Määritelläänpä ensi alkuun hieman näitä globalisteja. Kuten Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri Benjamin Disraeli jo vuonna 1844 sanoi, "maailmaa hallitsevat kokonaan toisenlaiset henkilöt, kuin mitä kuvitellaan kulissien ulkopuolella". Globalistit koostuvat vaikutusvaltaisista perheistä, pankkiirisuvuista, kuningashuoneista, talouselämän ja poliittisen eliitin huipulla (tai niiden taustalla) vaikuttavista todellisista vallanpitäjistä ja kansainvälisten suuryritysten ja mediakonsernien omistajista. Toki kuka tahansa voi sanoa olevansa globalisti, tai kannattavansa globalisaatiota, mutta tämän kirjoituksen yhteydessä keskitytään etuoikeutettuun "yhteen prosenttiin".
Globalisteja tuntuu yhdistävän erityisesti kansainvälisyys sekä taloudellisen ylivallan ideologia. Kansallisia rajoja ja nationalismia he tuntuvat vastustavan, Israelin etnokratiaa ja poliittista sionismia lukuun ottamatta. Heillä itsellään ei ole yhteistä kansakuntaa, eikä samaa poliittista suuntautumista. Globalisteilla ei ole yhteistä kulttuuritaustaa tai uskontoa, heitä löytyy sekä idästä että lännestä. Heillä ei ole todellista uskollisuutta mihinkään valtavirran aatteeseen tai tavallisten ihmisten liikkeeseen. Globalistiklikin jäseniä löytyy monista maista, ja he ovat erittäin hyvin verkostoituneita.
Globalistit ovat tähän asti tukeutuneet pääsääntöisesti länsimaiseen järjestelmään, mutta he ovat jo hyvissä ajoin solmineet suhteita myös itään, esimerkiksi Kiinaan ja Intiaan. Lähi-idässä heillä on strategisina kumppaneinaan Israel ja Saudi Arabia. Iso-Britannian valtakauden jälkeen globalismin moottorina on toiminut maailmansotien jälkeen luotu, angloamerikkalainen, liberaaliin demokratiaan pohjautuva, Yhdysvaltojen johtama järjestys. Tätä yksinapaista järjestystä on myös kritisoitu, ja sen tilalle on esitetty moninapaisen, multipolaarisen maailman mallia.
Vaikka olen itsekin vaihtoehtoisen maailmanjärjestyksen kannattaja, ei minulla ole pienintäkään epäilystä siitä, etteivätkö globalistit toimisi myös jälkiamerikkalaisessa maailmanjärjestyksessä, sitten kun se jollakin tapaa toteutuu. Vaikka Yhdysvaltojen vaikutusvalta oletetusti väheneekin, ei se aivan kokonaan katoa. Idän ja lännen tämän hetkinen geopoliittinen riitely ei myöskään ole este bisnekselle ja yhteistyölle, kun toimitaan vallan ylimmällä tasolla, jossa kansakunnat ja valtiot ovat pelinappuloita pienten piirien poliittisille ja ennen kaikkea taloudellisille intresseille.
Yhdysvaltojen ja Kiinan välille puhjennut kauppasota ei ole välttämättä mikään huono asia globalistien kannalta. Jos tarkastellaan tilannetta avoimin mielin, on otettava huomioon mahdollisuus, että Kiinan silkkitieprojekti sekä dollarin korvaaminen jollakin muulla maailmankaupan valuutalla, ei välttämättä johda sen monenkeskisempään maailmaan, vaan lujittaa uudella tavalla globalistien valtaa kulissien takana. Myös Kiinan presidentti Xi puhui Maailman talousfoorumissa Davosissa kansainvälisestä yhteistyöstä ja globalisaatiosta positiiviseen sävyyn.
Mikä sitten oikeasti muuttuu, jos Yhdysvallat ei enää edustaisikaan globalismia, vaan joku toinen valta, tai näennäisesti useampi sellainen? Itse toivoisin, että pääsisimme eroon edes aikansa eläneestä liberaalin demokratian illuusiosta, poliittisesta korrektiudesta, ihmisoikeusjargonista ja falskeista vallanvaihto-operaatioista. Mutta kuten sosiaalisen median sensuurista voidaan päätellä, näin ei aivan pian tule käymään. Nykyteknologia mahdollistaa poliisivaltiomaisen kontrollin. Otteen kiristyminen saattaa tosin johtaa lisääntyvään epävakauteen ja yhteiskunnallisiin levottomuuksiin.
Globalistien luoma kapitalismi on näet järjestelmä, jonka omat systeemivirheet johtavat väistämättä kriisiin. Tasapaino palautuu vain systeemin radikaalin päivittämisen myötä. Jää nähtäväksi, korvaako liberaalin demokratian kiinalaisen sosialismin kaltainen järjestelmä eurooppalaiseen kontekstiin suhteutettuna. Oma lukunsa on mantereen nopeutettu monietnistäminen, jolloin kulttuurien ja valtioiden viimeisetkin erityispiirteet saadaan katoamaan. Tämäkin on yksi globalistien aikaansaannos, mutta kokoomuslaisia globaalikansalaisia se ei häiritse; heidän ei tarvitse elää monikulttuurisissa kaupunkilähiöissä.
Globalismin käynnissä olevasta muodonmuutoksesta huolimatta, kansalaisten orwellilainen valvonta tulee jatkumaan. Sosiaalisen median sensurointia ja käyttäjien luotettavuuden arviointia on jo verrattu Kiinan sosiaalisen krediitin arviointijärjestelmään. Väärinajattelijoiden ("rasistien" ja "fasistien") luottokorttimaksujakin on jo maailmalla evätty, joten mihinkään vapaaseen yhteiskuntaan ei olla menossa. Muuttuisiko meno, jos kansallismieliset populistit nousisivat valtaan EU:n sisällä tai unioni hajoaisi? Vaikea sanoa, poliitikoilla ei näytä olevan merkittävässä määrin itsenäistä valtaa.
Vaatiiko uhkaava finanssikriisi maailmansodan kaltaisen shokin, josta eloonjääneet voivat toipua ja uudistaa yhteiskuntajärjestelmää? Tätäkin vaihtoehtoa on globalistieliitin keskuudessa varmasti pohdittu, niin järkyttävältä kuin se saattaa kuulostaa. Luulisi heidänkin kuitenkin toivovan toisenlaista ratkaisua ongelmiin, sillä varakas kosmopoliitti pitää epämukavuudesta ja epävarmuudesta vielä vähemmän kuin pienituloinen ja arkielämän vaikeuksiin tottunut lähiöasukas. Luksusbunkkerissa asuminen olisi joka tapauksessa bunkkerissa asumista, ei todellista vapautta.
Vaikka saattaa kuulostaa siltä, että globalistit ovat voittamattomia ja ohjaavat tiukasti kaikkea, asia ei tietenkään ole niin yksinkertainen. Eivät hekään kaikissa pyrkimyksissään onnistu. Mutta ei tarvitse uskoa salaliittoteorioihin huomatakseen, että Maailman talousfoorumi, Bilderberg-ryhmä, yritysjohtajien verkosto European Round Table of Industrialists (ERT), ja monet muut globalistien yhteistyöelimet vaikuttavat poliittisiin ja talouselämän päätöksiin, joilla on kauaskantoisia vaikutuksia tavallisten ihmisten elämään. Erimielisyyksiä linjauksista varmasti esiintyy heidänkin keskuudessaan.
Osa multipolarismia kannattavista toki uskoo vilpittömästi, että Yhdysvaltojen hegemonian murentuessa siirtyisimme globalistien vallasta "kansojen itsemääräämisoikeuteen", "suoraan demokratiaan", tai että kansallinen päätäntävalta jotenkin palautuisi edes EU-jäsenyyttä edeltävän ajan tasolle. Suhtaudun itse skeptisesti tällaisiin skenaarioihin; maailma ei vain toimi siten kuin idealistit haluaisivat. Entisenlaiset kansallisvaltiot eivät ehkä tule takaisin, mutta uusi etupiirijako voi olla edessä. Euroopan ja Venäjän lähentyminen ja yhteistyö olisi viisasta, varsinkin kun Kiinasta on tulossa johtava suurvalta. Euroopan unioni ei olisi kansalaisille sellainen mörkö, jos se edes pysäyttäisi massamaahanmuuton Lähi-idästä ja Afrikasta.
Joka tapauksessa koko systeemin päivittäminen tavalla tai toisella on käsillä. Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, olemme eläneet amerikkajohtoisessa, tukahdutetussa Euroopassa jo maailmansodasta lähtien, olisiko aika kokeilla jotain muuta? Euroopan tulisi itsenäistyä, mutta globalistien aggressiivisen maahanmuuttoprojektin takia eurooppalaisilla nationalisteilla on täysi taistelu saada edes jotain muutosta aikaan poliittisin keinoin. Globalismin ja nationalismin välinen ristiriita on kuitenkin Euroopassa vallitseva tila, joka on korvannut kylmän sodan kapitalismin ja kommunismin ideologisen vastakkainasettelun. Ensi vuoden europarlamenttivaalit näyttävät suuntaa, muuttuko mikään. Jonkinlainen keskitie globalisaation ja nationalismin välillä olisi hyvä löytää.
