilaallisesti ja teknologisesti ja pyrkii muuttamaan globaaleja normeja", sanotaan Yhdysvaltojen tiedusteluvirastojen laatimassa uhka-arvioraportissa.

Kiinalaisarvion mukaan raportin johtopäätös heijastaa sitä, että Yhdysvallat uskoo olevansa yksin oikeutettu johtavaan asemaan maailmassa. Kiinaa ei pidetä uhkana siksi, että se (Amerikan tavoin) tunkeutuisi muihin maihin ja miehittäisi niitä, eikä siksi, että Peking kieltäytyisi yhteistyöstä monenkeskisten järjestöjen, kuten YK:n tai Maailman kauppajärjestön, kanssa. Kiina nähdään uhkana, koska maan kehitys horjuttaa amerikkalaista ylivoimaisuuden tunnetta ja oikeutta pitää koko maailmaa omana takapihanaan.

Siinä missä Venäjää, Korean demokraattista kansantasavaltaa ja Irania syytetään raportissa "provokatiivisista teoista", Kiinaa syytetään "pyrkimyksestä saavuttaa globaali valta-asema". Kiinan rikos on, että se yrittää "luoda uusia kansainvälisiä normeja", jotka suosisivat kiinalaista järjestelmää. Raportti haukkuu Kiinaa myös "menestyksensä mainostamisesta koronapandemian hoidossa".

Lopuksi Kiinaa syytetään yrityksestä "turvata alueelliset vaateensa" ja "tehdä kansainvälistä yhteistyötä Washingtonin kustannuksella". Raportin sävy kuulostaa satiirilta, mutta on täyttä totta, eikä tietenkään sisällä lainkaan itseironiaa.

Uhka-arviossa todetaan, että Kiina haastaa Yhdysvaltojen johtajuuden myös kehittyvissä teknologioissa. Arvio ennustaa, että "uutta teknologista kehitystä tulee yhä useammasta maasta ja lyhyemmällä varoitusajalla". Raportissa huomataan myös, että Peking "pyrkii vastaamaan tai ylittämään Yhdysvaltojen avaruusvalmiudet, saavuttaakseen sotilaalliset, taloudelliset ja arvovaltaan liittyvät edut, jotka Washington on saanut avaruusjohtajuudestaan".

Kiinalaisesta perspektiivistä tarkasteltuna mikään näistä toimista ei vaikuttaisi uhkaavalta, ellei Yhdysvallat tuntisi oikeudekseen hallita kaikkea. Amerikassa suhtaudutaan edelleen halveksivasti Kiinaan ja kiinalaisiin. Kun Kiina laskeutui äskettäin kuuhun, monet amerikkalaiset pilkkasivat, että Yhdysvallat oli tehnyt niin jo yli viisi vuosikymmentä sitten. Ivallinen hymy tulee pian hyytymään, sillä tekoälyteknologian ja digitalisaation lisäksi Kiina vain kasvattaa avaruustoimintaansa.

Jossakin määrin uhka-arvio heijastelee lännen valtaeliitin pelonsekaisia tuntoja. He alkavat hämärästi tiedostaa, että Amerikan lyhyt hallintokausi maailman ainoana supervaltana on päättymässä. Kuten Washington D.C.:n hallintorakennusten arkkitehtuuri osoittaa, amerikkalaiset ovat aina kuvitelleet olevansa Rooman valtakunnan perillisiä, joiden on määrä panna Pax Americana täytäntöön kaikkialla maailmassa vuosisatojen ajaksi. 

Yhdysvaltojen globaali asema on perustunut taloudelliseen ja sotilaalliseen painostukseen ennemmin kuin moraaliseen ylivertaisuuteen. Kun se nyt on sortumassa omaan rappioonsa, amerikkalainen valtakausi muistuttaa roomalaisia enemmän muinaisia ​​kreikkalaisia, jotka muistetaan lyhyeksi jääneestä kukoistuskaudestaan. 

Kiinassakin tiedetään, että amerikkalainen järjestelmä on rikki. Yhdysvaltojen hallitus palvelee vain eliitin intressejä, eikä tavallisia kansalaisia. Washington on lisäksi aina hyväksikäyttänyt ja pettänyt liittolaisiaan; nyt se on menettänyt auktoriteettiasemansa. Jos uhka-arvio olisi laadittu rehellisemmin, Yhdysvallat olisi listattu omaksi pahimmaksi vihollisekseen Kiinan asemasta.

Yhdysvallat on erehtynyt siinä, että toisesta maailmansodasta selviytyminen, maan koko ja luonnonvarojen runsaus olisivat olleet merkki siitä, että Washingtonilla on myös muuhun maailmaan nähden ylivoimainen järjestelmä, jonka vaikutusvaltaa ja "arvopohjaa" se voi levittää kaikkialle. Itse asiassa onnekas historiallisten olosuhteiden summa johti Yhdysvallat lyhyeen kulta-aikaansa ja nyt nuo olosuhteet ovat päättyneet.

Kiinassa arvioidaan, että Amerikalla voisi olla vielä valoisa tulevaisuus edessään, jos se keskittyisi ihanteidensa saavuttamiseen amerikkalaisväestöä varten ja ryhtyisi korjaamaan omaa taloaan, yrittämättä maanisesti hallita ja muuttaa muita.

Jos Yhdysvallat ei luovu historiallisesta fantasiastaan "amerikkalaisesta poikkeuksellisuudesta", paranoidi amerikkalaismieli näkee vastedeskin uhkakuvia kaikkialla. Tällä välin kansojen yhteistyö kehittyy kiinalaisen yhteisvoiton periaatteen pohjalta, Amerikan jäädessä sivuun omasta syystään.

keskiviikko 14. huhtikuuta 2021

Niinistön Suomi ei kelpaa Putinin ja Bidenin huippukokouksen isännäksi

Virallinen Suomi on ilmoittanut Sauli Niinistön suulla olevansa valmis isännöimään Joe Bidenin ja Vladimir Putinin mahdollista huippukokousta.

Biden puhui tiistaina puhelimessa Putinin kanssa ja ehdotti tapaamista "tulevien kuukausien aikana kolmannessa maassa". Niinistö keskusteli myös Putinin kanssa ja yritti tarjota "diplomaattisia palveluksiaan".

Mitenkään varmaa koko huippukokouksen toteutuminen ei ole. Epäilen, tuleeko Biden tapaamaan ylipäätään ketään valtionpäämiestä henkilökohtaisesti. Eihän hänen anneta pitää edes perinteisiä lehdistötilaisuuksia tai esiintyä julkisuudessa edeltäjiensä tavoin. 

Suomi ei myöskään ole enää puolueeton maa, joten suurvaltojen kokousten isäntämaaksi kannattaa valita ennemmin vaikka Itävalta, joka onkin jo tarjoutunut hoitamaan järjestelyt.

Kaikenlainen nolo vouhotus tyyliin "kokoaan suurempi Suomi" voitaisiin muutenkin jo unohtaa. Suomi ei ole millään tavalla merkittävä maa maailmanpoliittisesti, vain Yhdysvaltojen ja euroeliitin lojaali alamainen.

Suomen Venäjää alati parjaava lehdistö sekä ulkoministeri Pekka Haaviston visiitti Pietarissa Sergei Lavrovin luona eivät myöskään ole tehneet hyvää Suomen maineelle itänaapurissa.

"Lännen-Saulin" presidenttikausilla Suomesta on tehty yhä selvemmin Naton suursotaharjoitusalue. Ei ole liioiteltua sanoa, että ulkopolitiikkamme on provokatiivisempaa kuin koskaan sitten sotavuosien. Kun talous alkaa sakkaamaan oikein kunnolla, voiko edessämme olla Ukrainan tie?
  
Ukraina on jo selvästi romahtanut valtio. Näin käy lännen geopolitiikan uhrattavissa oleville pelinappuloille. Paikallisia, usean maan passin omaavia oligarkkeja ja heidän läntisiä kumppaneitaan ei tavallisten ukrainalaisten hyvinvointi ja tulevaisuus kiinnosta. Niinpä pääoma virtaa pois maasta ja kynnelle kykenevä työväestö tekee samoin.
 
Niinistön Suomi on hämärien ulkopoliittisten sitoumustensa kautta aiheuttanut maallemme samansuuntaisen kehityksen, ellei linjaa tarkisteta pikimmiten. Kansallisia intressejä määrätietoisesti ajavaa toimintakykyä ei meilläkään juuri enää ole, vain Brysselin ja Washingtonin direktiiveille ja intresseille uskollista, itsetuhoista vasallimeininkiä. 
 
Se, että presidentti Niinistö "ilmaisee huolensa" milloin mistäkin ja neuvoo naapuria asioiden hoidossa, pääministeri Marinin hallituksen nalkuttaessa "ihmisoikeuksista", ei kohenna Suomi-kuvaa maailmalla, vaikka joku niin kuvitteleekin. Vastedes kokousisännöintejä - saati vierailukutsuja - tulee Suomelle yhä harvemmin.

tiistai 13. huhtikuuta 2021

Ukrainan kriisi ja uuden kylmän sodan mahdollisuus – otteita Nikolai Patruševin haastattelusta

Nikolai Patrušev
Venäjän federaation turvallisuusneuvoston sihteeri, turvallisuuspalvelu FSB:n entinen johtaja, Nikolai Patrušev kertoo Kommersant-lehden haastattelussa, ettei Venäjä toivo uutta kylmää sotaa tai muutakaan konfliktia lännen kanssa. Hän toivoo "terveen järjen voittavan Washingtonissa".

Ukrainan ja Donbassin kiristynyt tilanne on Patruševin mielestä seurausta Ukrainan sisäisistä ongelmista, joista viranomaiset yrittävät ohjata huomiota pois tällä tavalla. 

"He ratkaisevat ongelmansa Donbassin kustannuksella. Ukrainalainen pääoma on jo pitkään virrannut ulkomaille ja Kiova myy ulkomaalaisille - demokraattisilla hinnoilla - loputkin teollisuutensa rippeet."

"Ottaen huomioon myös Yhdysvaltojen sisäisen tilanteen ennennäkemättömän vaikean luonteen, suhteiden jatkokehityksen näkymiä voidaan tuskin kutsua rohkaiseviksi", Patrušev toteaa. Yhdysvaltojen mielestä Venäjä on "uhka", mutta onko tunne molemminpuolinen?

Patrušev kiistää. "Näemme nyt pandemian tärkeimpänä uhkana. Yhdysvalloissa se on aiheuttanut ongelmia, joita amerikkalaispoliitikot piilottavat kansalaisiltaan ohjaamalla huomion tarinoihin aggressiivisesta Venäjästä."

Viruksesta puhuttaessa, Patrušev ehdottaa kiinnittämään huomiota siihen, että Yhdysvaltojen valvonnassa olevien biologisten laboratorioiden määrä on vain kasvanut ympäri maailmaa. "Jonkin kummallisen sattuman kautta, laboratorioita on noussut lähinnä Venäjän ja Kiinan rajoille", hän vihjaa.

"Meillä ja kiinalaisilla kumppaneillamme herää tästä tietysti kysymyksiä. Meille vastataan, että rajojemme läheisyydessä on vain rauhanomaisia, lääketieteellisiä tutkimusasemia, mutta jostain syystä ne tuovat mieleen Marylandin Fort Detrickin sotilastukikohdan, jossa amerikkalaiset ovat työskennelleet biologisen sodankäynnin alalla jo vuosikymmenien ajan", Patrušev arvioi.

Patrušev kertoo mielipiteensä myös Natosta, jota ei voi oikein edes pitää autenttisena "sotilaallis-poliittisena blokkina", sillä "Washingtonin ja Brysselin tehtävänä näyttää olevan estää Saksan, Ranskan, Italian ja muiden Euroopan maiden kehittyminen". 
 
"Muistatko, kun feodalismin aikoihin vasallien velvollisuus oli osallistua isäntänsä sotiin armeijoineen? Tänä päivänä heidän on pakko ostaa aseita [amerikkalaiselta] isännältään, riippumatta omasta taloudellisesta tilanteestaan; muuten nousee haloo lojaalisuudesta", Patrušev vinoilee "transatlanttisista suhteista".
 
Yhteistyö Euroopan kanssa on Venäjälle tärkeää, mutta yhteyttä ei ylläpidetä hinnalla millä hyvänsä, eikä varsinkaan Venäjän geopoliittisten intressien kustannuksella. 
 
"Tästä huolimatta me pidämme ovea avoinna, sillä me ymmärrämme hyvin, mikä [voima] ohjaa länsipoliitikkoja tämänhetkisessä tilanteessa. Samanaikaisesti on olemassa historiallisia siteitä, joita venäläisten ja eurooppalaisten välille on kehittynyt viime vuosisatojen aikana", Patrušev lausahtaa, korostaen Venäjän ja Euroopan kohtalonyhteyttä.

Multipolaarisuus kuitenkin nousee ja tulee korvaamaan entisen, Yhdysvaltojen johtaman unipolaarisen järjestyksen. Patrušev muistuttaa, että "nykypäivän maailmassa on useita ongelmia, joita ei voida ratkaista ilman normaalia [monenkeskistä] yhteistyötä maailman johtavien toimijoiden - Venäjän, Yhdysvaltojen, EU:n, Kiinan ja Intian - välillä."
 
Patruševin näkemykset ovat tärkeitä, koska Venäjän ja Kiinan strateginen kumppanuus on vahvistumassa. Vieraillessaan Pakistanissa, Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov kehotti kaikkia, "myös Euroopan unionia", liittymään Venäjän visioimaan "Suur-Euraasian kumppanuuteen".
 
Diplomaattisista lausunnoista huolimatta, tulenarka tilanne voi vielä leimahtaa. Suomen valta(vale)media uutisoi Ukrainan tilanteesta odotetun yksipuolisesti ja lännen propagandaa toistaen. Ylen mukaan Venäjä on keskittänyt joukkojaan Ukrainan rajalle. Koko totuus häivytetään näkyviltä, sillä narratiivin hallinta on infosodassa tärkeintä.
 
Kertomatta jätetään, että myös Ukraina on keskittänyt joukkojaan raja-alueelle; presidentti Zelenskyi on hankkinut parlamentilta jopa luvan hyökkäykseen Donbassin separatistien alueelle. Ilmeisesti Kiovassa on kuitenkin ryhdytty epäilemään Naton ja EU:n taustatukea, koska Zelenskyi haluaisi nyt saada Putinin puhelimeen.
 
Joka tapauksessa Yhdysvaltojen ja Naton vasallijoukot asettuvat poikkeuksellisen suuren Defender Europe -sotaharjoituksen varjolla Venäjän rajalle. Yhdysvallat yrittänee myös estää loppusuoralla olevan Nord Stream 2 -kaasuputken käyttöönoton. Yhdysvaltojen entinen Euroopan-joukkojen komentaja epäilee kaiken lisäksi, että Kremlin geopoliittisena tavoitteena on Mustanmeren rannikon täydellinen haltuunotto.