Schiller-instituutti ehdottaa suurvaltojen huippukokousta

Schiller-instituutti ehdottaa, että neljän suurvallan, Yhdysvaltojen, Kiinan, Venäjän ja Intian, tulisi pitää huippukokous, jossa etsittäisiin ratkaisuja tulevaisuuden haasteisiin. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun instituutti patistaa johtajia neuvonpitoon.

Lienee huomionarvoista, ettei instituutti listaa mukaan Britanniaa. Kuten Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov on todennut, siirtymä lännen jälkeiseen järjestykseen on jo tosiasia. Aika, jolloin angloamerikkalainen establismentti päätti asioista Afrikassa, Aasiassa ja muualla, on nyt ohi. Pitkän valtakauden jälkeen sopeutuminen uuden ajan realiteetteihin ottaa kuitenkin aikansa. 

Saksalaisen ajatushautomon idea "neljän vallan huippukokouksesta" olisi tarpeen siksi, että tulossa oleva talouden resetointi, joka edeltää "neljättä teollista vallankumousta", sisältää bioteknologiaa, 5G-tietoliikenneyhteyksiä, tekoälyn kehittämistä ja muita mullistavia keksintöjä, jotka tulevat vaikuttamaan jokaiseen maahan, jokaiseen kansakuntaan ja jokaiseen ihmiseen.

Koronaviruksen ohella maailma on "taloudellisen viruksen" tartuttama, kirjoittaa Sonja van den Ende. Sen lisäksi länttä hallitseva vanha eliitti, yhden prosentin raharikkaista koostuva "syvä valtio" tai globaali "varjohallitus", on aloittanut Maidan-tyyppisen vallanvaihtoyrityksen Yhdysvalloissa. Nykyisen hallinnon epävakauttamista johdetaan mm. Black Lives Matter-liikkeen välityksellä.

Enden mukaan operaatio kohdistuu Trumpin hallintoon tai Trumpiin itseensä, jonka ei eliitin tietyn faktion mielestä kuuluisi olla presidentti. Heidän mielestään Trumpin valinta oli odottamaton vahinko, joka on korjattava, Ende väittää. Tämä selittäisi toki sen, miksi valtamedia suhtautuu Trumpiin yksipuolisen negatiivisesti.

Vähän aikaa sitten Venäjän presidentti Vladimir Putin painotti hieman samaa kuin Schiller-instituutti. Jos maailma haluaa päästä yli korona- ja talousviruksista, poliittisen eliitin on kyettävä tekemään kompromisseja. YK:n turvallisuusneuvoston pysyvien jäsenmaiden, Kiinan, Yhdysvaltojen, Ranskan, Britannian ja Venäjän, tulisi Putinin mielestä yhdessä etsiä ratkaisuja maailman "pelastamiseksi" ja uusien sotien välttämiseksi.

Multipolaarisen järjestyksen pitäisi korvata brittiläisen imperiumin perua olevat kolonisaatioprojektit ja toisen maailmansodan jälkeen luotu valtajärjestelmä. Silloin myös Eurooppa voisi taas hengittää vapaasti. Euromaiden päätöksiin ja suvereniteettiin vaikuttaa yhä liikaa vanhan maailmanjärjestyksen pankkieliitti: Lontoon City, Wall Street ja muut vastaavat tahot. En tosin epäile, etteikö niillä olisi kykyä sopeutua myös moninapaiseen maailmaan.

Eurooppalainen ylimystö tai brittiläinen imperiumi petti maailman kolme kertaa ja sytytti ensimmäisen maailmansodan, kylväen myös uuden sodan siemenet niin sanotulla Versailles'n rauhansopimuksella. Enden mukaan sama Lontoon Cityn ja Wall Streetin oligarkkieliitti rahoitti myös Hitlerin valtaannousun sytyttääkseen toisen maailmansodan.

Myös yhtäläisyyksiä tähän päivään löytyy. Vuoden 2007 Münchenin turvallisuuskonferenssissa Vladimir Putin piti kuuluisan puheensa, joka triggeröi lännen aloittamaan hybridisodan kuin kolmannen maailmansodan esivalmisteluna tai korvikkeena. Tässä sodassa käytetään uusinta teknologiaa, kyberhyökkäyksiä ja lietsotaan vastakkainasettelua internetin ja sosiaalisen median välityksellä.

Hybridisodankäynti sisältää myös fyysisiä konflikteja, kuten Libyan, Afganistanin, Irakin ja Syyrian tuhoamisen, Palestiinan miehityksen, Venezuelan vallankaappausyritykset ja Ukrainan vallanvaihto-operaation.

Länttä hallitseva vanha eliitti on suosinut "värivallankumouksia", joista yksi tulee piakkoin kohdistumaan Valko-Venäjään. Ende on saanut selville, että Alankomaiden kautta tuetaan Valko-Venäjän hallinnon vastaista toimintaa. Myös Meksiko ja Iran ovat kohdeluettelossa.

Yhdysvallat ja Venäjä ilmoittivat irtautuvansa Gorbatšovin ja Reaganin allekirjoittamasta INF-sopimuksesta, jolla sitouduttiin poistamaan ydinkärjillä varusteltuja lyhyen ja keskipitkän matkan ohjuksia. Enden mielestä tämä on huolestuttavaa kehitystä ja osa käynnissä olevaa hybridisotaa. Naton laajentuminen yhä lähemmäs Venäjää on myös merkki valmistautumisesta kuumaan konfliktiin.

Myös Kiina on massiivisen informaatio- ja hybridisodankäynnin kohteena. Kiinaa vastaan hyökätään kauppasodalla, sekä syyttämällä Pekingiä koronaviruksesta. Myös Intian ja Kiinan äskettäinen rajaselkkaus vaikuttaa hybridioperaatiolta. Kiinan hallituksen mukaan kyseessä oli sitä vastaan kohdistunut provokaatio. Hongkong, joka vielä aiemmin oli brittien miehittämä, on jo kuukausia ollut värivallankumouksen kohteena. Tähän Kiina on vastannut uusilla turvallisuuslaeilla.

Enden mielestä Yhdysvaltojen hallinnon tulisi vaihtaa Pompeot ja Kushnerit kyvykkäämpiin tekijöihin. Samoin kansainväliset instituutiot, kuten YK, Kansainvälinen atomienergiajärjestö, Maailman terveysjärjestö ja Maailman talousfoorumi, tulisi korvata tai vähintäänkin uudelleenorganisoida.

Euroopan unionin liittovaltiokehitys tulisi myös pysäyttää ja unioni muuttaa suvereenien valtioiden joustavaksi ja kaikkia osapuolia hyödyttäväksi talousliitoksi. Ylipäänsä kaikenlaisesta vallankahmimisesta ja poliittisesta suosimisesta pitäisi päästä eroon.

Tähän ratkaisuksi Schiller-instituutti listaa universaalin terveydenhuollon järjestämisen, paluun Bretton Woodsin järjestelmään, Yhdysvaltojen kääntymisen Franklin Rooseveltin näkemyksiin, uuden tyyppisen valtiomiestaidon, 1,5 miljardin työpaikan luomisen, Afrikan itsenäistymisen, sekä suuryritysten vallan rajoittamisen. Kuinka realistisia nämä tavoitteet ovat, on tietenkin toinen juttu, mutta maailman muutostarpeista on syytä keskustella laajemminkin.

Kannibalismia ja massapsykoosia, eli kuinka liberalismi syö itseään

Yhdysvaltojen suurlähetystö Moskovassa.

Kuten Vladimir Putin sanoi viime vuonna G20-maiden huippukokouksessa Japanissa, "liberalismi on alkanut syödä itseään".

Tämän päivän maailmantilannetta tarkasteltaessa läntinen kannibalismi on jo kaikkien nähtävissä. Otetaan muutamia esimerkkejä.

Suomalainen Valio meni paniikissa mukaan Yhdysvalloista koronatartuntaakin nopeammin levinneeseen rasismin vastaiseen kuohuntaan ja aikoo nyt luopua jogurttipurkkiensa "stereotyyppisestä kuvituksesta". Epäilemättä moni yhtiö ryhtyy samanlaiseen uudelleen arvioimiseen. Tämäkin on osa globaalieliitille sopivaa erilaisuuden ja rajapintojen häivyttämistä.

Samaan aikaan Yhdysvaltojen suurlähetystöt Moskovasta Souliin heiluttavat sateenkaarilippua ja "mustien elämällä on väliä"-kylttejä omaa edistyksellistä oikeamielisyyttään korostaakseen (tiedossani ei ole, löytyykö Amerikan Saudi-Arabian lähetystön ulkoseinältä seksuaalivähemmistöjen värikästä symbolia, jotenkin epäilen, ettei löydy).

Seksuaalivähemmistöjen tai mustien kohtelusta tässä on tuskin kysymys, pikemminkin sopivien ryhmien politisoinnista aseeksi lännen hegemonian kyseenalaistavia maita vastaan. Virallinen Amerikka puhuu paljon "vapaudesta", mutta ovatko muut maat vapaita hylkäämään lännen tuputtamat arvot ja elämäntavat, jotka ne kokevat haitallisiksi? Tämä ei kaaoksen imperiumin intresseihin sovi.

Arkisemmissakin ympyröissä sattuu ja tapahtuu. Kun jalkapalloseura Burnley FC:n fani Jake Hepple lennätti "White Lives Matter"-banderollia valioliigan ottelun aikana Etihad-stadionin yläpuolella vastalauseena yksipuolisille Black Lives Matter-mielenosoituksille, hän sai ikuisen porttikiellon kotijoukkueensa areenalle.

Tämäkään ei riittänyt, vaan tekoaan anteeksi pyytelemättömän Hepplen Facebook-tili poistettiin ja hänet erotettiin työstään suunnittelutoimistossa. Kuin kollektiivisena rangaistuksena myös miehen tyttöystävä erotettiin omasta työstään. Virallista narratiivia vastustaville on nyky-yhteiskunnassa luvassa paarian rooli.

Samanaikaisesti Cambridge-yliopiston akateemikko Priyamvada Gopal, joka julkisesti julisti Twitterissä, ettei "valkoisten elämillä ole väliä", ei vain pitänyt työpaikkaansa, vaan sai jopa ylennyksen.

Mietitäänpä hetki tätä epäsuhtaa, jota tiedostavat poliitikot ja valta(vale)media tukevat oikeutena ja kohtuutena. Länttä hallitsevan eliitin kasvoilta on pudonnut nyt muutakin kuin vain koronamaski. Enää vihamielisyyttä ei edes yritetä peitellä, vaan vastakkainasettelua pyritään lietsomaan vain lisää. Mihin tämä massapsykoosi vielä johtaa?

Uskollisuus Yhdysvalloille on johtanut Euroopan umpikujaan

"Atlantismin kultti on ajanut Euroopan unionin ja sen jäsenmaat umpikujaan", väittää venäläinen ulkopolitiikan tuntija Dmitry Novikov.

Aikana, jolloin osa Keski- ja Länsi-Euroopan maista arvioi uudelleen asemaansa - keskellä Kiinan nousua, Yhdysvaltojen poliittista kuohuntaa, koronakriisiä ja brexitiä - Saksan liittokansleri Angela Merkel on puhunut tarpeesta ylläpitää vuorovaikutusta Venäjän kanssa.

Novikov kommentoi Merkelin haastattelua Guardianille ja viidelle muulle valikoidulle sanomalehdelle, jossa liittokansleri mainitsi, että hän tulee jatkamaan "pyrkimystä yhteistyöhön" Venäjän kanssa, "hybridisodankäynnistä huolimatta".

"On hyviä syitä jatkaa rakentavaa dialogia Venäjän kanssa. Maissa kuten Syyria ja Libya, jotka ovat lähellä Eurooppaa, Venäjällä on suuri strateginen vaikutusvalta", Merkel kertoi toimittajille perjantaina.

Saksa, kuten muutkin Euroopan unionin avainvaltiot, ovat nyt Novikovin mukaan kaksijakoisessa asemassa: Saksalla on prioriteettinsa sekä energiasektorilla että turvallisuuspolitiikassa.

Novikov katsoo, että Merkel haluaisi normalisoida suhteet Venäjään, koska euroatlanttinen solidaarisuus on päätynyt umpikujaan ja Yhdysvallat haluaa vetäytyä nykyisestä roolistaan. Euroopan on ennemmin tai myöhemmin päästävä ulos tällaisesta tilanteesta, Novikov toteaa.

Saksa ja Venäjä ovat Euroopan kaksi väkiluvultaan suurinta maata ja ostovoimapariteetilla mitattuna ne ovat myös kaksi suurinta taloutta, kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n tuoreen arvion mukaan.

Saksan ja Venäjän potentiaalinen lähentyminen on jo pitkään ollut suoranainen eksistentiaalinen uhka niin kutsutuille atlantisteille. Vuonna 2015 amerikkalaisen tiedusteluyhtiö Stratforin - jota on kutsuttu myös "varjo-CIA:ksi" - perustaja George Friedman myönsi, että Yhdysvaltojen perimmäinen intressi on ollut Saksan ja Venäjän välisten suhteiden torpedointi.

Friedman selitti tämän johtuvan siitä, että "yhdistyneinä Saksa ja Venäjä ovat ainoat meitä uhkaavat voimat". Hän varoitti, että Yhdysvaltojen on varmistettava, ettei maiden välistä lähentymistä pääse tapahtumaan. Friedmanin mukaan "Venäjän luonnonvarojen ja miesvahvuuden yhdistyminen saksalaisen pääoman ja teknologian kanssa pelottaa Yhdysvaltoja".

Amerikan musta värivallankumous

Mustien oikeuksia puolustavat, aluksi poliisiväkivaltaan reagoineet mielenosoitukset, ovat siirtyneet vaiheeseen, jossa historialliset monumentit ja patsaat ovat joutuneet ilkivallan kohteiksi.

Tämä on esimerkki nihilistisestä entropiasta, jolla on yhteytensä amerikkalaiseen kolonialistiseen puritanismiin. Niinpä "antirasismi", "antifasismi", tai anti-mikä tahansa, voi olla ainoastaan reagoivaa ja vihaista, todellisuuden ja historian kieltämistä.

Itse asiassa kyseessä on postmodernin liberalismin nihilistinen lopputulos. Ilman kollektiivista koheesiota ja yhteisiä arvoja, päädytään vain repimään alas kaikki entinen, jonka koetaan edustavan "pahaa menneisyyttä". Vaatimuksia esitetään ja koko järjestelmä uhataan polttaa.

Kuka olisi kyllin hyvä, puhdas ja rasismista sataprosenttisesti vapaa? Kenen historiallisen henkilön patsas voitaisiin säästää? Ei kenenkään. Kaikki historialliset hahmot olivat nykymittapuun mukaan "rasistisia", "homofobisia", tai vähintäänkin "seksistisiä". Nykyajan poliittisen korrektiuden valossa kukaan ei säästy.

Kuningas Leopold toisen, Churchillin ja Amerikan etelävaltioiden merkkihenkilöiden patsaista on siirrytty myös uskonnollisten hahmojen kimppuun. Myös kristilliset, Jeesusta esittävät patsaat halutaan poistaa "valkoisen ylivallan" symboleina. Jopa Neitsyt Mariaa esittävä "Musta Madonna"-mosaiikki sotkettiin Black Lives Matter-spreijauksella Alankomaissa.

Edes John Lennon tai Äiti Teresa eivät selviytyisi tästä trotskilaisen vasemmiston uudesta inkvisitiosta, jota kansainvälinen finanssieliitti promotoi. Ei liene sattumaa, että edesmennyt arkkiglobalisti David Rockefeller piti maolaista kulttuurivallankumousta "onnistuneena sosiaalisena kokeiluna".

Toisaalta on ironista, että "vapautta ja demokratiaa" kyynisen retoriikan tasolla ylistänyt länsi, joka on vuosikymmenten ajan raunioittanut muita maita ja kansoja, on nyt itse värivallankumouksen kourissa. Väri ei tällä kertaa ole oranssi tai violetti, vaan musta. Tässäkin taustalla vaikuttaa tosin eliitin, eikä kansan, tahto.

Tämä tuhoamisvimma, jonka kohteena on nyt "valkoinen sivilisaatio", on vain osa ylikansallisen eliitin pitkää sotaa kaikkia kulttuureja vastaan. Siksi tämäkin "amerikkalainen vientituote" on nopeasti levitetty maailman eri kolkkiin. Koronakriisin karanteenista ja sosiaalisesta eristäytymisestä on siirrytty väkivaltaiseen väliaikaan, jossa ihmisjoukot riehuvat kaduilla.

Mihin tämä kaikki johtaa? Hajoaako Yhdysvallat entisen Neuvostoliiton tavoin, kuin alkusoittona siirtymälle uuteen, multipolaariseen maailmanjärjestykseen, jossa Yhdysvaltojen kilpailijat nousevat korvaamaan entisen, unipolaarin hegemonin?

Vai kiristetäänkö tällä hävityksellä vain finanssieliitin otetta ja aloitetaan alusta "nollavuodesta"? Kapitalismin ylipapit ovat jo toistelleet mantraa siitä, kuinka mikään ei enää palaa ennalleen. Painautuuko polvi meidän kaikkien niskan päälle?

Pierre Vergniaudin sanat palautuvat mieleen, kun seuraa käynnissä olevaa tuhoisaa spektaakkelia. Matkalla giljotiiniin ranskalaispoliitikon kerrotaan sanoneen: "Kansalaiset, on syytä pelätä, että vallankumous, kuten Saturnus, tulee jatkuvasti syömään omat lapsensa ja lopulta jättämään jälkeensä despotismin ja siihen liittyvät onnettomuudet".

Boltonin paljastuskirja

Trumpin entisen neuvonantajan John Boltonin kirjaa The Room Where It Happened on puitu jo laajasti julkisuudessa.

Kirjan keskeisiä kohtia on esitelty toimittajien kirjoituksissa ja lisäksi internetiin on vuodettu kopio koko kirjasta. Virallisesti Boltonin muistelmat tulevat myyntiin tiistaina, mutta verkkoversio lienee identtinen julkaistavan 592-sivuisen teoksen tekstin kanssa.

Bolton toimi kansallisen turvallisuuden neuvonantajana seitsemäntoista kuukauden ajan, kunnes Trump viimein erotti hänet viime syyskuussa. Monia on ihmetyttänyt, että Trump ylipäänsä valitsi neuvonantajakseen miehen, joka oli mukana jo Bushin hallinnon ylilyönneissä. Bolton puolustelee yhä Irakin sotaa ja on muutenkin esittänyt interventionismia ratkaisuna Amerikan ylivallan jatkumiselle maailmassa.

Jos ei ole aiemminkaan pitänyt Trumpia erityisen pätevänä poliittisena johtajana, kirjan anti ei yllätä: Trump vaikuttaa suljettujen ovienkin takana juuri sellaiselta itsekeskeiseltä pösilöltä, minkä vaikutelman hänestä saa julkisten esiintymisten ja lausuntojen perusteella. Mitään uutta ja mullistavaa näkökulmaa Boltonin omista kokemuksista syntynyt kirja ei tarjoa.

Valkoinen talo on yrittänyt oikeusteitse estää kirjan julkaisun. Trumpin mukaan muistelmat ovat "kokoelma valheita ja keksittyjä tarinoita". Trumpin kauppapoliittinen avustaja Peter Navarro on kuvaillut Boltonin kirjaa "syvän suon kostopornoksi". Kirja onkin tulossa ulos sopivasti Trumpin presidentinvaalikampanjan alkaessa. Bolton toivoo Trumpin jäävän yhden kauden presidentiksi.

Boltonin mukaan Trumpilla on heikko ymmärrys ulkopolitiikasta ja Valkoisen talon äkkiväärä isäntä tekee pikaisia täyskäännöksiä päätöksissään. Yksikään työpäivä ei ollut edeltävän kaltainen, Bolton kirjoittaa ovaalihuoneen tunnelmista. Amerikkalaisten johtajien myötähäpeää herättävä tietämättömyys muun maailman menosta ei liene yllätys ainakaan Euroopassa saati Aasian maissa.

Itselleni Boltonin tekstistä tulee mieleen Yhdysvaltojen aiempi presidentti George W. Bush, joka ei myöskään ollut mikään järjen jättiläinen. Kuitenkin kovimman linjan sotahaukoista koostuvaa hallintoa näennäisesti johtanutta Bush junioria on Trumpin kaudella ryhdytty valkopesemään jopa liberaalimedian taholta. Ei siis ihme, jos toimittajat ovat Trumpin mielestä "roskasakkia", kuten Bolton kirjoittaa.

Kirjassa Trumpin klaanin johtama Valkoinen talo kuvataan epämiellyttäväksi työpaikaksi, jossa kukaan fiksumpi ei kauaa viihdy. Boltonin mukaan Trump ei kunnioita henkilöstöään ja vastavuoroisesti myös oma väki halveksii Trumpia ja puhuu pahaa tämän selän takana. Bolton paljastaa jopa Trumpin ulkoministeri Mike Pompeon kutsuneen Trumpia valehtelijaksi.

Trumpin kaikkia toimia motivoi Boltonista vain uudelleenvalinta presidentiksi ja hän tekee päätöksiä tätä päämäärää silmällä pitäen. Tässä valossa Bolton esittää Trumpin kohtaamisia ja tarjoaa väitteidensä tueksi katkelmia keskusteluista eri maiden johtajien kanssa. Näiden keskustelujen pohjalta Boltonin teosta on kutsuttu "paljastuskirjaksi", jonka narratiivissa Trump hakee arveluttavasti tukea jopa Kiinan presidentiltä.

Suomalaisessa mediassa Boltonin kirjasta on nostettu esiin Trumpin ja Sauli Niinistön kohtaaminen heinäkuussa 2018 Yhdysvaltojen ja Venäjän huippukokouksen isännöinnin aikana. Niinistö mainitsi jälkeenpäin saaneensa ennen Helsingin tapaamista puhelun "eräältä amerikkalaissenaattorilta" (ettei vain ollut John McCain, joka oli vielä tuolloin elossa?), joka oli evästänyt Niinistön olevan viimeinen henkilö, joka voi vaikuttaa Trumpiin ennen hänen kohtaamistaan Putinin kanssa.

Myös Bolton kertoo, että Suomen presidentti ohjeisti Trumpia Putinin suhteen: keskustelussa ei saisi antaa tuumaakaan periksi, sillä "kasakka ottaa sen, mikä on huonosti kiinni" (tämä Niinistön usein hokema, ilmeisesti keksitty sananlasku, on nyt päätynyt jopa Boltonin kirjaan). Niinistön mielestä Putinin tahdikkuuteen vaikuttaa, onnistuuko vastustaja saamaan hänen luottamuksensa. Presidentin kansliasta ei ole tietääkseni vielä kommentoitu Boltonin väitteitä, mutta Niinistön suuhun tällaiset lauseet kyllä sopisivat.

Iso numero on tehty myös Boltonin väitteestä, jonka mukaan Trump olisi kysellyt tietämättömänä, onko Suomi osa Venäjää. Itse asiassa kirjassa Trump arvelee, onko Suomi "Venäjän satelliittivaltio". Niinistön ja Trumpin aamiaistapaamisessa Mäntyniemessä Trump kiitteli Niinistöä vieraanvaraisuudesta ja kehui Suomen ja Yhdysvaltojen välisiä suhteita. Trump oli myös kysynyt Niinistöltä, haluaisiko Suomi liittyä Natoon, mutta Boltonin mukaan vastaus oli kiertelevä ja asia jätettiin auki.

Boltonin neuvonantajan työ oli turhauttavaa, sillä mursuviiksi ei saanut läpi omia verenhimoisia ehdotuksiaan. Trump onkin naureskellut, ettei Bolton "ole nähnyt vielä yhtään sotaa, josta ei pitäisi". Bolton oli pettynyt, kun Iraniin ei hyökätty ja Trump halusi vetää amerikkalaisjoukot pois Syyriastakin. Boltonia kismittää, että Trump toivoi Yhdysvaltojen vetäytyvän maailmanpoliisin roolistaan.

Bolton itse toivoi Trumpin jatkavan Yhdysvaltojen perinteisen, "jatkuvan konfliktin" doktriinin, toteuttamista. Trumpin kaudella ei uusia sotia ole kuitenkaan aloitettu, vaikka pakotepolitiikkaa ja likaista hybridisotaa toki käydään esimerkiksi Irania, Kiinaa, Venäjää, Venezuelaa ja Kuubaa vastaan. Trump ei aina toimi kuten edeltäjänsä, mutta hän ei ole myöskään mikään Washingtonin "syvän valtion" vastainen messiashahmo, joka tulee vapauttamaan maailman globalistien ikeestä.

Bolton ja Trump ovat erimielisyyksistään huolimatta molemmat Israelin ylimpiä ystäviä. Washingtonin tuki Israelille on vain kasvanut Trumpin valtakaudella. Kuten olen aiemmin kirjoittanut, eteneminen amerikkalaisessa politiikassa ei ole mahdollista, ellei tue sionistivaltion räikeimpiäkin rikoksia. Siksi on huvittavaa, kuinka Bolton tekopyhäilee, ettei Trump välitä "ihmisoikeuksista", vaikka molemmat tukevat palestiinalaisten sortoa. Boltonin oman Israelin vierailun filmimateriaalia on viime päivinä esitetty toistuvasti Ylen uutislähetyksissä, joissa hänen kirjaansa on käsitelty.

On sanottu, että Trump ei haluaisi kirjaa julkaistavan erityisesti siksi, että se sisältää raskauttavaa todistusaineistoa presidentti Trumpin virkasyyteoikeudenkäynnin kannalta. Boltonin mukaan Trump oli jäädyttänyt Ukrainalle myönnetyn sotilasavun, kunnes ukrainalaiset suostuisivat aloittamaan korruptiotutkinnan Trumpin poliittisesta vastustajasta, demokraattien Joe Bidenistä. Tästä tuskin saadaan uutta syytettä aikaan Boltonin tekstin perusteella.

Yhdysvalloissa on myös spekuloitu, voiko Bolton joutua rikosoikeudelliseen vastuuseen kirjastaan. Trumpin hallinnon mukaan Bolton on syyllistynyt turvaluokiteltujen tietojen paljastamiseen. Koska raha on Trumpille tärkeää, hän yrittänee ainakin saada Boltonin menettämään kirjansa tuotot.

Vaikka Trump olisi kirjan esittämä imbesilli, leijuu Boltonin "kostopornon" yllä tympeä haju. Kuka arvostaa työntekijää, joka ryhtyy estoitta mustamaalaamaan entistä esimiestään? Valtamediassa Boltonin teosta on suitsutettu, vaikka se piirtää Trumpista myös kuvan miehenä, joka ei halua sotaa. Kirja ei loppujen lopuksi ole kovin kummoinen, vaan lähinnä Washingtonin sisäpiiriläisen omahyväinen yritys osoittaa olevansa "oikealla puolella".

Intia Yhdysvaltojen apurina Kiinaa vastaan

Intiasta on tulossa Yhdysvaltojen satelliittivaltio. Tämän seurauksena Intia tulee menettämään itsemääräämisoikeuttaan niin talouden kuin ulkopolitiikankin sektoreilla, väittää Chris Kanthan.

Yhdysvaltojen kaltainen suurvalta pyrkii pitämään potentiaaliset vertaisensa heikkoina. Kun yhdestä kilpailevasta vallasta tulee liian vahva, sitä vastaan hyökätään armottomasti. Tämä on geopoliittista ja geoekonomista peliä, josta löytyy Kanthanin mukaan useita varoittavia esimerkkejä.

Kun Venäjän bruttokansantuote kasvoi merkittävästi 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen aikana, Yhdysvallat puuttui asiaan. Luotiin ongelmia Ukrainassa, saatiin öljyn hinta laskemaan, hyökättiin ruplaa vastaan ja kuritettiin Venäjää mittavilla talouspakotteilla. Yhdysvallat sai Saksan johtaman EU:n mukaan Venäjän-vastaisiin toimiinsa ja teki näin selvää kahdesta potentiaalisesta kilpailijasta samalla kertaa.

1980-luvulla Japani joutui vastaavanlaisen hyökkäyksen kohteeksi, kun japanilainen auto- ja puolijohdeteollisuus alkoivat haastaa Yhdysvaltoja. Propaganda- ja painostusarsenaali valjastettiin Japania vastaan. Lopputuloksena Japanin puolijohdesektori kuoli ja japanilaiset autonvalmistajat kiristettiin siirtämään tuotantonsa Yhdysvaltoihin. Kanthan arvioi, ettei Japani ole kunnolla toipunut tapahtuneesta.

Kun kiinalainen telejätti ZTE julisti helmikuussa 2018 5G-aikakauden alkaneeksi, Yhdysvallat asetti ZTE:lle poliittisilla verukkeilla ankaria pakotteita jo parin kuukauden sisällä. Yhtiö joutui maksamaan Yhdysvalloille jättikorvauksia ja sen toimintaa tarkkailemaan asetettiin amerikkalaisten valitsema valvontaryhmä.

Vuodesta 2017 saakka monet kiinalaisyritykset, Huawei etunenässä, ovat saaneet tuta samanlaisia hyökkäyksiä toimintaansa kohtaan, Kanthan muistuttaa. Tämä johtuu vain siitä, että Kiina on vahvistunut taloudellisesti. Ostovoimassa Kiina ylitti Yhdysvallat jo vuonna 2014 ja vuoteen 2030 mennessä Kiinasta tulee todennäköisesti maailman suurin talous.

Kiinan-vastaisessa sodassaan Yhdysvallat on sittemmin valinnut Intian apurikseen, koska perinteiset vasallit, kuten Japani, Etelä-Korea, Filippiinit, Thaimaa ja Malesia, eivät ole osoittaneet erityistä halukkuutta osallistua tähän kolmannen maailmansodan valmisteluun. Yhdysvallat on valmistellut Intiaa rooliinsa jo pitkään.

Kanthan selventää, millainen Intian faustilainen sopimus amerikkalaisen paholaisen kanssa oikein on.  Yhdysvallat avasi työmarkkinansa intialaisille ja Intia avasi taloutensa Yhdysvalloille. Molemmissa tapauksissa vain Yhdysvallat on selviytynyt voittajaksi: se on vienyt parhaimmiston Intian työvoimasta ja saanut vapaan pääsyn 1,3 miljardin kuluttajan markkinoille. Intiasta on kehittynyt myös geopoliittinen vasallivaltio.

"Demokratia" ja "vapaat markkinat" ovat tuttuja läntisiä iskulauseita. Yhdysvallat ei ole kuitenkaan yrittänyt viedä demokratiaa esimerkiksi Saudi-Arabiaan, sillä se voisi osoittautua vaaralliseksi. "Mitäpä jos vaaleilla valittu, populistinen saudijohtaja vallan kahvaan päästyään potkisi amerikkalaisjoukot pois maasta ja ryhtyisi myymään öljyä juaneissa? Sehän merkitsisi loppua Yhdysvaltojen hegemonialle", Kanthan toteaa.

"Vapaat markkinat" oli suosittu tunnuslause, mutta sitten Kiina alkoi edistymään pelissä. Nyt Yhdysvallat pitääkin protektionismista ja suorastaan vihaa Maailman kauppajärjestöä, jota se oli itse perustamassa. "Kun Walmart ostaa suositun intialaisen FlipKart-startupin, kauppaa ylistetään esimerkkinä vapaasta markkinataloudesta. Mutta voisiko intialainen FlipKart ostaa amerikkalaisen Walmartin? Ei tietenkään", Kanthan tyrmää.

Yhdysvallat on varmistanut, että sillä on tarpeeksi sananvaltaa Intian pankkimaailmassa ja liike-elämässä, jotta intialaisia vastineita Intelille, Microsoftille, Ciscolle, Googlelle, Facebookille, Amazonille, sekä muille yrityksille ei pääse syntymään.

Kun verrataan Intiaa Kiinaan, joka kilpailee Yhdysvaltojen kanssa teknologian, kaupankäynnin ja talouden osa-alueilla, Intialla on vain seitsemän yritystä maailman viidensadan suurimman yrityksen joukossa, kun taas kiinalaisia yhtiöitä on Global Fortune 500-listalla jo satakaksikymmentä, Kanthan laskeskelee.

Vaikka Kiina ja Intia olivat vielä 1990-luvun alussa samalla viivalla monessa suhteessa, tänä päivänä Kiina lyö Intian kaikilla mittareilla taloudesta tieteeseen ja teknologiaan. Mistä moinen ero, Kanthan kysyy. Intia ja Kiina ovat molemmat avautuneet ulkomaailmalle, mutta eri tavoin: Kiina suojelee omaa suvereeniuttaan, kun taas Intia on Kanthanin mielestä mennyt sokkona mukaan itselleen epäedullisiin "uudistuksiin".

Kanthan esittää, että pitääkseen valtion otteessaan, on hallittava maan kahdeksaa keskeisintä instituutiota tai sektoria: taloutta, liike-elämää, mediaa, teknologiaa, politiikkaa, armeijaa, maataloutta ja luonnonvaroja. Kun katsotaan Intiaa, voidaan nähdä Yhdysvaltojen dominanssi kaikilla näillä sektoreilla.

Intian mediaa ja sosiaalisen median trolleja seuratessa käy selväksi, että intialaiset on aivopesty vihaamaan Kiinaa. Intialaiset kuitenkin unohtavat, kuinka helposti Yhdysvallat tekee vasalleistaan vihollisia ja päinvastoin. Tämä on kylmän laskelmoivaa politiikkaa, jota ei aina ymmärretä, mikäli asioihin suhtaudutaan tunnepohjaisesti, Kanthan selittää.

Vuosina 1947-1992, Yhdysvallat tuki Pakistania ja vastusti usein Intiaa. Kiistellyn Kashmirin jihadistit saivat 1980-luvulla käyttöönsä amerikkalaisia aseita, joilla taistella hinduja vastaan. Osama Bin Laden oli myös amerikkalaisten suosiossa, mutta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen, Yhdysvallat välittömästi dumppasi Pakistanin ja Afganistanin.

Vuonna 1972 Yhdysvallat liennytti suhteitaan Kiinaan taistellessaan Neuvostoliittoa vastaan. Tuota strategista vaihetta kesti viileistä väleistä huolimatta nelisenkymmentä vuotta. Sitten Yhdysvallat Barack Obaman johdolla ryhtyi keskittämään ulkopoliittista painopistettään Aasiaan pysäyttääkseen Kiinan nousun globaaliksi suurvallaksi.

1970- ja 1980-luvuilla Irakin itsevaltias Saddam Hussein oli Amerikan ystävä ja likaisen työn tekijä hyökkäyksessä lännen hegemoniaa vastustavaa Irania vastaan. Kymmenen brutaalin sotavuoden jälkeen, Saddamista tuli Yhdysvalloille tarpeeton ja Irak joutui itse Yhdysvaltojen runtelun kohteeksi.

Vuodesta 2011 alkaen Yhdysvallat on aseistanut Al-Qaidaa, Isisin jihadisteja sekä kurdeja sodassa Assadin Syyriaa vastaan. Kaikki on ollut Yhdysvalloille sallittua sodassa ja geopolitiikassa. Kuten Yhdysvaltojen ulkoministeri, entinen CIA:n päämies Mike Pompeo, avoimesti kehuskeli, "me valehtelimme, huijasimme ja varastimme". Mitään ylevää moraalia Yhdysvaltojen toimissa ei ole, vaan kyse on vain länttä hallitsevan eliitin etujen ajamisesta.

Intian ei tulisi olla Kiinan vihollinen, Kanthan tuumii. Olen samoilla linjoilla: maiden välinen rajaselkkaus, joka johti kuolonuhreihin niin Intian kuin Kiinankin puolella, tulee kuin onnenpotkuna Yhdysvaltojen kiihtyvälle sodalle Kiinaa vastaan, johon jokainen Washingtonin vasalli joutuu tavalla tai toisella mukaan. Suomalainen valtamedia on lännen hybridisodankäynnin etulinjassa: Yle käyttää jo termiä "Kiina-mielinen" negatiivisessa merkityksessä.

Kahden vuosituhannen ajan, Kiina ja Intia olivat maailman suurimpia talousmahteja. Tuona aikana ne eivät kuitenkaan kertaakaan sotineet keskenään, Kanthan painottaa. "Jos Intia toimisi fiksusti, se yrittäisi pysyä hyvissä väleissä Yhdysvaltojen kanssa, mutta samaan aikaan hyödyntäisi Kiinan apua ja solmisi rauhan myös Pakistanin kanssa. Tämä olisi viisasta ja Nobelin rauhanpalkinnon arvoista toimintaa", hän ehdottaa.

Intian kannattaisi jäädyttää rajariidat vuosiksi eteenpäin ja keskittyä talouskasvuun, kaupankäyntiin ja rauhan edistämiseen alueella. Intiaa ei hyödytä ryhtyä välikappaleeksi Yhdysvaltojen hajota ja hallitse-pelissä. Jos Intia saisi halpaa öljyä ja kaasua Keski-Aasiasta Pakistanin kautta, se ratkaisisi Intian energiaongelmat, Kanthan esittää.

Intia ja Kiina voisivat tehdä muutakin yhteistyötä ja tarvittaessa kilpailla keskenään terveellä tavalla. Intian ei kuitenkaan kannata ryhtyä pelinappulaksi tuhoisassa sodassa, jossa Yhdysvallat yrittää tuhota "aasialaisen tulevaisuuden" jo alkumetreillä.

Tarja Halonen ja koronan jälkeinen maailma

Tarja Halonen

Suomen entinen presidentti Tarja Halonen on havahtunut siihen, että "maailmanpolitiikan valtapeli on uudessa asennossa".

Helsingin Sanomien haastattelussa Halonen sanoo, että kylmän sodan aikaiset jakolinjat eivät enää päde.

Eurooppalaiset johtajat eivät enää kuvittele Yhdysvaltojen "seisovan maailmanjärjestyksen keskellä". Halonenkaan ei usko, että Yhdysvallat johtaisi maailman ulos esimerkiksi koronakriisistä.

Halonen myöntää, että jälkiamerikkalaisessa maailmassa Kiinan rooli tulee vahvistumaan niin taloudellisesti kuin muutenkin. Samoin nousevat myös "alueelliset autoritaariset vallat", Venäjä ja Turkki.

Toisin kuin lännen ylivaltaa tähän asti korostanut presidentti Sauli Niinistö, Halonen puhuu jo "multipolarisoitumisesta": maailmaan on muodostumassa useita valtakeskuksia ja tämä näkyy "jonkin ajan kuluttua myös globaalissa politiikassa".

Miten käy Euroopalle muuttuvassa maailmassa? Koronakriisin myötä EU:n täytyy "miettiä asemaansa", Halonen arvioi. Terveysuhkiin vastaamiseen on hänen mielestään "tullut herätys", nyt pitäisi "rakentaa turvaverkostoja". Nähtäväksi jää, riittääkö kriisivalmiuden nostaminen lisäämään keskinäistä solidaarisuutta, jonka puute on tullut yhä räikeämmin esiin.

Halonen ymmärtää, että jäsenmaissa ilmenee myös liittovaltiokehityksen vastustusta. Euroopan unionin taloustilanne on niin ikään "jatkuvan pohdiskelun aihe". Kuihtuuko Eurooppa talousalueena Yhdysvaltojen ja Kiinan geopoliittisen ja geoekonomisen mittelön keskellä?

Halosen mielestä EU on "aina ollut kovin eriparisten maiden unioni". Viime vuosina on yhä useammin kysytty, mikä unionin maita oikeasti yhdistää, vai yhdistääkö mikään.

Unkari ja Puola nousevat haastattelussa esiin, mutta Halonen ei pidä ajatuksesta, että unioni eristäisi sen keskeistä visiota kritisoivat, "erimieliset maat". Halonen ei sitä suoraan sano, mutta hänen näkemyksestään tulee mieleen, eikö oikea ratkaisu olisi antaa eri maiden kehittyä ilman että niitä patistetaan väkisin tiettyyn muottiin?

Euromaiden rasitteena on ollut myös "Välimeren yli tullut muuttoliike", josta tuli etenkin etelälle "painolasti". Italiaan suuntautui pakolaisvyöry, jonka seuraukset ovat suomalaistenkin tiedossa ja kokemuksessa. "Kun tähän vielä yhdistää Italian kohdalla koronan, niin siinä on taakkaa enemmän kuin kylliksi", Halonen sympatisoi saapasmaata.

Globaalin poikkeustilan aikana on tapahtunut paljon, mutta geopoliittisen asetelman muutos alkoi jo aiemmin. Halonen huomioi, että Venäjä ja Kiina tiivistävät yhteistyötä, mutta "maiden lähestyminen ei ole mikään uusi asia". Halosen mukaan tulevaisuudessakin "Venäjä tulee kurottamaan niin itään kuin länteen".

Pandemian jälkeen "paluuta vanhaan" ei Halosen mielestä ole; koronan jälkeinen maailma on "toisenlainen". Tätähän ovat jo useat maailman johtajat ja ajattelijat toistaneet. "On kuitenkin myös niin, että uutta maailmaa ei päästä aloittamaan puhtaalta pöydältä", Halonen katsoo.

Venäjän euraasialainen unelma

Vladimir Putin ja Sergei Karaganov

Sergei Karaganov on ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiantuntija, joka tunnetaan "Venäjän Kissingerinä".

Hänellä on näkemystä myös Venäjän ja Euroopan suhteista, jotka ovat olleet Ukrainan kriisin jälkeen koetuksella. Mihin suuntaan ollaan menossa?

Vaikka Euroopan unioni on Karaganovin mielestä "perustavanlaatuisesti epäpätevä instituutio", joka tulee todennäköisesti vielä hajoamaan, Karaganov katsoo, että Venäjä ja EU ovat matkalla kohti suhteiden normalisoitumista.

Toimittaja Pepe Escobarin mukaan tämä normalisoituminen on työn alla Brysselissäkin, vaikka suhteiden parantuminen Euroopan ja Venäjän välillä ei ole sen enempää Yhdysvaltojen "syvän valtion" kuin Trumpin hallinnonkaan toiveiden mukaista.

Tästä huolimatta Karaganov tunnustaa, etteivät "läntiset demokratiat osaa elää ilman vihollista". Sotilasliitto Naton pääsihteeri Jens Stoltenbergin rutiininomaiset lausunnot "Venäjän uhasta" ovat tästä muistuttava esimerkki.

Sillä välin kun Venäjän kaupankäynti Aasian kanssa on kohonnut EU-kaupan tasolle, Eurooppa on Yhdysvaltojen painostamana tunnistanut uuden uhkatekijän: Kiinan.

"Kiinan kommunistinen puolue" on "uhka länsimaisille arvoille" eli demokratialle, ihmisoikeuksille ja uusliberalismille. Paranoia, jota Venäjän ja Kiinan muodostama strateginen "yhteisuhka" edustaa, on vain toisinto suuren shakkilaudan geopoliittisesta kamppailusta, jossa länttä hallitseva eliitti Nato keihäänkärkenään yrittää vastustaa Euraasian integraatiota.

Escobarin mukaan Karaganov ymmärtää, että Venäjän perimässä on vahva euraasialainen juonne, joka on peräisin niin autoritaarisesta politiikasta kuin Siperian luonnonvaroistakin. Venäjä on hänen mukaansa tietyssä mielessä "lähellä Kiinaa", vaikka kulttuurisia erojakin toki ilmenee.

Karaganovin mielestä Henry Kissinger ja Zbigniew Brzezinski olivat tarkkanäköisiä geostrategeja, vaikka hän harmitteleekin, että "Amerikan poliittinen luokka" on aloittanut heidän oppiensa pohjalta "uuden kylmän sodan" Kiinaa vastaan. Vanhan, kaatuvan maailmanjärjestyksen keskellä Washington valmistautuu "viimeiseen taisteluun" estääkseen valta-asemansa menetyksen.

Karaganov ymmärtää venäläisen suvereniteetin tarpeen, mikä on tullut ilmi puolustauduttaessa Tšingis-kaania, Ruotsin kuningas Kaarle XII:ta, Napoleonia ja Hitleriä vastaan. Sotilaallisesti ja poliittisesti Venäjä on riippumaton, mutta talouden ja teknologian suhteen se tarvitsee maailman markkinoita ja yhteistyökumppaneita.

Karaganovin mukaan Venäjä ei enää elättele toiveita siitä, että se liittoutuisi koko Euroopan kanssa yhdeksi maailman valtakeskuksista. Sen sijaan hän uskoo, että osa Euroopan maista voisi tulevaisuudessa irtautua atlantistisesta akselista ja liittyä osaksi euraasialaista valtapiiriä. Nähtäväksi jää, miten irtiotto lännestä tulee onnistumaan.

Tässä Suur-Euraasian konsepti tulee kuvaan mukaan. Siinä Venäjä, osa euromaita ja Kiina, muodostavat "taloudellisesti, poliittisesti ja kulttuurisesti monipuolisten maiden tasa-arvoisen yhteisön". Kiinan roolina on olla primus inter pares, "ensimmäinen vertaistensa joukossa".

Tähän suuntaan suuren shakkilaudan geopoliittinen kuvio on kehittymässä tällä hetkellä. Karaganov tiedostaa, että Länsi- ja Pohjois-Eurooppaa houkuttelee jatkaa osana "amerikkalaista pilaria", kun taas osa Etelä- ja Itä-Euroopan maista saattaa "kääntyä kohti Euraasian projektia". Mielestäni "euraasialainen yhteys" tekisi myös Suomesta nykyistä itsenäisemmän ja hyvinvoivemman.

Venäjän rooli näissä puitteissa on "tasapainottaa kahta mahdollista hegemonista voimaa" ja "toimia takaajana uudelle sitoutumattomien kansakuntien liitolle". Karaganov toivoo, että uusi järjestelmä syntyisi rauhanomaisesti ilman uutta sotaa, joka voisi tuhota kaikkien osapuolten tulevaisuudennäkymät.

Näin Venäjä voi viimein luopua statuksestaan "Euroopan tai Aasian periferiana" ja uudelleen ilmentää itseään uuden, multilateraalisen ja multivektorisen kumppanuuden kontekstissa, "yhtenä Pohjois-Euraasian peruspilareista". Escobarin mukaan työ tätä päämäärää kohti jatkuu tasaisesti.

Bannonin Amerikka ja Kiinan geopoliittiset tavoitteet

Amerikkalainen poliittinen strategi Steve Bannon on tuoreessa haastattelussaan entistä hyökkäävämpi Kiinaa kohtaan.

Hänen mielestään Yhdysvaltojen tulevissa presidentinvaaleissa on kysymys nimenomaan Kiinasta. Kiina on Bannonin mielestä pysäytettävä, jotta amerikkalainen hegemonia voisi jatkua.

Bannonin edustama maailmankuva on hyvin mustavalkoinen, tai niin hän ainakin antaa ymmärtää: "demokraattinen" Länsi™ on hyvä, "totalitaristinen" Kiina taas paha. Bannon odottaa kuumeisesti Amerikan yhteenottoa Kiinan kommunistisen puolueen kanssa. Informaatio- ja kybersota käy jo täysillä.

Haastattelussa Bannon saa kaiken näyttämään Kiinan syyltä. Koronavirus on Kiinasta lähtöisin ja Bannonin mielestä tahallaan länteen levitetty. Hän toistaa Trumpin tyyliin, ettei Kiina toiminut tarpeeksi nopeasti viime joulukuussa viruksen taltuttamisen suhteen. Lännen propagandistina Bannon painottaa viruksen kiinalaista alkuperää.

Samoin George Floydin kuolemasta hän syyttää Kiinaa: Floydilla oli koronavirustartunta ja hän oli "kiinalaisten huumekartellien" Yhdysvalloissa levittämän fentanyylin käyttäjä. Floyd yritti maksaa kaupassa väärennetyllä shekillä; tässä yhteydessä Bannon mainitsee kiinalaisen "väärän rahan". Koska Kiina on "vienyt amerikkalaisten työpaikat", Floydista tuli epäonnistuja ja narkomaani, Bannon väittää pokkana.

Bannon sanoo, että kiinalaiset täytyy vapauttaa "gangsterihallintonsa" ikeestä. Tämä on tutun kuuloista amerikkalaista vallanvaihtopuhetta. Bannonista on "törkeää", etteivät kiinalaiset saa olla "vapaita" länsimaiden kansalaisten tyyliin. Jokaisen muun Aasian maan, "kuten Taiwanin, Japanin, Etelä-Korean sekä Intian, Singaporen ja Vietnamin", tulisi kääntyä Kiinaa vastaan. Tarvitaan uusi Yhdysvaltojen johtama "koalitio" (aivan kuten Irakin sodassa?).

Trump on Bannonin mielestä ainoa Yhdysvaltojen presidentti, joka uskaltaa vastustaa Kiinan kommunistista puoluetta. Nyt on aika korottaa panoksia. Bannon on hyvillään, että Yhdysvaltojen kongressi ja senaatti ovat siirtyneet Trumpin linjoille Kiinan-vastaisuudessaan. Kiinalaiseen komentoon Hongkongin vapaakauppa-alueella on myös puututtava kovalla kädellä, sillä "Hongkong on kuin Itävalta vuonna 1938".

Bannon ei voi olla mainitsematta Iranin islamilaista tasavaltaa ja sen yhteyksiä Kiinaan. Washingtonin pakotteet eivät pure Iraniin tarpeeksi, koska Peking auttaa Teherania. Bannon paasaa, kuinka Kiinan kommunistinen puolue "levittää pimeyttään halki koko Lähi-idän". Vaarassa on erityisesti amerikkalaisten "suurin liittolainen, Israel". "Iran on israelilaisten verivihollinen" ja "Iranin mullahit ovat samassa juonessa Kiinan kanssa"; tätä rataa Bannonin viholliskuvalogiikka etenee.

Vaikka valtaosa haastattelusta on aika pinnallista propagointia, Bannon nostaa esiin myös geopoliittisia näkökulmia. Bannonista Kiinan tavoite on "hallita Euraasian maamassaa yhdessä kumppaniensa Pakistanin, Iranin, Turkin ja Venäjän kanssa" ja työntää Yhdysvallat pois alueelta. Tämän jälkeen Kiina tulee keskittymään "Eurooppaan, Saharan eteläpuoleiseen Afrikkaan ja läntiseen pallonpuoliskoon" saavuttaakseen "globaalin johtoaseman", Bannon arvioi.

Trumpin entinen neuvonantaja myöntää hieman kateellisen oloisesti, että Kiinan geopoliittinen strategia on vertaansa vailla. Kiina ottaa "samanaikaisesti huomioon kolme keskeistä geopoliittista teoriaa ja pyrkii toteuttamaan niitä käytännössä", Bannon selittää, mainiten joukon lännen geopoliittisia suunnannäyttäjiä.

"[Kiinalaiset] toteuttavat Halford Mackinderin Euraasian maamassan haltuunottoa Tie ja vyö-hankkeensa kautta. He seuraavat Alfred Thayer Mahanin meristrategiaa, jossa luodaan kuristuspisteitä avomeren laivaston ja tukikohtaverkoston avulla. He hyödyntävät myös Nicholas John Spykmanin reunamaan teoriaa puskemalla länttä pois Aasian merellisiltä reuna-alueilta", Bannon luettelee.

Tämä on Bannonille osoitus Kiinan "geostrategisesta etevyydestä", mutta myös kiinalaishallinnon "pahuudesta". Bannon siirtyy sujuvasti Ronald Reaganin ja George W. Bushin retoriikkaan kuvaillessaan Kiinaa "pahan valtakuntana". Kiinalaisjohto toimii "kuin natsit, fasistit ja neukut". Bannon ei näe heissä mitään eroa, sillä Kiina on samanlainen "totalitaarinen diktatuuri". Yhdysvaltojen velvollisuus on siis jälleen taistella "vapauden puolesta", kiinalaiskommunisteja vastaan.

Tästä tulee olemaan kyse myös Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa, Bannon toteaa. Vaikka Bannon ei enää kuulu Trumpin lähipiiriin, hän jatkaa Trumpin politiikan tukemista muilla tavoin. Kiireisen miehen kaikki energia tuntuu keskittyvän nyt Kiinaan.

"Sata kaksikymmentä prosenttia ajastani kuluu tällä hetkellä Kiinan kommunistisen puolueen alasajoon", hän kehuu, viitaten kaksituntiseen televisio-ohjelmaansa, johtamaansa Rule of Law Societyyn, "uuden Kiinan liittovaltion" projektiin, sekä tukemaansa neokonservatiiviseen ajatushautomoon, Committee on the Present Danger. "Tämä on elämäntyötäni nyt", Bannon päättää.

Pandemiasta protesteihin ja talouskriisiin - Uusi järjestys kaaoksesta

Olen joissakin asioissa konservatiivinen (alkuperäisen latinankielisen sanan conservare merkityksessä, mikä tarkoittaa "säilyttämistä"), joten en ymmärrä ihmisiä, jotka sotkevat historiallisia monumentteja ja kaatavat patsaita, kuten viime aikojen mielenosoitusten yhteydessä on tehty.

Mieleeni palautui, kuinka vuonna 2001, Taliban-liike tuhosi jättimäiset, historiallisesti merkittävät Buddhan patsaat Afganistanissa. Islamilaisen valtion terroristit ovat myös räjäyttäneet arkeologisia muistomerkkejä Syyriassa. Tänä päivänä rappeutuneen lännen mielenosoittajat tekevät tavallaan samanlaisia tuhotöitä. Aivan kuin historiaa yritettäisiin pyyhkiä pois.

Vaikka joku voi löytää tekosyitä vandalismille poliisiväkivallan tai rasismin vuoksi, mellakointi ja patsaiden sotkeminen tai särkeminen tuskin muuttaa mitään. Pankkieliittiä se ei ainakaan kaada, Wall Streetiin ja suuryrityksiin sillä ei ole vaikutusta; ovatpa nämä yritykset jopa ilmaisseet kyynisesti tukensa mielenosoittajille. Nyt Yhdysvalloissa vaaditaan myös entisenlaisen poliisitoimen lakkauttamista, mikä kaiken yksityistämistä ajavalle eliitille varmasti sopisi.

Toki Yhdysvalloissa ja Euroopan kaupungeissa tapahtuvissa levottomuuksissa on myös eräänlaista poliittis-poeettista oikeutta. Länsi on epävakauttanut ja tuhonnut lukuisia maita ja yllyttänyt eri ryhmiä toistensa kimppuun. Yhdysvallat liittolaisineen on ollut aktiivisesti kylvämässä kaaosta eri puolille maailmaa ja nyt ne ovat itse joutuneet kaoottisten tapahtumien keskiöön. Valitettavasti länttä hallitseva eliitti ja sotahaukat itse tuskin tästä mellakoinnista kärsivät.

Yhdysvaltojen hallinto on avoimesti tukenut oppositioryhmiä maissa, joiden politiikka tai hallitukset ovat olleet Washingtonille epämieluisia. Näin on tehty Venezuelassa, Kiinalle kuuluvassa Hongkongissa, Iranissa, Ukrainassa ja muuallakin. Väkivaltaa on oikeutettu demokratian ja vapauden puolustamisella. Ovatko levottomuudet lännessä geopoliittisten kilpailijoiden tai muiden tahojen aiheuttamia? Venäjää, Kiinaa ja Venezuelaa on syytetty, siinä missä miljardööri George Sorostakin.

Toisaalta on myös epäilty, että Yhdysvalloissa mellakoinnilla yritetään horjuttaa presidentti Trumpin asemaa. Pysyvä valtiokoneisto, "syväksi valtioksi" kutsuttu, demokraateista, republikaaneista ja heidän taustavaikuttajistaan koostuva eliitti tuntuu olevan hyvin Trump-vastainen ja nykyiset levottomuudet muistuttavat Yhdysvaltojen aloittamia "värivallankumouksia". Käydäänkö Amerikassa "sisällissotaa" jopa hallinnon sisällä?

Trumpia on verrattu rutiininomaisesti Hitleriin ja häntä on haukuttu rasistiksi ja jopa Venäjän agentiksi. Kuitenkin ajoittaisista yllättävistä lausunnoistaan huolimatta hän on pyrkinyt edeltäjiensä tavoin hankkimaan jatkoaikaa Yhdysvaltojen hegemonia-asemalle. Eri faktioilla tuntuu olevan erimielisyyttä lähinnä siitä, millä tavoin asiassa edetään.

On myös esitetty, että kaikkien viime vuosikymmenten kriisien, sotien ja talouden manipuloinnin kautta tavoitellaan yhä suurempaa globaalin vallan keskittämistä suhteellisen pienen ylikansallisen eliitin haltuun. Pandemia ei ollut riittävä, eivätkä George Floydin kuolemasta johtuvat mellakatkaan yksin riitä, vaan dramaattisin muutoksen katalyytti on talousromahdus, joka on jo alkanut.

Koronakriisin aikana nähtiin, kuinka miltei kaikki maailman hallitukset ja huippupoliitikot olivat valmiita julistamaan poikkeustilan ja asettamaan kansalaisensa eriasteisiin karanteeniolosuhteisiin aivan kuin uutta autoritaarisempaa aikaa ennakoiden. Vallitseeko maailman näennäisesti erimielisten vallanpitäjien kesken konsensus siitä, mihin suuntaan ollaan menossa?

Kuitenkin nyt on jouduttu tunnustamaan, että suurin osa koronavirustautiin sairastuvista ihmisistä saa vain lieviä tai kohtalaisia oireita eikä heidän tarvitse hakeutua edes hoitoon. Mediapelin avulla viruksesta tehtiin vaarallisempi uhka kuin se olikaan, mutta poikkeusolojen aikana kulisseissa tehtiin muita siirtoja.

Reaktio koronavirukseen oli liioiteltu, kuten Valko-Venäjän presidentti Aleksandr Lukašenko on yhtenä harvoista johtajista uskaltanut ääneen sanoa. Lukašenko arvioi, että globaali eliitti on pandemian varjolla täyttänyt taskujaan vain lisää, kaatuvista talouksista välittämättä. Hän väittää, että samat tahot, jotka hyötyivät sikainfluenssasta, lintuinfluenssasta ja sarsista, käyttävät jälleen viruspelotetta hyväkseen.

Talouskriisi on tehnyt tuloaan jo pidemmän aikaa, mutta ihmisillä tuntuu olevan lyhyt muisti. Vaikka jokainen talouden sektori on romahtamassa, väitetään kaiken olleen kunnossa ennen pandemiaa. Talouden syöksykierre tulee olemaan seurauksiltaan koronaviruksen "aaltoja" pahempi, eikä sitä pysäytetä mielenosoituksilla. Samaan aikaan kansainvälistä järjestelmää muovataan uusiksi. Pandemia oli vasta harjoittelua, uusia "poikkeustiloja" on tulossa.

Trump polttaa transatlanttisia siltoja

Presidentti Donald Trumpin päätös vähentää Yhdysvaltojen Saksassa olevia sotilasjoukkoja, on herättänyt huolta ja hämmennystä euroatlantistien ja Nato-intoilijoiden keskuudessa.

Saksan ulkoministeri Heiko Maas yritti jo lieventää pelkoja mainitsemalla, ettei Saksa ole vielä saanut virallista ilmoitusta asiasta. Saksan hallituksen transatlanttisten suhteiden koordinaattori Peter Beyer on antanut ymmärtää, että amerikkalaisjoukkoja vähentämällä Trump polttaa "transatlanttisia siltoja".

Jos Trumpin määräys astuu voimaan, Saksaan jää vielä noin 25 000 amerikkalaissotilasta. Joukkojen vähentäminen on kuitenkin merkki muutoksesta, joka on tuskin enää pysäytettävissä. Koska toisen maailmansodan jälkeen rakennettu länsikeskeinen järjestys on päättymässä, on luonnollista, että sen instituutioita ja järjestelmiä puretaan ja uudelleenjärjestellään.

Yhdysvaltojen armeijan Euroopan-joukkojen entinen komentaja Frederick Hodges tosin paljasti kommentillaan New York Timesille, mistä amerikkalaissotilaiden läsnäolo Saksassa ja muualla Euroopassa johtuu. "Syy ei ole se, että suojelisimme saksalaisia, vaan tarkoituksena on palvella omaa etuamme", Hodges ilmaisee asian suoraan. Trumpin päätös sotii siis Yhdysvaltojen tähänastista ulkopoliittista strategiaa vastaan.

Venäjä-vastaiset sotahaukat ovat kummissaan. Trumpin suunnitelma huolestuttaa tiettyjä tahoja myös Suomessa. Kokoomuslainen eliitti on hivuttanut vuosi vuodelta Suomea sotilasliiton kylkeen ja nyt Naton johtomaa onkin tekemässä aivan päinvastaisia suunnitelmia. Jos Yhdysvallat supistaa joukkojensa määrää Euroopassa, tämän katsotaan olevan hyväksi Venäjän intresseille.

Trumpin presidenttikaudella Yhdysvaltojen joukkoja on haluttu vähentää ympäri maailmaa. Trump on syyttänyt muita Nato-maita liian pienestä osallistumisesta puolustusmenoihin. Erityisesti Saksa tuntuu kismittävän Trumpin hallintoa, sillä Saksa ostaa öljyä ja maakaasua Venäjältä, eikä Yhdysvalloista, kuten esimerkiksi Puola tekee.

Euroopan unionin puitteissa on myös puhuttu yhteisestä puolustuksesta liittovaltiokehitystä silmällä pitäen. Ranskan presidentti Emmanuel Macronin mielestä Yhdysvaltoihin ei kannata enää liiaksi nojata. Euroopan maiden ja Venäjän synergiaeduista pitäisikin puhua julkisuudessa enemmän, mutta lännen hybridisotakoneisto tekee tämän vaikeaksi.

Trumpin Nato-linjaukset ja joukkojen siirrot voivat johtua osittain myös siitä, että Yhdysvallat yrittää yhä saada Venäjää puolelleen. Kiinan nousu huolestuttaa Yhdysvaltoja ja asialle on tehtävä jotain. Trump on myös esittänyt, että Venäjä otettaisiin taas mukaan G8-maiden ryhmään. Trumpin lausunnot ovat toki usein ristiriitaisia; aiemmin hän on syyttänyt Euroopan maiden, kuten Saksan, olevan "Venäjän taskussa".

Kreml on ennenkin joutunut Washingtonin ja länsivaltojen pettämäksi, joten strategisesta kumppanuudesta Kiinan kanssa tuskin luovutaan väistyvän amerikkalaishegemonin eduksi. Yhteistyö Kiinan kanssa ei ole kaikille ykkösvaihtoehto Moskovassakaan, joten Venäjällä on yhä halua lähentyä Euroopan kanssa. Myös Kiina pyrkii lähentämään suhdettaan Brysseliin ja euromaihin.

Yhdysvallat lupasi Saksan jälleenyhdistämisen aikoihin, että sotilasliitto Nato ei laajene Saksasta enemmän itään. Washington piti kuitenkin kaikki optiot auki ja kun Itä-Euroopan entiset kommunistimaat halusivat tulla lännen miehittämiksi, ei romahtavasta Neuvostoliitosta ollut tätä suuntausta estämään. Loppu onkin historiaa, mutta nyt uusi geopoliittinen lehti on avautumassa.

Lukašenko: Ei värivallankumousta Valko-Venäjälle

Aleksandr Lukašenko

Valko-Venäjällä on yritetty järjestää mielenosoituksia siitä lähtien, kun presidentti Aleksandr Lukašenko ilmoitti hakevansa kuudennelle kaudelleen maan johtoon.

Valko-Venäjän johtaja sanoi aiemmin viikolla, että virkavalta tulee kieltämään mielenosoitukset, kunnes vaalit on pidetty. Ulkopuolisten tahojen vaikuttamisyrityksiä ei tulla hyväksymään.

"Me emme tule koskaan sallimaan maamme epävakauttamista", Lukašenko sanoi. "Me emme halua mitään värivallankumouksia tänne", hän lisäsi, viitaten Balkanin maihin ja maailmanlaajuisesti levinneisiin, lännen tiedustelupalvelujen käynnistämiin vallanvaihto-operaatioihin 2000-luvun alkupuolella.

Lukašenko on hallinnut entistä neuvostotasavaltaa jo kahdenkymmenen viiden vuoden ajan. Lännen mediassa häntä on usein kutsuttu "Euroopan viimeiseksi diktaattoriksi". En tiedä, millaista on elää yksinvaltiaan hallitsemalla Valko-Venäjällä, mutta tietyllä tavalla Lukašenkon illiberalismi on virkistävää läntisen lumedemokratian ja poliittisen korrektiuden keskellä.

Lukašenko hakee siis jatkoa presidenttiydelleen kuudetta kertaa elokuun 9. päivänä. Vuoden 2004 kansanäänestys kumosi presidentin toimikausien rajoitukset. Lukašenkon vastustajat sanovat, ettei hän saisi enää osallistua vaaleihin. Lukašenko puolestaan on kutsunut oppositiovoimia "rikollisjoukoksi".

Lukašenkon mielestä Armenian tai Ukrainan tapaisia, istuvan hallituksen syrjäyttäviä "vallankumouksia", ei tulla näkemään Valko-Venäjällä. Presidentti sivuutti myös sen mahdollisuuden, että valtion johtoon nousisi joku päivä nainen. "Me valitsemme presidentiksi miehen", Lukašenko sanoi väkijoukolle puhuessaan.

Valko-Venäjä on harvoja maita, jotka eivät ole rajoittaneet julkista elämää koronavirukseen vedoten. Lukašenkon mielestä koronapelottelulla on edistetty massapsykoosia, johon tepsii vain "raitis ilma ja työnteko". Tämä on valtavirrasta poikkeava näkemys, jota länsimaissa pidetään vastuuttomana kansalaisten vaarantamisena. Mutta entäpä jos Lukašenko onkin oikeassa?

Valko-Venäjällä on kaikesta huolimatta yhteyksiä Eurooppaan. Unkarin pääministeri Viktor Orbán teki juuri ensimmäisen valtiovierailunsa Valko-Venäjälle. Lukašenkon mukaan Unkari on Euroopan unionin maista Valko-Venäjälle läheisin. "Unkari ymmärtää meitä ja auttaa kehittämään suhteitamme Euroopan unioniin toisin kuin mikään muu taho", Lukašenko kehui.

Lukašenko kiitteli Orbánia vierailun johdosta, viitaten korona-ajan rajoituksiin. "Tässä näennäisen monimutkaisessa psykologisessa ja medikaalisessa tilanteessa, jota pandemiaksi kutsutaan, on hienoa, että voimme yhdessä murtaa kansainvälisen karanteenin ja elvyttää keskinäistä kanssakäymistämme", Valko-Venäjän vahva mies muotoili.

Steve Bannonin uusi Kiina

Steve Bannon ja Guo Wengui

New Yorkissa on ihmetelty pienlentokoneita, jotka ovat lennättäneet taivaalla bannereita, joissa onnitellaan "uuden Kiinan liittovaltion" syntyä.

Julkisuustempun takana ovat Donald Trumpin entinen strategiapäällikkö Steve Bannon ja Yhdysvaltoihin paennut kiinalaismiljardööri Guo Wengui.

Youtubessa on pyörinyt myös videonpätkä, jossa Bannon ja Guo näyttävät seisovan keinuvan veneen kannella New Yorkin lahdella vapaudenpatsas taustallaan. Amerikkalaislehtien mukaan amatöörimäinen produktio herättää enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.

"Tästä päivästä lähtien Kiinan kommunistinen puolue ei enää edusta Kiinan laillista hallitusta", miljardööri Guo uhoaa kameran edessä. "Olen täällä kertomassa kaikille rauhaa, laillisuutta ja humanitaarisuutta rakastaville, että me aiomme tehdä kertaheitolla lopun kommunistisesta puolueesta", hän jatkaa.

Amerikkalaistunut miljardööri Guo jätti kotimaansa vuonna 2014 häntä koskevien paljastusten jälkeen. Kiinalaislähteiden mukaan Guo oli syyllistynyt lukuisiin talousrikoksiin ja muihin väärinkäytöksiin. Luksuselämää New Yorkissa viettävä liikemies haluaa, että valta Kiinassa vaihdetaan. Tilalle pitäisi saada tietenkin läntistä "vapautta ja demokratiaa".

Viime aikoina tämä korruptiosta syytetty Kiina-kriitikko on pyrkinyt levittämään salaliittoteoriaa, jonka mukaan koronavirus olisi peräisin kiinalaislaboratoriosta. Ei liene ihme, että Guo on kertonut arvostavansa presidentti Trumpia. Useita kiinteistöjä omistava Guo on myös Trumpin Mar-a-Lagon golf-klubin jäsen.

Videolla Trumpin entinen neuvonantaja Bannon hokee Guon kanssa iskulausetta, "alas Kiinan kommunistinen puolue", jonka jälkeen Guo intoutuu suutelemaan Bannonia poskelle. Myöhemmin Guo myös allekirjoittaa "uuden Kiinan" julistuksen omalla verellään.

Bannon syyttää Kiinaa "Hongkongissa aiheuttamastaan verilöylystä" ja "koronaviruksen vapauttamisesta maailmaan". Bannonin mukaan kyseessä on "kommunistivirus", "biologinen isku vapaan maailman maita vastaan". "Kiinan kommunistinen puolue on rikollisjärjestö", Bannon puhkuu. Jo aiemmin Bannon on möläyttänyt Kiinan olevan "tällä hetkellä kuin Saksa 1930-luvulla".

Bannonin ja Guon projekti jäänee surkuhupaisan kuriositeetin tasolle, aivan kuten Bannonin taannoiset yritykset toimia eurooppalaisten oikeistopopulistien taustapiruna. Bannon haluaisi amerikkalaisen hegemonian jatkuvan ja toimii niin idässä kuin lännessä vain tätä asiaa ajaen.

Guo Wenguita on jo kutsuttu "Juan Guaidó kakkoseksi". Guaidó on vallankaappausyrityksessä epäonnistunut CIA:n kätyri, joka julistautui vuosi sitten Venezuelan presidentiksi. Tosin Guaidón "presidenttiyden" tunnustivat useat Yhdysvaltojen vasallimaat. Hämäräperäinen liikemies Guo (joka tunnetaan myös nimellä "Miles Kwok") tuskin saa edes vastaavaa roolia.

Mustat, valkoiset ja amerikkalainen poliisiväkivalta

Paul Craig Roberts on kommentoinut George Floydin kuolemaan johtanutta tapausta sekä viime aikojen levottomuuksia.

Roberts on ilahtunut siitä, että tällä kertaa rikokseen syyllistynyt poliisi on pidätetty, eikä häntä ole suojeltu esimiestensä taholta. Robertsin mielestä poliisin väkivaltaisuutta väestöä kohtaan ei tule enää hyväksyä. Viranomaisten on käsitettävä, että muiden tavoin, poliisit on saatettava vastuuseen teoistaan.

Aikaisemmin mielenosoitukset ovat leimahtaneet usein siksi, että ylilyönteihin syyllistyneet virkavallan edustajat eivät ole joutuneet vastuuseen teoistaan, Roberts arvioi. Tällä kertaa rikokseen syyllistynyt poliisi joutuu vastuuseen teostaan, mutta siitä huolimatta mielenosoitukset ovat jatkuneet.

Ymmärrettävän protestoinnin lisäksi Yhdysvalloissa on ilmennyt selvästi järjestäytynyttä väkivaltaa, ryöstelyä ja vandalismia, joka ei ole rajoittunut vain Minneapolisiin, vaan on levinnyt kuin koordinoidusti muihinkin amerikkalaiskaupunkeihin, kauas Minnesotan osavaltiosta.

Videotallenteet ovat myös paljastaneet, että mielenosoituspaikoille oli toimitettu etukäteen tiiliä. Kuka toimitti tiilet, joiden heittelijät muuttivat mielenilmaukset vaarallisiksi rettelöiksi? Roberts arvelee, että väkivallan taustalla on Antifa. Osa mustista johtajista on tuominnut väkivallan; moni väkivallaton mielenosoittaja tuntee nyt tulleensa ääriainesten hyväksikäyttämäksi.

Antifan väkivalta on loogista seurausta identiteettipolitiikasta. Roberts pelkää, ettei monikulttuurinen, etnisesti kirjava yhteiskunta voi säilyä, jos kaikesta epäoikeudenmukaisuudesta syytetään automaattisesti "rasismia". George Floydin murhan yhdistäminen rasismiin on Robertsin mielestä "tietyn agendan mukaista vääristelyä, jota lehdistö, valkoiset liberaalit ja demokraatit ajavat".

Roberts kehottaa ajattelemaan asiaa tarkemmin. Onko kyseessä rasismi, kun poliisi teloo tai murhaa valkoisia? Jos ei ole, miksi poliisin mustiin kohdistama väkivalta olisi sitten kategorisesti rasistista? Poliisin liiallinen voimankäyttö ei rajoitu vain mustiin amerikkalaisiin. Virallisen tutkimustiedon mukaan poliisi tappaa ja brutalisoi enemmän valkoisia kuin mustia amerikkalaisia, Roberts väittää.

Valkoisiin amerikkalaisiin kohdistuva poliisiväkivalta ei ole yleisessä tiedossa, sillä eurooppalaistaustaiset amerikkalaiset eivät yleensä osoita joukolla mieltään yksittäisen ihmisen jouduttua poliisiväkivallan kohteeksi, Roberts selittää.

Media on myös hyvin valikoiva uutisoinnissaan ja pitää esillä erityisesti mustien kohtelua. Tästä seuraa, että mustat näkevät poliisiväkivallan rasismina jopa silloin, kun poliisit ovat itsekin värillisiä, Roberts hämmästelee. Tätä vinksahtanutta näkemystä lehdistö ja liberaalit pyrkivät vain vahvistamaan; tälläkin hetkellä amerikkalaismedia näyttää glorifioivan valkoisiin kohdistuvaa väkivaltaa ratkaisuna rasismiin.

Roberts nostaa esiin myös vähemmän tunnetun seikan. Amerikkalaispoliisit, Minneapolisin lainvartijat mukaan lukien, saavat täydennyskoulutusta israelilaisilta asiantuntijoilta. Israelissa polvi pidätetyn palestiinalaisen niskan päällä onkin yleinen näky. Robertsin mukaan on tunnettua, ettei Israelin hallitus pidä palestiinalaisten elämää juuri missään arvossa ja tämä näkyy myös poliisin käyttäytymisessä.

Juutalaisvaltion poliisikoulutuksessa painotetaan siviilien sijaan virkavallan omaa turvallisuutta. Roberts katsoo, että tällaista asennetta on iskostettu myös amerikkalaispoliiseihin, jotka syyllistyvät toistuvasti liialliseen voimankäyttöön esimerkiksi pidätystilanteissa.

Myös George W. Bushin ja Barack Obaman hallintojen aloittamalla poliisin militarisoinnilla on ollut vaikutuksensa. Poliisivoimilla on käytössään sotilailta tuttuja taisteluvarusteita ja rynnäkkökivääreitä. Tällaiseen ratkaisuun päädyttiin oletetun islamistisen terrorismin uhan vuoksi, joka on sittemmin osoittautunut liioitelluksi. Robertsista se on luonut poliiseille vääristyneen ja aggressiivisen machoasenteen, jossa kansalaiset nähdään vihollisina.

Rasismisyytöksillä peitellään poliisiväkivallan todellisia syitä. Robertsin mielestä mustien johtajien tulisi aloittaa tutkinta poliisin militarisoinnista ja israelilaisten johtamista koulutusjaksoista. He voisivat tutkia tarkemmin myös äärivasemmistolaista Antifa-verkostoa, ryhmien rahoitusta ja taustavaikuttajia.

Roberts tiedostaa, että jos valkoiset amerikkalaiset yrittäisivät vaatia tällaisia tutkimuksia, heidät sivuutettaisiin "rasisteina, valkoisen ylivallan kannattajina ja antisemiitteinä". Tämän vuoksi juuri mustien amerikkalaisten tulisi tehdä tutkintapyyntöjä asiassa.

Mustien johtajien tulisi myös rehellisesti tarkastella rikoksista syytettyjen käyttäytymistä. Jokaisessa etnisessä ryhmässä on rikollisia, Roberts painottaa. Rasismi ei ole keskeinen motiivi poliisiväkivallassa eikä pakkomielle yhdistää kaikki epäoikeudenmukaisuudet rasismiin johda mihinkään. Valitettavasti rasismin varjolla ajetaan tiettyä agendaa, mikä tekee puuttumisen poliisin toimintaan sekä etnisiin jännitteisiin vaikeaksi.

Jos mustat johtajat olisivat asiassa aloitteellisia ja päättäväisiä, he voisivat Robertsin mielestä toteuttaa joukon tarvittavia uudistuksia amerikkalaispoliisien koulutuksessa ja toiminnassa. Aito pyrkimys puuttua väkivallan todellisiin syihin lisäisi hyvää tahtoa ihmisten kesken ja synnyttäisi yhtenäisemmän kansakunnan. Tämä olisi oikea asia ajettavaksi, Roberts visioi.

Yhdysvallat, Kiina ja hybridisodankäynnin taito

Xi ja Trump

Kaikki odottivat presidentti Trumpin hyökkäävän aggressiivisesti Kiinaa vastaan Hongkongin uuteen turvallisuuslakiin vedoten.

Trump totesi ensin, että Yhdysvaltojen kauppaetuuksiin oikeuttava erikoisasema Hongkongille loppuu Kiinan lakiuudistuksen myötä. Hän kuitenkin perui puheensa jo seuraavana päivänä ja pörssit kääntyivät taas selvään nousuun.

Trump on uhannut Kiinan ja Hongkongin viranomaisia pakotteilla, mutta vielä ei ole selvää, millaisista pakotteista olisi kyse. Trumpilla on tällä hetkellä täysi työ suitsia oman maansa sisäisiä levottomuuksia. Washington on liekeissä ja Amerikan suurvaltastatus on kokenut jälleen uuden arvovaltatappion.

Yhdysvallat on katkaissut suhteensa Maailman terveysjärjestöön. Jotain ulkopuolista tahoa täytyi syyttää Yhdysvaltojen huonosta koronakriisin hoidosta ja YK:n alainen järjestö sopi hyvin Trumpin kohteeksi näin vaalivuonna. Trumpin suhtautuminen kansainvälisiin instituutioihin on ollut nuivaa jo aiemmin, sillä hän kokee, ettei Yhdysvallat saa tarpeeksi vastinetta rahoitukselleen.

Kiina on puolestaan päättänyt, että uuden koronaviruksen alkuperä selvitetään tieteellisesti. Mitään peittelyä asian suhteen ei suvaita, sanoo Kiinan pääministeri Li Keqiang. Peking hyväksyy myös riippumattoman tutkimuksen tekemisen siitä, miten hyvin tai huonosti Maailman terveysjärjestö on hoitanut koronakriisiä.

Pepe Escobarin mukaan Kiina pyrkii näin osoittamaan, ettei se suvaitse "kylmän sodan mentaliteettia" ja toivoo Kiinan ja Yhdysvaltojen vielä joskus kykenevän rakentavaan yhteistyöhön. Pääministeri Li'n mukaan maiden väliset suhteet voivat olla joko "molempia osapuolia hyödyttäviä tai molempia vahingoittavia".

EU ei ole yhtä Kiinan-vastainen kuin Yhdysvallat. Liittokansleri Angela Merkel on suhtautunut luottavaisesti Kiinan ja Euroopan välisten suhteiden kehittymiseen. Myös EU:n ulkosuhteiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan Josep Borrellin huomiot "Amerikka-johtoisen maailmanjärjestyksen lopusta ja aasialaisen vuosisadan alkamisesta" ovat huomionarvoisia.

Escobarin mielestä tasainen huhujen ja virallisten lausuntojen virta Frankfurtista, Berliinistä, Brysselistä ja Pariisista vahvistaa sen, että Kiina ja Itä-Aasia ovat nousemassa EU:n tärkeimmiksi kauppakumppaneiksi. Tuleeko Euroopasta "euraasialainen"? Siitä ei Trumpin tiimi saati "syvän valtion" establismentti tule pitämään.

Kiina on myös muuttanut strategiaansa uudella, offensiivisemmalla diplomatialla. Ulkoministeri Wang Yi jo totesi Yhdysvaltojen haluavan "uuden kylmän sodan". Kiinan demonisoinnille ei hänen mielestään ole perusteita, mutta Peking ei tule alistumaan Yhdysvaltojen kiristykselle ja uhkailulle. Uuden polven kiinalaisdiplomaatteja onkin kutsuttu "susisotureiksi" suositun kiinalaisen toimintaelokuvan mukaisesti.

"Susisoturi"-teema tulee jatkumaan Pekingin ulkopolitiikassa, Escobar sanoo. Kuten kiinalaiskenraali Qiao Liang asian ilmaisi, "jos Kiinan täytyy tanssia susien kanssa, sen kannattaa ainakin määrätä askelrytmistä". Tämä sopii Hongkongin kysymykseen sekä suhtautumiseen lännen rahoittamiin aktivistiryhmiin, jotka yrittävät epävakauttaa aluetta.

Kiinalaisen Global Times-lehden päätoimittaja Hu Xijing on sanonut suoraan, että uusi turvallisuuslakiuudistus oli "kuolinisku amerikkalaiselle interventiolle Hongkongissa". Myös itsehallintoalueen yrittäjät haluavat palata normaaliin päiväjärjestykseen, joten "mustan blokin" demokratia-aktivisteilla ei ole kaupungissa niin suurta kannattajakuntaa, kuin länsimedia usein antaa ymmärtää.

Yhdysvaltojen ulkoministeriö on joka tapauksessa jo täydessä hybridisotamoodissa ja luomassa narratiivia "sivilisaatioiden yhteentörmäykselle". Ulkoministeri Mike Pompeo on jo uhkaillut "viiden silmän maita" (eli Australiaa, Britanniaa, Kanadaa ja Uutta-Seelantia) ja muitakin vasalleja vakavilla seurauksilla, elleivät nämä vetäydy yhteistyöstä Huawein sekä Kiinan Vyö ja tie-hankkeen kanssa.

Myös Trumpin uudessa presidentinvaalikampanjassa Kiina on keskeisessä asemassa. Republikaaneille on lähetetty 57-sivun muistio aiheesta, jossa kerrotaan Kiinaa vastaan suunnatusta hybridisodasta, propagandasta ja informaatio- ja kybersodan teknologioista. Asenne ilmenee jo kentällä; esimerkiksi republikaanisenaattori Marsha Blackburn on julistanut Kiinan olevan osa "uutta pahan akselia".

Kaikkien Kiinan-vastaisten amerikkalaistoimijoiden tavoitteena on Kiinan talouden kurjistaminen keinolla millä hyvänsä. Näin rampautettaisiin myös euraasialainen integraatioprosessi, jonka kolme keskeisintä toimijaa, Kiina, Venäjä ja Iran, on myös määritelty suurimmiksi uhiksi Yhdysvaltojen kansalliselle turvallisuudelle.

Escobarin mielestä Peking on tähän asti toistuvasti aliarvioinut Amerikan "syvän valtion" pakkomielteen säilyttää globaali johtoasemansa. Jokainen brzezinskiläinen peliliike geopolitiikan suurella shakkilaudalla keskittyy kahteen päämäärään: Venäjän ja Kiinan pyrkimysten torppaamiseen.

Yhdysvallat on "kaaoksen imperiumi", jossa plutokratia projisoi omaa sisäistä hajaannustilaansa muuhun maailmaan. Vasta nyt kuolemanvakava peli alkaa ja myös ydinasepelote on kuvassa mukana. Trumpin hallinnossa on keskusteltu uuden ydinkokeen suorittamisesta kolmen vuosikymmenen tauon jälkeen. Amerikkalaisaseistus on suunnattu euraasialaisia kilpailijoita vastaan.

Escobarin mielestä olisi liikaa vaadittu, että Trumpin tiimi oppisi jotain Vyö ja tie-hankkeen gramscilaisesta tarkastelusta, joka osoittaa että "kiinalainen unelma", tuo kungfutselainen versio lännen talousajattelusta, heijastaa Kiinan kehitystä maailmantalouden ydintuotantoalueeksi olemassa olevia globaaleja rakenteita hyödyntäen.

Trumpin tiimi on äänekkäästi ilmoittanut omasta Kiinan-vastaisesta strategiastaan. Escobar arvioi, että voimme odottaa Kiinalta sarjaa hiljaisia, Sunzin sodankäynnin oppien mukaisia vastaiskuja.

Minneapolisin mellakat Venäjän syytä?

Yhdysvaltojen Minneapolisissa afroamerikkalaisen George Floydin kuoleman johdosta puhjenneet levottomuudet ovat jatkuneet jo useita päiviä.

Protestit ovat levinneet muihinkin kaupunkeihin. Washingtonissa poliisi ampui kyynelkaasua ja tainnutuskranaatteja yli tuhannen hengen väkijoukkoon, joka oli kokoontunut Valkoisen talon liepeille osoittamaan mieltään.

Kaaoksen keskellä poliittinen opportunismi nostaa päätään: nyt jotkut amerikkalaispoliitikot ja uutistoimistot ovat keksineet, että syyllinen poliisiväkivallan synnyttämiin mellakoihin onkin Putinin johtama Venäjä (en ihmettelisi, jos kuulisimme vielä syytöksiä Kiinankin roolista).

Amerikan liberaali eliitti, joka ei ole vieläkään päässyt yli vuoden 2016 presidentinvaalien lopputuloksesta, jatkaa epätoivoisesti narratiiviaan Venäjän yrityksistä vaikuttaa amerikkalaiseen politiikkaan ja yhteiskuntaan. Jopa Minneapolisin tapahtumia yritetään liittää osaksi Trump-Venäjä-salaliittoteoriaa.

Amerikkalaisten tiedusteluviranomaisten mukaan Venäjä yrittää kiristää etnisiä jännitteitä ja kylvää kaaosta väkivaltaisten äärioikeistolaisryhmien avulla Yhdysvaltojen presidentinvaalien alla. Kyseessä on siis taas kerran Putinin salajuoni, joka pyrkii tuhoamaan länsimaisen sivilisaation rippeetkin edistäessään Venäjän valtapyrkimyksiä.

Global Policy-instituutin vanhempi tutkija George Szamuely arvelee, että mellakoiksi muuttuneet mielenosoitukset saattavat hyödyttää presidentti Trumpia poliittisesti, sillä hänen laillaan useimmat amerikkalaiset vaativat lain ja järjestyksen palauttamista Minneapolisiin ja muualle Amerikkaan.

Politiikan tutkija ja toimittaja Andre Vltchek puolestaan kiinnittää huomiota amerikkalaisen establismentin räikeään kaksoisstandardiin tämän saarnatessa muulle maailmalle ihmisoikeuksista. Esimerkiksi hän ottaa Hongkongin "demokratia-aktivistit", joiden riehumista Washington tukee.

"Yhdysvallat on valmis asettamaan Kiinalle sanktioita Hongkongin mielenosoittajien kohtelusta, mikä on paljon lievempää, kuin mitä me tällä hetkellä näemme Minneapolisissa ja muissa osissa Yhdysvaltoja", Vltchek vertailee. Armeijan kansalliskaarti on tullut paikallisen poliisin tueksi sotatannerta muistuttavassa Minnesotan osavaltion kaupungissa.

Alun perin tiedotusvälineet vähättelivät mellakoitsijoiden aiheuttamia tuhoja, mutta sittemmin taktiikkaa on vaihdettu. Esimerkiksi CNN-uutiskanavalla kansallisen kaupunkiliiton puheenjohtaja ja New Orleansin entinen pormestari Marc Morial väitti pokkana, että "venäläiset agentit" ja "valkoisen ylivallan kannattajat" lietsovat Minneapolisin levottomuuksia.

Samansuuntaisia näkemyksiä on esittänyt Minnesotan kuvernööri Tim Walz, jonka mielestä "ulkomaiset tahot" ja "kotoperäiset ääriainekset" pyrkivät manipuloimaan protesteja ja epävakauttamaan Yhdysvaltoja. Trump taas on syyttänyt levottomuuksista äärivasemmistolaista Antifa-liikettä, jonka hän luokittelee "terroristijärjestöksi".

Venäjä ei tietenkään ole vastuussa Yhdysvaltojen sisäisistä ongelmista. Etniset jännitteet ja poliisin kovat otteet olivat arkipäivää Yhdysvalloissa jo kauan ennen kuin liberaali establismentti päätti ryhtyä syyttämään Kremliä jokaisesta poliittisesta ahdingosta, johon Yhdysvallat oli itse ajautunut. Koronakriisistä siirryttiin Yhdysvalloissa näyttävästi uuteen hätätilaan.