Hänen mielestään käynnissä oleva globaali kriisi pakottaa ihmiset ajattelemaan uusiksi elintapojaan sekä sitä, miten yhteiskuntia tulisi organisoida. Edessä on Wightin mukaan ontologinen siirtymä.
Koronavirus on paljastanut läntisten yhteiskuntien mädän perustan, jota on tuettu viimeisen neljän vuosikymmenen ajan liberalismilla. Eliitin ahneus ja voitontavoittelu on kuitenkin jo ennen pandemiaakin pelkistänyt meidät pelkiksi osasiksi talouden koneistossa.
Kapitalismin kriisi näyttää kiihtyvän. Wight katsoo, että Friedrich von Hayekin ja Milton Friedmanin talousopit joutavat historian roskakoriin. Hayek korosti markkinatalouden toimivuutta ja vastusti suunnitelmataloutta. Friedman puolestaan tuli tunnetuksi talousliberalismin puolestapuhujana. Molemmat vaikuttivat näkemyksillään nykyisen kapitalistisen järjestelmän kehittymiseen.
Talousjärjestelmä on myös arvojärjestelmä. Kapitalistisen järjestelmän "arvot" ovat tulleet hyvin esiin kaikessa haitallisessa itsekkyydessään koronauutisoinnin yllyttämänä paniikkiostamisena: kauppojen hyllyt ovat tyhjentyneet ihmisten hamstratessa ruokaa ja muita päivittäistavaroita. "Jokainen huolehtikoon itsestään" on yksilökeskeisen markkinayhteiskunnan kriisiajattelua.
Kriisin aikana yhteiskunnan toiminnan kannalta oleellinen tärkeysjärjestys tulee konkreettisesti esiin, Wight arvioi. Tärkeitä eivät olekaan sijoitusrahastojen salkunhoitajat, toimitusjohtajat, julkkikset, tai muut yhteiskunnan silmäätekevät, vaan terveydenhuollon ammattilaiset, kauppojen työntekijät, myyjät, tavarantoimittajat, kuljettajat ja siivoojat. Toisin sanoen kaikki ne ihmiset, joista olemme riippuvaisia muulloinkin kuin poikkeustilan aikana.
Wight kritisoi "yksilöllisyyden valhetta" edistävää kapitalismia, joka haluaa meidän unohtavan arkielämän sosiaalisen luonteen. Länsimaisen individualismin kanssa käsi kädessä kulkee kapitalismin äärimmäisin muoto, uusliberalismi. Suomessakin on eletty uusliberalismin alla jo pitkään. Olipa vallassa sitten näennäisesti "oikeistokonservatiivinen" tai "sosiaalidemokraattinen" hallitus, talouspolitiikassa toteutetaan ylikansallisen eliitin vaatimaa linjaa.
Wight katsoo, että viimeisen sadan vuoden ajan kapitalismi on luonut kriisejä, joita on sitten setvitty sosialismin avulla. Rooseveltin "New Deal" helpotti 1930-luvun suurlamaa Yhdysvalloissa. New Dealin myötä Yhdysvaltojen talous saatiin elpymään ja työttömyys kääntyi lopulta laskuun. Sitten käytiin toinen maailmansota, joka voitettiin Wightin mukaan myös sosialistisella suunnittelulla ja organisoinnilla. Nyt käymme sotaa virusta vastaan, joka voidaan päihittää vain samanlaisilla periaatteilla.
Wight väittää liioitellen, että vallassa olevat hallinnot pyrkisivät nyt kilvan siirtymään vasemmalle. Esimerkkinä hän mainitsee Boris Johnsonin luotsaaman brittihallinnon viimeaikaiset toimet. Tämä siirtymä ei tietenkään johdu mistään varsinaisesta ideologisesta suunnanmuutoksesta, vaan on seurausta nykyisistä poikkeusoloista.
Olen pessimistisempi kuin Wight ja taipuvainen Craig Murrayn lailla epäilemään, että pandemian varjolla tehdään vain uusia megaluokan tulonsiirtoja, jotka tavallinen kansalainen lopulta tavalla tai toisella maksaa. Olisin mielelläni väärässä, mutta länttä hallitseva eliitti tuskin luopuu saavuttamistaan eduista edes pandemian tai finanssikriisin keskellä.
Moni on pannut merkille, että koronaviruksen myötä ylimääräistä rahaa on yhtäkkiä maagisesti saatavilla, vaikka aiemmin sitä ei ole ollut strategiseen teollisuuteen tai terveydenhoitoon tuhlattavaksi. Tukea on luvattu moneen suuntaan, mutta Murrayn mukaan suuret valtiontuet menevät pääasiassa suuryrityksille ja hyötyjä on jälleen loppupelissä pankkiiri.
"Tällä hetkellä on muodikasta kirjoittaa artikkeleita siitä, kuinka hallitus on löytänyt sosialistisen väliintulon arvon. Epäilen, että historia osoittaa, ettei mikään voisi olla kauempana totuudesta", kirjoittaa Murray synkeän realistiseen sävyyn. Sillä välin kun pienyritykset kaatuvat, riistokapitalismin korppikotkat juhlivat ja sosiaalinen ehdollistaminen "uuteen normaaliin" ottaa harppauksen eteenpäin.
"Muodikkaampi" Wight puolestaan toteaa, että asia on yksinkertainen: "joko me olemme sosiaalinen organismi, jota yhdistävät vastavuoroisuuden ja solidaarisuuden kierteet, tai sitten me emme ole mitään". Kun nykyinen kriisi joskus päättyy, päätökseen olisi Wightin mielestä saatettava myös "uusliberalismi ja kaikki sen surkeat aikaansaannokset". Miten käy, jos ja kun talouden kuplat puhkeavat?