Becchi on huomannut, että se, joka tänä päivänä uskaltautuu puhumaan "kansasta", leimataan heti muukalaisvihamieliseksi nationalistiksi. Jos puhuu "valtiosta", tekee sen taas luultavasti vain EU-vastaisuuden takia. Ne jotka puhuvat suvereniteetistä, itsemääräämisoikeudesta, eivät ymmärrä puhuvansa dinosauruksista. Kansakunta, valtio ja itsemääräämisoikeus ovat vain elottomia objekteja, joita käsittelevät enää vain poliittisen ajattelun historioitsijat. Nyt kaikkien pitää ihailla "globalisaatiota", joka on "historian loppu", kirjoittaa Becchi sarkastisesti.
Becchi kuitenkin kyseenalaistaa juurettoman globalismin ja yksilökeskeisyyden. Hän haastaa lukijansa pohtimaan, olemmeko aivan varmoja siitä, että kansallisvaltiot kuuluvat historiaan, menneisyyteen, ja että tulevaisuus on korvamerkitty Euroopan poliittisen yhdentymisen prosessille? Euroopassa on onneksi vielä erilaisia kieliä ja kansoja, jotka tuntevat kuuluvansa johonkin, ja jotka nyt akuutisti tiedostavat tämän, hallitsemattomien muuttovirtojen takia. Kansat, jotka tuntevat kuuluvansa omaan maahansa, eivät kiellä alkuperäänsä, tai yritä olla jotain muuta kuin mitä ovat, juuri he välittävät itsenäisyydestään. "Tänä päivänä me tunnemme samoin kuten italialaiset Piemontessa, Liguriassa, Sisiliassa, ja muualla, mutta me emme tunne olevamme laajemman yhteisön, kuten Euroopan unionin, jäseniä", Becchi väittää.
Becchille EU:n "kehittäminen" ei riitä, koko rakennelma pitäisi hänen mielestään purkaa: Tehtävänä on saada itsemääräämisoikeuden ääriviivat takaisin, palauttaa kansallinen tasapaino. Ensimmäinen kohta koskee rahapoliittista suvereniteettia. "Euro on klassinen esimerkki globalisaatiosta ja meillä on sen lopputulos edessämme: pysyvä talouskriisi", Becchi lataa. Samaa voidaan sanoa koko Euroopan unionista. Se ei ole yhdistänyt mitään, toisen maailmansodan jälkeen kansat ovat pysyneet jakautuneina. Tietenkään ei tarvitse olla Eurooppaa vastaan, vaan tätä keinotekoista unionirakennelmaa vastaan. Becchistä nykyisenlainen EU on romahdutettava hallitusti, jotta voisimme käydä uudelle tielle, ja palata aikaan "ennen Maastrichtin sopimusta".
Jos vastustaa tätä unionia, eikä halua olla mukana rakentamassa tätä Eurooppaa, ei ole ollenkaan "antieurooppalainen", Becchi sanoo. Päinvastoin, juuri tämä unionin rakennelma hajottaa Euroopan kansakuntia ja tuhoaa lopulta myös ne arvot, joihin Euroopan historia perustuu. "Rauha", "vapaus", "ihmiskunta": ne ovat universaaleja, abstrakteja arvoja. Ne eivät kuitenkaan ole eurooppalaisten kansojen aitoja arvoja. Se, mikä sitoo eurooppalaisia yhteen, on ajatus kansallisvaltioista ja itsemääräämisoikeudesta, joka yritettiin unionin myötä kuopata liian hätäisesti. On tehtävä valinta kansattoman, maattoman ja lopulta eurooppalaisia vailla olevan Euroopan unionin ja kansakuntien, juuret omaavan, identitaarisen Euroopan välillä.
Becchi jatkaa vastaansanomattomasti: "On selvää, että ilman rajoja, ilman kansakuntia, Eurooppa liukenee olemattomiin ja katoaa. Arvot edeltävät unionia. Euroopan unioni on hylännyt kansalliset arvot ja yrittänyt luoda uusia, jotka liittyvät vain rahaan, euroon ja maailmanmarkkinoihin. Tällainen Eurooppa on vain investointipankki, se on pelkkä "bisnes", eikä mitään muuta. "On käymässä yhä selvemmäksi, että tämä unioni tähtää talouden globaaliin ylivaltaan tukahduttaen tai jopa korvaten alkuperäisasukkaat. Näin on jo miltei käynyt Italiassa hallitsemattoman maahanmuuton myötä. Mutta nämä elegantit intellektuellit eivät ymmärrä tähän prosessiin kuuluvia vaaroja; todellisuudessa he unelmoivat Euroopasta, jossa kansallisvaltiot sulautuvat toisiinsa."
Tällainen on Becchin käsityksen mukaan "kosmopoliittisen Euroopan" projekti: kansakunnat, jotka ovat historiallisesti muodostaneet Euroopan, sekoitetaan muihin kansoihin, jotta "järjestelmä" voi poistaa sen todellisen vihollisen, eli kaikki suvereenit kansat ja valtiot, jotka hidastavat globalisaation etenemistä. "Eurooppa on tienhaarassa", Becchi toteaa. Voimme valita EU:n "kansojen sekoittumisen diktatuurin, budjettirajoitukset, maailmankansalaisuuden, tai palata alkuperäiseen ajatukseen Euroopan muodostavista kansakunnista".
Italiassa puhaltavat nyt uudet tuulet; vallassakin ovat uudet puolueet. Italian kansa ei ainakaan halua kadota historiaan. Onko maassa alkamassa uusi renesanssi? Voisiko se levitä halki Euroopan, aina tänne pohjan perukoille saakka?