Ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiantuntijat ja atlantistit yli puoluerajojen yrittävät pitää kiinni tutusta ja turvallisesta. Heidän mielikuvituksessaan kaikki suomalaiset haluavat yhä kuulua Euroopan unioniin, mutta mieluiten niin, että Yhdysvallat vielä johtaisi eurooppalaista vasallilaumaansa.
Trump, tuo Suomen natottajien inhokki, voi hyvinkin saada jatkokauden presidenttinä. Entiseen ei ole paluuta, sillä Yhdysvaltojen asema ja rooli maailmassa alkoi muuttua jo ennen "oranssia miestä". Trump on vain näkyvä ja kuuluva airut uudelle, protektionistiselle ja "pienemmälle" Amerikalle, olipa retoriikkansa kuinka pompöösiä tahansa. Ulkopoliittisen linjan muuttuminen voi vielä kestää; kuten sanonta kuuluu, iso laiva kääntyy hitaasti.
On epävarmaa, selviääkö Euroopan unioni ehjin nahoin virussodasta ja talouskriisistä. En ihmettelisi, jos lähitulevaisuudessa yhä useammat jäsenmaat alkaisivat kyseenalaistaa unionin jäsenyyden. Joukko EU-maita viis veisaa EU:n tuomioistuimen päätöksistä. Viime päivinä on kauhisteltu myös Unkarin pääministerin Viktor Orbánin yksinvaltiaan otteita. Edessä voi olla eurofederalistien painajainen.
Suomalaiset Brysselin ja Washingtonin alamaiset pelkäävät, että ilman EU:ta ja tiivistä "transatlanttista yhteistyötä", Suomi ajautuu vielä Venäjän lähipiiriin. Tämä tulevaisuudennäkymä halutaan välttää, ja siksi suomalaisia viranomaisia ja akateemikkoja onkin koulutettu infosotaan Euraasian valtoja vastaan Harvardin yliopistossa asti. Tässä ei nähdä mitään kaksoisstandardia; rähmällään olo länteen on sitä "parempaa isänmaallisuutta".
Kansallisvaltioiden paluuta ja omaa valuuttaa eivät eurokraatit ja heidän hännystelijänsä halua. Kuvaavaa lienee, että europarlamentissa mepeiltä vietiin edustamiensa maiden kansalliset liputkin pois pöydiltä, ikään kuin alleviivaamaan federalistien himoitsemaa liittovaltiokehitystä. Suvereenius ei ole edelleenkään muodissa Brysselissä.
EU:n "arvoyhteisöä" arvostavia suomalaisia arveluttaa myös Kiinan nouseva asema maailmassa. Koronaviruksesta huolimatta tulevaisuus saattaa olla (eur)aasialainen, eikä enää länsimaisen liberaali ja globalistinen. Maailman siirtyessä kohti uusia alueellisia valtakeskuksia, monen maan on tarkistettava suuntaansa ja solmittava uusia liittolaisuuksia.
Autokraattisia tendenssejä esiintyy toki jo Euroopassakin, jossa tietyt euromaat eivät ole suostuneet Richard Coudenhove-Kalergin "Eurafrikka"-vision mukaisesti täyttämään kotiseutujaan turvapaikkaturisteilla. Samaiset maat ovat kuitenkin valmiita yhteistyöhön Kiinan kanssa, joka ei sanele eurooppalaisille suisidaalisia ehtoja länttä hallitsevan globalistieliitin tyyliin.
Vuonna 2015 kansallisia rajoja ei saatu suljettua tulijoiden vyöryltä, mutta koronavirus teki selvää Schengen-alueesta ja kansainvälisistä sopimuksista, eri maiden palauttaessa rajavalvontansa. Ironista on, että Suomessa demarivetoinen, maahanmuuttomyönteinen feministihallitus joutuu nyt toteuttamaan populistien rajat kiinni-politiikkaa.
Onko EU-kommuunin jäsenyys Suomen valtioedun mukaista? Haitat tuntuvat ylittävän mahdolliset hyödyt moninkertaisesti. Meitä on kuitenkin rangaistu johtajilla ja poliitikoilla, jotka presidentti Sauli Niinistön tavoin hakevat kaikessa Lännen™ hyväksyntää, olipa suhde kuinka alisteinen hyvänsä. Jos unioni kaatuu omaan hybrikseensä, kansallinen varasuunnitelma olisi hyvä olla olemassa.
