Samat uutiset näyttivät haastattelupätkän, jossa presidentti Niinistö kertoi olevansa tyytyväinen Naton huippukokouksen antiin. Hänelle niin rakas "atlanttinen yhteistyö" on yhä voimissaan, ja Niinistö kai kokee, ettei hänen työnsä Washingtonin intressien edistämisessä ole ollut turhaa. Niinistön tyytyväisyyden taustalla lienee myös arvio, etteivät Trump ja Putin tulekaan tavatessaan toimeen.
Viime kädessä silläkään ei olisi merkitystä, koska kuten Ulkopoliittisen instituutin tutkija Matti Pesu Ylen uutisissa muistuttaa, "presidentti Trump ei voi yksin muuttaa Yhdysvaltain politiikkaa Naton suhteen, vaikka liittolaismaitaan kritisoikin". Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen verkoston tutkimusjohtaja Juhana Aunesluoma puolestaan lohduttaa niinistöläisiä Nato-suomalaisia toteamalla, että "suhteet Venäjään ovat oikeastaan se osa Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa, jossa Trumpin valta on kaikkein vähäisin. Tiukasta linjasta on laaja yksimielisyys".
Suomen "Nato-optiosta" ja jäsenyydestä asiantuntijat ja politiikan kommentoijat ovat harvinaisen yksimielisiä, eli valtaosa on sotilasliiton jäsenyyden kannalla, ainoastaan kansa junnaa vastaan. Tietysti tämäkin keskustelu on jo menettänyt merkityksensä, sillä Suomi on jo puolustusministeri Niinistön solmimilla isäntämaasopimuksilla sidottu sotilasyhteistyöhön Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian kanssa. Kansan tahdolla ei ole merkitystä, mutta demonisoidaan nyt varalta naapurimaata, jotta mielipide Natonkin suhteen pikku hiljaa muuttuisi.
Trumpin äksyily Saksalle ja muille Nato-maille toi mieleen elokuvista tutut New Yorkin mafiamiehet, jotka vaativat suojelurahaa uhreiltaan. Toki Yhdysvaltojen eurooppalaiset liittolaiset ovat kaikkea muuta kuin puhtaita pulmusia. He ovat olleet mukana monessa globalistien juonessa ja verta on vuodatettu eurooppalaisilla aseilla milloin missäkin. Tavalliset eurooppalaiset eivät näistä sotaretkistä ja epävakauttamisoperaatioista hyödy tietenkään mitenkään, päinvastoin. Pakolaisten invaasiota ei ole myöskään Nato-joukkojen toimesta pysäytetty, vaan se on vain yksi vallanvaihto-operaatioiden seuraus, sekä osa suurempaa suunnitelmaa, jonka eliitti niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin hyväksyy.
Sotateollinen kompleksi kuitenkin haluaa rahavirtojen liikkuvan, joten uhkakuvia täytyy pitää yllä. Aseteollisuus on iso bisnes, ja sen edunsaajat eivät halua suvantokohtia sotaviihteeseen. Venäjän uhka on tällä hetkellä sopiva huijaus, vaikka Venäjä ei ole uhka Natolle eikä Euroopalle. Eurooppa on Venäjälle liian tärkeä kauppakumppani menetettäväksi. Tästä näkökulmasta eurooppalainen riippuvuus Venäjän energiasta on jopa rauhantekijä, joka hyödyttää molempia osapuolia. Yhdysvallat tietysti haluaisi nämäkin markkinat itselleen, ja tästä lienee osittain kysymys Trumpin uhoamisessa sekä Helsingin tapaamisessa.
On ehkä tylsää, mutta todennäköistä, että suuri osa maailmanpolitiikasta perustuu talouspoliittisille tavoitteille, eikä ideologisille erimielisyyksille. Geopoliittiset siirrotkin ovat seurausta rahavallan vaatimuksista. Tällainen on liberaali maailmanjärjestys. Ankea talousjargon on jokaisen poliitikon osattava; välillä voidaan toki silmänlumeeksi puhua "arvoista", ja väitellä asioista, jotka eivät väittelyllä miksikään muutu. Hegemoninen asema, talouskasvu, pörssikurssit, dollarin arvo, tästä enimmäkseen on kyse. Kuka myy kenelle ja mitä, kuka hyötyy, kuka perii voitot. Kuten joku fiksu asian ilmaisi, kosmopoliittisella eliitillä on varaa olla isänmaaton.