Kansainvälisen talousjärjestelmän haurautta ei voi enää piilottaa, se on kaikkien nähtävissä, kirjoittaa Lucas Leiroz. Mitä sitten on tehtävissä?
Selviytyäkseen tästä kriisistä, lännen on muututtava vähemmän "länsimaiseksi", hylättävä asteittain "avoimen yhteiskunnan" liberaalit ja globalistiset arvot, avoimien rajojen politiikka ja entisenlainen markkinatalous. Länsimaiden on omaksuttava valtion intervention tarpeellisuus, suljetut rajat ja taloudellinen protektionismi, Leiroz esittää.
Nykyisen kriisin laajuus on aivan omaa luokkaansa. Yhdysvaltojen keskuspankin Fedin St. Louisin aluejohtaja James Bullard on todennut, että 46 miljoonaa amerikkalaista - lähes kolmannes Yhdysvaltojen työntekijöistä - tulee menettämään työnsä lyhyen ajan sisällä. Siirrytäänkö talousliberalismin mallimaassa vielä perustuloon, ettei kansa ryhtyisi kapinaan?
Koronavirukseen vedoten ihmiset saatiin monissa maissa sentään karanteeniin. Nyt viruksen sanotaan olevan syypää talouskriisiin, vaikka esimerkiksi taloustieteen professori Nouriel Roubini arvioi jo vuosia sitten romahduksen alkavan tänä vuonna. Ekonomistien mukaan nykyinen kriisi olisi vaikeampi ja pitkäkestoisempi kuin vuosien 2007–2008 pankki- ja rahoituskriisi.
Saksassa pankit ovat jo ennakoineet taantumaa ja Euroopan suurin talousmahti horjuu. Pankkiirit odottavat taas valtion väliintuloa: kapitalismi täytyisi pelastaa sosialismilla. Bundesbankin johtaja Jens Weidmann on sanonut, että nyt on tärkeintä "säilyttää kansalaisten usko valtion toimiin". Ehkä mallia pitäisi ottaa Islannista, jossa viime finanssikriisin aikana pankkien annettiin kaatua ja kansalaisten sosiaalista turvaverkkoa laajennettiin?
Öljysektori on myös kärsinyt talouskriisistä, Leiroz kertaa. Öljyn hinta on pudonnut alimmilleen seitsemääntoista vuoteen. OPEC:issa yritetään sopia öljytuotannon leikkauksesta, mutta samaan aikaan Saudi-Arabia on vain lisännyt tuotantoaan. Analyytikko David Fickling pelottelee, että "tulevat sukupolvet eivät näe vaurautta, josta Persianlahden valtiot nauttivat tänä päivänä".
Leirozin mielestä koronaviruksen yhteiskunnalliset ja taloudelliset vaikutukset ovat vasta alullaan. Kriisi ei ole vielä läheskään ohi. Tartuntojen määrä kasvaa päivittäin kaikilla mantereilla. Harva maa on onnistunut säilyttämään vakautensa. Markkina-analyytikko Tobin Smith sanoo, että "tämä on talous- ja terveyskatastrofi".
Jamie Martin, brittihallituksen entinen neuvonantaja, uskoo, että pandemia saattaa edustaa "eurooppalaisen liberalismin loppua ja autoritaaristen tendenssien paluuta". Globaalin struktuurin on uudistuttava tai se on korvattava jollakin muulla. Millainen on tulevaisuuden maailmanjärjestys, kysyy Leiroz. Onko kyseessä todellakin liberalismin loppu vai alku kapitalistisen järjestyksen uudelle vaiheelle? Jatkuuko rahavallan Ponzi-huijaus?
G20-maat kokoontuivat viime viikolla hätäkokoukseen videoyhteyden välityksellä. Venäjän presidentti Vladimir Putin esitti talouden elvytyssuunnitelmaa, painottaen kansainvälisen yhteistyön merkitystä maailmanlaajuisen kriisin edessä.
Putinin mielestä yksi keino vähentää kriisin vaikutuksia olisi luoda kauppasodista ja talouspakotteista vapaita "vihreitä käytäviä". Putin ehdotti, että kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n puitteissa luotaisiin erityisrahasto, jota G20-jäsenmaat voisivat käyttää. Putin tarkoitti "ensisijaisesti niitä maita, jotka kärsivät pandemiasta eniten". Itse ottaisin esimerkiksi Iranin, joka tarvitsisi kipeästi tukea ja pakotteiden purkamista.
Tällä hetkellä kansainvälisillä organisaatioilla ei ole välineitä tämän luokan kriisin hallitsemiseen. Leirozin mielestä olemme todistamassa vuonna 1944 syntyneen Bretton Woodsin järjestelmän lopullista häviötä. Vaikka tämä talouden hallintajärjestelmä romuttui jo 70-luvulla, sen ideologinen perintö, usko kapitalismin kehitykseen ja Yhdysvaltojen ensisijaisuuteen maailmantaloudessa, elää yhä.
Niin sanottu "Washingtonin konsensus" vahvisti tätä näkemystä ja päivitti sen jälkiteolliseen aikaan, jossa finanssikapitalismi otti vallan. Nyt tuo perintö näyttää hajoavan. Kuinka joku voi vielä uskoa kapitalismin päättymättömään kehityskulkuun maailmassa, jossa luonnonvarat alkavat olla vähissä ja teknologia korvaa valtaosan ihmisen tekemästä työstä?
Leiroz tuumii, että ehkä on aika "uudelle Bretton Woodsin konferenssille", jossa maailmanvallat määrittelisivät suuntaviivoja globaalille taloudelle ja tälle ajalle, jota kuormittavat globalisaation mukanaan tuomat sosiaaliset mullistukset, edessä häämöttävä ympäristökatastrofi, sekä nykyinen pandemia.
Leirozin mukaan maailman johtajien on valittava kahden mallin väliltä: joko vahvistetaan kansallisvaltioita (kansainvälisen yhteistyön ja alueellisen integraation kautta) tai sitten yritetään elvyttää vanhoja instituutioita siirtymällä yhä yksinapaisempaan "globaalihallintoon". Ensin mainittu vaihtoehto johtaa moninapaiseen maailmaan, toinen vaatii toistamaan liberaalin globalisaation virheitä.
