Heidän näkemyksensä on, että yksinapaisesta Amerikka-johtoisesta järjestyksestä ei siirryttäisikään heti uuteen, yhden, kahden tai useamman navan maailmaan, vaan navattomaan "G-nolla-maailmaan", jota yksikään valtio ei kykene johtamaan.
G-nolla-maailma viittaa kansainvälisessä politiikassa ilmaantuvaan valtatyhjiöön länsimaisen vaikutusvallan heikentyessä. Bremmer on jo vuosia sitten kirjoittanut aiheesta kirjan, Every Nation for Itself: Winners and Losers in a G-Zero World (Portfolio, 2012), jossa hän hahmottelee tulevaisuuden itsekkäämpää ja valtiokeskeisempää politiikkaa. Tuo aika saattaa olla nyt käsillä.
Kompromissien tekeminen on jokaiselle maalle vaikeampaa koronakriisin jälkeisessä maailmassa, jota talouden taantuma tulee kurittamaan. Vastaisuudessa hallitusten on myös pyrittävä miellyttämään kotimaiden kansalaisia enemmän. "Kansainvälinen yhteisö" elää yhä retoriikan tasolla, mutta kuten kehittyvät maat, myös euromaat ja Yhdysvallat joutuvat keskittymään sisäpoliittisiin haasteisiin.
Koska yksinapainen globaali johtajuus ei enää ole mikään itsestäänselvyys, yhteenotot suurvaltojen välillä kasvavat. Jo nyt tämä on nähtävissä Yhdysvaltojen ja Kiinan välillä. Myös geopoliittisesti Yhdysvallat ärsyttää sekä Kiinaa että Venäjää. Etelä-Kiinan meren selkkaukset, energiakauppa, konfliktit Lähi-idässä ja sotilasliitto Nato ovat tässä kuviossa keskeisessä asemassa.
Bremmerin mielestä valtiot voivat totuttautua navattomaan maailmaan keskittymällä alueellisiin ratkaisuihin. Esimerkkinä tästä hän näkee Kiinan toiminnan Kaakkois-Aasian maiden liiton (ASEAN) puitteissa. Hallitukset voivat myös muodostaa erilaisia suhteita useiden kumppaneiden kanssa. Maailmantalous tarvitsee uudenlaista kauppapolitiikkaa; otetaanko tähän mallia Kiinan valtiojohtoisuudesta?
Bremmer arvelee, että Yhdysvaltojen lähimmillä liittolaisilla, kuten Japanilla, Israelilla ja Britannialla, on vaikeampaa sopeutua elämään navattomassa maailmassa. Euromaillakin on omat vaikeutensa luovia Brysselin ja Washingtonin puristuksessa. Läntisten tutkijoiden mukaan myös Venäjän ja Kiinan strateginen kumppanuus on enemmän sektorikohtaista koordinaatiota kuin syvällistä yhteistyötä.
Elämme historiallisessa taitekohdassa. Yhdysvallat ei halua enää olla maailmanpoliisi, eikä mikään muukaan valtio halua kyseistä pestiä, Bremmer väittää. Globalisaatio tulee jatkumaan, amerikanisaatio taas ei. G-nolla on siis väliaika vanhan, Amerikka-johtoisen järjestyksen ja jonkin uuden välillä. Emme voi vielä varmuudella sanoa, mitä on tulossa, mutta tutkijat kuten Bremmer esittelevät erilaisia skenaarioita.
Uusi maailmanjärjestys voi valtiotasolla olla lopulta jonkinlainen Yhdysvaltojen ja Kiinan G2-kokoonpano, mikäli amerikkalaiset ja kiinalaiset oppivat elämään sovussa. Toinen vaihtoehto on konfliktien täyteinen nollasummapeli suurvaltojen välillä. Euroopan unioni jää luultavasti näiden kahden suurimman kansantalouden varjoon. Myös Venäjän merkityksen Bremmer näkee olevan laskusuunnassa.
Amerikkalaistutkija spekuloi, että voimme nähdä jotain, joka muistuttaa "globaalihallintoa" (tämä olisi enemmän kuin nykyinen G7, G10 tai minkä tahansa maiden ryhmä), mikäli Intian ja Saksan kaltaisten maiden merkitys kasvaa suhteessa Yhdysvaltoihin ja Kiinaan ja globaaleihin ongelmiin, kuten nykyiseen pandemiaan, pakolaisuuteen ja ilmastonmuutokseen, yritetään hakea kollektiivisia ratkaisuja.
Tulevaisuuden maailma voi olla myös "alueiden maailma", jossa näemme erilaisia, paikallisia valtakeskuksia ja hyvin toisistaan poikkeavia normeja ja arvoja. Bremmerin mielestä geopoliittisen taantuman ajanjakso tulee jatkumaan ainakin seuraavat kymmenen vuotta, ennen kuin uusi järjestys kunnolla muotoutuu.
Bremmer on loppujen lopuksi lännen liberaalin järjestyksen puolestapuhuja, joka haluaisi Washingtonin yhä jatkavan maailmanpoliisina sekä Naton, euromaiden, Japanin, Saudi-Arabian ja muiden vasalliensa johtajana. Geopoliittisessa nollamaailmassakin Bremmer katsoo Yhdysvaltojen selviytyvän lopulta "voittajana". Tämä vaikuttaa enemmän amerikkalaistutkijan toiveajattelulta kuin tosiasioiden tunnustamiselta.
G-nolla-maailman konseptia on kritisoitu siitä, että se liioittelee amerikkalaisen poliittisen ja taloudellisen vaikutusvallan heikentymistä ja aliarvioi kehittyvien maiden halukkuutta omaksua suurempi rooli kansainvälisellä areenalla. "Sääntöpohjaisesta kansainvälisestä järjestyksestä" ollaan kuitenkin siirtymässä aikaan, jolloin valtioetuun perustuva politiikka tekee paluun liberaalin arvopohjan murentuessa.
