 |
| Algis Klimaitis |
"Saksan Hampurissa vuonna 1948 syntynyt liettualaistaustainen poliitikko ja kirjailija, Algis Klimaitis, kirjoittaa teoksessaan Europäischer Kontinentalismus - Wo steht Europa in einem fragwürdig gewordenen transatlantismin? ("Euroopan mantereella - mikä on Euroopan suhde kyseenalaiseksi muuttuneeseen transatlantismiin?") Venäjän ja Euroopan selvittämättömästä poliittisesta suhteesta, sekä Euroopan ja Yhdysvaltojen transatlanttisesta liitosta.
Tämä epätavallinen elämäkerta luo historiallista kuvaa myös Neuvostoliitosta, ja KGB:n pyrkimyksestä uudistaa sitä vuosikymmenien ajan ennen sen hajoamista 90-luvulla. Vuodesta 1962 lähtien Fedor Burlatskyn johdolla keskuskomitean sihteeristö käynnisti tutkimukset, joissa epäiltiin Neuvostoliiton elinkelpoisuutta ja suositeltiin reformia. Uudistuskampanjaa ryhdyttiin toteuttamaan lopulta Mihail Gorbatšovin glasnost- (avoimuus) ja perestroika (uudistukset)-politiikan pohjalta, mutta ne johtivat vain Neuvostoliiton romahdukseen.
Toinen tärkeä huomio, jonka Klimaitis välittää meille, on itä-länsi-konfliktin muutos kylmän sodan seurauksena. Venäjä on neuvosto-marxismin jälkeen palannut juurilleen, uskonnollisen ortodoksisuuden ja valtiovallan symbioosiin. Lännessä puolestaan on otettu yhä enemmän askelia maallistuneen, imperialistisen hegemonian suuntaan, missä on piirteitä Neuvostoliiton aikaisesta keskitetystä, byrokraattisesta hallinnosta. Tämä on osittain johtunut siitä, että Neuvostoliitosta Yhdysvaltoihin muuttaneesta trotskilaisesta eliitistä tuli erilaisten julkaisujen, ajatushautomoiden ja hallinnon keskeisiä tukijoita ja lopulta amerikkalaisia "neokonservatiiveja".
Tämän trotskilais-neokonservatiivisen muuttoliikkeen toiminnasta on ollut seurauksena nykyään havaittavissa oleva vieraantuminen Yhdysvaltojen ja Euroopan välillä. Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä, luottamus transatlanttiseen yhteistyöhön on tuhoutunut perusteellisesti yhdysvaltalaisen kontrolloinnin ja puhelinsalakuuntelun myötä, joiden kohteeksi on joutunut jokainen eurooppalainen. Jopa Saksan liittokansleri ja vankkumaton transatlantisti, Angela Merkel, saatuaan tietää olleensa Yhdysvaltojen puhelinsalakuuntelun uhri vuodesta 2002 saakka, tulistui ja sanoi vuonna 2013: "Näin ei tehdä ystäville!"
Vieraantumiselle on luonnollisesti paljon syvempikin syy. Eurooppalaiset ovat yhä tietoisempia siitä, että amerikkalainen elämäntapa ja hegemoniset tavoitteet vaarantavat heidän kulttuurillisen identiteettinsä. Klimaitis kirjoittaa, että "laajamittainen kääntyminen pois Yhdysvalloista päin on alkanut ja se ei pysähdy, huolimatta kaikista tiedotusvälineiden kohdennuskeinoista ja poliittisista syytöksistä". EU:n kansallisvaltioiden keinotekoisesti nopeutetulle disintegraatiolle ei myöskään löydy hyväksyntää kansalaisten enemmistön keskuudessa. Samaan aikaan Venäjän ja sen historian ymmärtäminen kasvaa.
Lyhyessä luonnoksessaan Klimaitis välittää meille ajatuksensa siitä, että Venäjä on historiansa alusta lähtien ollut eurooppalainen maa. Venäjän, eli Kiovan Rusj-valtakunnan, perusti Skandinavian Ryurik-dynastia Kiovassa, Ukrainan nykyisessä pääkaupungissa, ja prinssi Ryurik, loi Kiova-Novgorod-akselin, jonka joet ja kauppa-alueet Itämeren ja Mustanmeren välillä määrittivät Venäjän varhaista historiaa vuosisatojen ajan. Venäjän liittyminen Eurooppaan korostui 900-luvulla ortodoksikristillisyyden omaksumisella. Jopa Mongolian laumojen hyökkäys (1264) ei voinut aiheuttaa pysyviä vahinkoja kristinuskolle. Ennen bolshevikkien vallankumousta vuonna 1917 kristillisen ortodoksisuuden ja valtiovallan välinen symbioosi pysyi Venäjän ominaispiirteenä, ja se kertoo jotain olennaista Venäjästä, että tämä liitto on astunut jälleen voimaan nykyajassa.
Kehitys Euroopassa on kuitenkin ollut ja on edelleen erilainen. Klimaitis ei pelkää kyseenalaistaa Euroopan unionin perustamisen myyttiä. Hän esittää todisteita siitä, että Euroopan unionia eivät suinkaan luoneet "kristilliset poliitikot", kuten Adenauer, de Gasperi tai Schuman, vaan Yhdysvaltojen tiedustelupalvelut OSS (Office of Strategic Service) ja CIA. Nämä tiedusteluviranomaiset loivat "Amerikkalaiset yhdistyneen Euroopan puolesta"-komitean (American Committee for United Europe, ACUE), joka jo vuonna 1948 kehotti ohjelmassaan "kauaskantoiseen eurooppalaiseen integraatioon", joka toteutettiin vähitellen, mutta suunnitelman mukaisesti perustamalla instituutioita, kuten Euroopan neuvosto (1949) ja EU.
Tämä toteutus näkyy kylmän sodan yhteydessä, joka puhkesi pian "akselivaltojen" (Saksa, Italia, Japani) tappion jälkeen. Epänormaali liitto "Yhdysvaltojen hegemonisesti johtaman" lännen (joka on organisoitu yksityisen sektorin periaatteilla, ja jossa on pääasiassa parlamentaarisia demokraattisia rakenteita, sananvapaus, oleskeluoikeus, työn vapaus) ja idän (jota johtivat kommunistiset puolueet) välillä hajosi nopeasti. Neljä viikkoa Saksan antautumissopimuksen jälkeen Churchill ilmaisi sähkeessään presidentti Trumanille olevansa "syvästi huolestunut" Stalinin tulkinnasta Jaltan päätöksistä. Kun Neuvostoliitto otti haltuunsa "vapautetut" maat ja kommunistiset puolueet läntisessä ja eteläisessä Euroopassa, vastakkainasettelusta tuli väistämätön.
Jo vuonna 1942 paavi Pius XII mainitsi tämän kummallisen liiton lännen ja Neuvostoliiton välillä. Klimaitis on kuvannut paavin keskustelua Yhdysvaltojen suurlähettiläänä Vatikaanissa toimineen Myron Taylorin kanssa. Pius XII kysyi "kuinka Amerikka ja Englanti pystyvät koordinoimaan kommunistisen Venäjän kanssa yhteiskunnallisella, moraalisella ja taloudellisella tasolla". Taylor vastasi, että tällaiset vastalauseet"eivät kuulu enää nykyiseen kehitykseen" ja että "kommunismin periaatteet kuuluvat moderniin maailmaan ja uuteen kansainväliseen järjestykseen". Odottamattomalla tavalla Taylorin kommentti osoittautui myöhemmin oikeaksi, kun McCarthyn aikakaudella ryhdyttiin vainoamaan hallintoon oletettavasti soluttautuneita vasemmistolaisia "amerikkavastaisista toimista". Mutta lännen yritykset epäonnistuivat, kuten Vietnamin sodan vastaiset mielenosoitukset osoittivat vuonna 1968. Yhdysvallat hävisi sodan.
Algis Klimaitis ei yritä välttää mainitsemasta konfliktia, joka syntyi Naton laajentuessa itään. Tässä länsi rikkoi Venäjän kanssa Saksan yhdistymisen yhteydessä tekemiään sopimuksia. Luottamuksen menettäminen saavutti huippunsa helmikuussa 2014, kun Amerikka tuki Ukrainan vallankaappausta, johon vastaiskuna Venäjä liitti Krimin takaisin itseensä. Siitä lähtien aiemmin usein mainittua eurooppalaista "rauhan ja turvallisuuden järjestystä" ei ole enää olemassa.
Kirjan viimeisessä luvussa, "Uusi kylmä sota?", geopoliittisia näkökohtia ja Euroopan transatlanttista riippuvuutta uudessa vastakkainasettelussa analysoidaan yksityiskohtaisesti. Klimaitisin mukaan nämä vastakkainasettelut eivät ole millään tavoin hyödyllisiä Manner-Euroopan kansakunnille ja valtioille, koska ne ovat kiusallisia poliittisten suhteiden kannalta sellaisten maiden kuten Saksan ja Venäjän välillä. Amerikan intressien aiheuttama häiriö osoittaa jälleen kerran, että "transatlantismi on degeneroitunut yhä kapenevaksi poliittisen eliitin uskonnoksi", mikä korostaa eurooppalaisten välttämättömyyttä vihdoin huomioida omat etunsa. Klimaitisin kirjan luettuaan on vaikea olla eri mieltä tämän johtopäätöksen kanssa."
Algis Klimaitis, Europäischer Kontinentalismus – Wo steht Europa in einem fragwürdig gewordenen Transatlantismus? ("Euroopan mantereella - mikä on Euroopan suhde kyseenalaiseksi muuttuneeseen transatlantismiin?"), 96 sivua. Hinta 10€. Julkaisija: Österreichisches Medienhaus, Millstatt 2014. ISBN: 978-3-9503928-0-7. Kirjan voi tilata osoitteesta: Institut für Angewandte Politische Ökonomie, 1080 Vienna, Schlösselgasse 11, Österreich; tai e-kirjana sähköpostitse tekijältä itseltään: algis.klimaitis@dasabendland.eu