 |
| Putin, Xi ja Rouhani |
Suomessa ja länsimaissa kohtalaisen tuntematon Shanghain yhteistyöjärjestö on paitsi 1,6 miljardin ihmisen talousalue, jonka jäsenmaiden pinta-ala kattaa noin 60 prosenttia maapallon maa-alasta, se on myös suurin kansainvälinen turvallisuuspoliittinen organisaatio. Toisin kuin Pohjois-Atlantin liitto, ts. sotilasliitto Nato, SCO:n maat eivät hyökkäile pommittamaan muita maita rauhanturvaamisen ja kriisinhallinnan varjolla.
SCO:n kokouksessa saman pöydän ääreen istuivat Kiinan Xi, Venäjän Putin, Intian Modi ja Pakistanin Imran Khan, yhdessä muiden yhteistyöjärjestön maiden eli Kirgisian, Kazakstanin, Tadžikistanin ja Uzbekistanin johtajien kanssa. Lisäksi järjestöllä on neljä tarkkailijajäsentä, Afganistan, Valko-Venäjä, Mongolia ja Iran. Dialogia käydään myös kuuden kumppanimaan, Armenian, Kambodžan, Nepalin, Sri Lankan ja Turkin, kanssa.
Toimittaja Pepe Escobar arvelee, että Shanghain yhteistyöjärjestö tulee kasvamaan merkittävästi ensi vuonna, Turkin ja Iranin mahdollisen täysjäsenyyden vuoksi. Tuolloin kaikki keskeiset tekijät ovat saman kattojärjestön alla Euraasian integraatiota silmällä pitäen. Nykyisessä geopoliittisessa tilanteessa ei ole mikään yllätys, että tärkeä osallistuja Kirgisian kokoontumisessa oli tarkkailijajäsenmaa Iran.
Iranin presidentti Hassan Rouhani ei säästellyt sanoja puhuessaan suoraan Putinin, Xi Jinpingin, Modin ja Imran Khanin kanssa saman pöydän ääressä. Hän syytti Trumpin Yhdysvaltoja "vakavaksi vaaratekijäksi alueensa ja koko muun maailman vakaudelle". Politiikan lisäksi Rouhani käsitteli kaupankäyntiä, ja tarjosi diplomaattisesti kaikille Shanghain yhteistyöjärjestön maiden yrityksille ja sijoittajille etuaseman Iranin markkinoille.
Trumpin hallinto on julistanut, vailla mitään todisteita, Islamilaisen tasavallan vallankumouskaartin "terroristijärjestöksi", ja väittänyt sen olleen myös Omaninlahden tankkeri-iskujen takana. Jo Kirgisian huippukokouksen aikana tämä narratiivi romahti, kun japanilaisen laivanvarustamon johtaja kumosi Yhdysvaltojen väitteet torpedoiskuista. Iranin ulkoministeri Javad Zarif on syyttänyt Valkoista taloa "sabotaasidiplomatiasta". Yhdysvaltojen historian valossa Omaninlahden hämäräperäiset tapahtumat eivät ole yllätys.
Kiinan presidentti Xi sanoi, että Peking jatkaa suhteiden kehittämistä Teheranin kanssa "muuttui tilanne millaiseksi hyvänsä". Iran on tärkeä solmukohta uudessa silkkitiessä, eli Vyö ja tie-hankkeessa. Iranin johdolle on selvää, että eurooppalaiset valtiot, Ranska, Britannia ja Saksa, eivät voi Yhdysvaltojen painostuksen alla pelastaa Irania taloudellisesti, joten ainoa tie eteenpäin on integroitua Euraasian taloudelliseen ekosysteemiin.
Intian Modi on vielä kahden vaiheilla ja peruutti viime hetkellä kahdenvälisen tapaamisen Iranin Rouhanin kanssa, vedoten läpinäkyvästi "aikataulusyihin", kertoo Escobar. Intia oli Iranin toiseksi suurin öljyn ostaja, ennen kuin Trumpin hallinto vetäytyi ydinsopimuksesta vuosi takaperin. Modi ja Rouhani ovat keskustelleet mahdollisuudesta, että Intia ryhtyisi maksamaan Iranin öljystä omalla valuutallaan, välittämättä Yhdysvaltojen sanktioista ja dollarin käytöstä. Toisin kuin Peking ja Moskova, New Delhi ei Israelin ja Yhdysvaltojen pelossa uskalla vielä uhmata Trumpin kauppasaartoa.
Modin Intian täytyy pian päättää, liittyykö se Kiinan silkkitiehankkeeseen ja integroituu Euraasian multipolaariseen järjestykseen, vai jatkaako se Yhdysvaltojen vasallina "indopasifisessa allianssissa", jonka Yhdysvallat yrittää kasata hillitäkseen Kiinan nousua. Ilmeisesti Modia yritetään vielä houkutella mukaan euraasialaiseen rintamaan: Putin kutsui Modin päävieraaksi syyskuussa Vladivostokissa pidettävään Itäiseen talousfoorumin kokoontumiseen. Myös Kiinan johtaja Xi haluaisi läheisempää kumppanuutta Intian kanssa.
Pakistanin johtaja Imran Khan vaikuttaa olevan selvillä siitä, että Pakistan voisi hyötyä kääntymällä Euraasian puoleen. Pakistanin, kuten myös Iranin, sijainti on sovelias edistämään myös Kiinan uuden silkkitien projektia. Pakistan on avoimesti myöntänyt "lähentyneensä" Venäjää "muuttuvassa maailmassa", ja suunnittelevansa Sukhoi Su-35-hävittäjien ja Mi-35M-hyökkäyshelikoptereiden hankintaa Venäjältä.
Iran on uuden silkkitien, Shanghain yhteistyöjärjestön ja Euraasian unionin tiekartan sydänalueella. Venäjä ja Kiina eivät Escobarin mielestä voi antaa Iranin kuristua Yhdysvaltojen otteessa. Iranilla on energiavaroja, valtavat sisämarkkinat, ja se taistelee etulinjassa niin jihadisteja kuin huume- ja asekauppiaiden salakuljetuksia vastaan; nämä kaikki ovat akuutteja huolenaiheita myös SCO:n jäsenmaille.
Moskova haluaa estää jihadistien pääsyn Kaukasiaan ja Keski-Aasiaan suunnittelemaan hyökkäyksiä Venäjän federaatiota vastaan. Iran puolestaan haluaa jatkaa öljyn ja kaasun kauppaa Yhdysvaltojen pakotteista huolimatta, sekä säilyttää asemansa Syyriassa. Teheran ei voi hyväksyä Moskovan ja Tel Avivin välistä epävirallista sopimusta, jonka varjolla Israel iskee Syyriassa oleviin Hizbollah-järjestön ja Iranin vallankumouskaartin kohteisiin Syyrialle annetusta venäläisestä ilmatorjuntajärjestelmästä huolimatta. Iranin, Syyrian, Israelin ja Venäjän intressien yhteensovittaminen vaikuttaa haasteelliselta.
Iran ei tietenkään laske täysin Venäjän, Kiinan tai minkään muunkaan maan avun varaan, vaan pyrkii varautumaan kansallisesti Yhdysvaltojen mahdollisia iskuja vastaan. Shanghain yhteistyöjärjestö ei ole, ainakaan vielä, mikään euraasialainen versio Natosta, mutta se pyrkii kuitenkin varmistamaan, ettei mikään yksittäinen valtio vaaranna toisten turvallisuutta ja siksi se tuomitsee amerikkalaisten sotasuunnitelmat. Tällä välin Yhdysvallat jatkaa Venäjän, Kiinan, Iranin ja muiden kilpailijoidensa mustamaalaamista ja sabotointia.