Roberts on ilahtunut siitä, että tällä kertaa rikokseen syyllistynyt poliisi on pidätetty, eikä häntä ole suojeltu esimiestensä taholta. Robertsin mielestä poliisin väkivaltaisuutta väestöä kohtaan ei tule enää hyväksyä. Viranomaisten on käsitettävä, että muiden tavoin, poliisit on saatettava vastuuseen teoistaan.
Aikaisemmin mielenosoitukset ovat leimahtaneet usein siksi, että ylilyönteihin syyllistyneet virkavallan edustajat eivät ole joutuneet vastuuseen teoistaan, Roberts arvioi. Tällä kertaa rikokseen syyllistynyt poliisi joutuu vastuuseen teostaan, mutta siitä huolimatta mielenosoitukset ovat jatkuneet.
Ymmärrettävän protestoinnin lisäksi Yhdysvalloissa on ilmennyt selvästi järjestäytynyttä väkivaltaa, ryöstelyä ja vandalismia, joka ei ole rajoittunut vain Minneapolisiin, vaan on levinnyt kuin koordinoidusti muihinkin amerikkalaiskaupunkeihin, kauas Minnesotan osavaltiosta.
Videotallenteet ovat myös paljastaneet, että mielenosoituspaikoille oli toimitettu etukäteen tiiliä. Kuka toimitti tiilet, joiden heittelijät muuttivat mielenilmaukset vaarallisiksi rettelöiksi? Roberts arvelee, että väkivallan taustalla on Antifa. Osa mustista johtajista on tuominnut väkivallan; moni väkivallaton mielenosoittaja tuntee nyt tulleensa ääriainesten hyväksikäyttämäksi.
Antifan väkivalta on loogista seurausta identiteettipolitiikasta. Roberts pelkää, ettei monikulttuurinen, etnisesti kirjava yhteiskunta voi säilyä, jos kaikesta epäoikeudenmukaisuudesta syytetään automaattisesti "rasismia". George Floydin murhan yhdistäminen rasismiin on Robertsin mielestä "tietyn agendan mukaista vääristelyä, jota lehdistö, valkoiset liberaalit ja demokraatit ajavat".
Roberts kehottaa ajattelemaan asiaa tarkemmin. Onko kyseessä rasismi, kun poliisi teloo tai murhaa valkoisia? Jos ei ole, miksi poliisin mustiin kohdistama väkivalta olisi sitten kategorisesti rasistista? Poliisin liiallinen voimankäyttö ei rajoitu vain mustiin amerikkalaisiin. Virallisen tutkimustiedon mukaan poliisi tappaa ja brutalisoi enemmän valkoisia kuin mustia amerikkalaisia, Roberts väittää.
Valkoisiin amerikkalaisiin kohdistuva poliisiväkivalta ei ole yleisessä tiedossa, sillä eurooppalaistaustaiset amerikkalaiset eivät yleensä osoita joukolla mieltään yksittäisen ihmisen jouduttua poliisiväkivallan kohteeksi, Roberts selittää.
Media on myös hyvin valikoiva uutisoinnissaan ja pitää esillä erityisesti mustien kohtelua. Tästä seuraa, että mustat näkevät poliisiväkivallan rasismina jopa silloin, kun poliisit ovat itsekin värillisiä, Roberts hämmästelee. Tätä vinksahtanutta näkemystä lehdistö ja liberaalit pyrkivät vain vahvistamaan; tälläkin hetkellä amerikkalaismedia näyttää glorifioivan valkoisiin kohdistuvaa väkivaltaa ratkaisuna rasismiin.
Roberts nostaa esiin myös vähemmän tunnetun seikan. Amerikkalaispoliisit, Minneapolisin lainvartijat mukaan lukien, saavat täydennyskoulutusta israelilaisilta asiantuntijoilta. Israelissa polvi pidätetyn palestiinalaisen niskan päällä onkin yleinen näky. Robertsin mukaan on tunnettua, ettei Israelin hallitus pidä palestiinalaisten elämää juuri missään arvossa ja tämä näkyy myös poliisin käyttäytymisessä.
Juutalaisvaltion poliisikoulutuksessa painotetaan siviilien sijaan virkavallan omaa turvallisuutta. Roberts katsoo, että tällaista asennetta on iskostettu myös amerikkalaispoliiseihin, jotka syyllistyvät toistuvasti liialliseen voimankäyttöön esimerkiksi pidätystilanteissa.
Myös George W. Bushin ja Barack Obaman hallintojen aloittamalla poliisin militarisoinnilla on ollut vaikutuksensa. Poliisivoimilla on käytössään sotilailta tuttuja taisteluvarusteita ja rynnäkkökivääreitä. Tällaiseen ratkaisuun päädyttiin oletetun islamistisen terrorismin uhan vuoksi, joka on sittemmin osoittautunut liioitelluksi. Robertsista se on luonut poliiseille vääristyneen ja aggressiivisen machoasenteen, jossa kansalaiset nähdään vihollisina.
Rasismisyytöksillä peitellään poliisiväkivallan todellisia syitä. Robertsin mielestä mustien johtajien tulisi aloittaa tutkinta poliisin militarisoinnista ja israelilaisten johtamista koulutusjaksoista. He voisivat tutkia tarkemmin myös äärivasemmistolaista Antifa-verkostoa, ryhmien rahoitusta ja taustavaikuttajia.
Roberts tiedostaa, että jos valkoiset amerikkalaiset yrittäisivät vaatia tällaisia tutkimuksia, heidät sivuutettaisiin "rasisteina, valkoisen ylivallan kannattajina ja antisemiitteinä". Tämän vuoksi juuri mustien amerikkalaisten tulisi tehdä tutkintapyyntöjä asiassa.
Mustien johtajien tulisi myös rehellisesti tarkastella rikoksista syytettyjen käyttäytymistä. Jokaisessa etnisessä ryhmässä on rikollisia, Roberts painottaa. Rasismi ei ole keskeinen motiivi poliisiväkivallassa eikä pakkomielle yhdistää kaikki epäoikeudenmukaisuudet rasismiin johda mihinkään. Valitettavasti rasismin varjolla ajetaan tiettyä agendaa, mikä tekee puuttumisen poliisin toimintaan sekä etnisiin jännitteisiin vaikeaksi.
Jos mustat johtajat olisivat asiassa aloitteellisia ja päättäväisiä, he voisivat Robertsin mielestä toteuttaa joukon tarvittavia uudistuksia amerikkalaispoliisien koulutuksessa ja toiminnassa. Aito pyrkimys puuttua väkivallan todellisiin syihin lisäisi hyvää tahtoa ihmisten kesken ja synnyttäisi yhtenäisemmän kansakunnan. Tämä olisi oikea asia ajettavaksi, Roberts visioi.
