Koronakriisistä kiinalaiseen maailmaan?

Miksi valtiot ympäri maailman olivat valmiit romahduttamaan taloutensa vastatoimena koronavirukselle, vaikka sairastuneiden selviytymisprosentti on niin suuri, kysyy Lynn Schirmer. 

Miksi kaikkialla puhutaan "uudesta normaalista"  ja siitä, että pandemia tulee muuttamaan maailman iäksi?

Entä miksi läntiset poliitikot presidenttiehdokas Joe Bidenistä Englannin pääministeri Boris Johnsoniin käyttävät samoja sloganeja kuten "Build Back Better" ("rakenna takaisin parempana")? Kun ihminen tottuu valheisiin, totuus kuulostaa salaliittoteorialta. Varsinkin heistä, joille valtamedia on ainoa tiedon lähde.

Maskipakko, sosiaalinen eristäytyminen, etätyöskentely ja -opiskelu: Schirmerin mielestä näillä säännöillä ei pyritä hallitsemaan virusta, vaan ihmisiä. Liberaalit euromaat kiristävät otettaan siinä missä avoimesti autoritäärisemmätkin vallat. Tämä kaikki liittyy globalistieliitin "suuren resetoinnin" projektiin, eikä tästä järjestetä kansanäänestystä.

Kyseessä on länttä hallitsevan eliitin vastaus tekoälyteknologian tuomaan "neljänteen teolliseen vallankumoukseen", jossa datasta tulee uusi öljy ja Kiinasta uusi Saudi-Arabia. Johtajamme katsoivat, että heillä on kaksi vaihtoehtoa: menettää globaali taloudellinen ylivalta tai menettää demokratia. Nyt tiedämme, kumman he valitsivat, Schirmer arvioi.

Ihmiset ovat suhtautuneet rajoituksiin aika hyvin; nurinaa on toki välillä, mutta "tolkun ihminen" luottaa valtamediaan ja poliittisiin päättäjiin, jotka "tietävät paremmin". Yhteiskunnan uudelleenjärjestely viruksen varjolla saatiin aikaan iskostamalla pelkoa ja hyödyntämällä kansalaisten halua olla "kunnon kansalaisia" ja "toimia oikein".

Järjestelmämuutos tehdään kuitenkin ennen kaikkea globaalin pääoman eduksi: jos et voi voittaa vastustajiasi, liity heihin. Yhdysvaltojen ylivalta hiipuu, mutta entä sitten? Liberaali avoin yhteiskunta on hajoamassa, mutta kuten eräs suursijoittaja totesi, maailma siirtyy uuteen järjestykseen Kiinan johdolla.

Punavihreässä kuplassa elävien mielikuvitusta ei edes koronakaranteeni rajoita. Turvapaikanhakijat, ilmastotavoitteet, seksuaalivähemmistöjen oikeudet ja muu sellainen ovat yhä esillä. Eliitille tämä sopii hyvin. Ympäristökatastrofin pelko on kääritty kiiltävään, edistyksellisyyden ja oikeudenmukaisuuden sellofaaniin. Sähköautot ja digivaluutta tulevat, oletko valmis?

Talouseliitin tulevaisuuden visiot toteutuvat suhteellisen helposti, koska Nietzschen viimeinen ihminen vain räpyttää lammasmaisesti silmiään. Luoko teknokratia paremman tulevaisuuden, jää nähtäväksi. Digitalisaatio etenee: geenitieto, biosirut ja sensorit, työn ja palveluiden uudelleen organisointi ovat joka tapauksessa edessämme. "Kyllä tämä tästä", joku yhä vakuuttelee.

Ranska, islam ja länsimaisen sivilisaation nollaus

Muutama viikko sitten 18-vuotias tšetšeenipakolainen surmasi Ranskassa 47-vuotiaan opettajan tämän kotimatkalla. 

Syy veritekoon oli siinä, että opettaja oli näyttänyt oppilaille sananvapaudesta kertovalla tunnilla Charlie Hebdo -satiirilehden pilakuvia profeetta Muhammedista.

Poliisi ampui päänkatkojan pidätysyrityksen aikana. Ranskan presidentti Macron kutsui opettajan murhaa "islamistiseksi terroriteoksi". Surman jälkeen Ranska on kiristänyt muslimiyhteisöjen valvontaa sekä pidättänyt epäiltyjä islamististen ääriliikkeiden kannattajia.

Opettajan murhan johdosta pilakuvia profeetta Muhammedista heijastettiin Ranskassa hallintorakennusten seinille ikään kuin vastatoimena ja länsimaisen ikonoklasmin siedätyshoitona. Muslimimaat ovat arvattavasti suuttuneet ja kehottaneet boikotoimaan ranskalaisia tuotteita. Macronia kohtaan on esitetty rankkaa kritiikkiä ja syytöksiä "islamofobiasta".

Macronin tiukentunut linja johtunee osittain myös siitä, että tämä lännen globalistien kandidaatti yrittää kyynisesti viedä ääniä muslimivastaisilta oikeistopopulisteilta: mielipidemittauksissa suosituimmat puolueet ovat tällä hetkellä keskustaoikeistossa ja äärioikeistossa.

Nykytilannetta on turha ihmetellä, sillä Ranska oli mukana Libyan runtelemisessa ja Gaddafin kaatamisessa, mikä avasi pakolaisvyöryn Eurooppaan. Lisäksi Macronin hallinto on tukenut Assadia vastaan taistelevia islamisteja Syyriassa sekä jatkanut EU:n suisidaalista väestönvaihtopolitiikkaa.

Jos euromaat eivät radikaalisti muuta linjaansa, päitä putoilee kirjaimellisesti jatkossakin. Tämä vain alleviivaa sitä tosiasiaa, että entiset liberaalit dogmat on aika hylätä. Ei ole mitään "kansainvälistä yhteisöä", joka jakaisi "yhteiset arvot ja normit". Kaikista maailman maista ei tule demokratioita. Tulevaisuudessa häämöttää erilaisten valtablokkien ja sivilisaatiovaltioiden maailma.

Ranska voi vedota "vapauteen, veljeyteen ja tasa-arvoon", mutta kolonialistisen ajan perintö sekä osallisuus Länsi-Aasian ("Lähi-idän") maiden epävakauttamiseen tuskin johtavat yhteisymmärrykseen kaikkien muslimien kanssa. Islamistinen radikalismi on myös osin lännen oma hirviöluomus, eikä katkeroituneiden maahanmuuttajien veritekoja voida täysin estää. Edessä ei ole helppoja valintoja.

Sekä Ranskan äärimmäisen sekulaari valtio että vakaumukselliset muslimit pitävät jatkossakin kiinni omista, täysin päinvastaisista arvoistaan. Euroopan väkisin monikultturistetuissa yhteiskunnissa tämä luo jännitteitä vastaisuudessakin. Siihen kai tietyt tahot pyrkivätkin; kaaoksen ja konfliktin aikana eliitti tiukentaa otettaan.

 

Länttä hallitsevalle, juurettomalle kosmopoliittieliitille sopii monietninen, poliisivaltiomainen valvontayhteiskunta, jossa oligarkit hallitsevat edelleen rahavirtoja, tavallisen kansan kärsiessä lähiöissään. Näyttää siltä, ​​että paljon puhuttu "suuri resetointi" on samalla myös koko länsimaisen sivilisaation nollaus.

 

Eurooppa on jo vuosikymmeniä sitten hylännyt omat traditionsa ja ryhtynyt halveksimaan menneisyyttään. Tällä välin monikulttuurinen ja -uskontoinen - mutta pohjimmiltaan ortodoksinen - Venäjä jatkaa kristillisten perinteiden vaalijana ateistisen lännen asemasta; näin ne roolit vaihtuvat. Venäläinen maailma tuntuukin jo houkuttelevalta asuinpaikalta monista länsimaisista kristityistä ja liberaaliin menoon kyllästyneistä.

 

Ylipäänsä erilaiset jakolinjat syvenevät siirryttäessä liberalismin jälkeiseen aikaan, joten nyt tarvittaisiin kylmäpäistä poliittista realismia eikä idealistista haihattelua yhteisestä maailmasta. Valitettavasti Euroopassa ei ole havaittavissa tahtotilaa muutokseen, eikä poliittinen johto ota juurikaan huomioon esimerkiksi kantaväestön kokemuksia ja mielipiteitä.

Mantilan kolumni: Paniikissa EU-turvaa Venäjää vastaan

Markku Mantila

Sanomalehti Ilkka-Pohjalaisen päätoimittajaksi siirtynyt, Suomen valtioneuvoston entinen viestintäjohtaja ja Latviassa Naton strategisen viestinnän osaamiskeskuksessakin työskennellyt Markku Mantila on julkaissut sunnuntaina 25.10. kolumnin otsikolla "Missä EU, siellä ratkaisu - ainakin mitä Venäjään tulee".

Mantila kertoo päässeensä kesällä kysymään EU:n korkealta edustajalta "miten Brysselissä nähdään Suomen EU-politiikka". Edustaja oli kuulemma heittänyt kysymyksen takaisin ja Mantila pui asiaa nyt kolumnissaan. Tässä on yksi esimerkki suomalaisiin kohdistuvasta hybridivaikuttamisesta: länteen uussuomettunut mediamme on osa euroatlanttista infosota-arsenaalia.

Mantilan harmiksi "moni mieltää EU:n lähinnä vain suunnattomaksi suomalaisten varoja nieleväksi hirviöksi", mikä on "tulosta erityisesti perussuomalaisten propagandaa lähestyvästä EU-retoriikasta". Itse näkisin, että jäsenyyden varjopuolet ovat tulleet suomalaisille vuosien mittaan selväksi ilman soinilaisia sutkauksiakin.

Mantilan mukaan EU:lla ratkottiin "yhtä Suomen historian suurinta ongelmaa" eli Venäjää. Neuvostoliitto on lakannut olemasta, mutta silti kylmän sodan ajan henkisissä sfääreissä oleilevat länsimieliset Venäjän vihaajat kokevat, että ellei Suomi pysy unionin jäsenmaana, siitä tulee osa itänaapurimme etupiiriä. 

Päätoimittaja tuntuu olevan hyvillään myös siitä, että "Paasikivi-Kekkosen ulkopoliittinen linja" on nyt kuollut ja kuopattu: enää ei tarvitse olla puolueeton maa. Mantila siteeraa myös Ulkopoliittisen instituutin tutkijoita, joiden mielestä EU on nyky-Suomelle "enemmän turvallisuuspoliittinen kysymys kuin aikoihin". 

Suomi ei pyri muuttamaan rahasyöppöä ja byrokraattista väestönvaihtounionia, koska maamme hakee EU:lta "turvaa Venäjää vastaan". Eurofiilin natomiehen kolumni muuttuu tässä vaiheessa vain ristiriitaisemmaksi, sillä EU:n mallioppilaana ja nettomaksajana Suomi on mukamas "itsenäinen, suvereeni ja arvostettu länsimaisen yhteisön jäsen". Uskookohan Mantila itsekään kirjoitukseensa?

Missä tämä itsenäisyys näkyy, kun edes kellonajan siirrosta luopuminen ei onnistunut omalla päätöksellä, vaan asiassa odotellaan unionin neuvoston päätöstä? Kyseisen muutoksen eteneminen on sittemmin pysähtynyt EU:n asiantuntijatyöryhmään; vasta jos aikadirektiivi hyväksytään, siirto saatetaan kansallisesti voimaan kussakin jäsenvaltiossa.

Euroopan unionin aiheuttamista turvallisuusuhista (esimerkiksi maahanmuuttokriisistä) Mantila ei sano mitään, sillä ikävät puolet eivät sovi narratiiviin, jossa suomalaisia pelotellaan kuvitteellisella Venäjän uhalla pysymään unionissa. "Fixit" on turpomiehille lähinnä kirosana ja Mantila toivoo, että euroskeptikot hyväksyisivät vallitsevan tilanteen, eivätkä kulkisi Brysselin käytävillä "nyrkki taskussa".

Lännen asiamies ei mainitse, että esimerkiksi nyt meneillään oleva historiallinen järjestely elvytysrahastosta muuttaa EU:n rakennetta pysyvästi. Suomi voi olla "arvostettu" jäsenmaa, koska poliittiset johtajamme eivät vastusta hulluimpiakaan EU-direktiivejä, mutta "itsenäinen ja suvereeni" Suomi ei enää ole. Ilmeisesti kansallisvaltion tuhoutuminen on eurouskovien mielestä pieni hinta siitä, että saamme olla "turvassa Venäjältä"?

Kiinan varoitus lännelle Korean sodan muistopäivänä

On kulunut seitsemänkymmentä vuotta siitä, kun kiinalaiset joukot osallistuivat Korean sotaan taistellakseen amerikkalaisjoukkoja vastaan.

Sodan muistopäivänä presidentti Xi Jinping totesi kansallismielisessä puheessaan, että Kiina ei tule koskaan sallimaan sen itsemääräämisoikeuteen, kansalliseen turvallisuuteen ja kehitykseen puuttumista.

Xi ei viitannut suoraan nykypäivän Yhdysvaltoihin, vaikka maiden väliset suhteet ovat huonoimmat vuosikymmeniin, kauppaa ja teknologiaa koskevista riidoista aina ihmisoikeuskysymyksiin ja koronavirukseen.

 

Taiwanista on myös tullut kasvava kiistakapula, joka lisää sotilaallisen konfliktin uhkaa. Varsinainen syy suhteiden heikentymiseen on kuitenkin siinä, että Kiina on ohittamassa Yhdysvallat suurvaltana.

"Tietäköön maailma, että Kiinan kansa on nyt järjestäytynyt, eikä heitä voi kohdella epäkunnioittavasti", Xi sanoi Mahtavassa kansan salissa eli Kiinan parlamenttitalossa, lainaten Mao Zedongia, kansantasavallan perustajaisää ja entistä presidenttiä.
 

"Röyhkeys, hegemonian tavoittelu ja kiusaaminen johtavat nykymaailmassa umpikujaan. Eräiden länsimaisten poliitikkojen tulisi pitää tämä mielessä heidän yrittäessään kiristää, estää ja painostaa Kiinaa", Xi ohjeisti.

 

Kiinan johtaja puhui kotimaassaan samaan aikaan, kun Yhdysvaltojen presidenttiehdokkaat Donald Trump ja Joe Biden ottivat yhteen väittelyssä Tennesseen Nashvillessa. Väittelyn aikana molemmat kilpailivat siitä, kumpi olisi kyvykkäämpi "hoitelemaan Kiinan", molempien luvatessa vastustaa "nousevaa Pekingiä".

 

Omassa puheessaan Xi toisti kehotuksensa vauhdittaa maan puolustus- ja asevoimien nykyaikaistamista. "Ilman vahvaa armeijaa ei voi olla vahvaa isänmaata", hän kommentoi patrioottiseen sävyyn.

 

Kiinan ja Yhdysvaltojen väliset jännitteet ovat viime kuukausina voimistuneet, varsinkin kun Washington on lisännyt sotilaskaluston myyntiä Taiwanille ja lähettänyt korkean tason virkamiehiä vierailulle saarelle. Tällä viikolla Washington on suututtanut Kiinaa vielä lisää ilmoitettuaan myyvänsä Taiwanille miljardin dollarin arvosta ohjuksia.

Kiina, joka pitää Taiwania kapinallisena maakuntana, on myös ollut aktiivinen. Viime kuukausina Kiinan sotilaskoneet ovat tiettävästi lentäneet Taiwanin ilmatilassa useita kertoja. Lisäksi Kiina on jatkanut Taiwanin liittolaisten diplomaattista painostusta.

 

Xi palasi puheessaan vuosikymmenien taakse. Pohjois-Korea kävi sotaa lännen miehittämän Etelä-Korean kanssa, jota tukivat pääasiassa amerikkalaissotilaista koostuvat Yhdistyneiden kansakuntien joukot. 

 

Lokakuussa 1950 kiinalaissotilaat ylittivät Jalu-joen Pohjois-Korean rajalla, Neuvostoliiton tarjotessa ilmatukea. Yli kaksi miljoonaa kiinalaissotilasta lähetettiin Korean niemimaalle tukemaan Pohjois-Koreaa.

 
"Vaikeiden taisteluiden jälkeen kiinalaiset ja korealaiset joukot, hampaisiin asti aseistautuneina, kukistivat vastustajansa, murskaten myytin Yhdysvaltojen armeijan voittamattomuudesta ja pakottaen hyökkääjät allekirjoittamaan aseleposopimuksen 27. heinäkuuta 1953", Xi kertasi historian tapahtumia puheessaan.

Uusi rautaesirippu Venäjän ja Euroopan välille?

Venäjän johtavan aivoriihen, Valdai-klubin, vuosikokous pidettiin aiemmin tässä kuussa koronarajoitusten vuoksi etäyhteyksiä käyttäen. 

Tämän vuotiseen kokoontumiseen osallistuivat mm. Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov, politiikan tutkija John Mearsheimer Chicagon yliopistosta, professori Dominic Lieven Cambridgen yliopistosta ja historioitsija Yuri Slezkine Kalifornian yliopistosta.

Toimittaja Pepe Escobarin mielestä nykyaikana on harvinaista, että voimme seurata tällaista älyllisesti korkeatasoista ja vakavaa poliittista keskustelua. Lieven keskittyi trendikkäästi ilmastonmuutokseen, mutta kiinnostavasti myös siihen tosiasiaan, että "350 vuotta läntistä ja 250 vuotta angloamerikkalaista valta-asemaa on päättymässä".

Kun näemme "nykyisen maailmanjärjestyksen hiipuvan silmiemme edessä", Lieven havaitsee tapahtumissa eräänlaisen "kehitysmaiden koston". Escobar taas arvioi, ettei Lieven ole kuitenkaan vapaa tyypillisistä länsimaisista ennakkoluuloista, sillä tutkija määrittelee Kiinan nousun reduktiivisesti "haasteena" lännelle.

Mearsheimer puolestaan muistutti, että olemme eläneet peräkkäin kaksinapaisen, yksinapaisen ja nyt aluillaan olevan moninapaisen maailman alla: Kiinan, Venäjän ja Yhdysvaltojen johdolla palataan taas "oikeaan suurvaltapolitiikkaan".

Amerikkalaistutkija arvioi aivan oikein, että "vuosisadan mittaisen nöyryytyksen ja kovien kokemusten jälkeen kiinalaiset aikovat pitää huolen siitä, että tällä kertaa he ovat vahvoilla". Tämä asettaa Yhdysvaltojen lähtökohdaksi "erittäin aggressiivisen piirittämispolitiikan", aivan kuten aikoinaan Neuvostoliittoa vastaan. Kilpailu Kiinan kanssa "voi hyvinkin päättyä ammuskeluun", lännen mies Mearsheimer ennakoi.
 

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov selitti omassa puheenvuorossaan, että reaalipoliittisesti maailmaa "ei voida hallita yhdestä keskuksesta". Hän käytti aikaa korostaakseen "huolellista, pitkää ja joskus kiittämätöntä" diplomaattista työtä. Lavrov epäili ääneen, voiko Euroopan unioniin luottaa. Sanktioita on taas asetettu, joten Venäjä uudelleen arvioi suhdettaan Eurooppaan.

Lavrovin mielestä "lännen ulkopolitiikasta vastaavat ihmiset eivät ymmärrä keskinäisen kunnioituksen tarvetta vuoropuhelussa". Tästä johtuen Venäjän täytyy harkita, kannattaako EU:n kanssa enää edes keskustella. Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen on puolestaan todennut, ettei EU:lla voi olla "geopoliittista kumppanuutta" Venäjän nykyjohdon kanssa.
 

Lavrov varmasti toisti Venäjän poliittisen eliitin yhteisen kannan huomauttaessaan, että "riippumatta siitä, mitä teemme, länsi yrittää estää ja hillitä meitä ja haitata pyrkimyksiämme talouden, politiikan ja teknologian saralla". Ulkoministerin mukaan Venäjää vastaan hyökätään kaikilla aloilla, kaikin mahdollisin tavoin.

 

Moskova noudattaa yhä "kansainvälistä oikeutta", vastakohtana omavaltaiselle käytökselle, johon "sääntöpohjainen liberaali kansainvälinen järjestys" itse syyllistyy. Nämä liberaalin järjestyksen "säännöt" ovat kuitenkin läntisen hegemonin itsensä laatimia, joten se voi myös mielivaltaisesti muuttaa niitä hyvin nopeasti.

Escobar mainitsee, että Moskovassa liikkuukin aiheeseen liittyen vitsi, "jos et suostu kuuntelemaan Lavrovia, kuuntelet takuulla Šoigua". Sergei Šoigu on Venäjän puolustusministeri, jonka hallinnassa olevista hypersonisista ihmeaseista amerikkalainen sotateollinen kompleksi voi vain haaveilla.

Silti Venäjää vastaan suunnattu monitahoinen hybridisota epävakauttamisyrityksineen jatkuu, kuten olemme voineet nähdä Valko-Venäjän tilanteen kautta, sekä etelä-Kaukasiassa ja Kirgisiassa, huipentuen Aleksandr Lukašenkoon ja Kremlin viranomaisiin kohdistuviin pakotteisiin.

 

Venäjällä ja Euroopan unionilla on kuitenkin jotain yhteistä: ne syntyivät melkein samaan aikaan. Venäjän federaatio perustettiin vuonna 1991 Neuvostoliiton raunioille, Euroopan unioni taas Maastrichtin sopimuksen allekirjoittamisen myötä helmikuussa 1992. Escobarilla on tuosta ajasta omakohtaisia muistoja. 

 

"Nyky-Venäjän" syntyessä kiertolaiselämää viettävä toimittaja oli Intiassa, sitten Nepalissa ja Kiinassa. "Kun saavuin Trans-Siperian kautta Moskovaan helmikuussa 1992, Neuvostoliittoa ei enää ollut", Escobar kertoo. Lentäessään Moskovasta myöhemmin Pariisiin, hän saapui samalla Euroopan unioniin.
 

Jo Mihail Gorbatšov unelmoi vuonna 1989 - juuri ennen Neuvostoliiton romahtamista - "yhteisestä Euroopasta, joka ulottuisi Lissabonista Vladivostokiin". Samoin Vladimir Putin on toivonut, että Venäjä lähentyisi Eurooppaa. Putin ehdotti vuonna 2010 täsmälleen samaa konseptia kuin Gorba: yhteistä asuinsijaa ja talousaluetta, mutta EU torjui ehdotuksen jyrkästi.
 

Viimeinen Venäjän ja EU:n välinen huippukokous pidettiin Brysselissä tammikuussa 2014. Tänään molemmat osapuolet ovat tietoisia siitä, ettei "uusi rautaesirippu" tule katoamaan noin vain. Ukrainan kriisillä, Navalnyin myrkytysjupakalla, Nord Stream-kaasuputkella ja Yhdysvaltojen uhkailulla Saksaa ja muita vasallimaita kohtaan on osuutensa asiassa.

 

Tällä välin muita muutoksia tapahtuu nopeaan tahtiin: kansainvälinen valuuttarahasto IMF, talouslehti The Economist ja amerikkalainen konservatiivijulkaisu The National Interest myöntävät nyt, että Kiina on jo ohittanut Yhdysvallat ja siitä on tullut maailman suurin talousmahti. Kiinalaishankkeet jatkavat myös globaalien yhteyksien luomista.

Entä sitten Venäjä ja Kiina? Mailla on pitkä yhteinen raja. Moskovan ja Pekingin välille on solmittu myös kattava strateginen kumppanuus. Kehittyikö tämä suhde siksi, että Venäjän ja EU:n väliset ongelmat pakottivat Moskovan kääntymään yhä kauemmas itään?

 

Escobarista Venäjän ja Kiinan liitto oli vääjäämätön, jotta "geopoliittisesti ja geoekonomisesti maailman mullistava euraasialainen järjestys" voisi syntyä. Tämä kehitys vahvistaa täysin professori Lievenin diagnoosin "250-vuotisen angloamerikkalaisen valta-aseman päättymisestä". Lännen jälkeinen aika on jo oikeastaan alkanut, kuten myös Lavrov totesi muutama vuosi sitten.

 

Putin katsoo, ettei Washington ole kykenevä sopimaan asioista Venäjän kanssa. Lavrovin mukaan myöskään Bryssel ei ole sellaiseen valmis. Niinpä Venäjän tulee kääntää selkänsä eurooppalaisille kumppaneilleen ja olla välittämättä heidän arvostelustaan. Escobar arvioi, ettei tämä ole vain Venäjän, vaan myös globaalin etelän suuren enemmistön näkemys.

Yhdysvallat epävakauttamassa Thaimaata

Thaimaan pääkaupungissa Bangkokissa demokratiaa kannattavat mielenosoittajat ovat kokoontuneet jo kuukausien ajan, vaatien monarkian uudistamista, pääministerin eroa ja uusia vaaleja.

Vapaat Nuoret-niminen ryhmä on ohjeistanut mielenosoittajia internetissä ja "demokratia-aktivistit" ovat ottaneet kaduilla yhteen mellakkapoliisien kanssa.

Meillä aiheesta uutisoidaan jälleen samaan tapaan kuin monista muistakin eri maiden mielenosoituksista, eli annetaan ymmärtää, että kyseessä on varsin spontaani kansannousu, jossa tyytymättömät kansalaiset vaativat hallituksen eroa ja uudistuksia maan poliittiseen järjestelmään.

Suomen valta(vale)media vaikenee muista taustatekijöistä, mutta Thaimaassa asuvan geopolitiikan tuntijan anonyymi blogi, Land Destroyer Report, tietää kertoa, että nykyisiä mielenosoituksia tukee ja rahoittaa jälleen kerran amerikkalainen CIA:n peiteorganisaatio NED, National Endowment for Democracy. 

Mistä on sitten kyse? Thaimaata epävakautetaan, koska maa on Washingtonin harmiksi ryhtynyt liian läheiseen yhteistyöhön Kiinan kanssa. Vaikka mielenosoituksia markkinoidaan ylevästi "ihmisoikeustaisteluna", Yhdysvaltojen tukema oppositio ja maanpaossa olevat thaitakapirut ovat Land Destroyer Reportin mukaan itse Thaimaan historian pahimpia ihmisoikeuksien polkijoita.

70 miljoonan asukkaan Thaimaa on Kaakkois-Aasian toiseksi suurin talous. Sen suurin kauppakumppani, suorien ulkomaaninvestointien ja turismista saatavien tulojen lähde on Kiina. Kiinalaisturisteja vierailee Thaimaassa vuosittain vielä länsimaalaisiakin enemmän. Peking on myös keskeinen kumppani maan infrastruktuurin kehittämisessä. Rakenteilla on myös Kiinan, Laosin, Thaimaan, Malesian ja Singaporen välinen huippunopea junaverkko, joka vain vahvistaa maiden välisiä siteitä.

 

Washingtonin sotahaukkoja ei miellytä myöskään Thaimaan aikomus korvata armeijansa käytössä oleva ikääntynyt amerikkalaiskalusto kiinalaisilla vaihtoehdoilla, aina maavoimien tankeista merivoimien moderneihin sukellusveneisiin. Thaimaa ja Kiina ovat myös viime vuosina pitäneet yhteisiä sotaharjoituksia.

Tämän Kiina-suuntauksen kääntämiseksi, Yhdysvallat yrittää nyt horjuttaa Thaimaata poliittisesti ja taloudellisesti. Tavoitteena on kaataa nykyinen hallitus ja asettaa valtaan Amerikka-mielinen poliittinen oppositio, jota johtavat rikoksista syytetyt miljardöörit, jotka ovat vannoneet katkaisevansa Thaimaan ja Kiinan suhteet.

 

Vaikka lännen medioissa on väitetty Thaimaan mielenosoitusten olevan "opiskelijajohtoisia" ja "orgaanisia", ne ovat selvästi keskitetysti johdettuja. Värivallankumouksiin kriittisesti suhtautuvat vapaat toimittajat ovat myös paljastaneet aktivistijohtajien sidokset Yhdysvaltojen hallinnon järjestöihin ja rahoitusmekanismeihin.
 

Thaimaa on vain yksi maa lisää Yhdysvaltojen sekaantumisten listalla. Irvokkaasti samassa yhteydessä puhutaan mukavia "demokratiasta", jonka pitäisi olla täysin maan sisäinen asia, eikä vieraan vallan manipulointiväline geopoliittisten päämäärien saavuttamiseksi. Mutta tähän saadaan tottua vielä lisää, kun Yhdysvallat reagoi Kiinan nousuun.

 

Missään maassa Yhdysvaltojen interventio ei ole johtanut maan kansalaisille suotuisiin lopputuloksiin, joten saa nähdä, miten Thaimaan käy. Toivottavasti buddhalainen kuningaskunta kestää amerikkalaisjohtoiset epävakautusyritykset ja mielenosoitukset saadaan loppumaan.

Sosialistit palaamassa valtaan Boliviassa

Luis Arce

Boliviassa tapahtuu jälleen. Sunnuntaiset presidentinvaalit on voittamassa sosialistipuolueen ehdokas Luis Arce, joka on saanut jo vaalien ensimmäisellä kierroksella noin 53 prosenttia äänistä.

Bolivian entinen presidentti, lännen inhoama vasemmistonationalisti Evo Morales syrjäytettiin vallasta Yhdysvaltojen tuella viime vuoden marraskuussa "vaalivilppiin" vedoten. Sen jälkeen maata on johtanut länsimielinen väliaikaishallitus, keulakuvanaan alkuperäisväestöön vihamielisesti suhtautuva Jeanine Áñez.

Sunnuntaina pidetyt presidentinvaalit sujuivat rauhallisesti, vaikka eteläamerikkalaisen maan tilannetta on kuvattu läntisessä mediassa ja jopa Suomessa "jännittyneeksi, kaoottiseksi ja räjähdysherkäksi".

Vaalien tulos on tietyllä tapaa maan pitkäaikaisen presidentin Evo Moralesin politiikan tukijoiden voimannäyte. Morales on tällä hetkellä maanpaossa naapurimaassa Argentiinassa, mutta sosialistiliikkeen uusi kaarti on valmis astumaan Bolivian johtoon. 

Uudeksi presidentiksi nouseva Arce on aiemmin toiminut Moralesin hallituksen valtiovarainministerinä. Hän on kirjoittanut useita kirjoja ja artikkeleita Bolivian talousasioista.

Moralesin valtakaudella Bolivia oli ryhtynyt tuottamaan litiumparistoja ja sähköautoja kansallisen yhtiön kanssa, jolla oli yhteyksiä Kiinaan. Boliviasta olisi voinut tämän yhteistyön myötä tulla erittäin vauras maa. Vallankaappaus lopetti tämän projektin ja väliaikaishallinnon oli tarkoitus ojentaa litiumvarannot lännen ahnaille yrityksille.

Mitä Yhdysvallat nyt tekee? Saako Tesla-firmaa johtava, aiemmalla vallankaappauksella rehvastellut Elon Musk yhä bolivialaisen litiumin haltuunsa vai jatkaako uuden presidentin hallinto yhteistyötä Kiinan kanssa? Tärkeintä olisi varmistaa, ettei tuotto litiumbisneksistä karkaa ulkomaisten tahojen haltuun, vaan parantaisi tavallisten bolivialaisten elintasoa.

Bolivia ei mene Washingtonin mielestä nyt oikeaan suuntaan, mutta maan sosialistinen virtaus on sen verran voimakas, että minkäs teet. Uusi länsijohtoinen vallankaappaus olisi ehkä liian räikeä isku kansan enemmistön tahtoa vastaan. Tulevat kuukaudet näyttävät, miten Boliviassa edetään.

Alain de Benoist toivoo Trumpin voittavan

Ranskalainen filosofi ja kirjailija, Nouvelle droite -liikkeen ideologina tunnetuksi tullut Alain de Benoist on kommentoinut Yhdysvaltojen tulevia presidentinvaaleja Boulevard Voltaire-verkkolehden haastattelussa.

Benoistilta kysyttiin, haluaisiko hän Donald Trumpin tulevan valituksi jatkokaudelle, "vaikka vain sen takia, että voisit nähdä tyrmistyneen ilmeen hänen amerikkalaisten ja eurooppalaisten vastustajiensa kasvoilla".

Ranskalaisfilosofi vastasi, että hän toivoo Trumpin uudelleenvalintaa, koska parempiakaan vaihtoehtoja ei ole tarjolla. Trump henkilönä ei Benoistia juuri miellytä, mutta se, mistä häntä yleensä kritisoidaan - hänen tyylinsä, yliampuva vulgaariutensa - ei järkytä Benoistia.

Päinvastoin, Benoist arvelee, että juuri Trumpin olemus ja suorasukainen käytös yllättävine möläytyksineen on tuonut hänelle arvostusta tavallisten amerikkalaisten keskuudessa. Tämä on Benoistin mukaan "itsepäisesti väärinymmärretty" Atlantin tällä puolen.

Trumpin politiikka vaikuttaa Benoistista kuitenkin "sumealta", eikä diilimies vaikuta erityisen sopivalta ohjaamaan Yhdysvaltoja, joka on yhä (ainakin väliaikaisesti) johtava suurvalta. Mutta asia ei ole eurooppalaisten päätettävissä. Ehkä Trump on sattumapresidentti, valittu "kaaosagentti", tai tähän aikaan muuten sopiva amerikkalaisen hegemonian alasajaja.

Benoist katsoo, että "pohjimmiltaan maailmassa on nykyään kolme todellista valtionpäämiestä". He ovat "Venäjän imperiumin perillinen Vladimir Putin, muinaisen Kiinan keisarikunnan perillinen Xi Jinping sekä Turkin Recep Tayyip Erdoğan, joka pyrkii uudelleen luomaan entisen Ottomaanien valtakunnan". Trumpilla on epäilemättä ominaisuutensa, mutta hänessä ei ole Benoistin mielestä "valtiomiesmäisyyttä".

Miksi Benoist sitten haluaa äkkiväärän Trumpin jatkavan presidenttinä? "Koska Joe Biden on sata kertaa huonompi. Ei hänen mitäänsanomattoman ja väsyneen persoonallisuutensa vuoksi, vaan kaiken sen takia, mitä hän edustaa", Benoist vastaa. 

 

Joe Biden on establismentin, "syvän valtion", ehdokas, joka edustaa täysin "vallitsevaa ideologiaa, maahanmuuttoajattelua, progressiivisuutta, pidäkkeetöntä kapitalismia, poliittista korrektiutta ja Black Lives Matteria". Ei siis ihme, että hänen väitetään valtavirran median asenteellisissa gallupeissa olevan Trumpin edellä.

 

Lyhyesti sanottuna, Biden ilmentää sitä hirvittävää "uutta luokkaa", joka neljä vuotta sitten henkilöityi "noita-Hillary Clintonissa". Bidenin ja hänen varapresidenttiehdokkaansa Kamala Harrisin (jolla on hyvät mahdollisuudet syrjäyttää seniili Biden neljän vuoden presidenttikauden aikana) valtaannousun estämiseksi Benoist olisi "valmis äänestämään vaikka Mikki Hiirtä".

Kiinan uusi Länsi-Aasian foorumi

Kiinan ulkoministeri Wang Yi

Kiinan ulkoministeri Wang Yi on ehdottanut uuden vuoropuhelufoorumin perustamista Länsi-Aasian alueen turvallisuuspoliittisten kysymysten ratkaisemiseksi. 

Keskeisin ennakkoedellytys uuden foorumin jäsenyyteen olisi vuoden 2015 ydinsopimuksen tukeminen, josta Trumpin Amerikka ensi töikseen vetäytyi.

Wang kertoi foorumista tavattuaan Iranin ulkoministeri Javad Zarifin Tengchongin kaupungissa viime lauantaina. Molemmat osapuolet vakuuttivat olevansa yhä sitoutuneita JCPOA-ydinsopimukseen (Joint Comprehensive Plan of Action), joka allekirjoitettiin Iranin ja YK:n turvallisuusneuvoston pysyvien jäsenmaiden sekä EU:n välillä vuonna 2015. 

"Kiina ehdottaa alueellisen monenvälisen vuoropuhelufoorumin rakentamista, johon kaikki sidosryhmät osallistuvat tasavertaisesti", ulkoministeriön lausunnossa todetaan. Foorumin olisi tarkoitus löytää "poliittisia ja diplomaattisia ratkaisuja Länsi-Aasian turvallisuuskysymyksiin".

Iranin ulkoministerin mukaan neuvottelut Iranin ja Kiinan strategisesta kumppanuudesta olivat "hedelmällisiä" ja lisäsi, että molemmat osapuolet vastustavat "Yhdysvaltojen yksipuolisuutta".

Ajatus uudesta yhteistyöfoorumista oli Kiinalta jälleen uusi näpäytys Yhdysvalloille, joka on tähän asti saanut toimia liiankin vapaasti Länsi-Aasian ("Lähi-idän") alueella ilman kilpailevia valtoja.

Jo elokuisella Euroopan kiertueellaan Kiinan ulkoministeri ehdotti vastaavaa mm. ranskalaiselle kollegalleen Jean-Yves Le Drianille Pariisissa. Wang sanoi tuolloin, että osapuolten olisi "vahvistettava koordinointia ja yhteistyötä kansainvälisissä asioissa ja turvattava kansainvälisten sopimusten - kuten Iranin ydinsopimuksen - ja monenvälisen diplomatian tärkeimmät saavutukset".

Silkkitie-hankkeen sekä Länsi- ja Keski-Aasian taloudellisten kytkösten myötä Kiinan täytyy paneutua entistä huolellisemmin myös turvallisuuspolitiikkaan. Vaikka Peking on uudistanut asevoimiaan ja asettanut voimaan uuden terrorismilain, se ei halua toistaa Yhdysvaltojen tekemiä virheitä.

Islamistinen terrorismi ja Amerikka-johtoinen hybridisodankäynti uhkaavat myös Kiinan sisäistä turvallisuutta. Valtioetuun perustuvaa politiikkaa noudattava Kiina puuttunee ulkomaisiin kriiseihin lähinnä siellä, missä sillä on merkittäviä geopoliittisia ja taloudellisia intressejä.

Kiina ja Trumpin taantuva Amerikka

Aiemmin elokuussa Yhdysvaltojen kansallisen vastavakoilu- ja turvallisuuskeskus NCSC:n johtaja William Evanina väitti, että Kiina toivoo Trumpin - joka on Pekingin mielestä "ennalta arvaamaton" - häviävän marraskuiset presidentinvaalit. 

Politiikan tutkija Rush Doshin mielestä tällainen näkemys on vain puoli totuutta ja kiinalaislähteisiin perehtyminen avaa tilanteeseen vivahteikkaamman näkymän.

Vaikka kiinalaisjohto saattaa haluta taukoa Trumpin tyylisestä aggressiivisuudesta, he uskovat myös, että hän on heikentänyt amerikkalaista valtaa ja kiihdyttänyt Yhdysvaltojen taantumaa. Juuri tämä jälkimmäinen seikka kannustaa Pekingiä haastamaan Washingtonin paitsi Aasiassa myös maailmanlaajuisesti, sanoo Doshi.

Ensi vuonna ilmestyvässä kirjassaan The Long Game: China's Grand Strategy to Displace American Order, Kiinan politiikkaan perehtynyt tutkija Doshi valottaa, kuinka Kiinassa on jo pitkään analysoitu ja arvioitu Yhdysvaltojen valta-asemaa.

Kylmän sodan päättymisestä lähtien Kiinan suurstrategia on ankkuroitu sellaisiin käsitteisiin, kuten "moninapaisuus" ja "kansainvälinen voimatasapaino". Ne ovat Doshista pohjimmiltaan kohteliaita eufemismeja Kiinan ja Yhdysvaltojen suhteelliselle valtatasapainolle. Kun Kiinan käsitys amerikkalaisesta vallasta on muuttunut, myös sen strategiaa on vaihdettu.

Doshin mielestä Kiina ymmärsi Neuvostoliiton romahduksen jälkeen, että sen kylmän sodan aikainen kvasiliittolainen oli ideologisesti uhkaava, voimakas vastustaja. Kiinan johtajat, kuten Deng Xiaoping ja Jiang Zemin, päättivät, että maan kannattaisi "salata kykynsä ja odottaa tilaisuutta" ennen Amerikan haastamista.

Kiinan ensistrategia oli tutkijan mukaan heikentää Yhdysvaltojen alueellista vaikutusvaltaa. Peking käytti asymmetrisia keinoja Yhdysvaltojen sotilaallista voimaa vastaan, kauppasopimuksia rajoittamaan Washingtonin taloudellisia pakkokeinoja, sekä jäsenyyttään alueellisissa instituutioissa estääkseen Yhdysvaltojen sääntöjen sanelemisen ja Kiinan-vastaisen koalition rakentamisen.

Toinen strateginen muutos tapahtui kaksi vuosikymmentä myöhemmin: vuoden 2008 globaali finanssikriisi vakuutti Pekingin Yhdysvaltojen heikentymisestä. Kiinan presidentti Hu Jintao uudisti Dengin aikaista strategiaa ja alkoi rakentaa alueellista järjestystään. Peking ryhtyi avoimesti vaikuttamaan omalla lähialueellaan, hyödyntäen infrastruktuurihankkeitaan sekä luoden omia kansainvälisiä instituutioitaan.

Doshin mukaan nyt on käynnissä kolmas strateginen siirtymä. Prosessi sai alkunsa neljä vuotta sitten, kun Trump valittiin Yhdysvaltojen presidentiksi ja Iso-Britanniassa äänestettiin Euroopan unionista eroamisesta. Peking havaitsi, että maailman voimakkaimmat maat olivat vetäytymässä kansainvälisestä järjestyksestä, jonka ne olivat itse pystyttäneet.

Tämän jälkeen Kiinassa uskottiin, että Trumpin aikakausi tulisi vain kiihdyttämään Amerikan taantumaa. Kiinassa ymmärrettiin, että vaikka länsimaat olivat yhä näennäisesti vallassa, niiden halu ja kyky puuttua maailman asioihin ei ollut entisellään. Entinen maailmanpoliisi Yhdysvallat vaikutti olevan siirtymässä nationalistisempaan ulkopolitiikkaan.

Kiinalaiset ulkopolitiikan tutkijat ovat havainneet, että Kiinan ja Yhdysvaltojen voimatasapaino on muuttumassa. Itä nousee samalla kun länsi on menossa mailleen. Kiinan kehitysharppaus ja maailman suuret muutokset tapahtuvat samanaikaisesti, toisiinsa vaikuttaen.

Yan Xuetong argumentoi, että "Trump on tuhonnut Yhdysvaltojen johtaman allianssin" ja aloittanut periodin, joka tarjoaa Kiinalle "strategisen tilaisuuden" nousta. Wu Xinbo puolestaan arvioi, että Yhdysvallat on "henkisesti uupunut, fyysisesti heikko, eikä kykene enää kannattelemaan maailmaa". Jin Canrong on pannut merkille, että "maailman rakenne muuttuu yhden vallasta useamman vallaksi". 

Tämä Yhdysvaltojen aseman muutos alkoi jo ennen koronapandemiaa, Doshi painottaa. Trumpin kauden ensimmäisenä vuonna Kiina päätti, että oli tullut aika ottaa keskeisempi paikka maailmannäyttämöllä. Doshin mukaan presidentti Xi Jinping on toistuvasti ilmaissut Pekingin haluavan "uudistaa globaalia hallintojärjestelmää" ja tarjota "kiinalaisia ratkaisuja" kansainvälisiin haasteisiin. 

Osana tätä globaalia käännettä, Peking on ryhtynyt haastamaan myös Yhdysvaltojen rahavaltaa digitaalisilla valuutoilla, muotoillen samaan aikaan uusiksi sekä alueellisia että maailmanlaajuisia instituutioita ja kilpaillen tietoisesti Yhdysvaltojen ja länsimaiden kanssa myös teknologian saralla.

Doshi spekuloi, että Pekingissä toivotaan Washingtonin suhtautuvan hegemonia-asemansa menettämiseen "elegantisti ja siivosti", mutta Kiina varautunee myös siihen, että kaatuva Yhdysvallat saattaa vielä iskeä kilpakumppaneitaan vastaan. Koronapandemia on Trumpin mielestä Kiinan syy, mutta kansainvälisesti arvioituna, rapakon takainen suurvalta ei ole onnistunut vastaamaan koronakriisin haasteisiin. 

Doshin mukaan Yhdysvaltojen heikentyminen on kasvattanut Kiinan itseluottamusta. Niinpä ei liene yksiselitteisesti selvää, että Kiina toivoisi nimenomaan Trumpin häviävän presidentinvaalit. Joka tapauksessa suurvaltapeli maiden välillä jatkunee myös marraskuun jälkeen, olipa Valkoisen talon asukkaana kuka hyvänsä.

Klaus Schwab, korona ja suuri resetointi

Klaus Schwab

Koska koronakriisistä ei olla palaamassa normaaliin, näyttää siltä, että eri maissa sovelletaan jo käytäntöön Maailman talousfoorumin "suuren resetoinnin" agendaa. 

 

Kyse ei ole enää terveydestä, vaan pakkolakeja, koronaeristys- ja sulkutoimia käytetään ihmisten ehdollistamiseksi suureen yhteiskunnalliseen muutokseen.

Koronavirukseen ja poikkeusolojen rajoituksiin kriittisemmin suhtautuvia on yritetty leimata vastuuttomiksi, ellei peräti salaliittoteoreetikoiksi. Lokakuun alkaessa uusia torjuntatoimia on kuitenkin taas otettu käyttöön, vaikka nykyinen "pandemia" ei olekaan järin vaarallinen uhka kansanterveydelle.

Oli miten oli, koronaviruksen varjolla on käynnistetty taloudellisia ja sosiaalisia muutoksia, joilla on kauaskantoisia seurauksia. Näihin asioihin voi tutustua lukemalla Maailman talousfoorumin puheenjohtajan, Klaus Schwabin ja Thierry Mallaretin kirjan Covid-19: The Great Reset. Talouseliitti ei selvästikään halua palata entiseen, vaan heille korona toimii katalyyttina "neljännelle teolliselle vallankumoukselle".

Schwab ja Mallaret haluavat, että maailma muuttuu iäksi viruksen myötä, vaikka he itsekin myöntävät kyseessä olevan "lievän taudin" verrattuna historiallisiin ruttoihin ja vaikkapa 20-luvun espanjantautiin. Silti eliitti muokkaa tulevaisuutta, jossa erilaiset sulkutoimet, etäopiskelu ja etätyöt ovat normi, palaverit hoidetaan internetin välityksellä, käteistä rahaa ei enää käytetä ja ihmiset pysyvät yhä enemmän kotona. 

 

Myös ihmistyöpanos vähenee automaation ja robotiikan kehittyessä. Schwab hehkuttaa, kuinka halvat robottilennokit voivat vastedes kustannustehokkaasti hoitaa tehtäviä, joihin aiemmin tarvittiin ihmistyövoimaa. Älylaitteista siirrytään älykoteihin ja kokonaisiin älykaupunkeihin. Myös tiedon käsittely automatisoituu ja kehitetyt algoritmit tuottavat tulevaisuudessa valtaosan esimerkiksi päivittäisestä uutisvirrasta.

Myös perinteinen raja ihmisen ja koneen välillä tulee hämärtymään. Neljännen teollisen vallankumouksen teknologiat eivät jää osaksi vain meitä ympäröivää maailmaa. Nykypäivän ulkoiset laitteet - puettavista tietokoneista virtuaalitodellisuuskuulokkeisiin - istutetaan ihmiskehoihin ja -aivoihin. Ulkoiset tukirangat eli eksoskeletonit ja proteesit lisäävät fyysistä voimaa, kun taas neuroteknologian kehitys parantaa kognitiivisia kykyjä. Myös ihmisten geneettinen manipulointi etenee.

 

Schwab katsoo, että koronapandemia lisää varmasti keskittymistämme hygieniaan. "Uusi pakkomielle puhtaudesta edellyttää erityisesti uusien pakkausmenetelmien luomista. Meitä kannustetaan olemaan koskematta tuotteisiin, jotka aiomme ostaa. Yksinkertaiset nautinnot, kuten vesimelonin haistaminen tai hedelmän puristaminen, tulevat herättämään paheksuntaa ja kuuluvat menneisyyteen", taloustieteilijä arvioi.

 

Schwabin globalistiklikin visio on kuin tieteiselokuvasta tai synkästä dystopiasta. Heidän elitistinen, "Davosin ihmisen" transhumanistinen utopiansa on meille muille sosiaalisen eristäytymisen sieluton painajaismaailma, jossa teknokraattinen kapitalistiluokka hallitsee juuretonta ja aivopestyä orjajoukkoa. Nämä teknoideat on tietysti sokerikuorrutettu tiedostavan woke-kulttuurin erikoiskielellä ja viittauksilla liberaaliin arvopohjaan.

 

Kuten brittitoimittaja Neil Clark aihetta kommentoi, pahinta tässä on, että "suuren resetoinnin" ajatus pyritään myymään meille ikään kuin jonakin hyvänä ja positiivisena, edistyksellisenä tulevaisuudenvisiona. Jälleen on syytä kysyä, kuka tästä hyötyy?

Koronakooste

Seuraava kirjoitus on yhdistelmä joistakin aiemmista kirjoituksistani, joissa olen käsitellyt koronavirusta. Tässä koosteessa kiteytyy tämänhetkinen näkemykseni aiheeseen.

Koronakriisin aikana on saatu nähdä, kuinka miltei kaikki maailman hallitukset olivat valmiita julistamaan maahansa poikkeustilan ja asettamaan kansalaisensa eriasteisiin karanteeniolosuhteisiin aivan kuin uutta, autoritaarisempaa aikaa ennakoiden. Monesta suusta ympäri maailmaa olemme saaneet kuulla, ettei "mikään palaa enää ennalleen" ja meidän tulisi vain hyväksyä "uusi normaali".

Vallitseeko maailman näennäisesti erimielisten vallanpitäjien kesken konsensus siitä, mihin suuntaan ollaan menossa? Ovatko he edes ylimpiä vallanpitäjiä, vaiko vain kasvottoman globaalihallinnon nukkehallitsijoita? Ainoastaan Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on vähätellyt koronapandemiaa, mutta samaan aikaan myös syyttänyt viruksesta Kiinaa. Trump on sentään sanonut, ettei ihmisten pidä antaa koronaviruksen hallita elämäänsä.

Vaikka suurin osa koronavirukseen sairastuneista on saanut vain lieviä tai kohtalaisia oireita, eikä heidän ole edes tarvinnut hakeutua hoitoon, on pandemialla pelottelua jälleen jatkettu kesän rennomman vaiheen jälkeen. "Toista aaltoa" on odotettu ja nyt rajoitustoimia on otettu taas käyttöön eri maissa. Maskin käyttö puhuttaa Suomessakin, samoin ravintoloiden aukioloaikojen kaventaminen. Mediapelottelu jatkuu ja epäilemättä uusien poikkeusolojen aikana kulisseissa tehdään taas erinäisiä siirtoja.

Reaktio koronavirukseen oli liioiteltu, kuten Valko-Venäjän presidentti Aleksandr Lukašenko on yhtenä harvoista johtajista uskaltanut ääneen sanoa. Lukašenko arvioi aiemmin, että globaali eliitti on pandemian varjolla täyttänyt taskujaan vain lisää, kaatuvista talouksista välittämättä. Hänen mielestään maailmaa manipuloidaan ja uudelleen järjestellään viruksen varjolla. Ei ihme, että "Euroopan viimeisen diktaattorin" niskuroivaan hallintoon kohdistettiin värivallankumous.

Talouskriisi on tehnyt tuloaan jo pidemmän aikaa, mutta ihmisillä tuntuu olevan lyhyt muisti. Vaikka jokainen talouden sektori on viime vuosina vain heikentynyt, väitetään nyt kaiken olleen kunnossa ennen pandemiaa. Suurin osa taloustieteilijöistä, jotka vuosien ajan ennakoivat talouskriisiä, syyttävätkin nyt virusta, aivan kuin yhteistä käsikirjoitusta noudattaen. Talouden syöksykierre tulee olemaan seurauksiltaan koronaviruksen "aaltoja" pahempi, eikä sitä pysäytetä ihmisiä pelottelemalla ja sulkutoimilla.

Onko koronapandemian ja talouskriisin yhdistelmä vanhan eliitin viimeinen epätoivoinen yritys pitää valta käsissään? On esitetty, että olisimme siirtymässä "lännen jälkeiseen aikaan"; uusi postliberaali järjestys on muotoutumassa. Ikävämpi vaihtoehto on, että Kiina, Venäjä, Yhdysvallat ja muutkin maat toteuttavat vain rockefellerien vuosikymmeniä sitten luomaa suunnitelmaa.

Paljon on jo spekuloitu, millainen on koronaviruksen jälkeinen aika. Valtion rooli on poikkeusoloissa korostunut. Koronakammoiset kansalaiset ovat valmiita hyväksymään yhä uusia rajoituksia ja toimenpiteitä, kun ne perustellaan terveyden ja hyvinvoinnin näkökulmasta.Tulevaisuuden yhteiskunnassa kansalaisten oikeuksia tullaan rajoittamaan vielä lisää ja huipputeknologia mahdollistaa yhä tehokkaamman valvontayhteiskunnan syntymisen. Tämä toteutunee niin lännessä kuin idässä.

Jos yhden prosentin eliitti on tavallisia kansalaisia useita askelia edellä, lähitulevaisuus tuo tullessaan Kiinan tyylisen sosiaalisen luottoluokitusjärjestelmän myös meille. Paljon puhutaan myös rokotuksista, digitaalisesta rahasta, sekä ihmisten ympärivuorokautisesta valvonnasta tekoälyteknologian avulla. Tällaisesta näkemyksestä käytettiin CIA:n oppikirjassa nimitystä "salaliittoteoria", mutta se voi olla pian totisinta totta.

Toki vastarintakin on noussut ja ihmisjoukot ovat osoittaneet mieltään rajoituksia vastaan eri maissa. Silti pandemiaprojekti jatkuu; vertailun vuoksi esimerkiksi kausi-influenssa ei ole aiheuttanut samanlaisia toimia, mutta "tolkun ihmiset" laittavat kiltisti maskin naamalleen, eivätkä sorru foliohattuiluun. Aldous Huxleyn uusi uljas maailma, globaali totalitaristinen yhtenäisvaltio, on jo tietyssä mielessä todellisuutta.

Loppupelissä ei ole tärkeää, onko koronavirus alkuperältään luonnollinen vai ihmisen luoma. Globaali eliitti käyttää koronakriisiä joka tapauksessa hyväkseen. Kapitalismin "resetointia" odottaneet eivät varmaan tulleet ajatelleeksi aivan tätä, mutta globaalista sääntelystä ja institutionaalisista muutoksista tullaan kuulemaan vielä lisää. Samalla kun ihmisille vakuutellaan, että "kyllä tämä tästä", eliitti laskee perustaa kylmälle transhumanismille.

Koronavirus ei millään tavoin oikeuta nykyisenlaisia arkielämää rajoittavia toimenpiteitä. Huolimatta terveysviranomaisten ponnisteluista määritellä melkein mikä tahansa kuolema "koronakuolemaksi", loppulukema tulee aikanaan kertomaan koko tarinan. "Asiantuntijat" ovatkin jo perääntyneet pahimmista ennusteistaan. Esitys ei ole vielä täysin ohi, mutta päättyisikö korona-show Yhdysvaltojen presidentinvaalien jälkeen? Jos näin käy, mitä sitten tapahtuu? Onko pandemiaharjoitus vain esimakua tulevasta?

Kirgisian vaalien jälkeiset levottomuudet, eli mitä minä sanoin

Kirgisiassa järjestettiin sunnuntaina parlamenttivaalit. Kirjoitin maan tilanteesta jo aiemmin, uumoillen vaalituloksen johtavan oppositioryhmien väitteisiin vaalivilpistä.

Vaalien jälkeen aktivistien mellakointi odotetusti alkoikin. Ainakin yksi ihminen on kuollut ja yli sata on loukkaantunut levottomuuksissa ja katukahakoissa. Lehdissä on kirjoitettu johdattelevasti jopa "Kirgisian vallankumouksesta".

Oppositiota tukevat mielenosoittajat tunkeutuivat pääkaupunki Biškekissä parlamenttitaloon ja vapauttivat myös maan entisen presidentin Almazbek Atambajevin vankilasta. Tällainen toiminta vaikuttaa vallankaappaukselta, jota Britannian suurlähettiläs ja muut läntiset tahot ovat valmistelleet.

Mielenosoittajat ovatkin jo vaatineet presidentti Sooronbai  Žeenbekovin eroa.  Hänen kaksi tukipuoluettaan saivat sunnuntain vaaleissa yhteensä puolet äänistä. Molemmat puolueet ajavat Kirgisian tiiviimpää yhteistyötä Venäjän kanssa, mikä ei oppositiota rahoittaneita läntisiä taustavoimia liene miellyttänyt.

Aivan kuin Valko-Venäjällä, Kirgisiassakin oppositiopoliitikot ovat kertoneet muodostaneensa "koordinaationeuvoston". Virallisena tavoitteena on "vakauden ja laillisuusperiaatteen palauttaminen". Koska oppositiopuolueiden kannatus ei riittänyt valtaan nousuun parlamentarismin keinoin, vaalitulos haluttiin mitätöidä.

Kirgisian sisäpoliittiseen kriisiin vaikuttaa joukko geopoliittisia tekijöitä, jotka juontavat 90-luvulta. Maata hallitsevien klaanien keskinäinen kiistely ja ulkovaltojen sekaantuminen ovat myös lisänneet poliittista epävakautta. Omia intressejään pyrkivät alueella ajamaan niin Britannia ja Yhdysvallat, kuin myös Venäjä, Turkki ja Kiina.

Seuraava värivallankumous Kirgisiassa?

Lokakuun 4. päivä keskiaasialaisessa Kirgisiassa pidetään seitsemännet parlamenttivaalit sitten tasavallan itsenäistymisen.

Vladimir Danilovin mukaan kyseessä ovat tärkeät vaalit maassa, jossa on 90-luvulta saakka yritetty edetä parlamentaarisen demokratian kivikkoista tietä. Vallan vakiintuminen on ollut maassa ongelmallista ja kansa on syyttänyt johtajiaan korruptiosta.

Neuvostoliiton jälkeisessä tilassa, Kirgisian tasavalta on tullut tunnetuksi turbulentista poliittisesta ilmastostaan. Tästä on esimerkkinä "tulppaanivallankumous", joka masinoitiin alkamaan vuoden 2005 parlamenttivaalien jälkeen. Siitä lähtien oppositioryhmät ovat käytännössä vuosittain järjestäneet mielenosoituksia eri vaalien ja virkanimitysten yhteydessä.

Vuonna 2010 huhtikuussa Kirgisiassa tapahtui taas "vallankumous" autoritääriseksi koettua hallintoa vastaan. Kesäkuussa puhkesi voimakkaita kaupunkimellakoita maan valtaväestön, kirgiisien ja uzbekkien, välillä. Kirgisian klaanikeskeinen kulttuuri on myös aiheuttanut kiistoja. Suurvallat Venäjä, Yhdysvallat ja Kiina, ovat kukin läsnä Kirgisiassa.

Läntiset toimijat, Iso-Britannia ja Yhdysvallat, yrittävät tuputtaa poliittisia näkemyksiään kirgisialaisille ja luoda eripuraa Kirgisian ja erityisesti Venäjän välille, jonka kanssa tasavallalla on perinteisesti ollut hyvät suhteet. Venäjä kokee Kirgisian olevan "omalla takapihallaan" ja suhtautuu penseästi lännen vaikutusyrityksiin. Venäjällä on myös joskus ennakoitu, että Kirgisia saattaa vielä jakautua pohjoiseen ja etelään maan etnisten jännitteiden vuoksi.

Kolmenkymmenen viime vuoden ajan, Yhdysvallat on vaikuttanut Kirgisian yhteiskuntaelämään omia geopoliittisia intressejään ajaessaan. Maassa on myös Yhdysvaltojen sotilastukikohta, jonka Kirgisia on välillä uhannut sulkea (myös Venäjällä on alueella oma tukikohtansa). Danilovin mielestä erityisesti Washington on käyttänyt tasavaltaa ja koko Keski-Aasiaa koekenttänä, jossa se testaa julkiseen mielipiteeseen ja kansaan kohdistuvan vaikuttamisen välineitään.

Danilov arvioi, ettei Yhdysvallat ole kuitenkaan koko aikana toteuttanut tässä köyhässä keskiaasialaisessa tasavallassa yhtä ainutta talouskasvua edistävää projektia. Sen sijaan, että sivistyneen lännen hegemoni olisi avittanut maan taloutta nousuun tai luonut työpaikkoja, maassa on aloitettu lukuisten eri amerikkalaisorganisaatioiden, kuten esimerkiksi "demokratian ja vapauden puolesta työskentelevän" Freedom Housen kyseenalainen toiminta.

Myös muita amerikkalaisjärjestöjä toimii Kirgisiassa mielipiteitä muokaten ja organisoiden Venäjän- ja Kiinan-vastaisia propagandakampanjoita. Danilov toteaa, että tänä päivänä internetistä on helppo löytää konkreettisia esimerkkejä lännen sekaantumisesta Kirgisian sisäpolitiikkaan. Esimerkiksi Gezitter.org on raportoinut CIA:han kytköksissä olevan peiteorganisaatio NED:in (National Endowment for Democracy) tukeneen taloudellisesti Kirgisian oppositioryhmiä.

Danilov katsoo, että Amerikan hallituksen ja muutamien muiden länsimaiden eri järjestöt ovat yrittäneet puhaltaa uutta hehkua vanhoihin, ratkaisemattomiksi jääneisiin konflikteihin Kirgisian epävakauttamiseksi vielä lisää vaalikampanjoinnin aikana. Kirgisian ja Tadžikistanin rajalla on ollut ulkovaltojen yllyttämiä yhteenottoja jo jonkin aikaa.

Amerikkalaisten sekaantumisen lisäksi myös Iso-Britannian suurlähetystö on aktivoitunut vaikuttamaan Kirgisian sisäpolitiikkaan. Danilov kertoo, että ennen tulevia parlamenttivaaleja Britannian suurlähettiläs Charles Garret on yrittänyt yhdistää kaikki oppositioryhmät Kirgisian nykyistä hallitusta vastaan. Aiemmin, kun valtaosa kirgisialaisista keskittyi koronaviruspandemiaan, brittidiplomaatti uhmasi karanteenia ja kokosi yhteen sopivia mielenosoittajia ja aktivisteja.

Huhtikuusta elokuuhun saakka, Garrett järjesti salaisia neuvotteluja ja tapaamisia Ata Meken-puolueen johtajan, Omurbek Tekebajevin, "Kehitys"-säätiön johtajan Adil Turdukolovin sekä Kirgisian entisten presidenttien, Almazbek Atambajevin ja Roza Otunbajevan, kannattajien kanssa. Danilov väittää, että tämä korkea-arvoinen brittidiplomaatti pyysi näitä edellämainittuja tahoja mustamaalaamaan istuvan hallituksen tukemien kansanedustajaehdokkaiden mainetta.

Garrettin aloitteesta, Kirgisian oppositiovoimille osoitettiin kolme miljoonaa dollaria Yhdistyneen kuningaskunnan kansallisen turvallisuusneuvoston valvonnassa olevan Konflikti-, vakaus- ja turvallisuusrahaston sekä George Sorosin Open Society-säätiöiden kautta. Tällä rahalla ei tueta Kirgisian köyhiä, vaan sillä yritetään rahoittaa uusi värivallankumous.

Kirgisian oppositio on kuitenkin tällä hetkellä hajanainen ja vain osa sen jäsenistä omaa länsimielisiä näkemyksiä, Danilov sanoo. Siksi onkin epätodennäköistä, että mikään näistä puolueista kykenisi saamaan riittävän äänimäärän parlamenttipaikkoihin. Tarvitaan siis "ulkoparlamentaarista toimintaa", jonka organisoimisesta Kirgisiassa vaikuttavilla angloamerikkalaisilla on kokemusta.

Tällaisessa ilmapiirissä Kirgisian tiedotusvälineissä on raportoitu suunnitelmasta (jonka oppositio on suunnitellut läntisten isäntiensä käskystä)  kiistää vaalitulokset "vaalivilppiin" vedoten. Ei olisi mikään ihme, mikäli sunnuntaina 4. lokakuuta pidettävien vaalien jälkeen nämä ryhmät ryhtyisivät mellakoimaan ja vetoamaan länsimaiden tukeen Valko-Venäjän tapahtumia matkien.