Aleksandr Prohanovin ajatuksia Euroopasta

Aleksandr Prohanov

Aleksandr Prohanov (s. 1938) on venäläinen kirjailija ja kansallismielisen Zavtra-lehden (Завтра, "Huominen") päätoimittaja. Prohanov on Venäjällä tunnettu henkilö, joka on kirjoittanut kolmisenkymmentä kirjaa ja lukuisia muita kirjoituksia. Hän esiintyy usein myös Venäjän televisiossa.

Suomessa Prohanov ei ole tietääkseni mitenkään tunnettu hahmo, eikä hänen teoksiaan ole suomennettu. Meillä häntä on muutamissa kirjoituksissa kutsuttu "äärinationalistiksi" ja "kommunistiksi" (Iltalehti, 2014) sekä "ultrakonservatiiviseksi lehtimieheksi" (Arto Luukkanen, Vapaan pudotuksen Suomi - Tyhjätaskuna karhun syleilyssä, Tammi 2015). Michel Eltchaninoffin kirjan Dans la tete de Vladimir Poutine (Actes Sud, 2015) väittämän mukaan hän on kuitenkin yksi intellektuelleista, joiden ajatuksiin Vladimir Putin toivoi virkamiestensä tutustuvan. Vuonna 2012 Prohanov perusti kansallismielisen Izborskin klubin, jota Timo Vihavainen on kutsunut kirjassaan Vanhan Venäjän paluu (Otava 2014) "ultranationalistiseksi venäläiseksi yhteenliittymäksi".

Kun niin kutsuttu Euroopan pakolaiskriisi alkoi muutama vuosi sitten ja Eurooppaan alkoi kulkeutua satoja tuhansia ihmisiä, lähinnä nuoria miehiä, Lähi-idästä ja Afrikasta, myös Prohanov seurasi tilannetta Venäjällä. Vuonna 2016 hän kirjoitti aiheesta kolumnin Izvestia-lehteen nimellä "Hyvästi Saksa", jonka suomenkielisen version julkaisen ohessa. Vaikka aikaa on hieman kulunut, on kirjoitus yhä ajankohtainen, ja se koskettaa koko Eurooppaa, mukaan lukien Suomea. Prohanovin mukaan eurooppalainen sivilisaatio on kuilun partaalla. Hän kuitenkin toivoo, että Eurooppa selviytyisi. Mutta antaa Prohanovin itse kertoa.

"Olemmeko todistamassa Euroopan loppua, ulkomaalaisten tulvan alle jääneenä ja juuristaan luopuneena? Eurooppa on paniikissa. Eurooppa on kauhuissaan. Eurooppa valittaa. Sodan uhrit ja Pohjois-Afrikasta tulevat maahanmuuttajat ylittävät meren haurailla veneillä, aiemmin hukkuen rannikolle, ja parhaimmillaankin nousten kerjäämään leipäpalaa eurooppalaisilta. He ryntäävät nyt kohti rajoja, repien piikkilankaa, heittäen leimuavia soihtuja kohti poliisia. Saksassa uutena vuotena he jahtasivat tyttöjä ja nuoria naisia, ahdistellen, ryöstäen, repien ja raiskaten.

Mitä tapahtuu - Euroopan moralistit ihmettelevät? - Kuinka nämä ihmiset, joille me olemme antaneet niin paljon, hylkäävät lämmön, jota olemme heille osoittaneet, miksi he eivät arvosta myötätuntoamme ja suvaitsevaisuuttamme?

Visionäärit ja moralistit, he eivät ymmärrä Pohjois-Afrikasta ja Lähi-idästä tulevien ihmisten psykologiaa. Nämä ihmiset pakenivat eurooppalaisia pommeja, ohjuksia ja luoteja. He pakenivat palavien kaupunkien, rikkinäisten reliikkien ja mätänevien ruumiiden keskeltä. He eivät tulleet Eurooppaan leivänpalan tai työn perässä, vaan pelastuakseen kuolemalta. Mutta he tulivat myös kostonhimoisina, pitäen eurooppalaisia vihollisinaan, osallisina heidän katastrofeissaan, heidän sivilisaationsa ja elämäntapansa tuhoajina.

Mutta miten eurooppalaiset tämän näkevät? Vasemmistolaiset ja liberaalit, mukaan lukien rouva Merkel, vaativat suurempaa suvaitsevaisuutta, lisäystä ulkomaalaisten kiintiöihin, koska he uskovat, että Eurooppa humanisoi heidät ja rauhoittaa heidän sydämensä.

Eurooppa, Saksa mukaan lukien, on unohtanut menneisyytensä. Euroopan maat ovat menettäneet tahtonsa olla olemassa, vastustaa, unohtamatta suuria valtiomiehiään ja kulttuuriaan. Saksa on unohtanut Kölnin tuomiokirkon, sen majesteetillisesti kohoavan goottilaisen tornin. Se on unohtanut Dürerin, Bachin, Beethovenin ja Wagnerin, Kantin, Hegelin, Schopenhauerin ja Nietzschen.

Hahmoton Eurooppa avaa edelleen oviaan heille, jotka vihaavat Eurooppaa ja Saksaa. On surullinen kohtalo, että kylmän ilmaston on täytyttävä kuumalla vihalla. Rikollisten tekojen taustaa vasten kansallismieliset ryntäävät kaduille, heidän joukkonsa ovat suurempia ja järjestäytyneempiä kuin monikulttuurista suvaitsevaisuutta saarnaavan vasemmiston, antifasistien ja humanistien.

Näiden väkijoukkojen puhujat ovat tulevaisuuden poliittisia ja hengellisiä johtajia, ja he muistavat Saksan suuruuden, kiroten Versaillesin ja Nürnbergin. Siinä vaiheessa Euroopan fasistisoituminen ei enää näytä kovin kaukaa haetulta - toisin kuin liberaalin, suvaitsevaisen Euroopan unionin loppu.

Onko Eurooppa tosiaankin avuton neito, joka heittelehtii hurjan, tyhmän härän selässä, joka kuljettaa hänet meren yli kohti epävarmaa tulevaisuutta? Onko tämä vanhan Euroopan loppu? Vai herääkö neito, hyppää pois härän selästä, ja nousee esiin uudelleen vaahtokuohusta kuin Afrodite? Venäjä seuraa tätä tarkasti."

Suomi sotaan Venäjää vastaan?

Moskova tietää, mitä sotilaallisia toimia Washington ja sen länsimaiset liittolaiset juonivat Venäjää vastaan, mutta maa on hyvin suojattu, sanoi ulkoministeri Sergei Lavrov puhuessaan Venäjän nuorisofoorumin osallistujille. Geopoliittisessa kielenkäytössä tämä on hyvin suoraan sanottu.

Yhdysvallat on aktiivisesti sijoittanut ilmatorjuntajärjestelmiään eri puolille maailmaa, myös Venäjän kynnykselle, Baltian maihin ja Japaniin. Lavrovin mukaan maan ei tarvitse huolestua "riippumatta siitä, mitä maailmalla tapahtuu", sillä sen turvallisuus on varmistettu.  Hän viittasi Venäjän presidentti Vladimir Putinin mainintaan Venäjän armeijan "uudesta kehityksestä". Venäjä onkin systemaattisesti modernisoinut asevoimiaan.

Aiemmin puolustusministeri Sergei Šoigu puhui sotilasliitto Naton kasvavasta uhasta. Šoigu paheksui tuolloin myös Suomen ja Ruotsin lisääntynyttä Nato-yhteistyötä ja katsoi sen johtavan vastatoimiin. Suomessa puhetta on pidetty "informaatiovaikuttamisena" ja kiihkeimmät Naton puolestapuhujat ovat jo ehdottaneet, että tämän "uhkauksen" myötä Suomen kannattaakin pikimmiten hakea sotilasliiton täysjäsenyyttä. Sotaministeri Jussi Niinistölle tämä varmasti sopisi, mutta kun kansan enemmistö haraa yhä vastaan. No, pehmitys jatkuu median välityksellä.

New York Post puolestaan kertoi Putinin kuvalla varustetussa kirjoituksessa Suomen valmistautuvan sotaan. Lehti kirjoittaa Suomen olevan "poliittisesti neutraali maa, jossa asuvat maailman onnellisimmat ihmiset", mutta se on "aina valmis sotaan", koska naapurina on iso paha Venäjä. Suomi on kirjoituksen mukaan varautunut iskuun mm. Helsinkiin rakennetulla maanalaisella tunneliverkostolla. MTV:n kommentoidessa amerikkalaista kirjoitusta, eräs keskeinen linkki johtaa artikkeliin kriisitilanteiden varalle kerättävästä "kotivarasta".

Artikkeli tuntuu kuitenkin herättäneen ärtymystä lähinnä siksi, että siinä sanotaan Suomen olevan neutraali maa. Neutraalius ja puolueettomuus tuntuvat olevan kirosanoja nyky-Suomessa. Suomessa toimivan skotlantilaisen toimittajan, David Mac Dougallin, mukaan väite ei pidä paikkaansa, vaan Suomi on, kuten myös presidentti Sauli Niinistö on sanonut, selkeästi osa länttä. Tätä toistetaan aivan kuin mantran omaisesti, jotta se iskostuisi suomalaisten mieliin.

Kuten Vladimir Putin osuvasti totesi Suomen vierailullaan muutama vuosi sitten, Nato taistelisi mielellään Venäjää vastaan viimeiseen suomalaiseen asti. On jotenkin ällistyttävää, ettei kaikille tunnu ongelmalliselta, mikäli Suomesta tehtäisiin ulkovaltojen taistelutanner. Pääasia, että saisimme olla edes hetken "oikealla puolella", länsimaisia ja venäjävastaisia; se tuntuu olevan epätoivoinen ajatus tämän uhman takana.

Viktor Orbán: Liberaalin eliitin loppu on lähellä

Unkarin pääministeri Viktor Orbán on vakuuttunut siitä, että seuraavat europarlamenttivaalit päättävät liberaalin eliitin vallan Euroopassa.

Vuosittaisessa puheenvuorossaan viime lauantaina, Orbán kuvasi vuoden 2019 Euroopan parlamentin äänestystä "ratkaisevaksi Euroopan tulevaisuudelle".

Hän sanoi myös, että maahanmuutto olisi tärkeä teema äänestyksessä. "Euroopan johtajat ovat kyvyttömiä, he eivät pysty puolustamaan Eurooppaa maahanmuutolta", hän jatkoi. Orbán edesajaa "illiberaalia kristillistä demokratiaa", joka torjuu monikulttuurisuuden ja maahanmuuton.

Orbánin kritisoima EU:n poliittinen eliitti ei ole onnistunut suojelemaan blokkia muslimimiehitykseltä, joten sen on aika mennä. "Euroopan eliitti on näkyvästi hermostunut", Orbán kertoi sadoille hurraaville kannattajilleen viime lauantaina.

Orbán sanoi suoraan, että euroeliitin päämääränä on ollut muuttaa Eurooppa, hävittää sen alkuperäiskansat, ja toimittaa koko manner jälkikristilliseen aikaan - tämä prosessi voidaan hänen mielestään pysäyttää seuraavissa europarlamenttivaaleissa. Epäonnistunut maahanmuuttopolitiikka takaa siirtymisen kansallismieliseen aikaan, Unkarin pääministeri ennustaa.

Talousnationalismia ja tulevaisuuskuvia

Eurooppalainen ja angloamerikkalainen maailma horjuvat järjestelmäkriisissä. Vuosisatoja kestänyt hallitseva asema on päättymässä. Kahden blokin, idän ja lännen, vastakkainasettelun päättymisen, sekä lyhyen unipolaarisen, "amerikkalaisen hetken", jälkeen maailma on siirtymässä multipolaariseen aikaan. Moni asia on muutostilassa.

Tämäkin saattaa tosin olla vain välivaihe, koska kansallisvaltioiden rooli on voimistumassa ja vanhanaikainen geopolitiikka tekee paluuta uuteen maailmanlaajuiseen toimintaympäristöön. Myös Yhdysvaltojen, Kiinan ja Venäjän muodostamasta kolminapaisesta järjestyksestä on spekuloitu. Meillä poliitikot presidenttiä myöten puolustavat vielä hämmentyneenä "sääntöpohjaista" läntistä järjestystä, vaikka tuon järjestyksen keskus, Washington, on olosuhteiden pakosta (tai talouseliitin tahdon mukaisesti) aloittanut jo vanhan järjestyksen alasajon.

Voidaan oikeastaan puhua "deglobalisaation" alusta tai täysin erilaisesta globalisaatiosta. Maailman kauppajärjestö (engl. World Trade Organization, WTO), on umpikujassa; maailma on jakautumassa erillisiin poliittisiin ja taloudellisiin ryhmittymiin, jotka tulevat kilpailemaan toistensa kanssa yhä voimakkaammin paitsi määrittelemällä kauppasääntöjä, myös asettamalla kiintiöitä sekä muita standardeja. Huomionarvoista on, että deglobalisaatiota johtaa länsi, joka on huomannut, että se on menettänyt pelin pelaamalla itse luomillaan säännöillä.

Trumpin hallinnon kauppapolitiikka keskittyy talousnationalismiin, teollisuuden palauttamiseen suojatullien avulla ja kauppataseen alijäämien poistamiseen. Monenkeskisten kauppasopimusten ja globaaliin järjestelmään sitoutumisen sijaan Yhdysvallat haluaakin nyt neuvotella kahdenvälisiä sopimuksia. National Foreign Trade Council (NFTC)-ajatushautomoa johtavan Rufus Yerxan mukaan tämä on oikeastaan loogista seurausta Trumpin omista näkemyksistä: Trump on kritisoinut nykyisenlaista vapaakauppaa ja Maailman kauppajärjestöä jo 80-luvulta lähtien.

Yhdysvallat eristäytyy osittain, sillä se haluaa säilyttää edes jonkinlaisen valtapiirin uuden järjestelmän muotoutuessa. Nato-yhteistyö saattaa ennen pitkää hiipua, koska Euroopan maat eivät ole valmiita lisäämään puolustuskustannuksia Trumpin vaatimusten tasolle. EU onkin vaikeimmassa asemassa tällä hetkellä. Trump on toimillaan vahvistamassa jo alkanutta deglobalisaatiota: tuotantoa palautetaan kotimaihin, ja nationalistinen ajattelu lisääntyy niin lännessä kuin idässäkin.

Talousnationalismi tarkoittaa talousajattelua, jossa valtio kontrolloi taloutta, työvoimaa sekä pääoman muodostumista. Kuten tutkija Glen Diesen selittää, kaikki suuret taloudet ovat nousseet suuruuteen valtion interventiolla; myös talousliberalismi on ollut pelkkää peiteltyä talousnationalismia. Venäjällä Putinin hallinto omaksui jo varhain talousnationalistisen ajattelun keinona nostaa Venäjä jaloilleen Jeltsinin ajan ahdingosta. Kiina on tehnyt samoin, ja nyt Yhdysvallat seuraa perässä, kun se on ensin vuosia valittanut Kiinan ajattelevan itsekkään "kansallismielisesti" kauppa-asioissa.

Vielä viime vuonna Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker sanoi, ettei talousnationalismi "voi missään skenaariossa olla sopusoinnussa Eurooppa-aatteen kanssa". Ehkäpä tätä "aatetta" olisi syytä ripeästi päivittää? Diesenin mukaan talousnationalismista on turhaan tullut kirosana. Talousnationalismia olisi hänen mukaansa tarkasteltava kehitysstrategiana, jossa muodostetaan lopulta toimiva symmetria taloudellisissa keskinäisriippuvuussuhteissa. Venäjä ja Euraasia voisivat luoda taloussymmetriaa Euroopan kanssa.

Ellemme sitten siirry EU:n hajoamisen jälkeen takaisin kansallisvaltioiden Eurooppaan, Euroopan unionin ja Euraasian talousunionin kannattaisi muodostaa allianssi, kuten Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov on jo vuosia sitten ehdottanut. Tietenkin ideaalitilanteessa EU:n nykyjohto menisi sitä ennen vaihtoon ja muutenkin EU:n tulisi uudistua liberalismin jälkeiseen aikaan sopivaksi myös ideologisella tasolla. Kuulostaako utopistiselta? Olemme eläneet amerikkalaisessa Euroopassa vuosikymmeniä, joten miksi emme kokeilisi millainen euraasialaisesta Euroopasta voisi tulla?

Steve Bannon Euroopassa

Viime päivinä on myös eurooppalaisessa ja suomalaisessa valtamediassa uutisoitu siitä, että Donald Trumpin entinen neuvonantaja Steve Bannon aikoo perustaa oikeistopopulisteja tukevan säätiön Belgian pääkaupunkiin Brysseliin. Säätiö kulkisi nimellä "The Movement", Liike, ja sen tarkoitus olisi Bannonin mukaan "nostattaa Euroopassa oikeiston kapina".  Suomessa asiasta on uutisoinut Helsingin Sanomat.

Bannonin suunnitelmissa on saada europarlamenttiin Liikkeen jäseniä ja kilpailla miljardööri George Sorosin perustaman Open Society-säätiön kanssa. Bannon aikoo säätiönsä kautta tarjota muun muassa viestintäapua eurooppalaisille oikeistopopulisteille. "Ruohonjuuritason liikkeet ovat jo olemassa, ja odottavat vain, että joku osaa maksimoida niiden potentiaalin", hän uskoo. Bannon on vakuuttunut siitä, että tulevina vuosina eurooppalainen integraatio kokee kolauksen. The Daily Beast-lehdelle hän sanoi, että oikeistopopulistinen nationalismi on tulevaisuuden liike. "[Euroopassa] tulee jälleen olemaan itsenäisiä kansallisvaltioita omine identiteetteineen ja rajoineen", Bannon ennusti.

Belgialainen europarlamentaarikko Guy Verhofstadt, joka on George Soroksen miehiä,  on jo ylireagoinut Bannonin suunnitelmiin ja nostanut esiin uhkakuvia nationalistien johtamasta Euroopasta. "Kuinka paljon venäläistä rahaa ja tukea on mukana tällä kertaa?", Verhofstadt kysyy, kuvitellen tietysti, että Bannon kumppaneineen toimisi jotenkin Venäjän hyväksi.

Vaikka Bannonin suunnitelma saattaa kuulostaa hyvältä kansallismielisistä euroskeptikoista, minua se ei jostain syystä vielä erityisemmin inspiroi. Vaisto jotenkin varoittaa. Katsotaan nyt, pääseekö Liike jaloilleen, ja saako se mitään konkreettista aikaan nykyisten oikeistopopulistien vetämänä. Samanlaisia suunnitelmia on aiemmin esitellyt Italian sisäministeri Matteo Salvini, mutta tuolloin Bannonin roolista ei ollut mitään puhetta.

Miksi suhtaudun nuivasti Bannoniin ja hänen aikeisiinsa? Epäilen, ettei Bannonilla ole ensisijaisesti eurooppalaisten intressit mielessä. Hänen esiintymisensä esimerkiksi V4-maiden "Euroopan tulevaisuus"-konferenssissa ei ollut erityisen vakuuttavaa. Tuolloin hän viittasi myös Iraniin, Kiinaan ja Turkkiin natsien kaltaisina Yhdysvaltojen vihollisina. Bannonin ensisijainen tarkoitus on aiheuttaa Euroopassa lisää epävakautta, jotta amerikkalainen hegemonia saisi jatkoaikaa. Trumpin hallinto ei myöskään halua Euroopan tekevän yhteistyötä Iranin tai Kiinan kanssa. Yhdysvaltojen kilpailijoiden kanssa liittoutunut Eurooppa olisi uhka Yhdysvaltojen hegemonialle.

Ollessaan vielä Trumpin hallinnossa neuvonantajana, Bannon haukkui Yhdysvaltojen vaihtoehto-oikeiston pelleporukaksi. Hänelle tärkeää on "talousnationalismi", jolla Yhdysvallat saataisiin taas nousuun. Vaikka Trump erotti hänet tehtävistään, Bannon on aikonut jatkaa taistelua Trumpin vihollisia vastaan. Varsinaista aatteellista yhteyttä Euroopan nativistipopulisteihin on kuitenkin vaikea löytää. Mielestäni Bannon yrittää vain hyötyä eurooppalaisesta liikehdinnästä Yhdysvaltojen hyväksi.

Yhdysvalloissa on Trumpin Helsingin vierailun jälkeen kirjoitettu, että allianssi Venäjän kanssa ei olisikaan välttämättä huono asia, kun vastassa on supervallaksi nouseva Kiina. Tällainen kirjoittelu paljastaa vain amerikkalaisten tietämättömyyden asioiden tilasta. Yhdysvallat on yrittänyt epävakauttaa Venäjää monin tavoin; yksinapaisen hegemonian säilyttäminen ei muuten onnistu. Nyt se yrittää iskeä kiilaa Venäjän ja Kiinan välille. Venäjä tietää tämän ja olisi hullua kuvitella, että se lopettaisi yhteistyön Kiinan kanssa Yhdysvaltojen eduksi.

Koska eurooppalaiset oikeistopopulistit suhtautuvat Venäjään myönteisesti, nähtäväksi jää, miten Bannon pyrkii heistä hyötymään. Bannon on kaaosagentti, jolle tärkeintä on, että amerikkalainen ylivalta jatkuisi, eurooppalaiset ovat tässä projektissa pelkkiä pelinappuloita. Olisi tietysti mukava olla väärässä, mutta Euroopan tulisi jo ymmärtää, ettei amerikkalaisiin ole luottamista. Euroopan ja Euraasian tulevaisuus vaatii Yhdysvaltojen hegemonian päättymistä.

Israel - vain juutalaisille?

Israelin parlamentti hyväksyi eilen, 19. heinäkuuta, kiistanalaisen lain, joka määrittelee maan olevan "juutalaisten kansallisvaltio". 

Laissa käytännössä ignoroidaan palestiinalaisten muslimien ja kristittyjen olemassaolo, linjataan heprean olevan Israelin kansallinen kieli ja todetaan myös, että (laittomien) juutalaissiirtokuntien perustaminen on "kansallisen edun mukaista". Laissa on myös maininta Israelista "juutalaisten historiallisena kotimaana, jossa juutalaisilla on itsemääräämisoikeus". "Tämä on käänteentekevä hetki sionismille ja Israelin valtion historialle", hehkutti pääministeri Benjamin Netanjahu äänestyksen jälkeen.

Palestiinalaisten mukaan "rasistisen" lain myötä Israelista tulee apartheidiin, eli rotuerotteluun, perustuva valtio. Kuulostaa Etelä-Afrikan entiseltä meiningiltä. Laki riistää myös arabialta aseman virallisena kielenä heprean ohella. Arabian kieli alennetaan "erityisasemaan". Israel on antanut jo vuosia juutalaisten siirtolaisten perustaa laittomia siirtokuntiaan palestiinalaisten maille. Israelin rajoja ei ole koskaan virallisesti määritelty ja maata vallataan aina vain lisää. Alkuperäisasukkaiden taloja tuhotaan ja heidät häädetään pois milloin milläkin verukkeella. Siirtokuntalaiset jatkavat tihutöitään, koska heillä on juutalaishallinnon ja Yhdysvaltojen tuki takanaan.

Arabian kieltä poistetaan jo julkisilta paikoilta ja tienviitoista Israelissa. 93 prosenttia maasta on jo varattu mistä tahansa maailman kolkasta Israeliin muuttaville juutalaisille, ei Israelin nykyisille, ei-juutalaisille kansalaisille. Jo olemassa oleva paluumuuttolaki sallii vain juutalaisten muuttaa Israeliin. Israel on myös laatinut lain, jolla voidaan viedä kymmeniltä tuhansilta palestiinalaisilta oikeus asua itä-Jerusalemissa, samalla kun myös Jerusalemin Länsirantaa otetaan haltuun palestiinalaisilta, jotta kaupunkiin saadaan juutalaisenemmistö. EU on tuominnut Israelin asutuspolitiikan ja Arabiliitto on syyttänyt Israelin varastavan maata ja ottaneen haltuunsa palestiinalaisten omaisuutta.

Torstain lakimuutos korostaa etnisyyttä (tässä tapauksessa juutalaisuutta) tavalla, jota ei hyväksyttäisi missään muualla. Silti länsimaissa Israelia kutsutaan usein irvokasta sionistipropagandaa toistaen "Lähi-idän ainoaksi demokratiaksi". Entäpä jos Suomessakin olisi voimassa laki, joka korostaisi samalla tavalla etnistä suomalaisuutta ja vaikkapa suomenruotsalaiset lukittaisiin Gazan kaltaiseen avovankilaan, joka välillä pommitettaisiin veriseksi rauniokasaksi? Nato-joukot olisivat jo miehittäneet Suomen. YK, Amnesty ja muut ihmisoikeusjärjestöt olisivat Suomen kimpussa, syyttäen kansanmurhasta ja vähemmistöjä syrjivästä rasismista.

Israel pääsee kuitenkin aina pälkähästä Yhdysvaltojen ja globalistieliitin tuella; se onkin tiettävästi maailman ainoa äärioikeistolaiseen etnonationalismiin pohjautuva valtio, joka pyrkii laajentamaan elintilaansa tavoitteenaan "Suur-Israel". Osittain tämän päämäärän takia globalistieliitin kätyrivaltiot Yhdysvaltojen johdolla ovat epävakauttaneet lähi-Itää jo vuosikymmenien ajan. Kaksinaismoralistisesti juutalaiset kansalaisjärjestöt vaativat kuitenkin Euroopan maita ottamaan lisää maahanmuuttajia Lähi-idästä ja Afrikasta,  koska holocaust, ja koska antisemitismin perisyntiin langenneet eurooppalaiset eivät ole vielä oppineet olemaan tarpeeksi "monikulttuurisia".

Juutalaisuus on myös uskonto, joten voitaisiin heittää ilmaan joitakin kysymyksiä. Onko olemassa buddhalaista tai katolista kansaa? Ansaitsevatko kaikkien uskontojen edustajat oman maansa? Entä uskonnottomat, mutta etnisesti tiettyä ryhmää edustavat? Juutalaisuudessa on useita erilaisia etnisen alkuperän mukaisia alaryhmiä. Ovatko juutalaiset, jotka ovat kotoisin Espanjasta, Portugalista, Puolasta, Saksasta, Ranskasta, Iranista, Etiopiasta, Ukrainasta tai Venäjältä, kaikki lopulta samaa alkuperää? Entäpä ortodoksijuutalaiset, jotka eivät hyväksy sionistijuutalaisten maallista hallintoa? Onko juutalaisuus etnisenä uskontona vain oman kulttuurisen ryhmän palvontaa? Uudesta laista saa sellaisen vaikutelman, että Israelin vallanpitäjille etninen identiteetti on tärkein ja uskonto toissijainen.

Mustat etiopialaiset, jotka pitävät itseään juutalaisina, eivät ole olleet erityisen tervetulleita muuttamaan Israeliin. Sinne matkanneet Afrikan juutalaiset on joko vangittu, karkotettu tai maksettu muuttamaan muualle; ylipäänsä afrikkalaisia maahanmuuttajia on käsketty häipymään vankeustuomion uhalla. Israelin korkeimmassa asemassa oleva sefardijuutalaisten rabbi Yitzhak Yosef on eräässä saarnassaan kutsunut mustia "apinoiksi". Häntä ei ole kuitenkaan erotettu tehtävästään. Myös pääministeri Netanjahu on sanonut maahan pyrkivien afrikkalaisten olevan terroristejakin vaarallisempi uhka juutalaisvaltiolle. Ketkä sitten ovat tätä "juutalaista kansaa", kuten uusi rasistinen laki määrää?

Israelin valtion perustaminen sopi aikoinaan vanhan, Rothschildien suvun johtaman globalistieliitin suunnitelmiin. Ensisijaisesti Iso-Britannia, Ranska ja Yhdysvallat tukivat ja kannattivat Israelin perustamista omien intressiensä takia. Vahinko vain, että Palestiina ja sen kristityistä ja muslimeista koostuva alkuperäisväestö piti ensin tuhota pois alta. Sama projekti jatkuu yhä, ja huolimatta YK:n, EU:n ja kansalaisjärjestöjen vastustuksesta, uudet juutalaiset siirtokunnat nousevat laittomasti palestiinalaisten maille Netanjahun hallituksen tuella. Mikään ei tunnu tätä synkkää kehitystä pysäyttävän, vaikka joukko israelilaisia tutkijoita, rauhanaktivisteja ja toimittajia on myös puhunut siirtokuntapolitiikkaa ja miehitystä vastaan.

"Absoluuttinen enemmistö haluaa varmistaa valtiomme juutalaisen luonteen säilymisen sukupolviksi eteenpäin", sanoi pääministeri Netanjahu lain mentyä läpi. Mahdollisuuksien ikkuna "kahden valtion ratkaisuun" näyttää olevan sulkeutumassa. Arabiväestö kuitenkin kasvaa juutalaisia nopeammin. Israelin arabiperheet ovat juutalaisperheitä suurempia. Onkin arvioitu, että arabeista tulee ennen pitkää enemmistö. Miten heidän silloin käy sionistien johtamassa maassa? Päätyvätkö sionistit tekemään etnisiä puhdistuksia ennen kuin näin käy, vai lakkaako Israel eksklusiivisesti juutalaisena kansallisvaltiona joskus olemasta? Entä avataanko Israelin rajat vielä kaikille maahanmuuttajille, kuten Euroopassakin? Jos ei, miksi ei?

"Venäjä, Venäjä, Venäjä"

Kuten Mihail Molchanov kirjoittaa Asia Times-lehdessä, oli odotettavissa, että Trumpin ja Putinin huippukokous Helsingissä saisi erityisesti amerikkalaisen median käymään ylikierroksilla.

Läntiset kommentaattorit, poliitikot, neokonservatiivit, clintonilaiset liberaalit, mediapersoonat, ja jopa näyttelijä-poliitikko Arnold Schwarzeneggerin kaltaiset kehäraakit haukkuivat Trumpia "Putinin fanipojaksi" ja "maanpetturiksi", samalla muistuttaen, että Putin on "autokraatti", "diktaattori" ja "vapaan maailman", erityisesti juuri Yhdysvaltojen, verivihollinen.

Yhdysvaltalainen media ei tietenkään välitä sellaisista tosiseikoista, kuin että Putin on kansalaistensa virkaan valitsema presidentti, joka haluaisi pragmaattisena poliitikkona Venäjän suhteiden Yhdysvaltoihin normalisoituvan. Kaikista hulluista syytöksistä huolimatta on vielä pitkä matka mihinkään todelliseen Trumpin ja Putinin väliseen salaliittoon. Putinista on kuitenkin tullut länsimaisessa mediassa uusi Hitler, "Putler", kuten näkee kirjoitettavan (kas kun ei "Putlin" Stalinin mukaan, onhan Putin venäläinen eikä saksalainen?) ja Trumpista saman median sylkykuppi, Venäjää myötäilevä "Putinin puudeli", arvaamaton antiamerikkalainen petturi (josta moni tavallinen amerikkalainen tosin yhä pitää).

Toimittaja Bryan MacDonald on havainnut, että länsimaissa on vallalla sairaus, josta hän käyttää leikkisästi nimeä "russofrenia". Se on MacDonaldin mukaan "sairaus, jossa uhri uskoo Venäjän olevan samanaikaisesti sekä romahtamassa että valtaamassa koko maailman". Tätä ilmeisen helposti tarttuvaa tautia on taas liikkeellä Trumpin ja Putinin tapaamisen jälkeen. Suomessakin on jo vuosia kyselty, milloin Venäjän talous romahtaa. Toisaalta taas on sanottu Putinin hallinnon edustavan puhtaaksiviljeltyä totalitarismia ja imperialismia. Aseistetut "vihreät miehet" voivat milloin tahansa astella myös Suomen rajojen yli!

Vuonna 2007 samaa tautia sairasti Suomen silloinen puolustusministeri, kokoomuslainen Jyri Häkämies, joka Yhdysvaltain vierailullaan piti kohua herättäneen puheen. Häkämies sanoi tuolloin: "Ottaen huomioon maantieteellisen sijaintimme Suomen kolme pääasiallista turvallisuushaastetta ovat Venäjä, Venäjä ja Venäjä". Amerikkalaiset sotahaukat olivat tietysti mielissään Häkämiehen puheesta, Suomessa sitä ei niinkään arvostettu. Myös Venäjältä Häkämies väitti saaneensa myönteistä palautetta puheestaan; Venäjästä oli jälleen tulossa globaali toimija, joten puhe kävi mainoksesta.

Kitkeriä Venäjä-puheita on sittemmin kuultu moneltakin suunnalta. Kun Trump vastikään itse kutsui Yhdysvaltojen valtiokoneiston hysteeristä suhtautumista Venäjään "vääräksi noitajahdiksi", Mihail Molchanovin mieleen nousi kysymys: mitä nyt oikein tapahtuu ja miksi juuri Venäjä on nostettu esiin tusinan joukosta todellisia autokraatteja, jotka vihaavat länttä ja murhaavat poliittisia vastustajiaan?

Venäjä on ydinasevaltio ja jo tämän takia sillä on painoarvoa kansainvälisessä politiikassa. Se myös tuki avoimesti venäläisten kansanäänestystä Krimillä ja liitti niemimaan sen jälkeen takaisin osaksi Venäjää. Samoin se on tarjonnut sotilaallista tukea Ukrainan venäjämielisille separatisteille Donbassissa. Mutta tämäkään ei vielä riitä nykyisen kaltaiseen erityishuomioon, sillä maailmassa monet ulkopuoliset voimat, Yhdysvallat eritoten, tukevat milloin mitäkin sissejä ja separatisteja omien intressiensä mukaan, sekä tekevät yhteistyötä autoritääristen hallitusten kanssa.

Olipa kyse sitten politiikasta tai taloudesta, Venäjän todellinen vaikutus Yhdysvaltoihin on Molchanovin mukaan vähäinen. Oli hakkerointi totta tai ei, kukaan ei voi vakavasti väittää, että Moskova voisi horjuttaa Yhdysvaltojen presidentinvaalien tulosta. Venäjä ei ole myöskään vielä maailman suurimpien talousmahtien joukossa, joten silläkään rintamalla se ei ole uhka Yhdysvalloille. Atlantisteille tärkeää Euroopan unioniakaan Venäjä ei yritä hajottaa, sillä se tarvitsee tätä läheisenä kauppakumppanina.

Kiina puolestaan on jo maailman toiseksi suurin talous ja Yhdysvaltojen suurin luotonantaja. Se omistaa 19 prosenttia Yhdysvaltojen veloista, enemmän kuin mikään muu kansakunta. Kiinan sotilasmenot ovat neljä kertaa Venäjää suuremmat. Useimmat asiantuntijat ovat yhtä mieltä siitä, että Kiina aikoo syrjäyttää Yhdysvallat ja tulla maailman suurimmaksi ja vaikutusvaltaisimmaksi taloudeksi. Silkkitie vie onnistuessaan globalisaatiota eteenpäin kiinalaisilla erityispiirteillä. Miksi siis Venäjää pidetään vieläkin Amerikan tärkeimpänä geopoliittisena vihollisena, eikä Kiinaa?

Edes varsinaisen kylmän sodan aikana Neuvostoliitto ei herättänyt tällaista vihaa länsimaissa. Sellaista ei kohtaa kommunistipuolueen johtama Kiina eikä yhden miehen johtama Pohjois-Korea nykyäänkään. Neuvostoliitto säilytti kylmän sodan aikana liberaalin lännen kunnioituksen kommunistisen ideologiansa ansiosta. Vasta kun Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Venäjä yritti nousta uudelleen, mutta nyt markkinataloutta harjoittavana maana, lännessä huolestuttiin. Kun Venäjä luopui kommunismista ja ryhtyi Putinin johdolla hyödyntämään Venäjää riistäneiden oligarkkien varallisuutta, etsimään uutta johtoideaa Venäjän historiasta, ortodoksisuudesta, perinteisistä arvoista, ja jossakin määrin myös eurasianismin aatteesta, siitä tuli lännen silmissä arvaamaton vihollinen.

Lännen eliitin viha Venäjää ja Putinia kohtaan voidaan selittää vain yhdellä asialla: Venäjä on viime vuosina onnistuneesti haastanut Yhdysvaltojen hegemonisen johtoaseman. Se on ottanut paikkansa mahtimaiden joukossa, ja haluaa toimia globaalisti kuten kilpailijansakin. Jos Venäjä olisi edelleen Neuvostoliiton kaltainen sosialistinen valtio, tätä vihaa voitaisiin vielä täydentää jonkinasteisella kunnioituksella. Mutta kapitalistinen Venäjä, joka yrittää vastustaa maailman johtavaa kapitalistista kansakuntaa, sellainen Venäjä on liian ärsyttävä ja uhkaava kilpailija, ja sitä vastaan hyökätään ankarasti myös median välityksellä. Tämä vuoksi lännessä, sekä Suomessa, sairastetaan "russofreniaa". Tämän vuoksi ehkä jonkun muun kuin Häkämiehen mielessä kaikuu nykyään, "Venäjä, Venäjä, Venäjä".

Soros

George Soros

Miljardööri George Sorosilla ei mene hyvin. Omien sanojensa mukaan hän pelkää poliittisen perintönsä puolesta: mitä jää lopulta jäljelle hänen tukemastaan "avoimesta yhteiskunnasta" ja liberaalidemokratiasta, kysyy New York Times, joka kirjoittaa Sorosista kuin tämä olisi suurikin humanisti ja hyväntekijä. Soros on sentään itsekin todennut, ettei tämä kuva vastaa todellisuutta. Mutta "kansainvälinen filantrooppi" kuulostaa toki paremmalta kuin itsekeskeinen suuruudenhullu.

Soros "pääsi" taas julkisuuteen Helsingissä, kun Vladimir Putin mainitsi hänen osallisuutensa Yhdysvaltojen presidentinvaaleihin sekaantumiseen. Soros on rahoittanut avokätisesti Hillary Clintonin kampanjaa, samoin brexit-vastaista liikehdintää. Hän on hyökännyt Unkarin maahanmuuttopolitiikkaa vastaan, Putinin Venäjä ja Trump ovat myös hänen perivihollisiaan. Sekä Unkarissa että Venäjällä hänen Open Society-järjestönsä hämäriä toimia on suitsittu.

Media meillä ja muualla on kuitenkin ollut aika hiljaa Putinin Soros-kommenteista. Sitä, mitä ei voida parhain päin selittää, pyritään olemaan käsittelemättä, ja toivotaan, että ihmiset unohtavat pian koko asian. Amerikkalainen Vox-julkaisu syyttää Putinia äärioikeistolaisen salaliittoteorian suosimisesta. Sama kirjoitus antaa ymmärtää, että Putin hyödyntää antisemitismiä, vaikka Venäjän päämiehen lähipiiriin kuuluu myös juutalaisia, aivan kuten Trumpilla.

Soros on tietenkin vain yksi julkinen kasvo vanhalle globalistieliitille, jonka mukainen liberaali maailmanjärjestys on kaatumassa. Mahtipontiset haaveet "maailmanhallituksesta" eivät etenekään aivan edesmenneen Rockefellerin ja kumppaneiden suunnitelmien mukaisesti. Vladimir Putinin myötä Venäjä on palannut itsenäiselle tielle; Italia, Puola ja Unkari liikkuvat samaan suuntaan. Donald Trumpin nousu Yhdysvalloissa sotki myös suunnitelmia. Osa vanhasta eliitistä pyrkii varmasti selviytymään euraasialaisessa maailmassa Kiinan noustua supervallaksi. Silkkitie avaa uusia mahdollisuuksia.

Soros on ollut tärkeä lahjoittaja demokraattisille ehdokkaille. Poliitikkojen lisäksi hän on tukenut myös anarkisteja, antifasisteja ja kaikenlaisia ruohonjuuritason ryhmiä niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissa, kenties muuallakin. Kumma kyllä, arvopohjaltaan niin täydellisenä pidetty "liberaali maailmanjärjestys" tuntuukin  tarvitsevan kaaosta, väkivaltaa ja vastakkainasettelua. Nyt länsi-Euroopassa toimivien nativistipopulistien kasvava voima uhkaa Sorosin visiota. Yksi globalisteille tärkeä työväline, Euroopan unionikin, on uhattuna.

Nativismi ja suverenismi nousevat, ihmiset kaipaavat rajoja ja turvallisuutta, eivät monikulttuurisuuden tuomaa epävakautta. Soros joutuukin kohtaamaan mahdollisuuden, että päämäärä, johon hän on sijoittanut niin paljon aikaa, vaivaa ja etenkin rahaa, päätyy epäonnistumiseen, ellei kaikki häviä sitten suursodan raunioihin. Karl Popperin avoimen yhteiskunnan oppilas on nyt hyvin huolissaan. Toki tuleva sukupolvi, kuten Sorosin poika Alex, liikkuu jo piireissä ja jatkaa isänsä jalanjäljissä kohti samanlaisia päämääriä.

Sorosilla, kuten muillakin hänen globalistiystävillään, on taskussaan maksettuja poliitikkoja myös EU:n parlamentissa sekä eri maiden kansanedustajissa. Europarlamentin liberaalin ALDE-ryhmän johtaja, Guy Verhofstadt, on julkisesti puolustanut Sorosia ja tämän massamaahanmuuttoa edistäviä kampanjoita. Julkisuuteen on vuodettu myös muutama vuosi sitten tietoja, joiden mukaan suomalaisia eurokansanedustajia ja muita vaikuttajia Olli Rehnistä Heidi Hautalaan olisi toiminut Sorosin liittolaisina.

Ylipäänsä läntinen poliittinen eliitti, Berliinin muurin kaatumisen jälkeen, on tukenut samanlaista ylikansallista kehitystä, jota Soros haluaa. Vaikka liberalismiin kuuluva monietninen yhteiskunta, maahanmuuttajat, homoavioliitot, ja perinteisten arvojen rapautuminen, eivät kosmopoliittista eliittiä ole haitanneet, eivät tavalliset ihmiset ajattele aivan samoin. Tästä on ollut seurauksena nativismin nousu, joka on vasta toden teolla alkamassa. Sorosin yhteiskunnallisiin asioihin sekaantumisen perintö ja taistelu periaatteidensa puolesta saattaa päättyä häviöön.

Salomaan maailmanjärjestys

Markku Salomaa

No niin, nyt päästään suomalaisessa mediassakin edes hieman asiaan. Euroopan sotahistorian dosentti ja valtiotieteen tohtori Markku Salomaa seurasi Donald Trumpin ja Vladimir Putinin maanantaista tapaamista "erityisesti sotilaallisen valtatasapainon kannalta". Radio Suomen Päivässä haastateltu Salomaa kertoo, mihin hän kiinnitti huomiota. Mistä Trump ja Putin oikeasti keskustelivat?

Salomaan mielestä tärkeintä olisi nyt keskittyä seuraamaan sitä, mihin suurvallat toimillaan ja neuvotteluillaan tähtäävät. "Merkittävää ei ollut se, miten amerikkalaiset näkevät Donald Trumpin käytöksen tai etiketin, vaan Vladimir Putinin mainitsema Venäjän aloite uudesta Start-sopimuksesta eli strategisten aseiden rajoitussopimuksesta, josta jo neuvotellaan, ja jonka uudistamiseksi on jo tehty esitys. Se on merkittävää", sanoo Salomaa.

Salomaa on kirjoittanut aiemmin mielipidekirjat mm. Natosta sekä kylmän sodan "toisesta erästä", jonka Putin hänen mielestään aloitti (!). Muutenkin hän on kommentoinut suomalaista turvallisuuspolitiikkaa ja Venäjää, sekä spekuloinut sotilaallisilla kriiseillä. Salomaa on myös toimittanut ja kääntänyt yhdessä Aimo Ruususen kanssa Aleksander Suvorovin venäläisen sotataidon klassikkoteoksen Voittamisen taito. Salomaa on aikaisemmin profiloitunut Nato-haukkana, joten hänen mielipiteensä eivät ainakaan siinä käy lainkaan yksiin omieni kanssa. Hän on riitaantunut myös puolustusministeri Jussi Niinistön kanssa Suomen puolustuksen nykytilasta ja sen tulevaisuudesta.

Salomaa on aiemmin sanonut, ettei Putinin Venäjällä "ole mitään edellytyksiä esiintyä uuden maailmanjärjestyksen johtajana", sen roolin on Salomaan mukaan jo ottanut Kiina. Salomaa väittää kuitenkin nyt, että suurvaltajohtajat pyrkivät uuteen maailmanjärjestykseen. Kiina, Yhdysvallat ja Venäjä ovat "kaatamassa kylmän sodan jälkeistä maailmanjärjestystä ja koko siihen perustuvaa turvallisuusarkkitehtuuria". Euroopassa totutuissa turvallisuusjärjestelmissä, joihin hän laskee YK:n, Naton, EU:n, ETYJ:in ja WTO:n, on kaikissa "omat valuvikansa".

Natolla on Salomaan mukaan "omat ongelmansa", EU:sta "ei tule liittovaltiota eikä suurvaltaa", ETYJ "ei pysty toimimaan Euroopassa tai edes Euroopan liepeillä". Maailman kauppajärjestö WTO on myös haastettuna; Trump käy Salomaan mielestä jo vuoden 2020 vaalikampanjaa tuontitulleillaan. Näistä vanhoista turvallisuusrakenteista mainittu kolmikko haluaisi Salomaan mukaan luopua, ja luoda yksinkertaisemman järjestelmän.

Salomaan mukaan suurvaltajohtajilla on ilmeisesti suunnitelma siitä, minkälainen uusi maailmanjärjestys olisi. "Uusi maailmanjärjestys siten kuin me sen ymmärrämme, ei tule toteutumaan", hän painottaa ja arvelee, että tulevaisuudessa mentäisiin ehkä samantyyppiseen järjestelmään, joka vallitsi "Napoleonin sotien jälkeen aina ensimmäiseen maailmansotaan asti", jolloin Euroopan valtiot olivat muotoutumassa ja oli monenlaista yhteistyötä eri maiden kesken.

Venäjän allianssi Yhdysvaltojen kanssa tuntuu ehkä hieman kaukaa haetulta, mutta vielä enemmän Yhdysvaltojen ja Kiinan yhteistyö. Mikäli Trumpin hallinto on tosiaan valmis luopumaan aiemmasta ulkopolitiikastaan ja sen yksinapaisesta järjestyksestä, kaikki on tietenkin teoriassa mahdollista. Eri asia on, miten Yhdysvaltojen valtiokoneisto ja sotateollinen kompleksi tällaiseen perustavanlaatuiseen muutokseen suhtautuisivat. Salomaan näkemyksiin täytyy suhtautua varauksella.

Salomaa ei sitä mainitse, mutta nykyinen euroatlanttinen järjestelmä on tulossa tiensä päähän. Miten Kiina, Venäjä ja mahdollisesti Yhdysvallat ja Eurooppa, sitten aikovat hoitaa järjestelmän päivittämisen, jää vielä hämärän peittoon; tämähän on yksi blogini spekulatiivisista kestoaiheista. Minkälainen rooli Euroopan mailla tulee tässä yhtälössä olemaan? Nykymuotoinen Euroopan unioni on osoittanut olevansa kyvytön hoitamaan asioita. "Saa nähdä, odotan jännityksellä", sanoo myös Markku Salomaa.

Trump, Putin ja uusi poliittinen aikakausi

Trumpin ja Putinin Helsingin vierailu on ohi. Suomessa Yle lähetti koko maanantain tv-ohjelmaa, jossa keskityttiin arvostelemaan molempia johtajia erilaisten vieraiden välityksellä, naurua ja nälvimistä riitti. Jopa Trumpin ja Putinin kehonkieltä arvioitiin, puhuttiin käsistä, hampaista ja istuma-asennoista. Kaiken kaikkiaan aivan uskomattoman ala-arvoinen ohjelmakokonaisuus, mutta sellaista saattoi Yleltä odottaakin.

Itse lehdistötilaisuus olikin sitten huomattavasti mielenkiintoisempi ja myös viihdyttävämpi. Trump ja Putin esiintyivät hyväntuulisina; jää oli selvästi murrettu. Vanhan kertausta oli ehkä hieman liikaa. Trump pääsi taas kritisoimaan niin Hillary Clintonia kuin demokraatteja, samoin Putin mainitsi globalisti George Sorosin sekaantumisen Yhdysvaltojen vaaleihin, ja sai väitteelleen tällä kertaa varmasti globaalin kuulijakunnan. Suomalaisen sekä amerikkalaisen median tilaisuutta seuranneet, järkyttyneet lausunnot kuvasivat hyvin sitä, että tapaaminen oli onnistunut. Liberaalin maailmanjärjestyksen kannattajat kokivat uuden karvaan pettymyksen.

Venäläisen Valdai-klubin ajatushautomon kehittämis- ja tukitoimikunnan puheenjohtaja Andrei Bystritskij on sitä mieltä, että tapaamisen teemat enteilevät "uutta poliittista aikakautta". Hänen mukaansa tapaaminen oli erittäin tärkeä jo symbolisesti, ja arkaluontoisistakin asioista pystyttiin keskustelemaan avoimesti. "Vaikka emme vielä ymmärrä sitä, eräänlainen kylmä jakso maiden välisessä kanssakäymisessä on jo päättynyt", Bystritskij kommentoi Iltalehdelle.

En alun perin odottanut tapaamiselta suuria, mutta saattaa olla, että olin liiankin pessimistinen. Ainakin tapaaminen on tuottanut jo valtavan määrän katkeraa tekstiä toimittajilta ja poliittisilta kommentoijilta niin Suomessa kuin ulkomailla. Myrkkyä vuodatetaan eri medioissa varmasti vielä pitkään; narratiivi on sama, eikä armoa Trumpille tai Putinille anneta. Suomi taas on toiminut rakentavana siltana idän ja lännen välillä,  mutta Ylellä muistettiin joka välissä epätoivoisesti mainita, että onneksi Suomi "kuuluu länteen". Trump ei kuitenkaan taida olla heidän mieleisensä läntinen johtaja?

Presidentti Niinistön piti myös omassa lehdistötilaisuudessaan tuskaisesti korostaa, että Suomi on osa EU:ta ja Suomella on kumppanuussuhde Naton kanssa. Niinistö ei halunnut sanoa, että Suomi olisi "neutraali" maa, vaikka nyt suurvaltojen kokouksen isäntämaana toimikin. Tehtävä ei ollut selvästikään mieluisa; Niinistön ajattelussa ei ilmene ymmärrystä Suomen ainutlaatuiselle asemalle. Syvään juurtunut transatlantismi ja Nato-hihhulointi tuskin tulee muuttumaan poliittiseksi realismiksi. Jos poliitikot olivatkin ennen rähmällään itään, nyt he ovat sitä länteen. "Länsi" on tosin muutoksen kourissa itsekin.

Trumpin maanantaiaamun twiitti kertoi hänen suorasukaisen mielipiteensä suurvaltojen välisistä suhteista: "Suhteemme Venäjään ei ole koskaan ollut huonompi, kiitos Yhdysvaltojen monien vuosien hölmöyden ja tyhmyyden ja nyt lavastetun noitavainon". Trump syytti Yhdysvaltojen aiempia hallintoja ja kongressia tulehtuneista väleistä. Lehdistötilaisuudessa Trump toisti twiittinsä sisällön ja lisäsi sitten painokkaasti: "tuo kaikki muuttui neljä tuntia sitten". Poliittista teatteria vai totta?

Amerikkalaisen Patrick Buchananin mukaan, Trump on Nato-kokouksen ja nyt Helsingin kokouksen lausunnoillaan saattanut alulle historiallisen siirtymän Yhdysvaltojen ulkopolitiikassa. Buchananin mukaan Trump näyttää hylänneen amerikkalaisen ulkopolitiikan perustavanlaatuiset premissit, jotka ovat olleet voimassa kylmän sodan päättymisestä lähtien. Hän ei syyttänyt niinkään Putinin Venäjää huonoista suhteista, vaan Yhdysvaltojen molempien puolueiden vanhoja eliittejä.

Trump voi jäädä historiaan presidenttinä, jonka  hallinto suorittaa Yhdysvaltojen hallitun alasajon nykyisestä asemastaan. Dollari heikkenee, ja historian romukoppaan lentävät myös neokonservatiivien hullut pyrkimykset säilyttää väkivalloin Yhdysvaltojen hegemoninen asema suhteessa muuhun maailmaan. Kansainvälinen talouseliitti haluaa varmasti säilyttää vaurautensa ja vaikutusvaltansa myös uudessa, moninapaisessa maailmassa, jossa Amerikan ylivalta tasoittuu Kiinan, Venäjän, Intian ja muiden maiden kanssa.

Trump ei ole Reagan, eikä Putin ole onneksi Gorbatšov. Niinpä tämän huippukokouksen anti tulee olemaan hyvin erilainen verrattuna siihen, mitä 80-luvulla tapahtui. Putin tosin jo totesi, että vaikka tapaamisen oli tarkoitus olla "lämmittelyä", se osoittautuikin hyvin "merkittäväksi". Jälleen saimme esimerkin siitä, ettei nykyajan suurvaltasuhteissa ole mitään tekemistä oikeiston tai vasemmiston vanhentuneiden ideologioiden kanssa. Kuten Putin sanoi, Trump ajaa Yhdysvaltojen etua ja hän ajaa Venäjän etua, kuten kuuluukin. Vielä kun Suomessakin poliitikot omaksuisivat tällaisen ajattelutavan.

Media on yhä vanhan eliitin käsissä, joten Trumpista ja Putinista kirjoitetaan varmasti hyvin negatiiviseen sävyyn jatkossakin. Yhdysvalloissa kirjoitetaan jo Trumpin olevan Putinin taskussa ja suorastaan maanpetturi. Putinin yhteydessä Krim ja Ukraina mainitaan jatkossakin. Trump ja Putin ovat neokonservatiivien ja clintonilaisten uusliberaalien vihaamia, siitä ei ole epäilystäkään. Eurooppalainen eliitti on myös ahdistunut muuttuneesta tilanteesta. Toivoa sopii, että Valdai-klubin Andrei Bystritskij olisi oikeassa siinä, että uudenlaisen politiikan aikakausi alkaisi.

Uutisia ja uhkakuvia rahavallan tarpeisiin

Ylen aamu-tv:n uutislähetys antoi ymmärtää, että enemmistö suomalaisista vihaa Vladimir Putinia ja kokee tämän vakavaksi uhaksi maailmanrauhalle.

Samat uutiset näyttivät haastattelupätkän, jossa presidentti Niinistö kertoi olevansa tyytyväinen Naton huippukokouksen antiin. Hänelle niin rakas "atlanttinen yhteistyö" on yhä voimissaan, ja Niinistö kai kokee, ettei hänen työnsä Washingtonin intressien edistämisessä ole ollut turhaa. Niinistön tyytyväisyyden taustalla lienee myös arvio, etteivät Trump ja Putin tulekaan tavatessaan toimeen.

Viime kädessä silläkään ei olisi merkitystä, koska kuten Ulkopoliittisen instituutin tutkija Matti Pesu Ylen uutisissa muistuttaa, "presidentti Trump ei voi yksin muuttaa Yhdysvaltain politiikkaa Naton suhteen, vaikka liittolaismaitaan kritisoikin". Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen verkoston tutkimusjohtaja Juhana Aunesluoma puolestaan lohduttaa niinistöläisiä Nato-suomalaisia toteamalla, että "suhteet Venäjään ovat oikeastaan se osa Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa, jossa Trumpin valta on kaikkein vähäisin. Tiukasta linjasta on laaja yksimielisyys".

Suomen "Nato-optiosta" ja jäsenyydestä asiantuntijat ja politiikan kommentoijat ovat harvinaisen yksimielisiä, eli valtaosa on sotilasliiton jäsenyyden kannalla, ainoastaan kansa junnaa vastaan. Tietysti tämäkin keskustelu on jo  menettänyt merkityksensä, sillä Suomi on jo puolustusministeri Niinistön solmimilla isäntämaasopimuksilla sidottu sotilasyhteistyöhön Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian kanssa. Kansan tahdolla ei ole merkitystä, mutta demonisoidaan nyt varalta naapurimaata, jotta mielipide Natonkin suhteen pikku hiljaa muuttuisi.

Trumpin äksyily Saksalle ja muille Nato-maille toi mieleen elokuvista tutut New Yorkin mafiamiehet, jotka vaativat suojelurahaa uhreiltaan. Toki Yhdysvaltojen eurooppalaiset liittolaiset ovat kaikkea muuta kuin puhtaita pulmusia. He ovat olleet mukana monessa globalistien juonessa ja verta on vuodatettu eurooppalaisilla aseilla milloin missäkin. Tavalliset eurooppalaiset eivät näistä sotaretkistä ja epävakauttamisoperaatioista hyödy tietenkään mitenkään, päinvastoin. Pakolaisten invaasiota ei ole myöskään Nato-joukkojen toimesta pysäytetty, vaan se on vain yksi vallanvaihto-operaatioiden seuraus, sekä osa suurempaa suunnitelmaa, jonka eliitti niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin hyväksyy.

Sotateollinen kompleksi kuitenkin haluaa rahavirtojen liikkuvan, joten uhkakuvia täytyy pitää yllä. Aseteollisuus on iso bisnes, ja sen edunsaajat eivät halua suvantokohtia sotaviihteeseen. Venäjän uhka on tällä hetkellä sopiva huijaus, vaikka Venäjä ei ole uhka Natolle eikä Euroopalle. Eurooppa on Venäjälle liian tärkeä kauppakumppani menetettäväksi. Tästä näkökulmasta eurooppalainen riippuvuus Venäjän energiasta on jopa rauhantekijä, joka hyödyttää molempia osapuolia. Yhdysvallat tietysti haluaisi nämäkin markkinat itselleen, ja tästä lienee osittain kysymys Trumpin uhoamisessa sekä Helsingin tapaamisessa.

On ehkä tylsää, mutta todennäköistä, että suuri osa maailmanpolitiikasta perustuu talouspoliittisille tavoitteille, eikä ideologisille erimielisyyksille. Geopoliittiset siirrotkin ovat seurausta rahavallan vaatimuksista. Tällainen on liberaali maailmanjärjestys. Ankea talousjargon on jokaisen poliitikon osattava; välillä voidaan toki silmänlumeeksi puhua "arvoista", ja väitellä asioista, jotka eivät väittelyllä miksikään muutu. Hegemoninen asema, talouskasvu, pörssikurssit, dollarin arvo, tästä enimmäkseen on kyse. Kuka myy kenelle ja mitä, kuka hyötyy, kuka perii voitot. Kuten joku fiksu asian ilmaisi,  kosmopoliittisella eliitillä on varaa olla isänmaaton.

Vaihtoehto Ruotsille - entä Suomelle?

Gustav Kasselstrand

Gustav Kasselstrand on viime vuonna perustetun Alternativ för Sverige-puolueen johtaja. Hän on opiskellut taloustieteitä Göteborgin yliopistossa ja hänellä on MBA-tutkinto Helsingin Aalto-yliopistosta. Hän on opiskellut myös Saksassa ja Singaporessa. Kasselstrand on 30-vuotias ja ollut mukana politiikassa vuodesta 2006 lähtien, jolloin hän liittyi tuolloin muutaman prosentin kannatuksen omaaviin ruotsidemokraatteihin. Tänä päivänä ruotsidemokraatit ovat kasvaneet Ruotsin toiseksi suurimmaksi puolueeksi.

Kasselstrand ja koko hänen johtamansa viisituhatta jäsentä käsittävä ruotsidemokraattien nuorisojärjestö erotettiin emäpuolueesta vuonna 2015. Kyseessä oli Kasselstrandin mielestä noitavaino, jolla puolueesta haluttiin savustaa ulos vähänkin "poliittisesti epäkorrektit henkilöt" ruotsidemokraattien hallituskelpoisuuden tieltä.  Ruotsidemokraatit myös valheellisesti väittivät sen nuorisosiipeä äärijärjestöksi. "Tämä oli täyttä hölynpölyä, mutta ainakin se sai ihmiset näkemään, että ruotsidemokraateista oli kuoriutunut liberaali puolue, joka ei ollut enää uskollinen aiemmille periaatteilleen", Kasselstrand on todennut.

Vaihtoehto Ruotsille-puolue rekisteröitiin puolueeksi viime vuoden maaliskuussa. Kansallismielisen puolueen ohjelma on monin verroin radikaalimpi kuin ruotsidemokraattien. Kasselstrand pyrkii saamaan kansanedustajia parlamenttiin syyskuun alkupuolella pidettävissä vaaleissa. Vaihtoehto Ruotsille-puolue otti nimensä Saksan vastaavanlaisesta Alternative für Deutschland-puolueelta (AfD), joka yhdessä Itävallan vapauspuolue FPÖ:n ja Ranskan Kansallisen Liittouman kanssa on toiminut esikuvana ruotsalaisille.

Vaihtoehto Ruotsille epäilee, etteivät edes ruotsidemokraatit tarjoa enää muutosta nykyiseen tilanteeseen. "Kaikki mitä kerrotaan Ruotsista vaihtoehtoisissa medioissa on täyttä totta", sanoo Kasselstrand suoraan ja jatkaa, "ruotsalaiset ovat vähemmistönä omassa maassaan 20 vuoden sisällä, ellei radikaaleja ratkaisuja tehdä. Johtavat poliitikot kieltävät myöntämästä, että mitään ongelmaa on edes olemassa". Vaihtoehto Ruotsille on sitä mieltä, että "samat poliitikot, jotka saivat aikaan nykyiset ongelmat, eivät voi olla osa ratkaisua. He ovat itse ongelma."

Vaihtoehto Ruotsille vaatii "maastamuuttoviraston" perustamista Ruotsiin sekä nykyisten  turvapaikanhakijoiden aktiivista palauttamista sinne, mistä he ovat tulleet. Kasselstrandin mukaan Ruotsissa on käynnissä matalan intensiteetin sisällissota, joka kiihtyy päivä päivältä. Se mikä vaikeuttaa tilannetta on tietysti äärimmäinen poliittinen korrektius, joka on vainonnut ruotsalaisia vuosikymmeniä ja alkaa vasta nyt murtua.

Joidenkin suomalaisten mielestä Ruotsi on jo mennyttä, mutta Kasselstrand on eri mieltä. "Mikään maa ei voi täysin kadota, jos siinä asuu ihmisiä, jotka ovat valmiita vastarintaan ja tarjoavat uuden vaihtoehdon päästä eteenpäin. Totuus on, että monet ruotsalaiset alkavat vasta nyt ymmärtää, mitä maassa tapahtuu". Nyt onkin näytön paikka ja vaihtoehto nykymenolle on tarjolla. Eri asia on, ymmärtävätkö ruotsalaiset muuttaa äänestyskäyttäytymistään; ruotsalaisen yhteiskunnan kasvavia ongelmia on ainakin jo vaikea sivuuttaa.

Vaihtoehto Ruotsille haastaa paitsi vanhat valtapuolueet, myös ruotsidemokraatit, jotka ovat nyt vuosien työn ja salonkikelpoistamisen jälkeen nousussa. He ovat Kasselstrandin mukaan kuitenkin antaneet monessa asiassa periksi. Ruotsidemokraatit ovatkin valmiita muodostamaan hallituksen jopa entisen vihollisen, Moderaterna-puolueen (eli ruotsalaisen Kokoomuksen) kanssa. Ruotsidemokraatit äänestivät myös Naton isäntämaasopimuksen puolesta. Vaihtoehto Ruotsille suhtautuu pragmaattisesti myös Venäjään, toisin kuin muut ruotsalaiset puolueet, jotka vannovat "transatlantisen yhteyden" ja liberaalidemokratian nimiin.

"Pohjoismainen yhteistyö" EU:ssa on alkanut kiinnostaa myös perussuomalaisten Jussi Halla-ahoa. Ruotsidemokraatit ovat nykyään samassa EU:n puolueryhmässä perussuomalaisten kanssa. Halla-aho hehkuttikin Facebookissa, kuinka ruotsidemokraatit on 3. heinäkuuta hyväksytty Euroopan parlamentin ECR-ryhmään ("European Conservatives and Reformists Group"), jossa ovat tähän asti toimineet perussuomalaiset ja Tanskan kansanpuolue. Toinen EU-parlamentin puolueryhmä, jota Halla-aho ei mainitse, on ENF-ryhmä, ("Europe of Nations and Freedom"), jossa ovat mm. Italian sisäministeri Salvinin johtama Lega, Itävallan hallituksessa oleva vapauspuolue FPÖ ja Ranskan Kansallinen Liittouma (ent. Kansallinen rintama).

Ryhmien suurimmat erot tulevat esiin suhtautumisessa Venäjään, johon Halla-aho suhtautuu kielteisesti. Halla-ahon mukaan "Euroopan parlamentissa meitä on selvästi erottanut suhtautuminen Venäjään ja Vladimir Putiniin". Ranskan vaaleissa Halla-aho ei halunnut, että Marine Le Pen tulisi valituksi Ranskan presidentiksi. "Monessa suhteessa Le Penin valinta Ranskan presidentiksi pitäisi sisällään riskejä, varsinkin ulkopoliittisia riskejä. Le Pen voisi olla hieman arvaamaton presidenttinä", Halla-aho sanoi Kauppalehdessä tuolloin. Kansallinen rintama oli myös Halla-ahon amerikkalaistyyppiselle, liberaalille talouspolitiittiselle linjalle "liian vasemmistolainen". Ovatko perussuomalaiset perillä puheenjohtajansa kokoomuslaisesta linjasta talous-, ulko- ja turvallisuuspolitiikassa?

Jos ruotsidemokraattien hallitussuunnitelmat onnistuvat, antaako tämä kipinän myös Suomen tulevien hallituskuvioiden pohdinnalle? Halla-ahon perussuomalaiset eivät niinkään hyökkää atlantistista yhteistyötä haluavaa Kokoomusta vastaan, he kritisoivat mieluummin sosiaalidemokraatteja. Samoin perussuomalaisten ruotsalainen veljespuolue, ruotsidemokraatit, kritisoi esimerkiksi Venäjää, mutta kanta Nato-jäsenyyteen on tarkoituksella epäselvä samoin kuin perussuomalaisten johdolla. Hallitusyhteistyö rahavaltaa edustavan ja avoimesti Nato-jäsenyyttä kannattavan Kokoomuksen kanssa sopisi varmasti halla-aholaisille.

Toivottavasti Kasselstrandin Vaihtoehto Ruotsille pääsee syksyllä eteenpäin ja kykenee vielä vaikuttamaan Ruotsin tulevaisuuteen, sillä Jimmie Åkessonin johtamista ruotsidemokraateista tuskin on siihen. Vaihtoehto Ruotsille onkin saanut jäseniä myös entisistä ruotsidemokraateista. Myös Suomessa tarvittaisiin vastaavaa asennoitumista, mutta meillä pönkitetään puoluerintamalla vieläkin lännen liberalistista hegemoniaa. Perussuomalaisten aiempien vaiheiden ja sen johdon esittämien kannanottojen jälkeen suomalaisilta populisteilta ei ehkä ole muuta odotettavissa.

Yhdysvallat, Euroopan vihollinen?

Nyt kun Trumpin ja Putinin tapaaminen Suomessa lähestyy, media käy ylikierroksilla yrittäessään esittää, ettei Suomi suinkaan ole "Trump-ystävällinen" maa. Muutenhan Suomea on aina markkinoitu amerikkalaismielisenä maana, osana länttä ja niin edelleen. Yhdysvaltoja fanittavat perussuomalaiset nuoret aikovat sentään toivottaa Trumpin tervetulleeksi Suomeen (eivät kuitenkaan Putinia?).

Televisiouutisissa puolestaan esiteltiin maanantaina gallupia, jonka mukaan vain neljä prosenttia suomalaisista kokee Trumpin lisänneen maailman turvallisuutta. Haastateltavat suomalaiset toistivat pääsääntöisesti kaikki valtamedian linjaa: Trump on arvaamaton ja mitä tahansa (ikävää) voi tapahtua hänen ollessaan Yhdysvaltojen Nato-kriittinen päämies.

Huvittavinta tässä kaikessa on se, että Suomessa ja Euroopassa pelätään ja syytetään yhtä miestä (toki myös Putinista puhutaan pahaa), vaikka Yhdysvaltojen todellisesta politiikasta päättää aivan muu elin kuin presidentti. Trump voi näennäisen vapaasti tuoda julki mielipiteitään, mutta taustalla vaikuttava pysyvä valtiokoneisto, jota amerikkalaiset äänestäjät eivät ole valinneet, hoitaa Yhdysvaltojen pitkän tähtäimen suunnitelmat, päättää turvallisuuspolitiikasta, sodista ja muusta; sen päätöksiin eivät Trumpin twitter-päivitykset vaikuta.

Mutta vaikka eurooppalaiset ja jotkut suomalaisetkin yhä itkevät sitä, ettei Hillary Clintonista tullutkaan Amerikan ensimmäistä naispresidenttiä ja koko maailman arvojohtajaa, olisi ehkä paikallaan muistaa, että Nobelin rauhanpalkinnon saaneen demokraatti Obamankin aikana Yhdysvaltojen hegemonisen aseman säilyttäminen tapahtui hyvin pitkälti Euroopan ja Lähi-idän maiden kustannuksella. Kaikista Lähi-idän epävakauttamisoperaatioista, sodista ja terrori-iskuista saa Eurooppa maksaa laskua myös pakolaisvyöryn, terroritekojen ja muun epävakauden muodossa. Amerikka pommittaa, Eurooppa saa pakolaiset, kuten Eric Zuesse asian ilmaisi kirjoituksessaan The Duran-julkaisussa.

Näin ollen Trumpin tulo Helsinkiin ei saa minua innostumaan, saati uskomaan, että tästä tapaamisesta mikään maailmanrauha syntyisi. Toki on hyvä, että suurvaltojen johtajat tapaavat ja Suomi toimii neutraalina kohtauspaikkana; se on omiaan näpäyttämään niinistöläisiä kuvitelmia maamme maailmanpoliittisesta tärkeydestä. Jos taas Naton huippukokouksessa syntyisi uusi mehevä riita, joka viilentäisi Yhdysvaltojen ja Euroopan välejä entisestään, se olisi suomalaisten ja eurooppalaisten etujen mukaista. Tämä kuulostaa tietysti hullulta, jos omaa Yhdysvaltoja ihannoivan maailmankuvan ja on kasvanut amerikkalaisesta populaarikulttuurista nauttien, mutta poliittisesti Yhdysvaltojen hegemonia on Euroopan etujen vastainen, ja on aina ollut sitä.

Kuten Eric Zuisse ankaraan sävyyn kirjoittaa, Amerikka ei ole missään mielessä Euroopan liittolainen. Marshall-apu on päättynyt jo kauan sitten, ja Yhdysvaltoja johtavat psykopaatit, jotka ovat Euroopan päävihollisia, eivät eurooppalaisten ystäviä. Heillä on toki liittolaisia eräissä eurooppalaisissa aatelisperheissä, sekä talouden ja median vaikuttajissa, mutta tavalliset eurooppalaiset eivät tähän joukkoon kuulu. Heitä ollaankin korvaamassa maahanmuuttajien ja etnisten "vähemmistöjen" alati kasvavalla joukolla.

Zuisse esittää, että Iran, Venäjä ja Kiina olisivat parempia liittolaisia eurooppalaisille; ne eivät ole aiheuttaneet Euroopan nykyisiä ongelmia. On surkuhupaisaa, kuinka media ja hallitus Yhdysvalloissa syyttää Venäjää puuttumisesta sen politiikkaan ja vaaleihin, kun Amerikan tiedustelupalvelut kuuntelivat (ja kuuntelevat yhä) Saksan liittokanslerin puhelinta ja sekaantuvat kaikkien muidenkin "ystäviensä" asioihin, vaaleista puhumattakaan. Tätä taustaa vasten, EU:n sanktioiden tulisi kohdistua amerikkalaisiin yrityksiin, eikä liiketoimintaan Venäjän tai Iranin kanssa. Eurooppalaiset poliitikot, jotka tukevat Yhdysvaltoja, tukevat Euroopan epävakauttamista.

Yhdysvaltoja ei voi sanoa "eurooppalaiseksi" maaksi, vaikka se alun perin onkin englantilaisten ja eurooppalaisten siirtolaisten asuttama. Se kaapattiin nopeasti eurooppalaisille vihamielisen eliitin toimesta, ja tämä eliitti on pyrkinyt vahvistamaan ja ylläpitämään hegemonista asemaansa muuhun maailmaan nähden siitä asti. Tietysti Yhdysvaltojen valtiokoneisto ja kulloinenkin hallitus on myös tavallisten amerikkalaisten intressien vastainen. Sotilaalliset miehitykset ja vallankaappaukset eivät palvele Yhdysvaltojen köyhtyviä kansalaisia; ne palvelevat ainoastaan kansainvälistä eliittiä, jolle Yhdysvallat sotavoimineen ja tiedustelupalveluineen on ollut sopivin työrukkanen. "Demokratiasta" ja "vapaudesta" voidaan tehdä sloganeita, mutta Yhdysvaltoja ja länsimaita ylipäänsä ohjaa globalistien diktatuuri.

Ei tarvitse kuin lukea Yhdysvaltojen johtavia sanomalehtiä sekä politiikan aikakauslehtiä huomatakseen, mikä omituinen viha, ylenkatse ja pilkka Eurooppaa kohtaan lukuisista kirjoituksista välittyy. Erityisesti neokonservatiivit tuntuvat vihaavan kaikkia eurooppalaisia, kuten Paul Gottfried on pannut merkille. Saksa on aina ollut Yhdysvaltojen sylkykuppi ja ikuinen natsimaa, huolimatta siitä, kuinka kovasti se tukisi Yhdysvaltoja ja Israelia, tai pyytelisi maailmansodan aikaista menneisyyttään anteeksi. Muu Eurooppa ei ole sen parempi, sillä vasallisuhteesta huolimatta paranoidi anglosionistinen eliitti kokee yhä natiivit eurooppalaiset uhkana. Itse asiassa ainoa hyvä eurooppalainen on sellainen, joka varauksetta tukee Yhdysvaltojen johtoasemaa ja ulkopolitiikkaa, ja on myös Israelin miehityshallinnon ystävä.

Nyt Trump puolestaan välittää valtiokoneiston viestiä: hän valittaa esimerkiksi, että Naton eurooppalaiset liittolaiset ovat vapaamatkustajia, jotka piiloutuvat Yhdysvaltain asevoimien taakse turvaan, mutta eivät osallistu riittävästi kustannuksiin. Trump on syyttänyt Angela Merkeliä kaasun ostamisesta Venäjältä, ja jopa pakolaiskriisistä, mutta ei näe vikaa edeltäjissään tai omassa hallinnossaan, vaikka viime vuosina juuri Yhdysvaltojen sodankäynti Lähi-idässä on saanut ihmiset liikkeelle. Eurooppaa on sittemmin vaadittu avaamaan rajansa ja poliitikkomme ovat maanpetoksellisesti tehneet työtä käskettyä. V4-maat ja Italia ovatkin nyt tulilinjalla EU:ssa tiukemman maahanmuuttopolitiikkansa takia; jää nähtäväksi, kauanko tätä tottelemattomuutta katsotaan läpi sormien myöskään Atlantin takana.

Trumpin ja Putinin tapaaminen on herättänyt pelkoa erilaisten ryhmien mielissä. Putinin ja Venäjän arvellaan hyötyvän tapaamisesta, kävi miten kävi. Media muuallakin kuin Suomessa suhtautuu kokoustamiseen vihamielisesti. Toimittajat kirjoittavat tietysti mediatalojen omistajille mieluisan näkökulman mukaisesti. Myös Nato-mieliset suomalaiset ovat hermostuneita. Lännen intressejä jo pitkään puolustanut presidentti Niinistö on myös pyrkinyt lietsomaan uhkakuvia. "Toivotaan parasta, mutta varaudutaan pahempaan", hän totesi haastattelussa kryptisesti, ja korosti sitten jälleen kerran "transatlanttisen yhteyden tärkeyttä".  Kuten isäntänsä, Niinistö ei voi hyväksyä sitä, että angloamerikkalaisen hegemonian aika on päättymässä. Se päättyisi tosin ilman Trumpiakin.

Vaikka jotain kitkaa niin Yhdysvaltojen valtiokoneiston sisällä kuin globalistiklikkien välillä saattaakin olla, ei Trumpiakaan voi pitää minään Suomen tai Euroopan ystävänä. "Amerikka ensin"-politiikka yrittää jatkaa hegemonian ylläpitoa. Euroopan uudistamisessa paras toivo on niissä nativistipopulisteissa, jotka ymmärtävät, että on Euroopan etu tehdä yhteistyötä niin Venäjän, Kiinan kuin muidenkin Yhdysvaltojen kilpailijoiden kanssa. Suhdetta Yhdysvaltoihin voidaan tarkastella uudestaan sitten, jos ja kun sen hegemonia on saatu murrettua ja maailma on alkanut elää liberalismin jälkeisessä ajassa, jolloin suvereenit kansakunnat päättävät omista ja yhteisistä asioistaan uuden realismin omaksuneina.

Katolinen piispa: Euroopan maahanmuutto kansainvälisten voimien organisoimaa

Piispa Athanasius Schneider

Katolista kirkkoa käytetään pelinappulana tarkoin valmistellussa suunnitelmassa, jolla pyritään muuttamaan radikaalisti Euroopan kansakuntien kristillistä ja kansallista identiteettiä massamaahanmuuton avulla, sanoi piispa Athanasius Schneider italialaisen Il Giorno-lehden haastattelussa viime viikolla.

Kazakstanin Astanan apulaispiispana toimiva monsignor Schneider pudotti varsinaisen pommin sanoessaan haastattelussa, että nykyinen pakolaiskriisi edustaa suunnitelmaa, jota "kansainväliset voimat" ovat pitkään valmistelleet. "Tavoitteidensa saavuttamiseksi he väärinkäyttävät humanismin todellista käsitystä ja jopa kristillistä etiikkaa, hyödyntäen kirkon moraalista auktoriteettia antikristillisiin tarkoituksiin.

Kyseessä olevat voimat "käyttävät kirkon valtavaa moraalista potentiaalia saavuttaakseen tehokkaammin antikristilliset ja antieurooppalaiset tavoitteensa", piispa totesi. Haastattelu julkaistiin samaan aikaan, kun paavi Franciscus on tehnyt joukon aloitteita, joiden tarkoituksena on vaikuttaa ihmisten ajattelutapaan ja keskittyä "maahanmuuton positiivisiin puoliin negatiivisten vaikutusten sijaan".

Kysyttäessä mielipidettä maahanmuuttokriittisestä Matteo Salvinista, joka toimii nyt Italian sisäministerinä, piispa Schneider sanoi olevansa epäpätevä puhumaan Italian poliittisesta tilanteesta, mutta hän oli hyvillään Italian yleisestä suuntauksesta suhteessa Euroopan unioniin, jota hän vertasi vallankäytössään entiseen Neuvostoliittoon.

Piispa Schneider sanoi, että hän on valmis osoittamaan suosiotaan mille tahansa eurooppalaisen maan hallitukselle, joka "pyrkii korostamaan omaa suvereniteettiaan ja historiallista, kulttuurillista ja kristillistä identiteettiään Euroopan unionin totalitarismin edessä, jonka taustalla vaikuttaa selvästi vapaamuurarien ideologia".

Talouseliitin unioni vai kansakuntien Eurooppa?

Italialainen nativistipopulisti ja nykyinen sisäministeri Matteo Salvini on ehdottanut kansallismielisten liittoutumista Euroopassa laittoman maahanmuuton torjumiseksi. Salvini on kertonut ajatuksestaan luoda paneurooppalainen nationalistien verkosto, joka yhdistäisi kaikki suverenistiset liikkeet, jotka haluavat puolustaa rajojaan ja lastensa hyvinvointia. Salvini aikookin matkustella eri maissa, jotta saisi luotua vaihtoehdon nykyiselle Euroopalle, joka perustuu talouseliitin hyötyajatteluun ja massamaahanmuuttoon.

Tätä silmällä pitäen Salvini aikoo kääntää ensi vuoden europarlamenttivaalit kansanäänestykseksi, joka koskettaa pankkeja, eliittejä, taloutta, maahanmuuttoa ja työturvallisuutta. Ihmisten on tehtävä valinta "rajoja vailla olevan Euroopan ja kansalaistensa suojelemiseen tähtäävän Euroopan välillä". Aikaa ei ole hukattavissa.

Ideologisesta näkökulmasta Salvinin suunnitelmat edustavat Unkarin Viktor Orbánin eurorealismia: maahanmuuttovastaisen vallankumouksen levittämistä Keski- ja Itä-Euroopan ulkopuolelle ja EU:n läntiseen sydämeen.  Eurorealistien ja nativistien vaikutuksesta Sorosin ja euroliberaalien suunnitelmat mantereelle saattavat romuttua.

Saksassa AfD-puolue pyrkii saamaan maahanmuuttopolitiikkaa tiukemmaksi ja on esittänyt jopa "linnake-Euroopan" perustamista. AfD:lle Matteo Salvini, Itävallan liittokansleri Sebastian Kurz ja Unkarin pääministeri Viktor Orbán ovat liittolaisia. Kaikki ovat myös Venäjän ystäviä, mikä saattaa tuottaa harmaita hiuksia niille kansallismielisille, joille Yhdysvaltojen neokonservatiivien ja uusliberaalien hegemonian jatkuminen olisi mieluisampaa kuin nouseva, moninapainen maailmanjärjestys.

Jos mantereenlaajuinen toiminta menestyy, ensi vuoden europarlamenttivaaleissa on olemassa todellinen mahdollisuus, että Italian nativistit pystyvät ohjaamaan EU:n pois liberaalilta liittovaltiolinjalta kohti identitääristä "kansakuntien Eurooppaa", joka on ylpeä jäsentensä ainutlaatuisista kulttuureista. Vastustus tällaiselle linjalle tulee olemaan kovaa, etenkin Macronin ja muiden talouseliitin valtaan nostamien poliittisten sätkynukkejen taholta.

Eurooppa joutuu pian valitsemaan, hylkääkö se monimuotoiset identiteettinsä hyväksyäkseen keinotekoisen ja alkuperäisväestöä maahanmuutolla syrjäyttävän kalergilaisen unionin, jota epädemokraattinen ja alamaisilleen vihamielinen eliitti hallitsee, vai ryhdytäänkö toden teolla viimeiseen vastarintaan ja torpataan EU:n nykykehitys peruuttamattomasti.

Tämä vaatisi nativistien murskavoittoa globalistiliberaaleista ja heidän kätyreistään, mutta joillekin puolueille "transatlantismi" ja amerikkalaismielinen liberaalidemokratia tuntuvat olevan tärkeämpiä kuin oman kansan suvereenius. Kenen joukoissa esimerkiksi perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho seisoo, jos Salvinin suunnitelma etenee? Epäilen, että hän on ideologisesti yhä lähempänä Timo Soinia ja Jussi Niinistöä kuin Matteo Salvinia.

Lavrov ja lännen jälkeinen järjestys

Sergei Lavrov

Maailmaan on syntymässä uusi, moninapainen järjestys; se tapahtuu talouden ja historian ohjaamana, eivätkä länsimaiden yritykset estää tai hidastaa sitä todennäköisesti onnistu, sanoi Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov englantilaisen Channel Fourin haastattelussa kesäkuun 29. päivä.

"Luulen, että olemme jo lännen jälkeisessä maailmassa, mutta tämä järjestys on vasta muotoutumassa, ja se ottaa oman aikansa. Tämä on historiallinen aikakausi. Kun länsi on ollut kollektiivisesti vallassa yli viisi vuosisataa, ei ole kovin helppoa sopeutua uusiin realiteetteihin, eli siihen, että nousee muitakin taloudellisia ja poliittisia valtakeskittymiä", hän lisäsi ja viittasi Kiinaan, Intiaan ja Brasiliaan.

Kysyttäessä, onko Venäjä mukana muotoilemassa tätä maailmanjärjestystä, Lavrov vastasi, että tämä järjestys on pikemminkin historian aikaansaannos, joka kehittyy itsestään. "Ette voi todellakaan hillitä näitä uusia voimakkaita maita. Ette voi sivuuttaa niiden roolia maailmankaupassa ja maailmantaloudessa, vaikka sitä on yritettykin pakotteilla ja tulleilla",  Lavrov sanoi. "Venäjäkin haluaa olla yksi tasavertainen toimija uudessa järjestyksessä."

Euroopan unioni, joka on Venäjän suurimpia kauppakumppaneita, on "varmasti erittäin tärkeä pilari missä tahansa maailmanjärjestyksessä", Lavrov lisäsi, "mutta sen on päätettävä, pysyykö se uskollisena Yhdysvalloille, vai omaksuuko se aikaisempaa itsenäisemmän roolin". Havainnollistaakseen näkökohtaansa, Lavrov nosti esimerkiksi pakolaiskriisin, jonka kanssa EU tällä hetkellä kamppailee.

"Nato pommitti Libyaa ja muutti sen mustaksi aukoksi, jonka kautta pakolaiset ja laittomat maahanmuuttajat ryntäsivät Eurooppaan. Nyt EU yrittää ikään kuin keräillä Naton rikkoman posliiniastian palasia", Lavrov muotoili.

Venäjän suhteet länteen, jotka ovat heikentyneet dramaattisesti vuodesta 2014 Yhdysvaltain tukeman Ukrainan vallankaappauksen jälkeen, kuuluvat Vladimir Putinin ja Donald Trumpin heinäkuun huippukokouksessa käsiteltäviin aiheisiin.

Haastattelun aikana Lavrov myös piti perättöminä Channel Fourin toimittajan spekulointia siitä, että Venäjä voisi luovuttaa NSA:n tietovuodoista vastuussa olevan Edward Snowdenin,  jos Yhdysvallat ja EU poistaisivat Venäjän vastaiset talouspakotteet. "Edward Snowden on oman itsensä herra", Lavrov sanoi, ja totesi, ettei Venäjä pyörrä päätöstään poliittisesta turvapaikasta, eikä Lavrov ole keskustellut sellaisesta Trumpin hallinnon kanssa.

Skripalin myrkytysjupakasta puhuttaessa, pitää Lavrovin mukaan kysyä "kuka hyötyy?" Iso-Britannia on poliittisesti hyötynyt siitä. Skripalit kokivat ihmeparantumisen ja jälkiä on sittemmin yritelty peitellä. "Koko juttu vaikuttaa oudolta", Lavrov sanoi. "Ne tahot, jotka määräävät länsimaiden venäjävastaisesta politiikasta, omaavat erilaiset etunäkökohdat. Siksi he haluavat nyt rangaista Venäjää."

Lavrov sanoi kuitenkin ymmärtävänsä heitä (puhuiko hän kenties Rothchildeista?): "On varmasti erittäin tuskallista menettää puolen vuosituhannen mittainen ylivalta-asema maailman asioissa. Pähkinänkuoressa tästä on kysymys. Tämä ei ole kritiikkiä, vaan tosiasia. Ihmiset jotka päättivät asioista Intiassa, Afrikassa, Aasiassa ja muualla, alkavat nyt ymmärtää, että tuo aika on ohi."

Mielenosoituksista

Trumpin ja Putinin tapaaminen Helsingissä 16. heinäkuuta on saanut erilaiset "kansalaisaktivistit", ts. russofobit, vasemmiston, liberaalit, kokoomusnuoret, toimittajat, Nato-mieliset ja muut Trumpin ja Putinin vihaajat suunnittelemaan mielenosoituksia samalle päivälle. Viha verhotaan ihmisoikeusretoriikan taakse, mutta silti se on ollut aistittavissa jo ennakkoon erilaisten kirjoitusten ja kommenttien kautta. Helsingin poliisi on saanut jo viisi ilmoitusta mielenilmauksista.

Ehkä eniten huomiota on jo herättänyt Helsinki Calling-mielenosoitus. Kansalaistorilta alkava kulkue suuntaa Senaatintorille, jossa mielenosoittajat saavat kuulla Putinia ja Trumpia kritisoivia puheita. Ennalta arvattavasti puhujien joukossa ovat venäläisvastainen kirjailija Sofi Oksanen ja vihreiden europarlamentaarikko Heidi Hautala. Mukana on myös US Democrats Abroad-niminen ryhmä, sekä pakolaisia tervetulleiksi toivottaneita, "Meillä on unelma"-mielenosoituksissa mukana olleita taustavaikuttajia.

Kokoomusnuorilla on niinikään oma mielenilmauksensa. Kokoomuksen Nuorten Liiton puheenjohtaja Henrik Vuornos vahvistaa, että he haluavat kommentoida Trumpin harjoittamaa vahingollista kauppapolitiikkaa. Myöskään Putin ei kokoomusnuoria miellytä, vaan kritiikki koskee vastaavasti Ukrainan politiikkaa ja Krimin liittämistä takaisin Venäjään.

Suomalaiset Helsinki Loves Trump-Facebook-sivun jäsenet aikovat puolestaan osoittaa tukensa Yhdysvaltain istuvalle presidentille. Trump-fanit eivät osoita mieltä, vaan ryhmän tarkoitus on seurata Trumpin Air Force One-lentokoneen reittiä Flight Radar -palvelusta, ja olla vastassa lentokentällä kokouspäivän aamuna. "Paikan päällä olemme uniikkeja kukkia hymyilemässä Yhdysvaltojen presidentille (ja sadoille toimittajille)", ryhmän ylläpitäjä, perussuomalainen Markus Bunders kertoo.

Iltapäivälehtien kommenteissa ja facebookin keskusteluryhmissä mielenosoituksia on myös kritisoitu. Ilta-Sanomien kommenteista löytyi seuraavaa. Nimimerkki '2018' kysyy "Miksi edes noihin viiteen heltisi lupa? Eikö me voitaisi edes esittää olevamme järjissämme olevaa kansaa edes yhden päivän verran?" Nimimerkki 'David' puolestaan ihmettelee: "Käsittämätöntä touhua suomalaisilta. Kun täällä tehdään maailmanhistoriaa niin jotkut suunnittelevat mielenosoituksia! En ymmärrä!"

Kukaan ei varmasti oleta, että näillä mielenilmauksilla olisi merkitystä suurvaltapolitiikkaan. Monien kommentoijien mielestä mieltään osoittavat lähinnä huomiohakuiset marginaaliryhmät ja yksittäiset julkisuuden henkilöt, kuten edellä mainitut Oksanen ja Hautala. Poliittista korrektiutta vaativat ja ihmisoikeusjargonia harrastavat saavat varmasti kuulla mielenilmauksissa mitä haluavat. Ehkä he ovat sitten hetken tyytyväisiä itseensä?

Toki saa ja pitääkin olla kriittinen. Itse kritisoisin Trumpia Syyrian pommituksista, terroristiryhmien rahoittamisesta, kouluttamisesta ja aseellisesta tukemisesta, Iranin vallanvaihtoyrityksistä ja Lähi-idän runtelemisesta Israelin laajentumissuunnitelmien eduksi. Putinia kritisoisin siitä, ettei hän ota määrätietoisemmin euraasialaista strategista linjaa, vaan pyrkii tekemään kompromisseja länsimielisten venäläisten sekä lännen atlantistien kanssa.

Suomalaisia EU- ja Nato-mielisiä poliitikkoja, toimittajia ja joitakin tavallisiakin kansalaisia Trumpin ja Putinin tapaamisessa kismittää tietenkin se, että Suomi näyttäytyy jälleen hieman puolueettomampana maana, jossa erilaiset osapuolet voivat tavata ja sopia asioistaan. Valtamedia tosin yrittää kaikkensa sabotoidakseen tällaista mielikuvaa. Miten tässä näin kävi, kun Suomi niin kovasti haluaa kuulua länteen ja istua pöydissä, joissa päätökset tehdään? Ehkä neutraalimpi, suvereeni Suomi sopisi paremmin nousevaan multipolaariseen maailmanjärjestykseen?

Gramsci, Fusaro ja uusi hegemonia

Antonio Gramsci-graffiti Roomassa

Antonio Gramsci oli yhteiskuntateoreetikko, kansalaisaktivisti ja journalisti 1900-luvun alun Italiassa. Gramscia on kutsuttu "lännen Leniniksi", joka pohti ja kehitti marxilaista teoriaa länsimaisen kapitalistisen yhteiskunnan taustaa vasten.

Gramscin näkökulmat ja johtopäätökset ovat kiinnostaneet paitsi vasemmistoa, myös uutta oikeistoa, sekä kaikenlaista yliopistoväkeä valtiotieteilijöistä kasvatustieteilijöihin. Hänen ajatustensa keskiössä on hegemonian käsite, jolla tarkoitetaan johtoasemaa. Sana on peräisin antiikin Kreikasta, jossa hegemoni tarkoitti opasta, tiennäyttäjää. Marxilaista teoriaa tarkastellessaan Gramsci kysyi, kuinka saada yhteen ne osatekijät, joiden turvin saavutetaan yhteiskunnallinen valta-asema.

On tullut aika omia Antonio Gramsci, sanoo italialainen nativistipopulistien taustaideologi ja filosofi, Diego Fusaro. Fusaron mukaan Gramsci pitää vapauttaa liberaalivasemmiston otteesta, sillä he edustavat kaikkea sitä, mitä Gramsci vastusti. Tämän päivän vasemmisto edesauttaa kapitalistisia voimia ja tarjoaa näille, Gramscia lainaten, yhteiskunnan kulttuurisen superstruktuurin. Tähän liittyy myös trendivähemmistöjen ja toiseuden palvonta, olipa kyse sitten homoseksuaalisuuden politisoitumisesta tai maahanmuuttajista, jotka nähdään vain autettavina, assimiloitavina uhreina, ja eurooppalaisen alkuperäisväestön eksoottisina korvaajina.

Globalisaatio, eurooppalaisuus, atlantismi ja markkinaliberalismi ovat osa nykyvasemmiston orientaatiota ja arvopohjaa, väittää Fusaro, eikä ole aivan väärässä. Pääoman vastaisesta taistelusta vasemmisto on siirtynyt pääoman puolustajaksi, imperialismin vastustamisesta amerikkalaisen imperialismin hyväksyjäksi; läntisen hegemonian vastustamisesta tuon hegemonian puolestapuhujaksi. Gramscin termein, nykyvasemmisto käy "kansallis-kansanomaisen kollektiivisen tahdon" omaavia globalisaation natiiveja häviäjiä vastaan. Vasemmistosta itsestään on tullut "taantumuksellinen", mikä oli sen aiemmin käyttämä haukkumasana kansallismielisistä.

Toisaalta tänä päivänä ihmiset tuntevat, mutta eivät aina ymmärrä tai tiedä. Sivistyneistö, intellektuellit, taas tietävät, mutta eivät aina ymmärrä tai tunne, sanoo Fusaro. On saatava yhteys tunteen, tiedon ja ymmärryksen välille, ja välttää älymystön elitistinen erillisyys kansasta, joka on redusoitu passiiviseksi, tietämättömäksi massaksi. Tämän takia tarvitaan kansanomaista uutta kirjallisuutta sekä uudenlainen älymystö, joka tuntee orgaanista yhteenkuuluvuutta kansaan, jonka tuntoja sen tulee edustaa ylikansallisten arvojen ja tahojen sijaan.

Jotta voitaisiin vastustaa vanhoja puolueita ja intellektuelleja, jotka tukevat "turbokapitalismin herrojen hegemoniaa", on tarpeen luoda uusi liike, joka aidosti edustaa "alistettuja ja puutteenalaisia", ja antaa äänen tämän kansallisen "alhaison" omalle, orgaaniselle näkemykselle maailmasta. On hylättävä hegemonisen kapitalistiblokin intellektuellien ja ekonomien pappiskasti ja luotava uusi älymystö, jolla on tunnepohjainen, atavistinen yhteys kansaan, ja joka omaa selkeän kutsumuksen. Tuolloin löytyy myös marxilaisen teorian vallankumouksellinen, "subjektiivinen tekijä", kulttuurinen ja poliittinen omatunto ja tietoisuus, joka tuo yhteen puolueen ja kansan, hallitsijan ja hallittavat.

Tässä valossa Fusarolle avautuu Gramscin kirjoittamissa Vankilavihkoissa painotettu uuden kulttuurin luominen sekä radikaalien muustosliikkeiden merkitys vanhan vallan kyseenalaistajina. On tiedettävä, kuinka hegemonisoida keskustelu, saada kansalaiset ajattelemaan ja toimimaan, sekä omaksumaan uusi, vapauttava visio. Gramscin sanoin, uuden kulttuurin luominen on välttämätöntä; on kyse eloonjäämisestä maailmassa, jossa globalistieliitti pyrkii tuhomaan kansakunnat ja luomaan kalergilaisen, juurettoman ihmismassan.

Antonio Gramscin korostama kulttuurinen kamppailu saa uudet mittasuhteet ja merkityksen niissä oloissa, joissa eurooppalaiset joutuvat nykyään elämään. Diego Fusaron mielestä tämä tekee Gramscista nyt nosteessa olevan nativismipopulismin filosofin, kulttuurivasemmiston edustaessa globalistista talouseliittiä.