 |
| Patrick Buchanan |
Macron kohdisti puheensa Donald Trumpin politiikkaa vastaan, mutta taustalla oli varmasti myös pelko Marine Le Penin Kansallisen liittouman suosion kasvusta, sekä siitä, mitä muualla Euroopassa tapahtuu. Joidenkin mielipidemittausten mukaan Le Pen puolueineen on jo ylittänyt suosiossa Macronin ja tämän En Marche!-puolueen. Macronin mukaan nationalismi ja "ääriajattelu" uhkaavat maailmaa, globaalia taloutta sekä siirtolaisuutta.
Amerikkalainen kirjailija ja kolumnisti Patrick "Pat" Buchanan ihmettelee Macronin lyhytnäköisyyttä. Macron yritti esittää itsensä "patrioottina", mutta kotimaansa hyvinvoinnin sijasta Macron puolustaa lähinnä vain ylikansallisia pääomapiirejä ja globalismia. Vaikka Trumpin "Amerikka ensin"-retoriikasta ja politiikasta voi olla montaa mieltä, Buchanan ihmettelee, minkä maan "patriootti" Emmanuel Macron asettaa ensimmäiseksi?
"Katsooko Ranskan presidentti olevansa maailman kansalainen, joka on vastuussa Euroopasta ja koko ihmiskunnasta?", kysyy Buchanan. Ranskan historiasta löytyy toki parempiakin esimerkkejä isänmaallisuudesta. Charles de Gaulle oli ehkä suurin 1900-luvun ranskalainen patriootti. Silti hän puhui kansallisvaltioiden Euroopasta, rakensi kansallista ydinaseohjelmaa, ja antoi jopa sotilasliitto Natolle lähtöpassit Ranskasta vuonna 1966.
Oliko de Gaullen isänmaallisuus jotenkin puutteellista? Ettei vain hänen politiikkansa edustanut juuri sellaista pelottavaa "nationalismia", jonka Macron tuomitsi Pariisin rauhanfoorumin puheessaan? Onko Macron kartalla siitä millainen Eurooppa nykyään on, vai yrittäkö hän yksinkertaisesti ylistää väsynyttä liberalismia pysyäkseen talouseliitin ja median suosiossa? Euroopan omasta armeijasta hän kyllä on aiemmin puhunut.
Todellisuus, kuten Buchanan asian esittää, on kuitenkin toinen: Britanniassa skotlantilaiset haluavat irtautua Isosta-Britanniasta, ja englantilaiset itse ovat äänestäneet päästäkseen eroon Euroopan unionista. Tšekit ja slovakit ovat lähteneet omille teilleen. EU:n vastainen mielipide jatkaa leviämistään myös populistien johtamassa Italiassa.
Nationalismi, jota heidän kansansa pitävät syvänä patriotismin ilmentymänä, on voittanut Puolassa ja Unkarissa, ja se saattaa voittaa ennen pitkää myös Saksassa, otaksuu Buchanan. Hän lisää, että maailman kolmen suurimman sotilasvallan johtajat, Trump Yhdysvalloissa, Vladimir Putin Venäjällä ja Xi Jinping Kiinassa, ovat kaikki kansallismielisiä. Samoin Turkin kansallismielinen Recep Tayyip Erdoğan pitää yhä valtaa Ankarassa; Hindujen kansallismielinen Narendra Modi on Intian päämies.
Buchanan kuitenkin tunnustaa, että Trumpin ulkopolitiikkaa voi kyllä hyvällä syyllä kritisoidakin. Buchanan väittää, ettei Trump ole edeltäjiensä tavoin kyennyt tunnustamaan 2000-luvun uutta todellisuutta. Hän ei ole saanut muutettua Yhdysvaltojen ulkopoliittista linjaa tarpeeksi, vaan pitää amerikkalaiset yhä sidoksissa konflikteihin maissa, joissa Yhdysvalloilla ei ole merkittäviä intressejä.
Buchanan esittää kirjoituksessaan koko joukon hyviä kysymyksiä: Miksi Yhdysvallat on yhä sitoutunut taistelemaan Etelä-Korean puolella Pohjois-Koreaa vastaan? Entä miksi Yhdysvaltojen lentokoneet ja alukset ovat yhä törmäyskurssilla venäläisten lentokoneiden ja laivojen kanssa Itämerellä ja Mustallamerellä?
"Miksi olemme vieläkin osallisina lukuisissa sodissa, joihin George W. Bush ja Barack Obama vetivät meidät mukaan Lähi-idässä? Miksi emme saa sellaista 'Amerikka ensin'-ulkopolitiikkaa, jonka puolesta äänestimme?", tiedustelee Buchanan.
Jos Yhdysvalloilla on edelleen omat unipolaarisen hetkensä aiheuttamat harhaluulot, on myös Eurooppa vaikeuksissa Macronin kaltaisten johtajien kanssa, joiden mielestä terve nationalismi on - niin hullulta kuin se kuulostaakin - suoranainen "maanpetos".