perjantai 20. heinäkuuta 2018

Israel - vain juutalaisille?

Israelin parlamentti hyväksyi eilen, 19. heinäkuuta, kiistanalaisen lain, joka määrittelee maan olevan "juutalaisten kansallisvaltio". 

Laissa käytännössä ignoroidaan palestiinalaisten muslimien ja kristittyjen olemassaolo, linjataan heprean olevan Israelin kansallinen kieli ja todetaan myös, että (laittomien) juutalaissiirtokuntien perustaminen on "kansallisen edun mukaista". Laissa on myös maininta Israelista "juutalaisten historiallisena kotimaana, jossa juutalaisilla on itsemääräämisoikeus". "Tämä on käänteentekevä hetki sionismille ja Israelin valtion historialle", hehkutti pääministeri Benjamin Netanjahu äänestyksen jälkeen.

Palestiinalaisten mukaan "rasistisen" lain myötä Israelista tulee apartheidiin, eli rotuerotteluun, perustuva valtio. Kuulostaa Etelä-Afrikan entiseltä meiningiltä. Laki riistää myös arabialta aseman virallisena kielenä heprean ohella. Arabian kieli alennetaan "erityisasemaan". Israel on antanut jo vuosia juutalaisten siirtolaisten perustaa laittomia siirtokuntiaan palestiinalaisten maille. Israelin rajoja ei ole koskaan virallisesti määritelty ja maata vallataan aina vain lisää. Alkuperäisasukkaiden taloja tuhotaan ja heidät häädetään pois milloin milläkin verukkeella. Siirtokuntalaiset jatkavat tihutöitään, koska heillä on juutalaishallinnon ja Yhdysvaltojen tuki takanaan.

Arabian kieltä poistetaan jo julkisilta paikoilta ja tienviitoista Israelissa. 93 prosenttia maasta on jo varattu mistä tahansa maailman kolkasta Israeliin muuttaville juutalaisille, ei Israelin nykyisille, ei-juutalaisille kansalaisille. Jo olemassa oleva paluumuuttolaki sallii vain juutalaisten muuttaa Israeliin. Israel on myös laatinut lain, jolla voidaan viedä kymmeniltä tuhansilta palestiinalaisilta oikeus asua itä-Jerusalemissa, samalla kun myös Jerusalemin Länsirantaa otetaan haltuun palestiinalaisilta, jotta kaupunkiin saadaan juutalaisenemmistö. EU on tuominnut Israelin asutuspolitiikan ja Arabiliitto on syyttänyt Israelin varastavan maata ja ottaneen haltuunsa palestiinalaisten omaisuutta.

Torstain lakimuutos korostaa etnisyyttä (tässä tapauksessa juutalaisuutta) tavalla, jota ei hyväksyttäisi missään muualla. Silti länsimaissa Israelia kutsutaan usein irvokasta sionistipropagandaa toistaen "Lähi-idän ainoaksi demokratiaksi". Entäpä jos Suomessakin olisi voimassa laki, joka korostaisi samalla tavalla etnistä suomalaisuutta ja vaikkapa suomenruotsalaiset lukittaisiin Gazan kaltaiseen avovankilaan, joka välillä pommitettaisiin veriseksi rauniokasaksi? Nato-joukot olisivat jo miehittäneet Suomen. YK, Amnesty ja muut ihmisoikeusjärjestöt olisivat Suomen kimpussa, syyttäen kansanmurhasta ja vähemmistöjä syrjivästä rasismista.

Israel pääsee kuitenkin aina pälkähästä Yhdysvaltojen ja globalistieliitin tuella; se onkin tiettävästi maailman ainoa äärioikeistolaiseen etnonationalismiin pohjautuva valtio, joka pyrkii laajentamaan elintilaansa tavoitteenaan "Suur-Israel". Osittain tämän päämäärän takia globalistieliitin kätyrivaltiot Yhdysvaltojen johdolla ovat epävakauttaneet lähi-Itää jo vuosikymmenien ajan. Kaksinaismoralistisesti juutalaiset kansalaisjärjestöt vaativat kuitenkin Euroopan maita ottamaan lisää maahanmuuttajia Lähi-idästä ja Afrikasta,  koska holocaust, ja koska antisemitismin perisyntiin langenneet eurooppalaiset eivät ole vielä oppineet olemaan tarpeeksi "monikulttuurisia".

Juutalaisuus on myös uskonto, joten voitaisiin heittää ilmaan joitakin kysymyksiä. Onko olemassa buddhalaista tai katolista kansaa? Ansaitsevatko kaikkien uskontojen edustajat oman maansa? Entä uskonnottomat, mutta etnisesti tiettyä ryhmää edustavat? Juutalaisuudessa on useita erilaisia etnisen alkuperän mukaisia alaryhmiä. Ovatko juutalaiset, jotka ovat kotoisin Espanjasta, Portugalista, Puolasta, Saksasta, Ranskasta, Iranista, Etiopiasta, Ukrainasta tai Venäjältä, kaikki lopulta samaa alkuperää? Entäpä ortodoksijuutalaiset, jotka eivät hyväksy sionistijuutalaisten maallista hallintoa? Onko juutalaisuus etnisenä uskontona vain oman kulttuurisen ryhmän palvontaa? Uudesta laista saa sellaisen vaikutelman, että Israelin vallanpitäjille etninen identiteetti on tärkein ja uskonto toissijainen.

Mustat etiopialaiset, jotka pitävät itseään juutalaisina, eivät ole olleet erityisen tervetulleita muuttamaan Israeliin. Sinne matkanneet Afrikan juutalaiset on joko vangittu, karkotettu tai maksettu muuttamaan muualle; ylipäänsä afrikkalaisia maahanmuuttajia on käsketty häipymään vankeustuomion uhalla. Israelin korkeimmassa asemassa oleva sefardijuutalaisten rabbi Yitzhak Yosef on eräässä saarnassaan kutsunut mustia "apinoiksi". Häntä ei ole kuitenkaan erotettu tehtävästään. Myös pääministeri Netanjahu on sanonut maahan pyrkivien afrikkalaisten olevan terroristejakin vaarallisempi uhka juutalaisvaltiolle. Ketkä sitten ovat tätä "juutalaista kansaa", kuten uusi rasistinen laki määrää?

Israelin valtion perustaminen sopi aikoinaan vanhan, Rothschildien suvun johtaman globalistieliitin suunnitelmiin. Ensisijaisesti Iso-Britannia, Ranska ja Yhdysvallat tukivat ja kannattivat Israelin perustamista omien intressiensä takia. Vahinko vain, että Palestiina ja sen kristityistä ja muslimeista koostuva alkuperäisväestö piti ensin tuhota pois alta. Sama projekti jatkuu yhä, ja huolimatta YK:n, EU:n ja kansalaisjärjestöjen vastustuksesta, uudet juutalaiset siirtokunnat nousevat laittomasti palestiinalaisten maille Netanjahun hallituksen tuella. Mikään ei tunnu tätä synkkää kehitystä pysäyttävän, vaikka joukko israelilaisia tutkijoita, rauhanaktivisteja ja toimittajia on myös puhunut siirtokuntapolitiikkaa ja miehitystä vastaan.

"Absoluuttinen enemmistö haluaa varmistaa valtiomme juutalaisen luonteen säilymisen sukupolviksi eteenpäin", sanoi pääministeri Netanjahu lain mentyä läpi. Mahdollisuuksien ikkuna "kahden valtion ratkaisuun" näyttää olevan sulkeutumassa. Arabiväestö kuitenkin kasvaa juutalaisia nopeammin. Israelin arabiperheet ovat juutalaisperheitä suurempia. Onkin arvioitu, että arabeista tulee ennen pitkää enemmistö. Miten heidän silloin käy sionistien johtamassa maassa? Päätyvätkö sionistit tekemään etnisiä puhdistuksia ennen kuin näin käy, vai lakkaako Israel eksklusiivisesti juutalaisena kansallisvaltiona joskus olemasta? Entä avataanko Israelin rajat vielä kaikille maahanmuuttajille, kuten Euroopassakin? Jos ei, miksi ei?