Sivut

perjantai 9. marraskuuta 2018

Liberalismi ilman naamiota

Amerikkalainen Richard Houck on kirjoittanut 444-sivuisen kirjan, jonka tarkoitus on paljastaa "liberalismin syvin olemus". Mainittakoon heti kärkeen, että vaikka kirjan provosoiva nimi, Liberalism Unmasked, herätti kiinnostukseni, minua myös epäilytti, kuinka "amerikkakeskeinen" tai ennalta-arvattava teos tulisi olemaan.

Houckin kirjan on julkaissut Arktos-kustantamo, joka on profiloitunut eurooppalaisen uusoikeiston julkaisijaksi, kattaen teoksia esoteriasta politiikkaan, filosofiaan ja syväekologiaan, Julius Evolasta Alexandr Duginiin ja Alain de Benoistista Pentti Linkolaan. En itse katso kuuluvani puhtaasti "oikeistolaiseen" lokeroon, vaikka länsimaisen liberalismin ankara kriitikko olenkin, mutta arvostelukappaleen saatuani päätin katsoa, mitä Houckin kirja pitää sisällään.

Ensin muutama sananen kirjan kannesta. Kyseessä on kuvallinen viittaus John Carpenterin ohjaamaan kulttielokuvaan They Live (vuodelta 1988, tunnetaan Suomessa myös nimellä "Pahan kehä"), jossa vihamieliset avaruusoliot ovat hienovaraisesti orjuuttamassa ihmiskuntaa valtamedian avulla. Olioilla on hallussaan sekä avaruusteknologia että poliisivoimat, eikä Reaganin ajan amerikkalaisjuppi edes ymmärrä olevansa julman manipuloinnin kohteena. Duunari yrittää pelastaa elokuvassa maailman ja avata ihmisten silmät ymmärtämään, millaisessa vaarassa he ovat. Kai tämä jollakin tapaa kuvaa Houckin asennoitumista.

Kirjaa ei tietenkään kannata arvostella pelkästään kannen perusteella, mutta ehkäpä amerikkalaistyyppiset libertaarit ja vaihtoehto-oikeistolaiset olisivat osa kohderyhmää. Houck toki toivoo lukijoiksi heitä, jotka eivät vielä edes näe globalistisen liberalismin lävitse. Kirjan läpi kulkee vahva etnosentrinen vire, jossa lajityypillisesti käsitellään asioita väestönvaihdon kohteena olevan euroamerikkalaisen ja eurooppalaisen ihmisen näkövinkkelistä. Oletan, että joku voi vielä pöyristyä tällaisesta kirjasta, mutta minussa se ei herättänyt suuria tunteita puoleen tai toiseen.

Alussa Houck diagnosoi liberalismia modernin mielen sairaudeksi, jota ylläpidetään poliittisen painostuksen ja mediamanipuloinnin välityksellä. Liberalismin maailmankuvaan ei Houckin mukaan päädytä tutkimuksen tai kriittisen ajattelun myötä, vaan se omaksutaan dogmaattisen indoktrinaation ja suoranaisen aivopesun ja itsepetoksen välityksellä. Mediakasvatuksella on tässä oma oleellinen roolinsa, samoin kouluilla ja yliopistoilla. Perinteinen länsimainen sivistys on vaihtunut kaiken läpäisevän liberalismin kaltevan pinnan argumentointiin, jossa vastaanväittäjä leimataan nopeasti epäihmiseksi.

Kirja käsittelee liberalismin nykyisin tunnettuja opinkappaleita aina suvaitsevaisuudesta monikulttuurisuuden rikkauteen, rasismiin ja sananvapauden rajoittamiseen. Esimerkkejä tulee niin Yhdysvalloista kuin Euroopastakin, mutta jotenkin itselleni kaikki on jo niin useasti ennen kuultua ja luettua, että Houckin teos ei tunnu tarjoavan oikein mitään uutta. Ehkäpä se sopisi uudelle lukijalle, joka on liberaali, hyvin maahanmuuttomyönteinen, mutta joka kuitenkin uskaltaisi tutustua omat näkemyksensä kyseenalaistavaan teokseen?

Liberalismi yhdistetään kirjassa uusvasemmistolaiseen ajatteluun sekä feikkiin "konservatismiin", joka ei "konservoi" mitään, vaan tukee talouseliitin epäkansallisia päämääriä. En ole asiasta juurikaan eri mieltä; Suomessakin pinkin värin ja sateenkaaren tunnuksekseen valinnut Vasemmistoliitto pyrkii edistämään pitkälti samoja kyseenalaisia "arvoja" ja "oikeuksia" kuin liberaalit vihreät, Rkp ja kokoomuslaisetkin. Houck analysoi tätä kaikkea amerikkalaisesta perspektiivistä, kommentoiden liberaalin uusvasemmiston myönteistä suhtautumista massamaahanmuuttoon, feminismiin, kehitysapuun, sekä EU:n avoimien rajojen politiikkaan. Myös maahanmuuttajien rikollisuutta käsitellään esimerkkitapausten kautta. 

Amerikkalaisinta osuutta kirjassa edustaa neokonservatiivien ja juutalaisjärjestöjen, kuten AIPAC:in ja ADL:n arvostelu, Yhdysvaltojen siirtolaispolitiikan käsittely, kommentit demokraateista ja republikaaneista, Donald Trumpista, Hillary Clintonista, islamista, koulutuksesta, ilmastopolitiikasta, ulkopolitiikasta sekä etnisistä ryhmistä. Houck nauraa väitteille Venäjän sekaantumisesta Yhdysvaltojen vaaleihin, ja kysyy, miksei kukaan ole huolissaan esimerkiksi Israelin ja Yhdysvaltojen juutalaislobbyn huomattavasta vaikutusvallasta amerikkalaisessa politiikassa?

Houck on selkeästi niin sanottu "valkoinen nationalisti" (mikä on hyvin amerikkalainen ilmiö), mutta median korostamia ylivaltafantasioita hänellä ei ole. Aiemmin hän ei ollut edes kiinnostunut identiteettipolitiikasta, mutta jossakin vaiheessa oli vaikea olla huomaamatta, millaiseen suuntaan niin Yhdysvallat, kuin myös Eurooppa, tuo Houckin esi-isien synnyinseutu, oli muuttumassa. Demografinen muutos oli tosiasia. Houck selittää, kuinka liberaali media kirjoittaa mielellään kaikenlaisista "vähemmistöistä", joita meidän "olisi autettava", mutta sama puolueellinen media sivuuttaa täysin sen, että Yhdysvaltojen euroamerikkalaiset, ts. "valkoiset amerikkalaiset", sekä Euroopan unioniin kuuluvien entisten kansallisvaltioiden alkuperäiskansat ovat hyvin pian itsekin vähemmistöjen asemassa.

Houckin mukaan länsimainen kuluttaja tarvitsee herättelyä, mutta politikoinnin ja kirjoittamisen sijaan Houck itse mieluummin samoilisi metsissä ja ajelisi polkupyörällään syrjäseuduilla. Viktor Orbánin kaltaiset poliittiset johtajat voisivat hoitaa asiat kuntoon Euroopassa. Yhdysvaltojen kansojen sulatusuunissa valtaa pitävä, vihamielinen eliitti on vaikeampi pala. Läpi kirjan Houck kuitenkin esittää retorisen kysymyksen: entäpä jos roolit vaihtuisivat? Entäpä jos hänen edustamansa näkemykset olisivat liberalismin hegemonian sijaan määräävässä asemassa? Houckin mukaan tilanne on synkkä, mutta periksi ei tule antaa, eikä vaipua nihilistiseen epätoivoon.

Houck on tutkinut aihettaan huolella ja kirjan alaviitemäärä onkin melkoinen. Myös lainauksia löytyy yli kuusisataa kappaletta. Lähdemateriaali varmasti antaisi jollekin aiheeseen vähemmän perehtyneelle lisää mietiskeltävää. Toisin sanoen, joku identiteettipolitiikan keltanokka saisi Houckin tekstistä varmasti enemmän irti kuin minä. Jos Houckin kattava opus saa nuoremman polven lukijat kyseenalaistamaan liberalismin opinkappaleita ja globalistien hämäriä projekteja, niin sen parempi. Entäpä jos, kuten aiemmin mainitussa John Carpenterin kasariklassikossa, "Pahan kehä", olisi vielä murrettavissa?