Kovan brexitin johtohahmoksi päätynyt Johnson aikoo viedä Britannian ulos Euroopan unionista lokakuun 31. päivä, joko uuden sopimuksen kanssa tai ilman. EU-johtajat ovat puolestaan sanoneet, että sopimusta ei enää avata. Brittiparlamentti on nyt jäänyt kesätauolle, ja palaa töihin vasta syyskuun alussa. Silloin istuntopäiviä ennen EU-eropäivää on jäljellä vain parisenkymmentä.
Johnson ja hänen seuraajansa edustivat konservatiivipuolueen vähemmistösiipeä kovan brexitin suhteen, mutta nyt uusi hallitus seisoo EU-eron takana. Boris haluaa "energisoida" Yhdistyneen kuningaskunnan ja tehdä siitä "parhaimman paikan maan päällä". EU:n yhteyksiä eivät britit enää hänen mielestään tarvitse, vaan kauppaa voidaan käydä omin päin. Pääministerin puheessa mainittiin myös "fantastinen uusi agenda", jota Britanniaa varten ollaan työstämässä.
Johnson luetteli joitakin parannusehdotuksia brittiyhteiskuntaan. Hän aikoo vahvistaa poliisivoimia, jotta räjähdysmäisesti kasvanut katurikollisuus saataisiin kuriin. Hän on ajatellut myös sijoittaa rahaa infrastruktuuriin ja tietoliikenteen kehittämiseen. Johnson haluaa priorisoida hallituksen rahoitusta kouluille ja opiskelulle.
Cunninghamin mielestä tämä kaikki kuulostaa teoriassa hyvältä. Boris ei vain ole vielä tuonut esiin talouspoliittisia yksityiskohtia, eikä sitä, miten tuo kaikki rahoitetaan. Johnsonille tyypilliseen tapaan, hänen ensimmäinen puheensa Downing Street 10:n uutena asukkaana oli innostunutta tekstiä vailla konkreettista sisältöä. Eurokriittisille se oli varmasti mieluisaa kuultavaa muuallakin kuin Englannissa.
Johnson on jo täyttänyt uuden kabinettinsa kovan linjan brexiteereillä, jotka jakavat hänen yläluokkaisen yksityiskouluelitisminsä sekä uusliberaalin talouspolitiikan, sotaisasta ulkopolitiikasta puhumattakaan. Hänen valintansa ulkoministeriksi on Dominic Raab, joka Johnsonin tavoin kärsii vaikeasta russofobiasta ja on vakuuttunut siitä, että paha Putin on vakooja Skripalin salamurhayrityksen takana. Myös Iranin kanssa Britannia pelaa kovaa peliä, eikä suostu esimerkiksi kaapattujen tankkerien vaihtoon.
Cunningham väittää, että uusi brittihallitus hellii romanttisia kuvitelmia siitä, kuinka EU-eron myötä Britannia palauttaa "suuruutensa". Brittiläisille kansallismielisille "kulta-aika" ulottui viktoriaanisesta Englannista 1900-luvulle. Tuolloin Britannia kävi läpi teollisen vallankumouksen ja rakensi kolonialistisen imperiumin, joka peitti alleen ison osan planeettamme pinta-alasta. Auringon ei koskaan pitänyt laskea brittiläisen imperiumin yllä, mutta toisin tietenkin kävi, kuten kaikille imperiumeille ennen pitkää.
Johnsonille ja hänen etuoikeutetulle luokalleen, britti-imperiumin menneisyys näyttäytyy aina suuruuden aikana, jolloin "Britannia hallitsi aaltoja". Heidän maailmansa on voittajien ja eliitin maailma, arvioi Cunningham. Johnson saattaa ajatella, että brexitin myötä on mahdollista muuttaa kurssia ja palauttaa osa menneistä kunnian päivistä. Tai sitten hän tietoisesti näyttelee sovittua roolia. Vaikka EU:n uusliberalismi ansaitsee kritiikkinsä, ei Johnsonin talousajattelu poikkea siitä mitenkään radikaalisti. Epävarman tulevaisuuden takia on kuitenkin ymmärrettävää, ettei osa briteistä haluaisi lähteä EU:sta ilman tietoa tulevasta.
Boris Johnsonin pääministerikaudella Britannia tulee esiintymään "itsenäisenä" ja elitistisenä maana. Ulkomaista pääomaa halutaan houkutella Lontooseen, mutta miten käynee. Uusi konservatiivihallitus jatkaa tietysti uusliberaalia talouspolitiikkaa. Rikkaille ja suuryrityksille on tiedossa verohelpotuksia, köyhät pärjätköön omillaan. Cunninghamin mielestä nyky-Englanti näyttää surkealta paikalta, jossa rikollisuus, kodittomuus, työttömyys ja huono-osaisuus lisääntyvät, samalla kun Johnsonin uusimperialistit haluavat Trumpia matkien tehdä pikku-Britanniasta taas "suuren".
Vaikka Johnson ilmaisi haluavansa "yhdistää" Brittein saarten kansat, kuusikymmentä prosenttia briteistä ei tilastojen mukaan erityisemmin arvosta miestä. Puolet briteistä suhtautuu epäillen myös kovaan brexitiin, väittää Cunningham. Skotit haaveilevat yhä itsenäisyydestä ja Irlantia vaivaa rajakysymys. Johnson on yrittänyt lievittää eropaineita puhumalla Skotlannin, Walesin ja Pohjois-Irlannin kesken jaettavasta 300 miljoonan punnan kasvupaketista.
Jos Britannian EU-ero toteutuu, se on valtava takaisku unionille, mutta ei välttämättä globalisteille. Vaikka periaatteessa kannatankin Britannian EU-eroa (koska nykyisenlainen, kalergilainen EU, on monin tavoin epäonnistunut projekti), EU:n disintegraatio saa rahavallan kosmopoliitit luultavasti vain toteamaan, että unioni epäonnistui, koska se ei ollut tarpeeksi keskusjohtoinen ja yhtenäinen. Brexit ei uhkakuvista huolimatta vahingoita todellisia raharikkaita ja globalismia ajavia tahoja.
Globaali talous on uuden kriisin alussa, kuten monet taloustieteilijät ovat laskeneet. Niinpä brexit, Trump, ja kaikki muu talouden ja politiikan epävakaus, saattaakin vain tuoda lähemmäksi suurpääomapiirien ja joidenkin ylimielisten elitistien himoitsemaa "globaalihallintoa". Kansantalouksia on heikennetty romahduksen partaalle. Onko tämä uhkaava romahdus ja lamakausi tarkoitettu luomaan kaaos, joka saa pelokkaat massat kannattamaan suurempaa keskusjohtoisuutta?
Vaikka osa pankeista voikin kaatua, pankkiireilla ei ole pienintäkään tarkoitusta ottaa vastuuta tulevasta finanssikriisistä. Kaatuuko kaikki lopulta populistipoliitikkojen niskaan? Tehdäänkö suvereeniutta vaativista kansallismielisistä, euroskeptikoista ja globalismin vastustajista syntipukkeja, jotta järjestelmä saadaan resetoitua, ja massat hyväksymään uusi vaihe globaalin korporaatiovallan suunnitelmissa? Keksiikö joku syyttää tästäkin Venäjää?