Uusliberaalit strategiat, jotka lupasivat parantaa elinoloja, ovat todellisuudessa johtaneet kansallisten talouksien romahdukseen, rahoitusmarkkinoiden kuohuntaan, epävakauteen, ja nostaneet valtaan ylikansallisia yhtiöitä, joiden budjetit ovat suurempia kuin useimpien maiden bruttokansantuote.
Uusliberalismi ei ole antanut eurooppalaisille muuta kuin velaksi elämisen ja kuluttamisen kulttuurin. Kansallisomaisuus yhtiöitetään, yksityistetään ja myydään pois. Silti sama tuhoisa politiikka jatkuu, koska tämä järjestelmä on mahdollistanut Yhdysvaltojen ylivallan Euroopan kustannuksella. Niinpä siirtymässä jälkiamerikkalaiseen maailmaan tästä markkinavoimien synkästä historiasta olisi otettava opiksi. Ylikansallinen keinottelu ja korruptio on kuitenkin vaikeasti kitkettävissä ilman radikaaleja toimenpiteitä.
Pohjoismainen hyvinvointivaltio on myös kohta vain muisto, sillä raha ei tule riittämään sekä natiiveille että maahanmuuttajien alati kasvaville joukoille. Jos asiat jatkuvat nykyisellä tolalla, EU-maat tulevat Yhdysvaltojen tavoin täyttymään asunnottomista, työttömistä ja ylipäänsä joutilaista ihmismassoista, jotka syrjäytyvät yhteiskunnasta. Kansakuntien Euroopan sijaan syntyykin ghettojen Eurooppa: Brasilia, jossa sataa myös lunta.
Mutta ylikierroksilla käyvä amerikkalainen järjestelmä on saanut aikaan sentään sen, että ennen huonoissa väleissä olleet maat ovat alkaneet lähentyä toisiaan. Nykyiset olosuhteet ovat tuoneet Turkin lähemmäksi Irania, Iranin lähemmäksi Kiinaa ja Venäjää ja niin edelleen. On ryhdytty luomaan vaihtoehtoista maailmanjärjestystä.
Koray Gürbüzin mukaan ihmiset ympäri maailmaa ovat ryhtyneet muotoilemaan uutta sanastoa voittaakseen vallalla olevan ajattelutavan negatiivisuuden. Uudet poliittiset käsitteet perustuvat ajatukseen oikeudenmukaisesta resurssien jakamisesta, jossa yksi prosentti väestöstä ei saisi enää lähes kaikkea loppujen ollessa tuomittuja osattomuuteen vauraudesta. Syvä rakenteellinen ongelma on johtanut globalismin vastaisuuteen ja kansallismielisyyden nousuun.
Kiinan silkkitien talouspolitiikka on yksi uusi vaihtoehto. Vastaavasti euraasialaisuuden idea, joka perustuu koko Euraasian yhteisiin etuihin ja solidaarisuuteen, osoittaa mahdollisuuksia vaihtoehdoiksi "yksinapaiselle maailmalle". Maat, jotka vastustavat amerikkalaista propagandaa, alkavat puhua keskenään avoimella ja rehellisellä tavalla. Huolimatta vihamielisyydestä kylmän sodan aikana, Iran avaa tänä päivänä ovensa Turkille ja Venäjälle. Tämä väitetysti "historiallinen vihollinen" tukee puolestaan Turkkia Yhdysvaltoja vastaan.
Myös EU-maat ovat tietoisia tästä suuntauksesta. Saksa ymmärtää Yhdysvaltojen painostuksen negatiivisen vaikutuksen, koska Yhdysvallat on jatkuvasti puuttunut Saksan sisäisiin asioihin, ja nyt vielä verottaa saksalaisia autonvalmistajia ennennäkemättömillä tulleilla. Saksa näkee, miten uuden maailmanjärjestyksen rakentuminen on saanut Yhdysvallat puolustuskannalle. Siksi Berliini yrittää korjata Washingtonin luomaa kaaosta ja pelata aikaa. Euroopan unioni ottaa myös askeleita rakentaakseen omaa ulkopolitiikkaansa.
Yhdysvallat tietysti toimii kuten muutkin aiemmat imperiumit, yrittäen epätoivoisesti säilyttää asemansa muuttuvassa maailmassa. Riskinä on, että kuoleva imperiumi ryhtyy yhä mielettömämpään sotapolitiikkaan yrittäessään pelastaa maailmanherruutensa. Toivottavasti näin ei tule käymään, vaan siirtymä saadaan toteutettua rauhanomaisemmin. Millainen tästä jälkiamerikkalaisesta maailmasta sitten tulee? Entä korvataanko markkinatalouden kova kapitalismi vielä uudenlaisella suunnitelmataloudella vai jatkuuko "villin lännen meininki" kiinalaisin erityispiirtein?
