Kirjassaan Kennedy väitti, että mikä tahansa valtio, joka saavutti, kuvitteli saavuttaneensa, tai pyrki saavuttamaan ja ylläpitämään globaalia hypervalta-asemaa, oli tuomittu menettämään sen, ja sitten nopeasti heikkenemään ja rappeutumaan, mitä tulee aiempaan asemaan, vaikutusvaltaan ja vaurauteen.
Kennedy esitti lukuisten esimerkkien kautta, että yritys ylläpitää tällaista valtaa pakottaa kansakunnan tuhoisalle ylikuormituksen tielle. Globaalin imperiumin ylläpito vaatii massiivisia taloudellisia resursseja ja sotilaallista voimaa, sekä jatkuvaa valmiutta osallistua yhä kalliimpiin maailmanlaajuisiin sitoumuksiin, sotkuisiin konflikteihin sekä geopoliittisiin manöövereihin. Mitä kunnianhimoisempia nämä sitoumukset ja manööverit ovat, sitä vääjäämättömämmin seuraavat myös sotilaalliset tappiot, talouden alamäki ja kansallinen romahtaminen, Kennedy totesi.
Kennedyn kirja käsitteli monien historiallisten suurvaltojen nousuja ja kaatumisia. Sieffin mukaan teos julkaistiin kuitenkin väärään aikaan, eikä Kennedyn runsaasti dokumentoimia päätelmiä otettu lainkaan vakavasti Yhdysvalloissa. Kylmä sota oli juuri päättymässä. Neuvostoliitto oli kaatumassa ja kommunismi näytti häviävän. Yhdysvalloissa tapahtumat tulkittiin amerikkalaisen vallan voitoksi ja liberaalin kapitalismin ikuisen voittokulun alkusoitoksi.
Nyt, yli kolmekymmentä vuotta kirjan julkaisun jälkeen, on nähtävissä kuinka kaukaa viisas Bushin hallinnon neokonservatiivien pilkkaamaksi tullut Kennedy oli realistisine näkemyksineen. Kaikki kansalliset patologiat, talouden alamäki, hallinnollinen uupumus, yleinen rappio ja alati leviävä kurjuus, joita Kennedy toi esiin aiempien imperiumien iltahämäristä, kuvastivat nyt selkeästi myös Yhdysvaltojen kylmän sodan jälkeisen politiikan lopputuloksia.
Kennedyn teesi oli yksinkertainen ja selkeä: "unipolaariset hetket" ovat vain hetkiä, ne eivät kestä ikuisesti, vaikka siltä äkkiseltään näyttäisikin. Juuri yritys ylläpitää unipolaarista hetkeä globaalin ylivallan säilyttämiseksi, nostaa esiin vastavoimia, jotka haastavat tuon ylivallan, joka lopulta uupuu ja häviää, tehden tilaa taas uudelle järjestykselle.
Sukupolvea ennen kuin Kennedy julkaisi suurtyönsä, englantilainen historioitsija Correlli Barnett, julkaisi vuonna 1972 oman klassikkonsa The Collapse of British Power. Barnett keskittyi käsittelemään Ison-Britannian imperiumia, sen unipolaarista hetkeä, kun 1920- ja 1930-luvuilla Britannian hallitseva luokka, aivan kuten heidän amerikkalaiset seuraajansa, kuvittelivat omaavansa jumalallisen valtuutuksen toimia maailmanpoliisina, jonka itse Kaitselmus oli asettanut ylläpitämään ja levittämään käsityksiään oikeasta ja väärästä koko muulle maailmalle.
Englantilaisten oli kuitenkin pakko vastahakoisesti luovuttaa ylivalta-asemansa ja omistusoikeutensa laajoihin globaaleihin alueisiinsa. Saa nähdä, toteutuuko samanlainen vallanvaihto yhtä helposti Yhdysvaltojen ollessa kyseessä. Yhdysvaltojen establismentti, "syväksi valtioksi" kutsuttu, tähän asti toiminut valtiokoneisto, yhdessä sotateollisen kompleksin kanssa, näyttää myös Donald Trumpin presidenttikaudella yrittävän säilyttää valtansa, ja jatkaa sitoutuneena laajentumiseen, osallistuen erilaisiin konflikteihin, vallanvaihto-operaatioihin, ja geostrategisiin uhkapeleihin.
Kolmekymmentä vuotta kirjansa julkaisun jälkeen, historioitsija Paul Kennedyn varoitukset ovat yhä jääneet huomiotta. Yhdysvaltojen unipolaarinen hetki on jo ohi. Amerikka teeskentelee toki hallitsevansa maailmaa yhä haastamattona hypervaltana, mutta tämä on vaarallinen ja kestämätön ylivaltafantasia. Kansallisen katastrofin uhatessa on jo miltei liian myöhäistä herätä todellisuuteen.