Autokratioiden ja oikeistopopulismin nousu herättää huolta siitä, että liberaalit poliittiset arvot ja läntiset laillisuusperiaatteet ovat laskusuunnassa, kirjoittaa Tony Barber The Financial Times-lehdessä.Finanssieliitin talousjulkaisut paljastavat usein, mikä on lännen globalistien mieliala. Myös toimittaja Barberin kolumni raottaa omalla tavallaan eliitin pelkoja, odotuksia ja tulevaisuuden suunnitelmia.
The Financial Timesin tyypilliselle linjalle uskollinen toimittaja yrittää vakuutella lukijoille ja itselleen, että vielä on liian aikaista sulkea pois näkymää rahavallan mielen mukaiseen "globaalihallintoon". Hän kuitenkin myöntää, että vuoden 1945 jälkeen rakennettu, Yhdysvaltojen johtama "sääntöpohjainen järjestys", on alkanut lahota.
"Vapaus" ja "oikeusvaltioperiaate" ovat huolestuttavasti heikentyneet, Barber väittää. Oikeasti ihmiset ovat vain ryhtyneet kyseenalaistamaan lobbaavien etujärjestöjen ja korporaatioiden valtaa, mutta siitä Barber vaikenee. Sen sijaan hän siteeraa Freedom House- ja World Justice Project-järjestöjen "tutkimuksia". Näiden Washingtonin valtakoneiston peiteorganisaatioiden väite on, että "globaali vapaus" on vaarassa ja lait on tietyissä yhteiskunnissa "kaapattu" vallanpitäjien asemaa pönkittämään.
Kun Barber ryhtyy käsittelemään sananvapauden ja sensuurin "levottomuutta herättävää trendiä", hän ei käsittele läntisiä poliittisen korrektiuden vaatimuksia ja kiihotuspykäliä, vaan nostaa varoittaviksi esimerkeiksi ennalta arvattavasti Turkin ja Kiinan. Näissä maissa valtion johtoa arvostelevien aktivistien kohtalo on Barberin mukaan karu (toisin sanoen, lännen masinoimat epävakauttamisyritykset ovat siis epäonnistuneet). Toimittaja muistaa, että Kiinassa internet on valvottu, eli lännen infosodan ja vakoilun välineillä, kuten esimerkiksi Facebookilla, ei ole sikäläiseen yhteiskuntaan asiaa.
Barber leimaa edellä mainitut valtiot "autokratioiksi", eli "yksinvaltaisten johtajien" hallitsemiksi yhteiskunniksi. Turkin Erdoğan on ehkä lännen propagandaan sopiva synkän määrätietoinen hahmo, mutta hänelläkin on oma politiikan ja talouden vaikuttajista koostuva taustajoukkonsa. Myös Kiinan Xi edustaa kommunistista puoluetta ja Venäjän presidentti Vladimir Putin on Kremlin eri intressiryhmien kompromissin tulos. Loppupelissä "autokraattisuus" on siis hyvin pintapuolista, mutta se on kätevä lyömäase liberaalin demokratian puolustajille.
Oikeistopopulisteista Barber ottaa kohteekseen Italian Lega-puolueen johtajan, Matteo Salvinin. Barber ilkkuu Salvinin epäonnistunutta yritystä hajottaa hallitus ja edetä sisäministerin tehtävistä maan johtoon. Myös oikeistopopulistien odotettua vähäisemmäksi jäänyt menestys eurovaaleissa ilahduttaa läntiseen arvopohjaan nojaavaa toimittajaa. Lega on kuitenkin edelleen hyvin suosittu Italiassa, joten ei ole mahdoton ajatus, että Salvinista tulisikin vielä joskus maan pääministeri. EU:lla taas on omat ongelmansa ilman oikeistopopulistejakin.
Barber on hyvillään myös siitä, että Yhdysvalloissa Donald Trump on kohdannut "presidenttikautensa pahimman kriisin" yrittäessään mustamaalata demokraattien Joe Bidenia Ukrainaan liittyvän korruptioskandaalin välityksellä. Valta(vale)media on tyystin vaiennut Bidenin ja hänen Hunter-poikansa kyseenalaisista Ukraina-yhteyksistä, kohdistaen syytöksensä vain Trumpin toimintaan ja keskittymällä demokraattien käynnistämään virkarikostutkintaan. Tästäkin tutkinnasta tulee luultavasti fiasko, mutta epätoivo ajaa Trumpin vastustajat uusiin yrityksiin päästä hänestä eroon.
Myös Moskovan syyskuun paikallisvaaleja edeltäneet mielenosoitukset Barber panee "Putinin kansansuosion laskun" piikkiin, vaikka presidentin suosio ei ole oikeasti edes laskussa. Barber ei myöskään mainitse, että "oppositioksi" lännen mediassa esitetyt tahot eivät todellisuudessa edusta aitoja oppositiopuolueita, joita Venäjän duumastakin löytyy, vaan lännen rahoittamia yksittäisiä "aktivisteja", joilla ei ole takanaan kansalaisten laajaa tukea.
Barberin nuivat kommentit ovat hyvin valikoivia, sillä Espanjan poliisin kovia otteita katalaanimielenosoittajia vastaan hän ei kommentoi lainkaan ja Ranskan keltaliivitkin jäävät sopivasti mainitsematta. Vain Lännen™ vastavoimat saavat toimittajan tuomion. Kirjoitus yrittää herätellä myös toivoa liberaalidemokratian kannattajissa: jos oikeistopopulismi ei onnistukaan juurtumaan lännen poliittiseen järjestelmään, globaalin järjestyksen pahimmat "häiriötekijät" saadaan ehkä pidettyä kurissa.
Barber myöntää sentään "kylmän totuuden", eli vaikka autokraatit ja populistit eivät valtaisikaan alaa aivan kaikkialla, "500 vuotta kestänyt lännen maailmanlaajuinen ylivaltakausi on joka tapauksessa päättymässä". Lännen valta-aseman korvaa hänen mukaansa suurvallaksi noussut Kiina, samalla kun talouskasvu ja kehitys siirtyvät länsimaista Aasian ja Tyynenmeren alueelle.
Tämä luo Barberin mielestä mahdollisuuksia "hajaantuneemmalle globaalihallinnon muodolle", eli hän selvästi luottaa siihen, että lännen globalistit saavat elintilaa myös "kiinalaisen vuosisadan" tai "euraasialaisen järjestyksen" puitteissa. Tämä ei kuitenkaan liene suursijoittaja George Sorosille ja hänen viiteryhmälleen mieluisa vaihtoehto, ja he yrittävätkin voittaa liberalismiksi kutsumalleen läntiselle totalitarismille lisäaikaa.