Venäjän johtavan aivoriihen, Valdai-klubin, vuosikokous pidettiin aiemmin tässä kuussa koronarajoitusten vuoksi etäyhteyksiä käyttäen.
Tämän vuotiseen kokoontumiseen osallistuivat mm. Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov, politiikan tutkija John Mearsheimer Chicagon yliopistosta, professori Dominic Lieven Cambridgen yliopistosta ja historioitsija Yuri Slezkine Kalifornian yliopistosta.
Toimittaja Pepe Escobarin mielestä nykyaikana on harvinaista, että voimme seurata tällaista älyllisesti korkeatasoista ja vakavaa poliittista keskustelua. Lieven keskittyi trendikkäästi ilmastonmuutokseen, mutta kiinnostavasti myös siihen tosiasiaan, että "350 vuotta läntistä ja 250 vuotta angloamerikkalaista valta-asemaa on päättymässä".
Kun näemme "nykyisen maailmanjärjestyksen hiipuvan silmiemme edessä", Lieven havaitsee tapahtumissa eräänlaisen "kehitysmaiden koston". Escobar taas arvioi, ettei Lieven ole kuitenkaan vapaa tyypillisistä länsimaisista ennakkoluuloista, sillä tutkija määrittelee Kiinan nousun reduktiivisesti "haasteena" lännelle.
Mearsheimer puolestaan muistutti, että olemme eläneet peräkkäin kaksinapaisen, yksinapaisen ja nyt aluillaan olevan moninapaisen maailman alla: Kiinan, Venäjän ja Yhdysvaltojen johdolla palataan taas "oikeaan suurvaltapolitiikkaan".
Kun näemme "nykyisen maailmanjärjestyksen hiipuvan silmiemme edessä", Lieven havaitsee tapahtumissa eräänlaisen "kehitysmaiden koston". Escobar taas arvioi, ettei Lieven ole kuitenkaan vapaa tyypillisistä länsimaisista ennakkoluuloista, sillä tutkija määrittelee Kiinan nousun reduktiivisesti "haasteena" lännelle.
Mearsheimer puolestaan muistutti, että olemme eläneet peräkkäin kaksinapaisen, yksinapaisen ja nyt aluillaan olevan moninapaisen maailman alla: Kiinan, Venäjän ja Yhdysvaltojen johdolla palataan taas "oikeaan suurvaltapolitiikkaan".
Amerikkalaistutkija arvioi aivan oikein, että "vuosisadan mittaisen nöyryytyksen ja kovien kokemusten jälkeen kiinalaiset aikovat pitää huolen siitä, että tällä kertaa he ovat vahvoilla". Tämä asettaa Yhdysvaltojen lähtökohdaksi "erittäin aggressiivisen piirittämispolitiikan", aivan kuten aikoinaan Neuvostoliittoa vastaan. Kilpailu Kiinan kanssa "voi hyvinkin päättyä ammuskeluun", lännen mies Mearsheimer ennakoi.
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov selitti omassa puheenvuorossaan, että reaalipoliittisesti maailmaa "ei voida hallita yhdestä keskuksesta". Hän käytti aikaa korostaakseen "huolellista, pitkää ja joskus kiittämätöntä" diplomaattista työtä. Lavrov epäili ääneen, voiko Euroopan unioniin luottaa. Sanktioita on taas asetettu, joten Venäjä uudelleen arvioi suhdettaan Eurooppaan.
Lavrovin mielestä "lännen ulkopolitiikasta vastaavat ihmiset eivät ymmärrä keskinäisen kunnioituksen tarvetta vuoropuhelussa". Tästä johtuen Venäjän täytyy harkita, kannattaako EU:n kanssa enää edes keskustella. Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen on puolestaan todennut, ettei EU:lla voi olla "geopoliittista kumppanuutta" Venäjän nykyjohdon kanssa.
Lavrovin mielestä "lännen ulkopolitiikasta vastaavat ihmiset eivät ymmärrä keskinäisen kunnioituksen tarvetta vuoropuhelussa". Tästä johtuen Venäjän täytyy harkita, kannattaako EU:n kanssa enää edes keskustella. Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen on puolestaan todennut, ettei EU:lla voi olla "geopoliittista kumppanuutta" Venäjän nykyjohdon kanssa.
Lavrov varmasti toisti Venäjän poliittisen eliitin yhteisen kannan huomauttaessaan, että "riippumatta siitä, mitä teemme, länsi yrittää estää ja hillitä meitä ja haitata pyrkimyksiämme talouden, politiikan ja teknologian saralla". Ulkoministerin mukaan Venäjää vastaan hyökätään kaikilla aloilla, kaikin mahdollisin tavoin.
Moskova noudattaa yhä "kansainvälistä oikeutta", vastakohtana omavaltaiselle käytökselle, johon "sääntöpohjainen liberaali kansainvälinen järjestys" itse syyllistyy. Nämä liberaalin järjestyksen "säännöt" ovat kuitenkin läntisen hegemonin itsensä laatimia, joten se voi myös mielivaltaisesti muuttaa niitä hyvin nopeasti.
Escobar mainitsee, että Moskovassa liikkuukin aiheeseen liittyen vitsi, "jos et suostu kuuntelemaan Lavrovia, kuuntelet takuulla Šoigua". Sergei Šoigu on Venäjän puolustusministeri, jonka hallinnassa olevista hypersonisista ihmeaseista amerikkalainen sotateollinen kompleksi voi vain haaveilla.
Silti Venäjää vastaan suunnattu monitahoinen hybridisota epävakauttamisyrityksineen jatkuu, kuten olemme voineet nähdä Valko-Venäjän tilanteen kautta, sekä etelä-Kaukasiassa ja Kirgisiassa, huipentuen Aleksandr Lukašenkoon ja Kremlin viranomaisiin kohdistuviin pakotteisiin.
Venäjällä ja Euroopan unionilla on kuitenkin jotain yhteistä: ne syntyivät melkein samaan aikaan. Venäjän federaatio perustettiin vuonna 1991 Neuvostoliiton raunioille, Euroopan unioni taas Maastrichtin sopimuksen allekirjoittamisen myötä helmikuussa 1992. Escobarilla on tuosta ajasta omakohtaisia muistoja.
"Nyky-Venäjän" syntyessä kiertolaiselämää viettävä toimittaja oli Intiassa, sitten Nepalissa ja Kiinassa. "Kun saavuin Trans-Siperian kautta Moskovaan helmikuussa 1992, Neuvostoliittoa ei enää ollut", Escobar kertoo. Lentäessään Moskovasta myöhemmin Pariisiin, hän saapui samalla Euroopan unioniin.
Jo Mihail Gorbatšov unelmoi vuonna 1989 - juuri ennen Neuvostoliiton romahtamista - "yhteisestä Euroopasta, joka ulottuisi Lissabonista Vladivostokiin". Samoin Vladimir Putin on toivonut, että Venäjä lähentyisi Eurooppaa. Putin ehdotti vuonna 2010 täsmälleen samaa konseptia kuin Gorba: yhteistä asuinsijaa ja talousaluetta, mutta EU torjui ehdotuksen jyrkästi.
Viimeinen Venäjän ja EU:n välinen huippukokous pidettiin Brysselissä tammikuussa 2014. Tänään molemmat osapuolet ovat tietoisia siitä, ettei "uusi rautaesirippu" tule katoamaan noin vain. Ukrainan kriisillä, Navalnyin myrkytysjupakalla, Nord Stream-kaasuputkella ja Yhdysvaltojen uhkailulla Saksaa ja muita vasallimaita kohtaan on osuutensa asiassa.
Tällä välin muita muutoksia tapahtuu nopeaan tahtiin: kansainvälinen valuuttarahasto IMF, talouslehti The Economist ja amerikkalainen konservatiivijulkaisu The National Interest myöntävät nyt, että Kiina on jo ohittanut Yhdysvallat ja siitä on tullut maailman suurin talousmahti. Kiinalaishankkeet jatkavat myös globaalien yhteyksien luomista.
Entä sitten Venäjä ja Kiina? Mailla on pitkä yhteinen raja. Moskovan ja Pekingin välille on solmittu myös kattava strateginen kumppanuus. Kehittyikö tämä suhde siksi, että Venäjän ja EU:n väliset ongelmat pakottivat Moskovan kääntymään yhä kauemmas itään?
Entä sitten Venäjä ja Kiina? Mailla on pitkä yhteinen raja. Moskovan ja Pekingin välille on solmittu myös kattava strateginen kumppanuus. Kehittyikö tämä suhde siksi, että Venäjän ja EU:n väliset ongelmat pakottivat Moskovan kääntymään yhä kauemmas itään?
Escobarista Venäjän ja Kiinan liitto oli vääjäämätön, jotta "geopoliittisesti ja geoekonomisesti maailman mullistava euraasialainen järjestys" voisi syntyä. Tämä kehitys vahvistaa täysin professori Lievenin diagnoosin "250-vuotisen angloamerikkalaisen valta-aseman päättymisestä". Lännen jälkeinen aika on jo oikeastaan alkanut, kuten myös Lavrov totesi muutama vuosi sitten.
Putin katsoo, ettei Washington ole kykenevä sopimaan asioista Venäjän kanssa. Lavrovin mukaan myöskään Bryssel ei ole sellaiseen valmis. Niinpä Venäjän tulee kääntää selkänsä eurooppalaisille kumppaneilleen ja olla välittämättä heidän arvostelustaan. Escobar arvioi, ettei tämä ole vain Venäjän, vaan myös globaalin etelän suuren enemmistön näkemys.