Demokraattien Trumpiin kohdistama stalinistinen näytösoikeudenkäynti heijastaa Yhdysvaltojen meneillään olevaa hajoamista, väittää Paul Craig Roberts.
Vallalla oleva kaksinaismoralismi ja piittaamattomuus todistusaineistosta ovat Robertsin mukaan vain esimerkkejä amerikkalaisen yhteiskunnan instituutioiden korruptoituneisuudesta.
Roberts viittaa Andrei Martyanovin uuteen kirjaan, joka käsittelee Yhdysvaltojen tulevaa romahdusta. Amerikka on kohtaamassa talouden realiteetit ja yhteiskuntapoliittiset syy- ja seuraussuhteet, joiden rinnalla 20-luvun suuri lamakin tulee kalpenemaan.
Martyanov kirjoittaa, ettei Yhdysvallat edes ole mikään oikea valtio; se on vain kokoelma kansoja vailla omaa maata. Kansakunta vaatii ihmisiä yhdistävän tekijän, eikä Yhdysvalloilla ole sellaista. Ronald Reaganin hallinnossa aikoinaan työskennellyt Roberts vaikuttaa olevan samaa mieltä.
Martyanovin mielestä Iowan valkoisella maanviljelijällä, Manhattanin juutalaisella lakimiehellä ja Bronxin mustalla räppärillä ei ole juuri mitään yhteistä. He tarkastelevat maailmaa, Amerikkaa ja omaa paikkaansa siinä, täysin eri tavoin, eivätkä nuo näkövinkkelit ole yhteen sovitettavissa.
Yhdysvallat "kansojen sulatusuunina" on osoittautunut epäonnistuneeksi ihmiskokeeksi. Amerikan monet etniset ryhmät eivät ole assimiloituneet yhdeksi kansakunnaksi, vaan ne elelevät edelleen etäällä toisistaan ja ajavat vain omia intressejään kokonaisedun kustannuksella.
Jopa Yhdysvaltojen perustajiin ja heidän perustuslaissa esittämiinsä ajatuksiin suhtaudutaan nykyään erittäin kriittisesti. Demokraattipuolue on hyödyntänyt myyttiä "valkoisesta ja rasistisesta Amerikasta" ja vahvistanut narratiivia, joka legitimoi identiteettipolitiikkaan perustuvan käyttäytymisen.
Kun amerikkalainen valtamedia, opetusjärjestelmä, suuryritykset ja demokraattien puolue-eliitti hyökkäävät kuvitteellista "valkoista Amerikkaa" vastaan, tuomiten Trumpin kannattajat "epäkelvoiksi", "rasisteiksi" ja "demokratian vihollisiksi", yhtenäisyydestä on turha edes puhua.
Mustien, latinojen ja juutalaisten eturyhmät saavat rutiininomaisesti vaatimuksensa läpi, mutta "euroamerikkalaisille" säännöt ovat toiset. Koska Amerikan epäyhtenäisyys on näin institutionalisoitu politiikassa, maan hajaannus on ollut vain ajan kysymys.
Diversiteettipainotukset ulottavat vaikutuksensa jo kaikille aloille. Eksaktit tieteet fysiikasta biologiaan ovat saaneet taipua poliittisen korrektiuden edessä. Tämän päivän Amerikassa jopa matematiikka on "rodullistettu". Martyanov raportoi kirjassaan, kuinka Seattlen koulupiirin etnisten opintojen neuvoa-antava komitea on julistanut matematiikan "rasistiseksi".
Komitea julkaisi viime syyskuussa muistiinpanonsa matematiikan sisällyttämisestä etnisten opintojen viitekehykseen. Komitea pyrkii vallalla olevan "woke-kulttuurin" mukaisesti liittämään jopa matematiikan "rotusorron historiaan"; "rasistinen" matematiikka lisää komitean mukaan "eriarvoisuutta".
Martyanov esittää kirjassaan lukuisia esimerkkejä amerikkalaisen yhteiskunnan disintegraatiosta. Lännen warholilainen "viidentoista minuutin kuuluisuus" alkaa olla ohi, eikä Yhdysvallat kykene enää vakuuttavasti esittämään maailman johtajaa.
Lännen johtajista on tullut oman teeskentelynsä uhreja. He kuvittelevat yhä pitävänsä geopolitiikan kortteja käsissään, vaikka Putinin Venäjä ja Xi Jinpingin Kiina ovat jo voittaneet heidät tässä pelissä, Roberts arvioi.
Lännen itsepetos asettaa koko länsimaisen kulttuurin fyysisen selviytymisen hengenvaaraan. Poliittinen eliitti ei enää hallitse kannibalistisia voimia, jotka se on päästänyt irti. Kuten ranskalainen sanonta kuuluu, vallankumous syö omat lapsensa.
Amerikan eliitti julistaa uskoaan "amerikkalaiseen poikkeuksellisuuteen" eli Washingtonin moraaliseen oikeuteen toimia maailmanhegemonina, mutta samalla se itsetuhoisesti epävakauttaa Yhdysvaltoja hyökkäämällä maan perustajien etnisyyden ja arvojen "systemaattista rasismia" vastaan.
Jos Yhdysvallat on rakennettu rasismille ja orjuudelle, kuten sen omat yliopistot ja julkiset koulut opettavat, mikä on niin korvaamatonta maassa, jonka "poikkeuksellisuus" pohjautuu sortavaan järjestelmään? Eikö myös arrogantti, muihin maihin kohdistuva "demokratia-aktivismi" ole rinnastettavissa kolonialismin ajan rasismiin?
Tämä ilmeinen ristiriita on jäänyt vuosikausia vaille huomiota, mikä lienee osoitus kognitiivisesta dissonanssista. Washington on perustellut pommituksiaan ja miljoonien ihmisten maanpakoon ajamista kahdeksassa eri maassa "demokratian viemisellä", hallitsevan eliitin varastaessa maan omatkin presidentinvaalit.
Robertsin mukaan "Bidenin laiton hallinto" ei salaa vihamielisyyttään Amerikan perustavaa etnistä ryhmää kohtaan. Hallinto onkin täytetty seksuaalivähemmistöjen edustajilla, mustilla ääriaineksilla ja juutalaisilla, jotka inhoavat "Trumpin epäkelpoja", "kotimaisiksi terroristeiksi" leimattuja tavallisia amerikkalaisia. Bidenin hallinto tuntuu julistaneen sodan valkoisia heteromiehiä vastaan.
Lisääntynyt polarisaatio ja kärjistyneet näkemyserot jättävät Yhdysvallat äärimmäisen heikkoon asemaan. Samaan aikaan hajoavan imperiumin hallitsijat kiihdyttävät konflikteja Kiinan, Venäjän ja Iranin kanssa. Provokatiivisen Robertsin mielestä on aiheellista kysyä, hajoaako Yhdysvallat ennen kuin se tuhotaan sotilaallisesti.