Dokumentti pyrki valottamaan Kiinan nykyisen presidentin henkilöä ja hänen taustaansa, tietenkin länsimaisen arvomaailman läpi tarkasteltuna. "Kuka Xi Jinping oikeastaan on? Minkälaisen hinnan kiinalaiset ja muu maailma maksavat Kiinan vahvistumisesta ja vallan kasvamisesta?", kysyy myös Yle ikään kuin pelotellen.
Dokumentissa kuvataan Xi Jinpingin lapsuutta ja haasteellista tietä kohti Kiinan johtajuutta. New Yorkissa asuva kirjailija ja Kiinan hallinnon vastainen "demokratia-aktivisti" Yu Jie sanoo: "Xi Jinping on todennut että kommunismi on ainoa tie. Kommunismi Kiinassa ei riitä, vaan aatetta on levitettävä kaikkialle maailmaan." Näin annetaan ymmärtää, että Kiina pyrkisi levittämään kommunismiaan koko maailmaan, kuten Yhdysvallat liberalismia. Tosin amerikkalaisista ylivaltapyrkimyksistä ei meillä ole kriittisiä dokumentteja tietääkseni esitetty.
Kiinnostavin osio dokumentissa on, kun ryhdytään käsittelemään "Asiakirja numero yhdeksää". Vain kuukausi Xi Jinpingin virkaan astumisen jälkeen vuoden 2012 lopulla, vastustajat vuotivat lehdistölle salaisen asiakirjan, jonka Xin väitetään esitelleen puolueelle valtaan noustuaan. "Kuulimme siitä ensi kerran keväällä 2013", kertoo dokumentissa haastateltu professori Jean-Pierre Cabestan. "Se oli ankara hyökkäys liberaaleja arvoja vastaan."
Asiakirja paljastaa Kiinan huolen "vihamielisistä ulkomaisista voimista". Siinä väitetysti luetellaan Kiinalle ongelmallisia länsimaisia konsepteja. Ensimmäisenä on länsimainen edustuksellinen demokratia. Sen länsi haluaisi leviävän myös Kiinaan, yrittäen siten heikentää kiinalaista hallintojärjestelmää, puoluetta ja johtajuutta.
Myös länsimaisten ihmisoikeuksien promotointi kaikkialla valideina "universaaleina arvoina" koetaan Kiinassa uhaksi: lännessä annetaan ylimielisesti ymmärtää, että "vain hyväksymällä länsimaiset arvot, Kiinalla on tulevaisuus". Äärimmäistä yksilönvapautta korostamalla ja "kansalaisyhteiskuntaa" edistämällä yritetään tosiasiassa purkaa hallitsevan kommunistisen puolueen yhteiskunnallista perustaa. Tämä ei ole onnistunut.
Asiakirja numero yhdeksän mukaan länsimaisen uusliberalismin avulla yritetään vaikuttaa Kiinan talousjärjestelmään niin, että sekin kääntäisi kurssinsa kohti rajoittamatonta talouden liberalisointia, yksityistämistä ja marketisaatiota. Kiina on pyrkinyt säilyttämään valtion kontrollin talouselämästä eikä päinvastoin, kuten länsimaissa, jossa rahavalta määrää myös politiikasta.
Länsimaisen lehdistönvapauden mallin levittämisen taustalla on yritys haastaa Kiinan periaatetta, jonka mukaan mediakentän tulee olla ensisijaisesti valtion ohjauksessa ja noudattaa puolueen linjauksia. Vapaan lehdistön kautta länsimaista mädätyspropagandaa olisi helpompi viedä myös kiinalaisten ulottuville. Suomessakin "vastuullinen journalismi" noudattaa täysin mediatalojen taustalla vaikuttavaa angloamerikkalaista agendaa, joten toivottavasti Kiina ei ikinä sorru samaan.
Asiakirjassa mainitaan myös, että "historiallisella nihilismillä" pyritään horjuttamaan Kiinan kommunistista puoluetta ja uutta Kiinaa arvostelemalla ja kyseenalaistamalla sen menneisyyttä. Sama koskee Kiinan uudistumista ja sen "sosialismia kiinalaisilla ominaispiirteillä" (lännessä pyritään esimerkiksi osoittamaan, että Kiina on poikennut oikeaoppisesta sosialismista; meillähän näennäiset sosialistipuolueet, SDP ja Vasemmistoliitto, ovat täysin kapitalistisen liberalismin läpikyllästämiä).
"Asiakirja numero yhdeksän paljasti ensi kerran kokonaisuudessaan Xi Jinpingin henkilökohtaisen uskontunnustuksen", väittää liberaali kirjailija Yu Jie ranskalaisessa dokumentissa. "Sen julkaisu häivytti osaltaan monen kuvitelmat hänestä". Lehtimies François Bougon säestää: "Todellinen vaara [Xi Jinpingin mielestä] ovat siis yleismaailmalliset arvot ja liberaali demokratia. Vaarallisia ovat siis länsimaat." Jälleen länsimaisista arvoista puhutaan "yleismaailmallisina", eikä niitä saisi Kiinakaan kyseenalaistaa.
Vaikka on epäselvää, onko asiakirja edes oikeasti Kiinan hallituksen virallinen dokumentti, Kiinan politiikkaa seuranneille ja länsimaisen liberalismin kriitikoille tässä ei ole mitään uutta, yllättävää tai edes erityisen shokeeraavaa. Samanlaisia uhka-arvioita laativat myös muut suurvallat. On selvää, ettei Kiina halua länsimaisen elämäntavan ja liberaalin poliittisen ja taloudellisen orientaation vaikuttavan Kiinan tulevaisuuteen; eihän angloamerikkalaisesta kulttuurihegemoniasta ole seurannut juuri mitään hyvää meille suomalaisillekaan.
Kiinassa on ymmärretty analysoida myös entisen Neuvostoliiton kommunistisen puolueen tekemiä virheitä. Mihail Gorbatšovin epäonnistuneista uudistusyrityksistä on otettu opiksi, eikä Peking aio toimia samoin. "Kiinalaista unelmaa" viedään eteenpäin Kiinan omien pitkän tähtäimen intressien pohjalta, lännen painostuksesta piittaamatta. Koska Kiina on tällä hetkellä lännen uusi vihollinen numero yksi, ei tämä ranskalainen dokumentti varmasti jää ainoaksi, tai edes pahimmaksi, mitä Kiinasta tai presidentti Xi Jinpingistä tullaan tekemään.
Jos maailma jakaantuisi länsimaiseen liberalismiin ja kiinalaistyyppiseen, illiberaaliin kansallismieliseen sosialismiin, olisi hyvä jos liberalismia vastustavat puolueet ja toimijat Euroopassa tekisivät yhteistyötä Kiinan kanssa. Esimerkiksi Unkarin Viktor Orbán on jo kehunut hyviä suhteitaan Kiinaan. Vaikka Kiinan järjestelmän eri piirteistä voi olla montaa mieltä, olisi kuitenkin parempi, jos se onnistuisi syrjäyttämään vanhan liberaalin järjestyksen. Kuka tietää, ehkä sen jälkeen meilläkin voitaisiin omaksua euraasialaisemmin värittyneitä arvoja.