Kiinalaista politiikkaa ja maan tapahtumia kuvataan lännen medioissa yleensä suhteellisen negatiivisesti. Mutta mitä Kiinasta voi oppia tällainen läntisen liberalismin vastainen änkyrä? Kommunismi saattaa särähtää korvaan historiallisista syistä, samoin sosialismi, mutta annapa olla, aina sitä voi oppia uutta ja päivittää tietämystään, asenteista puhumattakaan. En pyri olemaan nyt kovin kriittinen, enkä nosta esiin kiinalaisen yhteiskunnan epäkohtia, sillä valtamedia ja kaikenlaiset aktivistit keskittynevät niihin ihan riittävästi.
Kiinassa kaltaistani poliittista toisinajattelijaa viehättää jo se, että Kiinan politiikka aiheuttaa lännelle harmaita hiuksia. Kiinalaista sosialismia ei kiinnosta ottaa vaikutteita länsimaisesta arvopohjasta, ellei Karl Marxin oppeja oteta lukuun. Länsi toki tietää tämän. Esimerkiksi nykyisen presidentti Xi Jinpingin noustua valtaan, länsimedioissa todettiin lannistuneesti, että kannattaa unohtaa ajatukset Kiinan politiikan uudistumisesta. Xi pyrkiikin kaikin tavoin edistämään kommunistisen puolueen ideologiaa sekä patriotismia, toisin sanoen kiinalaista kansallismielisyyttä. Lännen ihannoima maailmanjärjestys, liberaalidemokratia, ei ole saamassa Kiinassa mitään jalansijaa Xi'n valtakaudellakaan, päinvastoin: meillä media on rinnastanut hänen valtansa olevan tietyllä tapaa paluuta jopa maolaisuuden aikaan.
Xi'n mukaan myös kirjallisuuden ja taiteiden tulee palvella määrätietoisesti sosialismia ja kansaa. Kiinalaisesta kulttuurista kumpuaakin ehkä sen luontainen vastahakoisuus asettua länsimaiseen muottiin; he haluavat seurata omaa tietään. Hollywood onkin saanut huomata, etteivät muualla menestystä niittävät elokuvat saakaan Kiinassa toivottua vastaanottoa. Toimittaja Wu Haiyun on kirjoittanut Sixth Tone-verkkojulkaisussa siitä, miksei kiinalaisia elokuvissa kävijöitä kiinnosta Hollywoodin tuputtamat "arvot", suosittelen lukemaan.
Haiyun kertoo, että "amerikkalaisen unelman" kulunut trooppi, joka on rakennettu länsimaisen individualismin ja liberalismin ideologialle, ei yksinkertaisesti viehätä kiinalaista yleisöä, joka on kiinnostunut erilaisista roolihahmoista, kansallisen ylpeyden muodoista puhumattakaan. Kiinassa amerikkalaisen unelman ihanteet ovat paljastuneet merkityksettömiksi, kun maan oma ja erityinen "kiinalainen unelma" tuottaa lisää vaurautta ja statusta, mutta edistää samalla lännestä poikkeavia arvoja: yhteistä ponnistelua, isänmaallisuutta ja itsensä likoon laittamista kansallisen edun vuoksi. Köyhyys ei ole, eikä saa olla, sosialismia. Puutetalous painukoon unholaan, kiinalainen sosialismi perustuu tätä nykyä hyvinvoinnin ja vaurauden tuottamiseen.
Edellä mainittu saattaa kuulostaa suomalaisesta vapaamielisestä "vasemmiston" kannattajasta vastenmieliseltä, kollektivistiselta paatokselta. Kansallismielisyyshän mielletään niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa poliittisesti vaaralliseksi oikeistopopulismiksi ja rasistiseksi suvaitsemattomuudeksi. Kiinalaisessa sosiaalisessa mediassa onkin viime vuosina noussut esiin termi baizuo (白左), joka kuvaa tällaisia lännen "valkoisia vasemmistolaisia".
Baizuo viittaa ihmisiin, jotka välittävät maahanmuuttokysymyksistä, seksuaalivähemmistöjen oikeuksista ja ympäristöarvoista, mutta jotka ovat usein tietämättömiä maailman ihmisten oikeista ongelmista. He puolustavat "rauhaa ja tasa-arvoa" pönkittääkseen omaa moraalisen ylemmyyden tuntoaan; heillä on myös pakkomielle poliittisesta korrektiudesta ja monikulttuurisesta suvaitsevaisuudesta, mutta esim. Kiinaan ja sen sosialistiseen politiikkaan nämä vasemmistolaiset suhtautuvat negatiivisesti. Siellähän syödään koiriakin, eikä afrikkalaisesta voi tulla kiinalaista.
Baizuo-termi ei rajoitu viittaamaan vain valkoisiin liberaaleihin; myös entistä Yhdysvaltojen presidentti Barack Obamaa jotkut kiinalaiset pitivät baizuo'n ruumiillistumana. Black Lives Matter-liike sijoittuisi myös hyvin baizuo-käsitteen alle. Baizuo'ta käytettiin myös kuvaamaan Saksan liittokansleri Angela Merkeliä, kun hänen päätöksellään Lähi-idän ja Afrikan elintasopakolaiset toivotettiin noin vain tervetulleiksi Eurooppaan. Siinä missä kiinalaisilla opiskelijoilla ja työnhakijoilla oli byrokratian takana saada jäädä Eurooppaan, ammattitaidottomat pakolaiset vain vaativat turvapaikkaa ja heidät otettiin avosylin vastaan, elämään sosiaaliavustuksilla.
Kun kiinalaisella verkkosivusto Zhihu'lla esitettiin kysymys "miksi hyvin koulutetut eliitit ja valkoinen vasemmisto ovat niin naiiveja?", se sai pian yli neljäsataa vastausta. Yksi käyttäjistä sanoi, että baizuot ovat ihmisiä "jotka kannattavat osallisuutta ja syrjinnänvastaista toimintaa, mutta eivät voi sietää erilaisia mielipiteitä". Eräs nettikirjoittaja laati jopa akateemistyyppisen katsauksen länsimaisista filosofeista Voltairesta Marxiin ja Adornoon ja Foucaultiin, ja tuli siihen johtopäätökseen, että "valkoinen vasemmisto" on henkisessä sairaudessaan ajautumassa itsemurhaan. Kiinalaiset nettikansalaiset eivät pidä baizuo-tyypeistä myöskään siksi, etteivät nämä useinkaan ota huomioon Kiinan olosuhteita, kun he puhuvat moraalista ylemmyyttä tuntien eläinten oikeuksista, naisten oikeuksista ja ilmastonmuutoksesta.
Kiinalainen kulttuuri ja maan patrioottinen sosialismi poikkeavat virkistävästi siitä, mihin näennäisesti vapaissa länsimaissa on totuttu. Toki nettisensuroidussa maassa ei ehkä saa julki kaikenlaisia mielipiteitä, mutta liberalismiin huvittuneen kriittisesti suhtautuvat kommentit paljastavat jotain kiinalaisten mielipiteistä. Kyse on varmasti kansanluonteesta ja vaikka suomalainen ei voi koskaan olla kiinalainen, en katsoisi pahalla, jos suomalainen sosiaalidemokratia ja vasemmistolaisuus katsoisi uusin silmin itään, ottaisi sieltä vaikutteita, eikä kutsuisi enää sosialismiksi sitä täkäläistä vesitettyä versiota, mikä on loppupelissä vain länsimaista uusliberalismia nostalgiseen punalippuun verhottuna.