maanantai 28. syyskuuta 2020

Lukašenko Macronille: Mikset luopunut vallasta keltaliivien mielenosoitusten vuoksi?

Aleksandr Lukašenko
"Mikäli Emmanuel Macron uskoo, että valtion päämiesten pitäisi jättää tehtävänsä katumielenosoitusten vuoksi, hänen olisi itse pitänyt luopua vallasta sen jälkeen, kun keltaliivien mielenosoitukset alkoivat Ranskassa", sanoo Valko-Venäjän presidentti Aleksandr Lukašenko.

Lukašenko, joka on ollut laajojen mielenosoitusten kohteena presidentinvaaleista saakka, on kutsunut Macronia "epäkypsäksi poliitikoksi". Kokeneempana Valko-Venäjän johtaja neuvoi ranskalaista nuorempaa kollegaansa "keskittymään Ranskan sisäisiin asioihin" ja "edes yrittämään ratkaisemaan maan monia ongelmia".

Lukašenko antoi lausuntonsa sen jälkeen, kun Macron oli sanonut haastattelussa, että "on selvä, että Lukašenkon on luovuttava vallasta", koska hänen "autoritäärinen hallintonsa" ei kykene hyväksymään demokratiaa. Lukašenkon mielestä Macronin olisi kuulunut soveltaa tätä logiikkaa itseensä ja erota virastaan jo kaksi vuotta sitten kun Macronin hallinnon vastaiset mielenosoitukset Pariisissa alkoivat.

Keltaliivien mielenosoitukset alkoivat polttoaineveron korotuksesta marraskuussa 2018, mutta ne muuttuivat pian laajemmiksi mielenilmaisuiksi Macronin politiikkaa ja koettua taloudellista eriarvoisuutta vastaan. Viikoittaiset kokoontumiset Pariisissa ja muissa kaupungeissa kääntyivät väkivaltaisiksi ja Ranskan poliisia onkin syytetty liian kovista otteista mielenosoittajia vastaan.

Valko-Venäjän presidentin mukaan Ranskan on keltaliivien lisäksi huomioitava myös "Black Lives Matter-ryhmän vaatimukset sekä muslimien mielenosoitukset". Lukašenko trollasi Macronia kunnolla ja esitti Minskin olevan valmis tarjoamaan paikan neuvotteluille, jotta Ranskan presidentti voi "rauhanomaisesti siirtää vallan" [jollekin edellä mainituista ryhmistä].

Sunnuntaina tuhannet ihmiset marssivat taas Minskin ja muiden Valko-Venäjän kaupunkien kaduilla, vaatien Lukašenkon välitöntä eroamista ja uusia vaaleja. Poliisi pidätti noin kaksisataa ihmistä eri puolilla maata. Vastaava mielenosoittajiin kohdistuva toiminta EU:n jäsenmaissa ei ole herättänyt komission vaatimuksia vallanvaihdoksista saati uusista vaaleista.

Armenian ja Azerbaidžanin konflikti

Armenian ja Azerbaidžanin välillä on puhjennut väkivaltaisia yhteenottoja. Armenia on julistanut voimaan sotatilalain ja miehiä on kutsuttu reservistä palvelukseen. 

Armenian puolustusministeriön tiedotteen mukaan jo kaksisataa azerbaidžanilaissotilasta on kuollut yhteenotoissa. Sunnuntain aikana Vuoristo-Karabahin alueella tuhoutui tiettävästi myös Azerbaidžanin panssarivaunuja, sotilaslennokkeja sekä helikoptereita.

Maiden väliseen konfliktiin on sekaantunut myös Erdoğanin Turkki. On uutisoitu, että Turkki olisi lähettänyt Syyriassa toimineita terroristeja Azerbaidžanin avuksi taistelemaan armenialaisia vastaan. Asiaa kommentoi Turkin asioihin erikoistunut toimittaja Sarkis Kassargian tuoreessa haastattelussaan.

Kassargianin mukaan Turkki on ennenkin hyödyntänyt palkkasotureita, joten sinänsä tässä ei ole mitään uutta. Samoin on tapahtunut aiemmin Libyassa. Turkilla on laaja radikaali-islamistinen palkkasoturijoukko, joka on taistellut jo vuosikausia Syyriassa. Osan näistä Turkin tiedustelupalvelun palkkalistoilla toimivista taistelijoista väitetään nyt siirtyneen Azerbaidžaniin.

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen 1990-luvulla käyty sota Vuoristo-Karabahin omistuksesta vaati kolmekymmentä tuhatta kuolonuhria, mutta Armenian ja Azerbaidžanin välinen konflikti yltää kauemmas, yli sadan vuoden päähän. Tilanne on taas yltynyt viimeisen puolen vuoden aikana, mutta maat ovat aiemminkin syyttäneet toisiaan tulituksen aloittamisesta.

Mikä sitten on syynä nykyiseen yhteenottoon? Kassargianin mielestä välikohtaus liittyy tällä kertaa Azerbaidžanin sisäpoliittiseen tilanteeseen ja maan johdon ahdinkoon, jota yritetään liennyttää kääntämällä huomio sodankäyntiin. Tämä on klassinen taktiikka, jota eri valtion päämiehet ovat toistuvasti hyödyntäneet.

Turkki pyrkii myös painostamaan Venäjää poliittisesti sen turvallisuusvyöhykkeellä. Turkki kohtaa Venäjän taholta painetta Syyrian Idlibissä sekä Libyassa, joten se yrittää nyt heiluttaa Moskovalle Azerbaidžan-korttia. Armenia kuuluu Venäjän johtamaan Kollektiiviseen turvallisuusjärjestöön sekä Euraasian unioniin, joten tilanne on Moskovallekin hankala, Kassargian arvioi.

Armenian armeijan kerrotaan ampuneen alas useita Azerbaidžanin sotilaslennokkeja, jotka on valmistettu Israelissa. Sionistivaltiolla onkin yllättävän läheiset välit islamilaiseen Azerbaidžaniin ja maiden välillä tehdään "turvallisuusyhteistyötä". Diplomaattiset suhteet ja yhteiset projektit Armenian kanssa taas ovat olemattomat, joten on odotettavissa, että Israel jatkaa Azerbaidžanin tukemista. Azerbaidžan on Israelille tärkeä öljyn tuottaja ja maalla on myös yhteistä rajaa sionistien vihollismaan Iranin kanssa.

Mitä tulee Venäjään, se on ortodoksisen Armenian liittolainen, mutta sillä on hyvät suhteet myös islamilaiseen Azerbaidžaniin. Bakulla ja Moskovalla on useita yhteisprojekteja energiateollisuuden piirissä. Venäjä ei pidä alueen kohonneista jännitteistä, mutta sekään ei ole löytänyt ratkaisua Azerbaidžanin rajojen sisällä itsenäiseksi julistautuneen armenialaisenemmistöisen Artsakhin alueen suhteen. 

Venäjälle olisi tietenkin oleellisen tärkeää, ettei Armenia lähenny liiaksi länttä Georgian tavoin. On esitetty epäilyksiä siitä, että Armenian nykyinen pääministeri Nikol Pašinjan olisi amerikkalaisten agentti, joka pääsi valtaan "kansannousun" avulla. Pašinjan on sittemmin pidätyttänyt armenialaisia Venäjän ystäviä ja maan hallituksessa sekä parlamentissa on lännessä koulutettua George Sorosin säätiön väkeä.

Tilanne on vakavampi kuin moneen vuoteen ja alueella ollaan täysimittaisen sodan partaalla. Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov on vaatinut maiden välille tulitaukoa ja osapuolten paluuta neuvottelupöytään. Sekä armenialaisseparatistit että azerbaidžanilaiset ovat syytelleet toisiaan väkivaltaisuuksien aloittamisesta. Tekeekö uusi kuuma sota Kaukasiassa tuloaan?

perjantai 25. syyskuuta 2020

Navalnyin nationalismi lännen eliitin palveluksessa

Aleksei Navalnyi
Suomalainen valtamedia tekee enää harvoin tutkivaa journalismia poliittisesti värittyneen propagandan levittämisen sijaan. Niinpä perinteisempi toimittajan työ näyttää jääneen vaihtoehtomedian ja valtavirran politiikan ulkopuolisten tahojen tehtäväksi.

Hyvänä esimerkkinä toimii kommunistisessa Tiedonantaja-lehdessä julkaistu kirjoitus, joka perehtyy tarkemmin venäläiseen Aleksei Navalnyihin. Lännen valtamediassa Navalnyi on jälleen noussut otsikoihin hänen väitetyn myrkyttämisensä jälkeen. 

Navalnyi on yleensä kuvattu lännessä venäläisenä "oppositiojohtajana" ja Putinin hirmuvallan rohkeana vastustajana. Suomalaisillekin Navalnyi esitetään länsimaistyyppisen demokratian esitaistelijana ja Kremlin autoritäärisen hallinnon haastajana, jota yritetään venäläisviranomaisten toimesta julmasti vaientaa.

Tiedonantaja valottaa mielenkiintoisessa kirjoituksessaan Navalnyin taustaa sekä miehen poliittisia näkemyksiä, joita ei ole läntisessä mediassa juurikaan esitelty. Tarkempi perehtyminen "oppositiojohtajan" ajatteluun ja toimintaan paljastaa myös vaitonaisuuden syyn. 

Navalnyi opiskeli 90-luvun alussa ensin lakia ja siirtyi sitten kauppatieteiden pariin. Hän yritti vaurastua osakekaupoilla ja kiinteistöbisneksillä, mutta epäonnistui tavoitteissaan. Samaan aikaan monet muut kahmivat Neuvostoliiton romahduksen jälkeisessä kaaoksessa itselleen omaisuuksia.

Valtion varallisuuden ryöstö ei vielä tässä vaiheessa Navalnyitä haitannut, sillä hän kannatti itsekin uusliberalistista riistokapitalismia, jossa vahvin ja ovelin vie voiton. Navalnyi joutui kuitenkin seuraamaan sivusta, kun poliittisia kytköksiä omaavat, hyvin verkostoituneet liikemiehet menestyivät. Navalnyin "inho poliittista korruptiota ja Venäjän valtaapitäviä kohtaan" juontaa siis juurensa kateudesta.

Vuonna 2000 liiketoimissaan epäonnistunut Navalnyi lähti mukaan politiikkaan. Opportunistina Navalnyi liittyi liberaaliin Jabloko-puolueeseen, jonka kautta hän uskoi saavansa poliittista vaikutusvaltaa. Puolueen tunnetuin hahmo länsimaissa lienee shakkimestari Garry Kasparov, "jonka kytkökset Yhdysvaltoihin ja erityisesti tiedustelupalvelu CIA:han eivät ole pysyneet salassa".

Navalnyin oma politiikka ei kuitenkaan sopinut saumattomasti yhteen Jablokon linjan kanssa. On esitetty, että Navalnyi yritti yhdistää venäläiset nationalistit ja markkinaliberaalin, kokoomuslaisen talousoikeiston. Navalnyi esiintyi myös avoimen maahanmuuttovastaisena; rasististen mielipiteidensä takia hänet erotettiin Jaklobosta vuonna 2007.

Navalnyi on tullut Venäjällä tunnetuksi oikeistopopulistina, mutta tämä ei ole läntisiä tukijoita haitannut. Tiedonantajalta jää mainitsematta, että Navalnyi "opiskeli" yhden lukukauden Yalen yliopistossa, josta palattuaan hän keskittyi "korruption vastustamiseen" Venäjällä. Jotain Navalnyin kytköksistä kertonee se, että Yhdysvaltojen tuolloinen ulkoministeri Hillary Clinton ilmaisi tukevansa miestä. Samoihin aikoihin Navalnyin kerrotaan siirtyneen myös George Sorosin Open Society-säätiön leipiin.

Lännessä Navalnyista on leivottu "kansallismielinen demokraatti", hieman samaan tapaan kuin Yhdysvallat on Latinalaisessa Amerikassa nostanut esiin oikeistotaustan omaavia "maltillisia keskustalaisia". Navalnyistä tuleekin mieleen Brasilian Jair Bolsonaro, joka omaa myös tiukan oikeistolaisen filosofian yhdistettynä uusliberaaliin talouspolitiikkaan. Tämä yhdistelmä tuntuu kelpaavan lännen globalistieliitille. 

Vaikka Navalnyillä on taustavoimiensa ansiosta runsaasti rahaa käytössään, ei hän ole onnistunut vakuuttamaan venäläisiä äänestäjiä. Navalnyitä tutkineen Clara Weissin mukaan länsimielisen "oppositiojohtajan" politiikka merkitsisi vain omaisuuden ja vallan uusjakoa oligarkkien kesken. Tavallisen venäläisen kannalta Navalnyin Soros-rahoitteinen hallinto olisi "täydellinen katastrofi".

Kuten Tiedonantaja huomauttaa, "Putin-vastaisuus on tällä hetkellä niin kovassa kurssissa, että kuka tahansa hänen vastustajansa näyttää kelpaavan liberaalille lännelle". Ongelma lienee lähinnä siinä, ettei Putin ole suostunut alistumaan lännen eliitin suunnitelmiin, vaan on toteuttanut Jeltsinin ajoista poikkeavaa omapäisempää politiikkaa.

Lännen eliitti puhuu ihmisoikeuksista ja demokratiasta, mutta on aina tukenut itselleen tarpeellisia diktaattoreita, talousrikollisia ja poliittisia demagogeja. Äärioikeistolaiset ryhmät Ukrainassa ja Latinalaisessa Amerikassa ovat myös kelvanneet muutoksen välikappaleiksi. Tässä valossa Navalnyin hyödyntäminen ei ole niin yllättävää. Suomalaismediassa Navalnyi saa myös sympatiaa, mutta hänen taustoistaan ja yhteyksistään vaietaan.

keskiviikko 23. syyskuuta 2020

Suurvaltajohtajien YK-puheenvuorot

YK:n 75. yleiskokous on järjestetty koronaviruksen vuoksi virtuaalisesti. Kokous alkoi  jo viime viikolla, mutta korkean tason puheenvuoroja esitettiin vasta eilen.

YK:n pääsihteeri Antonio Guterres johdatti kuulijansa etäkokouksen tunnelmiin. "Ylösalaisin kääntyneessä maailmassa" Guterres sanoi oudoksuvansa tilannetta, jossa hän joutuu puhumaan miltei tyhjälle salille.

Pääsihteeri ilmaisi pelkonsa "uudesta kylmästä sodasta", johon "koronasta kärsivällä maailmalla" ei olisi nyt varaa. YK:n sapluunan mukaisesti Guterres vaati "monenkeskeistä kansainvälistä yhteistyötä".

Trumpin omakehu ja Kiina-syytökset

Donald Trump puolestaan lisäsi puheessaan vastakkainasettelua. Hän vaati YK-maita "asettamaan Kiinan vastuuseen viruksen levittämisestä maailmalle". Vielä päivää aiemmin vaalikampanjatilaisuudessaan Trump oli vähätellyt pandemiaa, mutta nyt kaikki olikin taas "Kiina-viruksen" syytä.

Loppupuhe olikin taas tuttua itsekehua sekä amerikkalaisen erinomaisuuden ylistystä. Trumpin mukaan Yhdysvallat on "suuri rauhantekijä maailmassa", koska Israelin ja muutaman arabimaan väliset suhteet on normalisoitu (todellisuudessa tämä on vain jatkoa idealle perustaa"Arabi-Nato": allianssi, joka yhdistyy Irania vastaan ja ajaa samalla Israelin ja lännen anglosionistien intressejä alueella).

Absurdiksi lopuksi Trump kehotti kaikkia maita "olemaan itsekkäitä ja keskittymään omaan hyvinvointiinsa". Valitettavasti tällaiset "itsekkäät", ts. suvereenit, kansallisia intressejään puolustavat valtiot, joutuvat yleensä Yhdysvaltojen uhkailun ja pakotepolitiikan kohteeksi.

Xi ja globalisaatio

Kiinan presidentin Xi Jinpingin puhe oli kuin vastakohta Trumpin tekstille. Kiina on Xin mukaan sitoutunut "rauhanomaiseen, avoimeen yhteistyöhön ja yhteiseen kehitykseen". Kiina ei hamua "hegemoniaa, laajentumista tai etupiiriä". "Meillä ei ole aikomusta käydä kylmää tai kuumaa sotaa minkään maan kanssa", Xi sanoi vakavana.

Kiinan johtaja kehotti kiinnittämään huomiota "globalisaation aikaansaamaan taloudelliseen epätasa-arvoon sekä kuiluun rikkaiden ja köyhien välillä".

Globalisaatio jatkuu myös, vaikkakin kiinalaisilla ominaispiirteillä: Kiina ei halua osallistua "nollasummapeliin", vaan luoda tilaa niin Kiinan talouskehitykselle kuin myös koko maailmantalouden elpymiselle. Kiinalaisessa kehitysparadigmassa kotimaan toimet ja kansainvälinen yhteistyö tukevat toisiaan.

Puheenvuorossaan Xi luetteli myös koko joukon toimenpiteitä, joita koronakriisin hoitaminen vaatisi. Hän myös lupasi, että Kiina antaa kehittämänsä koronarokotteen "koko maailman käyttöön globaalina julkishyödykkeenä". Rokotteita tulisi jakaa ensin köyhimmille maille.

Putinin YK

Venäjän presidentin Vladimir Putinin puheessa palattiin takaisin YK:n perustamisen aikaan toisen maailmansodan jälkeen. Aiemmin onkin kirjoitettu, että Putin on paljastunut "historian harrastajaksi, joka rakastaa YK:ta".

Putinin mielestä YK:n rakenteiden pitäisi jatkossakin ohjata maailmanpolitiikkaa. Myös YK:n turvallisuusneuvoston, jonka jäsen Venäjä on, veto-oikeuden tärkeisiin päätöksiin tulisi säilyä Venäjän mielestä ennallaan.

Putin käänsi huomiota jälleen Venäjän ehdotukseen luoda ns. vihreitä käytäviä, jotka olisivat kauppasodista ja pakotteista vapaita. Näin turvattaisiin logistiikkaketjujen toimiminen ja lääkkeiden, elintarvikkeiden, laitteiden ja teknologian liikkuvuus myös poikkeusoloissa.

Putinin mukaan "maailmankaupan vapauttaminen esteistä, kielloista, rajoituksista ja laittomista pakotteista auttaisi suuresti globaalin kasvun elvyttämisessä ja työttömyyden vähentämisessä".

Puheessaan myös Putin käsitteli koronakriisiä ja totesi, että Venäjän kehittämä rokote on "tehokas ja luotettava". Hän lupasi Venäjän jakavan tietoa rokoteohjelmastaan.

maanantai 21. syyskuuta 2020

Kiina ennakkoluulottomin amerikkalaissilmin

Sillä välin kun länsimaissa tunnutaan keskittyvän Yhdysvaltojen marraskuisiin presidentinvaaleihin, sen "groteskien kandidaattien kisatessa parhaimman näyttelijän tittelistä", amerikkalainen kirjailija ja toimittaja Fred Reed esittää omiin kokemuksiinsa ja arvioihinsa perustuvan näkemyksen Kiinasta.

Reed ei yllättäen jaakaan amerikkalaisten Kiinan-vastaisten kylmän sodan sotureiden suhtautumista. Hän aloittaa muistelunsa vuodelta 1978, kun Deng Xiaopingista tuli maansa johtaja: tuolloin Kiina oli nälänhädästä kärsivä mammuttivaltio, yksi maailman köyhimmistä maista. Neljäkymmentäkaksi vuotta myöhemmin, sama maa on nostanut useita satoja miljoonia kansalaisiaan pois köyhyydestä, eikä jäljellä olevien vähävaraisten elintaso ole samaa kurjaa tasoa "kuin intialaisslummeissa elävien köyhyys". Reed on hämmästynyt: mikään muu maa ei ole kyennyt vastaavaan.

Kylmän sodan soturit ja propagandistit korostavat Kiinan "totalitaristisuutta", koska tämä kuulostaa sopivan pahaenteiseltä ilman mitään spesifiä merkitystä. Kuinka moni on vieraillut aidosti totalitaristisessa ja kommunistisessa maassa, Reed kysyy. Hän kertoo vierailleensa Neuvostoliitossa, joka vastasi "John Boltonin onanistisia fantasioita": se oli köyhä ja kurja paikka, jossa kaupan hyllyt olivat tyhjillään, kadut olivat tyhjiä muista paitsi valtion omistamista ajoneuvoista ja ihmiset vaikuttivat Reedistä surullisilta ja epätoivoisilta. 

Kiina ei ole sellainen, Reed sanoo. Chengdun ja Chongqingin kaduilla kävellessä trafiikki on (valitettavasti) lähellä amerikkalaista tasoa. Kaupat myyvät kaikkea mahdollista aivan kuten Washingtonissa, halvoista tuotteista hintaviin, ruokakaupoista löytyy kaikkea peruselintarvikkeista gourmet-annoksiin. Kiina on selvästi "ensimmäisen maailman maa", Reed myöntää ja kehottaa epäuskoisia menemään ja katsomaan itse. "Chengdussa voi nähdä myös useita kauppoja, jotka myyvät buddhalaisia artefakteja, temppelit ovat toiminnassa ja munkit pukeutuvat perinteisiin kaapuihinsa. Mikään ei ollut sellaista, kuin olisi länsipropagandan perusteella odottanut.

Ravintolat kukoistavat ja monipuolinen yöelämä tarjoaa elämyksiä. Irlantilaistaustainen Reed hehkuttaa, että Chengdusta löytyy myös irkkubaari Shamrock, jossa hänen kaltaisensa amerikkalaisturisti voi oluttuopin ääressä seurata vaikkapa rugbya, jalkapalloa, krikettiä, NBA-koripalloa, golfia, tennistä, nyrkkeilyä ja UFC:n vapaaotteluita. Tämä ei ole selvästikään "Steve Bannonin Kiina". 

Amerikkalaiskonservatiivit puhuvat Kiinasta "kommunistisena diktatuurina". Maan hallitus tosiaan kutsuu itseään kommunistiseksi. Reedin mielestä "geriatriset sotahaukat" tekevät kuitenkin itsestään naurunalaisia puhuessaan "kinkkikomukoista". Kiina on itse asiassa "pragmaattinen autoritaarinen oligarkia", eikä diktatuuri, vaikka maassa ei olekaan satoja tuhansia yksityisyrityksiä. Hallitusta ei kannata kritisoida ja Kiinan suuri palomuuri estää kansainvälisen internetin. "Ei hyvä, mutta… totalitaarinen? Kokeile Pohjois-Koreaa", Reed ehdottaa.

Yhdysvaltalaiskommentoijat puhuvat mielellään myös Kiinan suvaitsemattomuudesta kristinuskoa kohtaan. Kiinalaisilla on tähän omat historialliset syynsä. "On muistettava, että kristinusko, vaikka harhaoppinenkin, maksoi Kiinalle neljätoista vuotta veristä sodankäyntiä ja tuotti miljoonia kuolleita. Siinä oli luultavasti tarpeeksi kristillisyyttä kiinalaisille. Ja tietysti he voivat katsoa Yhdysvaltoja ja nähdä hävityksen, joka on uskonnollisesta ja etnisestä monimuotoisuudesta peräisin. Kiinalaiset luultavasti päättelivät, etteivät he tarvitse mitään tällaista", Reed ironisoi. 

Yhdysvalloissa puhutaan nykyään myös Kiinan "röyhkeästä aggressiivisuudesta". Reed kyseenalaistaa tämänkin ja kysyy, oliko se Kiina, joka hyökkäsi Irakiin, tappaen satoja tuhansia ihmisiä? Onko Kiina käyttänyt miltei kaksi vuosikymmentä afgaanien teurastamiseen, onko se sotavoimineen ryöstänyt öljyä Syyriassa, tukenut Saudi-Arabian sotaa Jemeniä vastaan, valvonut Libyan tuhoamista ja pommittanut Somaliaa? Yrittikö Kiina näännyttää Iranin ja Venezuelan päästäkseen käsiksi heidän öljylähteisiinsä? Työntääkö Kiina Nato-vasalleja yhä lähemmäksi Venäjän rajoja? Vai olisiko joku toinen suurvalta kuvatun kaltainen "kansainvälinen uhka"?

Miltä Amerikka näyttää vaikkapa Chongqingin asukkaan silmin? Se näyttää barbaariselta, Reed olettaa. Yhdysvalloissa rehottaa väkivaltarikollisuus, Kiinassa vastaavaa ei juurikaan esiinny. Tämä ei johdu tehokkaasta poliisivalvonnasta, vaan yksinkertaisesti siitä, ettei väkivaltarikollisuus kuulu kiinalaiseen kulttuuriin. Poliisia ei tarvita estämään ihmisiä tekemästä jotain sellaista, mitä he eivät muutenkaan tekisi. Amerikkalaiskaupungeissa murhat ovat niin yleisiä, ettei niitä enää noteerata sanomalehdissä. Esimerkiksi Chicagossa tapetaan seitsemänsataa ihmistä vuodessa ja vielä suurempi määrä joutuu ampumavälikohtaukseen.

"Rotuviha kuohuu monietnisessä Yhdysvalloissa; Kiina, joka on siunattu vain yhdellä rodulla, on sellaisesta vapaa", suorasuinen Reed toteaa. Useat kymmenet tuhannet kodittomat amerikkalaiset elävät jalkakäytävillä ja metroasemilla, Kiinassa kansalaisilla on asunnot. Kiina päihitti jo koronaviruksen ja jatkaa liiketoimintaansa (Reedin paikalliset ystävät ovat kertoneet, että elämä on palannut normaaliksi). Amerikassa tilanne on yhä toinen.

Kohteleeko Kiina sitten uiguurimuslimeja huonosti, Reed kysyy. Varmasti tätäkin tapahtuu. Kiinaa voidaan kritisoida, mutta amerikkalaisilla ei ole sellaiseen arvosteluun varaa. Vertailun vuoksi Reed nostaa esiin afroamerikkalaiset, jotka ovat jo pitkään eläneet ala-arvoisissa oloissa, lukutaidottomuudessa, huumekoukussa, toivottomuuden ja sosiaalisen romahduksen keskellä. Washingtonin brändi, "läntinen sivistys, vapaus ja demokratia", eivät ole tuoneet muutosta asioiden tilaan. Onko nyt niin, että Amerikka taantuu kehitysmaaksi Kiinan sivilisaatiovaltion noustessa?

torstai 17. syyskuuta 2020

Tiedustelujohtaja: Valko-Venäjän levottomuuksia ohjataan Yhdysvalloista käsin

Washingtonilla on keskeinen rooli Valko-Venäjän hallituksen vastaisten mielenosoitusten edistämisessä, sanoo Venäjän ulkomaantiedustelun johtaja Sergei Naryškin.

Vaikka Washington yritti julkisesti pitää matalaa profiilia mielenosoitusten alettua, on paljastunut, että amerikkalaiset ovat rahoittaneet valkovenäläisiä hallituksenvastaisia voimia kymmenien miljoonien dollarien edestä, tiedustelujohtaja kertoo.

"Mielenosoitukset on järjestetty hyvin alusta alkaen ja niitä on koordinoitu ulkomailta. On huomionarvoista, että länsi oli aloittanut mielenosoitusten pohjatyön jo kauan ennen presidentinvaaleja",
Naryškin sanoo.
 
"Yhdysvallat käytti vuonna 2019 ja vuoden 2020 alussa noin kaksikymmentä miljoonaa dollaria erilaisten ​​kansalaisjärjestöjen kautta [Valko-Venäjän] hallituksen vastaisiin mielenosoituksiin", Naryškin täsmentää. Rahat käytettiin "näennäisesti itsenäisten bloggaajien", propagandakanavien ja sosiaalisten verkostojen luomiseen sekä aktivistien kouluttamiseen mielenosoituksia varten. 
 
"Jotkut heistä saivat koulutuksen Puolassa, Liettuassa ja Ukrainassa, missä kokeneet yhdysvaltalaisohjaajat valmensivat heitä järjestämään 'väkivallattomia' mielenosoituksia", Naryškin selventää.
 
Tiedustelujohtaja huomauttaa, että "Yhdysvallat ohjaa tiiviisti entistä presidenttiehdokasta Svetlana Tihanovskajaa ja muita oppositioaktivisteja", joita on yritetty esittää julkisuudessa "suosittuina johtajina" ja "demokraattisen Valko-Venäjän tulevina huippuvirkamiehinä".

"Yhdessä eurooppalaisten liittolaistensa kanssa Washington yrittää lisätä painetta Minskiin, pakottaakseen Valko-Venäjän lailliset viranomaiset aloittamaan vuoropuhelun niin kutsutun opposition koordinointineuvoston kanssa vallan luovuttamisesta", Naryškin analysoi. 
 
Hänen mielestään kyseessä on "huonosti naamioitu yritys järjestää värivallankumous ja perustuslain vastainen vallankaappaus, jolla ei ole mitään tekemistä Valko-Venäjän kansan etujen kanssa".
 
Koska Venäjä ja Valko-Venäjä ovat valtioliitossa ja Valko-Venäjä on Euraasian talousunionin sekä Kollektiivisen turvallisuusjärjestön jäsen, hyökkäys Valko-Venäjää vastaan on samalla hyökkäys Venäjää vastaan. Presidentti Lukašenko tuskin haluaa seurata Ukrainassa valtansa menettäneen Viktor Janukovichin jalanjälkiä.

keskiviikko 16. syyskuuta 2020

Raivo: Uusi paljastuskirja Donald Trumpista

Veteraanitoimittaja Bob Woodwardin uusi Donald Trumpia käsittelevä kirja on julkaistu. Rage-nimisestä teoksesta on julkaistu jo otteita eri lehdissä ja uutissivustoilla. Woodwardin teos on myös vuodettu nettiin, josta sen voi löytää luettavakseen, ellei ostaminen inspiroi.

Rage on jatkoa Woodwardin edelliselle kirjalle Fear: Trump in the White House, joka julkaistiin kaksi vuotta sitten. Fear-kirjassa Trumpin hallinnon kaoottisuutta tuotiin esiin, eikä presidentti tietenkään pitänyt lukemastaan. Tällä kertaa Trump halusi osallistua kirjaprojektiin ja hän antoi Woodwardin haastatella itseään kahdeksantoista kertaa. Koska edellinen kirja ei mairitellut Trumpia, on jotenkin ällistyttävää, että hän suostui haastateltavaksi uutta kohuteosta varten samalle toimittajalle.

Woodward haastatteli Trumpia pari kertaa Valkoisessa talossa sekä useita kertoja puhelimitse. Trump kehotti myös hallintonsa jäseniä antamaan toimittajalle haastatteluja. Kirjassa esiintyvät mm. neuvonantaja ja vävy Jared Kushner sekä entinen Valkoisen talon kansliapäällikkö Mick Mulvaney. Trump kuvitteli naiivisti, että voisi saada Woodwardin katsomaan asioita hänen kannaltaan. Toisin kävi jälleen kerran. Kirjassa myös Trumpin entiset alaiset kertovat kokemuksistaan.

Kirjan ensisivulla on jo sitaatti vuodelta 2016, jolloin Trump mainitsi Woodwardille tiedostavansa, että hän nostattaa usein raivoa muissa ihmisissä. "Olen aina tehnyt niin...En tiedä onko se vahvuus vai rasite, mutta niin tapahtuu", tuolloin presidentiksi pyrkivä Trump oli kommentoinut. Trumpin mukaan ihmiset usein ensi alkuun vihaavat häntä, mutta "kun kaikki on ohi, heistä tulee ystäviäni". 

Uusissa haastatteluissa Trump on sanonut "saavansa aikaan enemmän kuin muut", mikä tekee toisinaan hänen vastustajistaan onnettomia. "He suhtautuvat minuun eri tavalla kuin muihin presidentteihin", Trump arvioi ja lisää omahyväiseen tyyliinsä, "muut presidentit, joita olet käsitellyt, eivät ole saaneet kovin paljon aikaan, Bob".

Kirjassa kerrotaan, kuinka Trump vähätteli koronaviruksen vaarallisuutta epidemian alkuvaiheessa ja sanoi viruksen katoavan pian. Tästä on yritetty saada kohua aikaiseksi, vaikka terveysviranomaiset ovat sittemmin myöntäneet, ettei virus ollutkaan niin paha kuin aluksi luultiin. Trumpin koronakommentteja on pidetty esimerkkinä hänen vastuuttomuudestaan, mutta eipä Woodward niitä itsekään paljastanut taudin jyllätessä Yhdysvalloissa.

Woodwardin teos ei anna positiivista kuvaa Trumpista, mutta se lienee tarkoituskin. Kirja ilmestyi sopivasti ennen presidentinvaaleja. 70-luvulla Woodward oli kaatamassa presidentti Nixonia ja on arveltu, että toimittaja pyrkisi nyt omalla panoksellaan estämään Trumpin jatkokauden. Miten käynee, amerikkalaisäänestäjät eivät välttämättä jaa establismentin ja toimittajakunnan inhoa Trumpia kohtaan.

Jotkut saattavat pitääkin Trumpin avoimuudesta: julkisuudenkipeänä hän paljastaa amerikkalaisen politiikan todelliset kasvot suorasukaisilla lausunnoillaan. Hän ei peittele mielipiteitään saati aikeitaan ja siksi hänen ehdotuksiaan on toistuvasti torpattu ja selitelty virkamiesten ja armeijan edustajien toimesta. "Toisaalta on hyvä, että Yhdysvaltoja johtaa rehellinen roisto", eräs Facebook-kaverini kommentoi. Ehkä niin, mutta se ei silti tee Trumpista suurta valtiomiestä saati maailman pelastajaa.

Kirja on joka tapauksessa ihan mukaansa tempaava. Trumpin ulkoministeriksi päätyneen öljy-yhtiö ExxonMobilen johtajan ja Venäjän ystävän, Rex Tillersonin, suulla kerrotaan Vladimir Putinin ja Obaman huonoista väleistä sekä Putinin kommenteista kylmään sotaan ja Yhdysvaltojen asenteisiin liittyen. Putinin näkemys, jonka mukaan Neuvostoliiton hajoaminen oli suuri tragedia, ei johtunut Tillersonin mielestä siitä, että Putin olisi rakastanut kommunismia, vaan häntä harmitti suurvalta-aseman mureneminen.

Rage tuo esiin myös Trumpin skeptisyyden tiedusteluviranomaisiaan kohtaan. Hän ei pidä tiedusteluväestä, eikä kirjan mukaan suostunut vierailemaan esimerkiksi NSA:n päämajassa. Kaikkien alojen asiantuntija Trump omaa myös pelkistetyn ja kyynisen mielenmaiseman: kaikki muut ovat idiootteja ja ulkomaat yrittävät vain käyttää Yhdysvaltoja hyväkseen. Trump ei välitä edes neuvonantajistaan, vaan luottaa ainoastaan omaan intuitioonsa.

Trumpin tapa twiittailla päivin ja öin Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaan liittyvissä asioissa herätti huolta Dan Coatsissa, joka toimi kansallisen tiedustelun johtajana vuoden 2017 maaliskuusta vuoden 2019 elokuuhun saakka. Ongelmat Pohjois-Korean kanssa puolestaan valvottivat puolustusministeri James Mattisia, joka pelkäsi, että impulsiivisen Trumpin uhittelu Kim Jong-unille aiheuttaisi vielä ydinsodan.

Trumpin asenne eurooppalaisiin liittolaisiin ja yhteistyöhön Pohjois-Atlantin liiton on myös hänen edeltäjiään radikaalimpi. Mattis oli järkyttynyt Trumpin Natoa vähättelevistä puheista. Kuinka kukaan kuvittelee pärjäävänsä yksin, ilman liittolaisia, Mattis järkeili. Hänen mielestään Trumpin ajattelu ei kummunnut perinteisestä isänmaallisuudesta, vaan ajattelemattomuudesta. Trump onkin varmaan ainoa amerikkalaispresidentti, joka olisi valmis lakkauttamaan koko sotilasliiton.

Jos Nixonilla oli Watergate-tietovuotoskandaali, niin Trumpin kohdalle osui "Venäjä-tutkinta", jossa Venäjän epäiltiin sekaantuneen Yhdysvaltojen presidentinvaaleihin, ehkä jopa amerikkalaistahojen avustuksella. On esitetty väitteitä myös siitä, että Trump olisi Venäjän agentti tai vähintäänkin Putinin kiristyksen uhri. Trump on kiistänyt väitteet ja Woodward käy läpi myös Trumpin ja Putinin Helsingin-tapaamista ja amerikkalaiseliitin tyrmistyneitä reaktioita. 

Trumpin vävy Jared Kushner esittää kirjassa mietteitä appiukostaan. Hänen Trumpia kehuvat kommenttinsa onnistuvat kuitenkin vain vahvistamaan kuvaa miehestä, joka on röyhkeä, manipuloiva, itseään täynnä oleva narsisti. Trump tekee pragmaattisen kyynisesti "diilejä", mutta on valmis muuttamaan pikaisesti mieltään, mikäli siihen tulee tarvetta. Tätä "joustavuutta" Kushner pitää Trumpin vahvuutena, mutta ulospäin se saattaa näyttäytyä päättämättömyytenä.

Woodward keskittyy vain ikäviin asioihin. Esiin tuodaan myös Trumpin suhtautuminen Saudi-Arabian kruununprinssin tilaamaan toimittaja Jamal Khashoggin murhaan. Trump kehuu pelastaneensa saudiprinssin pulasta ("I saved his ass") ja kertoo uskovansa Muhammad bin Salmania, joka on pokkana väittänyt, ettei ole toimittajan murhan takana. Saudit ovat tärkeitä Yhdysvaltojen taloudelle, joten mitäpä pienistä.

Tällä viikolla Trump on paljastanut toimittajille halunneensa itse salamurhata Syyrian presidentti al-Assadin vuonna 2017, mutta silloinen puolustusministeri Mattis ei ollut tällaiseen operaatioon suostunut. Woodward mainitsi Trumpin suunnitelmasta al-Assadin varalle jo Fear-kirjassaan, mutta tuolloin Trump leimasi kirjan tiedot "mielikuvituksen tuotteeksi". Myös nyt julkaistu Rage on Trumpin mukaan "valheellinen".

Läpi kirjan Woodward kuljettaa mukana koronakriisiä. Trumpin mielestä Kiina pidätteli tietoa koronaviruksesta. Hänen mielestään on myös mahdollista, että kiinalaiset antoivat viruksen levitä tahallaan Kiinan ulkopuolelle. Valkoisen talon koronavirustyöryhmään kuulunut tohtori Anthony Fauci puolestaan on kommentoinut, että Trumpin keskittymiskyky ei riitä koronan hoitamiseen, vaan hänen ainoa tavoitteensa on tulla uudelleenvalituksi.

Samoin Woodward ehtii käsitellä George Floydin kuoleman jälkeen alkaneita mielenosoituksia. Trump toteaa toimittajalle, että "rauhanomaisia protestoijia" ei ole paljon, vaan kyseessä on hyvin organisoitujen antifa-huligaanien toiminta. "Heikot liberaalidemokraatit" kaupunkien johdossa eivät ole myöskään hoitaneet tehtäviään kunnolla ja siksi mellakat jatkuvat.

Woodward yrittää saada Trumpin myöntämään, ettei demokraattien presidenttiehdokas Joe Biden ole hänen todellinen vastustajansa, vaan koronavirus. Trump myöntää asiassa olevan perää. Hänellä on vastassaan "virus, radikaalit vasemmistoryhmät ja media". "Vaikka asiat menisivät kuinka hyvin tahansa, lehdistö kirjoittaa aivan päinvastaista", Trump valittaa.

Aiemmin Trump on sanonut, että maan johtaminen on täynnä yllätyksiä, "jokaisen oven takana on dynamiittia". Kuin kyseessä olisi Bidenin voittoon tähtäävä vaalikirja, Woodward vetää haastatteluista ja viime vuosien tapahtumista sen johtopäätöksen, että Trump on väärä mies presidentin vaativiin tehtäviin, "wrong man for the job".

perjantai 11. syyskuuta 2020

Globalisaation loppu ja epäjärjestyksen aika

Neljä vuosikymmentä kestänyt globalisaation aikakausi on päättymässä ja siirrymme "epäjärjestyksen aikaan", joka tulee mullistamaan maailmantalouden ja -politiikan, Deutsche Bankin analyytikot arvioivat raportissaan.

Uusi aikakausi panee pisteen "pidäkkeettömälle globalisaatiolle", mikäli Saksan pankkia on uskominen. Uusi "epäjärjestyksen aika" rikkoo myös "pitkään jatkuneen varallisuushintojen kasvutrendin".

Geopoliittisesti Yhdysvaltojen ja Kiinan väliset jännitteet tulevat luonnehtimaan tulevaa aikaa. Kiinan talous kuroo Yhdysvaltojen talouden kiinni ja todennäköisesti ylittää sen vuosikymmenen loppuun mennessä. Kiina jatkaa omien arvojensa suosimista länsimaisen liberalismin sijaan ja palauttaa historiallisen roolinsa globaalina valtana, analyytikot ennakoivat.

Riippumatta siitä, kuka voittaa marraskuun presidentinvaalit Yhdysvalloissa, suurvaltakilpaa Kiinan kanssa tuskin saadaan vielä päätökseen. Vaikka Saksan pankin analyytikot eivät usko maiden väliseen suoraan sotilaalliseen konfliktiin, pakotteiden ja teknologiahyökkäysten välityksellä käytävä taloussota tulee jatkumaan.

Koronakriisi on tuonut Euroopan talouden tienhaaraan, mutta Deutsche Bankin mukaan seuraava vuosikymmen tulee ratkaisemaan Euroopan kohtalon: unioni joko voimistuu tai luhistuu. Tulevaisuutta määrittävien tekijöiden joukossa ovat korkeampi velka-aste ja "helikopterirahan" jakamisen yleistyminen. Tällainen politiikka todennäköisesti kiihdyttää inflaatiota.

Epätasa-arvo voi jopa pahentua koronaviruksen jälkeisessä maailmassa, ennen kuin suunta kääntyy, analyytikot sanovat. Eriarvoisuus liittyy läheisesti sukupolvien väliseen kuiluun. Nuorten äänestäjien määrä ylittää ennen vuotta 1980 syntyneiden äänestäjien lukumäärän vuosikymmenen loppuun mennessä. Tämä voi aiheuttaa suuria muutoksia monilla politiikan osa-alueilla, olipa kyse sitten vero- tai ilmastopolitiikasta.

Tällainen voimatasapainon muutos voi tulevaisuudessa johtaa "ankarampaan perintöverojärjestelmään, eläkeläisten toimeentuloturvan heikentymiseen, kiinteistö-, tulo- ja yhteisöverojen kasvuun sekä monipuolisempaan tulonjakopolitiikkaan", Deutsche Bank spekuloi.

Seuraavat kymmenen vuotta tulevat myös osoittamaan, oliko teknologiayritysten merkittävyyden eksponentiaalinen kasvu sen arvoista. Saksan pankin mukaan teknologiajätit joko aloittavat "teknologian vallankumouksen" tai ne osoittautuvat uudeksi "it-kuplaksi".

Mitä tulee Yhdysvaltojen ja Kiinan "sivilisaatioiden yhteentörmäykseen", kyseessä on oikeastaan kahden sosioekonomisen järjestelmän yhteenotto: Uusi (sosialistisempi?) järjestelmä on nousemassa Kiinan johdolla, kun taas angloamerikkalainen kapitalismi on romahduksen partaalla. Käynnissä on vääjäämätön maailmanjärjestyksen muutos; olemme nyt gramscilaisessa siirtymävaiheessa.

keskiviikko 9. syyskuuta 2020

Ranska ja Euroopan vaikea Venäjä-suhde

Putin ja Macron
Kääntymällä Venäjän puoleen Euroopasta tulisi vähemmän riippuvainen Yhdysvalloista sekä vakuuttavampi ja autonomisempi ulkopoliittinen toimija. Näin tuntuu ainakin Ranskan presidentti Macron ajattelevan, kirjoittaa Alexandra Brzozowski.

Tällaisen näkökulman esiin tuominen on kuitenkin hyvin vaikeaa tämän päivän Euroopassa. Yhdysvallat yrittää alati estää johtavien euromaiden ja Venäjän lähentymisen, sillä pelkona on, että Amerikasta tulisi ennen pitkää vain pieni saari laajan euraasialaisen maailmanjärjestyksen laitamilla.

EU:n läntistä arvopohjaa korostavien euroliberaalien mielestä Moskova ei ole toiminut omaksi parhaakseen viime aikoina. Valko-Venäjän presidentinvaaleista alkaneen kuohunnan jälkeen Vladimir Putin ilmoitti olevansa valmis lähettämään omia poliisijoukkojaan tukemaan Aleksandr Lukašenkoa, mikäli mielenosoitukset kärjistyvät.

Sitten tulikin jo Aleksei Navalnyin väitetty murhayritys, joka kirjaimellisesti myrkytti - jos ei lännen mediassa "oppositiojohtajaksi" tituleerattua Soros- ja Hodorkovski-rahoitteista aktivistia - niin ainakin Saksan ja Venäjän välit.

Saksa on yleensä ollut suhteellisen haluton ärsyttämään Venäjää liiaksi, mutta nyt poliitikot vaativat kilvan Venäjää tilille tapahtuneesta, joka vaikuttaa Venäjään kohdistuneelta lavastukselta. Mihin tämä suhteiden sabotointi ja syyllistäminen vielä johtaa?

Poliittisen painostuksen alla Berliini on jo julkisesti pohtinut, pitääkö tapahtuneen vuoksi keskeyttää Nord Stream 2-kaasuputken rakentaminen. Hankkeeseen sijoittaneet saksalaistahot tuskin riemuitsevat, Venäjästä puhumattakaan. Washingtonissa tilanne on toinen.

Kaiken aikaa Ranska on ollut aika hiljaa. Macron totesi, että Ranska on valmis avustamaan Aleksei Navalnyitä kaikin mahdollisin tavoin, jopa myöntämällä poliittisen turvapaikan, mikäli se on tarpeen. Mutta tämän lausunnon lisäksi, kaikki on jatkunut entiseen malliin.

Ranskan ulkoministeri Jean-Yves Le Drian ja puolustusministeri Florence Parly aikovat vieläpä tavata venäläiset kollegansa, Sergei Lavrovin ja Sergei Šoigun, syyskuun 14. päivänä keskustellakseen "turvallisuusasioista".

Euroatlantistit pelkäävät, että Ranskan ulkopoliittinen linja ja halu normalisoida suhteet Venäjän kanssa, saattaa tuhota "lännen yhtenäisyyden". Tosi asiassa tuo yhtenäisyys on jo mennyttä (jos sitä koskaan todellisuudessa olikaan, ilman Yhdysvaltojen painostusta).

Euraasialainen projekti toteutuu Venäjän ja Kiinan johdolla, kykeni Eurooppa osallistumaan siihen kollektiivisesti tai sitten ei. Onko Euroopan unionin kohtalona jatkaa Yhdysvaltojen intressien edistämistä omiensa kustannuksella? Näin ajaudutaan varmasti maailmanpolitiikan sivuraiteelle.

tiistai 8. syyskuuta 2020

Aleksandr Dugin, infosota ja vaientamisen kulttuuri

Venäläinen filosofi ja geopolitiikan asiantuntija Aleksandr Dugin on saanut viime aikoina kokea, mitä on olla lännen globalistien tunnistama ideologinen vihollinen.

Viimeisten kuukausien aikana Duginin Google-tili on poistettu, samoin Youtube-kanava ja nyt, ilman mitään selitystä, myös hänen Twitter-tilinsä on suljettu.

"Moderni liberalismi on itsenäisen ajattelun absoluuttinen vihollinen", Dugin kirjoittaa. Kaikki mikä ei sovi yhteen liberaalin dogman kanssa julistetaan "fasismiksi" ja toisinajattelusta rangaistaan ankarasti; tällaiset ihmiset bännätään ja heidät poistetaan sosiaalisen median alustoilta.

"Jos et jaa liberaalien kaikkia dogmaattisia näkemyksiä, sinua vastaan hyökätään ja sinut tuomitaan, julistetaan suorastaan rikolliseksi", Dugin arvioi omakohtaisiin kokemuksiinsa pohjaten: edes hänen filosofiaa ja geopolitiikkaa käsitteleviä teoksiaan ei voi enää tilata amerikkalaisomistuksessa olevasta verkkokauppa Amazonista.

Duginin mielestä "faktoja" ei enää ole olemassa liberaalin tulkinnan ulkopuolella. Globalistisessa maailmassa on vain yksi oikea tulkinta, "liberaali tulkinta". Kaikki muu on "fasismia", joka täytyy tuhota. Me elämme jo liberalismin globaalissa ojennustyöleirissä: keskitysleirissä, jota valvovat liberaalien gestapojoukot.

Venäläisajattelija katsoo, ettei liberalismi heijasta vain vallitsevaa status quo'ta, vaan se "teeskentelee omaavansa totuuden ja vallan monopoliaseman myös tulevaisuudessa". Tällainen liberalismi on radikaalisti vapauden vastainen. Olisiko aika rajoittaa liberalismia itseään, kunnes se olisi vain yksi ideologia muiden joukossa?

"Liberaalit sallivat vain liberaalien olla virtuaalisessa tilassa", Dugin kommentoi. Hän painottaa, että kyse ei ole edes tavoittamiesi ihmisten lukumäärästä. Duginin poistetuilla tileillä oli vain kymmeniä tuhansia, ei suinkaan miljoonia tilaajia: "Tämä tarkoittaa, että liberaalit tunnistavat [vallitsevan ideologian kyseenalaistavien] ajatusten vaarallisuuden...viholliset tietävät joskus arvomme ystäviämme paremmin", politologi muotoilee.

Syntynyt "uusi teknologinen sivilisaatio" on kova ympäristö, Dugin arvioi. Internet on jotain muuta kuin mitä luulimme sen olevan. Meillä on siellä sähköposti, luemme uutissivustoja ja pidämme blogia. Ajattelimme, että internet on paikka julkaista kommentteja, artikkeleita ja videoita. "Mutta ei, se on myrkyllinen ympäristö, jossa vain hallitsevan ideologian mukainen tuotanto on hyväksyttävää", Dugin väittää.

Vaikuttaa siltä, että kyseessä on jälleen yksi lännen hybridisodankäynnin operaatio: vastatoimi, jolla atlantistit yrittävät estää eurasianismia. Duginia vastaan aloitetun hyökkäyksen jälkeen Yhdysvaltojen ulkoministeriö mainitsi raportissaan Duginin Geopolitica.ru-verkkosivuston esimerkkinä "venäläisestä vaikuttamisesta" ja "disinformaation ja propagandan levittämisestä".

Dugin muistuttaa, että Yhdysvaltojen varapresidenttiehdokas Kamala Harris, joka on tyypillinen lännen globalistien edustaja, on jo kerran vaatinut myös presidentti Trumpin Twitter-tilin poistamista sopimattomana. "Heidän lonkeronsa eivät ole päässeet käsiksi Trumpiin, mutta minun tilini he sulkivat joka tapauksessa", Dugin toteaa.

Länsimainen liberalismi on "modernin totalitarismin viimeisin versio", Dugin selittää. "Konservatismi, nationalismi tai traditionalismi eivät ole ainoita tällaisen ideologisen diktatuurin uhreja - kaikki, mikä ei vastaa nykyajan liberalismin normatiivisia kriteereitä, halutaan vaientaa ja eliminoida", hän sanoo. "Meidän on innostuneesti kehitettävä omia verkostojamme", Dugin kehottaa.

Myös monet Duginin ystävistä ja kollegoista ovat kokeneet viime aikoina saman kohtalon läntisissä internetpalveluissa. Tämäkin kirjoitus julkaistaan Googlen omistamalla blogialustalla, joten jos sivulle ei enää ilmesty päivityksiä tai se katoaa, sensuuri on iskenyt ja minutkin on vaiennettu "väärinajattelijana" tai Duginista kirjoitettuani "guilt by associaton"-logiikalla. En usko, että näin käy, mutta mistäpä sen koskaan tietää.

lauantai 5. syyskuuta 2020

Gennadi Zjuganov: Demokratian varjolla yritetään päästä käsiksi valtionomaisuuteen

Gennadi Zjuganov

"He, jotka lupailevat demokratiaa Valko-Venäjälle, haluavat vain päästä käsiksi maan omaisuuteen", Venäjän duuman oppositiojohtaja, kommunistisen puolueen pääsihteeri Gennadi Zjuganov sanoi tuoreessa haastattelussaan.

Kommunistipoliitikon mukaan vaaleissa voittaneen Valko-Venäjän hallituksen tulisi perustaa keskusta-vasemmistolainen koalitio ja pyrkiä viemään sen suuntaista politiikkaa eteenpäin.

"Muuten he, jotka lupaavat teille tänään demokratiaa, tulevat ryöstämään teidät ulkomaisten tahojen ohjaamina, koska oikeasti he haluavat vain päästä käsiksi ainutlaatuisen työnne tuloksiin", Zjuganov sanoi.

Oppositiojohtaja uskoo, että "ulkoiset voimat", jotka nyt tukevat mielenosoituksia Valko-Venäjällä, eivät tule auttamaan tavallisia ihmisiä. He yrittävät parhaansa mukaan auttaa vain niitä, jotka eivät pidä "maan järjestyksestä, sen suvereniteetista, sen rauhallisesta ja hillitystä politiikasta".

Zjuganov sanoi, että hänen tiiminsä on analysoinut Valko-Venäjällä meneillään olevaa kehitystä. Hän uskoo, että maan tilanne voi vaikuttaa Venäjään, mikä tarkoittaa, että tilanne Minskissä on koko liittovaltion asia.

Hän lähetti vastaavan sisältöisen kirjeen molemmille valtionpäämiehille, Lukašenkolle ja Putinille. "Sen jälkeen kun tämä tietty jengi julisti todellisen sodan [Valko-Venäjää ja Venäjää vastaan], me ryhdyimme taistelemaan yhteisen tulevaisuutemme puolesta", Zjuganov kirjoitti.

Venäjän kommunistisen puolueen johtaja Zjuganov oli 1980-luvulla Gorbatšovin glasnost- ja perestroikapolitiikan kiihkeä vastustaja. Hänen ulkopolitiikkansa on yhä hyvin länsivastaista ja kansallismielistä. Oppositiojohtajan mielestä Venäjän suurvalta-asema on palautettava.

Poliittisesti epäkorrekti Zjuganov pitää myös Stalinia yhä arvossa; hän on kirjoittanut neuvostojohtajasta kirjan nimeltä Stalin i sovremennost, "Stalin ja nykyaika". Zjuganovin mielestä Stalin jätti perinnöksi suurvallan, jota on pidettävä yllä.

Venäjän federaation kommunistisen puolueen tavoitteena on luoda "uusi modernisoitu versio sosialismista". Toisin kuin lännen liberaalit vasemmistolaiset, Zjuganovin kommunistit korostavat isänmaallisuuden ja nationalismin merkitystä marxismi-leninismin lisäksi ja vastustavat talousliberalismia.

perjantai 4. syyskuuta 2020

Navalnyi, novitšok ja Nord Stream

Venäjää vastaan suunnattu informaatiokampanja on täydessä käynnissä. En mene nyt Jokereihin ja painostuksen vuoksi peruutettuun Minskin pelimatkaan, vaan keskityn uutisointiin, jonka mukaan venäläinen aktivisti Aleksei Navalnyi myrkytettiin.

On esitetty, että kyseessä olisi sama Novitšok-ryhmän hermomyrkky kuin Sergei ja Julia Skripalin tapauksessa Englannissa. Koko juttu vaikuttaa lännen provokaatiolta ja lavastukselta, mutta Venäjä-vastaisille tahoille syyllinen on selvä ilman todisteitakin: kaiken takana on jälleen kerran Putin!

Poliittiset murhat, vakoilu ja hybridisodankäynti kilpailevien valtojen päihittämiseksi ovat olleet aina osa suurvaltapeliä. Yleensä toimijat pyrkivät lavastamaan syylliseksi jonkun muun ja käyttävät tekotapaa, joka ei helpolla paljasta todellista tekijää. Meille kerrotaan, että myrkytyksessä käytetty aine voi olla vain Venäjältä peräisin, joten syyllinenkin löytyy tällä logiikalla Kremlistä.

Jos Venäjä haluaisi oikeasti hankkiutua eroon hallintonsa kannalta epämieluisista ihmisistä, en usko, että se toistamiseen epäonnistuisi yrityksissään. Niinpä huomattavasti uskottavampi selitys on, että Venäjän hallinnolla ei ole mitään tekemistä "Berliinin potilaan" terveydentilan kanssa.

Sen sijaan, että väitteisiin Venäjän syyllisyydestä suhtauduttaisiin edes hieman epäillen, asia käännetäänkin päälaelleen väittäen, että Venäjä haluaakin jäädä kiinni teoistaan. Venäjä ei piittaa "kansainvälisen yhteisön" säännöistä, vaan tekee "roistovaltiona" mitä huvittaa ja pelottelee näin ihmisiä. Joillekin tämä älytön narratiivi menee läpi kerta toisensa jälkeen.

Suomalaiskommentoijat ovat kauhistelleet, miten "arvaamaton itänaapuri meillä on" ja kuinka Venäjälle on pikaisesti asetettava "lisäsanktioita". Naton entinen pääsihteeri Anders Fogh Rasmussen twiittaa, että Saksa tarvitsee muun Euroopan ja sotilasliitto Naton "solidaarisuutta" myrkytystapauksen johdosta. Sopivasti Rasmussen ja kumppanit vaativat Saksaa keskeyttämään Nord Stream 2-kaasuputken rakentamisen, "ennen kuin on liian myöhäistä".

Kyynisempi voisi arvella, että Venäjää rangaistaan nyt siitä, että lännen värivallankumous Valko-Venäjällä epäonnistui. Myös koronarokote saatiin markkinoille etuajassa. Yritetään nyt estää edes Nord Stream 2-hanke ja heikentää Venäjän ja Saksan suhteita myrkytysnarratiivin avulla. Länsimieliset ulko- ja turvallisuuspolitiikan "asiantuntijat" eivät tietenkään edes harkitse tällaista vaihtoehtoa. Washingtonissa ollaan varmasti mielissään asioiden saamasta käänteestä.

Jo aiemmin Yhdysvallat on yrittänyt pakotteilla ja muulla vilunkipelillä estää Itämeren halki kulkevan kaasuputken valmistumisen ja painostanut Saksaa luopumaan energiayhteistyöstä Venäjän kanssa. Washington on politisoinut asian, koska Euroopan käyttämä maakaasu tulee Venäjältä, eikä kalliimpi amerikkalainen nesteytetty maakaasu ole ollut erityisen houkutteleva vaihtoehto.

Navalnyi on hoidossa berliiniläisessä sairaalassa, kertovat iltapäivälehdet. Häntä väitetään pidetyn koomassa, mutta hänen tilaansa on kuvattu vakaaksi. Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov on kehottanut länttä olemaan tekemättä hätäisiä johtopäätöksiä. "Ei ole mitään perustetta syyttää Venäjän valtiota", Peskov on sanonut.

Valko-Venäjän presidentti Aleksandr Lukašenko on esittänyt kovan väitteen tapaukseen liittyen. Hänen mukaansa Saksa valehteli vahvistaessaan Navalnyin myrkytyksen; tavoitteena oli kiristää Venäjää olemaan puuttumatta Valko-Venäjän tilanteeseen. Minskillä on salajuonesta todisteena äänite puhelusta "Varsovan ja Berliinin" välillä, jonka Lukašenko lupasi toimittaa Venäjän viranomaisille.

Oli miten oli, Venäjä ei hyödy tapahtuneesta oikein mitenkään, joten voidaan kysyä, "cui bono"? Kuka loppujen lopuksi hyötyy siitä, että kuilu Euroopan ja Venäjän välillä kasvaa? Kenen intressejä Venäjän mustamaalaaminen palvelee? Mitä tällä kaikella pohjustetaan? Tällaisia kysymyksiä eivät iltapäivälehtien ja Ylen toimittajat esitä, sillä heille maksetaan Venäjän-vastaisen ilmapiirin lietsomisesta.

torstai 3. syyskuuta 2020

Eurasianismin perusta

Sata vuotta sitten, ensimmäisen maailmansodan jälkimaininkien ja Venäjän vallankumouksen kaoottisessa välitilassa, joukko venäläisiä intellektuelleja ilmoitti löytäneensä Euroopan ja Aasian maamassan keskeltä uuden mantereen, jota he kutsuivat "Euraasiaksi".

Tämä sekalainen, emigranteista koostuva ajattelijoiden ryhmä loi aatesuuntauksen, josta he ryhtyivät käyttämään nimitystä "eurasianismi". Liike vastusti länsimaistumista - "globaalia eurooppalaistumista" - ja katsoi, että Venäjä muodosti oman erillisen kulttuuri- ja sivilisaatiopiirinsä.

Koulukunnasta kehittyi lyhyessä ajassa sosiopoliittinen liike, joka siirteli maantieteen ja ideologian rajaviivoja sekä tarkasteli idän ja lännen eroavaisuuksia. Eurasianistit yhdistelivät filosofiassaan kekseliäästi politiikkaa, tiedettä, estetiikkaa ja uskontoa. Eri kulttuureja ja kansoja tarkasteltiin myös ennakkoluulottomasti.

Eurasianismi muotoutui 1920- ja 30-luvuilla, jolloin sen keskeiset ajattelijat avasivat originelleja näkökulmia Venäjän historiaan ja identiteettiin, perehdyttyään ensin maantieteeseen, taloustieteeseen, teologiaan ja filosofiaan sekä lingvistiikkaan ja antropologiaan. Euraasialaiselle visiolle löytyi vastakaikua myös Euroopasta, mutta aate jäi kommunismin ja natsismin jalkoihin.

Huomionarvoinen on varhaisten eurasianistien aavistus siitä, että kommunismin ideologia tulee vielä kokemaan romahduksen ja Venäjän kansat palaavat perinteisempään maailmankuvaan. Vuonna 1936 eurasianistit päättelivät, että Neuvostoliiton tarve sovittaa yhteen vallankumous ja traditio tarjoaa suotuisan maaperän eurasianismin katsantokannoille. Osittain näin on jo tapahtunut, vaikka lännen liberalismi on vaikuttanut negatiivisesti myös Venäjään.

2000-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä kiinnostus sotien välisen ajanjakson eurasianismiin on kasvanut niin akateemisissa kuin poliittisissakin piireissä. Putinin Venäjän ja lännen suhdetta rasittavat jännitteet ovat tuoneet geopolitiikan klassikkoteoksissa mainitun Euraasian käsitteen uudelleen parrasvaloihin.

Vaikka kasvava politiikan tutkijoiden joukko on painottanut eurasianismin ymmärtämisen tärkeyttä nykyajan globaalien trendien tulkinnassa, ei kunnollisia käännöksiä eurasianistien omista kirjoituksista ole ollut saatavilla ennen kuin vasta nyt, kun englannin kielisen Foundations of Eurasianism-kirjasarjan ensimmäinen osa (Prav Publishing, 2020) on julkaistu.

Kirjasarjassa on tarkoitus edetä kronologisesti ja julkaista keskeisten klassisten eurasianistien sekä uuseurasianistien kirjoituksia. Sarjan ensimmäinen nide sisältää euraasialaisen liikkeen perustajien kirjoituksia, alkaen vuonna 1921 julkaistusta manifestista, sekä liikkeen johtavien teoreetikoiden, prinssi Nikolai Trubetskoin ja Petr Savitskinin, varhaisia ​​ohjelmallisia teoksia. Teos on akateemissävyinen, joten mitään kevyttä kahvipöytäluettavaa se ei ole.

Kirjassa käsitellään hieman myös Aleksandr Duginin "uuseurasianismia", jonka puitteissa hän on 1980-luvulta lähtien pyrkinyt luomaan "ei-länsimaista teoriaa kansainvälisistä suhteista". Lännen mediassa Duginin eurasianismi on tuomittu tylysti "venäläisenä fasismina" ja "imperialismina", joka ajaa Venäjä-johtoista "Euraasian imperiumia". Duginin mielestä Euraasian tulisi muodostaa yksi globaaleista valtakeskuksista.

Dugin sanoo, että maailmassa vallitsee taistelu "atlantistisen" lännen merivaltojen ja "eurasianistisen" idän maavaltojen välillä. Siinä missä atlantin vallat haluavat yhdenmukaistaa kaikki kulttuurit konsumeristisen lännen juurettomiksi nomadeiksi, euraasialainen projekti hyväksyy kulttuurien erilaisuuden ja moniarvoisemman maailman. Ei kuulosta kovin "fasistiselta", mutta kovimmat kriitikot tietysti väittävät Duginin vain valehtelevan.

Näkemykset meri- ja maavaltojen kilpailusta voisi sivuuttaa kuuluvaksi kaukaiseen menneisyyteen, mutta esimerkiksi puolalaissyntyinen amerikkalaisen establismentin sisäpiiriläinen, geostrategi ja neuvonantaja Zbigniew Brzezinski arveli Yhdysvaltojen aseman olevan uhattuna, mikäli Euraasiasta nousee tarpeeksi voimakas valtio tai valtioiden liitto amerikkalaista valtaa haastamaan. Kuten geopoliitikot ennen Brzezinskiä, myös tämä lännen globalistien asiamies oli sitä mieltä, että "se, joka hallitsee Euraasiaa, hallitsee koko maailmaa".

Venäjä oli jo varhaisen eurasianismin keskiössä. Kuten Petr Savitski kirjoittaa, Venäjä ei ole vain "länttä" vaan myös "itää", ei vain "Eurooppaa", vaan myös "Aasiaa". Savitskin ja eurasianistien mielestä Venäjä ei ole "eurooppalainen" ensinkään, vaan täydellisesti "euraasialainen". Onko Venäjän ja Kiinan johtama "euraasialainen vuosisata" syntymässä Amerikka-keskeisen ajan päättyessä? Mitä sanovat johtavat euromaat, Saksa ja Ranska?

Eurasianismin perusteiden historiaa huokuvia, mutta samalla radikaalin tuoreen oloisia ajatuksia lukiessani tulin samaan johtopäätökseen kuin johdannon kirjoittanut Leonid Savin, joka arvelee, että 1900-luvun alku ei ollut vielä valmis eurasianismin samalla kertaa hyvin innovatiiviselle ja konservatiiviselle filosofialle.

Varhaisten eurasianistien näkemykset olivat aikaansa edellä. 2000-luvulla tilanne onkin jo toinen ja voimme hyvinkin vielä nähdä eurasianismin toteutumisen käytännössä, lännen liberaalin järjestyksen heiketessä ja euraasialaisten sivilisaatiovaltioiden noustessa.

(The following is an English translation of a Finnish review. Free to be published elsewhere, provided the original author and source are credited.)

The Foundations of Eurasianism

One hundred years ago, in the chaotic gap between the aftermath of World War I and the Russian Revolution, a number of Russian intellectuals announced the discovery of a new continent in the middle of the land masses of Europe and Asia, which they called "Eurasia."

This mixed group of thinkers, made up of emigrants, created an ideological trend that they began to call "Eurasianism". The movement opposed Westernisation - "global Europeanisation" - and saw Russia as forming its own separate cultural and civilizational sphere.

In a short time, the school developed into a sociopolitical movement that shifted the boundaries of geography and ideology and looked at the differences between East and West. In their philosophy, Eurasianists ingeniously combined politics, science, aesthetics, and religion. Different cultures and peoples were also looked at without prejudice.

Eurasianism took shape in the 1920s and 1930s, when its central thinkers opened up original perspectives on Russian history and identity, first studying geography, economics, theology and philosophy, and linguistics and anthropology. The Eurasian vision was also echoed in Europe, but on the other hand the idea was eclipsed by Communism and Nazism.

It is noteworthy that early Eurasianists had a hunch that the ideology of Communism would eventually experience a collapse and the Russian peoples would return to a more traditional worldview. In 1936, Eurasianists concluded that the need for the Soviet Union to reconcile revolution and tradition provided a favorable ground for Eurasianism. In part, this has already happened, although Western liberalism has also negatively affected Russia.

In the first decades of the 21st century, interest in interwar Eurasianism has grown in both academic and political circles. Tensions over Putin’s Russia and the West have brought the concept of Eurasia mentioned in classic geopolitical works back into the limelight.

Although a growing body of political scientists has emphasized the importance of understanding Eurasianism in interpreting contemporary global trends, proper translations of Eurasianists' own writings were not available until the first part of the English-language Foundations of Eurasianism book series (Prav Publishing, 2020) was published.

The book series is intended to proceed chronologically and to publish the writings of key classical Eurasianists as well as neo-Eurasianists. The first volume in the series includes writings by the founders of the Eurasian movement, starting with a manifesto published in 1921, as well as early programmatic works by the movement’s leading theorists, Prince Nikolai Trubetzkoy and Petr Savitsky. The work is academic in tone, so it’s by no means a pleasant coffee table book.

The book also deals in part with Alexander Dugin's "neo-Eurasianism," in which he has sought since the 1980s to create a "non-Western theory of international relations." In the Western media, Dugin's Eurasianism has been blatantly condemned as "Russian fascism" and "imperialism," which seeks to establish a Russian-led "Eurasian Empire." According to Dugin, Eurasia should be one of the global centers of power.

Dugin contends that there is a battle in the world between the maritime powers of the "Atlantic" West and the land powers of the "Eurasianist" East. Where the Atlantic powers want to harmonize all cultures into the rootless nomads of the consumerist West, the Eurasian project accepts cultural diversity and a more pluralistic world. It doesn’t sound very “fascist,” but the toughest critics, of course, claim Dugin is just lying.

Views of competition between sea and land powers could be ignored as belonging to a distant past, but Polish-born American establishment insider, geostrategist and national security adviser Zbigniew Brzezinski, for example, thought the position of the United States would be threatened if Eurasia emerged as a powerful state, or an alliance of states. Like geopoliticians before Brzezinski, this Western globalist advocate was of the opinion that "he who rules Eurasia rules the whole world."

Russia was already at the center of early Eurasianism. As Petr Savitsky writes, Russia is not only "West" but also "East", not only "Europe" but also "Asia". According to Savitsky and Eurasianists, Russia is not "European" in the first place, but completely "Eurasian". Is the “Eurasian Century” led by Russia and China emerging at the end of the America-centric era? What do the leading eurozone countries, Germany and France, say?

The Foundations of Eurasianism exude history, but at the same time offer radically fresh thoughts. I came to the same conclusion as Leonid Savin, who wrote the introduction: he thinks that the beginning of the 20th century was not yet ready for the very innovative and conservative philosophy of Eurasianism.

The views of the early Eurasianists were ahead of their time. In the 21st century, the situation is already different, and we could well still see Eurasianism coming to fruition in practice, with the weakening of the Western liberal order and the rise of Eurasian civilization.

keskiviikko 2. syyskuuta 2020

Venäjä syyttää Ukrainaa ja länsivaltoja Valko-Venäjän kriisistä

Ulkoministerit Vladimir Makei ja Sergei Lavrov
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov on sanonut, että Moskova tunnustaa Valko-Venäjän 9. elokuuta pidettyjen presidentinvaalien tuloksen ja toivoo, että maan tilanne vakautuu pian.

Valko-Venäjän sisäisiin asioihin on puututtu; Euroopan unioni ja Nato ovat antaneet "tuhoisia lausuntoja" Valko-Venäjästä, Lavrov sanoi valkovenäläisen kollegansa Vladimir Makein kanssa pidetyssä lehdistötilaisuudessa Moskovassa.

Makei puolestaan sanoi, että "ulkomaiset ja kotimaiset voimat" ovat käyttäneet Valko-Venäjän presidentinvaaleja tekosyynä "maan poliittisen tilanteen heikentämiseksi".

"Valko-Venäjän viranomaiset ovat onnistuneet estämään tilanteen, jolla on yhtäläisyyksiä Ukrainan vuoden 2014 poliittisen kriisin kanssa", Makei totesi. Maan ulkopuolelta organisoitu värivallankumous on estetty, joten "Ukrainan skenaario" ei toistu Minskissä.

Lavrovin mukaan Venäjä on vahvistanut tiedon siitä, että "Valko-Venäjän epävakauttamiseen tähtääviä toimia koordinoitiin Ukrainasta käsin". Lavrov sanoi Moskovan estävän kaikki "ulkomaiset yritykset organisoida provokaatioita Valko-Venäjällä".

Valko-Venäjän ulkoministeri taas sanoi, että Minsk on valmistellut vastapakotteita Liettualle, Latvialle ja Virolle. Hän lisäsi, että "Minsk tulee reagoimaan kaikkiin Valko-Venäjän vastaisiin pakotteisiin".

Minsk ja Moskova eivät aio keskustella ulkomaisesta puuttumisesta Valko-Venäjän sisäisiin asioihin "millään kansainvälisillä foorumeilla", ministeri vahvisti.

Ulkovallat ovat yrittäneet tehdä Valko-Venäjän tilanteesta kansainvälisen kysymyksen ja pakottaa siten Valko-Venäjän haluamaansa ratkaisuun. "Moskova ei näe mitään syytä olla tekemisissä Valko-Venäjän oppositioneuvoston kanssa, joka on perustettu hallituksen vastaisten mielenosoitusten keskellä", Lavrov teki selväksi.

Valko-Venäjän oppositio on syyttänyt presidentti Aleksandr Lukašenkoa vaalivilpistä ja maassa on järjestetty mielenosoituksia jo usean viikon ajan. Lukašenko on luvannut, että uusiin vaaleihin on mahdollisuus kaavailtujen perustuslakiuudistusten jälkeen.

Venäjän pääministeri Mihail Mišustin vierailee huomenna Minskissä, joten yhteistyö näyttää vain syvenevän. Lavrov vahvisti myös, että Lukašenko vierailee presidentti Vladimir Putinin luona lähiviikkoina. Valko-Venäjän puolustusministeri Viktor Hrenin taas vierailee Venäjällä perjantaina entisten neuvostomaiden puolustusministerien kokouksessa.

Lukašenko itse totesi aiemmin toimittajille, että Venäjä ja Valko-Venäjä muodostavat "saman yhteisen isänmaan, joka ulottuu Brestistä Vladivostokiin". Lausunnon on esitetty olevan merkki siitä, että Venäjän ja Valko-Venäjän valtioliitto, ts. maiden yhdistyminen, pannaan täytäntöön lähiaikoina. Lännen värivallankumousyritys on epäonnistunut.