maanantai 27. tammikuuta 2020

Brexit ja Charles de Gaullen kaukonäköisyys

Charles de Gaulle
Pitkän jahkailun jälkeen Britannian EU-ero, brexit, on viimein toteutumassa. EU-kriittiset tahot ovat innoissaan, eurofederalisteja harmittaa.

 Britannia tulee varmasti selviytymään EU:n ulkopuolellakin, mutta tuskin tämä on vielä loppu unionillekaan. Yhdysvalloissa Trumpin hallinto on mielissään asioiden saamasta käänteestä: angloamerikkalainen etupiiri tiivistää rivejään.

Britannian EU-ero on toki taloudellinen isku unionille. Brexit jättää 7,5 miljardin euron aukon unionin budjettiin. Britannia oli Saksan jälkeen yksi EU:n harvoista dynaamisista talouksista, jolla on edes osittain vakavasti otettava teknologiasektori. Euroblokki tulee kutistumaan 450 miljoonaan ihmiseen ja siitä tulee bruttokansantuotteella mitattuna kaukainen kolmas Kiinan ja Yhdysvaltojen jälkeen.

Brexit voi toki myös lisätä EU:n jäljelle jääneiden maiden koheesiota, ainakin jos federalistien tulevaisuusvisioita on uskominen. Ilman Britanniaa, blokki onkin jo ottamassa protektionistisemman linjan. Vaikka EU:n oma ulko- ja turvallisuuspolitiikka on yhä vain puheen asteella, on unioni kuitenkin kohtuullinen talousmahti. Vahinko vain, että alisteisuus Yhdysvalloille ja euroeliitin oma lyhytnäköisyys ovat menestymisen esteenä.

Brexitin ja EU:n toimimattomuuden aavisti jo kaukonäköinen Charles de Gaulle. Ranskan presidenttinä de Gaulle käytti veto-oikeuttaan kahdesti estääkseen Britannian liittymisen tuolloiseen Euroopan talousyhteisöön, EEC:hen. Tämä aiheutti kohua atlantistipiireissä, varsinkin kun de Gaulle kutsui Britanniaa "Amerikan Troijan hevoseksi". Hänen pelkonsa osoittautui todeksi: Euroopasta tuli Yhdysvalloista riippuvainen, Washingtonin intressejä ajava "atlantistinen yhteisö".

De Gaullen mielestä Euroopan integraatiota ajaneet varhaiset federalistit, kuten Jean Monnet ja Walter Hallstein, eivät olleet rehellisiä tai johdonmukaisia. He väittivät haluavansa rakentaa "vahvan ja itsenäisen Euroopan", mutta ajoivat todellisuudessa vain ylikansallisten pääomapiirien sekä Yhdysvaltojen etua. De Gaullen suosima "kansojen Eurooppa" oli näille globalistien juoksupojille vastenmielinen käsite: kalergilaisessa Euroopassa alkuperäiskansat korvattaisiin maahanmuuttajilla.

Valitettavasti Britannian vetäytyminen Euroopan unionista ei avaa jäsenmaille mahdollisuutta luoda suvereenimpaa ja itsenäisempää, "eurooppalaista Eurooppaa". Yhdysvallat on sotilastukikohtineen yhä määräävässä asemassa: EU-jäsenyydestään huolimatta Puola ja muut atlantistit tukevat Washingtonia Brysselin tai Berliinin sijaan.

Anglosfääristä tuskin tulee brexitin myötä ainakaan Yhdysvaltojen haastajaa: MI6 jatkaa tiivistä yhteistyötä CIA:n kanssa ja Boris Johnson toteuttaa Lontoon Cityn ja Wall Streetin pankkiirien sanelemaa talous-, sisä- ja ulkopolitiikkaa. Euroopassa ei Charles de Gaullen veroista, avoimen Amerikka- ja Nato-vastaista johtajaa ole myöskään näköpiirissä.