Puoluekentän portinvartijat ampuvat länsikritiikin

Kuulin, että eräs konsensusmedian kolumnisti ja "turpo-bloggari" jakoi sosiaalisessa mediassa päivityksiä, joissa hän mainitsee minut, Kiinan, Aleksandr Duginin, "putinistiset julkaisut" ja suomalaiset "vastamedian" verkkolehdet samassa yhteydessä.

Ilmeisesti on niin, että kun ylittää kirjoituksillaan tietyn rajan uskottavuudessa ja näkyvyydessä, henkilöön kohdistuvat hyökkäykset alkavat. En aio mainita nimiä, mutta ajattelin tuoda julki oman näkemykseni.

Suomalaisille toimittajille ja hybridioperatiiveille isoin ja nähtävästi ikävin uutinen oli se, että kiinalainen uutistoimisto Xinhua on julkaissut näkökantojani Yhdysvaltoihin liittyen. Suomessa ei saisi esiintyä moniäänisyyttä, vaan kaikkien tulisi olla kritiikittömästi Lännen™ puolella.

Xinhua-analyyseihini pääsee blogini linkkilistalta: videopätkissä ja artikkeleissa käsitellään lyhyesti Bidenin hallinnon ulkopolitiikkaa, ulkoministeri Blinkenin Euroopan vierailua ja viimeksi Arktisen neuvoston huippukokousta. Mitään laskelmoivaa "disinformaatiota" nämä arvioni eivät sisällä.

Samoin on asian laita blogini suhteen. Olen nyt yli kolmen vuoden ajan jakanut päivityksiä, joissa huomioidaan näkökulma, joka on puuttunut suomalaisesta poliittisesta keskustelusta. Koska puolueet oikealta vasemmalle jakavat saman läntisen "arvopohjan", olen pyrkinyt tuomaan esiin vaihtoehtoista, länsikriittistä perspektiiviä.

Toistuva teema kirjoituksissani on, että toisen maailmansodan jälkeen rakennettu länsikeskeinen liberaali järjestys on vaihtumassa uuteen, monenkeskiseen järjestykseen ja tässä epävakaassa välitilassa me nyt elämme. Tätä "maailman tilaa" kommentoin, huomioiden Kiinan, Venäjän ja muiden lännen geopoliittisten kilpailijoiden tekemiset.

Blogini kirjoituksia on kierrätetty vaihtoehtomedian verkkojulkaisuissa, Vastavalkeasta jopa pahamaineiseen MV-lehteen (sen Janitskinin jälkeiseen versioon). Tämä näyttää olevan joillekin ylitsepääsemätön ongelma. 

Suoraan sanoen, antaisin tekstejäni vaikka Ylen käyttöön, jos Suomessa vallitsisi terveempi keskustelukulttuuri, mutta valitettavasti politisoituneessa valtamediassa ei julkaista mitään lännen narratiivista poikkeavaa.

Kirjoitin vuosia sitten myös verkkolehti Sarastukseen, joka mielletään äärioikeistolaiseksi julkaisuksi. Hahmottelin itseni vielä tuolloin jonkinlaiseksi traditionalistiksi ja kansalliskonservatiiviksi, sittemmin en ole näitä ismejä liiemmin edes ajatellut. Aika on myös ajanut vanhojen kirjoitusteni ohi.

Viimeisin Sarastuksessa julkaistu kirjoitukseni vuonna 2018 käsitteli aika kriittisesti venäläisen politologin Aleksandr Duginin ensimmäistä suomenkielistä kirjaa, mutta silti tämä oli liian järkyttävää monille Venäjään negatiivisesti suhtautuville kansallismielisille, kuin myös liberaaliglobalistien asiamiehille. 

Duginin mainitsevia blogikirjoituksiani on arkistoitu myös Duginin omille verkkosivuille ja viimeisin englanninkielinen artikkelini päätyi Journal of Eurasian Affairs-lehteen (vol. 6, Num. 1, 2021). Mainittakoon, etten ole hänen kanssaan joka asiasta samaa mieltä.

Olen tuonut julki mielipiteeni Suomen kansallismielisistä piireistä kirjoituksissani Kansallismielinen Suomi (2018) ja Epäpyhä geopoliittinen allianssi (2020); sisällöltään ne ovat yhä erittäin ajankohtaisia. Myös vasemmistoa olen käsitellyt kriittiseen sävyyn, samoin kuin keskustaoikeistoakin.

Ryhdyin julkaisemaan omaa blogiani juuri siksi, että voisin kirjoittaa asioista kuten haluan, eikä minun tarvitsisi tehdä kompromisseja sisällön suhteen. 

Jos joku verkkolehti on halunnut uudelleen julkaista blogitekstejäni, olen yleensä antanut luvan, mutta painottanut, että allekirjoitan kyseisistä julkaisuista vain omat kirjoitukseni, en muiden.

Yksi valituksen aihe lisää tuli äsken siitä, että Suomen kommunistisen puolueen jäsen oli jakanut sosiaalisessa mediassa kirjoitustani Pelinappula Protasevitš: Natsipataljoonasta demokratia-aktivismiin, joka on uudelleen julkaistu myös MV-lehdessä. Tämän vuoksi häntä on syytetty koko puolueen lokaamisesta.

Erikoisinta on, että minua taas on haukuttu vasemmistolaisten taholta "rasistiksi ja natsiksi", vaikka kirjoitan myönteiseen sävyyn Kiinasta, Iranista ja Venezuelasta, ja kritisoin lännen likaisissa sodissaan käyttämiä uusnatsikollaboraattoreita.

Tapaus Valko-Venäjä ja länsirahoitteisen demokratia-aktivistin ukrainalainen äärioikeistoyhteys on osoittanut, että Suomen vasemmisto on niin sekaisin, ettei se tiedä, pitäisikö olla lännen uusliberalistien vaiko hyvinvointivaltiota luoneen Lukašenkon puolella.

Ylipäätään Suomen epätervettä ilmapiiriä kuvaa se, että puolueissa ja niiden lähettyvillä näyttää olevan portinvartijoita, jotka kaitsevat ihmisiä kaidalle, länsimieliselle polulle silloin, kun joku puoluejäsen kyseenalaistaa lännen uusliberaalin hegemonian. 

Vasemmistoliitolla on roolinsa valeoppositiona siinä missä perussuomalaisillakin. Tämä asetelma voisi olla uhattuna, jos eduskunnan ulkopuolelta nousisi perinteistä ulkopolitiikkaa harjoittava kilpailija.

Suomen eliitin ja sen hännystelijöiden etu on, että kaikkia puolueita Vasemmistoliitosta Kokoomukseen johtavat liberaalioikeistolaiset länsimieliset poliitikot. Myös "vallan vahtikoirasta" systeemin puudeliksi kesytetyn median tehtävänä on tukea tätä politiikkaa ja varmistaa, ettei vallitsevaa narratiivia haasteta. 

Jatkan geopoliittista analysointiani blogissani ja annan uudelleen julkaista kirjoituksiani muuallakin leimakirveistä välittämättä. Kehotan jakamaan päivityksiäni, jos ne hyväksi havaitsette; ei kannata antaa periksi painostaville portinvartijoille.

Lännen likainen sotanäytelmä esiintyjineen

Valtamedia ei tätä asiaa sattuneista syistä käsittele, mutta aina välillä tulisi nostaa esiin ristiriitaisuudet ja säröt lännen imagossa ja kiinnittää huomiota Amerikka-johtoisen järjestyksen omituisiin kumppanuuksiin. 

Valitettavasti hyväuskoiset "tolkun ihmiset" eivät useinkaan havaitse reaalipolitiikan taustalla käytävää epäsymmetristä sotaa ja sen tekijöitä.

Miten on mahdollista esimerkiksi se, että "liberaalin lännen" sankareiksi itäisessä Euroopassa nostetaan vuodesta toiseen äärioikeistolaisia, vaikka niin sanotuissa sivistysmaissa näitä ääriaineksia kammoksutaan ja haastetaan jopa oikeuteen? 

Isovenäläisestä nationalistista liberaaliksi ehostettu Navalnyi sai juuri seurakseen valkovenäläisen Protasevitšin, mutta sama ilmiö on maailmanlaajuinen.

Venezuelassa, oikeistopiireistä tutusta Juan Guaidósta leivottiin nopeasti "maltillinen keskustalainen", jonka täysin kuvitteellisen "presidenttiyden" tunnustivat vallanvaihtoa virittelevän Yhdysvaltojen määräyksestä kaikki EU-maat Suomea myöten.

Itse asiassa maamme valta(vale)media ja poliittinen johto ovat aina ensimmäisten joukossa osoittamassa tukeaan lännen arvoyhteisön suosimille "oppositioaktivisteille" milloin missäkin maassa. 

Muutama vuosi sitten Suomessakin kauhisteltiin Hongkongin "demokratia-aktivistien" kohtelua. Kiinan puuttuminen oman maansa sisäisiin levottomuuksiin tuomittiin moraalista ylemmyyttä tuntien. Yhdysvaltojen rekrytoimien, levottomuuksia lietsovien "oppositiojohtajien" esitettiin olevan oikealla asialla.

Surkuhupaisuuden huipuksi, läntiset organisoijat lähettivät jopa Ukrainan oikeistoradikaalit Hongkongin "mustan blokin" mielenosoituksiin "vapautta ja demokratiaa" vaatimaan. Vasta Kiinan lakimuutos palautti järjestyksen erityishallintoalueelle.

Tämä voi tulla valtavirran uutisantiin luottavalle kansanosalle järkytyksenä, mutta länttä hallitsevalla valtaryhmittymällä ei ole mitään yleviä periaatteita, vaikka he julkisesti mielellään filantrooppeja esittävätkin ja ovat olevinaan huolissaan ihmisoikeuksista. 

Lännen globalisteille kelpaavat vallanvaihto-operaatioiden työkaluiksi niin äärioikeistolaiset ja islamistit, kuin myös äärivasemmiston antifasistit, Black Lives Matter-liike ja muut vastaavat, yhteiskunnallista epävakautta lisäävät toimijat. Kaikenlaiset aktivistit ja ismit otetaan käyttöön geopoliittisia ja taloudellisia tarkoitusperiä varten. 

Lännen tukemat aktivistit omaavat usein epäilyttävän taustan, paljastuen uusnatseiksi ja katuhuligaaneiksi. Keskiluokkaisia ja mukavuudenhaluisia liberaaleja löytyy harvemmin näihin lännen likaisiin operaatioihin.

Tämä on ymmärrettävää, sillä liberaali ei arvosta kuin omaa etuaan, eikä näe missään kollektiivisessa asiassa mitään oman hyvinvoinnin uhraamisen arvoista. Niinpä tuo länsiglobalistien kosmopoliittinen klikki käyttää kyynisesti hyväkseen oikeisto- ja vasemmistoradikaaleja, uskonnollisia ääriryhmiä ja mitä vain, millä edistää omaa agendaansa.

Tässä ei ole mitään outoa ja ihmeellistä, ellei oma maailmankuva sitten perustu Ylen tuputtamaan mustavalkoiseen narratiiviin, jossa Länsi™ on ainoa hyväksyttävien ja oikeiden arvojen lipunkantaja ja muut ovat "roistovaltioita" ja "autoritäärisiä diktatuureja", jotka on muutettava demokratioiksi vaikka väkisin.

Samalla sapluunalla on toimittu jo vuosikymmenien ajan maailman joka kolkassa, missä vain on Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten suurlähetystöjä ja erilaisia demokratiaa edistäviä organisaatioita. Jos ja kun lännen geopoliittiset kilpailijat asiasta huomauttavat, kansalaisten huomio käännetään nopeasti jo seuraavaan kohuun. Kulissien takana likaiset operaatiot jatkuvat.

Pelinappula Protasevitš: Natsipataljoonasta demokratia-aktivismiin

Roman Protasevitš

Länsimainen media on käynyt viime päivinä ylikierroksilla kommentoidessaan Valko-Venäjän sunnuntaista lentokonevälikohtausta ja "oppositiovaikuttaja" Roman Protasevitšin pidätystä.

Protasevitš on tällä hetkellä Minskissä tutkintavankeudessa. BelTA-uutistoimiston haastattelema Valko-Venäjän turvallisuuspalvelu KGB:n johtaja Ivan Tertel on luonnehtinut pidätettyä. 

Siinä missä Yle ja muut lännen infosotaan valjastetut suomalaiset tiedotusvälineet ovat yrittäneet esittää Protasevitšin tarinan uhrina ja Lukašenkon hallinnon urhoollisena vastustajana, Tertel kertoo hieman muuta.

"Ei ole epäilystäkään, etteikö kyseinen henkilö sovi kuvaukseen terroristista ja palkkasoturista, joka on osallistunut pahamaineisen Asovan pataljoonan mukana verisiin tapahtumiin, siviileihin kohdistuneisiin pahoinpitelyihin ja murhiin Itä-Ukrainassa", Tertel sanoo.

Tämä informaatio ei ole peräisin vain valkovenäläisiltä tutkijoilta, vaan epämieluisat faktat ovat internetissä kenen tahansa löydettävissä. Ukrainalainen sosiologi Volodymyr Ishchenko on twiitannut aiheesta usean ketjun verran. Protasevitšin edesottamuksista on kirjoittanut myös amerikkalainen Grayzone-julkaisu.

Protasevitšin Ukraina-kytkökset eivät ole syy, miksi hänet pidätettiin, mutta niilläkin on tietysti uutisarvoa. Jos lännen tukemat "oppositioaktivistit" näissä "autoritäärisiksi diktatuureiksi" leimatuissa maissa haluavat niin kovasti "demokratiaa", miksi niin moni heistä omaa taustan äärioikeistolaisissa uusnatsiryhmissä? 

Eivätkö "sääntöpohjaista liberaalia järjestystä" pyörittävät lännen globalistit kykene löytämään ideologisia demokraatteja ajamaan asiaansa? Vai olisiko niin, että kovaäänisimmät demokratian puolustajat ovatkin oikeasti pahimman luokan totalitaristeja, jotka ajavat omaa geopoliittista agendaansa vallanvaihto-operaatioineen? Heille ei ole ongelma käyttää apunaan aktivisteja niin oikealta kuin vasemmalta.

Turvallisuuspalvelun johtaja Tertel korostaa, että Protasevitš hyödynsi sotakokemuksiaan Ukrainassa omaa kotimaataan vastaan. Hänestä tuli joukkomellakoiden järjestäjä ja koordinaattori, joka uhkasi tavallisten valkovenäläisten ja viranomaisten elämää ja terveyttä. Protasevitš on myös toiminut valtionvastaiseksi äärijulkaisuksi luokitellun Nexta-internetkanavan sisällöntuottajana.

Tertelin mukaan "oppositioaktivistin" ulkomaiset isännät Liettuassa, Puolassa, Ukrainassa ja joissakin länsimaissa ovat "ymmärrettävästi hysteerisessa tilassa". Protasevitšille oli lännessä luvattu rikosoikeudellinen immuniteetti Valko-Venäjän vastaisista toimistaan. Minskissä hän joutuukin nyt vastaamaan teoistaan.

Lännessä pelätään Protasevitšin yhteistyötä Valko-Venäjän viranomaisten kanssa. Hän käsittänee jo olleensa uhrattava pelinappula, joten hän saattaa paljastaa kaiken kumouksellisesta toiminnasta, sen mekanismeista, mukana olevista tiedustelupalveluista, poliitikoista ja taustarahoittajista. Valko-Venäjän viranomaiset tulevat selvittämään lännen juonikuviot.

Tällä välin presidentti Aleksandr Lukašenko on puhunut Valko-Venäjän parlamentille tapauksesta. Lukašenkon mukaan nyt on ylitetty kaikki rajat ja moraalikoodit: "pahantahtoiset tahot kotimaassa ja ulkomailla" ovat muuttaneet taktiikkaansa hyökkäyksessä Valko-Venäjää ja hänen hallintoaan vastaan.

"Olemme löytäneet itsemme uuden, entistä jäätävämmän kylmän sodan etulinjasta. Vain maat, jotka kykenevät vastustamaan tätä hybridipainetta tulevat selviytymään", Valko-Venäjän johtaja selitti kansanedustajille. "Tahdon kertoa kansainväliselle yhteisölle, ettei ole mitään hyötyä yrittää epävakauttaa Valko-Venäjän tilannetta", Lukašenko lisäsi.

Uudet pakotteet ja lentokiellot eivät tunnu Lukašenkoa häiritsevän. "Palauduimme jo aikaa sitten kaikista iskuista ja olemme siirtyneet eteenpäin", hän toteaa. Tilanne on rauhoittunut ja kansalaiset ovat perillä asioista. Valkovenäläiset "eivät anna terroristien ja ääriliikkeiden manipuloida itseään", valtionpäämies uskoo.

EU-maiden johtajat suosittelevat unionissa toimivia lentoyhtiöitä kiertämään Valko-Venäjän. Lisäksi halutaan estää valkovenäläisten lentoyhtiöiden pääsy unionin ilmatilaan. Käykö nyt niin, että Valko-Venäjällä olevat vieraan vallan agentit ja vallanvaihto-operaattorit jäävätkin tämän päätöksen myötä vangeiksi maahan, joka heidän piti epävakauttaa?

Traumavaltio Liettua ärhentelee Kiinalle lännen selän takana

Liettua, tuo alle kolmen miljoonan asukkaan baltialainen traumavaltio, on lähtenyt ovet paukkuen Kiinan ja Keski- ja Itä-Euroopan maiden yhteistyöjärjestöstä.

Baltian maat ovat innokkaasti osallistuneet lännen infosotaan sekä Kiinaa että Venäjää vastaan. Ne haluavat osoittaa olevansa Bidenin "demokratioiden liittouman" kuuliaisia vasalleja, vaikka sitten ampumalla itseään jalkaan.

Liettuan parlamentti on vastikään hyväksynyt päätöslauselman, jossa Kiinan uiguurimuslimien kohtelua Xinjiangissa kuvataan "kansanmurhana" ja "rikoksena ihmisyyttä vastaan". Näin Liettua toistaa Yhdysvaltojen, Britannian ja Kanadan lausuntoja.

Kiinan mukaan Liettuasta on tullut myös Xinjiangiin liittyvän länsipropagandan keskus, joka hyödyntää George Washingtonin yliopiston akateemikon ja internet-yrittäjän Kalev Leetarun luomaa GDELT-tietokantaa maailman eri tiedotusvälineiden päivityksien seurannassa. Liettualaiset poliitikot ja tiedotusvälineet ovat olleet aktiivisessa roolissa Xinjiangia koskevien valeuutisten levittämisessä, arvioi kiinalaistutkija Li Baiyang.

Tämä on aina ollut Liettualle ominaista käyttäytymistä. Yhtenä vähäväkisimmistä Euroopan maista, mutta poliittisesti radikaalina itsenäistymisestään lähtien, Liettua on ollut lännen Venäjän-vastaisten liikkeiden eturintamassa. Jännitteet Venäjän kanssa ovat korkealla ja välit ovat heikentyneet myös Valko-Venäjään.

Kiinalaislehti Global Times toteaa, että Liettua on "epävarma itsestään historiallisista syistä". Liettuan uskollisuus Natolle ja Yhdysvalloille on huomattavasti suurempi kuin Länsi-Euroopan keskivertomaissa. Sen vihamielinen asenne Venäjää kohtaan on myös merkittävässä epäsuhdassa sen kansalliseen voimaan nähden.

Vilnassa, Liettuan pääkaupungissa, on seinälaatta, jossa lukee sitaatti Yhdysvaltojen entiseltä presidentiltä, George W. Bushilta. Vieraillessaan Liettuassa hän sanoi, että "joka valitsee Liettuan vihollisekseen, on myös Amerikan Yhdysvaltojen vihollinen". Liettualaiset olivat tästä innoissaan.

Bush kuvaili Liettuan olevan nyt "uuden rautaesiripun oikealla puolella". Koska Liettua pyrkii osoittamaan kuuliaisuuttaan Yhdysvalloille myös Bidenin kaudella, maan diplomatia on kiinalaisesta perspektiivistä tarkasteltuna provosoivaa ja vihollisuuksia korostavaa.

Pekingissä ihmetellään, eikö Liettualla ole tärkeämpää tekemistä, kuin keskittyä Kiinan sisäisiin asioihin? Jopa silloin, kun isommat Euroopan maat haluavat sekaantua Kiinan asioihin, pienen Baltian maan mielipidettä kysyy tuskin kukaan. Kiinassa toki ymmärretään, että Liettuan Kiinan-vastainen narratiivi on vain heijastusta Yhdysvaltojen geopoliittisesta strategiasta.

Kiinasta todetaan, että kun näin pieni maa on aggressiivinen ja asettaa itsensä suurvaltakilpailun välikappaleeksi, se hakee itselleen ongelmia. Suomessakin kannattaisi muistaa tämä varoitus, mutta poliittisen johtomme käytös osoittaa, että Baltian maiden yliampuva asenne näyttää tarttuneen myös Suomeen. 

Ilman Liettuaa, Kiinan ja KIE-maiden (Keski- ja Itä-Euroopan entisten sosialistimaiden) yhteistyössä esiintyy vähemmän häiriöitä, Kiinassa arvioidaan. Yhteistyömekanismissa jaettua ideologiaa ja siihen osallistuvien maiden lukumäärää tärkeämmäksi muodostuvat konkreettiset tulokset. Pienen maan ei kuitenkaan kannattaisi toimia näin tökerösti, mutta Liettuan vetäytyminen yhteistyöstä ei ole Kiinalle mikään erityinen ongelma.

Lukašenkon kosto vai lännen uusi vallanvaihtoyritys?

Valko-Venäjä pakotti varhain sunnuntaina Liettuan Vilnaan matkalla olleen Ryanairin koneen laskeutumaan Minskiin, tai niin ainakin Yle ja lännen uutistoimistot meille kertovat.

Syyksi ilmoitettiin pommiuhka, mutta tätä on pidetty tekosyynä: koneessa ollut valkovenäläinen oppositioaktivisti Roman Protasevitš näet pidätettiin kentällä. Läntinen arvoyhteisö on tuominnut tapahtuneen ja presidentti Lukašenkon arvostelu on vain yltynyt.

EU:n komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen on vaatinut jo "pakotteita vastuullisille". Von der Leyen vaati samalla Protasevitšin vapauttamista. Euromaiden johtajat keskustelevat tapahtuneesta tarkemmin tänään. Vastavetona EU saattaa kieltää Valko-Venäjän lentoyhtiötä Belaviaa laskeutumasta lentokentille unionin alueella.

Myös Yhdysvallat on tuominnut koneen pakottamisen Valko-Venäjälle. Ulkoministeri Antony Blinken on vaatinut aktivisti Roman Protasevitšin välitöntä vapauttamista. Länsimieliset turvallisuuspolitiikan kommentoijat hekumoivat jo ajatuksella, että sotilasliitto Nato puuttuisi asiaan ja iskisi Valko-Venäjälle. Tämän puskurivaltion alasajon jälkeen päästäisiin lopulta Venäjän kimppuun.

Puolassa asunut Protasevitš on ollut etsintäkuulutettuna Valko-Venäjällä. Häntä syytetään värivallankumousyrityksistä ja levottomuuksien aiheuttamisesta. Lännessä on jo peloteltu miestä uhkaavan kuolemantuomio, vaikka todellisuudessa syytteet johtavat vain vankilatuomioon.

Myös länsimaissa on mielivaltaisesti vangittu toisinajattelijoita, tietovuotajia ja vaihtoehtoisten uutissivujen ylläpitäjiä, mutta liberaalin järjestyksen edustama kaksinaismoralismi harvemmin ylittää uutiskynnyksen.

Olisiko kyseessä Aleksandr Lukašenkon kosto häneen kohdistuneesta ajojahdista, salamurha- ja vallanvaihtoyrityksistä? Valko-Venäjän uutiset kertovat, että kuultuaan pommiuhasta ilmassa, presidentti itse antoi määräyksen lennättää Ryanairin koneen Minskin kentälle. "Näin Valko-Venäjä pelasti Euroopan", valkovenäläisessä mediassa esitetään.

Jos perehtyy viime vuosien tapahtumiin tarkemmin, saa eri lähteitä hyödyntämällä moniulotteisemman kuvan Valko-Venäjän tilanteesta ja siten myös viimeisimmästä Ryanair-selkkauksesta. Kaikki ei ole aivan niin kuin lännen media esittää.

Viime kesänä Ukrainan salainen palvelu SBU (yhdessä CIA:n kanssa) yritti tehdä Minskissä likaisen tempun. Venäläisille vapaaehtoisille, jotka olivat taistelleet Donbassin puolella Ukrainan sisällissodassa, oli tehty valetyötarjous turvallisuustehtävistä Syyrian öljykentillä. Miesten piti kokoontua Minskissä, josta turkkilainen lentoyhtiö kuljettaisi heidät Syyriaan.

SBU:n suunnitelmissa oli pakottaa turkkilainen lentokone laskeutumaan Ukrainan ilmatilassa ja pidättää kyydissä olevat "venäläisterroristit". Jokin meni kuitenkin pahasti pieleen ja miehet pidätettiin Valko-Venäjällä. Niinpä varasuunnitelma otettiin käyttöön ja väitettiin, että palkkasoturit olivatkin Putinin Venäjän lähettämiä, tarkoituksenaan syöstä Lukašenko vallasta. Lopulta koko kuvio paljastui lännen juoneksi.

"Euroopan viimeinen diktaattori" on kieltäytynyt lännen oligarkkien talousliberalismista, eikä ole suostunut muuttamaan maata Naton tukikohdaksi Venäjää vastaan.

Lännen eliitti ei voinut hyväksyä Lukašenkon vaalivoittoa ja miehen itsepäistä koronakriittisyyttä: yhtenä harvoista valtiomiehistä Lukašenko esitti "koronapsykoosin" ja "infodemian" alkuvaiheessa, että "kansainvälinen eliitti" manipuloi ja uudelleen järjestelee omistuksia ja koko maailmaa viruksen varjolla. 

Lukašenko on tunnetusti rohkea poliittinen peluri, joka haluaa lännen rahoittamat provokaattorit tuomiolle, mutta entäpä jos "pakotettu laskeutuminen" onkin lännen huijausta ja uuden vallanvaihtoyrityksen käynnistelyä? Voitonpäiväksi suunniteltu vallankaappaus epäonnistui, mutta uusia skenaarioita on varmasti senkin jälkeen laadittu.

Valko-Venäjällä sanotaan, että Ryanairin kapteeni teki päätöksen laskeutumisesta itse pommiuhkaan vedoten. Etsintäkuulutettu Protasevitš on uhrattavissa oleva pelinappula, jonka ansiosta Lukašenkoa voidaan jälleen syyllistää. Valkovenäläinen hävittäjä saattoi koneen lentokentälle, mikä on ollut tavallisin toimintatapa maailmalla sitten syyskuun 11. päivän terroritekojen.

Ihmisten muisti on lyhyt, mutta lännen inhoamaa Bolivian presidenttiä, Evo Moralesia, kuljettanut lentokone pakotettiin myös laskeutumaan Itävaltaan heinäkuussa 2013, Ranskan, Espanjan, Portugalin ja Italian suljettua ilmatilansa amerikkalaisten määräyksestä. 

Moralesin koneessa epäiltiin olevan mukana tietovuotaja Edward Snowden. Tuota ja muitakaan lännen laittomuuksia ei ole meillä tuomittu, mutta "itsevaltaista" Lukašenkoa vastaan hyökätään moraalista oikeamielisyyttä teeskennellen.

Washingtonin myrkynvihreä juoni Eurooppaa varten

Annalena Baerbock

Yhdysvallat on ilmoittanut luopuvansa Nord Stream 2 -kaasuputkea rakennuttavaan yhtiöön ja sen toimitusjohtajaan kohdistuvista pakotteista. 

Pakotteiden purkamisen on sanottu olevan kädenojennus Saksalle, joka on Yhdysvaltojen johtaman lännen keskeinen eurovasalli. Myös Bidenin ja Putinin huippukokousta viritellään taustalla. Venäjän kanssa yritetään normalisoida suhteita ja kilpailuasetelmia.

Taustalla piilee toki muutakin: meneillään on valtava energiatalouden muutos, jossa ollaan siirtymässä uusiutuvaan energiaan. "Vihreä siirtymä" on myös poliittisesti trendikästä ja Washingtonilla on geopoliittisessa suuressa pelissä oma "vihreä kortti" taskussaan aivan Euroopan sydämessä. Meno on kylmää ja kyynistä, eikä siinä oikeasti ajatella ympäristönsuojelua.

Liittokansleri Angela Merkelin seuraajaksi sopisi Washingtonille mieluinen, Saksan vihreiden toinen puheenjohtaja, Annalena Baerbock. Euroopan vihreitä on jo pitkään "groomattu" lännen eliitin vasalleiksi (tämä näkyy myös Suomen vihreiden, kuten europarlamentaarikko Ville Niinistön, atlantistisissa, Venäjän ja Kiinan vastaisissa lausunnoissa). Saksan syyskuussa järjestettäviä liittopäivävaaleja kannattaa seurata tämä näkökulma muistaen.

Nyt mielistellään siis Saksaa, ei niinkään Venäjää, vaikka Bidenin on syytetty antaneen "lahjan Putinille" Nord Stream -pakotteiden purkamisen myötä. Yrittääkö Bidenin hallinto saada Moskovaa irtaantumaan liiallisesta yhteistyöstä Washingtonin pääkohteen eli Pekingin kanssa? Kesällä "lämmitellään" hetken verran itä-länsi-suhteita pr-mielessä, mutta uuden kylmän sodan huuruja on yhä ilmassa.

Yhdysvallat on "tullut takaisin", eli se sekaantuu taas Euroopan ja muun maailman asioihin. Yllättäen EU:n ja Kiinan välinen investointisopimus (joka solmittiin ennen Bidenin virkaan astumista) onkin menossa jäihin. Virallinen selitys on, että Euroopan parlamentti ei aio edetä investointisopimuksessa ennen kuin Kiina purkaa unionille asettamiaan pakotteita. Euroopan taloudellinen ahdinko sopii hyvin amerikkalaisille.

"Amerikan imperiumin ydin on sen Euroopan dominointi suoraan Naton kautta sekä epäsuorasti erilaisten sopimusten, instituutioiden ja eliittiorganisaatioiden verkoston kautta, jotka kehittävät poliittista konsensusta ja valitsevat tulevia johtajia Euroopan maihin", kirjoittaa Diana Johnstone aivan oikein. 

Yhdysvaltojen voimakas vaikutus on aiheuttanut Länsi-Euroopan maiden ja Venäjän suhteiden dramaattisen heikkenemisen. Venäjällä on oma, tärkeä paikkansa Euroopan historiassa ja kulttuurissa, mutta Washington pyrkii karkottamaan Venäjän Euroopasta varmistaakseen oman valta-asemansa mantereella. Tämä politiikka merkitsee vihollisuuksien luomista siellä, missä niitä ei edes ole ja Venäjän ja lännen välisten, molempia osapuolia hyödyttävien suhteiden rikkomista.

Ylläpitääkseen hegemoniaansa globaalilla tasolla, Yhdysvallat on vakuuttunut siitä, että Kiinan ja Venäjän kaupankäynti ja teknologian vaihto Euroopan kanssa on pysäytettävä. Saksa taas on sitä mieltä, että kaupankäynnin ja suhdetoiminnan on jatkuttava ja jopa lisäännyttävä, koska se on Berliinille tärkeää taloudellisen vallan ja strategisen ulottuvuuden vuoksi. Transatlantismin aave tulee väliin.

Yhdysvallat suhtautuu kuitenkin epäilevästi miehittämänsä Saksan liikkeisiin ja on jo jonkin aikaa vastustanut Saksan talouspolitiikkaa. Saksan ja Yhdysvaltojen välillä vallitsee alisteisesta suhteesta huolimatta strateginen kilpailu, joten Washingtonin ohjaamia "Mantšurian kandidaatteja" on saatava keskeisille paikoille. Olettaisin, että vihreiden Baerbockin valintaa uudeksi liittokansleriksi tullaan tukemaan massiivisella, Amerikan rahoittamalla propagandakampanjalla.

Moskova varmasti ymmärtää tämän kuvion ja Putinin hallinto tiedostaa Yhdysvaltojen perimmäisen tavoitteen. Samaan aikaan Yhdysvaltojen uusi päävihollinen, Kiinan kansantasavalta, tarkkailee maailman tilaa, Euroopan, Venäjän ja Yhdysvaltojen liikkeitä, tehden samalla omia siirtojaan, omaa pitkän tähtäimen suunnitelmaansa määrätietoisesti toteuttaen.

Sulattaako Arktisen neuvoston kokous jään Yhdysvaltojen ja Venäjän suhteista?

Yhdysvaltojen ja Venäjän ulkoministerit Antony Blinken ja Sergei Lavrov ovat tavanneet ensimmäisen kerran kasvotusten Arktisen neuvoston ministerikokouksessa Reykjavikissa, Islannissa.

Arktisen alueen kokous sopii tapaamispaikaksi jo vertauskuvallisestikin, sillä suurvaltojen välejä on viime aikoina kuvailtu "jäätäviksi".

Blinken ei ole sentään herättänyt samanlaista kohua kuin Trumpin hallinnon ulkoministeri Mike Pompeo Rovaniemellä pidetyssä kokouksessa kaksi vuotta sitten. Tuolloin Pompeo pöyristytti kokousvieraita kovalla kielenkäytöllään.

Blinken ja Lavrov totesivat ennen varsinaisia neuvotteluja, että Yhdysvalloilla ja Venäjällä on erimielisyyksiä, mutta että molempien maiden tulisi toimia yhdessä asioissa, joissa niiden näkemykset ovat yhteneväiset. Löytyykö sellaisia asioita oikeasti, vai oliko tämä vain ulkopoliittista liirumlaarumia?

Blinken toisti jälleen lännen huolen "Venäjän joukkojen liikehdinnästä Ukrainan rajalla" sekä vankeudessa olevan "oppositiohahmo" Aleksei Navalnyin suhteen.

Blinkenin mukaan presidentti Biden haluaa kuitenkin "ennustettavissa olevan ja vakaan suhteen" Venäjän kanssa. Maat voisivat toimia yhdessä ainakin "taistelussa koronavirusta ja ilmastonmuutosta vastaan". Myös Iran, Pohjois-Korea ja Afganistan mainittiin.

Blinken kuitenkin varoitti, että Yhdysvallat on valmis vastaamaan samalla mitalla, mikäli Venäjä "toimii vihamielisesti sitä tai sen liittolaismaita vastaan". Hybridisodankäynti jatkunee kansainvälisen diplomatian kulissien takana.

Venäjän ulkoministeri Lavrov puolestaan sanoi, että Venäjä on valmis käymään keskusteluja Yhdysvaltojen kanssa "mistä tahansa aiheesta, jos keskusteluja käydään vilpittömästi, faktojen pohjalta ja molemmin puolin kunnioittavasti". Onnistuuko tällainen dialogi Bidenin hallinnon kanssa?

Diplomaattiseen tyyliin Lavrov luonnehti keskusteluaan Blinkenin kanssa "rakentavaksi". Putinin ja Bidenin mahdollisesta huippukokouksesta ei saatu virallista vahvistusta, mutta yllättäen Yhdysvallat aikoo luopua Nord Stream 2 -kaasuputkea rakennuttavaan yhtiöön kohdistuvista pakotteista, joten jonkinasteista liennytystä näyttää olevan ilmassa.

Suomen ulkoministeri Pekka Haavisto tapasi myös Blinkenin keskiviikkona ennen tämänpäiväistä kokousta. Haavisto lobbasi tapaamisessa Suomen "valmiutta isännöidä Yhdysvaltojen ja Venäjän presidenttien huipputapaamista".

Suomesta tuskin tulee kokousisäntää, sillä huhutaan, että mahdollisessa tulevassa kohtaamisessa Bidenin hallinto haluaa välttää yhtymäkohdat edelliskertaan, jolloin Putin tapasi Trumpin Helsingissä. Myös suomalaismedian avoimen vihamielinen asenne Venäjää kohtaan vaikuttaa ehkä siihen, että jokin neutraalimpi maa sopii tapaamisen näyttämöksi myös Putinille.

Reykjavikin kokouksessa Arktisen neuvoston puheenjohtajuus siirtyy Islannilta Venäjälle seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi. Venäjä on maapinta-alaltaan suurin arktinen alue, mutta Yhdysvallat on kasvattanut läsnäoloaan pohjoisessa Nato-vasalliensa avulla. Sulaako jää lännen ja Venäjän väliltä, vai muuttuuko poliittinen säätila yhä hyisemmäksi?

(Lisäys: Kommentoin Arktisen neuvoston asioita tuoreeltaan myös kiinalaiselle Xinhua-uutistoimistolle, lue Roundup: Arctic Council adopts first strategic plan for next 10 years.)

Kiina ja tulevaisuuden ekosivilisaatio

Johtavaan globaaliin asemaan nouseva Kiina haluaa korottaa panoksia myös ilmasto- ja ympäristöasioissa. 

Presidentti Xi Jinpingin mukaan tulevien sukupolvien hyväksi on luotava "ekologinen sivilisaatio".

Modernisaation ja globalisaation on vastedes oltava sellaista, missä kaikki inhimillinen ja teknologinen kehitys on sopusoinnussa luonnon kanssa, eikä tuota ympäristölle vain vahinkoa, Kiinassa ajatellaan. Samalla luodaan edellytyksiä maailmanjärjestykselle, joka olisi lännen liberaalia järjestystä kestävämmällä pohjalla.

Kiina on ollut itse suurimpien saastuttajien joukossa, mutta tätä nykyä kansantasavallassa on voimassa ehkä maailman tiukin ympäristölainsäädäntö ja säädellyimmät teollisuuden päästönormit. Vastuu maan ekologisesta ympäristöstä tunnutaan ottavan tosissaan ja tavoitteet ovat kunnianhimoiset.

Teollistumisen jälkeisellä aikakaudella ilmastokysymyksen ratkaiseminen tarkoittaa ajattelutavan, tuotantotavan, sekä elämäntavan muutosta. Se on merkittävä suunnitelma Kiinalta, koska maan on otettava kiinni ja jopa ylitettävä muut kehittyneet maat saavuttaakseen päämääränsä.

Kiina on suuri maa, jolla on myös suurin väkiluku, 1,4 miljardia ihmistä. Tämän vuoksi Pekingissä on ajateltu, että kansantasavallalta menee noin kolmekymmentä vuotta ilmastoneutraaliuteen pääsemiseksi. Kiina on sitoutunut saavuttamaan tavoitteensa vuoteen 2060 mennessä.

Huhtikuussa Yhdysvaltojen presidentin Joe Bidenin koolle kutsumassa virtuaalisessa ilmastohuippukokouksessa, Kiinan presidentti Xi Jinping esitti "kuuden kohdan ehdotuksensa" ihmisten ja luonnon välisen harmonisen yhteisön rakentamiseksi. 

Tällaisen yhteisön tulee sitoutua "ihmisen ja luonnon väliseen harmoniaan, vihreään kehitykseen, systeemiseen hallintoon, ihmislähtöiseen lähestymistapaan, monenkeskisyyteen ja yhteisten, mutta eriytettyjen vastuiden periaatteeseen", Xi selitti tuolloin.

Xin ehdotus asettaa uuden suunnan ihmissivilisaatiolle; jos suurin kehittyvä maa pystyy toteuttamaan tämän tavoitteen, muut maat seuraavat ehkä perässä. Tällä tavoin Kiinan on tarkoitus toimia myös siltana kehittyneiden ja kehittyvien maiden välillä, mikä tarkoittaa, että kehittyneissä maissa toteutettava "vihreä siirtymä" uusine teknologioineen leviää ennen pitkää myös "kolmannen maailman" maihin.

Liberaalista ympäristöaatteesta poiketen, Xin ja Kiinan "ekologinen sivilisaatio" painottaa taloudellisen kehityksen ja ympäristönsuojelun välistä symbioosia. Kiinan "autoritäärisen ympäristönsuojelun" huikeimpia visioita ovat suunnitelmat omavaraisista, geotermistä- ja aurinkoenergiaa hyödyntävistä "metsäkaupungeista", jotka tulevat vähentämään ilmansaasteita. 

Ohjelma on kuin tieteisfantasiasta, mutta täyttä totta. Maailman ensimmäistä metsäkaupunkia rakennetaan jo Liuzhouun, Guangxin maakuntaan Kiinassa, ja sen on tarkoitus valmistua 2020-luvulla.

Metsäkaupunkiin sijoitetaan kaupallisia, asuin- ja virkistysalueita, sairaala ja kaksi koulua. Rakennukset peitetään lähes miljoonalla yli sata eri lajia olevalla kasvilla. 30 000 asukkaan pikkukaupunkiin istutetaan 40 000 puuta, jotka poistavat ilmasta lähes 10 000 tonnia hiilidioksidia ja 57 tonnia saasteita ja tuottavat vuosittain noin 900 tonnia happea. 

Liuzhoun kaupunki on pilottihanke kestävien pienkaupungien sarjassa, joista voi tulla malli Kiinan tuleville kaupungeille. Kiinan matka ekologiseksi sivilisaatiovaltioksi on alkanut.

Uiguurit, palestiinalaiset ja tekopyhä länsi

Urumqin kaupunki Länsi-Kiinassa

Viime päivät Israel on pommittanut Gazan kaistaa aiheuttaen satoja kuolonuhreja, kuten niin usein aiemminkin. Myös kansainvälinen mediatalo pommitettiin maan tasalle, jotta tiedonkulku hankaloituisi.

Sionistien ohjukset ja hävittäjät ovat vuosien saatossa räjäyttäneet kouluja, kerrostaloja, sairaaloita, uutistoimistoja, luostareita ja jopa orpokodin. Gazan palestiinalaisilla ei tietenkään ole ilmavoimia, ohjuspuolustusjärjestelmiä tai edes armeijaa. Gaza on käytännössä avovankila, jonka asukkaiden elämää Israel kontrolloi.

Viimeisin konflikti alkoi, kun Israel ryhtyi häätämään palestiinalaisia kodeistaan Itä-Jerusalemissa juutalaisasukkaiden tieltä. Sotilaat hyökkäsivät kranaatein ja kumiluodein varustettuina myös muslimien pyhään Al-Aqsan moskeijaan ramadanin aikana. Paastokuukauden jälkeen nämä provokaatiot aiheuttivat ymmärrettävän vastareaktion. Ilmeisesti pääministeri Benjamin Netanjahu yrittää jälleen kääntää huomiota muualle omista korruptiosyytteistään ja epäonnistumisestaan hallituksen muodostuksessa.

Siinä missä Yhdysvallat, Britannia ja muut läntiset tahot väittävät sensaatiohakuisesti Kiinan suorittavan uiguurimuslimien "joukkotuhontaa" Xinjiangissa, on lännen virallinen asenne täysin toisenlainen palestiinalaisten ollessa kyseessä. Perusteluksi esitetään, että Israel ampuu ohjuksia Gazaan vain "itsepuolustukseksi", eikä länsimedia edes kirjoita "pommituksista", vaan "yhteenotoista", narratiivin ollessa aina Israelia ymmärtävä ja sen toimet hyväksyvä.

Onko Kiina pommittanut Xinjiangia? Ei ole, vaikkakin uiguuriseparatistit ja terroristit ovat toteuttaneet satoja terrori-iskuja kolmen viime vuosikymmenen aikana. Kiinan Xinjiangin politiikka on keskittynyt lainvalvontaan, koulutukseen, köyhyyden poistamiseen ja taloudelliseen kehitykseen.

Mikään länsimedia ei kuvaile Gazan pommituksia "kansanmurhana" tai edes sotarikoksina, joita ne todellisuudessa ovat. Israel saa länttä hallitsevan eliitin siunauksella toteuttaa valtioterrorismia ja harjoittaa apartheid-politiikkaa, joka muualla tuomittaisiin rasistisena. Lännen establismentin tekopyhyys, kyynisyys ja kaksinaismoralismi on vastenmielistä seurattavaa.

Samaan aikaan Yhdysvallat rahoittaa uiguuriseparatisteja, organisoi Kiinaa kritisoivia "ihmisoikeusryhmiä", sponsoroi valetutkijoita, kuten Adrian Zenzia, helpottaa separatistien emigroitumista länsimaihin ja ylistää heitä kaikissa läntisissä medioissa. Ilmiö on valitettavasti levinnyt jopa Suomeen: on ollut huvittavaa huomata, kuinka kiihotustuomioita saaneissa, islaminvastaisissa, Israelin ja lännen sotatoimia puolustelevissa perussuomalaisissakin on herännyt huoli Kiinan uiguurimuslimeista.

Jos Kiina pommittaisi uiguureja sionistien tyyliin, uutiset länsimaissa täyttyisivät sydäntä särkevistä kuvista haavoittuneista ja kuolleista lapsista ja talojen raunioista. Jopa islamofobiset amerikkalaisrepublikaanit syyttäisivät Kiinaa "muslimivastaiseksi" ja vaatisivat Pekingiä tilille "rikoksista ihmisyyttä vastaan". Rinnastuksia tehtäisiin Hitleriin ja Natsi-Saksaan, jotta massat länsimaissa tiedostaisivat "keltaisen vaaran". Naton demokratiavoimilta odotettaisiin väliintuloa.

Amerikkalaisrahoitteiset propagandistit valittavat uiguurien kohtelusta Xinjiangissa. Kiina on kuitenkin käyttänyt miljardeja ja asuttanut kaukaisten kylien mutamajoissa äärimmäisessä köyhyydessä eläneitä uiguureja nykyaikaisiin, uusiin koteihin ilmaiseksi, joten sionistien rikoksiin on vielä matkaa. Kiinan hallinto auttaa uiguureja myös koulutuksen ja työllistymisen suhteen. Toisin kuin Palestiinassa, Xinjiangissa Ramadanin päättymistä on saatu juhlistaa rauhassa, ilman väkivallan uhkaa lännen demonisoiman kommunistihallinnon taholta.

Länsimaissa Kiinan tavoitteellinen köyhyyden poistaminen vääristetään irvokkaasti "etniseksi puhdistukseksi". Samaan aikaan ummistetaan silmät siltä, kuinka Israel on ryöstänyt maa-alueita palestiinalaisilta viimeiset kahdeksankymmentä vuotta ja harjoittanut väkivaltaa. Jos Gazaa pommitetaan aina välillä, Länsirannan palestiinalaiset saavat kokea jatkuvaa nöyryyttämistä ja mielivaltaa miehityshallinnon sotilaiden taholta. Israelin pääpuolueet hyväksyvät juutalaisuuden ääri-ilmiöt ja eriarvoistavan etnokratian.

Yhdysvallat otti Kiinaa uhkaavan Itä-Turkestanin islamilaisen liikkeen sopivasti pois terroristijärjestöjen listaltaan viime vuonna, mutta muistaa aina kutsua Gazan militantteja "terroristeiksi" ja Hamasia "äärijärjestöksi". Viime päivinä israelilaisnationalistit ovat tuhonneet palestiinalaisten kauppoja ja liikeyrityksiä Jerusalemissa ja pahoinpidelleet palestiinalaisia kadulla. Ironista kyllä, meno muistuttaa juutalaisten vainoamista 1800- ja 1900-luvun Euroopassa.

Mikä on Yhdysvaltojen vastaus Israelin tuhotoimille? Virallinen Amerikka on ilmaissut jälleen tukensa sionistihallinnolle. Washington toistaa tuttua mantraa siitä, kuinka Israelilla on oikeus puolustautua. YK:n turvallisuusneuvoston jäsenmaiden vaatiessa loppua tälle väkivallalle, Yhdysvallat kumosi vetoomuksen veto-oikeudellaan. Bidenin hallinto on tehnyt päätöksen myös 735 miljoonan dollarin eli noin 600 miljoonan euron arvoisista täsmäaseiden kaupoista Israelille.

Yhdysvallat pelaa vaarallista ja moraalitonta geopoliittista peliä. Sionistiksi jo vuosia sitten tunnustautunut Biden ei ole Donald Trumpia kummempi, eikä hänestäkään ole amerikkalaisen valtiokoneiston uudistajaksi saati Israelin kuriin panijaksi. Yhdysvaltoja ei haittaa, jos poliittinen kaaos alueella jatkuu, sillä se sopii Washingtonin strategisiin intresseihin. Niinpä puheet Amerikka-johtoisesta "sääntöpohjaisesta järjestyksestä" ovatkin vain makaaberia pilaa. 

Kiina luovii toki myös pragmaattisena toimijana Länsi-Aasiassa ja on rakentanut suhteita kaikkiin keskeisiin osapuoliin, aina Saudi-Arabiasta Iraniin. Ulkoministeri Wang Yi on myös ehdottanut, että Kiina voisi ryhtyä välittäjäksi Israelin ja palestiinalaisten välisessä konfliktissa. Tämäkin aloite on länsimediassa nähty lähinnä "merkkinä kiinalaisten kasvavasta vaikutushalusta maailmanpolitiikassa".

Aleksandr Dugin ja sionistien suunnitelma

Venäläisen Aleksandr Duginin eskatologiset kommentit juutalaisuuteen ja Israeliin liittyen palautuivat mieleeni, kun seurasin uutisointia sionistien yöllisistä ilmaiskuista Gazaan. 

Vaikka aihe ylittää tavanomaisen geopoliittisen analysoinnin, yritän hieman avata Palestiinan ja Israelin konfliktin esoteerisempia ulottuvuuksia Duginin avulla.

Dugin sanoo aivan oikein, että juutalaisuuteen liittyy käsitys, jonka mukaan juutalaiset ovat "valittu kansa" ensisijaisesti uskonnollisessa mielessä. Uskonnolliset juutalaiset odottavat myös "messiasta", josta on tuleva "Israelin kuningas".

Juutalaisuuden mukaan ensimmäisen vuosituhannen alussa juutalaiset hajaantuivat. Toinen temppeli tuhoutui ja kaksituhatvuotinen diaspora alkoi. Tämä hajaannuksen aikakausi on osa juutalaista perinnettä ja pelastushistoriaa. Tarkoituksena on sovittaa juutalaisille aiemmissa historiallisissa vaiheissa kertyneet synnit. 

Jos tämä lunastus on pätevä ja parannus syvä, niin juutalaisen näkemyksen mukaan messias ilmestyy, mikä tarkoittaa siunausta Jumalan valitulle kansalle: juutalaisten paluuta Israeliin, itsenäisen valtion perustamista ja kolmannen temppelin rakentamista.

Tällainen on juutalaisen odotuskulttuurin rakenne. Tämän lähestymistavan johdonmukaisimpia edustajia ovat ortodoksijuutalaisen Neturei Karta -liikkeen fundamentalistit, jotka vastustavat rasistiseksi ja militaristiseksi mieltämäänsä poliittista sionismia ja nykyistä Israelin valtiota, pitäen niitä Tooran ja Talmudin vastaisina.

Liike kannattaa Israelin valtion rauhanomaista lakkauttamista ja maan luovuttamista palestiinalaisille itsenäisen Palestiinan valtion luomiseksi. Neturei Karta sanoo, että juutalaisten Jumala käski kestää maanpaon vaikeudet, joten heidän on vain kärsivällisesti odotettava messiasta ja sovitettava syntinsä. Ja kun Messias tulee, he saavat luvatun maansa.

Ortodoksijuutalaisuuden kieltoja rikkoen, Israelin valtio on jo kuitenkin perustettu. Ymmärtääksemme, miksi moderni Israelin valtio on ristiriidassa juutalaisen uskonnon kanssa, on palattava 1700-luvulle, messiaaksi julistautuneen sefardijuutalaisen Šabbetai Tsevin aikaan, Dugin historioi. 

Šabbetai julisti olevansa juutalaisten odottama messias, jonka paluun johdosta juutalaiset voisivat palata Israeliin. Šabbetai vangittiin Konstantinopolissa vuonna 1666 ja ottomaanien sulttaani vaati häntä valitsemaan islamin tai kuoleman. Šabbetai valitsi islamiin kääntymisen, mikä oli suuri pettymys šabbetailaiselle liikkeelle.

Šabbetain seuraajien myötä opetus levisi aškenasien ja Itä-Euroopan juutalaisten keskuudessa. Joissakin šabbetailaisissa lahkoissa (erityisesti Šabbetain puolalaisen opetuslapsen Jacob Frankin ryhmässä) uskottiin yhä Šabbetai Tsevin olevan todellinen messias, joka kääntyi islamiin tarkoituksella, tehden "pyhän maanpetoksen", eli pettäen juutalaisuuden messianisuuden takia.

Tällä logiikalla juutalaiset voivat helposti vaihtaa uskontoa, Dugin esittää. Esimerkiksi Jacob Frank kääntyi itsekin ensin islamiin ja sitten roomalaiskatolisuuteen, väittäen juutalaisten syövän kristittyjä vauvoja.

1700-luvulla syntynyt Frankin salainen oppi ja käsitys messiaasta muuttuivat. Nyt juutalaisista itsestään oli tullut messiaan kaltaisia, joten odotukselle ei ollut enää syytä. Vaikka pettäisit uskontosi, olisit silti pyhä ja Jumalan kaltainen, Dugin avaa kerettiläisen juutalaisuuden tulkintaa.

Näin luotiin älyllinen ympäristö myös poliittiselle sionismille. Duginin mielestä sionismi on kuin "juutalaista satanismia", jossa kaikki perusasiat käännetään päälaelleen. Jos perinteisessä juutalaisuudessa joudutaan odottamaan messiaan paluuta, niin sionismissa juutalainen on jo oma jumalansa.

Tästä syystä sionismilla ja juutalaisuudella on hyvin erityinen suhde. Yhtäältä sionismi on jatkoa juutalaisuudelle, toisaalta se kumoaa uskonnollisen juutalaisuuden. Sionistit sanovat, ettei ole enää mitään kaduttavaa, he ovat jo kärsineet tarpeeksi ja he ovat nyt "Jumala".

Tämä selittää modernin sionistivaltion etnosentriset erityispiirteet. Sionismi ei nojaa pelkästään ajatukseen Israelista, vaan liittää yhteen sekulaarit juutalaiset, liberaalit juutalaiset, juutalaiset kommunistit ja kapitalistit, juutalaiset kristityt, muslimi-juutalaiset, hindu-juutalaiset, ja niin edelleen, Dugin luettelee. 

Jokainen juutalainen, joka edustaa frankilaisuutta, voi kaikessa hiljaisuudessa toteuttaa "pyhää petosta", rakentaa juutalaisvaltiota ja pönkittää juutalaista maailmanvaltaa, Dugin selittää. Sionistien taktiikkaan kuuluu myös tuomita kriittinen suhtautuminen sionismiin ja Israelin valtioon "antisemitisminä". 

Lopulta frankilaisilla juutalaisilla on enää yksi askel jäljellä, Dugin varoittaa. He haluavat räjäyttää Al-Aqsan moskeijan ja rakentaa sen paikalle kolmannen temppelin. Knesset, Israelin parlamentti, on jo myöntänyt varoja Temppelivuoren, juutalaisuuden pyhimmän alueen, "tutkimuksille". Kaikki etenee tähän suuntaan, Dugin arvioi.

Venäjän turvallisuusneuvosto: Bioaseiden uhka on todellinen

Yhdysvalloista on tulossa merkittävin tappavien biologisten aseiden viejä, väittää Venäjän federaation turvallisuusneuvoston Juri Averjanov.

Biologisilla aseilla tarkoitetaan "mikrobeja ja niiden tuottamia toksiineja, jotka aiheuttavat tauteja ihmisissä, eläimissä tai kasveissa ja joita voidaan käyttää vihamielisessä tarkoituksessa niin sodankäynnissä kuin terrorismissa". 

Biotieteiden ja teknologian nopea kehitys on tuonut biologisten aseiden kieltosopimukselle uusia haasteita. Kyynisempi voisi arvella, että näitä erikoisaseita on jo käytetty laittomasti lukemattomia kertoja. On epäilty, että aids ja ebola, erilaiset influenssavirukset sekä borrelioosi, olisivat seurausta bioasekokeiluista.

Juri Averjanov varoitti RIA Novostin haastattelussa siitä, että "tappavia ja vaarallisia mikro-organismeja ... voidaan mahdollisesti päästää ympäristöön, väitetysti vahingossa". Hänen mukaansa tällainen hyökkäys, jos sitä käytettäisiin Venäjää vastaan, "johtaisi siviiliväestön massiiviseen tuhoon sekä Venäjällä että naapurimaissa".

Hän lisäsi, että Washington pyrkii parhaillaan kasvattamaan biologisten aseiden määrää useissa maissa ympäri maailmaa, myös lähellä Venäjää. Nämä ohjelmat, hän sanoo, aseistavat viruksia ja muita taudinaiheuttajia "ensisijaisesti sotilaallisiin tarkoituksiin".

Viime kuussa turvallisuusneuvoston sihteeri Nikolai Patrušev varoitti tutkimuslaitoksista lähellä Venäjän ja Kiinan rajaa, joissa mahdollisesti suunniteltiin biologista sodankäyntiä näitä amerikkalaista hegemoniaa uhkaavia euraasialaisia valtoja vastaan. 

"On olemassa tutkimuskeskuksia, joissa amerikkalaiset auttavat paikallisia tutkijoita kehittämään uusia tapoja torjua vaarallisia sairauksia", Patrušev sanoi, mutta väitti, että maissa, joissa nämä keskukset sijaitsevat, viranomaisilla ei ole todellista käsitystä siitä, mitä laboratorioiden seinien sisällä todellisuudessa tapahtuu.

Virusten käyttö sotilaallisessa tarkoituksessa on muodollisesti kielletty vuonna 1972 allekirjoitetun ja 183 valtion ratifioiman biologisten aseiden yleissopimuksen nojalla; sopijavaltioina ovat myös Venäjä, Yhdysvallat ja Iso-Britannia. Sopimuksessa kuvataan biologisten ja toksiinipohjaisten aseiden mahdollinen käyttö "vastenmielisenä ihmiskunnan omalletunnolle". 

Tästä huolimatta amerikkalainen tiedejärjestö Federation of American Scientists on aiemmin varoittanut, että Yhdysvaltojen tutkimukset ei-tappavista biologisista aineista "ylittävät kylmän sodan aikaisen sopimuksen asettamat rajat". 

Yhdysvaltojen johtamaan sotilasliitto Natoon kytkeytyvä ajatushautomo Atlantic Council on esittänyt Washingtonia puolustaen, että Moskova voisi rikkoa sopimusta, ellei sitä uhattaisi uskottavasti vastatoimilla.

Uusiutuva kiinalainen järjestelmä, luutunut länsidemokratia

Kiinan ja lännen välinen ero on kaikkein ilmeisin niiden hallintojärjestelmissä, arvioi tutkija Martin Jacques. 

Vuodesta 1945 lähtien, tyypillinen länsimainen hallintomuoto on ollut yleisen äänioikeuden sisältävä monipuoluejärjestelmä. 

Tämä on ollut lännen poliittinen käyntikortti yli seitsemänkymmenen vuoden ajan. Se sisältää uskomuksen, jonka mukaan jokaisen maan - myös Kiinan - tulisi ottaa käyttöön lännen markkinoima "liberaali demokratia", ts. oligarkia, jossa ylikansallinen finanssieliitti määrää kaikesta poliittisen prosessin kulisseissa.

Tässä ylimielisyydessä ei ole mitään yllättävää. Kahden vuosisadan ajan länsi on uskonut omaan universalismiinsa: sen hallintojärjestelmän on katsottu soveltuvan malliksi kaikille maailman maille. Lähes uskonnollisella kiihkeydellä on väitetty, että länsimainen demokratia on hallintomuoto, jota parempaa ei ole, eikä tule koskaan olemaankaan. 

Tässä vaiheessa tarvitaan vähän historiallista asiayhteyttä, Jacques muistuttaa. Vuosien 1918-1939 välillä demokratiaa ilmeni vain pienessä vähemmistössä länsimaita, erityisesti Yhdysvalloissa ja Britanniassa. 

Lieneekö Jacques liian poliittisesti korrekti tulkinnassaan? Angloamerikkalainen "demokraattisuus" on aina ollut lähinnä pankkiirien rahoittamaa kielipeliä, jonka taustalla aseet ovat puhuneet ja geopoliittiset manööverit ovat palvelleet suuryhtiöiden etua.

Kiinan tutkija on kuitenkin oikeassa siinä, että 1940-luvulta lähtien länsimaisen demokratian suhteellinen kestävyys on ollut seurausta erityisistä historiallisista olosuhteista: talouskasvusta, kohonneesta elintasosta ja länsikeskeisen maailmankuvan noususta. Ylivalta on markkinoitu massoille "vapauden" ja liberalismin nimissä.

Vuodesta 1980 ja erityisesti vuodesta 2008 lähtien, suosiolliset olosuhteet ovat kuitenkin olleet alati koetuksella, pitkälti kapitalismin perusluonteen sekä suursijoittajien keinottelun takia. Länsimaiden käsinkosketeltavan taantuman aikakaudella myös globaalin demokratisaation tulevaisuus näyttää epävarmalta. 

Korona-ajan poikkeusolojen, yksityistetyn sensuurin ja uusien lakien myötä, läntinen yksilönvapauden ja demokratian eetos on osoittautunut silmänlumeeksi. Kansalaisten kontrollointi- ja seurantajärjestelmiä korostetaan Kiinan yhteydessä, vaikka ne ovat käytössä myös pehmeän totalitaristisessa lännessä.

Uskomus länsimaisen demokratian yleismaailmallisesta soveltuvuudesta on kaikkein absurdeinta suhteessa Kiinaan, väittää Jacques. Kiinan hallinto ja valtionrakennus on maailman vanhimpia ja menestyneimpiä. Jopa Kiinaa arvostellut politiikan tutkija Francis Fukuyama on todennut, että kiinalaishallinto on osoittanut muita suurempaa jatkuvuutta kahden viime vuosituhannen aikana.

Kiinalainen "kaukonäköisyyden ja käytännöllisyyden yhdistelmä on ollut vastuussa ihmiskunnan historian merkittävimmistä taloudellisista muutoksista", Jacques katsoo. Nyt tämä uuttera kehitystyö ja kommunistihallinnon alaisuudessa tapahtunut talouskasvu on jo kaikkien nähtävissä.

Kiina on ottanut Yhdysvaltoja kiinni siinä määrin, että Washingtonissa pidetään Pekingiä merkittävimpänä uhkana amerikkalaiselle valta-asemalle. Kiina on jo suurin talous ostovoimakorjatulla bruttokansantuotteella mitattuna. Kiinan hallintojärjestelmästä on tullut vakava haastaja läntiselle demokratiajärjestelmälle. Kummasta systeemistä kehittyvät maat haluavat ottaa mallia?

Viimeisten neljänkymmenen vuoden aikana on käynyt selväksi, että kiinalainen järjestelmä on liberaalia demokratiaa tehokkaammin lisännyt myös kansalaistensa elintasoa. Toisin kuin lännen oligarkit ja heidän maksetut poliitikkonsa, kommunistinen puolue on pyrkinyt "köyhyyden poistamiseen" ja on siinä jo aika hyvin onnistunutkin. Sosialismi ei tuokaan surkeutta, vaan hyvinvointia.

Länsimaissa kritisoidaan Kiinan hallintojärjestelmää usein myös siitä, että sen yksipuoluejärjestelmä ei tarjoa ihmisille riittävästi valinnanvaraa; että vain monipuoluejärjestelmä, jossa vallassa olevat puolueet vaihtelevat, varmistaa tämän. 

En näe itse merkittäviä eroja esimerkiksi Suomen eduskuntapuolueiden harjoittamassa politiikassa, joten kritiikki "vaihtoehtojen puutteesta" ei kuulosta vakuuttavalta. Vaihtaisin manipuloidun parlamentarismin yksipuoluevaltaan koska tahansa, jos tulos olisi kansallisten intressien eli suomalaisten edun mukainen.

Kiinan tuntija Jacques tuntuu olevan samoilla linjoilla. Hän katsoo, että siirtymä Mao Zedongin kaudelta Deng Xiaopingin aikaan näki valtavan muutoksen Kiinan politiikassa ja filosofiassa: maolainen talouspolitiikka korvattiin markkinasosialismilla ja suhteellisen suljettu maa avautui muulle maailmalle. Tähän ei kuitenkaan tarvittu "lännettymistä".

Muutos oli syvällisempi ja kauaskantoisempi kuin mikään länsidemokratian kehitysaskel ja Kiinan kommunistinen puolue oli yksin vastuussa tästä. Jacquesin mukaan kansantasavallan järjestelmälle on ollut ominaista "jatkuva uudistus- ja uusiutumisprosessi, joka on jyrkässä ristiriidassa länsimaisille demokratioille tyypillisen luutumisen kanssa". 

Paradoksaalisesti yksipuoluejärjestelmä kiinalaisessa muodossaan pystyy tarjoamaan enemmän valinnanvaraa - mukaan lukien hyvin kauaskantoisia valintoja - kuin mikään läntinen demokratia näennäisesti erilaisine puolueineen, jotka toteuttavat vain itsekkäiden pääomapiirien vaatimuksia.

Historia paljastaa myös Kiinan hallinnon erikoisimman ominaispiirteen, Jacques valottaa. Kahden viime vuosituhannen aikana Kiinalla on ollut viisi erillistä ajanjaksoa, jolloin se on nauttinut suurvaltaroolista maailmassa: Han-dynastian, Tang-dynastian, koko Song-dynastian, sekä varhaisten Ming- ja Qing-dynastioiden aikoina.

Erittäin pitkän historiallisen ajanjakson aikana, Kiina on kyennyt luomaan itsensä yhä uudelleen. Muut sivilisaatiot ovat saattaneet tehdä niin kerran, tai enintään kaksi kertaa, mutta kukaan muu kuin Kiina ei ole tehnyt sitä viittä kertaa, Jacques ihailee.

On epätodennäköistä, että brittiläinen imperiumi nousisi uudelleen, eikä siinä näytä onnistuvan myöskään liberaalia järjestystä johtanut Yhdysvallat. Kiinasta on tulossa, nyt kommunistisen puolueen johdolla, maailman merkittävin maa jo kuudennen kerran. Tämä jos mikä on Jacquesin mielestä osoitus kiinalaisen sivilisaation vahvuudesta, dynaamisuudesta ja sen hallintokyvystä.