Yksi tällainen hahmo on Ranskan presidentti Macron, joka nousi tuntemattomuudesta poliittiseksi päättäjäksi miltei yksinomaan rahavallan suosiollisella avustuksella. Mediahuomio vaalien aikoihin keskitettiin täysin esittämään entinen Rothschildin sijoituspankkiiri varteenotettavana, vakavana haastajana Euroopan populistisille puolueille. Ja läpihän tämäkin poliittisesti kokematon eliittikoulujen kasvatti meni hyväuskoisten äänestäjien myötävaikutuksella.
Macron liittyi vastikään Yhdysvaltojen ja Englannin rintamaan Syyriassa. Hän sanoi viikko sitten, että hänellä on "todisteet" siitä, että Syyriassa tehtiin kemiallinen isku Assadin hallinnon toimesta. Mitään konkreettisia todisteita hän ei kuitenkaan ole esittänyt. Tämä on tyypillistä läntistä harhaanjohtamisen politiikkaa. Macron osallistui mielihyvin iskuun Syyriassa, vaikka kotimaan politiikassakin olisi riittämiin hankalia kysymyksiä ratkottavaksi.
Ranskalaiset ovatkin ryhtyneet protestoimaan ja lakkoilemaan Macronin uudistuspolitiikkaan jo vuodessa kyllästyneinä. "Meille mätkitään veroja, lisää veroja, maksuja ja lisää maksuja. Emme pärjää, kohta pimahtaa!", kertoi työuransa ambulanssikuskina tehnyt Jean-Felix Talonne, joka kannatteli selässään ”Macron on konna ja huijari” -pahvikylttiä eläkeläisten verotukseen reagoivassa mielenosoituksessa.
Kotimaansa ongelmien lisäksi Macron on aktiivisesti puskemassa eteenpäin yhä federalistisempaa Euroopan unionia, jolla olisi euroalueen yhteinen budjetti, oma talousministeriö ja jopa yhteinen puolustusbudjetti. Yksittäiset jäsenmaat joutuvatkin lähitulevaisuudessa luovuttamaan loputkin vähäisestä suvereniteetistaan euroalueen yhteisille päätöselimille.
Macron on myös samoilla linjoilla muiden EU-päättäjien kanssa siitä, että pakolaisaalto saa jatkua, sillä "Euroopan ja Afrikan kohtalot nivoutuvat yhteen". Siirtolaisvirta, joka Eurooppaan päätyy, on hänen mukaansa oleva tulevina vuosina "historiallinen", johtuen "ilmastonmuutoksesta" ja "paikallisista konflikteista".
Afrikka-asiantuntija ja antropologi Stephen Smith on arvioinut, että afrikkalaisten määrä voi kasvaa Euroopassa jopa sataanviiteenkymmeneen tai kahteensataan miljoonaan seuraavien kolmenkymmenen vuoden aikana. Tämä ennennäkemätön väestönsiirto on vielä vasta alkuvaiheessa. Macronille Afrikka on "lupaava, strategisesti tärkeä kumppani".
Macronia ja hänen hengenheimolaisiaan ei tunnu haittaavan, mikäli Euroopasta tuleekin "Eurafrikka" ja alkuperäiskulttuurit näivettyvät pois tehden tilaa uusille kuluttajamassoille. Tosin tämä skenaario tekisi lopun myös pohjoiseurooppalaisesta hyvinvointiyhteiskuntamallista, sillä näin laajamittainen maahanmuutto ja sosiaaliturvajärjestelmä eivät ole yhteensopivia. Jotenkin tuntuu, ettei tämä ole taloudellisen ja poliittisen eliitin mielestä lainkaan huono asia. Myös Euroopan komission tämänhetkinen puheenjohtaja Jean-Claude Juncker on toivottanut tällaisen muutoksen tervetulleeksi.
Elämme siis kiinalaisen kirouksen mukaan mielenkiintoisia aikoja. Ellei kaikki pääty sotimiseen tai ympäristökatastrofiin, väestönvaihto on tosiasia, jota ei hevillä pysäytetä enää tässä vaiheessa. Euroopan tulevaisuudesta päättävät valitettavasti Macronin taloudelliset taustavoimat, eivät Viktor Órbanin kaltaiset kansanjohtajat. Avoimien rajojen politiikka jatkuu, ja tulevaisuus näyttää ainakin tästä perspektiivistä aika synkältä.
