Eurooppahan ei ole mikään itsenäinen maanosa, vaan se on toisen maailmansodan jälkeen ollut Yhdysvaltojen sotilastukikohtien miehittämä. Pohjois-Atlantin liitto, Nato, perustettiin 4. huhtikuuta 1949 Washingtonissa, ja sen tarkoitus oli, sotilasliiton ensimmäisen pääsihteerin Lordi Ismayn mukaan, "pitää amerikkalaiset sisällä, venäläiset ulkona ja saksalaiset alhaalla".
Entäpä jos nykytilanteen eskaloituessa kävisikin niin, että läntinen Eurooppa vieraantuisi Yhdysvalloista? Jos amerikkalaiset menevät ulos, mutta kiinalaiset tulevat sisään? Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Junckerkin, ilmeisen kyllästyneenä Yhdysvaltojen nykyiseen politiikkaan, totesi jo ennen Merkelin viimeisintä kommenttia, että Euroopan olisi otettava "globaali johtajuus", koska Yhdysvallat on "menettänyt voimansa". Tämä ei kuulosta realistiselta, mutta ehkä tilanne muuttuu, jos EU-maat ottavat osaa Kiinan silkkitiehankkeeseen ja uusivat suhdettaan myös toiseen itänaapuriimme, Venäjään.
Todellisuudessa EU ja Kiina olisivat oivalliset kumppanit. Kiinan ostovoima kasvaa ja Kiinalla on jo nyt maailman suurimmat yksittäiset kotimarkkinat. Kiinalaiset kuluttajat haluavat eurooppalaisia ylellisyystuotteita, jotka monissa tapauksissa ovat liian hintavia eurooppalaisille itselleen. Kiinalaisten tuotteiden suosio Euroopassa taas on kasvanut, ja Suomestakin tilataan netin kautta edullisempia tuotteita juuri Kiinasta.
Tässä mielessä sopimus, joka avaisi Euroopan markkinat Kiinalle ja päinvastoin, olisi molemmille osapuolille taloudellisesti win-win-tilanne. Jos EU todella haluaa saavuttaa poliittisen riippumattomuuden Yhdysvalloista, ainoa tapa Brysselille siirtyä sanoista tekoihin, olisi käyttää Kiinaa vipuvoimana Trumpin protektionistisiin uhkailuihin.
Jos EU ei pääse kaupankäyntiin maailman dynaamisimman talouden kanssa vain Yhdysvaltoja miellyttääkseen, sillä ei ole juurikaan varaa puhua poliittisesta riippumattomuudesta. EU:n ja Kiinan välinen kumppanuus voisi antaa Euroopalle sen vipuvaikutuksen, jotta myös Iranille annettaisiin tarvittavat takeet taloudellisesta tuesta Yhdysvaltojen vetäydyttyä JCPOA-sopimuksesta. Kiina ja Venäjä ovat selvästi valmiita taloudelliseen yhteistyöhön Iranin kanssa, mutta Eurooppa on tältä osin vielä epävarma.
EU:n onkin lähitulevaisuudessa päätettävä, haluaako se olla itsenäinen toimija, vai tyytyykö se pysymään pohjois-atlanttisen isäntämaansa vasallina. Yalen yliopiston kansainvälisten suhteiden professori Jolyon Howorth onkin esittänyt vastaavia kommentteja: Jos EU haluaa saavuttaa autonomian, sen on vallattava useita Naton nykyisistä tehtävistä. EU ei voi enää tyytyä olemaan Yhdysvaltain geopoliittisen strategian alihankkija.
Suomessa tietysti presidentti, puolustusministeri ja ulkoministeri ovat osoittaneet olevansa Amerikan uskollisia vasalleja, ja hämärillä puolustussopimuksilla sitovat Suomea Yhdysvaltojen komentoon. Mutta EU:n jäsenmaana Suomella on myös muita sitoumuksia, ja mikäli EU:n luottamus Yhdysvaltoihin yhä murenee, voi myös Suomi jatkossa joutua toteuttamaan erilaista politiikkaa.