 |
| Costanzo Preve |
Preve oli Marxin ja Hegelin tutkija, mutta toisin kuin moni aatetoverinsa, Preve tunnisti kommunismin historiallisen häviön jo varhain. Hän tuli myös tunnetuksi uusliberalistisen globalisaation kriitikkona. Hänen ajattelunsa vapaus johti hänet myös dialogiin uusoikeiston ajattelijoiden, kuten ranskalaisen Alain de Benoistin kanssa. Tästä valtavirran vasemmisto ei lainkaan pitänyt.
Mutta keskitytään nyt Preven kapitalismin ja globalisaation kritiikkiin. Kysyttäessä onko globalisaatio "kapitalismin viimeinen vaihe", Preve kehotti varovaisuuteen tällaisessa ajattelussa. Globalisaatio oli Prevelle uusi standardi, kvalitatiivinen hyppy kapitalistisessa tuotantotavassa. Vanhan ajan imperialismi oli myös eräänlaista globalisaatiota: maailmankauppaa käytiin jo 1500-luvulla, mutta vaikka espanjalaiset, portugalilaiset, englantilaiset ja hollantilaiset laivat matkasivatkin moniin satamiin, tarkoitus ei vielä ollut puhtaasti taloudellinen. Globalisaatio on Prevelle kapitalistisen tuotantotavan logiikkaa puhtaimmillaan; se on kyllästänyt koko maailman, mutta vaikka se ei olekaan hänen mielestään "viimeinen vaihe", on se kuitenkin merkittävä hetki ihmisen historiassa.
Kapitalismi edustaa Prevelle "rajatonta horisonttia", jonka vastakohta on μέτρον, metron, kreikkalainen rajan ja harmonian käsite. Se, että maat kuten Kiina, Intia, Thaimaa, Malesia ja Etelä-Korea hyötyvät kapitalismista, ei tarkoita että ne seuraisivat samoja jälkiä liberalismiin kuin angloamerikkalainen maailma. Preven mielestä kapitalismi on vain herättänyt näissä kulttuureissa jo olemassa olleen sisäisen dynamiikan, vaikka niiden kansalliset perinteet ovatkin hyvin erilaisia. Preve oli vakuuttunut siitä, että globalisaatio on synnyttänyt taloustsunamin. Se ei ole sulattanut maailmaa tyystin yhteen ja samaan muottiin, mutta se on luonut joukon yhteisiä ongelmia, joita menneinä vuosisatoina ei ollut olemassa.
Marxin mukaan kapitalismi pitää sisällään oman tuhonsa siemenet. Preve arvioi, että uusliberaali kapitalismi sisältää monia ristiriitaisuuksia. Se ei ole hänen mukaansa yhteensopiva minkään keynesiläisen taloustieteen mallinnuksen kanssa. Keynes kannatti valtioiden puuttumista talouden toimintaan suhdannevaihtelujen tasoittamiseksi. Euroopan unionin tapaus puolestaan on Prevelle kristallinkirkas.
"Unioni perustuu uusliberalistiseen malliin, joka ei ole sosiaalidemokraattinen. Tämä tarkoittaa tasapainoisia budjetteja ja inflaation torjuntaa. Jos valtio menettää kansallisen valuutan määräysvallan, ainoa asia, joka voi antaa kilpailuetua, on sisäinen devalvaatio. Olemme tässä tilanteessa ja siksi vastustan tätä Eurooppaa. En näe muuta vaihtoehtoa kuin paluun kansallisiin valuuttoihin", Preve on sanonut.
Euro oli Preven mielestä historiallinen virhe. Sen ilmeinen tavoite oli tehdä Euroopasta kilpailukykyinen globalisaation maailmassa. Eurooppa ei kuitenkaan enää pysty hallitsemaan globalisaatiota, vaan maapalloistumisen sairas logiikka johtaa ihmisen työn devalvointiin. Globalisaatio on johtanut tuotannon hajauttamiseen, "joustaviin" työolosuhteisiin, yleiseen työelämän epävarmuuteen ja pessimistisiin tulevaisuudennäkymiin.
Perinteisen oikeiston ja vasemmiston establismentti, jolla on valtamedia takanaan, ryhtyi poikkeuksetta tukemaan euroa ja piilottelemaan tämän valuuttavalinnan ikäviä seurauksia. Niinpä näitä asioita tuovat nyt esiin vain kansallismieliset populistit, kuten esimerkiksi italialainen Viiden tähden liike tai Marine Le Penin Kansallinen Liittouma Ranskassa. Siksi elämme Preven mukaan "skitsofreenisessa tilanteessa, joka todennäköisesti pahenee tulevina vuosina" (Preve totesi tämän asiantilan jo vuoden 2012 haastattelussa).
Prevelle myös globalisaation johtoaihe, ihmisoikeudet, edustaa vaarallista, "muuttuvaa geometriaa". Ihmisoikeudet toimivat samoin kuin "valkoisen miehen taakka" kolonialistisella ajalla: sen varjolla levitetään länsimaisuutta barbaarikansoille, sotalaivojen ja uudenlaisten lähetyssaarnaajien välityksellä. Preve pitää ihmisoikeuspolitikointia lähtökohtaisesti negatiivisena asiana. Ihmisoikeuksista on tullut lännelle muiden kontrolloinnin ideologinen väline. Preven mielestä talouseliitin oligarkit, joilla on takataskussaan niin kansainvälinen media, toimittajat kuin yliopistoväkikin, päättävät nyt, mitä ihmisyys tarkoittaa ja mitä ei. Vasemmisto on myös mukisematta omaksunut ihmisoikeuksien "muuttuvan geometrian" teorian. Suomessakin osa eduskuntapuolueista on ilmaissut kannatuksensa "kolmannen sukupuolen" laillistamiselle.
Preven mukaan elämme puhtaasti orwellilaisessa ajassa: sotaa kutsutaan rauhaksi, ja esimerkiksi Afganistanissa olevia italialaisia sotilaita kutsutaan rauhanturvaajiksi, vaikka heitä käytetään taistelussa Taleban-kapinallisia vastaan, Yhdysvaltojen geostrategisten etujen puolesta (näinhän on käynyt myös suomalaisten rauhanturvaajien kohdalla). Preven mielestä ihmisoikeuspolitiikka tekee oman tavoitteensa mahdottomaksi: maailmanlaajuinen humanitaaristen olosuhteiden universalisointi on Prevestä kuin "nykyaikainen versio Hitlerin rotuteoriasta". Tämä saattaa kuulostaa absurdilta ja paradoksaaliselta, mutta Preven ajatteli asian olevan juuri näin.
Preve ymmärsi, että lännen vallanvaihto-operaatioita toteuttavat demokratian pommittajat ovat niitä oikeasti pahoja tyyppejä, kun taas lännen vastustajat näyttäytyvät suhteellisen normaaleina pyrkiessään epätoivoisesti puolustautumaan lännen hyökkäyksiltä. Ongelmana on se, että valtamedia on luonut rinnakkaisen maailmankaikkeuden, joka ohjaa todellista maailmankaikkeutta globalistien haluamaan suuntaan. Media toteuttaa Preven mielestä nykyään funktiota, joka keskiajalla kuului lähinnä papistolle. Nykyään kirkko taas on pelkkä hyväntekeväisyysjärjestö, joka toimii hyvinvointivaltion kriisin sisällä. Uusi papisto koostuu myös yliopistoprofessoreista, jotka puhuvat yhteiskuntatieteistä homogenoidusti, poliittisesti korrektilla tavalla.
Yhteiskuntajärjestelmä jossa elämme on Preven mielestä yhä kolmiosainen (bellatores, oratores, laboratores): huipulla on nyt talouseliitti, joka on monin tavoin valtioiden rajat ylittävä, mutta voi omata myös joitakin kansallisia piirteitä. Sitten on nykyajan uusi "papisto", media toimittajineen sekä yliopistoväki. Alimmalla tasolla on valtava joukko työntekijöitä, jotka ovat sisäisesti jakautuneita, koska Euroopan työväestö ei ole mikään kohesiivinen ryhmä, puhumattakaan kolmannen maailman köyhistä, jotka kolkuttelevat Yhdysvaltojen ja Euroopan portteja.
Mitä tulee eurofederalistien puheisiin "Euroopan Yhdysvalloista", Preve omasi tähänkin aiheeseen omalaatuisen ja kiinnostavan perspektiivin. Preven mielestä autenttinen "Euroopan yhdentyminen" merkitsisi Yhdysvaltojen sotilastukikohtien poistamista Euroopan maaperältä. Näinhän se menisi jos Eurooppa olisi oikeasti itsenäinen. Vertailukohdan Preve otti antiikin Kreikasta: miten mitään ateenalaista demokratiaa voisi olla edes olemassa, jos spartalaisten tukikohdat sijaitsisivat Akropoliksella? Eurooppa kuitenkin päätti kadottaa itsensä poliittisesti, johtuen toisen maailmansodan ja holokaustin, juutalaisten kansanmurhan, aiheuttamasta syyllisyydestä, sanoo Preve yllättäen.
Preve ei ollut mikään holokaustin kieltäjä, vaan hän puhui vain sen ideologisesta ulottuvuudesta: Sodan jälkeen luotu "holokaustiuskonto" oli hänen mielestään saattanut Euroopan pysyvään epäkypsyyden tilaan. Tähän uskovien ajatuksenjuoksu kulkee Preven mielestä näin: jos amerikkalaisjoukot lähtevät, me eurooppalaiset yksin jäätyämme varmasti ryhdymme taas tekemään kauhistuttavia rikoksia ihmisyyttä vastaan. Niinpä meitä ei voi jättää yksin ja holhoamatta; me tarvitsemme jonkun, joka hallitsee meitä, koska "fasistit tai kommunistit" ovat aina valmiita palaamaan ja ottamaan vallan. Tämä "joku" on tietenkin "hyväntahtoinen Amerikan imperiumi", Preve kuittaa sarkastisesti.
Costanzo Preven filosofisia pohdintoja lukiessa tulee mieleen, että hänen kaltaisillaan Hegeliä ja Marxia tutkineilla filosofeilla on yllättävän ajankohtaisia ja järkeviä mielipiteitä mitä tulee globalisaatioon, kapitalismiin, liberalismiin, Euroopan unioniin ja Yhdysvaltojen poliittisiin tavoitteisiin (varsinkin nyt, kun Trumpin hallinto pyrkii sabotoimaan euroaluetta Venäjän ja Iranin vastaisilla pakotteilla). Tämä tietämys pitäisi vain saada siirrettyä konkretian tasolle käytännön politiikkaan; muuten Euroopan tulevaisuus näyttää perin synkältä.