Sivut

maanantai 24. kesäkuuta 2019

Venäjä ja Kiina Irania puolustamaan?

Xi Jinping ja ajatollah Ali Khamenei
Paul Craig Roberts arvelee, että Israelissa vierailulla oleva Trumpin hallinnon neuvonantaja John Bolton pyrkii yhdessä pääministeri Netanjahun kanssa luomaan jonkin uuden, entistä vakavamman valehyökkäyksen, joka pakottaisi Trumpin tekemään päätöksen hyökkäyksestä Iraniin.

Toisaalla on arvioitu, että sotilaallinen isku Iraniin on vain ajan kysymys, ja se toteutetaan Yhdysvaltojen presidentinvaalien jälkeen, oli vallassa sitten toista kauttaan aloittava Trump tai joku muu. Demokraatit ja republikaanit eivät kummatkaan ole tähän asti vältelleet sotimista. Molempien puolueiden taustalla vaikuttavat sionistimiljardöörit omaavat myös vaikutusvaltaa asioiden kulkuun.

Jos Israel ja amerikkalaiset neokonservatiivit onnistuvat sytyttämään suursodan Lähi-idässä, suorapuheinen Roberts katsoo, että tämä on osittain myös Venäjän ja Kiinan johdon saamattomuuden syytä. Hänen mielestään venäläiset ja kiinalaiset voisivat vakauttaa tilannetta julistamalla "Nato-tyyppisen liittouman" Iranin kanssa, viemällä maahan sotajoukkonsa aseineen, ja ilmoittamalla "rikolliselle Netanjahulle", että jos sota syttyy, Israel kärsii siitä ensimmäisenä. Niin houkuttelevalta kuin edellä mainitun kaltainen puolustusyhteistyö kuulostaakin, Roberts varmasti tietää itsekin, että ajatus on äärimmäisen epärealistinen. Haluaisiko suvereeniuttaan korostava Iran maaperälleen venäläisiä ja kiinalaisia joukkoja, on myös aiheellinen kysymys.

Roberts kommentoi olevansa tietoinen siitä, ettei ole Venäjän ja Kiinan vastuulla "suojella Irania ja pelastaa maailmaa" Yhdysvaltojen ja Israelin aggressioilta. Tämän näkökulman ongelma on hänen mielestään kuitenkin siinä, etteivät Venäjä ja Kiina voi paeta mahdollisen hyökkäyksen katastrofaalisia seurauksia. Venäjän ja Kiinan olisikin paljon fiksumpaa tehdä radikaaleja ennaltaehkäiseviä siirtoja, eikä odottaa passiivisesti Yhdysvaltojen iskua ja sen Lähi-itää entisestään epävakauttavia seurauksia. Valitettavasti reaalipolitiikassa harvoin toteutetaan yleviä periaatteita, joita Roberts ilmeisesti kaipaisi Venäjältä ja Kiinalta löytyvän. On myös muistettava, että Putin on hyvissä väleissä Israelin Netanjahun kanssa.

Suomessakin on valitettavasti tahoja, joita kutkuttaisi ajatus siitä, että Iranin islamilainen tasavalta uskonnollisine ajatollineen pommitettaisiin maan tasalle, ja valta vaihdettaisiin maassa väkisin, jotta sekulaari länsi voisi mädättää myös muinaisen Persian jälkeläiset liberaalidemokratialla. Jos maahan saataisiin vietyä samalla oikeistoliberaali talouspolitiikka, yksityistämisen varjolla Iranin luonnonvarat saataisiin lännen angloamerikkalaisjuutalaisen kapitalistiklikin haltuun. Amerikan ylivaltaa fanittavat suomalaiset eivät huomioi sitä, että uusi suursota Lähi-idässä voisi levitä myös pohjolaan. Ainakin se toisi Eurooppaan ja myös Suomeen uuden massiivisen pakolaisaallon.

Yhdysvaltojen kongressi on jo kauan sitten vetäytynyt kaikesta vastuusta luovuttamalla pois auktoriteettiasemansa sotien aloittamisen tai välttämisen suhteen. Niinpä päätöksen tekevät luultavasti sionistit Netanjahu ja Bolton taustapiruineen, väittää Roberts. Eurooppalaiset poliitikot ovat kaikki Washingtonin talutusnuorassa, joten siltäkään suunnalta ei vastuullista johtajuutta ja Yhdysvaltojen ja Israelin ulkopolitiikan haastamista ilmene. Oikeistopopulistitkin liputtavat Israelin ja Trumpin hallinnon puolesta. Ainoa mahdollisuus Robertsin mielestä on, että Venäjä ja Kiina uskaltaisivat voimallisemmin puuttua asioiden kulkuun. Mitä politiikan kulissien takana todella tapahtuu, sitä tuskin esitellään kovin seikkaperäisesti lehtien palstoilla.