Sivut

maanantai 17. kesäkuuta 2019

Mielenosoituksia Hongkongissa amerikkalaisella rahoituksella

Hongkongin keskustassa on viikonloppuna ollut jälleen mielenosoituksia, jotka ovat yltyneet väkivaltaisiksi. Virallisen narratiivin mukaan protestoijat ovat vastustaneet lakimuutosta, joka toteutuessaan mahdollistaisi rikoksista epäiltyjen luovuttamisen Manner-Kiinaan.

Hongkongin hallitus on jo ilmoittanut keskeyttävänsä lain valmistelut, mutta mielenosoitukset ovat silti jatkuneet. Protesteissa mukana olevien ryhmien taustalla tuntuukin olevan jotain muuta kuin kansalaisten spontaani lakimuutoksen vastustus. Washingtonilla ja sen kumppaneilla on jälleen sormensa pelissä.

Kuten MintPress News paljastaa, jotkut mukana olevista ryhmistä saavat merkittävää rahoitusta amerikkalaiselta National Endowment for Democracy-järjestöltä (NED), joka on tiedustelupalvelu CIA:han kytköksissä oleva peiteorganisaatio. Tämä "voittoa tavoittelematon, demokratiaa tukeva järjestö" on ollut ratkaisevassa asemassa lukemattomissa Yhdysvaltojen vallanvaihto-operaatioissa.

Mielenosoittajat ovat yrittäneet lisätä suuren yleisön tietoisuutta asiaansa käyttämällä painettuja englanninkielisiä kylttejä sekä levittämällä sosiaalisessa mediassa #antiextraditionlaw-aihetunnistetta. Eräässä valokuvassa mieltä osoittava ryhmä kantaa vanhoja Britannian alaisen Hongkongin lippuja. He haluavat Hongkongin takaisin brittihallinnon alle, mutta syyttävät samalla Kiinaa "kolonialismista".

Yhdysvaltojen hallituksen tavoin kansalaisjärjestöjen kompleksi näyttää olevan täysillä mukana projektissa. Noin 70 valtiosta riippumatonta järjestöä, joista monet ovat kansainvälisiä, ovat hyväksyneet avoimen kirjeen, jossa vaaditaan lakimuutoksen perumista. Kirjeen ovat allekirjoittaneet Amnesty International-, Human Rights Watch- ja Hong Kong Human Rights Monitor-järjestöjen johtajat.

Protestit ovat uusin leimahdus Hongkongin ja manner-Kiinan jännittyneissä suhteissa. Hongkongin autonominen asema ei ole tärkeä vain hongkongilaisille, vaan myös Yhdysvaltojen hallitukselle. Hongkong on CIA:n mukaan "tärkeä kuunteluasema" Kiinan suuntaan. Siksi myös "demokratiaa" edistäville kansalaisjärjestöille pumpataan rahoitusta.

Edellämainittu National Endowment for Democracy-järjestö (NED) perustettiin vuonna 1983, seurauksena skandaalien sarjasta, joissa julkisuuteen vuosi tietoa CIA:n verisistä salaoperaatioista vieraita valtioita vastaan. Toinen järjestön perustajista, Allen Weinstein, on sanonut Washington Postille, että NED "tekee tänä päivänä, mitä CIA teki 25 vuotta sitten salaa".

NED:illä on neljä haarakonttoria, joista ainakin kaksi toimii Hongkongissa. Ne ovat rahoittaneet Kiinan-vastaista toimintaa etenkin siitä lähtien, kun Hongkong siirtyi heinäkuussa 1997 Britannialta takaisin Kiinan erityishallintoalueeksi. Tämän hetken protestit ovat vain yksityiskohta pitkän tähtäimen suunnitelmassa, jossa Yhdysvallat ja Iso-Britannia pyrkivät levittämään "demokratiavaatimuksia" Hongkongista muualle Kiinaan, tavoitteenaan hallinnon ja koko järjestelmän vaihtaminen Kiinassa.