 |
| Alain de Benoist |
"Historia on avoin ja siten arvaamaton", Benoist sanoo. Joskus on helpompi tarkastella pitkän, kuin lyhyen tähtäimen näkymiä.
"Lyhyellä tähtäimellä voidaan pelätä pahinta: puutteellista terveydenhoitoa, satoja tuhansia, jopa miljoonia kuolleita, toimitusketjujen katkeamisia, mellakoita, kaaosta ja kaikkea sellaista. Todellisuudessa kuljemme aallon mukana, eikä vielä tiedetä mihin se johtaa tai milloin se loppuu. Mutta jos katsotaan kauemmas, tietyt asiat käyvät ilmeisiksi", Benoist arvioi.
Benoist toistaa monien muiden lailla, että terveyskriisi on kuolinisku entisenlaiselle globalisaatiolle ja hegemoniselle kehitysideologialle. Antiikin aikana ja keskiajalla epidemiat eivät tosin tarvinneet globalisaatiota, mutta silti lopputuloksena oli kymmeniä miljoonia kuolleita. Benoistista on kuitenkin selvää, että liikenteen ja matkailun yleistyminen ovat pahentaneet nykytilannetta.
"Avoimessa yhteiskunnassa" leviävä virus on hyvin mukautuvainen: se toimii kuin kuka tahansa, kulkee minne mielii ja tekee mitä tahtoo, Benoist vertailee. Liikkumista on nyt ryhdytty rajoittamaan ja näin on rikottu ihmisten, tavaroiden ja pääoman vapaan liikkuvuuden periaatetta, joka kiteytyi markkinatalouden tunnuslauseessa laissez faire, "antaa mennä". Benoistin mukaan tämä ei ole kuitenkaan maailmanloppu, ainoastaan tietyn maailman loppu.
Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen julistettiin "onnellisen globalisaation" ilosanomaa. Francis Fukuyama ennusteli "historian loppua", vakuuttuneena liberaalidemokratian ja markkinatalouden voitosta. Maailmasta piti tulla yksi valtava ostoskeskus. Kun markkinoiden tiellä olevat "esteet", kuten valtioiden rajat, olisi poistettu ja kokonaiset maat olisi korvattu "alueilla", saavutettaisiin filosofi Immanuel Kantin ennustama "universaali rauha". "Arkaaiset", kollektiiviset identiteetit tulisivat väistymään, samoin valtioiden suvereniteetti.
Benoistin mukaan globalisaatio on levännyt "tuottamisen, ostamisen ja myymisen, liikkuvuuden ja osallistumisen välttämättömyyden" varassa. Sitä on kannatellut edistysideologia ja ajatuskulku, jonka mukaan talous korvaisi politiikan. Järjestelmän ydin oli rajoitusten poistaminen: aina vain enemmän vaihdantaa, aina vain enemmän kulutushyödykkeitä, aina vain enemmän voittoja, jotta raha ruokkisi itseään ja muuttuisi pääomaksi.
Siinä missä entisajan teollisuuskapitalismilla oli vielä joitain kansallisia ankkureita, reaalitaloudesta irtaantunut uusi kapitalismi vaati, että valtiot ottaisivat käyttöön "hyvän hallintotavan", jonka tarkoitus oli ajaa vain kapitalismin etuja. Yksityistäminen levisi, kotimainen teollisuus vähentyi ja työttömyys lisääntyi. Julkiset palvelut uhrattiin liberaalin "budjettioikeaoppisuuden" alttarilla, Benoist muotoilee. Vapaakaupasta tuli vallitseva dogma.
Nyt tämä "vapaus" on johtanut romahdukseen. Äkkiä kaikki liike on pysähtynyt. Yksi toisensa jälkeen, EU-maat ovat palauttaneet rajavalvonnan. Eilispäivän maailmassa elimme kaikki yhdessä avoimien rajojen yhteiskunnassa, tänään meitä kehotetaan "pysymään kotona" ja välttämään kontaktia muihin ihmisiin.
Benoist ottaa esimerkin Ranskasta, jossa välttyäkseen tartunnalta, "metropolien jupit ovat vetäytyneet syrjäseuduille, aiemmin inhoamansa maaseudun rauhaan". "Merivallan vaihtelujen maailma kohtaa jälleen maavallan, sitovan paikan, paluun", Benoist asettelee sanansa klassisen geopolitiikan käsittein.
Euroopan komissio näyttää Benoistista säikähtäneeltä jänikseltä. Se on hämmentynyt ja halvaantunut. Kyvyttömänä ymmärtämään poikkeustilaa, se on kiusaantuneena pistänyt aiemmin tärkeänä pitämänsä Maastrichtin sopimuksen jäihin.
Euroopan keskuspankki on myöntänyt 750 miljardin euron hätärahoituksen vaimentamaan vaikutuksia, joita euroalueeseen kohdistuu pandemian vuoksi. Kriisiavulla yritetään tosiasiassa pelastaa itse euro, ei niinkään ihmisiä. Hätätilanteessa kukin maa kuitenkin päättää ja toimii itse, Benoist sanoo.
Kuten saksalainen oikeusfilosofi ja politiikan teoreetikko Carl Schmitt on todennut, poikkeuksellisten olosuhteiden aikana totutut normit eivät enää päde, Benoist muistuttaa. Yhtäkkiä valtio onkin taas ratkaisu, aivan kuten vuoden 2008 finanssikriisin aikana, jolloin pankit ja eläkerahastot vaativat valtiovaltaa suojelemaan niitä perikadolta.
Ranskan presidentti Macron on aiemmin valittanut, että sosiaalinen hyvinvointi maksaa valtiolle järjettömiä summia, mutta nyt hänkin on valmis terveyskriisin hätärahoitukseen. Mitä enemmän pandemia leviää, sitä suuremmiksi julkiset menot kasvavat. Valtiot käyttävät satoja miljardeja kattaakseen työttömyyskustannukset ja korvatakseen yritystoimintaan kohdistuvat vaikutukset, vaikka ne ovat jo itsekin syvästi velkaantuneita.
Benoist luettelee koronakriisin vaikutuksia Ranskaan: työlakia höllennetään, eläkeuudistus viivästyy ja suunniteltua kiristystä työttömyysetuuden saamiseen lykätään. Yllättäen rahaa onkin taas saatavilla. Kaikki, mikä aiemmin oli mahdotonta, onkin taas mahdollista. Jopa "kansallistamisen tabu" on poissa. Eräskin valtion päämies on julkisesti kyseenalaistanut ulkomaille siirretyn tuotannon mielekkyyden.
Poliitikot teeskentelevät huomanneensa vasta nyt, että Kiina, josta on tullut koko maailman tehdas, tuottaa kaikenlaisia tuotteita, joiden valmistamisesta olemme itse luopuneet. Benoist ottaa esimerkiksi lääkkeet: vuodesta 2008 lähtien, Eurooppa ei ole tuottanut itse grammaakaan parasetamolia. Olisiko korkea aika ryhtyä jälleen omavaraisemmaksi?
Ei ole syytä sivuuttaa myöskään kulttuurishokkia, Benoist esittää. Individualismi, homo economicusin, "taloudellisen järkiolennon", yksilökeskeinen ajatussuunta, on kaatumassa. Terveyskriisi elvyttää myös yhteenkuuluvuuden tunnetta. Valittamisen sijaan ihmiset ihailevat terveydenhoidon työntekijöiden arkista sankaruutta. Elämän ja kuoleman traagisuus, kaikki minkä halusimme unohtaa, on palautunut takaisin mieliin. Koronaviruksen myötä siirrytään takaisin todellisuuteen, Benoist väittää.
Mitä muuta on vielä edessä? Ainakin syvä talouskriisi, jolla tulee olemaan vakavia sosiaalisia seurauksia. Odotettavissa on voimakas taantuma, joka vaikuttaa niin Eurooppaan kuin Yhdysvaltoihin. Tuhannet yritykset menevät nurin, miljoonat työpaikat ovat uhattuina ja bruttokansantuote putoaa. Valtiot velkaantuvat lisää, mikä tekee sosiaalisesta kudoksesta entistä hauraamman, ranskalaisfilosofi uumoilee.
Koronavirus on Benoistin mielestä viimeinen laukaiseva tekijä talouden alamäelle, mutta itse kriisi on tehnyt tuloaan jo vuosia. Nyt joudutaan samanaikaisesti vastaamaan terveyskriisiin, talouskriisiin ja sosiaaliseen kriisiin, ympäristökriisistä ja siirtolaiskriisistä puhumattakaan.
"Täydellisellä myrskyllä" on myös poliittisia seurauksia. Benoist kysyy, millainen on Kiinan presidentin tulevaisuus, ellei "lohikäärme" nousekaan siivilleen? Mitä tapahtuu muslimimaissa? Millainen vaikutus kriisillä on presidentinvaaleihin Yhdysvalloissa, jossa miljoonat ihmiset ovat vailla terveydenhuollon palveluja?
Ranskassa rivit sulkeutuvat, mutta ihmiset eivät ole sokeita, Benoist lisää. Poliitikot eivät ole kyenneet vastaamaan koronakriisin vaatimuksiin. Empimistä ja ristiriitaisia lausuntoja on riittänyt. "Virus ei ole vaarallinen, mutta silti ihmishenkiä menetetään. Suojamaskeista ei ole hyötyä, mutta terveydenhuollossa niitä tarvitaan. Testaus on hyödytöntä, mutta se yritetään silti toteuttaa laajalla otannalla. Pysykää kotona, mutta käykää äänestämässä", Benoist laukoo.
Koronakriisin alussa presidentti Macron ja muut poliitikot vakuuttivat, että elämä jatkuu normaalisti, ei syytä huoleen. Kahdeksan päivää tuosta lausunnosta, asenne muuttui ja hallitus ryhtyi vaatimaan kansalaisilta eristäytymistä. Kuinka kukaan voi enää ottaa näitä ihmisiä vakavasti, Benoist ihmettelee.
Kun tämä kaikki on ohi, me tulemme palaamaan "normaaliin epäjärjestykseen", Benoist ajattelee. Vuoden 2008 finanssikriisistä olisi pitänyt ottaa oppia, mutta ikävyydet unohdettiin nopeasti. Palattiin vanhoihin tapoihin, taloudellisten voittojen priorisointiin ja pääoman kerryttämiseen julkisten palvelujen ja työllisyyden kustannuksella. Osakkeenomistajat saivat taas huikeita osinkoja. Samaan aikaan omaksuttiin tiukka säästöpolitiikka, joka raivostutti kansalaisia. "Avoin yhteiskunta" seurasi luonnollista taipumustaan yllyttäen,"kerran vielä", Benoist kritisoi.
Toistaiseksi voimme käyttää karanteenia hyväksemme lukemalla vaikkapa yhteiskuntatieteilijä Jean Baudrillardin ajatuksia, Benoist ehdottaa. "Hyperrealistisessa" maailmassa, jossa virtuaalisuus on ylittänyt todellisuuden rajat, Baudrillard puhui ensimmäisenä "näkymättömästä, pirullisesta ja muuntautumiskykyisestä viruksesta". Tuo vihollinen tunkeutuu elämäämme "sairauksien, osakemarkkinoiden, teknologian ja terrorismin" muodossa. Virus on moderni symboli ja pääperiaate "sääntelyn purkamisen tartunnalle".
Kirjoittaessaan noita rivejä, Benoist arvelee, että Wuhanin ja Shanghain asukkaat näkevät taas, että luonnollisessa tilassaan, taivas on sininen.