 |
| Maximilian Krah |
Varsinkin Kiinasta on tullut lännen liberaalien silmissä varsinainen mörkö. Krahin mielestä politiikan tulee perustua realiteetteihin. Kiinan nousu on realiteetti ja Krahin mielestä hyvät suhteet Kiinaan ovat Euroopan etu. "Meidän olisi työskenneltävä tällaisten realiteettien pohjalta", Krah ohjeistaa.
Yhdysvaltojen Kiinan-vastaisuus ei ole Krahin mielestä vain "vaalimelua", vaan juopa juontaa syvemmältä. Yhdysvallat on tiedostanut Kiinan kasvun kilpailevaksi suurvallaksi. Yhdysvallat taas ymmärrettävästi haluaisi olla ainoa suurvalta, Krah selittää. Tästä seuraa vastakkainasettelu, jossa Yhdysvallat käy kaikin keinoin Kiinaa vastaan. Eurooppalaisten ei Krahin mielestä kannattaisi seurata amerikkalaista esimerkkiä.
Euroopan intressejä palvelee parhaiten ymmärrys keskinäisriippuvuudesta. Täydelliseen omavaraisuuteen Krah ei usko. Hänestä tämä näkyy erityisesti energia- ja teknologiasektorilla. Euroopalla pitää olla valinnanvaraa mitä tuottajiin ja hankkijoihin tulee, "sillä tavalla me pysymme edes jotenkin itsenäisinä ja suvereeneina", Krah esittää.
Krahista Yhdysvallat yrittää hallita euromaiden toimittajavalintoja. Energiasektorilla ne kohdistuvat Venäjältä kaasua tuovaan Nord Stream 2-hankkeeseen. Teknologian saralla amerikkalaiset painostavat euromaita luopumaan yhteistyöstä kiinalaisyhtiö Huawein kanssa.
"On ehdottoman tärkeää, että meillä on vaihtoehtoja [Yhdysvalloille]", Krah painottaa. "Kun sinulla on vaihtoehtoja, pystyt neuvottelemaan, mutta jos niitä ei ole, voit vain toivoa saavasi oikeudenmukaista kohtelua", Krah pragmatisoi; siksi Saksan ja muunkin Euroopan yhteistyökumppaneiksi tarvitaan myös Kiinaa ja Venäjää.
Krah ei näe yhtään hyvää syytä riskeerata suhdetta Kiinaan. "Kiina oli globaali suurvalta ennen teollistumista. Nyt se on omaksumassa jälleen luontaisen roolinsa ja se tekee niin meidän hyväksynnästämme huolimatta", Krah arvioi. Hänestä on järkevää pyrkiä hyötymään tästä kehityksestä. Euroopan osallistuminen Yhdysvaltojen rinnalla Kiinan vastaiseen kauppasotaan johtaisi vain hintojen nousuun, eikä muuttaisi kokonaistilannetta muutenkaan paremmaksi.
Kiinalla on Krahin mukaan positiivinen roolinsa myös Afrikassa, jonka taloudellinen kehitys on Euroopankin edun mukaista. Kiina on avannut Vyö ja tie-hankkeensa, joka kasvattaa globaalia taloutta ja kehittää eri maiden infrastruktuuria. Keski- ja Itä-Euroopan maat haluavat osansa tästä kehityksestä, mikä on Krahin mielestä ymmärrettävää ja tervetullutta.
Krahilla ei ole epäilystä siitä, etteikö Kiina ajaisi omaa agendaansa, joka pohjautuu kansallisiin intresseihin. Tämä ei oikeistopopulistista europarlamentaarikkoa kuitenkaan pelota. "Ensinnäkin jokainen maa ajaa omaa etuaan, tai ainakin niiden tulisi tehdä niin. Siten Yhdysvallatkin toimii", Krah muistuttaa.
Kiinan intressit keskittyvät lähinnä talouteen. Krah sanoo, ettei ole "koskaan tavannut kiinalaista diplomaattia tai poliitikkoa, joka yrittäisi myydä kommunismia". Eurooppalaiset poliitikot taas "yrittävät tuputtaa vasemmistoliberaalia agendaansa koko maailmalle". Krah on kiitollinen Kiinan rationaalisesta näkökannasta. Talousasioista kiinalaisten kanssa on helppo puhua, mutta poliittinen provosointi olisi typerää.
Jos Eurooppa haluaa olla "itsenäinen globaali toimija eikä vain Yhdysvaltojen vasalli", sen on Krahin mielestä syytä kehittää hyvät suhteet Kiinaan. "Me tarvitsemme Kiinaa vaihtoehtoisena kauppakumppanina, jotta voimme neuvotella myös Yhdysvaltojen kanssa". Krah toivoo, että suhde Kiinaan kehittyy "luotettavaksi kumppanuudeksi, ellei jopa ystävyydeksi".
Kiina on "vanha ja kunnianarvoisa sivilisaatio, joka määrittelee oman tiensä tulevaisuuteen". Kiina voi Krahista inspiroida myös meitä eurooppalaisia löytämään uudestaan oman kulttuuriperintömme sen sijaan, että uskoisimme amerikkalaisen "Piilaakson elämäntavan" olevan ainoa vaihtoehto.
Kysyttäessä Kiinan kehityksen suunnasta ja kommunismista, Krah kertoo kasvaneensa 12-vuotiaaksi asti Itä-Saksassa eli Saksan demokraattisessa tasavallassa. "Muistan, että kommunismi määriteltiin tuolloin tuotantovälineiden yhteisomistukseksi. Tämän määritelmän valossa, Kiina on tänä päivänä vähemmän kommunistinen kuin Saksa", Krah väittää.
Saksalaispoliitikon mielestä "ainoa jäänne entisajan kommunismista Kiinassa on hallitsevan kaaderiorganisaation nimi ja ehkä jonkinlainen poliittinen kansanperinne". "Jos ajatellaan vuotta 1979, kun Deng Xiaoping aloitti maan avautumispolitiikan, edes optimistisimmat eivät olisi voineet kuvitella siitä alkavaa vapautumista", Krah hehkuttaa. Hänestä eurooppalaisten tulisi antaa tunnustusta Kiinan taloudelliselle, sosiaaliselle ja poliittiselle kehitykselle.
Tilannetta vaikeuttaa Krahista se, että Kiinasta on tehty syntipukki. Tähän on monia syitä, kuten Yhdysvaltojen heikentynyt asema ja tulevat presidentinvaalit. Mitä tulee eurooppalaiseen vasemmistoon, sillä on Krahin mielestä tapana idealisoida heikkoutta. He ylistävät kehittyviä maita niin kauan, kun ne ovat heikkoja, alistuvia ja kiitollisia avusta. Eurovasemmisto ei voi hyväksyä vahvoja, itsevarmoja ja menestyneitä maita ja siksi Kiinaankin suhtaudutaan nuivasti.
Euroopan ja Kiinan suhteita on rasittanut myös viestintäongelma: Kiina on meritokratia, jossa eliitti valitaan ansioiden ja älyllisen kyvykkyyden perusteella, kun taas egalitaristisessa lännessä arvostetaan johdon vuorovaikutustaitoja. Krah on havainnut, että kiinalaispoliitikot käyvät vuoropuhelua järkiperustein, eivätkä niinkään välitä "kuvista, narratiiveista ja tunteisiin vetoavasta viestinnästä", kuten lännessä tehdään.
Euroopan ja Kiinan vuorovaikutusta on kehitettävä edelleen eikä suhdetta kannata horjuttaa Yhdysvaltojen mieliksi. Europarlamentaarikko Krah pyrkii näyttämään esimerkkiä: hän toimii europarlamentissa epävirallisen Kiina-ystävyysryhmän varapuhemiehenä.