torstai 14. marraskuuta 2019

Hybridisodankäyntiä huippukokouksen alla

"Ajoitus kertoo kaiken", kirjoittaa toimittaja Pepe Escobar Facebook-seinällään.

Washingtonin valtakoneisto koki tappion Argentiinassa ja nöyryyttävä häviö häämöttää edessä myös Chilessä.

Tilaisuudesta oli otettava kaikki irti, joten suoritettiin onnistunut vallankaappaus Boliviassa ja vieläpä Venezuelan Brasilian suurlähetystön valtaus - kaikki tämä provosoivasti ennen BRICS-maiden huippukokousta, jota Brasilia isännöi.

"Evo Morales oli ollut amerikkalaisten tähtäimessä jo pitkään, monista eri syistä, ei vain maan litiumvarantojen takia. Venezuelan demonisointia piti myös voimistaa, tällä kertaa 'Guaidó-barbin' avulla", Escobar luettelee.

Amerikan yhdysvaltojen "Poikkeuksellistan" ei tule koskaan hyväksymään, että miljoonien kuluttajien markkinoilla käydään kauppaa omilla valuutoilla ja lopulta yhdellä omalla valuutalla (joka ei ole dollari).

BRICS-yhteisö (jonka tällä hetkellä muodostavat Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina ja Etelä-Afrikka) tulee Escobarin mukaan kasvamaan, ja koko globaali etelä on tietoinen siitä, että nyt pelataan kovilla panoksilla.

Tätä kehitystä vastaan "amerikkalaisen poikkeuksellisuuden" puolustajilla ei ole mitään muuta asearsenaalissaan kuin militiat, evankelisten fanaatikkojen ryhmät ja vanhan koulukunnan värivallankumoukset vallankaappauksineen. "Pateettista", tuhahtaa Escobar.

Latinalaista Amerikkaa ravisuttavat sekä kansalaisten aito suuttumus amerikkalaislähtöiseen talousliberalismiin, että CIA:n epävakauttamisyritykset värivallankumoustyyliin. "Arabikeväästä" on siirrytty "Etelä-Amerikan kevääseen".

Venezuela on toistaiseksi kyennyt kestämään Yhdysvaltojen hybridisotaa, mutta Moralesin johtama Bolivia meni ansaan. Moralesin olisi kannattanut ottaa mallia Iranin ajatollah Khameneilta siitä, kuinka omaa vallankumousta ja hallitusta tulee puolustaa lännen kaaoksen imperiumin hyökkäyksiä vastaan.

Kansainvälinen järjestelmä on perusteellisessa muutoksessa. Moninaisuus, mutta myös suvereniteetti, ovat keskeisiä BRICS-maiden poliittisia arvoja. Onko rauhanomainen muutos mahdollinen vai lisääntyvätkö levottomuudet? Mitä tästä kaikesta ajattelevat Euraasian johtajat, Vladimir Putin ja Xi Jinping?

keskiviikko 13. marraskuuta 2019

Oikeistoradikalismi Yhdysvaltojen vallankaappausten työrukkasena

Boliviassa äskettäin tapahtunutta vallankaappausta oli toteuttamassa muiden mukana Luis Fernando Camacho, maan oikeistolainen monimiljonääri.

Camacho on kuulunut oikeistoradikaaleihin ryhmiin Santa Cruzin alueella, jossa Yhdysvallat on rohkaissut separatismia. Aiheesta kirjoittavat Max Blumenthal ja Ben Norton The Greyzone-sivustolla.

Presidentti Evo Moralesin eroilmoituksen jälkeen, Camacho ryntäsi Bolivian hylättyyn presidentin virka-asuntoon ja paljasti maailmalle erilaisen puolen Boliviasta. Raamattu kädessä ja Bolivian lippu toisessa, Camacho esiintyi valokuvissa kuin vastakohtana monikulttuurisen maan sosialistiselle ja alkuperäiskansaa edustavalle entiselle presidentille.

Camacho on täysin tuntematon kotimaansa ulkopuolella, eikä hän ole koskaan menestynyt vaaleissa. Hän on kuitenkin vaikutusvaltainen miljonääri, jonka nimi mainitaan myös Panaman papereissa. Camachon sanotaan olevan fundamentalistikristitty ja puolisotilaallisten radikaaliryhmien kasvatti. Hän onkin hyödyntänyt amerikkalaista evankelisuutta hyökätessään bolivialaista sosialismia vastaan.

Camacho tulee yrityseliittiin kuuluvasta perheestä, joka on jo kauan hyötynyt Bolivian luonnonkaasuvarannoista. Camachon perhe menetti osan omaisuudestaan Moralesin kansallistettua Bolivian luonnonvarat kansalaisten köyhyyden poistamiseksi. Jos Bolivia siirtyy nyt äkisti talousliberalismiin, maan yläluokka hyötyy, mutta muu väestönosa tulee kärsimään yhä enemmän.

Vallankaappausta edelsivät alueen oikeistojohtajien kokoukset, joissa keskustelunaiheena oli Moralesin syrjäyttäminen. Kolumbian, Venezuelan ja Brasilian oikeistolaisia konsultoitiin. Kaksi kuukautta ennen vallankaappausta, Camacho twiittasi "kiitos Kolumbia", signaalina presidentti Ivan Duquelle, ja "kiitos Venezuela", ilmeisenä kiitoksena Yhdysvaltojen kouluttamalle Juan Guaidólle tämän tuesta. Camacho huomioi myös Jair Bolsonaron johtaman Brasilian kiitoksissaan.

Vaikka Camacho ja hänen separatistijärjestönsä auttoivat vallankaappauksessa, muut poliittiset liittolaiset odottavat korjaavansa varsinaisen hyödyn. Bolivian opposition presidenttiehdokas on yhä maan entinen presidentti, Carlos Mesa, bisneshenkinen yksityistäjä, jolla on läheiset suhteet Washingtoniin. Blumenthal ja Norton mainitsevat, että tietovuotosivusto Wikileaks on paljastanut Yhdysvaltojen hallituksen edustajien ja Mesan välisen yhteydenpidon.

Mesa esiintyy "asiantuntijan" nimikkeellä Yhdysvaltojen kehitysyhteistyövirasto USAID:in palkkalistoilla. Tätä pehmeän vallankäytön organisaatiota tukevat monet öljyalan jätit sekä Latinalaisen Amerikan ylikansalliset yhtiöt. Jälleen lienee selvää, että kansainvälinen talouseliitti aikoo hyötyä Bolivian luonnonvaroista. Tärkeintä projektissa on kuitenkin Yhdysvaltojen alueellisen hegemonian lujittaminen.

Tapahtumat, jotka johtivat Moralesin syöksemiseen vallasta, perustuivat opposition väitteisiin vaalivilpistä. Väkivaltaisuudet leimahtivat heti. Oikeisto-oppositiota tukevat jengit hyökkäsivät poliitikkojen kimppuun ja riehuivat kaduilla viikkoja kestäneissä mielenosoituksissa ja mellakoissa. Kansanedustajien taloja poltettiin ja heidän perheenjäseniään otettiin panttivangeiksi, jotta edustajat eroaisivat viroistaan. Naispuolista sosialistipormestaria kidutettiin julkisesti väkijoukon toimesta. Levottomuudet jatkuvat yhä.

Donald Trumpin Valkoinen talo on jo kutsunut vallankaappausta "merkittäväksi hetkeksi demokratialle" ja "vahvaksi signaaliksi Venezuelan ja Nicaraguan laittomille hallituksille". Trumpin hallinto pyrkii palaamaan Monroen oppiin ja saamaan koko Latinalaisen Amerikan valtapiiriinsä. Sosialismi halutaan korvata oikeistoliberalismilla ja suuryritysten vallalla. Tuleeko jakaantunut Bolivia vajoamaan sississotaan? Tilanne elää ja muuttuu nopeasti. Nyt senaatin apulaispuhemies Jeanine Anez on julistautunut maan väliaikaiseksi presidentiksi.

Washingtonin valtakoneisto on jo pitkään hyödyntänyt radikaalioikeistoa vasemmistohallitusten syrjäyttämisessä. Jo Nixonin aikoihin, Latinalaisessa Amerikassa tuettiin falangisteja. Takapiruna toimi usein ulkopolitiikan veteraani, Henry Kissinger. Toisin kuin latinalaisamerikkalainen televisiokanava TeleSUR, lännen valta(vale)media on jättänyt mainitsematta bolivialaisen Camachon taustan puolisotilaallisissa järjestöissä. Ehkä hänestäkin muokataan vielä lännen narratiiviin sopiva "maltillinen keskustalainen"?

Bolivian tapahtumat tuovat mieleen vuoden 2014 vallankaappauksen Ukrainassa, jossa Yhdysvallat myös hyödynsi äärioikeistolaisia ryhmiä väkivaltaisissa mielenilmauksissa Kiovan kaduilla ja Itä-Ukrainan aseellisissa konflikteissa. Nämä ryhmät tuskin pääsevät vallan kamareihin, mutta siirtymävaiheessa ne kelpaavat Yhdysvalloille vallankaappausten työrukkasiksi, siinä missä islamistinen jihadismikin.

tiistai 12. marraskuuta 2019

Syyria Yhdysvaltojen koekenttänä

Syyrian presidentti Bašar al-Assadin mukaan Yhdysvallat on käyttänyt Syyriaa "koekenttänä" hioessaan työkalujaan globaalin valta-asemansa turvaamiseksi.

Syyrian johtaja uskoo, että Washington on tiedostanut hegemonin roolinsa olevan uhattuna. Niinpä Yhdysvallat on valmis taistelemaan venäläisiä, iranilaisia, syyrialaisia, tai ketä tahansa vastaan, joka uskaltaa vastustaa sitä. Jopa amerikkalaisten lähimmät liittolaiset voivat vielä päätyä terrori-iskujen kohteeksi, Assad väittää.

Hyökkäys Syyriaan toteutettiin eri tavoin kuin aiemmat, hyvin kalliiksi osoittautuneet suorat invaasiot Afganistaniin ja Irakiin. Tällä kertaa sotaa käytiin vierastaistelijoita hyväksi käyttäen. Vastoin julkisuuteen annettuja tietoja, Yhdysvallat ei iske islamistisia terroristiryhmiä vastaan, vaan tukee ja aseistaa niitä, niin kauan kuin ne palvelevat amerikkalaisia päämääriä.

"Al-Qaida on Yhdysvaltojen peitejärjestö Syyrian, Venäjän ja Iranin hallintoja vastaan", Assad selittää. Myös "Islamilainen valtio", Isis, on amerikkalaisten asialla. "Kuinka Isis nousi yhtäkkiä kuin tyhjästä vuonna 2014? Tämä tapahtui samanaikaisesti Irakissa ja Syyriassa, amerikkalaisten aseistuksella", Assad sanoo. Valtakautensa huipulla "Islamilainen valtio" ei olisi kyennyt salakuljettamaan öljyä ulos Syyriasta miljoonien dollarien arvosta ilman, että Yhdysvallat olisi ollut tietoinen asiasta.

Assadin tietojen mukaan, Isis-järjestöllä oli alusta asti kaksi rikoskumppania Syyriassa: "Turkin presidentti Erdoğan klikkeineen sekä amerikkalaiset, joko CIA tai jotkut muut tahot". Yhdysvallat valvoi Syyrian rikkauksien ryöstöä, ja tämä jatkuu vielä tänäkin päivänä. Ryöstely ei lakkaa, vaikka sotiminen lakkaisi. "Amerikkalaiset pyrkivät aina ryöstämään muilta mailta näiden öljyn, rahat, tai muut resurssit", Assad sanoo.

Lännen narratiivi, jolla yritettiin oikeuttaa vallanvaihto Syyriassa, keskittyi Assadin ja hänen lähipiirinsä mustamaalaamiseen. Koska Syyria ei suostunut Yhdysvaltojen vaatimuksiin, Assadista tehtiin valta(vale)mediassa "diktaattori" ja länsi ryhtyi toistamaan "Assadin täytyy lähteä"-mantraansa. Tässä ei onnistuttu, joten Isis-johtaja Baghdadin päänahka sai toistaiseksi kelvata. Koska Washingtonin ja Syyriassa majailevien militanttien välillä on hämäräperäisiä yhteyksiä, Assad suhtautuu skeptisesti Donald Trumpin väitteisiin.

Mitä tavallisiin syyrialaisiin tulee, länsi ei ole voittanut heidän luottamustaan massiivisesta, vuosia kestäneestä propagandakampanjasta huolimatta. "Kuinka luottamuksen voi voittaa, jos samalla pommittaa ihmisiä", Assad kysyy ihmetellen. Syyrian presidentin mielestä lännen johtajat ovat tekopyhiä: samat tahot, jotka väittävät Assadin hallinnon aiheuttavan kärsimystä syyrialaisille, estävät talouspakotteillaan maata toipumasta ja pakolaisia palaamasta kotiseuduilleen.

Syyrialla on perinteisesti ollut vahva julkinen sektori, joka on taannut terveyspalveluja ja koulutusta joko ilmaiseksi tai hyvin edullisesti. Sota on saanut ihmiset turvautumaan yhä enemmän valtion apuun esimerkiksi ruuan ja lämmityksen saamiseksi. Pakotteet eivät rajoitu vain Assadiin. Yhdysvallat liittolaisineen painostavat sijoittajia, jotta he eivät toisi pääomaa Syyrian hallituksen hallitsemille alueille. Tämä on Assadin mielestä vain toinen tapa yrittää vallankaappausta. Sama kuvio toistuu muuallakin.

maanantai 11. marraskuuta 2019

Vallankaappaus Boliviassa

Kuten aiemmin uumoilin, Evo Moralesin uudelleenvalinta Bolivian presidentiksi ei sopinut Yhdysvaltojen ja sen tukeman opposition suunnitelmiin. Niinpä armeijan johdolla suoritettiin vallankaappaus.

Presidentti Morales ilmoitti sunnuntaina eroavansa virasta, jotta levottomuudet loppuisivat ja opposition väkivaltaiset mielenosoittajat jättäisivät hänen kannattajansa rauhaan. Mielenosoittajat valtasivat kaksi valtion omistamaa televisio- ja radioasemaa. Lisäksi paikallishallinnon edustajien koteja on poltettu, mukaan lukien presidentti Moralesin sisaren koti.

Yhdysvalloilla on pitkä historia vallankaappauksista Latinalaisessa Amerikassa. Keskustiedustelupalvelu CIA (ja sen peitejärjestö NED, National Endowment for Democracy) on kuluttanut miljoonia dollareita myös Boliviaan, rahoittaen maan oikeistoliberaalia "oppositiota", jotta tämä pääsisi näennäiseen valtaan.

Prosessin seuraavassa vaiheessa uusi liberaali nukkehallitus antaa vapaat kädet amerikkalaiselle valtakoneistolle. Ei aikaakaan, kun ryhdytään puhumaan talouden "yksityistämisestä" ja globalistipankkiirit ryöstävät alueen luonnonvarat. Tämä ei ole vielä onnistunut Venezuelassa, mutta Boliviassa tilanne näyttää pahalta.

Lakimies ja ihmisoikeusaktivisti Dan Kovalikin mukaan Yhdysvaltojen rooli Bolivian levottomuuksissa ja vallanvaihdossa tulee ennen pitkää julki. Moralesin päätös jättää presidentin tehtävät ja ilmoitus uusien vaalien järjestämisestä kuitenkin horjuttavat väitteitä, joiden mukaan Morales olisi toiminut Bolivian "diktaattorina". Kovalikin mukaan Morales on tehnyt paljon maansa hyväksi.

Morales on ensimmäinen aimara-alkuperäiskansan edustaja Bolivian presidenttinä. Hän on tullut tunnetuksi Yhdysvaltojen ja lännen imperialismin ja talousliberalismin kritisoijana. Israelia Evo on kutsunut avoimesti "terroristivaltioksi". Morales oli läheisissä väleissä myös Washingtonin arkkivihollisten, Venezuelan Hugo Chávezin ja Kuuban Fidel Castron, kanssa. Hänen puheensa YK:n huippukokouksissa ovat olleet nautittavan länsikriittisiä.

Bolivian opposition oikeistopuolueet yrittävät varmasti hyötyä Moralesin erosta, mutta monien lähteiden mukaan heillä ei ole laajaa kannatusta kansan keskuudessa. Moralesin puheista päätellen hän ei itse enää asetu ehdolle, joten jää nähtäväksi, voiko Movimiento al Socialismo-puolue voittaa uudet vaalit ilman Moralesia, ja vaikka voittaisikin, hyväksyttäisiinkö sitäkään tulosta?

Autokratioiden nousu lännen ylivallan päättyessä

Autokratioiden ja oikeistopopulismin nousu herättää huolta siitä, että liberaalit poliittiset arvot ja läntiset laillisuusperiaatteet ovat laskusuunnassa, kirjoittaa Tony Barber The Financial Times-lehdessä.

Finanssieliitin talousjulkaisut paljastavat usein, mikä on lännen globalistien mieliala. Myös toimittaja Barberin kolumni raottaa omalla tavallaan eliitin pelkoja, odotuksia ja tulevaisuuden suunnitelmia.

The Financial Timesin tyypilliselle linjalle uskollinen toimittaja yrittää vakuutella lukijoille ja itselleen, että vielä on liian aikaista sulkea pois näkymää rahavallan mielen mukaiseen "globaalihallintoon". Hän kuitenkin myöntää, että vuoden 1945 jälkeen rakennettu, Yhdysvaltojen johtama "sääntöpohjainen järjestys", on alkanut lahota.

"Vapaus" ja "oikeusvaltioperiaate" ovat huolestuttavasti heikentyneet, Barber väittää. Oikeasti ihmiset ovat vain ryhtyneet kyseenalaistamaan lobbaavien etujärjestöjen ja korporaatioiden valtaa, mutta siitä Barber vaikenee. Sen sijaan hän siteeraa Freedom House- ja World Justice Project-järjestöjen "tutkimuksia". Näiden Washingtonin valtakoneiston peiteorganisaatioiden väite on, että "globaali vapaus" on vaarassa ja lait on tietyissä yhteiskunnissa "kaapattu" vallanpitäjien asemaa pönkittämään.

Kun Barber ryhtyy käsittelemään sananvapauden ja sensuurin "levottomuutta herättävää trendiä", hän ei käsittele läntisiä poliittisen korrektiuden vaatimuksia ja kiihotuspykäliä, vaan nostaa varoittaviksi esimerkeiksi ennalta arvattavasti Turkin ja Kiinan. Näissä maissa valtion johtoa arvostelevien aktivistien kohtalo on Barberin mukaan karu (toisin sanoen, lännen masinoimat epävakauttamisyritykset ovat siis epäonnistuneet). Toimittaja muistaa, että Kiinassa internet on valvottu, eli lännen infosodan ja vakoilun välineillä, kuten esimerkiksi Facebookilla, ei ole sikäläiseen yhteiskuntaan asiaa.

Barber leimaa edellä mainitut valtiot "autokratioiksi", eli "yksinvaltaisten johtajien" hallitsemiksi yhteiskunniksi. Turkin Erdoğan on ehkä lännen propagandaan sopiva synkän määrätietoinen hahmo, mutta hänelläkin on oma politiikan ja talouden vaikuttajista koostuva taustajoukkonsa. Myös Kiinan Xi edustaa kommunistista puoluetta ja Venäjän presidentti Vladimir Putin on Kremlin eri intressiryhmien kompromissin tulos. Loppupelissä "autokraattisuus" on siis hyvin pintapuolista, mutta se on kätevä lyömäase liberaalin demokratian puolustajille.

Oikeistopopulisteista Barber ottaa kohteekseen Italian Lega-puolueen johtajan, Matteo Salvinin. Barber ilkkuu Salvinin epäonnistunutta yritystä hajottaa hallitus ja edetä sisäministerin tehtävistä maan johtoon. Myös oikeistopopulistien odotettua vähäisemmäksi jäänyt menestys eurovaaleissa ilahduttaa läntiseen arvopohjaan nojaavaa toimittajaa. Lega on kuitenkin edelleen hyvin suosittu Italiassa, joten ei ole mahdoton ajatus, että Salvinista tulisikin vielä joskus maan pääministeri. EU:lla taas on omat ongelmansa ilman oikeistopopulistejakin.

Barber on hyvillään myös siitä, että Yhdysvalloissa Donald Trump on kohdannut "presidenttikautensa pahimman kriisin" yrittäessään mustamaalata demokraattien Joe Bidenia Ukrainaan liittyvän korruptioskandaalin välityksellä. Valta(vale)media on tyystin vaiennut Bidenin ja hänen Hunter-poikansa kyseenalaisista Ukraina-yhteyksistä, kohdistaen syytöksensä vain Trumpin toimintaan ja keskittymällä demokraattien käynnistämään virkarikostutkintaan. Tästäkin tutkinnasta tulee luultavasti fiasko, mutta epätoivo ajaa Trumpin vastustajat uusiin yrityksiin päästä hänestä eroon.

Myös Moskovan syyskuun paikallisvaaleja edeltäneet mielenosoitukset Barber panee "Putinin kansansuosion laskun" piikkiin, vaikka presidentin suosio ei ole oikeasti edes laskussa. Barber ei myöskään mainitse, että "oppositioksi" lännen mediassa esitetyt tahot eivät todellisuudessa edusta aitoja oppositiopuolueita, joita Venäjän duumastakin löytyy, vaan lännen rahoittamia yksittäisiä "aktivisteja", joilla ei ole takanaan kansalaisten laajaa tukea.

Barberin nuivat kommentit ovat hyvin valikoivia, sillä Espanjan poliisin kovia otteita katalaanimielenosoittajia vastaan hän ei kommentoi lainkaan ja Ranskan keltaliivitkin jäävät sopivasti mainitsematta. Vain Lännen™ vastavoimat saavat toimittajan tuomion. Kirjoitus yrittää herätellä myös toivoa liberaalidemokratian kannattajissa: jos oikeistopopulismi ei onnistukaan juurtumaan lännen poliittiseen järjestelmään, globaalin järjestyksen pahimmat "häiriötekijät" saadaan ehkä pidettyä kurissa.

Barber myöntää sentään "kylmän totuuden", eli vaikka autokraatit ja populistit eivät valtaisikaan alaa aivan kaikkialla, "500 vuotta kestänyt lännen maailmanlaajuinen ylivaltakausi on joka tapauksessa päättymässä". Lännen valta-aseman korvaa hänen mukaansa suurvallaksi noussut Kiina, samalla kun talouskasvu ja kehitys siirtyvät länsimaista Aasian ja Tyynenmeren alueelle.

Tämä luo Barberin mielestä mahdollisuuksia "hajaantuneemmalle globaalihallinnon muodolle", eli hän selvästi luottaa siihen, että lännen globalistit saavat elintilaa myös "kiinalaisen vuosisadan" tai "euraasialaisen järjestyksen" puitteissa. Tämä ei kuitenkaan liene suursijoittaja George Sorosille ja hänen viiteryhmälleen mieluisa vaihtoehto, ja he yrittävätkin voittaa liberalismiksi kutsumalleen läntiselle totalitarismille lisäaikaa.

perjantai 8. marraskuuta 2019

Trump ja EU:n epävarma tulevaisuus

Euroopan unionissa odotetaan ja pelätään Britannian EU-eroa. Samaan aikaan Yhdysvalloissa katsotaan jo seuraaviin presidentinvaaleihin. Brittiläisen The Express-lehden mukaan EU kammoksuu myös Trumpin hyvin todennäköistä uudelleenvalintaa.

Washingtonin ja Brysselin välit ovat olleet kireät koko Trumpin presidenttiyden ajan. Suhteita hiertävät niin arvomaailmaan, kaupankäyntiin, ilmastopolitiikkaan, kuin Lähi-itään liittyvät kysymykset. Asiaa ei helpota se, että presidentti Trump on esiintynyt äänekkäästi brexitin puolustajana ja euroskeptikkona. Myös sotilasliitto Nato on vaikuttanut Trumpista turhalta rahareiältä.

Politiikan tutkija Marcel Dirsus kirjoittaa Politico-lehdessä, että "harva asia pelottaa eurooppalaisia hallituksia yhtä paljon kuin Donald Trumpin vaalivoitto vuonna 2020". Alle kolmessa vuodessa Trump on tehnyt jo miltei selvää kokoomuspoliitikkojen arvostamista "transatlanttisista suhteista". Jos hän saa lisävuosia virassa, Yhdysvaltojen ja euroeliitin välinen suhde on Dirsusin arvion mukaan "raunioina".

Trump ei tunnetusti salaile mielipiteitään. Antamassaan puhelinhaastattelussa Brexit-puolueen Nigel Faragen radio-ohjelmaan, Trump yllytti muitakin EU-maita seuraamaan Britannian esimerkkiä ja jättämään "vaikean" EU:n. Trumpin mielestä EU "vain hidastaa Britanniaa". Trump oli pettynyt, ettei ero astunutkaan voimaan heti lokakuun 31. päivä.

Trump ihastutti tai vihastutti Faragen ohjelman kuulijoita toteamalla, että "Italia ja muutkin maat" tulisivat "suoraan sanoen paljon paremmin toimeen ilman Euroopan unionia". Diilimiehellä lienee omatkin aikeensa Britannian ja euromaiden suhteen.

Trump ei pidä EU:sta, koska hän näkee unionin Yhdysvaltojen kauppa- ja geopoliittisena kilpailijana. EU:n nöyristelevä vasalliasemakaan ei tunnu riittävän Trumpille. Hän toki markkinoi mielipiteensä sillä, että EU on haitaksi Euroopan maille (niin kuin toisaalta onkin). EU:n johtoa Trump pitää "hankalana porukkana".

"Kerroin tästä Borikselle", Trump sanoi Faragen haastattelussa ja lisäsi, "mielestäni [EU-johdon] kanssa on hyvin, hyvin vaikea tulla toimeen". Trumpia vaivaa erityisesti se, että Boris Johnsonin tekemä erosopimus EU:n kanssa hidastaa brittien kahdenvälistä kaupankäyntiä Yhdysvaltojen kanssa.

Tällaisia kommentteja Trump heitteli ilmaan vain muutama päivä ennen kuin Yhdysvallat ilmoitti virallisesti vetäytyvänsä Pariisin ilmastosopimuksesta. Trumpin hallinto on todennut sopimuksen olevan "epäreilu taloustaakka" amerikkalaisille. Irtisanominen astuu voimaan vuoden päästä. Jos Trump saa jatkokauden, Yhdysvallat jättänee ilmastosopimuksen heti presidentinvaalien jälkeisenä päivänä.

Yhdysvaltojen nykyinen linja on saanut Ranskan presidentti Macronin uskomaan, ettei Eurooppa voi enää luottaa Yhdysvaltoihin. Näin ollen myös sotilasliitto Naton tulevaisuus on vaakalaudalla. Macronin mielestä Euroopan täytyy "herätä vastaamaan omasta puolustuksestaan ja geopoliittisesta asemastaan".

The Economist-lehden haastattelema Macron toteaa, että Eurooppa ei voi enää luottaa siihen, että Yhdysvallat puolustaisi Nato-liittolaisiaan. "Se, mitä koemme tällä hetkellä, on Naton aivokuolema", Macron sanoo suoraan. Jos Yhdysvallat ei enää halua sitoutua Naton toimintaan, koko organisaatio on vaarassa. Macronin mielestä Eurooppaa uhkaa "geopoliittinen katoaminen ja ajautuminen muiden armoille".

Macronin ulostulo on ärsyttänyt Washingtonin valtakoneiston voimaan yhä uskovia euroatlantisteja. Yhdysvaltojen poliittisissa ajatushautomoissa ja euromaiden Atlantti-seuroissa ollaan huolestuneita. Myös Saksan Angela Merkel ja Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg ovat tuominneet Macronin puheet "liioitteluna".

Ranskalainen politiikan tutkija Bertrand Badie on kuvannut nykyisiä tapahtumia kirjassaan L'Hégémonie Contestée: Les Nouvelles Formes de Domination Internationale. EUObserver-lehdessä siteeratun Badien mielestä sodan jälkeen rakennettujen instituutioiden aika on ohi. Vanha maailmanjärjestys vetelee viimeisiään.

Kolonialismin päätyttyä, Euroopan suurvalloista tuli pikku hiljaa tavallisia maita. Ne eivät enää kyenneet hallitsemaan maailmaa, hyvä jos edes omia lähialueitaan. Silti ne takertuvat kuvaan maailmanjärjestyksestä, jota ei kohta enää edes ole, Badie sanoo reaalipoliittisella suoruudella. Yhdysvalloissa ymmärretään jo lännen ylivallan olevan mennyttä. Vain eurooppalaiset ovat sokeita muutokselle, Badie väittää.

Joidenkin mielestä Yhdysvallat pyrkii hajottamaan Euroopan kahtia, kuten Saksalle tehtiin toisen maailmansodan jälkeen. Nähtäväksi jää, onnistuuko Trump taustavoimineen tässä projektissa. EU:n johdolla luulisi olevan jo enemmän tietoa asiasta. Elämme vanhan kiinalaisen kirouksen mukaisesti "mielenkiintoisia aikoja". Onko maailma jaettavissa vielä uusiin "etupiireihin"?

Jos unionille käy huonosti, osa Euroopan maista pyrkii varmasti solmimaan kahdenvälisiä sopimuksia Yhdysvaltojen kanssa (kuten Puola on jo tehnytkin). Toiset maat päätynevät yhteistyöhön esimerkiksi Venäjän kanssa. Jo nyt Serbia on suututtanut sekä Washingtonin että Brysselin venäläisillä asehankinnoillaan ja kauppasopimuksellaan Euraasian talousunionin kanssa.

Jotta kaikki ei päättyisi "hobbesilaiseen kaaokseen", Badie kehottaa Euroopan maita päivittämään asennettaan, lopettamaan takertumisen vanhaan, angloamerikkalaiseen maailmanjärjestykseen, ja rakentamaan jotain uutta ja omaa. Vai onko jo liian myöhäistä?

torstai 7. marraskuuta 2019

Uusliberalismia ja autoritaarisuutta

Neljän vuosikymmenen ajan, niin rikkaiden kuin köyhienkin maiden eliitit lupailivat, että uusliberaali talouspolitiikka johtaa talouskasvuun, joka hyödyttää lopulta jopa kaikkein köyhimpiä. Näin ei ole tapahtunut, joten onko mikään ihme, jos luottamus eliitteihin ja liberaaliin demokratiaan on romahtanut, kysyy amerikkalainen ekonomisti Joseph Stiglitz.

Kylmän sodan lopussa, 1990-luvun alussa, Francis Fukuyama julkaisi ylistetyn teoksensa, joka ennusti "historian loppua". Kommunismin piti Fukuyaman mukaan olla viimeinen este, jonka kaaduttua koko maailma siirtyisi liberaaliin demokratiaan ja markkinatalouteen. Monet olivat Fukuyaman kanssa samaa mieltä. Tänä päivänä hän lienee itsekin tietoinen teesinsä virheellisyydestä. Onpa tämä kapitalismin puolestapuhuja toivonut jopa jonkinlaisen "sosialismin paluuta".

Joka tapauksessa finanssigurujen vakuuttelu siitä, että sääntelemättömät vapaat markkinat johtaisivat "jaettuun hyvinvointiin", ei mene enää läpi tänä päivänä. Todistusaineisto kertoo aivan päinvastaista. Stiglitzin mielestä on ihan oikein, että uusliberalismi on menettänyt uskottavuutensa. Hänen mukaansa se on horjuttanut demokratiaa jo neljänkymmenen vuoden ajan.

Uusliberalismin säätämä globalisaatio jätti niin yksilöt kuin kokonaiset yhteiskunnat heitteille, Stiglitz sanoo. Pääomamarkkinoiden vapauttaminen johti ylilyönteihin. Jos esimerkiksi johtava presidenttiehdokas kehittyvässä maassa ei ollut Wall Streetin mieleen, pankit uhkasivat vetää rahansa pois. Äänestäjien oli tehtävä valinta: oli alistuttava Wall Streetin vaatimuksiin tai kohdattava ankara talouskriisi. "Rahan ja vallan kadulla" oli enemmän poliittista valtaa kuin äänestäjillä.

Jopa rikkaissa maissa kansalaisille sanottiin, etteivät he voi päättää asioistaan, olipa kyseessä sitten sosiaaliturvajärjestelmä, palkkaus, verotus tai valtion taloudenhoito. "Jos maa menettää kilpailukykynsä, työpaikat katoavat ja te kaikki kärsitte", finanssieliitti antoi ymmärtää. Eri maiden eliitit lupasivat talouskasvun tuovan turvaa ja vaurautta kaikille, mutta toisin kävi. Kasvu on hidastunut ja talouden voitot ovat päätyneet harvojen käsiin.

Tavalliset ihmiset tuntevat itsensä petetyiksi, arvelee Stiglitz ymmärtävään sävyyn. Nyt myös vaikutusvaltaiset superrikkaat joutuvat kokemaan tämän suuren huijauksen poliittiset seuraukset. Moni miettii jo vakavissaan, kuten ranskalainen taloustieteilijä Thomas Piketty, että maailma ilman miljardöörejä voisi olla parempi ja oikeudenmukaisempi paikka.

Stiglitzin mielestä uusliberaali aikakausi on ollut kaikkea muuta kuin "liberaali". Se nosti valtaan talousopin, jonka vartijat eivät suvainneet toisinajattelua. Taloustieteilijöitä, jotka omasivat uusliberalismin dogmeista poikkeavia näkemyksiä, vieroksuttiin. Uusliberalismi ei synnyttänyt myöskään Karl Popperin puoltamaa "avointa yhteiskuntaa", jonka nimeen miljardööri ja kansantalouksia kaatanut sijoittaja George Soros kyynisesti vannoo.

Stiglitzin mielestä edes vuoden 2008 finanssikriisi ei saanut ihmisiä ymmärtämään, että nämä näennäisen "vapaat markkinat" eivät sellaisenaan toimi. Hän väittää, että etenevä "ilmastokriisi" voi vielä muuttaa asennoitumista. Muuten uusliberalismi voi kirjaimellisesti tehdä lopun koko ihmiskunnasta.

Itse en luottaisi siihen, että kapitalismi tarvitsee vain korjausliikettä ja "vihreää aaltoa". Ilmastonmuutokseen vetoaminen tuntuu myös olevan uusi rahastuskeino. Maksajiksi joutuvat jälleen tavalliset kansalaiset, eivät suuryritykset, saastuttava sotateollisuus tai valtiot. Stiglitz kritisoi "sääntöpohjaista liberaalia järjestystä", mutta ei tunnu haluavan todella korvata sitä. Tässä mielessä hän on maailmanjärjestyksen muutoksen suhteen yhtä ymmällään kuin Francis Fukuyama.

Voi toki käydä niinkin, että uusliberalismin kameleontit kykenevät muodonmuutokseen taas kerran, ja ryhtyvät elämään uutta elämää yhteiskunnissa, joissa valtio suitsii pääoman liikkeitä ja kontrolloi myös suuryrityksiä. Tätä mieltä on brittiläinen yhteiskuntateoreetikko David Harvey, jonka mielestä liberaali projekti jatkaa olemistaan liittoutumalla "uusfasismin" kanssa. Valitettavasti kansallismieliset puolueetkaan eivät ole valmiita irtautumaan uusliberaalista talouspolitiikasta. Osataanko "autoritaarinen kapitalismi" markkinoida kansalle? Näyttääkö Singapore mallia?

Taloustieteen Nobelilla palkittu Joseph Stiglitz puolestaan pelkää, että "autokraattiset johtajat" ja "demagogit" voivat saada meidät "kääntämään selkämme tieteelle ja suvaitsevaisuudelle". Tässä hän on ainakin hieman hakoteillä. Esimerkiksi "autoritaarinen" Kiina on jo tekoälytutkimuksen etulinjassa, samoin Venäjä. Kansallismielinen Unkari ei halua pakolaisia, mutta on valmis kaupankäyntiin ja yhteistyöhön niin Venäjän, Kiinan, kuin "illiberaalia demokratiaa" karsastavien länsimaidenkin kanssa.

Mitä Stiglitzin peräänkuuluttamaan suvaitsevaisuuteen tulee, Euroopassa rauhanomaisen rinnakkaiselon rajoja on kivuliaasti koeteltu pakolaiskriisin puhkeamisesta saakka. Tarvitaan tosiaankin "historian uudelleensyntymistä", mutta suunta saattaa olla konservatiivisempi kuin valistusajattelun elpymistä haikaileva Stiglitz haluaisi.