Fukuyama, joka tuli 90-luvun alussa tunnetuksi liberaalidemokratian voittoa ylistävästä kirjastaan Historian loppu ja viimeinen ihminen (The End of History and The Last Man, 1992), oikeastaan myöntää, että liberaalidemokraattiselta järjestelmältä puuttuu syvällinen merkitys, ja näin ollen hän voi vain pelotella uhkakuvilla sodista, mikäli ei-liberaalit järjestelmät nousevat valtaan. Ylimielisesti hän myös kehottaa liberalismin kritisoijia "muuttamaan Lähi-itään".
Buchanan kuitenkin esitti kirjoituksessaan hyviä kysymyksiä. Miksi Orbánin kaltaiset autokraatit ovat nousseet? Eivätkö kaikki EU-maat haluakaan liberaalidemokratiaa? Tämä johtuu Buchananin mukaan siitä, että autokraatit käsittelevät uskottavammin eurooppalaisten eksistentiaalista pelkoa: Euroopan alkuperäisten kansojen ja heimojen häviämistä radikaalin demografisen muutoksen myötä.
Modernit liberaalit ja edistysuskoiset näkevät kansakunnat vain väliaikaisina; heille ne ovat "täällä tänään, mennyttä huomenna". Niillä ei ole heille sen suurempaa merkitystä, eivätkä he tunne välttämättä yhteenkuuluvuutta synnyinkulttuureihinsa. Autokraatit ovat kuitenkin kytkeytyneet tämän uuden vuosituhannen voimakkaimpiin virtauksiin: tribalismiin ja nationalismiin. Lännen demokratian palvelijat eivät voi kilpailla autoritäärien kanssa aikamme kriisin hoitamisessa, koska he eivät edes pidä länsimaiden nykytilaa kriisiytyneenä. Venäläinen filosofi ja politologi, Aleksandr Dugin, "Neljännen poliittisen teorian" kehittelijä sekä amerikkalainen poliittisen tieteen professori, Patrick Deneen, Why Liberalism Failed-kirjan kirjoittaja, ovat molemmat todenneet saman.
Tutkijana Fukuyama on kuitenkin sen verran kiinni todellisuudessa, että hän on Historian lopun kirjoittamisen jälkeen ryhtynyt tutkimaan, miksi eri yhteisöt päätyvät demokraattiseen tai autoritaariseen järjestelmään. Erityiskohteena hänellä on Kiina, ja uusia teoksia tästä aihepiiristä on luvassa vuonna 2011 ilmestyneen The Origins of Political Order: From Pre-Human Times to the French Revolution-kirjan jälkeen. Viimeksi mainitussa teoksessa hän sentään myöntää, että identiteetti on poliitikan ydinaluetta.
Elämässä pitää olla sisältöä. Myös autenttinen poliittinen systeemi tarvitsee sisältöä, joka puhuttelee ihmistä, ja joka ajaa hänelle tärkeitä, oikeita, konkreettisia asioita. Jos Euroopan kansat näkevät etteivät heidän johtajansa aja heidän asioitaan, eivätkä halua ylläpitää edes toimivaa rajavalvontaa, vaan tukevat omien taloudellisten tai urasidonnaisten intressiensä takia Euroopan Unionin hulluimpiakin direktiivejä, he saattavat Buchananin mukaan käyttää parlamentaarista demokratiaa korvaamaan tällaiset kyvyttömät johtajat autokraattisemmilla toiminnan miehillä.