 |
| Haavisto ja Lavrov |
Meillä on jo uutisoitu "jyrkistä näkemyseroista" ja siitä, kuinka Haavisto edusti Venäjällä erityisesti Euroopan unionia.
Tilaisuus oli kaikin tavoin myötähäpeää aiheuttava: lehdistötilaisuudessa Haavisto luki tekstinsä paperista kuin koulupoika luokan edessä. Konkaridiplomaatti Lavrov ei toisten valmistelemia tekstejä tarvinnut.
Haavisto nosti esiin Navalnyin tapauksen, Krimin ja tyypilliset EU:n ja Venäjän väliset kipupisteet. Hänen piti muistuttaa, että "Suomi on EU:n jäsen ja EU:n kannat ovat
myös Suomen kantoja". Jos EU:n kanta Venäjään joskus muuttuisi suopeammaksi, olisiko se sitten enää Amerikan alusmaana toimivan Suomen kanta?
Venäjällä ymmärretään, että Suomen on pakko toistaa Brysselin väitteitä, olivatpa ne suomalaisille intresseille kuinka epäedullisia tahansa. Lavrov puolestaan painotti "kahdenkeskisen yhteistyön merkitystä", mutta eurostoliiton kuuliaisena apupoikana Haavisto kiirehti kiistämään tämänkin tulkinnan. Vain EU:n näkemys merkitsee, ei Suomen.
Jos mittarina käytetään valtiollisia intressejä, Haaviston visiitti Venäjällä epäonnistui täysin. Mistään Suomea hyödyttävästä ei sovittu, vaan ulkoministeriön tiedotteessakin mainittiin täysin toisarvoiset asiakohdat.
Haavisto toisti tylsämielistä eurojargonia Navalnyistä, Vuoristo-Karabahin konfliktista sekä Valko-Venäjän ja Ukrainan tilanteista. Mitä nämä asiat Suomelle kuuluvat? Yhteistyöstä puhuttiin ilmeisen pintapuolisesti vain arktiseen alueeseen ja ympäristösuojeluun liittyen.
Koska EU:n koronarokotteen toimitukset tökkivät, Lavrovin olisi kannattanut tarjota Suomelle Sputnik-rokotetta. Tietenkään tähän ei olisi suostuttu, sillä toisin kuin venäläisrokotteen tilanneelta euromaa Unkarilta, Suomelta ei mikään "kahdenvälinen sopiminen" tunnu enää luonnistuvan.
Haaviston Venäjän vierailua ovat jo kehuneet ne tyypilliset tahot, joille on Suomen valtioetua tärkeämpää mielistellä Atlantin takaista, dementoituvaa, mutta yhä johtajuudesta haaveilevaa Amerikkaa. Varmaan löytyy niitäkin kovan linjan Nato-oikeistolaisia, joiden mielestä Haavisto ei ollut Venäjällä riittävän jyrkkä.
Virallinen Suomi ei ole enää vuosikausiin ollut mikään uniikin kansakunnan asuttama suvereeni valtio. Se on masentava ja henkisesti sairas paikka; transatlanttisen vieraseliön saastuttama periferia, jonka valta(vale)mediassa silmitön Venäjä-vastaisuus - vastenmielinen "ryssäviha" - yhdistyy kansallisvastaiseen länsiliberalismiin.
Haavisto muisti nostaa esiin myös Tšetšenian seksuaalivähemmistöjen ongelmat. Ei mikään ihme, että venäläismediassa Euroopan unionista on joskus käytetty pilkkanimeä "Gayrooppa".