Sivut

keskiviikko 9. joulukuuta 2020

Digitaalinen rautaesirippu?

"Teknologiasota uhkaa laskea Kiinan ja Yhdysvaltojen väliin digitaalisen rautaesiripun", kirjoitti Helsingin Sanomat elokuussa, kun Trumpin hallinto halusi kieltää kiinalaisomisteisen Tiktok-sovelluksen Yhdysvalloissa.

Termiä "digitaalinen rautaesirippu" on käytetty muuallakin. Mitä se oikein tarkoittaa? Professori Michael Rectenwaldin mukaan rautaesirippu on laskeutunut silloin, kun länsimaiden teknogoljateista - Googlesta ja muista yhtiöistä - tulee hallitusten veroisia, joilta "hallitut", eli me kuluttajat, omaksumme teknoeliitin toivoman mentaliteetin.

Mikä tällainen "mentaliteetti" sitten on? Se on liberaalidemokratian sanamagiaan uskomista ja länttä hallitsevan eliitin vaatiman elämäntavan hyväksymistä. Tavoitteena on asenteellinen ja yhteiskunnallinen muutos. Trumpin häviö tekee heidän toivoakseen lopun myös eurooppalaisesta populismista, joka on ainakin näennäisesti hangoitellut globalistien markkinoimaa, liukuvaa uusidentiteettiä vastaan.

"Rautaesirippu" laskeutuu, kun nämä eliitin omistamat jättiyritykset määräävät kaikesta yhteiskuntaelämästä. Yhtiöiden toimitusjohtajat eivät näe itseään enää valtion alihankkijoina tai kumppaneina, vaan korkeamman eliitin edustajina, joiden moraalinen velvollisuus on ohjata ja muokata länsimaiden ja muunkin maailman tulevaisuutta.
 
Yhdysvaltojen presidentinvaalien myötä olemme saaneet konkreettisen näytteen siitä, miten digijätit kuten Twitter ja Facebook sekaantuvat röyhkeästi vaaleihin ja pyrkivät vaikuttamaan lopputulokseen. Yhdysvaltojen istuvan presidentin kommentteja poistetaan mielivaltaisesti tai julkaistaan varoitusten kera. Eliitille uskollinen faktantarkistaja poistaa narratiiviin sopimattoman sisällön.
 
Tällainen digivaikuttaminen ei tule rajoittumaan vain Yhdysvaltoihin, sillä Euroopassakin on "populisteja" ja "paheksuttavia valtioita" (kuten murheenkryynit Unkari ja Puola). Änkyrämaiden eteen Bryssel laskisi mielellään ulossulkevan "esiripun", ellei pelkona olisi dominoefekti, jota Britannian brexit ei vielä saanut aikaan.

Kuten Alastair Crooke toteaa, tällä esiripulla ei ole oikeasti mitään tekemistä "lain" tai "oikeusvaltioperiaatteen" kanssa. Bryssel ei edes salaa tyytymättömyyttään siitä, että monet konservatiivisemmat Keski- ja Itä-Euroopan jäsenvaltiot eivät allekirjoita EU:n kovan ytimen liberaaleja, "edistyksellisiä" arvoja ja visiota monietnisestä, massamaahanmuuton rikastamasta unionista.
 
Digiyhtiöt ovat länttä hallitsevan kalergilaisen eliitin apuna rankaisemassa toisinajattelijoita, jotka eivät suostu mukautumaan. Niillä on kyky vaientaa, julistaa pannaan ja muilla tavoin hankaloittaa päivittäistä elämää ja kanssakäymistä ihmisten välillä. Samalla ne mainostavat omaa filosofiaansa ja puolustavat kärjistävää "woke-kulttuuria".
 
Valtiotasolla Venäjän, Valko-Venäjän, Iranin ja muiden vastaavien lisäksi Kiina on erityisesti esillä, sillä sen katsotaan uhmaavan lännen "demokratian ja vapauden" voimia. Lännen jättifirmat haluaisivat monopoliaseman myös idän suunnalla. Kiinaan ei Facebookilla ole vielä asiaa ja Venäjäkin on kokeillut maan sisäisen verkkoinfrastruktuurin eristämistä globaalista internetistä.
 
Todellisuudessa ylikansallinen finanssieliitti, suuryritykset, ja niiden mukana kaikki maat, ovat tavalla tai toisella mukana kvanttikilvassa, joka johtaa kohti teknofeodaalista maailmankylää. Kuka on lopulta "liian suuri kaatuakseen"? Mitä merkitystä tällä on tavalliselle kansalaiselle, joka joutuu enemmän tai vähemmän nuristen sopeutumaan kulloinkin vallitsevaan tilanteeseen?
 
Juuri nyt on meneillään (korona)rokotekriittisten vastarinnan murtaminen. Lännen valtamedia yrittää osoittaa, miten ajatella ja toimia oikein. "Tolkun ihminen" luottaa asiantuntijoihin ja ottaa rokotteen heti kun mahdollista. Tässä projektissa erimieliset yritetään vaientaa, tai ainakin varjobännätä internetin pimeisiin syövereihin. Onnistumisprosentti saattaa olla korkea, vaikka kaikkia ei saataisikaan vaihtamaan puolta.
 
Onko tällainen "yhtenäisyyden ylläpitäminen" mahdollista? Ylimielisyys saattaa vielä kostautua niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin. Mitä jos puoli Amerikkaa hyljeksii tulevaa presidenttiä? Entä mitä tapahtuu, jos Bryssel jatkaa oman progressiivisen näkemyksensä junttaamista läpi väkisin? Sovittamattomat erimielisyydet ja polarisaatio saattaa johtaa uusiin konflikteihin. Geopolitiikkaankin tällä on vaikutuksensa.