Yllättävää kyllä, vaalitappiostaan huolimatta keskusta on jälleen pääsemässä hallitukseen. Puolue yrittänee tässä seurassa korjata kurssiaan "piirun verran vasemmalle", Sipilän hallituksen yltiöliberaalin talouspolitiikan jälkeen. Kentällä puhutaan taas väyrysmäisesti jopa "alkiolaisuudesta".
Vaikka olenkin tyytyväinen, jos Kokoomus joutuu vihdoin oppositioon, tuleva hallituspohja ei sekään tunnu järin innostavalta. Suomessa ei oikein ole vaihtoehtoja, mutta olisin itse toivonut edes kahden suurimman vaalivoittajan, sosialidemokraattien ja perussuomalaisten, muodostavan hallituksen. Rinne tosin hyvesignaloi toistuvasti jo vaalikamppailun aikana, etteivät "Sdp:n ja perussuomalaisten arvomaailmat ja ihmiskäsitykset" kohtaa, joten se siitä sitten.
Sosialidemokraattien johdolla siirrymme nyt vain oikeistoliberalismista vasemmistoliberalismiin. Ongelma, jota ei haluta poistaa yhtälöstä, on nimenomaan se liberalismi, aina talouspolitiikasta länsikeskeiseen ulkopolitiikkaan ja epärealistiseen ihmiskäsitykseen. Rinteen hallitus jatkaa EU-federalismia, edeltäjiensä talouspolitiikkaa, sekä lännen sotakoneistoon sidottua ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Jos Rinteen hallitus haluaisi erottua edeltäjistään, sen pitäisi kyseenalaistaa Naton kanssa solmittu "yhteisymmärryspöytäkirja" eli isäntämaasopimus. Kun mukana ovat Nato-yhteensopivat Pekka Haavisto ja Anna-Maja Henriksson, tällaista ei tule tapahtumaan.
Rkp, tuo ruotsinkielisten liberaali pikku-Kokoomus, on aivan turha puolue Suomen eduskunnassa. Venäläisetkin ovat olleet osa suomalaista historiaa jo parin sadan vuoden ajan. Suomessa asuu vähintään 80 000 venäjää äidinkielenään puhuvaa asukasta, tulevaisuudessa ehkä vielä enemmän, mutta ei täällä silti ole venäläistä kansanpuoluetta. Toisin kuin suomenruotsalaiset, venäjänkielisten puolue saisi varmasti heti putinisti-syytöksiä osakseen.
En odota mitään järisyttävää paradigman muutosta suomalaisen politiikan kautta; siksi kiinnostukseni kohdistuukin enemmän kansainväliseen politiikkaan sekä geopolitiikkaan. Puolueuskollisten suomalaisten (tämä lienee muuten "itäisen auktoriteettiuskon" peruja, vaikka nykyään halutaankin olla niin "läntisiä") on ilmeisesti koettava joko uusi raju talouskriisi, tai sitten mielenmuutos tapahtuu peräpohjolassa muun maailman vanavedessä, ja meidän poliitikkomme ja talouseliittimme joutuvat vain sopeutumaan uusiin realiteetteihin.
Suomi teki mielestäni väärän valinnan liittymällä Yhdysvaltojen vasallivaltioihin ja väistyvään liberaaliin järjestykseen. Mitä tulee jäsenyyteemme Euroopan unionissa, olemme köyhtyvä periferia Euroopan laidalla ja poliittinen johtomme ajaa mieluummin ylikansallisia kuin kansallisia intressejä. Europarlamenttivaaleissa on seuraavaksi mahdollisuus edes symbolisesti keikuttaa venettä, ja äänestää mepeiksi edustajia, jotka ovat kriittisiä eurokraattien hulluimmille suunnitelmille. Odottaisin myös, että europarlamentin kansallismieliset yhdistyisivät Matteo Salvinin uuden ryhmän taakse.
Geostrateginen suurvaltapolitiikka piirtää jo suuntaviivoja uuteen aikakauteen, jossa erilaiset blokit kilpailevat ja illiberaali politiikka rysäyttää liberaalin demokratian jo ennestään rikkinäiset kulissit alas. Myös Trump on hieman siirtänyt Overtonin ikkunaa poliittisella epäkorrektiudellaan, mutta muuten Yhdysvallat jatkaa ulkopoliittisena uhkatekijänä. Joka tapauksessa kiinalainen vuosisata häämöttää edessämme ja Euraasia nousee. Poliittinen kenttä Suomessakin vaatisi radikaalia uudistamista; äänestäjiä houkuttelevia haastajia vanhoille puolueille ei vain näytä olevan.