Sivut

torstai 16. toukokuuta 2019

Eurovaalit, EU ja Euraasia

Kävin sitten (ennakko)äänestämässä eurovaaleissa. Ehdokkaani vastustaa haittamaahanmuuttoa, EU:n liittovaltiokehitystä, eikä tue Suomen liittymistä sotilasliitto Natoon. Nämä olivat päällimmäiset kriteerit valinnalleni, mutta toki muitakin hyviä syitä löytyi. Brysseliin on saatava liberaalin euroglobalismin vastaisia voimia.

Vaikka meille kerrotaan, että suurin osa eurooppalaisista haluaa maansa pysyvän Euroopan unionissa, samaan aikaan yli puolet eurooppalaisista uskoo, että unioni tulee hajoamaan seuraavan 20 vuoden sisällä. Tämä selviää globalistien oman ajatushautomon ECFR:n (European Council of Foreign Relations) tekemästä tuoreesta tutkimuksesta. Mielipidemittaus toteutettiin eurovaalien alla 14:sta Euroopan maassa, jotka muodostavat yhteensä 80 prosenttia tulevan Euroopan parlamentin paikoista.

Helsingin Sanomat kirjoittaa, kuinka "Ranskassa, Saksassa, Belgiassa, Italiassa, Alankomaissa, Itävallassa, Slovakiassa, Romaniassa, Kreikassa, Tšekissä ja Puolassa enemmistö ihmisistä uskoo, että EU:n hajoaminen seuraavien vuosikymmenien aikana on realistinen mahdollisuus. Tutkituista maista ainoastaan Ruotsissa, Tanskassa ja Espanjassa EU:n luhistumiseen uskoo hieman alle puolet väestöstä."

Oikeistopopulistit, jotka vastustavat EU:n liittovaltiokehitystä, ovat vahvistaneet asemiaan Euroopan eri maissa. Kuten jo aiemmin kirjoitin, Italian sisäministeri Matteo Salvini on kokoamassa kansallismielisistä puolueista uutta, isompaa ryhmää europarlamenttiin. Tätä yritetään vesittää pelottelemalla kansaa populistien mahdollisilla Venäjä-yhteyksillä. Argumentit alkavat jo haukotuttaa, sillä niin usein niitä on toistettu. Sori vaan, Hanna Smith ja hybridiosaamiskeskus, ei mene läpi enää.

Kuvaavaa lienee myös, että Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker on ehättänyt varoittamaan ihmisiä äänestämästä "protestiksi" eurokriittisiä ehdokkaita ja puolueita. Keltaliivejä väkivallalla vastustava Ranskan presidentti Macron puolestaan yrittää kasata liberaalieuroglobalistista Renesanssi-ryhmää. Kotimaassaan epäsuosittu Macron haluaa myös luoda euroarmeijan pitämään kansat kurissa lähitulevaisuuden Eurafrikassa.

Jos nykymuotoinen unioni joskus hajoaa, se saa syyttää siitä vain itseään. EU on pyrkinyt koko ajan väkisin tavoitteisiin, joita kansalaisten enemmistö vastustaa. Väittäisin, että unioni olisi suositumpi ilman liiallista byrokratiaa, keskusjohtoisuutta, ja etenkin ilman järjetöntä avoimien rajojen politiikkaa, joka on johtanut kestämättömään massamaahanmuuttoon ja etnososiaalisiin konflikteihin. Valitettavasti Brysselin eurokraattien "paneurooppalainen visio" pitää sisällään juuri tällaisia elementtejä.

Nyt kun tarkemmin ajattelee, niin löyhä talousliitto, hieman saman tapainen kuin vuonna 1960 perustettu EFTA, Euroopan vapaakauppajärjestö, olisi oikeastaan riittänyt euromaiden "yhteisöksi": jo sen puitteissa Euroopan maat olisivat voineet käydä kauppaa keskenään ja globaalisti. Järjestö on muuten yhä olemassa, ja siihen kuuluvat Sveitsi, Norja, Islanti ja Liechtenstein.

Mutta Euroopan unioni suunniteltiinkin vain välietapiksi matkalla kohti globaalia järjestelmää, jota pieni talouseliitti hallinnoisi. Nyt projektin arkkitehdit ovat huolissaan siitä, ettei se olekaan enää heidän johtamansa Länsi™, joka yksin voi pyörittää maailmaa Yhdysvaltojen johdolla, vaan joukkoon pitäisi vielä sovittaa jotenkin Venäjä, vielä arveluttavampi nouseva suurvalta Kiina, ja monet muut maat, joita länsimainen liberalismi arvopohjineen ja ilmastovaatimuksineen ei erityisemmin inspiroi.

Mihin siis ollaan menossa? Joko EU kykenee kansallismielisten "lokalistien" myötävaikutuksella radikaalisti uudistumaan sisältä päin (mikä on epätodennäköistä), tai sitten ongelmat vain kasvavat. Ehkä EU kitkuttelee vielä entisenlaisena Yhdysvaltojen vasallina jonkin aikaa, kunnes massamaahanmuutto ja talouden ongelmat romahduttavat koko järjestelmän ja pankkiiritkin jäävät nuolemaan näppejään. Tämä voi olla vaarallista ja kaoottista aikaa, mutta ainakin globalistien tavoitteet kariutuvat, tai edes hidastuvat hieman.

On selvää, että Euroopan poliittisen suunnan täytyy muuttua: nyt kun Trumpin politiikka on alkanut vieraannuttaa eurokraatteja Yhdysvalloista, uudeksi strategiseksi kumppaniksi voisi nousta Venäjä ja Euraasian unioni. Yhdysvallat ja sen Euroopan sisäiset vasallit yrittävät tietysti estää tällaisen skenaarion toteutumisen. Lännen massiivinen informaatiosodankäynti ja hybridivaikuttaminen ovat läsnä suomalaisessakin arjessa.

Oikeistopopulistien visioiman "kansakuntien Euroopan" tulisi vapautua Washingtonin poliittisesta, taloudellisesta ja kulttuurisesta valvonnasta, jotta koko projektissa olisi jotain järkeä ja Euroopan maista tulisi itsenäisempiä. Toinen, radikaalimpi vaihtoehto on, että EU:n hajotessa ainakin jotkut maat Keski- ja Itä-Euroopasta liittyisivät Euraasian unioniin. Myös Kiina luo Eurooppaan ulottuvan silkkitiensä kanssa uusia strategisia vaihtoehtoja.