perjantai 29. toukokuuta 2020

Kohti Kiinan johtamaa maailmaa

Xi Jinping
Avaa mikä tahansa politiikkaa sisältävä verkkosivu tai sanomalehti ja sieltä löytyy uutisia Yhdysvaltojen ja Kiinan keskinäisestä nokittelusta.

Otsikoiden takana käydään kuitenkin vielä merkityksellisempää kamppailua, jossa ratkotaan maailmanjärjestyksen tulevaisuutta, väittää Greg C. Bruno.

Välienselvittely sävytti myös Maailman terveysjärjestön äskettäistä huippukokousta. Kiinan presidentti Xi Jinping lupasi rahoittaa terveysjärjestön koronaviruksen vastaisia toimia kahdella miljardilla dollarilla. Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump taas uhkasi katkaista rahoituksensa järjestölle, ellei se todista "riippumattomuuttaan Kiinasta".

Yhdellä tasolla tämä retorinen ja fiskaalinen sparraus terveysjärjestön kustannuksella johtuu molempien maiden sisäpoliittisesta tilanteesta, Bruno arvioi. Hänen mielestään molemmat suurvaltajohtajat pyrkivät vahvistamaan legitimiteettiään kotimaassa. Toisella, syvemmällä tasolla, taas on kyse vastakkaisista näkemyksistä koskien kansainvälistä järjestystä.

Jo seitsemän vuosikymmenen ajan, toisen maailmansodan jälkeinen globaali johtajuus ja erilaisten kansainvälisten instituutioiden ohjat ovat olleet Yhdysvaltojen luotsaamalla lännellä. Merkkejä muutoksesta on ollut ilmassa jo aiemminkin, mutta viimeistään koronakriisin surkea hoito on osoittanut, että tuo aikakausi on ohitse. Nyt aprikoidaan lähinnä, mikä tulee korvaamaan entisen järjestyksen.

Brunon mielestä rehellisin vastaus on, ettei kukaan vielä oikein tiedä. Mutta ottaen huomioon, että Yhdysvaltojen lisäksi vain Kiinalla on kykyä ja valmiutta uudistaa globaalia järjestystä, tulevaisuutta voi ennakoida selvittämällä mitä Peking oikein haluaa.

Kiinan eliitille yksi nykyisen järjestelmän keskeisimmistä kritiikin aiheista on, että se rakennettiin Yhdysvaltojen sanelemille normeille ja arvoille: liberalismille ja ihmisoikeuksille. Koska näiden arvojen koetaan uhkaavan Kiinan yksipuoluehallintoa, Pekingillä on täysin erilainen näkemys globaalin suurvallan perusvastuista.

Lännen väittäessä liberaalin demokratian edistävän rauhaa ja hyvinvointia, Kiinan mielestä juuri nämä lännen tuputtamat "universaalit arvot" ovat syynä maailman konflikteihin ja epävakauteen. Tässä kiinalaiset eivät ole aivan väärässä: demokratian nimissä on kukistettu kokonaisia valtioita ja ihmisoikeusjargonilla on peitelty todellisia motiiveja.

Kiinan suosima vaihtoehtoinen maailmanjärjestys olisi "anti-ideologinen". Toisin sanoen, se olisi globaalin integraation järjestelmä, jossa jokainen maa voisi valita omat poliittisen ja taloudellisen toiminnan mallinsa. Tämä kuulostaa "monenkeskisyyttä" korostavalta näkemykseltä, eikä se vaadi Kiinaa omaksumaan "maailmanpoliisin" roolia amerikkalaiseen tyyliin.

Tämän vision ytimessä on Kiinan markkinoima keskinäisyhteyksien maailma, jossa Pekingin asettamat väljät normit olisivat sitoutumisen perustana. Toisin kuin Washingtonilla, joka asettaa tiukkoja ehtoja ja rajoitteita kumppaneilleen, Pekingin versio hegemoniasta on Brunon mukaan "agnostinen". Sen ehdot ovat yksinkertaiset: kunnioita Kiinan auktoriteettia ja intressejä ja hyödy itsekin taloudellisesti ja poliittisesti.

Bruno katsoo, että historiallisesti Xi Jinping ei ole ensimmäinen kiinalainen johtaja, joka puhuu tällaisen maailmanjärjestyksen puolesta. Hierarkkinen tribuuttijärjestelmä muodosti perustan keisarillisen Kiinan vallalle vuosisatojen ajan.

Toisin kuin edeltäjillään, Xi'llä on keinot toteuttaa globaalin järjestelmän muutos. Esimerkiksi Vyö ja tie-hanke, jonka tavoitteena on yhdistää Kiina Afrikkaan, Eurooppaan, Lähi-itään (eli Länsi-Aasiaan) ja muihin alueisiin kaupan, infrastruktuurin ja ihmisten välisten yhteyksien kautta, on monin tavoin toisinto keisarillisen Kiinan lähestymistavasta.

Vyö ja tie-hankkeen lisäksi Kiina kehittää omanlaisiaan instituutioita, joiden länsi kokee jo uhkaavan sen johtamaa liberaalia järjestystä. Peking tekee tämän vaikuttamalla monenvälisiin instituutioihin sisältä käsin sekä rakentamalla samalla kilpailevia rakenteita, joihin se voi vaikuttaa alusta alkaen.

Vuonna 2018 Maailmanpankin pääomankorotus vahvisti Kiinan äänioikeutta, jolloin siitä tuli kolmanneksi vaikutusvaltaisin jäsenvaltio. Samanaikaisesti Peking loi myös omia järjestelmiään, kuten Aasian infrastruktuuri-investointipankin, silkkitierahaston, BRICS-maiden uuden kehityspankin, sekä yhteistyöhankkeen kuudentoista Keski- ja Itä-Euroopan maan kanssa. Kaikissa näissä instituutioissa Kiina edistää omaa agendaansa.

Bruno arvelee, että globaalin etelän maille, Kiinan johtama kansainvälinen järjestys vaikuttaa houkuttelevalta. Lännen liberaalien arvojen kannattajista ja ihmisoikeuskriitikoista Pekingin visio vaikuttaa nurkkakuntaiselta ja jopa pelottavalta. Helposti unohtuu, ettei länsi ole käytännön tasolla Kiinaa moraalisesti parempi, päinvastoin.

Kiina-asiantuntija Jude Blanchette väittää Pekingin kunnianhimon alati kasvavan. "Se ei välttämättä tarkoita, että Kiina haluaisi valloittaa koko maailman", amerikkalaistutkija myöntää, mutta Kiinan vahvistuva rooli hermostuttaa Blanchettea ja hänen hengenheimolaisiaan. Lännen pitäisi olla tutkijan mielestä huolissaan tilanteesta.

Maailmanjärjestyksen suunnanmuutos on kuitenkin tosiasia, sillä Trumpin hallinnolla ei tunnu olevan selvää strategiaa Kiinan haastamiseksi. Sanasota, johon Trump on keskittynyt, on merkityksetöntä verrattuna ideologiseen taisteluun, jonka voitosta Kiina näyttää olevan vakuuttunut, Bruno toteaa.

keskiviikko 27. toukokuuta 2020

Iranin tankkerit saapuvat Venezuelaan Yhdysvaltojen uhkailusta huolimatta

Iran ja Venezuela sopivat aiemmin öljytoimituksista, jotka ovat nyt toteutumassa: öljypulasta kärsivään Venezuelaan on matkalla viisi iranilaista tankkeria.

Jo kolmas tankkeri on saavuttanut Venezuelan aluevedet Yhdysvaltojen vastustuksesta huolimatta. Alusten lastina on polttoainetta kymmenien miljoonien dollarien arvosta, jotka Venezuela maksaa Iranille kultana.

Iranin lipun alla seilaava Petunia ylitti Karibianmeren aiemmin tiistaina, kulkien samaa reittiä kuin Venezuelaan jo saapuneet tankkerit Fortune ja Forest. Fortune saapui määränpäähänsä maanantaina El Paliton öljynjalostamolle Puerto Cabelloon.

Venezuelan presidentti Nicolás Maduro sanoi, että hän julkistaa lähipäivinä suunnitelman polttoaineen jakelusta. Bensiini on niin vahvasti subventoitua, että se on käytännössä ilmaista. Polttoainepula on pakottanut venezuelalaiset jonottamaan päivien ajan tai hankkimaan bensiiniä pimeiltä markkinoilta kiskurihintaan.

Iran toimittaa Venezuelaan kaiken kaikkiaan 1,5 miljoonaa barrelia bensiiniä sekä puhdistuskomponentteja. Maduron mukaan Venezuela pääsee nyt asteittain kohti "uutta normaalia polttoaineen jakelussa".

Yhdysvallat on tyypilliseen tapaansa kritisoinut Iranin öljytoimituksia Venezuelaan. Talouspakotteista huolimatta Washington ei uskaltanut puuttua kuljetuksiin. Trump on toki uhonnut vastatoimilla ja Iran on varoittanut Washingtonia moisten suunnitelmien seurauksista.

"Olemme onnekkaita, että voimme luottaa Iranin apuun näinä aikoina", sanoi Venezuelan vastikään nimitetty öljyministeri Tareck El Aissami. Ministeri kutsui Fortune-tankkeria "solidaarisuuden ja veljeyden symboliksi" Iranin ja Venezuelan välillä. "Me emme voi hyväksyä minkään valtion toimivan maailmanpoliisina", El Aissami lisäsi Yhdysvaltoihin viitaten.

Vuodesta 2017 lähtien Trumpin hallinto on yrittänyt horjuttaa Venezuelan hallintoa. Tähän on sisältynyt öljy- ja kauppasaarto. Caracas kääntyi Teheranin puoleen saadakseen polttoainetta ja teknistä apua aktivoidakseen uudelleen Venezuelan suurimman öljynjalostamon, joka on ollut poissa käytöstä viime vuoden valtakunnallisten sähkökatkosten jälkeen. Presidentti Maduro syytti Yhdysvaltoja katkoksista.

Trumpin hallinnon vanhempi virkamies sanoi aiemmin tässä kuussa Washingtonin harkitsevan vastatoimia Venezuelan ja Iranin yhteistyölle. Pentagonin tiedottaja tosin totesi viime viikolla, ettei sotilaallisista toimista ole vielä päätetty. Valkoinen talo ja ulkoministeriö eivät ole vielä kommentoineet asiaa.

tiistai 26. toukokuuta 2020

Kiinan mestarisiirto Hongkongissa

Yhdellä mestarillisella siirrolla Peking on ratkaisemassa pitkäaikaisen haasteen maan laillisille intresseille ja vallankäytölle Hongkongissa, kirjoittaa Alex Lo. Hän tarkoittaa kohuttua päätöstä uusista turvallisuuslaeista.

Lo'n mielestä nyt on syytä sivuuttaa Britannian, Kanadan ja Australian älämölö asiasta, sekä Washingtonin "merkityksettömät uhkaukset" ja depolitisoida Hongkong, jotta alueen talous taas kohentuisi ja ihmiset voisivat jatkaa elämäänsä.

Hongkong on osa Kiinaa. Uudet turvallisuuslait tulevat kieltämään "vallankumouksellisen liikehdinnän, ulkomaisen vaikuttamisen ja terrorismin" erityishallintoalueella. Lo'n mukaan Peking käyttää vain itsemääräämisoikeuttaan, jota ulkomailta johdettu "oppositio" on mielenosoituksineen pyrkinyt heikentämään.

Yhdysvaltojen ulkoministeri Mike Pompeo arvioi viime viikolla, että lait ovat "kuolinisku Hongkongin autonomialle". Kiinan ulkoministeriön mukaan erityishallintoalueen lainsäädäntö on "Kiinan sisäinen asia". Jos Yhdysvallat aikoo loukata Kiinan etuja, Kiina on valmis ottamaan käyttöön "kaikki mahdolliset toimet" vastustaakseen tätä, ulkoministeriön edustaja Zhao Lijian vastasi. Kiinan ulkoministeri Wang Yi on todennut maiden olevan "uuden kylmän sodan partaalla".

Viime vuonna Hongkongissa oli useiden kuukausien ajan lännen masinoimia ja väkivaltaisiksi yltyneitä "demokratia-aktivistien" mielenosoituksia. Yhdysvaltojen ja Britannian tiedustelupalvelujen tukemat mielenosoittajat kokoontuivat jälleen sunnuntaina vastustamaan turvallisuuslakeja. Hongkongin paikallishallinnon turvallisuusasioista vastaavan ministerin John Leen mielestä lakeja tarvitaan terrorismin ja epävakauttamisyritysten hillitsemiseksi. Paikallinen poliisijohto on todennut uusien lakien "auttavan yleisen järjestyksen palauttamisessa".

On selvää, että Hongkongin mielenosoitukset ovat Yhdysvaltojen tukema yritys aiheuttaa epävakautta Kiinassa. Yhdysvalloissa republikaanisenaattori Scott Perry on ajanut "Hongkongin vapauslakia", joka antaisi "Yhdysvaltojen presidentille auktoriteetin tunnustaa Hongkong Kiinasta itsenäisenä valtiona". Lo'n mielestä amerikkalaissenaattorin esitys vain osoittaa, miksi Hongkong tarvitsee uusia turvallisuuslakeja.

Kukaan ei odottanut Pekingiltä näin rohkeaa siirtoa. Jälkiviisaudella voidaan sanoa, että tämä oli toisaalta odotettavissa. Peking on ollut hyvin kärsivällinen Hongkongin mellakoiden ja epävakauttamisyritysten suhteen, vaikka se hyvin tietää, että taustalla vaikuttavat Kiinan-vastaiset ulkovaltojen voimat. Yhdysvallat suhtautuu Kiinaan jo nyt niin vihamielisesti, ettei Kiinan ole syytä alistua Washingtonin määräyksiin.

Kun Britannia luovutti Hongkongin takaisin Kiinalle vuonna 1997, maat antoivat yhteisen julistuksen, jossa vahvistettiin Kiinan suvereniteetti Hongkongin suhteen. Näin varmistettiin myös rauhan, vakauden ja hyvinvoinnin jatkuvuus vapaakauppa-alueella. Viime kesäkuusta lähtien kiihtyneet levottomuudet ja väkivaltaiset mielenosoitukset ovat heikentäneet näitä perustakuita. Uudella turvallisuuslailla Peking yrittää vain täyttää yhteisen julistuksen mukaiset sopimusvelvoitteensa, toimittaja Lo kirjoittaa sarkasmia hipoen.

Kiinalais-brittiläinen sopimus on historiallinen dokumentti, jolla ei ole enää käytännön merkitystä. "Yksi maa, kaksi järjestelmää"-periaatteen piti taata Hongkongille autonomia viideksikymmeneksi vuodeksi, mutta britit ja amerikkalaiset ovat itse tärvelleet sopimuksen lisäämällä alueen epävakautta. Kiinan mukaan briteillä ei ole enää oikeutta sekaantua Hongkongin ja siten myös Kiinan sisäisiin asioihin, kuten lakiuudistuksiin. "Yksi maa, yksi järjestelmä"-malli kuulostaakin jo paremmalta.

Kiinan ulkoministeri Wang Yi sanoi sunnuntaina, että uudet turvallisuuslait aiotaan saattaa voimaan mahdollisimman pian. Miten angloamerikkalaiset tulevat tähän vastaamaan, vai uskaltavatko vastata mitenkään? Hakevatko länsimieliset hongkongilaiset kohta turvapaikkaa Britanniasta ja Yhdysvalloista? Myös Taiwan, Kiinan perspektiivistä vain emämaan kuriton maakunta, on luvannut tarvittaessa auttaa Hongkongin mielenosoittajia.

maanantai 25. toukokuuta 2020

Koronakeskustelua Kultarannassa

Sanna Marin ja Sauli Niinistö
Presidentti Sauli Niinistön johdolla on jälleen pidetty Kultaranta-keskustelut. Tällä kertaa hahmoteltiin pandemian jälkeistä Suomea ja muuta maailmaa.

Kuten jo muutamana aiempana vuonna, referoin kommentoiden tilaisuuden Ylen antia, vaikka keskusteluissa ei lattean länsimielisestä konsensuksesta poikkeavia näkemyksiä esitettykään.

Tutut naamat arvailivat, millainen on koronapandemian jälkeinen aika. EU:n yhteisvelka, Yhdysvallat, Kiina ja Venäjäkin mainittiin. Kriittisiä yhteiskunnallisia ajattelijoita ei Suomessa ilmeisesti ole, tai ainakaan sellaisia ei päästetä ääneen, sillä puheenvuorot heijastelivat perin tutuksi tullutta liberaalia agendaa.

Ensimmäisessä teemakeskustelussa pohdittiin maailmanjärjestyksen tilaa. Presidentin entinen neuvonantaja, kansainvälisen politiikan professori Hiski Haukkala, sai lausua atlantistien taikasanan, "Yhdysvallat". Haukkala totesi, että koska EU on kansainvälisenä toimijana jokseenkin heikko, euromaat joutuvat "tekemään valintansa toisten ehdoilla".

"Toisilla" Haukkala tarkoitti ainoastaan Yhdysvaltoja, joka edelleen näkee Euroopan maat "vasallijoukkona, jonka se tarvittaessa ajaa pilttuuseen ja kulloinkin tarvittaessa olevaan suurpoliittiseen tilanteeseen". Tätä professori ei todennut mitenkään närkästyneesti, sillä hän on Niinistön tavoin amerikkalaisen ylivallan kannattaja.

EU-komissaari Jutta Urpilainen markkinoi ajatusta siitä, että koronakriisi täytyy ratkaista "yhtenäisesti" tai muuten "koko EU on vaarassa". Urpilainen olisi valmis maksattamaan muidenkin euromaiden laskuja suomalaisilla. Suurvaltapolitiikkaa hän sivusi esittämällä epärealistisesti, että EU saisi toimia "välittäjänä ja sillanrakentajana" Yhdysvaltojen ja Kiinan välillä.

Niinistön kanssa pystyi olemaan samaa mieltä siitä, että EU:n taloussolidaarisuutta on jo harrastettu kyllästymiseen asti ja euroalueella pitäisi siirtyä "alkuperäiseen sopimukseen". Entinen pääministeri Esko Aho puhui EU:n "valuviasta", mutta eiköhän perimmäinen syy ole nykyisessä kapitalistisessa järjestelmässä ja keskuspankkimafian huijaustaloudessa?

Kovimmille eurofederalisteille itsenäisempi talouslinja ei tietenkään sovi, sillä liittovaltion asiamiehet haluavat vain syventää jäsenmaiden "EU-riippuvuutta" ja "yhteistä taakanjakoa" esimerkiksi turvapaikka-asioissa, jotta kalergilainen projekti etenisi. Jos haluaa saada esimakua länttä hallitsevan vanhan eliitin "globaalihallinnosta", EU on eräänlainen koelaboratorio.

Pääministeri Marin vaikutti suhtautuvan Niinistöä myönteisemmin velkatalouteen, EU:n mahdolliseen viidensadan miljardin elvytysrahastoon ja "yhteisvastuun lisäämiseen". Koronavelkapommi siis tikittää, mutta hävittäjähankinnoista tuskin luovutaan.

Pandemia kiihdyttää trendejä, jotka olivat jo alkaneet näkyä, arvioi ranskalainen ulkopolitiikan asiantuntija, professori François Heisbourg. Kuten aina ennenkin, "Suomi välttelee joutumasta kiistoihin", Heisbourg väittää.

EU tulee "blokkiutumaan" (ennen hajoamistaan?), mutta Marin ei ollut halukas "valitsemaan leiriä". Ranskalaistutkija Heisbourg on sitä mieltä, että yhteiskunnista tulee korona- ja talouskriisin aikana "brutaalimpia ja kovempia ulkosuhteidensa hoidossa". Miten Suomelle mahtaa käydä?

Kultaranta-keskustelut saatetaan päätökseen tänään. Niinistö vastaa Radio Suomessa kansalaisten kysymyksiin. Odotettavissa lienee tarkoin seulottuja, narratiiviin sopivia kysymyksiä ja vastauksia Suomen, Euroopan ja maailman tulevaisuudesta. Ylen lähetyksessä jatketaan sunnuntaisten keskustelujen teemojen läpikäymistä.

perjantai 22. toukokuuta 2020

Saksalaispoliitikko: Miksi riskeeraisimme suhteemme Kiinaan?

Maximilian Krah
Eurooppalaisten poliitikkojen keskuudessa vallitsee "puutteellinen geopolitiikan ymmärrys", väittää saksalaisen Alternative für Deutschland-puolueen europarlamentaarikko Maximilian Krah.

Varsinkin Kiinasta on tullut lännen liberaalien silmissä varsinainen mörkö. Krahin mielestä politiikan tulee perustua realiteetteihin. Kiinan nousu on realiteetti ja Krahin mielestä hyvät suhteet Kiinaan ovat Euroopan etu. "Meidän olisi työskenneltävä tällaisten realiteettien pohjalta", Krah ohjeistaa.

Yhdysvaltojen Kiinan-vastaisuus ei ole Krahin mielestä vain "vaalimelua", vaan juopa juontaa syvemmältä. Yhdysvallat on tiedostanut Kiinan kasvun kilpailevaksi suurvallaksi. Yhdysvallat taas ymmärrettävästi haluaisi olla ainoa suurvalta, Krah selittää. Tästä seuraa vastakkainasettelu, jossa Yhdysvallat käy kaikin keinoin Kiinaa vastaan. Eurooppalaisten ei Krahin mielestä kannattaisi seurata amerikkalaista esimerkkiä.

Euroopan intressejä palvelee parhaiten ymmärrys keskinäisriippuvuudesta. Täydelliseen omavaraisuuteen Krah ei usko. Hänestä tämä näkyy erityisesti energia- ja teknologiasektorilla. Euroopalla pitää olla valinnanvaraa mitä tuottajiin ja hankkijoihin tulee, "sillä tavalla me pysymme edes jotenkin itsenäisinä ja suvereeneina", Krah esittää.

Krahista Yhdysvallat yrittää hallita euromaiden toimittajavalintoja. Energiasektorilla ne kohdistuvat Venäjältä kaasua tuovaan Nord Stream 2-hankkeeseen. Teknologian saralla amerikkalaiset painostavat euromaita luopumaan yhteistyöstä kiinalaisyhtiö Huawein kanssa.

"On ehdottoman tärkeää, että meillä on vaihtoehtoja [Yhdysvalloille]", Krah painottaa. "Kun sinulla on vaihtoehtoja, pystyt neuvottelemaan, mutta jos niitä ei ole, voit vain toivoa saavasi oikeudenmukaista kohtelua", Krah pragmatisoi; siksi Saksan ja muunkin Euroopan yhteistyökumppaneiksi tarvitaan myös Kiinaa ja Venäjää.

Krah ei näe yhtään hyvää syytä riskeerata suhdetta Kiinaan. "Kiina oli globaali suurvalta ennen teollistumista. Nyt se on omaksumassa jälleen luontaisen roolinsa ja se tekee niin meidän hyväksynnästämme huolimatta", Krah arvioi. Hänestä on järkevää pyrkiä hyötymään tästä kehityksestä. Euroopan osallistuminen Yhdysvaltojen rinnalla Kiinan vastaiseen kauppasotaan johtaisi vain hintojen nousuun, eikä muuttaisi kokonaistilannetta muutenkaan paremmaksi.

Kiinalla on Krahin mukaan positiivinen roolinsa myös Afrikassa, jonka taloudellinen kehitys on Euroopankin edun mukaista. Kiina on avannut Vyö ja tie-hankkeensa, joka kasvattaa globaalia taloutta ja kehittää eri maiden infrastruktuuria. Keski- ja Itä-Euroopan maat haluavat osansa tästä kehityksestä, mikä on Krahin mielestä ymmärrettävää ja tervetullutta.

Krahilla ei ole epäilystä siitä, etteikö Kiina ajaisi omaa agendaansa, joka pohjautuu kansallisiin intresseihin. Tämä ei oikeistopopulistista europarlamentaarikkoa kuitenkaan pelota. "Ensinnäkin jokainen maa ajaa omaa etuaan, tai ainakin niiden tulisi tehdä niin. Siten Yhdysvallatkin toimii", Krah muistuttaa.

Kiinan intressit keskittyvät lähinnä talouteen. Krah sanoo, ettei ole "koskaan tavannut kiinalaista diplomaattia tai poliitikkoa, joka yrittäisi myydä kommunismia". Eurooppalaiset poliitikot taas "yrittävät tuputtaa vasemmistoliberaalia agendaansa koko maailmalle". Krah on kiitollinen Kiinan rationaalisesta näkökannasta. Talousasioista kiinalaisten kanssa on helppo puhua, mutta poliittinen provosointi olisi typerää.

Jos Eurooppa haluaa olla "itsenäinen globaali toimija eikä vain Yhdysvaltojen vasalli", sen on Krahin mielestä syytä kehittää hyvät suhteet Kiinaan. "Me tarvitsemme Kiinaa vaihtoehtoisena kauppakumppanina, jotta voimme neuvotella myös Yhdysvaltojen kanssa". Krah toivoo, että suhde Kiinaan kehittyy "luotettavaksi kumppanuudeksi, ellei jopa ystävyydeksi".

Kiina on "vanha ja kunnianarvoisa sivilisaatio, joka määrittelee oman tiensä tulevaisuuteen". Kiina voi Krahista inspiroida myös meitä eurooppalaisia löytämään uudestaan oman kulttuuriperintömme sen sijaan, että uskoisimme amerikkalaisen "Piilaakson elämäntavan" olevan ainoa vaihtoehto.

Kysyttäessä Kiinan kehityksen suunnasta ja kommunismista, Krah kertoo kasvaneensa 12-vuotiaaksi asti Itä-Saksassa eli Saksan demokraattisessa tasavallassa. "Muistan, että kommunismi määriteltiin tuolloin tuotantovälineiden yhteisomistukseksi. Tämän määritelmän valossa, Kiina on tänä päivänä vähemmän kommunistinen kuin Saksa", Krah väittää.

Saksalaispoliitikon mielestä "ainoa jäänne entisajan kommunismista Kiinassa on hallitsevan kaaderiorganisaation nimi ja ehkä jonkinlainen poliittinen kansanperinne". "Jos ajatellaan vuotta 1979, kun Deng Xiaoping aloitti maan avautumispolitiikan, edes optimistisimmat eivät olisi voineet kuvitella siitä alkavaa vapautumista", Krah hehkuttaa. Hänestä eurooppalaisten tulisi antaa tunnustusta Kiinan taloudelliselle, sosiaaliselle ja poliittiselle kehitykselle.

Tilannetta vaikeuttaa Krahista se, että Kiinasta on tehty syntipukki. Tähän on monia syitä, kuten Yhdysvaltojen heikentynyt asema ja tulevat presidentinvaalit. Mitä tulee eurooppalaiseen vasemmistoon, sillä on Krahin mielestä tapana idealisoida heikkoutta. He ylistävät kehittyviä maita niin kauan, kun ne ovat heikkoja, alistuvia ja kiitollisia avusta. Eurovasemmisto ei voi hyväksyä vahvoja, itsevarmoja ja menestyneitä maita ja siksi Kiinaankin suhtaudutaan nuivasti.

Euroopan ja Kiinan suhteita on rasittanut myös viestintäongelma: Kiina on meritokratia, jossa eliitti valitaan ansioiden ja älyllisen kyvykkyyden perusteella, kun taas egalitaristisessa lännessä arvostetaan johdon vuorovaikutustaitoja. Krah on havainnut, että kiinalaispoliitikot käyvät vuoropuhelua järkiperustein, eivätkä niinkään välitä "kuvista, narratiiveista ja tunteisiin vetoavasta viestinnästä", kuten lännessä tehdään.

Euroopan ja Kiinan vuorovaikutusta on kehitettävä edelleen eikä suhdetta kannata horjuttaa Yhdysvaltojen mieliksi. Europarlamentaarikko Krah pyrkii näyttämään esimerkkiä: hän toimii europarlamentissa epävirallisen Kiina-ystävyysryhmän varapuhemiehenä.

Eurooppa kääntyy Yhdysvalloista kohti Kiinaa

Viimeisimpien mielipidemittausten mukaan eurooppalaisten suhtautuminen Yhdysvaltoihin on muuttunut kielteisemmäksi, kertoo Business Insider-lehti.

Julkinen mielipide Yhdysvaltoja kohtaan on laskenut Euroopan maissa entisestään koronaviruspandemian aikana. 76 prosenttia saksalaisista sanoo, että heidän näkemyksensä Amerikasta on synkentynyt koronakriisin takia.

Kumman maan, Yhdysvaltojen vai Kiinan, kanssa Saksan pitäisi ylläpitää läheisiä suhteita? 37 prosenttia saksalaisista vastasi pitävänsä tärkeämpänä suhteita Yhdysvaltoihin, mutta jo 36 prosenttia mielsi suhteet nousevaan Kiinaan tärkeämmiksi.

Yhdysvaltojen suosiossa oli selvä pudotus viime vuoden kyselyyn, jossa vielä 50 prosenttia saksalaisista piti suhdetta Yhdysvaltoihin tärkeänä ja vain 24 prosenttia piti Kiinaa tärkeämpänä.

Erillisessä kysymyksessä vain 10 prosenttia saksalaisista näki Yhdysvallat maansa tärkeimpänä globaalina kumppanina; vuotta aiemmin luku oli vielä 19 prosenttia. Kiinaa piti tärkeimpänä kumppanina 6 prosenttia saksalaisista.

Myös Britanniassa tehty kysely paljastaa muutoksen asenteissa. Viime kuussa briteiltä kysyttiin, haluavatko he vahvemman suhteen Euroopan vai Yhdysvaltojen kanssa. 35 prosenttia briteistä piti Eurooppaa Yhdysvaltoja tärkeämpänä kumppanina; vain 13 prosenttia vastaajista suosi Yhdysvaltoja.

Presidentti Donald Trump johtaa maataan aikana, jolloin Yhdysvaltojen asema maailmalla on heikentynyt ja euromaat ovat alkaneet nähdä Kiinan tulevaisuuden globaalina johtomaana.

Tämä siirtymä näkyy jo eurooppalaisten hallitusten käyttäytymisessä. Ne ovat enenevässä määrin valmiit ignoroimaan Trumpin uhkaukset ja solmimaan lähempiä suhteita Kiinaan.

Joukko euromaita työstää jo sopimuksia kiinalaisen televiestintälaitteita valmistavan Huawei-yhtiön kanssa 5G-verkkojen rakentamisesta, vaikka Valkoinen talo on käskyttänyt vasallejaan vetäytymään yhteistyöstä.

Myös unionista eronneen Britannian pääministeri Boris Johnson, jolle äkämystynyt Trump löi aiemmin tänä vuonna luurin korvaan, on Yhdysvaltoja uhmaten päättänyt edetä Huawein kanssa 5G-verkon pystyttämisen suhteen.

Kiina kykenee siis toimimaan Euroopassa huolimatta Trumpin hallinnon uudesta kauppasodasta ja Euroopan alisteisesta suhteesta väistyvään hegemoniin. Euroopan haluttomuus osallistua täysillä Washingtonin Kiinan-vastaiseen kampanjaan johtunee osittain mantereen taloudellisista kytköksistä Pekingiin.

Maailmantalouden vajotessa kohti syvää taantumaa, Euroopan hallitukset, julkiset laitokset ja yritykset kääntyvät yhä enemmän Kiinaa kohden tuen ja investointien suhteen.

Koska yleinen kuva Trumpin Yhdysvalloista on huonontunut Euroopassa, Kiinan elpyminen voi hyvinkin tapahtua Amerikan kustannuksella.

keskiviikko 20. toukokuuta 2020

Geopoliittinen nollamaailma

Ian Bremmerin ja David F. Gordonin mukaan maailma on Yhdysvaltojen johtajuuden jälkeen siirtymässä "geopoliittiseen taantumaan".

Heidän näkemyksensä on, että yksinapaisesta Amerikka-johtoisesta järjestyksestä ei siirryttäisikään heti uuteen, yhden, kahden tai useamman navan maailmaan, vaan navattomaan "G-nolla-maailmaan", jota yksikään valtio ei kykene johtamaan.

G-nolla-maailma viittaa kansainvälisessä politiikassa ilmaantuvaan valtatyhjiöön länsimaisen vaikutusvallan heikentyessä. Bremmer on jo vuosia sitten kirjoittanut aiheesta kirjan, Every Nation for Itself: Winners and Losers in a G-Zero World (Portfolio, 2012), jossa hän hahmottelee tulevaisuuden itsekkäämpää ja valtiokeskeisempää politiikkaa. Tuo aika saattaa olla nyt käsillä.

Kompromissien tekeminen on jokaiselle maalle vaikeampaa koronakriisin jälkeisessä maailmassa, jota talouden taantuma tulee kurittamaan. Vastaisuudessa hallitusten on myös pyrittävä miellyttämään kotimaiden kansalaisia enemmän. "Kansainvälinen yhteisö" elää yhä retoriikan tasolla, mutta kuten kehittyvät maat, myös euromaat ja Yhdysvallat joutuvat keskittymään sisäpoliittisiin haasteisiin.

Koska yksinapainen globaali johtajuus ei enää ole mikään itsestäänselvyys, yhteenotot suurvaltojen välillä kasvavat. Jo nyt tämä on nähtävissä Yhdysvaltojen ja Kiinan välillä. Myös geopoliittisesti Yhdysvallat ärsyttää sekä Kiinaa että Venäjää. Etelä-Kiinan meren selkkaukset, energiakauppa, konfliktit Lähi-idässä ja sotilasliitto Nato ovat tässä kuviossa keskeisessä asemassa.

Bremmerin mielestä valtiot voivat totuttautua navattomaan maailmaan keskittymällä alueellisiin ratkaisuihin. Esimerkkinä tästä hän näkee Kiinan toiminnan Kaakkois-Aasian maiden liiton (ASEAN) puitteissa. Hallitukset voivat myös muodostaa erilaisia suhteita useiden kumppaneiden kanssa. Maailmantalous tarvitsee uudenlaista kauppapolitiikkaa; otetaanko tähän mallia Kiinan valtiojohtoisuudesta?

Bremmer arvelee, että Yhdysvaltojen lähimmillä liittolaisilla, kuten Japanilla, Israelilla ja Britannialla, on vaikeampaa sopeutua elämään navattomassa maailmassa. Euromaillakin on omat vaikeutensa luovia Brysselin ja Washingtonin puristuksessa. Läntisten tutkijoiden mukaan myös Venäjän ja Kiinan strateginen kumppanuus on enemmän sektorikohtaista koordinaatiota kuin syvällistä yhteistyötä.

Elämme historiallisessa taitekohdassa. Yhdysvallat ei halua enää olla maailmanpoliisi, eikä mikään muukaan valtio halua kyseistä pestiä, Bremmer väittää. Globalisaatio tulee jatkumaan, amerikanisaatio taas ei. G-nolla on siis väliaika vanhan, Amerikka-johtoisen järjestyksen ja jonkin uuden välillä. Emme voi vielä varmuudella sanoa, mitä on tulossa, mutta tutkijat kuten Bremmer esittelevät erilaisia skenaarioita.

Uusi maailmanjärjestys voi valtiotasolla olla lopulta jonkinlainen Yhdysvaltojen ja Kiinan G2-kokoonpano, mikäli amerikkalaiset ja kiinalaiset oppivat elämään sovussa. Toinen vaihtoehto on konfliktien täyteinen nollasummapeli suurvaltojen välillä. Euroopan unioni jää luultavasti näiden kahden suurimman kansantalouden varjoon. Myös Venäjän merkityksen Bremmer näkee olevan laskusuunnassa.

Amerikkalaistutkija spekuloi, että voimme nähdä jotain, joka muistuttaa "globaalihallintoa" (tämä olisi enemmän kuin nykyinen G7, G10 tai minkä tahansa maiden ryhmä), mikäli Intian ja Saksan kaltaisten maiden merkitys kasvaa suhteessa Yhdysvaltoihin ja Kiinaan ja globaaleihin ongelmiin, kuten nykyiseen pandemiaan, pakolaisuuteen ja ilmastonmuutokseen, yritetään hakea kollektiivisia ratkaisuja.

Tulevaisuuden maailma voi olla myös "alueiden maailma", jossa näemme erilaisia, paikallisia valtakeskuksia ja hyvin toisistaan poikkeavia normeja ja arvoja. Bremmerin mielestä geopoliittisen taantuman ajanjakso tulee jatkumaan ainakin seuraavat kymmenen vuotta, ennen kuin uusi järjestys kunnolla muotoutuu.

Bremmer on loppujen lopuksi lännen liberaalin järjestyksen puolestapuhuja, joka haluaisi Washingtonin yhä jatkavan maailmanpoliisina sekä Naton, euromaiden, Japanin, Saudi-Arabian ja muiden vasalliensa johtajana. Geopoliittisessa nollamaailmassakin Bremmer katsoo Yhdysvaltojen selviytyvän lopulta "voittajana". Tämä vaikuttaa enemmän amerikkalaistutkijan toiveajattelulta kuin tosiasioiden tunnustamiselta.

G-nolla-maailman konseptia on kritisoitu siitä, että se liioittelee amerikkalaisen poliittisen ja taloudellisen vaikutusvallan heikentymistä ja aliarvioi kehittyvien maiden halukkuutta omaksua suurempi rooli kansainvälisellä areenalla. "Sääntöpohjaisesta kansainvälisestä järjestyksestä" ollaan kuitenkin siirtymässä aikaan, jolloin valtioetuun perustuva politiikka tekee paluun liberaalin arvopohjan murentuessa.

sunnuntai 17. toukokuuta 2020

Iran valmis strategiseen kumppanuuteen Irakin kanssa

Iranin puolustusministeri Amir Hatami
Iranin puolustusministeri Amir Hatamin mukaan Iran on halukas solmimaan strategisen kumppanuuden Irakin kanssa.

Hatami mainitsi asiasta videoneuvottelussa irakilaisen kollegansa, puolustusministeri Juma Anad Saadounin kanssa. Saadoun on vastikään nimitetty virkaansa uuden pääministeri Mustafa al-Kadhimin toimesta.

Hatami painotti tarvetta Bagdadin ja Teheranin puolustusyhteistyölle, jotta alueesta saataisiin vakaa ja turvallinen molemmille osapuolille. Iran on kohentanut suhteitaan Irakiin uudelleen sen jälkeen kun Saddam Hussein syöstiin vallasta vuonna 2003.

Kun terroristijärjestö Isis aloitti iskunsa Irakissa vuonna 2014, Iranin sotilaalliset neuvonantajat riensivät Irakin armeijan avuksi Badgadin hallinnon pyynnöstä. Iranin myötävaikutuksella Irak saatiin kolme vuotta myöhemmin vapautettua maassa riehuvasta terroristiryhmästä.

Iranin puolustusministeri ilmaisi tyytyväisyytensä Irakin uuteen hallintoon. Hänen mukaansa "yhdistynyt, itsenäinen ja vahva Irak, jonka rakentamiseen kaikki etniset ja uskonnolliset ryhmät osallistuvat", on myös Iranin "periaatteellista politiikkaa".

Strategisella kumppanuudella olisi geopoliittista merkitystä alueella. Hatami viittasi maiden yhteiseen historiaan, kulttuuriin ja uskontoon, ja kutsui irakilaisen kollegansa viralliselle vierailulle islamilaiseen tasavaltaan.

Yhdysvallat vastustaa voimakkaasti Iranin ja Irakin läheisiä suhteita ja yrittää painostaa Bagdadia pysymään loitolla Teheranista. Siinä missä Irakin ja Yhdysvaltojen suhteet ovat kiristyneet, Irakin suhde naapuriinsa Iraniin on kehittynyt entisestään.

Tammikuussa Irakin parlamentti kehotti maan hallitusta karkottamaan Yhdysvaltojen johtaman liittouman sotilaat maasta, Washingtonin surmattua Iranin vallankumouskaartin eliittijoukkojen komentajan Qassem Suleimanin sekä irakilaisen Hashed-järjestön varajohtajan Abu Mahdi al-Muhandisin Bagdadin lentokentällä. Irak katsoi, että Yhdysvallat loukkasi iskulla Irakin suvereniteettia.

Yhdysvallat on vaatinut Irakia korvaamaan energiantuonnin Iranista omien vasalliensa ja amerikkalaisyritysten palveluilla. Irakin entinen energiaministeri Luay al-Khatteeb on todennut, että Washingtonin pakotteista huolimatta, Iran pysyy tärkeänä energialähteenä Irakille tulevinakin vuosina.

torstai 14. toukokuuta 2020

Soros ja vanhan eliitin agenda

George Soros
Arkkiglobalisti ja kansantalouksien tuhoaja George Soros on kutsunut koronaviruspandemiaa "elämänsä kriisiksi".

Soros tuntuu ajattelevan, että koronakriisi tarjoaa tilaisuuden pistää tuntemamme yhteiskuntajärjestys uusiksi. Hänkin toteaa, ettei entiseen ole paluuta.

"Jo ennen pandemiaa ymmärsin, että olimme vallankumouksellisessa tilanteessa, jossa siitä, mikä olisi mahdotonta tai jopa käsittämätöntä normaaleina aikoina, oli tullut paitsi mahdollista, myös todennäköisesti ehdottoman välttämätöntä", Soros sanailee kryptisesti tuoreessa haastattelussa.

Viime aikoina Soros on kuluttanut valtavia summia pystyttääkseen verkoston taistelemaan "nationalismia" ja "ilmastonmuutosta" vastaan. Jo aiemmin Sorosin rahoilla on luotu epävakautta ja yritetty saada valta vaihtumaan maissa, joissa ei ole vielä tarpeeksi Sorosin kaipaamaa "avoimuutta".

Koronaviruspandemian Soros toivoo saattavan päätökseen niin Yhdysvaltojen Donald Trumpin kuin Kiinan Xi Jinpingin poliittiset urat. Pitkällä tähtäimellä Soros näkee koronakriisin "tuovan valtioita yhteen", toisin sanoen lisäävän hänen haluamaansa globalisaatiota, vaikka tässä vaiheessa kansallisvaltioiden rooli onkin jälleen korostunut.

Sosiaalisessa mediassa Sorosin on spekuloitu olevan osasyyllinen talouden romahdukseen yhdessä muiden Rothschildin kabaaliin kuuluvien ökyrikkaiden keinottelijoiden kanssa. Nämä terroristeihin verrattavissa olevat plutokraatit kaatavat talouksia ja ostavat sitten haluamansa puoli-ilmaiseksi, tuhoten siinä sivussa miljoonien ihmisten toimeentulon.

Sorosin halu "lopettaa nationalismi" tarkoittaa todellisuudessa sitä, että ihmisiltä evätään oikeus omaan kulttuuriin ja sen mukaisiin arvoihin. Kansalaisista tehdään juurettomia kuluttajia ja vaihdettavissa olevia osasia globaalikapitaalin koneiston tarpeisiin. Yhteistä narratiivia "uudesta normaalista" on jo iskostettu kansalaisiin koronakriisin aikana.

Jos rahavalta olisi aidosti huolissaan "ilmastonmuutoksesta", he lakkaisivat käyttämästä yksityiskoneitaan ja huvijahtejaan. Jos ympäristö olisi heille tärkeä, he eivät aiheuttaisi kansainvaelluksia Afrikasta ja Lähi-idästä Eurooppaan ja muualle. Mutta tälle psykoeliitille tärkeintä on oman vallan ja sukujen jatkuvuus, ei ympäristöystävällisyys saati tavallisten ihmisten terveys ja elämä.

On arvioitu, että pandemian ja talouskriisin yhdistelmä saattaa olla vanhan eliitin viimeinen epätoivoinen yritys pitää valta käsissään. En ole varma onko näin, mutta toisaalta olemme jo siirtymässä "lännen jälkeiseen aikaan"; uusi postliberaali järjestys on muotoutumassa. Oligarkeilla lienee paikkansa myös tulevaisuudessa, mutta kuten väitetty kiinalainen kirous kuuluu, elämme mielenkiintoisia aikoja.

keskiviikko 13. toukokuuta 2020

Viihde aseeksi lännen valtaa vastaan?

Kiinan ja Venäjän täytyisi saada Eurooppa (ja muu maailma) pois Yhdysvaltojen ja länttä hallitsevan eliitin vallasta. Vasta sitten Euraasian geopoliittinen projekti voisi toteutua täydessä mitassaan.

Tämä on helpommin sanottu kuin tehty, varsinkin kun otetaan huomioon Washingtonin sananvalta euromaissa, Euroopassa sijaitsevista amerikkalaisista sotilastukikohdista puhumattakaan. Suomessakin kumarretaan kohti Länttä™ niin liberaaliglobalistien kuin kansallismielistenkin piireissä.

Euraasialainen tulevaisuus voisi hahmottua vahvemmin, mikäli Kiina ja Venäjä ryhtyisivät määrätietoisesti tekemään strategisia investointeja viihdeteollisuuteen. Pelkkä sotilaallinen voima ei riitä, eikä edistyminen geopolitiikan pelikentällä; myös viihde olisi valjastettava aseeksi lännen valtaa vastaan. Miltä tuntuisi amerikkalaisen tarjonnan sijaan seurata vaihteeksi kiinalaista, venäläistä tai vaikkapa iranilaista viihdettä? Myös suomalaista tarjontaa sekä skandinaavista "nordic noiria" voisi sisällöllisesti päivittää jo uuteen, liberalismin jälkeiseen aikaan.

Jos Kiina haluaa kasvaa todelliseksi vastavoimaksi lännelle, sen on välitettävä oma, vaihtoehtoinen tulevaisuuden visionsa myös viihteen keinoin. Hollywoodin tuotanto ja muu nykyinen angloamerikkalainen elokuvatarjonta on korvattavissa. Kaupallisia televisioyhtiöitä voidaan ostaa tai perustaa. Kiinan visio "ihmiskunnan yhteisen kohtalon yhteisöstä" voi edetä vain, jos amerikkalainen ylivalta päättyy ja moninapainen maailma saa äänensä kuuluviin. Tässä maailmassa voisi olla nykyistä paremmin tilaa myös eurooppalaisuudelle, suomalaisuudesta puhumattakaan.

Länsimainen viihdeteollisuus on jo vuosikausia tuputtanut maailmalle amerikkalaista liberalismia, poliittisen korrektiuden vaatimuksiaan ja kirjoittanut uusiksi myös historiaa voittajan elkein. Massoilla ei ole ollut vaihtoehtoja, kun valtaosa tarjonnasta edustaa samaa ideologiaa, jolla on ollut hyvin tuhoisa vaikutus maailman eri kulttuureille. Tässä olisi hyvä kohde lännen kilpailijoille ryhtyä rahoittamaan ja tuottamaan sellaista viihdettä, joka ei vastaa lännen liberalismin ihanteita, mitä tulee esimerkiksi seksuaali- ja identiteettipolitiikkaan.

Epäilen, menestyisikö amerikkalaistyyppistä, monietnistä yhteiskuntaa ja dekadenttia individualismia kuvaileva sarja tai elokuva yhtä hyvin Aasiassa kuin vihamielisen eliitin aivopesemässä lännessä. Toisaalta länsimaissakin esimerkiksi Frozen-animaatioelokuvat menestyivät hyvin luultavasti siksi, ettei niissä yllättäen esiintynytkään pakonomaista, päälle liimattua "monimuotoisuutta", vaan elokuvien pohjoiset hahmot olivat natiivieurooppalaisia. Tällainen on länsimaisissa elokuvissa ja tv-sarjoissa nykyään perin harvinaista.

Miksipä Kiina, Venäjä ja muut lännen kilpailijat eivät siis ryhtyisi rahoittamaan erilaista materiaalia iskeäkseen kiilaa anglosionistien ja muun maailman kuluttajien välille? Tehköön vain Hollywood Tuhkimosta lesbo- tai transversion. Kiina voisi sen vastapainoksi rahoittaa (tai tehdä itse) tervehenkisempää viihdettä, jota muu maailma oikeasti haluaa nähdä ja kuluttaa. Jos Kiina, Venäjä ja muut länsikeskeisen järjestyksen haastajat haluavat todella ryhtyä uuden maailmanjärjestyksen johtomaiksi, niiden olisi hyödynnettävä massojen illiberaalia makua.

Kuten olen aiemmin kirjoittanut, viihdeteollisuus toimii poliittisen hegemonian tukena. Tällä hetkellä jopa Venäjän viihdeteollisuus on suurelta osin "lännettyneiden liberaalien" käsissä, kuten toimittaja Tim Kirby on todennut. Jos Venäjä ja Kiina pyrkisivät heijastamaan omaa visiotaan (onko niillä sellaista?) ulospäin myös viihteen ja kulttuurin keinoin, Hollywoodin liberalismi heikentyisi, samoin Yhdysvaltojen ulkopoliittinen vaikutusvalta, jota lännen populaarikulttuuri on tähän asti edistänyt.

Huawein tapaisten suuryritysten tai massiivisen uuden silkkitien infrastruktuurihankkeen myötä maailma tulee yhä riippuvaisemmaksi Kiinasta. Länttä hallitsevan eliitin hegemoniaan tottuneille tämä saattaa olla kauhistus, joten Kiinan olisi syytä käyttää pehmeää valtaa viisaasti. Ei ole vielä varmaa, onnistutaanko tässä.

Euroopassa amerikkalaisen hegemonian vastaisia natiiveja muutosvoimia ei valitettavasti ole (kansallismielisetkin puolueet eri maissa ovat kaikki vanhan liberaalin järjestyksen tukijoita). Kollektiivinen "länsi" ei tule edes Trumpin johdolla radikaalisti muuttumaan. Näin ollen paradigmasiirtymän täytyy alkaa muualta. Aasia yleisesti ja Kiina erityisesti on mainittu tulevaisuuden suunnannäyttäjinä useiden talouden ja politiikan asiantuntijoiden parissa.

Vaikka ihmiset eivät yleensä pidä suurista muutoksista, euraasialainen tai kiinalaisjohtoinen maailmanjärjestys voisi olla maailmalle nykyistä, rappeutunutta liberaalia järjestystä parempi vaihtoehto. Tällaiseen muutokseen on kuitenkin vielä matkaa.

lauantai 9. toukokuuta 2020

Sijoittaja Ray Dalio: Maailma siirtyy uuteen järjestykseen Kiinan johdolla

Miljardöörisijoittaja Ray Dalio näkee korona- ja talouskriisin aiheuttavan yhtä merkittävän siirtymän kuin 1930-luvun suuren laman ja toisen maailmansodan aikana. Tällä kertaa Kiina selviytyy hallitsevaksi voimaksi pölyn laskeuduttua.

Maailman suurimman hedge-rahaston Bridgewater Associatesin perustaja ja johtaja kertoi japanilaisen Nikkei Asian Review-lehden haastattelussa mietteitään tulevasta.

Dalio on tullut tunnetuksi amerikkalaisen yhteiskunnan kriitikkona. Hänen mukaansa kasvava eriarvoisuus on uhka Yhdysvaltojen talousjärjestelmälle. Koronakriisistäkin Daliolla on mielipiteensä.

Miljardöörin mielestä koronavirus sai aikaan talouden alamäen, mutta tuo alamäki olisi alkanut aivan pian ilman virustakin. Ihmiset, yritykset ja kokonaiset valtiot kokevat vararikon koronakriisin ja taantuman seurauksena. Tämä tulee muuttamaan globaalia geopoliittista valta-asetelmaa ja maailmanjärjestystä.

"Vallasta ja vauraudesta tullaan käymään kamppailua. Eri maissa tullaan käymään puolesta ja vastaan keskustelua kapitalismista ja sosialismista. Tulemme näkemään lisää ristiriitoja etenkin Yhdysvaltojen ja Kiinan välillä", Dalio sanoo.

Lyhyellä tähtäimellä Yhdysvalloilla on yhä valtaa, joka perustuu sen dollarihegemoniaan. Dalion mielestä muutaman vuoden päästä tilanne on jo toinen. Tuolloin tulemme näkemään dollarin arvon laskun maailman varantovaluuttana. Se tulee heikentämään Yhdysvaltojen taloudellista valtaa.

"Historia on osoittanut, että kaikki imperiumit nousevat ja laskevat velkoineen ja valuuttoineen. Tämä on hyvin samanlainen tilanne kuin brittiläisellä ja hollantilaisella imperiumilla ja niiden varantovaluutoilla", Dalio selittää.

Dalio toteaa, että Kiinasta tulee maailman tärkein talous, mutta Yhdysvallat säilyttää asemansa kilpailevana valtana. Kiinan nousu tapahtuu "evolutionaarisena kehityksenä eikä vallankumouksen kautta". Millä tavoin Yhdysvallat ja Kiina käyvät keskinäisen kilpailunsa, tulee olemaan tärkeää myös muulle maailmalle. Kiinasta tulee tärkein talousmahti seuraavan kymmenen vuoden sisällä, Dalio ennustaa.

"Uskon, että [pandemian ja talouskriisin jälkeen] tulemme näkemään muuttuneen maailmanjärjestyksen. Käymme läpi periodin, jossa kiistellään kapitalismin ja sosialismin meriiteistä ja nähdään merkittävä varallisuuden uusjako. Pelkään, että tämä vaihe tulee olemaan samantapainen kuin 1930-luvulla, mutta kommunismin ja fasismin nykypäivän versioiden kanssa", Dalio pohtii.

"Kamppailu maailmanjärjestyksen uusimisesta tulee kestämään arviolta viisi vuotta. Sen jälkeen uuden järjestelmän voittajat ja häviäjät ovat selvillä ja asiat alkavat järjestyä. Isossa kuvassa ihmisten mukautuvuus ja kekseliäisyys ovat suurin voima, joten paremmat ajat seuraavat tätä uudelleenjärjestelyä", Dalio sanoo optimistisemmin.

Mitä uusi järjestys tuo tullessaan Yhdysvalloille? Dalion mukaan Yhdysvaltojen absoluuttinen ja suhteellinen asema riippuu siitä, pystyykö se huolehtimaan perusasioista. "Lyhyellä aikavälillä toteutetaan velkojen uudelleenjärjestely. Pitkällä tähtäimellä kansalaisten koulutuksen ja sivistyksen tasolla, kekseliäisyydellä, työetiikalla, lain kunnioittamisella ja muilla vastaavilla asioilla on eniten merkitystä", Dalio luettelee.

Dalio luottaa siihen, että ennen pitkää [amerikkalaisten] "elintaso todennäköisesti nousee, mutta hitaammin kuin Kiinassa". Mitä tapahtuu seuraavaksi, riippuu suuresti siitä, kuinka Yhdysvallat ja Kiina ratkaisevat erimielisyytensä. Jos niitä ratkotaan huonosti, molemmat tulevat kärsimään", Dalio katsoo.

Dalion mielestä tulemme lähitulevaisuudessa näkemään "klassisia konflikteja vallasta ja vauraudesta, sekä eri maiden sisällä että niiden välillä". "Historia on osoittanut meille, että tulokset riippuvat suuresti siitä, hoitavatko osapuolet asiansa rauhanomaisesti vai väkivaltaisesti", hän toteaa haastattelun päätteeksi.

perjantai 8. toukokuuta 2020

Tianxia ja kiinalainen maailmanjärjestys

Kiina on noussut taloudellisesti sekä poliittisesti, mutta ei ole vielä vaikuttanut maailmanpolitiikkaan yhtä vahvasti kuin lännen liberaali järjestys.

Kiinalaiset poliittiset filosofit ovat kuitenkin jo pohtineet, voisiko Kiinan omasta historiasta ja traditioista löytyä aineksia uuteen maailmanpoliittiseen teoriaan, joka kykenisi vastaamaan globalisaation ajan haasteisiin.

Kiinalaisessa poliittisessa keskustelussa on nostettu esiin kosmologinen konsepti nimeltä tianxia, "kaikki taivaan alla". Tianxia sai alkunsa muinaista Kiinaa yhdistämään pyrkineen Zhou-dynastian aikana. Tämä klassisesta kungfutselaisesta maailmankuvasta kumpuava käsite kuvastaa sitä, että maailma muodostaa yhtenäisen kokonaisuuden, jonka ideaalitila on harmonia ja järjestys.

Zhou oli Kiinan dynastioista pitkäikäisin ja aloitti opin hallitsijan "taivaallisesta mandaatista". Muinaisen Kiinan poliittisessa ajattelussa "Taivaan poika", toisin sanoen Kiinan keisari, jumalallis-kosmisen taivaallisen mandaatin saatuaan hallitsi nimellisesti koko tunnettua maailmaa. Vaikka maailmassa oli alueita, jotka eivät olleet keisarin hallinnassa, kiinalaisessa poliittisessa katsannossa näidenkin alueiden hallitsijat saivat perimmäisen valtansa keisarilta.

Koska perinteisen kiinalaisen käsityksen mukaan "kaikki Taivaan alla kuuluu yhteen", myös maailman kansojen voidaan katsoa muodostavan "yhteisen kohtalon yhteisön". Nykyaikaan suhteutettuna tämä on globalisaatiota kiinalaisilla ominaispiirteillä. Tällaisia ajatuksia on myös Kiinan nykyinen presidentti Xi Jinping tuonut puheissaan julki.

Filosofi Zhao Tingyang määrittelee tianxian kolmetuhatta vuotta vanhaa käsitettä kirjoissaan, joissa hahmotellaan Kiinan poliittisfilosofisia ääriviivoja. Zhaon näkemyksiä on julkaistu myös englanniksi, joista yhtenä esimerkkinä tiivis, kolmesta esseestä koostuva teos Redefining a Philosophy for World Governance (Palgrave Pivot, 2019).

Zhou-dynastia onnistui vakauttamaan muinaisen Kiinan toteuttamalla hajautettua hallintojärjestelmää, jossa jokainen paikallishallinto oli vastuussa itsestään, mutta joiden odotettiin osallistuvan myös yhteisiin rituaaleihin. Vastineeksi keskeisestä asemastaan Zhou-dynastian odotettiin hallitsevan moraalisesti ja oikeudenmukaisesti. Järjestelmä pyrki sovittamaan yhteen sisäisen monimuotoisuuden sekä ulkoisen laajenemisen ja välttämään kaoottisen hajoamisen.

Tietenkin Zhou-dynastiakin lopulta hajosi, mutta vasta 800 vuoden olemassaolon jälkeen. Se on aika hyvin pieneltä dynastialta, joka yritti hallita suurta valtakuntaa eli "kaikkea taivaan alla".  Zhao ei väitä, että Kiinaa olisi aina hallinnoitu tianxia-ajatusten mukaisesti. Hän näkee Zhou-dynastian kuitenkin edustavan ideaalia, jota myöhemmin kiinalaiset dynastiat sovelsivat omiin tarkoituksiinsa. Nykyajan kiinalaisessa poliittisessa retoriikassa tianxia on jälleen tullut esille.

Nykyaikaan suhteutettuna tianxia on eräänlainen peliteoreettinen lähestymistapa tasapainon varmistamiseksi kilpailevien valtojen välillä. Kyseessä on järjestelmä, jossa "liittymisen edut ovat suurempia kuin ulkopuolella pysymisen hyödyt", jossa "valtiot ovat riippuvaisia toisistaan", valtioiden väliset suhteet ovat "kaikkia osapuolia hyödyttäviä" ja jossa "yleinen etu hyödyttää kaikkia". Tianxia-järjestelmä sisältää myös ajatuksen "maailman sisäistämisestä niin, ettei mitään jää sen ulkopuolelle".

Kungfutselaisuuden perusperiaatteiden mukaan harmoninen ja vakaa yhteiskunta rakentuu hierarkkisille suhteille. Tällaisia ovat esimerkiksi keisarin ja alamaisen, isän ja pojan sekä aviomiehen ja vaimon väliset suhteet, jotka perustuvat keskinäiseen kunnioitukseen sekä hierarkiassa korkeammalla tasolla olevien oikeudenmukaiseen ja vastuulliseen käyttäytymiseen. Nyky-Kiinassa tätä ideaalia toteutetaan vallitsevan poliittisen järjestelmän puitteissa, jota voisi kai kutsua "konservatiiviseksi sosialismiksi".

Filosofisena konstruktiona tianxia tarjoaa kiinalaisia rakennuspalikoita uuden maailmanjärjestyksen luomiseksi. Kiinalainen narratiivi haastaa lännen maailmantulkinnan ja hegemonia-aseman. Tuleeko Kiinasta johtava sivilisaatiovaltio, joka ottaa Yhdysvaltojen ja lännen paikan? Tianxia-kosmologia on herättänyt kiinnostusta myös Yhdysvalloissa, jossa Washington Post on julkaissut Zhaon mielipidekirjoituksen "Voiko tämä muinainen kiinalainen filosofia pelastaa meidät globaalilta kaaokselta?".

Kiina on nousemassa ainakin talouden ja teknologian suurvallaksi; tämän vuoksi Amerikassa on viritelty narratiivia uudesta "sivilisaatioiden yhteentörmäyksestä", jossa Kiinalle on lännen kilpailijana varattu "pahan kommunistin" rooli entisen Neuvostoliiton tyyliin. Koronakriisin aikana Kiinan-vastainen, rasistisiakin sävyjä saanut lännen hybridisotakampanja on vain kiihtynyt.

Vaikka tianxia-teoria voidaan nähdä kiinalaisen nationalismin ilmentymänä tai jopa pyrkimyksenä imperialismiin, on filosofi Zhao Tingyang sovittelevampi (tai utopistisempi). Hän painottaa yhteistyön merkitystä sekä keskinäisriippuvuuksien huomioon ottamista. Zhaon mielestä tianxia voisi toimia inspiraationa uudelle kansainväliselle järjestelmälle, jossa "harmonista erilaisuutta" ja "yhteisiä etuja" valvoisi uusittu globaalihallinto.

Zhao kutsuu lukijansa tarkastelemaan "kiinalaisen maailman" historiaa, josta voidaan hänen mielestään ammentaa inspiraatiota paremman tulevaisuuden luomiseksi globalisoituneelle maailmallemme.

keskiviikko 6. toukokuuta 2020

Voitonpäivä Valko-Venäjällä koronaviruksesta huolimatta

Aleksandr Lukashenko
Valko-Venäjän presidentti Aleksandr Lukashenko on pitänyt päänsä koronakriisin keskellä, eikä ole pysäyttänyt yhteiskunnan toimintaa.

Nyt Lukashenko tuntuu trollaavan täysillä koronakaranteenissa olevien naapurimaiden johtajia.

"Kutsun julkisesti kaikkien maiden - ja erityisesti entisten neuvostotasavaltojen - johtajia Minskiin osallistumaan Voitonpäivän paraatiin", Lukashenko sanoi haastattelussa äskettäin.

Lukashenko toivoo, että "edes jotkut johtajista" matkustaisivat Voitonpäivän juhlallisuuksiin. "Elleivät he tule, me pidämme paraatin keskenämme", hän lisäsi. "Tuhannet ihmiset, veteraanit mukaan lukien, odottavat, että tilaisuus järjestetään."

Lukashenkon mielestä "olisi oikein kokoontua Minskissä". "Meidän tasavaltamme otti ensimmäisenä [sodan] iskut vastaan. Selviytyneet joutuivat elämään soilla, metsissä ja muissa piilopaikoissa miltei neljän vuoden ajan", hän historioi. "Tasavaltamme on brutaalin sodan elävä monumentti", Valko-Venäjän johtaja painotti.

Lukashenko epäilee, että jotkut eivät ota kutsua vastaan, "koska heidän on pelastettava kasvonsa, eivät siksi, että he pelkäisivät [koronavirusta]". "He ovat määränneet karanteenitoimenpiteitä ja [jotkut maat] jopa ulkonaliikkumiskieltoja. Mitä jos he itse yhtäkkiä menisivät Valko-Venäjälle", Lukashenko kysyy irvailevaan sävyyn.

Valko-Venäjän päämies on ehdottanut, että Minskissä järjestettävä paraati voitaisiin silti "näyttää suurelle yleisölle, etenkin Venäjällä". "Voimme pyytää Venäjän televisiota lähettämään paraatin venäläisille, jotka ovat veljeskansaamme", Lukashenko ehdottaa.

Voitonpäivä on toisessa maailmansodassa liittoutuneiden puolella taistelleissa maissa juhlapäivä, jota vietetään kansallissosialistisesta Saksasta vuonna 1945 saadun voiton kunniaksi. Juhlapäivää on vietetty Venäjällä ja Valko-Venäjällä vuosittain 9. päivä toukokuuta. Venäjällä Voitonpäivän suuri paraati siirtyy tänä vuonna myöhempään ajankohtaan koronaviruksen vuoksi.

Lukashenkon mielestä "koronapsykoosia" tai "infodemiaa" käytetään hyväksi myös politiikassa. Hänen mukaansa kansainvälinen eliitti manipuloi ja uudelleen järjestelee maailmaa viruksen varjolla. "Näemme lisää tästä, kunhan pandemia on ohi", hän arvioi.

tiistai 5. toukokuuta 2020

Houellebecq ja kyllästyttävä korona-aika

Qianyum Lysis Li ja Michel Houellebecq
Ranskalainen kirjailija Michel Houellebecq (s. 1958) ei usko, että maailma muuttuu koronaviruksen myötä juuri miksikään, "korkeintaan huonompaan suuntaan".

Kirjailija, jota hänen ihailijansa pitävät nihilistisen, individualistisen aikamme profeettana, kaatoi kylmää vettä niskaan niille, joiden mielestä pandemia edustaa jonkinlaista käännekohtaa.

"En usko hetkeäkään julistuksiin, jotka väittävät, että mikään ei tule olemaan kuten ennen", sanoo Houellebecq, joka nousi kansainväliseen kuuluisuuteen vuonna 1998 julkaistulla teoksellaan Les Particules élémentaires ("Alkeishiukkaset").

"Me emme tule heräämään uudessa maailmassa sulkutilan jälkeen. Se tulee olemaan sama kuin ennenkin, ehkä hieman huonompi", Houellebecq uskoo. Hänestä epidemian puhkeamisessa ei ole mitään epätavallista, vaan kyseessä on "normaali ilmiö".

Houellebecqistä covid-19 on "banaali virus". "Sillä ei ole mitään suotuisia piirteitä...se ei edes leviä seksuaalisesti", kirjailija toteaa provosoivasti.

Houellebecq kuitenkin varoittaa, että korona-ajan sosiaalinen eristäytyminen ja etätöiden yleistyminen "tulee vain kiihdyttämään teknologista kehitystä, joka eristää ja atomisoi ihmisiä".

Toisin kuin väitetään, koronakriisi ei lisää yhteisöllisyyttä. Houellebecqin mukaan virus on itse asiassa hyvä tekosyy, jolla vain edistetään ajatusta perinteisten "ihmissuhteiden vanhentuneisuudesta". Tätähän tietyissä piireissä halutaan.

Lännellä ei Houellebecqin mielestä ole mitään "ikuista jumalallista oikeutta olla rikkain ja kehittynein osa maailmaa". Ei ole mikään jymyuutinen todeta, että lännen ylivalta "päättyi jo kauan aikaa sitten", sanoo kirjailija, joka muutama vuosi sitten avioitui itseään 34-vuotta nuoremman kiinattaren kanssa.

Houellebecqistä jopa koronaan kuolleiden lukumäärä "heijastaa vain maailmaa sellaisena kuin sen jo tunnemme". Hänestä Ranska on selviytynyt pandemiasta "paremmin kuin Espanja ja Italia, mutta ei yhtä hyvin kuin Saksa". Tämäkään ei kirjailijaa yllätä.

Houellebecq on myös irvaillut niiden ranskalaiskirjailijoiden kustannuksella, jotka ovat kommentoineet kriisiä turvallisen matkan päästä, ylellisistä maaseutu- ja merenrantapiiloistaan.

Hän on myös valittanut, ettei ole päässyt kävelylle kilometriä kauemmaksi kotioveltaan Ranskan tiukkojen liikkumisrajoitusten vuoksi. "Kirjailijan täytyy saada kävellä, jotta hän voi kirjoittaa", itsekin riskiryhmään kuuluva 64-vuotias ketjupolttaja perustelee turhautumistaan.

Houellebecq säästää synkimmät tuntonsa vanhuksille, jotka ovat joutuneet kuolemaan yksin hoitokodeissaan pandemian aikana. "Koskaan ei ole näin selkeästi osoitettu, ettei kaikkien elämällä ole samaa arvoa. Että tietystä iästä lähtien - 70, 75, 80 vuotta? - voisimme yhtä hyvin olla jo kuolleita", hän sanoo.

Houellebecq on niittänyt mainetta nihilistisillä romaaneillaan. Hänen uusin teoksensa Sérotonine ("Serotoniini", 2020), kertoo masentuneesta virkamiehestä. Ennen keltaliiviliikkeen nousua kirjoitettu kirja ennusti hallituksenvastaiset levottomuudet ja siitä tuli ilmestyessään välittömästi myyntimenestys.

Salamurhayritys Venezuelassa

Venezuelan asevoimat kohtasivat sunnuntaina aseistetun joukon, joka yritti tunkeutua maahan veneellä La Guairan satamakaupungissa.

Ainakin kahdeksan palkkasoturin kerrotaan saaneen surmansa yhteenotossa. Venezuelan erikoisjoukot saivat vangittua kaksi tunkeutujaa. Yksi pidätetyistä oli amerikkalainen "veteraaniagentti", Venezuelan ulkoministeriö kertoo.

Ryhmää on ollut auttamassa paikallinen hallituksenvastainen solu. Venezuelan armeija onnistui pysäyttämään myös konetuliaseita kuljettaneita lava-autoja. Valokuvat tapahtumapaikalta paljastavat ammuskätkön sekä aseita ja muuta kalustoa, jotka erikoisjoukot saivat haltuunsa.

Yhdysvallat on jo yli vuoden ajan yrittänyt aktiivisesti kaataa Venezuelan hallitusta ja syöstä presidentti Nicolás Maduroa vallasta. Varhain vuonna 2019, "oppositiojohtaja" Juan Guaidó julistautui maan "virkaa tekeväksi presidentiksi" Washingtonin ja sen liittolaisten tuella.

Maaliskuussa Yhdysvallat kiihdytti Maduron-vastaista kampanjaansa, luvaten Venezuelan presidentin kaatamisesta viidentoista miljoonan dollarin palkkion. Yhdysvallat on syyttänyt presidenttiä "salaliitosta" ja "kokaiinin välityksestä Yhdysvaltoihin". Maduron hallinnon mukaan perusteettomat syytökset ovat osa Washingtonin vallanvaihtoyritystä.

Sunnuntaina vangitun ryhmän tehtäväksi oli annettu presidentti Maduron murhaaminen. Maduro on itse vahvistanut ryhmän aikeet, viitaten armeijan hallussa olevaan todistusaineistoon, tunnustuksiin ja videomateriaaliin. Venezuelan ulkoministeriö on syyttänyt murhayrityksestä Yhdysvaltoja ja Kolumbian hallitusta. Kolumbia on kieltänyt olevansa vastuussa.

"Venezuelan bolivariaaninen tasavalta tuomitsee uuden palkkasoturi- ja terroristihyökkäyksen, joka on organisoitu Kolumbian tasavallan alueelta, Yhdysvaltojen agenttien suunnittelemana, Venezuelan rauhaa, demokratiaa ja suvereniteettia vastaan", toteaa maan ulkoministeriö julkilausumassaan.

Presidentti Maduroa vastaan on tehty useita salamurhayrityksiä. Esimerkiksi vuonna 2018 presidenttiin kohdistui räjähdelennokkihyökkäys, joka myös epäonnistui. Maduro kertoi myöhemmin haastattelussa, että hyökkäyksen takana oli Yhdysvaltojen ja Kolumbian "yhteinen salajuoni". Hallituksen vastainen toiminta Venezuelassa tapahtuu aina Yhdysvaltojen tiedustelupalvelu CIA:n aloitteesta.

maanantai 4. toukokuuta 2020

Ero lännen ja muiden välillä häviämässä

Huolimatta poliittisten johtajien "me kaikki olemme samassa veneessä"-retoriikasta koronakriisin aikana, jokainen kulunut päivä on osoittanut tuon iskulauseen onttouden, kirjoittaa Faisal al-Yafai.

Kansallisesti julistetut poikkeustilat ovat paljastaneet kuilun rikkaiden, köyhien ja keskituloistenkin välillä. Poikkeusolot ovat tuoneet esiin myös muita eroavaisuuksia. Osa maista on jo julistanut kriisin olevan ohi, toiset ovat varovaisesti poistamassa rajoituksia ja osa on yhä tiukassa sulkutilassa.

Al-Yafain mielestä poliittiset ennakko-oletukset ja käsitykset "kehittyneistä" ja "kehittyvistä" maista ovat myös osoittautuneet pitkälti kuvitteellisiksi. Kriisinhallinta ja yllättävien maiden avunanto muille alleviivaavat tätä tosiasiaa.

Kun Euroopan maat olivat pahimman pandemiavaiheen kourissa, Turkki lähetti apua Espanjaan ja Italiaan, jotka ovat molemmat vauraampia maita suuremmilla bruttokansantuotteillaan. Venäjä lennätti yhden vuorokauden aikana neljätoista lentokoneellista apua Italiaan, mikä sai sotilasliitto Naton Euroopan joukkojen komentajan Tod Woltersin ilmaisemaan "huolensa".

Yhdistyneet Arabiemiirikunnat on lähettänyt eniten apua eri puolille maailmaa, al-Yafai väittää. Maa lähetti epidemian puhjettua ensimmäisenä lääkintätarvikkeita Kiinaan, auttoi Britanniaa pystyttämään ison kenttäsairaalaan Lontooseen ja kuljetti apua myös Italiaan ja muihin euromaihin.

Samoin Kiina, al-Yafain mukaan "rikas, mutta epätasaisesti kehittynyt maa", on lähettänyt lääkintäkalustoa ja terveydenhuollon asiantuntijoitaan Italiaan, Espanjaan, Ranskaan ja muualle Eurooppaan.

Tämä kaikki vaikuttaa hieman hämmentävältä, al-Yafai myöntää. Miten on mahdollista, että maat, joiden vielä vähän aikaa sitten katsottiin kuuluvan "kolmanteen maailmaan" (tai Venäjän ja Kiinan kohdalla, "toiseen maailmaan"), ovat nyt lähettämässä apua "ensimmäiseen maailmaan" eli vauraisiin, kehityksen kärjessä oleviin länsimaihin?

Kysymyksenasettelu on al-Yafain mielestä osa ongelmaa. 1900-luvulla vakiintuneet poliittiset puitteet eivät enää sovi nykytodellisuuteen. Varmuudella voidaan sanoa, että "kehittyneiden" ja "kehitysmaiden" vanhat jaottelut eivät enää päde. Ero lännen ja "muiden" välillä on hämärtynyt.

Intian pääministeri Narendra Modi viittasi tähän viime kuussa G20-maiden virtuaalikokouksessa. Modi ihmetteli, miksi kahdeksankymmentä prosenttia maailman bruttokansantuotteesta omaavissa G20-maissa on myös prosentuaalisesti suurin määrä maailman koronatartunnoista ja -kuolemista? Koska G20-maiden osuus on vain kaksi kolmasosaa maailman väestöstä, epätasapaino on vieläkin silmiinpistävämpi.

Kiinan presidentti Xi Jinping on todennut Aasian maiden olevan ratkaisevan tärkeitä kansainvälisen talouskriisin taltuttamisessa. Hän on muistuttanut, että Aasian maat vastaavat yli puolta maailman taloudesta. Kiinan kehitys tukee Xin mukaan rauhaa ja hyvinvointia Aasiassa sekä koko maailmassa, vaikka länsimainen demokratia "ei ole Kiinalle soveltuvaa".

Liberaalin demokratian ja kapitalismin "länsimaisen mallin" imitoiminen ei ole ainoa tapa menestyä maailmassa, toteaa myös al-Yafai. Pienet maat, kuten Singapore ja Yhdistyneet arabiemiirikunnat, ovat luoneet omat mallinsa. Väkirikkaammilla mailla kuten Turkilla, Etelä-Korealla ja juurikin Kiinalla, on omat järjestelmänsä, jotka saattaisivat toimia muuallakin päin maailmaa.

Lyhyen ajan sisällä vanhat poliittiset varmuudet ovat kadonneet. Länsi näyttää "väsyneeltä, kalkkeutuneelta ja sisäisesti hajanaiselta". Syntyykö "kehittyvistä" maista vielä vaihtoehtoinen valtablokki korvaamaan länsikeskeisen maailmanjärjestyksen? "Meidän on pohdittava syvemmin tämän kehityksen seurauksia", al-Yafai toteaa.

perjantai 1. toukokuuta 2020

Koronavirus katalyyttinä sodalle Kiinaa vastaan

Käsite "keltainen vaara" on peräisin 1880-luvulta, Saksan keisari Vilhelm II:lta. Hän oli nähnyt painajaisunen, jossa lohikäärmeellä ratsastava Buddha uhkasi valloittaa Euroopan. Lieneekö Donald Trump kokenut vastaavaa pelkoa Yhdysvaltojen hegemonia-aseman suhteen?

Johanna Rossin mielestä Trumpin hallinto on lisännyt jännitteitä Kiinan kanssa jo ennen koronakriisiäkin. Trump tuntuu pitävän Kiinaa Yhdysvaltojen päävastustajana. Presidentinvaalikampanjassaan vuonna 2016 Trump syytti Kiinaa Yhdysvaltojen "raiskaamisesta". Hän on myös kutsunut Kiinan kauppapolitiikkaa "maailmanhistorian suurimmaksi varkaudeksi". Retoriikka ei ole sittemmin juurikaan muuttunut.

Trump on Kiinan-vastaisessa taloussodassaan käskenyt amerikkalaisyrityksiä lopettamaan kaupankäynnin Kiinan kanssa. Komentelu ei ole rajoittunut vain Yhdysvaltoihin, vaan Trump on painostanut esimerkiksi Britanniaa vetäytymään kiinalaisen Huawein kanssa tehdystä 5G-verkon rakentamissopimuksesta.

Ross toteaa, ettei Yhdysvallat ole koskaan peitellyt vihaansa kiinalaisyhtiötä kohtaan. Huawein talousjohtaja Meng Wanzhou pidätettiin Kanadassa vuonna 2018 amerikkalaisviranomaisten vaatimuksesta. Pidätyksen syyksi ilmoitettiin Yhdysvaltojen Iranille määräämien talouspakotteiden rikkominen.

Meng on Huawein perustajan Ren Zhengfein tytär, josta on kaavailtu isänsä seuraajaa. Yhdysvallat haluaisi Kanadan luovuttavan kotiarestissa olevan Mengin oman oikeusistuimensa eteen; luovutusoikeudenkäynti on keskeytynyt koronaviruksen vuoksi. Kiina vaatii Mengin vapauttamista; Kiinan ulkoministeriön mielestä kyseessä on "vakava poliittinen selkkaus".

Koronaviruspandemia on täydellinen katalyytti Kiinaa vastaan aloitetulle sodalle (aiheeseen liittyen kannattaa muuten katsoa John Pilgerin dokumentti The Coming War with China). Yhdysvallat on aiemmin joutunut vastustamaan Kiinaa yksin. EU on Kiinan kauppakumppani ja Iso-Britannia on jo vuosia liehitellyt Kiinaa sijoitusten toivossa, pyrkien sen "parhaimmaksi läntiseksi ystäväksi". Nyt tähänkin on tullut muutos ja koronavirukseen vedoten brittihallinto on lähentynyt Trumpin linjaa.

Trumpin hallinto syyttää Pekingiä koronaviruksen leviämisestä, huolimatta siitä, kuinka tehokkaasti (ja suorastaan ylireagoiden) 1,4 miljardin ihmisen Kiina on koronakriisissä toiminut. Yhdysvallat tarvitsee syntipukin. Tarkalleen ottaen Donald Trump itse tarvitsee "Kiinan uhkaa" voittaakseen presidentinvaalit toistamiseen, Ross väittää.

Tästä syystä Trumpin hallinto jatkaa Kiinan uhkailua. Ulkoministeri Mike Pompeo on jo mahtipontisesti varoittanut, että Yhdysvallat "panee Kiinan maksamaan" koronaviruksen vuoksi. Suomalaispoliitikkojakin on mukana Yhdysvaltojen Kiinan-vastaisessa kampanjassa. Kotimaisena kuriositeettina mainittakoon, että europarlamentaarikko Laura Huhtasaari on toistanut amerikkalaisen vaatimuksen, "make China pay".

Kiina esitellään nyt lännen uutena "eksistentiaalisena vihollisena", aivan kuten islaminusko kaksi vuosikymmentä sitten. Samat tahot, jotka sytyttelivät "sivilisaatioiden sotaa" muslimimaita vastaan, ovat myös Kiinan-vastaisen kampanjan takana. "Samat toimittajat, samat ajatushautomot, samat poliittiset puolueet ja samat tiedustelupalvelut", kuten brittiläinen veteraanitoimittaja Peter Oborne kirjoittaa.

Vaikka paljastuisi, ettei koronavirus olisikaan Kiinasta lähtöisin (tai ainakaan mikään kommunistien juoni länsivaltoja vastaan), angloamerikkalainen hybridisota Kiinaa vastaan tulee jatkumaan. Irakin sotaa varten George W. Bushin taustapirut loivat valeteorian Saddam Husseinin hallussa olevista "joukkotuhoaseista". Nyt pandemiaa käytetään tekosyynä kylmään tai kuumaan sotaan Kiinaa vastaan.

Jos Kiinaa ei saada koronaviruksen avulla pysäytettyä, Yhdysvaltojen laivasto voi aina aloittaa konfliktin Etelä-Kiinan merellä (muistetaanpa amerikkalaisten keksimä Tonkininlahden välikohtaus, joka toimi alkuna Vietnamin sodalle). Washington voi niin ikään yrittää hyötyä Kiinan aluekiistoista Taiwanin, Vietnamin ja Japanin kanssa. Myös Hongkongin epävakauttamisoperaatio jatkunee. Kiinan-vastaiset suunnitelmat ovat todennäköisesti kaiken aikaa työn alla Yhdysvalloissa.

maanantai 27. huhtikuuta 2020

Onko Kiina jo voittanut?

Kishore Mahbubani on singaporelainen akateemikko ja entinen diplomaatti, joka tuoreimmassa kirjassaan Has China Won? The Chinese Challenge to American Primacy (Public Affairs, 2020) esittää, että tulevaisuuden suunnan määrittävä geopoliittinen kilpailu käydään Kiinan ja Yhdysvaltojen välillä. Tietyllä tapaa tämän kilvan lopputulos on hänen mielestään jo nähtävissä.

Mahbubanin teos on kirjoitettu ennen koronakriisiä, mutta se on sisällöltään yhä erittäin ajankohtainen. Hänen näkemyksensä eivät ole länsimaissa mieluisaa kuultavaa. Myös uusi Kiina-kirja tulee ärsyttämään amerikkalaisia sotahaukkoja sekä Yhdysvaltojen unipolaarisen hegemonian jatkosta haikailevia euroatlantisteja.

Mahbubanin mielestä Yhdysvaltojen hallitseva luokka näkee kilpailun Kiinan kanssa paluuna kylmän sodan aikaiseen asetelmaan, jolloin vastassa oli Neuvostoliitto. Amerikkalaispoliitikoilla riittää arroganssia kuvitella, että kamppailu Kiinaa vastaan tulee päättymään samalla tavalla ja lännen talouseliitin johtama "liberaali" järjestelmä osoittaa paremmuutensa "kommunistidiktatuuriin" nähden.

Singaporelaisprofessori pohtii tätä kylmän sodan analogiaa, mutta hän väittää, että maiden roolit ovat vaihtuneet: Yhdysvallat on joustamaton, ideologinen, haastettu suurvalta, kun taas Kiina on mukautuva, käytännöllinen ja strategisesti älykäs kilpailija. "Amerikka käyttäytyy kuin Neuvostoliitto ja Kiina käyttäytyy kuin Amerikka", Mahbubani väittää provosoivasti.

Huolimatta Washingtonin uhosta ja Kiinan-vastaisesta retoriikasta, Yhdysvallat ei ole kyennyt luomaan koherenttia strategiaa nousevaa Kiinaa vastaan, Mahbubani arvioi. Hän katsoo, että Yhdysvaltojen politiikan ovat kaapanneet "lyhytnäköiset plutokraatit", jotka eivät selviäisi kauan, jos Yhdysvaltojen korruptiolainsäädäntöä (Foreign Corrupt Practices Act) toteutettaisiin täysimittaisesti kotimaassa.

Mahbubanin mukaan Yhdysvallat ei enää omaa strategista älykkyyttä, vaan luottaa liikaa sotilaalliseen voimaansa. Tämä on vetänyt maan mukaan päättymättömiltä tuntuviin sotiin Lähi-idässä. Ulkopoliittisen linjan tuottaman imagovahingon korjaaminen tuntuu myös vaikealta. Mahbubanin mielestä Yhdysvaltojen olisi huolellisesti arvioitava, mitkä ovat sen ydinintressejä.

Yhdysvalloilla on yhä maailman suurin puolustusbudjetti, mutta kuinka paljon sen kalustosta on hyötyä ohjelmistoaikakaudella? Yksi kiinalainen DF-26-luokan ballistinen ohjus, jonka valmistuskulut ovat vain muutama satatuhatta dollaria, voisi helposti upottaa amerikkalaisen lentotukialuksen, joka on tullut maksamaan jopa kolmetoista miljardia dollaria, Mahbubani esittää.

Talouden saralla ei mene sen paremmin. Yhdysvaltojen talouspolitiikasta ei tavallinen kansa hyödy. Yhdysvallat on ainoa kehittynyt maa, jossa väestön keskitulot ovat vain laskeneet viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana. Samaan aikaan Kiina on toiminut määrätietoisesti köyhyyden poistamiseksi. Kiinalaisten yleinen elintaso on tänä aikana vain parantunut, Mahbubani vertailee.

Vaikka Mahbubani hehkuttaa Kiinaa ja kritisoi Yhdysvaltoja, hän ei ole varaukseton Kiinan kommunistisen puolueen arvostaja. Hänen mielestään puolueen nimessä "Kiinan" on tärkeämpi kuin "kommunistinen". Toisin kuin Neuvostoliiton kommunistinen puolue, Kiina ei ratsasta ideologialla, vaan sivilisaatiovaltionsa elinvoimaisuudella.

Mahbubani käsittelee myös Yhdysvaltojen ja Kiinan geopoliittisia sekä geoekonomisia haasteita ja tulevaisuudennäkymiä. Yhdysvaltojen suurin voima, dollari, on myös sen "Akilleen kantapää". Yhdysvalloista on tullut talouspakotteiden supervalta, joka on tehnyt maailman varavaluutasta aseen.

Ei ole siis ihme, jos dollarihegemoniasta halutaan päästä eroon. Kiina pyrkii luomaan vaihtoehtoisen, digitaalisen valuutan, joka perustuu lohkoketjuteknologiaan. Tämä voi mullistaa rahan siirtämisen ja heikentää merkittävästi perinteisten finanssiyhtiöiden ja pankkien valtaa. Paljon on siis pelissä ja siksi Kiinaa vastaan hyökätään.

Globaalin kaupan ja teknologian kehityksen ydin on nykyään Aasiassa, josta se tulee levittäytymään kaikkialle maailmaan. Tämän vuoksi Yhdysvaltojen ja Kiinan välinen geopoliittinen kilpailu on väistämätöntä. Mahbubanin mielestä se olisi vältettävissä, sillä toisin kuin Yhdysvallat, "Kiinalla ei ole kiinnostusta poliittiseen lähetystyöhön, eikä se pyri tekemään kaikista kiinalaisia". Toisin kuin Kiinalle, Yhdysvalloille multilateralismi eli monenkeskisyys ei käy; Washington haluaisi yhä "amerikkalaistaa" koko maailman.

Kiinan ja koko Aasian (tai Euraasian) kehitys tulee etenemään uuden silkkitien, Aasian infrastruktuuri-investointipankin, Shanghain yhteistyöjärjestön, Euraasian talousunionin sekä Venäjän ja Kiinan strategisen kumppanuuden myötä. Mahbubanin kirja on viimeisin kuvaus "historian vääjäämättömästä kulkusuunnasta". Näemme pian, onko hän oikeassa päätelmissään.

lauantai 25. huhtikuuta 2020

Uuden maailmanjärjestyksen suuntaviivoja

Venäläinen politologi Aleksandr Dugin kirjoittaa koronaviruspandemian aiheuttamasta "selviytymispolitiikasta" ja uudentyyppisestä diktatuurista, jonka hän näkee jo siintävän horisontissa.

Maailmaa ohjailee yhä "globaalihallinto" tai "sääntöpohjainen kansainvälinen järjestys", jota on myös "maailmanhallitukseksi" kutsuttu, Dugin selittää. Se koostuu politiikan ja talouselämän eliitistä sekä heitä palvelevasta "älymystöstä", mediakoneistosta ja sotateollisesta kompleksista. On myös olemassa tuon hallinnon ylläpitämä normisto, joka on tähän asti määritellyt politiikan, talouden ja ideologian perusparametrit.

Talouden puitteissa ainoa tunnustettu normi on kapitalismi, markkinatalous, jota mikään maa (ehkä Pohjois-Koreaa ja Irania lukuun ottamatta?) ei kyseenalaista. Jopa kommunistisella Kiinalla on oma versionsa kapitalismista, jota valtio säätelee. Samoin Venäjä on lännen mustamaalauksesta huolimatta toiminut liberaalin järjestyksen piirissä ainakin talouden pelisääntöjen osalta.

Ideologisella tasolla vallitsee konsensus käsityksestä, jonka mukaan jokaisella yksilöllä on "luonnollisia ja luovuttamattomia oikeuksia" (oikeus elämään, omantunnonvapauteen, liikkumisen vapauteen, jne), jotka kaikkien valtioiden ja yhteiskuntien tulisi taata. Tätä ihmisoikeusideologiaa on ajettu länsimaissa valtiotasolla, mutta myös YK:n ja muiden kansainvälisten instituutioiden kautta.

Nämä ovat globaalin maailman kolme perusperiaatetta, jotka syntyivät Neuvostoliiton romahtamisen ja kapitalistisen lännen voiton jälkeen kylmän sodan aikana, Dugin kertaa. Poliittiset, taloudelliset ja ideologiset päätoimijat ovat tässä ajassa lähtöisin länsimaista, jotka ovat näyttäneet muille mallia.

Kaikkien maiden oli ajateltu ennen pitkään omaksuvan demokratian ja päätyvän myös uusliberalistiseen talouspolitiikkaan. Tämä on ollut tähänastisen globaalihallinnon ydinaluetta. Tämän hallinnon sisällä illiberaalilla Kiinalla alkaa olla yhä tärkeämpi rooli, jota kohti myös Venäjän eliitti ja muut valtiot kiirehtivät, Dugin katsoo. Nykyinen liberaali demokratia korvataan ennen pitkää uudella valtiojärjestyksellä.

Liberaali "avoin yhteiskunta" on hajoamassa, mutta ilmeisesti globaali eliitti ei enää katso sen olevan tarpeellinen tai pelastettavissa. Liberaalille järjestykselle ei ole vielä koherenttia korvaavaa ideologiaa tai vaihtoehtoista järjestystä, vaikka esimerkiksi Kiinan, Venäjän, Intian ja muiden "lännen kilpailijoiden" on katsottu edustavan uuden paradigman perusvaltoja. On myös spekuloitu, että Amerikka-johtoisesta järjestyksestä ei siirryttäisikään heti moninapaiseen, vaan kaoottisempaan, "navattomaan maailmaan".

Elämme joka tapauksessa vanhan ja uuden järjestyksen välisessä liminaalitilassa, jota italialainen yhteiskuntateoreetikko Antonio Gramsci kutsui "hirviöiden aikakaudeksi". Duginin mielestä tämä kaikki tuli yhtä odottamattomasti kuin Neuvostoliiton hajoaminen. Toki jotkut ajattelijat aavistivat transatlanttisen länsikeskeisen maailmanjärjestyksen olevan elinkaarensa lopussa. Myös kapitalismin "nollaamisen" tarpeellisuudesta on puhuttu, kyynisesti tai hyvään uskoen.

Kaikille tämä ei ole vieläkään selvää ja siksi he takertuvat vanhan, länsikeskeisen järjestyksen halkeileviin pilareihin. Tämä on ymmärrettävää, sillä ihminen ei loppujen lopuksi pidä muutoksista, vaan tukeutuu mielellään tuttuun ja turvalliseen. Olemme vasta uuden ajan kynnyksellä, mutta tulevaisuus näyttää epävarmalta, epävakaalta ja sekasortoiselta. Edessä on massatyöttömyys, köyhyys ja jopa nälänhätä. Ehkä jopa Euroopan unioni tulee hajoamaan.

Merkitseekö tämä sitten maailmanloppua? Ei nyt sentään, mutta kansainvälinen järjestys, joka on perustunut kapitalismiin, liberaalidemokratiaan ja "avoimen yhteiskunnan" yksilökeskeisyyteen, on radikaalin muutoksen tilassa. Poliittisten ja taloudellisten suhteiden hallinta tullaan järjestelemään uusiksi.

Dugin ennakoi, ettei tulevaisuuden yhteiskunta ole yhtä "avoin", eikä se pohjaudu humanistisille odotuksille, yksilönvapaudelle saati yksityisyyden kunnioitukselle. Kaikki tämä uhrataan nyt koronavirukseen vedoten, mutta siirtymä oli tulossa ilman pandemiaakin: kansalaisten oikeuksia tullaan rajoittamaan ja huipputeknologia mahdollistaa yhä tehokkaamman valvontayhteiskunnan syntymisen. Tämä toteutuu niin lännessä kuin idässä.

"Globaalihallinto" ei minun mielestäni katoa minnekään, vaikka kansallisvaltioiden paluutakin on väläytelty. Globaali eliitti vain muuttaa yhteiskunnassa vallinneita "perusarvoja" (joihin se ei ole itse uskonut alunperinkään) ja toimintatapoja. Pandemiakokeen kautta ihmisiä valmistellaan muutoksiin. Nykyinen tilanne ja sen aiheuttamat rajoitukset ja vaikeudet ovat todennäköisesti käytännön harjoitusta "uutta normaalia" varten.

Paljon on jo spekuloitu, millainen on koronaviruksen jälkeinen aika. Valtion rooli on poikkeusoloissa korostunut. Yhteiskunta tulee mutatoitumaan, aivan kuten itse viruskin mutatoituu ja saa uusia ilmenemismuotoja. Dugin ehdottaa jopa, että saatamme olla siirtymässä jonkinlaiseen "sotilaallis-lääketieteelliseen diktatuuriin", joka oikeutetaan taistelulla "näkymätöntä vihollista" vastaan.

Tässä saattaa piillä totuuden siemen. Koronakammoiset kansalaiset ovat valmiita hyväksymään yhä uusia rajoituksia ja toimenpiteitä, kun ne perustellaan terveyden ja hyvinvoinnin näkökulmasta. Tämä kuulostaa hieman ranskalaisen filosofi Michel Foucault'n biopolitiikalta, tai biovallalta, jossa "tarkkaillaan ja rangaistaan" ja luokitellaan kansalaisia "terveiksi" ja "sairaiksi". Toki tämä voi olla myös pandemiasta johtuva ohimenovaihe.

Duginin mielestä ei ole tärkeää, onko koronavirus alkuperältään luonnollinen vai ihmisen luoma. Globaali eliitti käyttää koronakriisiä joka tapauksessa hyväkseen maailman uudelleen järjestämisessä. Kapitalismin "resetointia" odottaneet eivät varmaan tulleet ajatelleeksi aivan tätä, mutta globaalista sääntelystä ja institutionaalisista muutoksista tullaan kuulemaan vielä lisää. Tällä välin jaetaan miljardien tukipaketteja ja ihmisille vakuutellaan, että "kyllä tämä tästä".

Vaikka tilanne saattaa muistuttaa fasismin tai kommunismin noususta, nämä vertailukohteet ovat Duginista vain kuvitteellisia. Olen samaa mieltä. Tulevaisuuden hallinto ei tarvitse vanhoja ismejä manipuloidakseen ihmisjoukkoja. Se ei tarvitse edes liberaalidemokratiaa, joka säilyy vielä hetken uuden järjestyksen julkisivuna.

Globaalihallinto tulee keskittämään valtaansa entisestään, mutta vielä on epäselvää, miten se tullaan markkinoimaan massoille ja onnistuuko prosessi. Globalisaatio ei tule katoamaan, vaikka se muuttaisikin hieman muotoaan. Arvelen, että "uusi maailmanjärjestys" ei tule olemaan sellainen, mitä lännen atlantistit tai idän eurasianistit ovat odottaneet, vaan jotain aivan muuta.

torstai 23. huhtikuuta 2020

Iran tähyää avaruuteen

Iranin vallankumouskaarti ilmoitti keskiviikkona ampuneensa avaruuteen maan ensimmäisen sotilassatelliitin.

Qassed-kantoraketti laukaistiin keskiviikkona matkaan Markazin autiomaasta Noor-satelliitti mukanaan (kts. video). Virallisten lähteiden mukaan satelliitti saatiin 425 kilometrin korkeuteen.

Satelliitin laukaisun oli tarkoitus juhlistaa myös eliittijoukkojen vuosipäivää. Iranin vallankumouskaartilla on Iranin rakettiteollisuuden kehittämiä pitkän matkan ohjuksia sekä satelliittien laukaisuajoneuvoja.

Iranin valtion avaruustoimintaa johtava organisaatio, Iranin avaruusjärjestö, perustettiin vuonna 2004. Iran laukaisi ensimmäisen kotimaista tekoa olevan raketin avaruuteen vuonna 2007. Islamilainen tasavalta on tehnyt avaruusyhteistyötä myös Venäjän, Kiinan ja Thaimaan kanssa.

Keskiviikkona avaruuteen ammuttu Noor-satelliitti on jo Iranin toinen avaruusprojekti tämän vuoden helmikuun jälkeen. Tuolloin Iran yritti lähettää Zafar-viestintäsatelliitin kiertoradalle, mutta hanke epäonnistui.

Israel on tuominnut keskiviikkoisen satelliitin laukaisun muistuttaen, että vallankumouskaarti, Iranin armeijan eliittiyksikkö, on luokiteltu Trumpin hallinnon toimesta "terroristijärjestöksi". Israelin mielestä satelliittien laukaisu on vain "julkisivu" Iranin ohjusteknologian kehittämiselle.

Myös Yhdysvallat epäilee, että Iran kehittää ballistisia ohjuksia osana ydinaseohjelmaansa. Satelliittiprojektin katsotaan olevan osa tätä ohjelmaa, mutta Iran on kiistänyt syytöksen.

Vain muutama tunti Noor-satelliitin laukaisusta, Trump uhkaili jälleen Irania. Hän twiittasi ohjeistaneensa Yhdysvaltojen laivaston tulittamaan Iranin armeijan pikaveneitä, mikäli ne lähestyisivät amerikkalaisia aluksia. Toimittaja Mehdi Azizi piikitteli "Trumpin hakevan kostoa kansainvälisillä vesillä, sillä välin kun vallankumouskaarti yltää avaruuteen".

Yhdysvaltojen asettamat pakotteet eivät ole este Iranin teknologiselle kehittymiselle, totesi kenraalimajuri Hossein Salami. Iranin avaruusohjelma pyrkii tekemään islamilaisesta tasavallasta avaruusvaltion. Satelliittien lisäksi Iran kehittelee avaruusalusta ja suunnittelee myös miehitettyjä lentoja.