Filosofi John Stuart Mill uskoi, että liberaaleihin arvoihin pohjautuva universaali sivilisaatio olisi ihmiskunnan lopullinen määränpää. Tällainen ajattelu edustaa yhä liberalismin valtavirtaa, vaikka sen empiirinen perusta on hyvin pieni. Filosofi ja kirjailija John Gray suhtautuu liberalismiin kuitenkin epäillen. Hänen mielestään ei ole myöskään erityisen tieteellistä uskoa siihen, että liberaali elämäntapa, joka on ollut olemassa joissakin Euroopan maissa ja Pohjois-Amerikassa, leviäisi lopulta kaikkialle maailmaan. "Jos luotamme havaittavissa oleviin tosiasioihin ja suuntauksiin, on todennäköisempää, että liberaali maailmanjärjestys kuuluu jo menneisyyteen", Gray väittää.
Millin ajatukset sekulaarista liberalismista ja vapaudesta eivät loppujen lopuksi perustuneet rationaaliseen tutkimukseen, vaan länsimaiseen edistysuskoon. Millin aikana tällaiset käsitykset nojasivat eurooppalaiseen kolonialismiin ja kommunismin romahdettua näennäisen voitokkaaseen kapitalismiin. Illuusio siitä, että liberalismin ihmiskäsitys otettaisiin vastaan maailmanlaajuisesti, oli yhä voimissaan. Nyt puhutaan siitä, kuinka kapitalismista pitää äkkiä tehdä reilumpaa, jotta ihmisten usko liberaaliin demokratiaan palautuisi.
Liberaali maailmanjärjestys on kestänyt vain niin kauan kuin länsimainen hegemonia, jonka totalitarismia on pehmennetty ihmisoikeusjargonilla. Sen uusi, kaikista perinteistä riisuttu "arvopohja", on kuitenkin johtanut vain jakautumiseen, yhteenottoihin ja hämmennykseen. Sillä välin kun valtaosa lännestä on hyperliberaalin ideologian ja nativistisen populismin välisen kulttuurisodan lamaannuttama, ei-länsimaiset vallat pyrkivät kehittymään eri suuntaan.
Vaikka eurooppalainen hegemonia katosi sodan seurauksena, läntinen valta loi itsensä uudelleen Amerikka-johtoisessa kansainvälisessä järjestelmässä, joka otettiin käyttöön toisen maailmansodan jälkeen. Mutta nyt tämäkin järjestelmä on hajoamassa. Jos Venäjä rikkoo "sääntöpohjaista järjestystä", Kiina pyrkii muuttamaan sitä omaksi kuvakseen, ja Intia kulkee myös omaa tietään, Gray luettelee.
Lännen yhteiskunnat ovat myös sisäisesti purkamassa niitä vapauksia, joiden oletettiin leviävän kaikkialle maailmaan. Geopoliittisesti länsi on vahvasti riippuvainen autoritäärisestä järjestelmästä, jota teknologisesti kehittynyt Kiina on rakentamassa. Länsimaiset kommentoijat voivat kauhistella kiinalaista panoptikon-valvontayhteiskuntaa, mutta vain retoriikan tasolla vapautta korostava länsi on yhtä lailla lisännyt kansalaistensa orwellilaista valvontaa ja kontrollia.
Aika, jolloin länsi pystyi sanelemaan ihmisen kehityksen ehdot, on nyt ohi, väittää Gray. Silti yhä vallitsee harhaluulo siitä, että talouskasvu tuo liberaaleille arvoille lisäaikaa. Mantraa siitä, että kasvavat keskiluokat tulevat vaatimaan lisää liberaaleja vapauksia yhteiskuntien vaurastuessa, hoetaan yhä yrityskokouksissa ja akateemisissa seminaareissa. Todellisuus on kuitenkin toinen, eikä elintaso ole kohentunut. Tyytymättömyys leviää myös Suomessa, jossa asuu tilastojen mukaan "maailman onnellisin kansa".
Entäpä jos liberaali maailmanjärjestys itse oli vain historiallinen sattuma, joka ei ole toistettavissa? Kirjoittivatpa talouselämän julkaisut mitä tahansa, liberaali demokratia ja markkinatalousjärjestelmä ovat kriisissä. "Markkinat" ovat ohjanneet liian kauan poliittista elämää, ja tulokset eivät ole kehuttavia. Niinpä heiluri on heilahtanut jo toiseen suuntaan, ja siellä odottavat niin Putin, Erdoğan ja Xi Jinping, kuin myös eurooppalaiset populistit, sekä Ranskan keltaliivien tapaiset protestiliikkeet. Vaikka Trump ei tulisikaan valituksi uudestaan presidentiksi, Yhdysvaltojen rooli globaalina hegemonina on ohi, uskoo Gray.
Ongelma on siinä, että Euroopassa yhä kuvitellaan liberalismin voivan vapauttaa länsimaat niiden nykyisistä vaikeuksista. Tällainen ajattelu on auttamattomasti vanhentunutta, aivan kuten presidentti Sauli Niinistön usko transatlanttiseen yhteistyöhön. Liberaalit eivät kykene elämään ilman hybrististä uskoa siihen, että juuri he ja heidän ideologiansa vie koko muuta ihmiskuntaa eteenpäin. John Stuart Millin petollinen ajattelu antaa liberaalien ylläpitää harhakuvitelmiaan, vaikka liberaali maailma haihtuu heidän ympäriltään, ja länsikeskeinen järjestys korvataan uudella.