Sivut

sunnuntai 23. elokuuta 2020

Moskovalaisprofessori: Venäjä, Valko-Venäjä ja Ukraina tulevat vielä yhdistymään

Kansojen ystävyyden suihkulähde Moskovassa.
Moskovan Ranepa-yliopiston professori Vladimir Sokolov uskoo, että Venäjä, Valko-Venäjä ja Ukraina tulevat "ennemmin tai myöhemmin" yhdistymään yhdeksi valtioksi, sillä ne jakavat yhteisen kulttuurin.

Sokolov uskoo, että näiden kolmen naapurimaan yhdistymistä jouduttaa "länsimaisten arvojen yleinen rappeutuminen". Itse lisäisin, että Vladimir Putinin pitkän aikavälin poliittisena tavoitteena lienee alusta asti ollut entisen Neuvostoliiton russofonisten alueiden uudelleenintegrointi Venäjään.

Antamassaan haastattelussa Moskovski Komsomolets-sanomalehdelle uuden "venäläistä mielenlaatua" käsittelevän kirjansa johdosta, professori Sokolov sanoi, että "itäslaavien sivilisaation" tulee päättää, haluaako se kulkea länsieurooppalaisten maiden suuntaan, vaiko seurata omaa polkuaan.

Sokolovin mielestä on "tragedia, jos moderni Venäjä, Ukraina ja Valko-Venäjä päätyvät tekemään kaiken samalla tavalla kuin lännessä". "Kun Amerikka hiipuu pois, kaikki jotka ovat valinneet sen edustaman polun, tulevat myös häviämään. Vain ne valtiot, jotka kulkevat omaa tietään, tulevat selviytymään", Sokolov arvioi.

Kysyttäessä mielipidettä Valko-Venäjän tapahtumiin, Sokolov kiistää ajatuksen, jonka mukaan Valko-Venäjän tulisi katsoa länteen. Hän ajattelee, että mitä tulee "mentaliteettiin, historiaan, elämäntapaan ja kulttuuriin", valkovenäläiset kuuluvat ensisijaisesti venäläiseen maailmaan.

"Kaikkien ihmisten näissä entisen Neuvostoliiton tasavalloissa tulisi ymmärtää, että erillämme olemme heikkoja", Sokolov arvioi. Yhdessä Venäjä, Valko-Venäjä ja Ukraina ovat voimakkaita, mutta erillään "helpommin tuhottavissa". Tulevaisuus kuuluu sivilisaatiovaltioille.

Venäjä ja Valko-Venäjä ovat olleet valtioliitossa vuodesta 1999 saakka. Kansalaisilla on oikeus liikkua vapaasti maasta toiseen ilman viisumipakkoa. Valtioliittosopimusta allekirjoitettaessa tavoitteena oli lopulta yhdistää maat yhdeksi valtioksi, jolla olisi yhteinen valtionpäämies, parlamentti ja oikeuslaitos. 21 vuotta myöhemmin, nämä suunnitelmat eivät ole vielä toteutuneet.

Valko-Venäjän presidentinvaaleista alkaneen sisäpoliittisen kriisin ja ulkovaltojen sekaantumisen vuoksi, aika voi olla kypsä siirtää valtioliitto konkreettisemmin käytäntöön. Valko-Venäjälle paras vaihtoehto olisi syvempi integroituminen Venäjään eikä länteen.