Termiä käytetään hanakasti myös silloin, kun halutaan arvostella tuon sääntöpohjaisen järjestyksen näennäisiä vihollisia, eli nykyään Kiinaa, Irania ja Venäjää, joita pidetään tuon kuvitellun järjestyksen vastakohtina, likipitäen "roistovaltioina" verrattuna "sivistyneeseen länteen" ja sen vasalleihin.
Maailmanpolitiikan satunnainenkin tarkkailija tietää, että retoriikan ja todellisuuden välillä ammottaa valtava kuilu. Koko sääntöpohjaisuus on pelkkää satua. Maat, jotka eivät kuulu angloamerikkalaisjuutalaisen imperiumin etuoikeutettuun klikkiin, tietävät tämän hyvin, ja yrittävät toteuttaa omaa politiikkaansa ulkopuolisesta paineesta huolimatta. Länsimaisen tekopyhyyden aste on viime aikoina kuitenkin saavuttanut uusia ja yhä vaarallisempia tasoja. Ohessa vain muutama hälyttävä esimerkki.
Lokakuun alussa Yhdysvaltojen sisäministeri Ryan Zinke ehdotti, että Yhdysvallat ja sen liittolaiset voisivat pakottaa Venäjän muuttamaan Lähi-idän politiikkaansa asettamalla saarron ja estämällä alusten liikkumisen Venäjän satamiin ja niistä ulos. On epäselvää, ymmärsikö herra Zinke täysin hänen sanomansa merkitystä. Tuollainen saarto-operaatio, jos se edes olisi Yhdysvalloille mahdollista toteuttaa, vaatisi voimankäyttöä ja olisi sodanjulistus Venäjälle. YK ei tietenkään hyväksyisi sellaista ja kyseessä olisi vakava "kansainvälisen lain" rikkomus (olisikohan johtava atlantistimme Sauli Niinistö edes retoriikan tasolla tästä samaa mieltä?).
Kaksi päivää Zinken ehdotuksen jälkeen Yhdysvaltojen Nato-lähettiläs Kay Hutchison väitti, että Venäjä rakentaa keskipitkän matkan ballistisia ohjuksia "INF-sopimuksen vastaisesti". Hutchison jatkoi kommenttiaan todeten, että jos Venäjä ei lopettaisi kyseisten ohjusten kehittämistä, Yhdysvallat "ottaisi" Venäjältä ohjukset pois, ja samoin tehtaat, joissa niitä valmistetaan. Ainoa tapa, jolla Yhdysvallat voisi "ottaa" Venäjän ohjuslaitokset pois kuvioista, vaatisi ydinasehyökkäyksen. Tässä jälleen esimerkki sääntöpohjaisen järjestyksen edustajien hämärtyneestä todellisuudentajusta.
Tuorein, vielä keskeneräinen tapaus, liittyy Saudi Arabian suorittamaan toimittajan murhaan konsulaatissaan Turkissa. Trump on selvästi ärsyyntynyt ajatuksesta, että Yhdysvaltojen tulisi jotenkin rankaista Saudi Arabiaa sen laittomasta toiminnasta, sillä Saudit ovat Yhdysvaltojen tärkein kumppani Lähi-idässä Israelin ohella. Myös rahamäärä, jonka saudit monin eri tavoin tuovat Yhdysvalloille, painaa liikaa vaa'assa, öljybarreleista puhumattakaan. Yhdysvallat tukee Saudien johtamaa liittoumaa Jemenin tuhoisassa sodassa, joten miksi yhden toimittajan henki olisi hyvä syy katkaista välit taloudellisesti ja geopoliittisesti tärkeään vasalliin? Näin toimii reaalipolitiikka, jota edes "sääntöpohjaisen kansainvälisen järjestyksen" tukija Niinistö ei pahemmin kritisoi.
Läntisten poliittisten johtajien retoriikka, jossa vakuutetaan uskoa sääntöihin perustuvaan kansainväliseen järjestykseen on selitettävissä vain, jos myönnetään heidän tarkoittavan omaa järjestystään, omia sääntöjään ja omia intressejään, joita ollaan valmiita puolustamaan keinoja kaihtamatta, kansainvälisistä säännöistä ja sopimuksista viis. Sellaiset maat, jotka eivät tätä asiantilaa hyväksy, ja pistävät vähänkin vastaan, kohtaavat sanktioita, pommituksia, hallitusten vaihtoja, salamurhia ja miehitysjoukkoja.
James O'Neillin mielestä olisi naivia odottaa mitään perustavanlaatuista muutosta länsimaiseen politiikkaan. Olen samaa mieltä. Itse asiassa, kun amerikkalainen imperiumi on heikkenemässä, sen epäonnistumiset voivat johtaa yhä uusiin ylilyönteihin. Tämä on ehkä suurin vaara muulle maailmalle. Mitä Eisenhower kutsui vuonna 1961 "sotateolliseksi kompleksiksi", on kasvanut voimakkaasti vuosikymmenien saatossa.
On fakta, ettei Yhdysvaltojen pysyvä valtiokoneisto ja edellä mainittu sotateollinen kompleksi katso hyvällä yrityksiä rajoittaa niiden vaikutusvaltaa. John F. Kennedy sai kokea tämän karvaasti. Presidentti Carter halusi vetää Yhdysvaltojen sotilasjoukot pois Etelä-Koreasta jo 40 vuotta sitten; tämä ajatus ei kuitenkaan toteutunut. Trump on aiemmin sanonut samaa Syyriaan ja Afganistaniin liittyen, mutta miehen mieli on muutettu nopeasti. On siis äärimmäisen epätodennäköistä, että amerikkalaisjoukkoja vedettäisiin pois mistään maailman kolkasta.
Luultavasti paras mahdollisuus suursodan välttämiseksi on, että Venäjä ja Kiina kumppaneineen onnistuvat yrityksissään kehittää ja vahvistaa vaihtoehtoista, multipolaarista maailmanjärjestystä. Shanghain yhteistyöjärjestö on yksi askel tähän suuntaan, samoin Euraasian talousunioni.
Tällä välin olisi huomattava edistysaskel, jos lännen retoriikka sen uskosta "kansainvälisen oikeuden arvoon kansojen välisten suhteiden perustana" heijastuisi edes hieman heidän todelliseen käyttäytymiseensä. Toinen vaihtoehto olisi, että poliittisesti korrektista sääntö- ja arvojargonista luovuttaisiin suosiolla, ja asioista edes puhuttaisiin suoraan ja rehellisesti.
