Vltchek arvelee tämän johtuvan siitä, että "kapitalismi" on nykyään negatiivinen termi, melkein kirosana. Jopa länsimaiden kansalaiset näkevät "markkinatalouden" likaisuuden.
Näin yritetään väittää, että Kiina on samanlainen kuin länsi. Tämän takia puhutaan myös Kiinan "valtiokapitalismista". Tämä narratiivi antaa ymmärtää, ettei Kiina olekaan "oikeasti kommunistinen" maa, vaan vain matkii länsimaita. Tämän lisäksi levitetään valheita uiguurimuslimien kohtelusta, Hongkongin ahdingosta sekä monista historiallisista tapahtumista.
Mutta miksi valehdella, ettei Kiina olisikaan sosialistinen maa? Vltchekin mukaan kyse on siitä, että monien mielissä "sosialismi" yhdistyy, ainakin alitajuisesti, toivoon paremmasta ja oikeudenmukaisemmasta yhteiskunnasta. Tässä mielessä "sosialistinen Kiina" tarjoaa optimistisen vaihtoehdon, kun taas "kapitalismi" yhdistetään johonkin masentavaan, tunkkaiseen ja regressiiviseen. Länsi kutsuu Kiinaa kapitalistiseksi, koska se herättää synkkiä mielikuvia ihmisten hyväksikäytöstä armottomassa talousjärjestelmässä.
Imperialistinen, kapitalistinen länsi ei voi enää kilpailla kiinalaisen sosialismin kanssa, Vltchek väittää. Niinpä se on valmis vetämään Kiinankin mukanaan tuhoon. Kiinaa vastaan hyökätään jo monin eri tavoin. Toistaiseksi on vielä tyydytty infosotaan, uhkailuun, pakotepolitiikkaan ja Hongkongin epävakauttamisyrityksiin, ilman varsinaista sotilaallista väliintuloa.
Kapitalismin nihilismi on tappavaa, Vltchek kirjoittaa. Se kuolettaa innostuksen ja riistää kansakunnilta niiden itsevarmuuden ja rohkeuden. Kaikki maat yritetään saattaa lännen talousliberalismin armoille. Tämän vuoksi länttä hallitseva eliitti on Yhdysvallat keihäänkärkenään hyökännyt Irania, Venezuelaa, Pohjois-Koreaa, Venäjää, Kiinaa ja monia muitakin maita vastaan.
Vltchekin mielestä lännen demagogit pyrkivät riistämään Kiinalta sen ydinolemuksen, mitä on kutsuttu "sosialismiksi kiinalaisilla ominaispiirteillä". Lännessä pelätään, että Kiinan esimerkki saa muutkin kääntymään vastaavaan suuntaan, pois lännen finanssieliitin riistokapitalismista. Siksi yritetään väittää, ettei Kiina ole länttä kummempi, vaan sekin on ankean kapitalistinen maa, jota rikas eliitti ja hämärät markkinavoimat hallitsevat.
Kuten ulkoministeri Pompeon CIA on valmis "valehtelemaan, huijaamaan ja varastamaan", Yhdysvallat yrittää kääntää kaiken päälaelleen. Washington luottaa siihen, että kun jotain väitettä toistaa tarpeeksi monta kertaa, tämä lopulta hyväksytään totuutena. Jos Kiina on samanlainen moraaliton valta kuin Yhdysvallat, Iso-Britannia, Ranska ja muut lännen kolonialistiset valtiot, ei sitä pidetä uskottavana vaihtoehtona nykyiselle, lännen johtamalle maailmanjärjestykselle.
Mutta propagandasta huolimatta Kiina ei ole Vltchekistä kapitalistinen saati imperialistinen maa. Hän väittää, että Kiina on vähiten laajentumishaluinen suurvalta koko planeetalla. Kiina ei ole suorittanut vallanvaihto-operaatioita vieraissa maissa, eikä se ole varastanut Syyrian öljyvarantoja. Kiina ei ole aloittanut sotia edes naapurimaidensa kanssa, Lähi-idästä ja Afrikasta puhumattakaan.
Kiinaa eivät hallitse pankkiirit ja oligarkit. Sitä johdetaan sosialistisilla viisivuotissuunnitelmilla. Sen yksityisten ja valtion omistuksessa olevien yhtiöiden on toteltava hallitusta ja kansaa. Kaikki tuotanto ja palvelut tähtäävät kansakunnan ja muun maailman elinolojen parantamiseen, Vltchek hehkuttaa. Lännessä taas yhden prosentin eliitin omistamat ylikansalliset suuryritykset komentelevat hallituksia.
Peking toteuttaa "sosialismia kiinalaisilla ominaispiirteillä" ja on onnistunut nostamaan maan äärimmäisestä köyhyydestä vaurauteen. Kiinalainen sosialismi rakentaa "ekologista sivilisaatiota"; se luo myös uusia yhteyksiä kaikkialle maailmaan silkkitiehankkeen avulla.
Kiinassa demokratia ei tarkoita sanavalmiin poliitikon äänestämistä vaaleissa, vaan konkreettisempaa "kansanvaltaa", jossa maata kehitetään sosialistisin menetelmin, tarkoituksena kansalaisten elinolojen jatkuva parantaminen.
Kiinan sosialismi ei ole vanhentunut, reaktionäärinen oppirakennelma, vaan tuore, optimistinen ja alati kehittyvä järjestelmä, Vltchek selittää. Enemmistö kiinalaisista on onnellisia eläessään Kiinassa ja he katsovat tulevaisuuteen luottavaisin mielin.
Toisin on esimerkiksi Yhdysvalloissa, jossa köyhyys ja työttömyys ovat vain lisääntyneet vuosi vuodelta, olipa vallassa sitten demokraattinen tai republikaaninen puolue. Lumedemokratia ja kurjistava, kapitalistinen "vapaus", eivät näytäkään luovan yleistä hyvinvointia.
Vltchekin mielestä ongelma johtuu osittain myös siitä, ettei amerikkalaisten ja eurooppalaisten enemmistö tunne Kiinaa, tai tiedä sen aatemaailmasta ja päämääristä muuta kuin mitä läntiset televisiokanavat, sanomalehdet tai asenteellinen ja valikoiva hakukonejätti Google kertovat.
Propagandistit New Yorkissa, Lontoossa ja Pariisissa ovat tietoisia massojen tietämättömyydestä. Tämän vuoksi he kykenevät julkaisemaan törkyjuttuja Kiinasta, koska he tietävät, etteivät joudu vastuuseen sanoistaan. Harvalukuiset toisinajattelijat voi aina ignoroida tai hiljentää, jotta virallinen narratiivi säilyttää asemansa. Kiinan vasta-argumentit ovat vain "poliittisia vaikuttamisyrityksiä".
"Kuinka usein olet nähnyt televisiossa kiinalaismiehen tai -naisen kertomassa maastaan", Vltchek kysyy retorisesti ja vastaa, "et koskaan". Näinhän asia on. Vain ne kiinalaistaustaiset henkilöt, jotka toistavat lännen Kiinan vastaista propagandaa, saavat puheenvuoron länsimaiden kanavilla.
Sama pätee myös toiseen Yhdysvaltojen kilpailijaan, Venäjään. Televisiossa tai lehdissä ei esitellä venäläisiä, joilla olisi hyvää sanottavaa presidentti Putinista, vain lännen rahoittamat "opposition" edustajat pääsevät esille. "Lännen palomuuri on täydellinen", Vltchek myöntää. Ja samaan aikaan lännen media kehtaa valittaa Kiinan nettisensuurista tai Venäjän "omasta internetistä"!
Valta(vale)media kaivaa länsimaiden historian likaisimmat yksityiskohdat ja silmää räpäyttämättä projisoikin ne Kiinaan. Australialaiset ja pohjoisamerikkalaiset ovat steriloineet natiiviamerikkalaisia, romaneja, aboriginaaleja ja muiden kansojen naisia. Niinpä he väittävät, että Kiina toimii samoin. Vuosisatojen ajan, länsi on heittänyt ihmisiä keskitysleireille siirtomaissaan ja jopa Euroopassa. Kieroutuneella tavalla Lontoon ja Washingtonin propagandagurut heijastavat tällaisen käytöksen nyt Kiinaan.
Mitään todisteita ei tarvita, Vltchek sanoo. Kuuliaiset ja aivopestyt länsimaalaiset ovat jo tottuneet valta(vale)median uutisointiin. Niinpä Kiina on kaiken muun pahan lisäksi vielä "kapitalistinen" ja yhtä korruptoitunut kuin länttä hallitseva eliitti. Lännen käymiä likaisia sotia, pommituksia ja vallanvaihto-operaatioita ei sentään vielä kyetä panemaan Kiinan piikkiin. Läntisillä neuvonantajilla on kuitenkin pokkaa moralisoida ja luennoida muulle maailmalle Kiinan "uhasta".
Aivan kuten Venäjälläkin, jotkut Kiinan kommunistisen puolueen johtohenkilöt ovat tätä nykyä lännen pakotteiden alaisina ja matkustuskiellossa tiettyihin maihin. Kontrastina tälle Yhdysvaltojen omat viranomaiset, jotka ovat vastuussa joukkomurhista maailman eri kolkissa, voivat vapaasti matkustaa minne mielivät, Vltchek vertailee.
Lännen kulta-aika on joka tapauksessa ohi, eikä ympärivuorokautinen propagointikaan auta pitämään tätä sortuvaa rakennelmaa kasassa. Angloamerikkalaisen unipolaarisen hetken jälkeen tulevaisuus voi hyvinkin olla (eur)aasialainen, ellei suurvaltapeli sitten pääty kolmanteen maailmansotaan, josta kukaan ei selviäisi voittajana.
Tällä välin Kiina jatkaa sivilisaatiovaltionsa rakentamista. Mitä paremmin Kiinalla menee, sitä kovemmaksi lännen loanheitto käy. Jossakin vaiheessa Kiina voi joutua myös suoran sotilaallisen hyökkäyksen kohteeksi. Sitä ennen Kiinaa täytyy epäinhimillistää vielä lisää, jotta länsimaiden kansalaiset hyväksyisivät hyökkäyksen Pekingiin.
Siirtymä jälkiamerikkalaiseen järjestykseen tuskin sujuu kitkattomasti. Toivottavasti Kiina, Venäjä ja muut lännen hegemonian haastajat kestävät kaikki iskut ja siirrymme lopulta Yhdysvaltojen yksinvallasta monenkeskiseen maailmaan.
