"Me kuulumme länteen", eli suomalaista neulanpistopolitiikkaa idän suuntaan

Sanna ja Svetlana

Voisi kai kirjoittaa median yhä lietsomasta koronahysteriasta, hallituksen poikkeusolopäätöksistä, tai erään kohukansanedustajan kollegojaan järkyttäneestä, mutta oikeaa asiaakin sisältäneestä puheesta, mutta jääköön nämä nyt muiden kommentoitaviksi. 

Jotain suomalaisen politiikan surkeudesta kertonee sekin, että eduskunnan ainoan vähänkään euroskeptisen puolueen puheenjohtaja on ilmoittanut, ettei aio ajaa EU-euroa. Luulisi moni äänestäjä miettivän nyt tarkemmin, kannattaako näitä takinkääntäjiä enää tukea.

Olen toki tiennyt jo pitkään, ettei tämä Ukrainan lännettämistä suosiva retoriikan "mestari" halua Suomen eroavan unionista, vaan liittyvän sotilasliitto Natoon. Kuten monilla populistipuolueilla, euroskeptisyys on post-scriptaajilla pelkkää pintaa; myös valeoppositiosta voisi puhua. Ei tule siis "Fixitiä" tällä kokoonpanolla.

Ulkopoliittisesti suomalaiseliitti (se pieni, mutta äänekäs hybridivaikuttajien porukka, joka kuuluttaa presidentin johdolla, kuinka "me kuulumme länteen") provoaa naapurin suuntaan minkä ehtii. Tällä viikolla valtamediassa on kuvattu ja haastateltu valkovenäläistä keulakuvaa, joka toivoo Suomelta tukea "diktaattorin kaatamisessa". 

Svetlana Tikhanovskaja (lännen infosodan kielipelissä käytetään nyt väännöstä "Svjatlana Tsihanouskaja", aivan kuten presidentti Aleksandr Lukašenkon nimi kirjoitetaan tahallaan muotoon "Aljaksandr Lukašenka", vaikka näitä ei Valko-Venäjällä käytetä) on täällä osoittamassa, kuinka Bidenin Suomi harjoittaa neulanpistopolitiikkaa idän suuntaan.

Suomen valta(vale)median ja poliittisen johdon osoittama tuki Valko-Venäjän "opposition johtohahmolle" on kuulemma "todellinen monikärkiviesti, johon sisältyy aimo annos tukea myös Venäjän kansalaisyhteiskunnalle, oppositiolle ja Navalnyin kannattajille", kirjoittaa eräskin ilta-aviisi onnessaan.

Tikhanovskaja on vieraillut jo useassa maassa keräämässä tukea ja medianäkyvyyttä Lukašenkon vastaisessa taistelussa. Svetlana käyttää itse termiä "vallankumous" ja länsivaltojen koordinoiman värivallankumouksen elkeitähän Minskissä ollaan viime vuonna nähtykin. Suomen pitäisi "vaikuttaa Venäjän suuntaan", mutta euroeliitin mallioppilas on pelannut itsensä ulos vaikuttajan roolista jo aikoja sitten.

Omasta arvopohjastaan juopunut valtaeliittimme ilmeisesti kuvittelee, että itänaapurimme katsoo loputtomalla kärsivällisyydellä yhä röyhkeämmäksi käyvää nokittelua. Ainahan on turvana Bidenin Yhdysvallat ja EU:n Nato-kumppanit, eikös? Tällä välin kansan syvissä riveissä kaivataan jo vallanvaihdosta Suomeen.

Joskus oltiin kovin huolestuneita "suomettuneisuudesta". "Lännettyneisyys" ei samoja ihmisiä hetkauta, siitä ollaan vieläpä ylpeitä. Nykyinen linja tuskin tulee muuttumaan, ennen kuin jokin ulkovalta pistää hommalle stopin ja arrogantti eliitti saa rangaistuksensa. Ainoa toivo tuleekin perustavanlaatuisista valtapoliittisista muutoksista muualla, siirryttäessä pois länsikeskeisestä maailmanjärjestyksestä.