Unkari kritisoi Länsi-Euroopan tekopyhää asennetta kauppasuhteissa Kiinaan

Euroopan ja Kiinan väliset suhteet, varsinkin kauppasuhteet, puhuttavat länsimediassa. Unkarin ulkoministeri Péter Szijjártó sanoi viime viikolla ääneen sen, mikä on vallitseva tosiasia.

Szijjártó syytti Länsi-Euroopan maita "tekopyhyydestä" ja "hysteriasta", jolla nämä kritisoivat Keski-Euroopan maita, jotka haluavat myös tehdä bisnestä Kiinan kanssa ja hyötyä Huawein 5G-teknologiasta.

Huhtikuussa kuusitoista Keski- ja Itä-Euroopan maata, mukaan lukien yksitoista EU:n jäsenmaata, osallistuivat kokoukseen Kiinassa, jossa sovittiin muun muassa osallistumisesta infrastruktuurihankkeisiin, jotka ovat osa Kiinan uutta silkkitietä. Ranska ja Saksa ovat kritisoineet Euroopan maiden "itsenäistä otetta" mitä tulee Kiinan kanssa sovittaviin kauppoihin. Eurofederalistien mielestä EU:n pitäisi keskustella Kiinan kanssa "keskusjohtoisemmin". Jo aiemmin Italia joutui syytösten kohteeksi sekä Brysselin että Washingtonin taholta.

Szijjártó toteaa, että Saksalla ja Ranskalla on huomattavasti enemmän kahdenvälisiä, Pekingin johdon kanssa sovittuja liiketoimia, kuin Keski-Euroopan mailla. Unkaria ärsyttää johtavien EU-maiden tekopyhä asenne: Kun Saksan liittokansleri ja Ranskan presidentti tapaavat Kiinan johtoa ja sopivat samalla kaupoista, tämän ei katsota olevan ongelma, mutta jos joku muu tekee näin, siitä nuristaan. EU:ssa on siis "kahden kerroksen väkeä".

Unkarin mielestä on epäreilua, että Länsi-Euroopan maat kritisoivat Unkaria sen halutessa käyttää kiinalaisen Huawein teknologiaa, varsinkin kun kyseisiä yhteyksiä on rakennettu saksalaisten ja englantilaisten yhtiöiden, Deutsche Telekomin ja Vodafonen, omaamalla lisenssillä. Saksa ja Britannia tuovat kiinalaista teknologiaa Eurooppaan, mutta asiassa syyllistetään muita maita, kuten Unkaria.

Yhdysvallat ja eräät sen eurooppalaiset vasallit yrittävät estää Huawein teknologian hyödyntämisen eurooppalaisessa infrassa, vedoten yleensä epämääräisesti "turvallisuusuhkiin". Huawein mukaan Kiinan valtio ei käytä väärin sen luomaa teknologiaa. Totta tai ei, Yhdysvallat on jo itse jäänyt kiinni globaalista vakoilusta, joten sen kommentit kiinalaisteknologian turvallisuudesta voi jättää omaan arvoonsa. Olisiko ongelma siinä, että Huawei ei anna Yhdysvalloille väylää vakoilla maailmaa myös Huawein välityksellä?

Unkarille Huawei on joka tapauksessa strategisesti tärkeä kumppani. Ulkoministeri Szijjártón mielestä maiden olisi vain varauduttava normaaliin kilpailuun ja "lopetettava itkeminen ja hysterian lietsominen". Suomessakin olisi aika asettaa kansalliset tarpeet ja intressit etusijalle, mutta ei, tiukassa länsiohjauksessa mennään. Joidenkin mielestä tällainen Suomelle vahingollinen, Yhdysvalloille ja Brysselille alisteinen suhde, on kummallista kyllä hyvä asia.

Eurovaalit ja sulatusuunipolitiikan jatko

Europarlamenttivaalit ovat sitten ohi. Äänestysaktiivisuuden kerrotaan olleen korkein kahteenkymmeneen vuoteen ja äänestysprosenttikin nousi 51:een.

Mikä oli vaalien lopputulos? "Valta pirstaloituu Euroopassa" keskustaoikeiston ja -vasemmiston menettäessä paikkoja, liberaalien, vihreiden ja "laitaoikeiston" noustessa, kirjoittaa Kauppalehti. Kuka saa loppujen lopuksi komission puheenjohtajan pestin ja onko sillä edes merkitystä?

Parlamentin oikean laidan ryhmät ENF, EFDD ja ECR ovat kasvattamassa yhteenlaskettua edustustaan. Europarlamentin puolueryhmien uudelleenjärjestäyminen alkaa jo tänään, samoin neuvottelut poliittisista ohjelmista. Katsotaan nyt, onnistuvatko kansallismieliset muodostamaan Matteo Salvinin ehdottaman uuden, ison ryhmän, ja muuttaako se mitään. Italian Lega-puolue menestyi myös eurovaaleissa, vaikka valta(vale)media yritti tehdä kaikkensa, jotta näin ei kävisi.

Ranskassa vaalien tulokset ennustavat vaikeuksia jo ennestään hyvin epäsuositulle presidentille, Emmanuel Macronille, joka on esiintynyt eurooppalaisen integraation puolestapuhujana. Äänestystulos oli voitto Marine Le Penin johtamalle Kansalliselle liittoumalle. "Venäjä-yhteydet" eivät pelota ranskalaisia, joilla on Venäjästä myönteinen kuva. Le Penin mielestä tulos kertoo ranskalaisten halusta muutokseen: hän vaatikin jo Macronia hajottamaan Ranskan parlamentin kansalliskokouksen. Macron tuskin suostuu; keltaliivit puolestaan jatkavat mielenosoituksiaan.

Euroeron kanssa tuskailevassa Britanniassa euroskeptikko Nigel Faragen uusi Brexit-puolue sai murskavoiton EU-vaaleissa. Faragen uusi EU-vastainen puolue kuvastanee kansan syvien rivien tuntoja ja halua jättää unionin jäsenyys. Faragen puolue nöyryytti sekä konservatiivit että työväenpuolueen kannatuksellaan. Brexit-puolue haluaisi osallistua omalla tiimillään neuvotteluihin Britannian EU-erosta. Vahinko, että Faragekin on vain valeopposition edustaja, joka tukee muissa asioissa lännen globalistien linjaa. Jotain kuvannee sekin, että hänen mielestään Iran on vaarallisin valtio maailmassa.

Vaikka optimistisimmat ovat jo väittäneet, että eurovaalien tulos on merkki siitä, että "globalisaation poliittisten dinosaurusten sukupuutto" olisi käsillä, en vielä hehkuttaisi liikaa. Oikeistopopulistien lisäksi vaaleissa menestyivät valitettavasti myös EU-myönteiset uudet puolueet sekä vihreät, jotka jo innostuivat ajatuksesta päästä rakentamaan "oikeudenmukaisempaa" ja "ilmastoystävällisempää" Eurooppaa. Epäilen, lupaako tämä Euroopan "vihreä aalto" mitään hyvää. Aion syödä edelleen punaista lihaa.

Liittovaltiofanaattisen ja uusliberalistisen ALDE-ryhmän johtohahmo Guy Verhofstadt kokoaa joukkojaan. Keskustaoikeistolainen EPP on myös valmis yhteistyöhön "liberaalien, sosialistien ja vihreiden kanssa", jotta EU:n federalistinen projekti jatkuisi. EPP-ryhmän puheenjohtaja Manfred Weber kirjoitti sunnuntai-iltana Twitterissä, että hänen ryhmänsä pystyy jatkossakin "takaamaan vakauden Euroopassa". "Meidän on näytettävä kykymme selvästi erottaa itsemme äärioikeistosta ja äärivasemmistosta, jotka hylkäävät (yhteisen) Euroopan", Weber twiittasi.

Merkelin, Junckerin ja kumppaneiden politiikka siis jatkuu, vaikka mepit ja Brysselin pamput vaihtuvat. Liberaalit, vihreät, sekä keskustaoikeisto ja -vasemmisto, ovat kaikki saman liittovaltiokehityksen kannalla, eikä alkuperäisväestön vaihtuminen maahanmuuttajiin tunnu olevan heille ongelma. Ellei ihmeitä tapahdu, mikään ei tule radikaalisti muuttumaan Euroopassa lähiaikoina: Euroopan unionin "sulatusuunipolitiikka" tulee jatkumaan.

Ernst Niekisch ja kansallisbolševismi

Ernst Niekisch

Tänään on Ernst Niekischin (23.5. 1889 – 23.5. 1967) syntymäpäivä. Vaikka hän on poliittisena toimijana siirtynyt jo historian hämäriin, ajattelin lyhyesti esitellä tämän omalaatuisen hahmon.

Niekisch tuli tunnetuksi Saksan johtavana "kansallisbolševismin" ideologina. Niekisch itse asiassa keksi käsitteen nationalbolschewismus kuvaamaan omaa poliittista ajatteluaan, joka oli yhdistelmä saksalaista nationalismia ja neuvostokommunismia.

Niekisch oli ammatiltaan luokanopettaja. Kiinnostus politiikkaan sai hänet liittymään Saksan sosiaalidemokraattiseen SPD-puolueeseen vuonna 1917. Hän otti osaa Baijerin neuvostotasavallan luomiseen vuonna 1919, mutta tämä Münchenin kommunistinen hallinto jäi lyhytikäiseksi, ja se kukistettiin verisesti toukokuussa 1919.

Jo varhain 20-luvulla Niekisch hylkäsi marxilaisen internationalismin. Hän ryhtyi painottamaan nationalismin tärkeyttä ja yritti saada muitakin sosiaalidemokraatteja kääntymään samaan suuntaan (tuolloin Niekisch oli yhä SPD-puolueen jäsen). Niekisch vastusti johdonmukaisesti Dawesin suunnitelmaa, Locarnon sopimuksia ja yleistä pasifismia, joka oli vallalla sosiaalidemokraattien keskuudessa. Tämän lisäksi hänet leimattiin "antisemiitiksi" ja erotettiin SPD:stä vuonna 1926.

Niekisch kehitteli omaa kansallismielistä sosialismiaan ja pian hänet tunnettiin poliittisissa piireissä radikaalina ajattelijana, joka halusi tuhota länsimaisen sivilisaation; uusi sivilisaatio tulisi nousemaan idästä. Hän perusti lehden nimeltä Widerstand ("Vastarinta")  ja kasasi ryhmän, joka ryhtyi kutsumaan itseään kansallisbolševikeiksi. Ryhmän tarkoituksena oli yhdistää saksalaiset poliittiset ja kulttuuriset erityispiirteet Venäjän vallankumouksen periaatteisiin. Niekisch kirjoitti aiheesta myös kirjoja. 

Niekischin kansallisbolševikit katsoivat Neuvostoliiton edustavan sekä venäläisen nationalismin että vanhan Preussin valtion jatkumoa. Tämän vuoksi Niekischin liike otti keskeiseksi sloganikseen "Sparta-Potsdam-Moskova". Sparta edusti eräänlaista primitiivistä, "kantapreussilaista" sosialismia, Potsdam taas todellista Preussin sosialismia, ja Moskova edusti sitä, mitä monet ajattelijat 1920- ja 1930-luvuilla pitivät maailman väistämättömänä tulevaisuutena.

Niekisch liittyi myös Arplaniin, Saksassa toimivaan venäläisen suunnitelmatalouden tutkimusseuraan, yhdessä Ernst Jüngerin, Georg Lukasin ja muiden Saksan "konservatiivisen vallankumouksen" nimimiesten kanssa. Seuran edustajana Niekisch vieraili Neuvostoliitossa vuonna 1932. Samana vuonna Ernst Jünger julkaisi kirjansa Der Arbeiter ("Työläinen"), joka yhdisteli Marxin, Nietzschen ja Heideggerin ajattelua, ja ylisti Neuvostoliittoa. Niekisch kehui Jüngerin kirjan olevan kuin "toimintasuunnitelma kansallisbolševistista Saksaa varten".

Vaikka Niekisch kannatti totalitaristista valtiota ja hänet oli leimattu juutalaisvastaiseksi, hän kuitenkin vieroksui kansallissosialistisen työväenpuolueen johtoon noussutta Adolf Hitleriä, koska tämä ei ollut "oikea sosialisti", vaan "suurpääoman kätyri". Niekisch katsoi johtajuuden mallia mieluummin Josif Stalinista sekä koko Saksalle mallia Neuvostoliiton teollisesta kehityksestä. Saksalainen keskiluokka kuitenkin kammoksui kommunismia, joten Niekischin radikaalit ajatukset jäivät poliittiseen marginaaliin; Hitlerin kansallissosialismi sen sijaan ei.

Hitlerin valtaantulon jälkeen, Niekisch ja hänen Widerstand-lehtensä vetivät puoleensa natsien vastaisia kansallismielisiä oppositiovoimia. Niekisch itse toivoi Saksan liittoutuvan Neuvosto-Venäjän kanssa. Vuonna 1935 Niekisch vieraili myös Roomassa, jossa hän tapasi Benito Mussolinin. Niekischin tavoin Mussolini piti Hitlerin Neuvostoliiton vastaisia sotasuunnitelmia typerinä.

Kansallissosialistisessa Saksassa Niekisch oli jo merkitty mies. Jonkin aikaa vaikutusvaltaiset ystävät kykenivät suojelemaan Hitleriä kirjoituksissaan rankasti kritisoivaa Niekischiä, mutta vuonna 1937 Gestapo määräsi hänet pidätettäväksi. Vuonna 1939 Niekisch tuomittiin elinkautiseen vankeuteen "maanpetoksellisesta kirjoittelusta". Niekisch virui vankilassa yhdeksän vuotta, aina sodan loppuun, vuoteen 1945 saakka. Vapautuessaan hän oli halvaantunut ja lähes sokea.

Niekisch oli yhä sitä mieltä, että Saksan tulisi liittoutua Moskovan kanssa Washingtonia vastaan. Sodan jälkeen hän päätti elää Neuvostoliiton vyöhykkeen sisällä, myöhemmin muodollisen suvereniteetin saaneessa Itä-Saksassa eli Saksan demokraattisessa tasavallassa. Hän jopa luennoi Humboldtin yliopistossa sosiologiasta. Vuonna 1953, Niekisch kuitenkin jätti DDR:n, Itä-Berliinissä puhjenneen työläisten kansannousun tukahduttamisesta pettyneenä. Hän kuoli unohdettuna Länsi-Berliinissä vuonna 1967. Hänelle ei annettu tunnustusta vastarintaliikkeen edustajana tai kansallissosialismin uhrina, koska hän oli ollut eläessään poliittisesti epäkorrekti, "vasemmistolainen oikeistolainen".

Niekischin läntistä demokratiaa ja kapitalismia kritisoivat ajatukset levisivät 70-luvun jälkeen eurooppalaisten oikeistoradikaalien piireissä. Kuriositeettina mainittakoon, että Venäjällä toimi 90-luvun alusta 2000-luvulle eksentrinen kansallisbolševistinen puolue. Saksaksi Niekischistä on julkaistu myös elämäkertoja ja muuta kirjallisuutta; hänet mainitaan myös lukuisissa akateemisissa teksteissä, joissa käsitellään Saksan poliittista historiaa. Niekischin kirjoitusten käännöksiä on julkaistu englanniksi Niekisch Translation Project-blogissa. Facebookista löytyy myös humoristinen sivu, Tea with Ernst Neakisch.

Tavalla tai toisella Niekischin ajattelu on siis jäänyt elämään, ehkä odottaen uutta "konservatiivista vallankumousta", jossa autenttinen sosialismi ja kansallismielisyys taas yhdistyisivät Euroopassa. Sellainen tulevaisuus tosin vaatisi kansallismielisiä hylkäämään nykyisin vallalla olevan talousliberalismin ja kääntymään määrätietoisemmin suurpääomapiirejä vastaan.

Hirviöiden aikakausi

Italialainen marxilainen yhteiskuntateoreetikko Antonio Gramsci näki, että olemme siirtyneet hallitsemattoman kriisin aikakauteen, jossa vanha kuolee ja uusi ei ole vielä syntynyt.

Gramscin mukaan olemme menossa kohti "hirviöiden aikakautta". Yksi merkki tästä on sodanjälkeisen "kansainvälisen järjestyksen" heikentyminen: Yhdysvaltojen johtama uusliberalistinen hegemonia on jo saanut illiberaalit haastajansa. Rappeutunut länsi kokee vielä mailleen menonsa, perikatonsa, kuten filosofit Friedrich Nietzsche ja Oswald Spengler aavistivat.

Vasemmistolainen saattaa nähdä "hirviömäisyyttä" eurooppalaisen oikeistopopulismin nousussa. Myös EU-mieliset Nato-liberaalit, kuten Ylen #turpo-propagandisti Janne Riiheläinen, ovat samaa mieltä. Media on infosodankäynnin etulinjassa ja lietsoo vastakkainasettelua väittäen, että oikeistopopulistit ovat "putinisteja", Venäjä-mielisiä hyödyllisiä idiootteja, jotka yrittäessään pysäyttää Euroopan unionin liittovaltiokehityksen, tekevät tilaa Putinin Euraasian unionille, "uudelle Neuvostoliitolle". Päivääkään ei kulu ilman valta(vale)median levittämää Venäjän vastaista propagandaa.

Idässä riittää "hirviöitä", ainakin jos läntisiä kommentaattoreita on uskominen. "Venäjän uhan" lisäksi myös kungfutselais-kommunistisen Kiinan lohikäärme on nousemassa lentoon kuin Game of Thrones-sarjassa ikään. Väistyvä hegemoni Yhdysvallat yrittää Trumpin protektionistisella politiikalla estellä Aasian nousua ja kauppasota käy kuumana. Myös älypuhelinten ja muun teknologian välityksellä soditaan, ja amerikkalainen Google on antanut panoksensa sotaan käymällä Huaweita vastaan.

Samalla kun oikeistopopulistit lupaavat, että me "saamme maamme takaisin" kasvottoman EU-byrokratian hallusta, globalistien tuhoisia projekteja tukeva kokoomuslainen oikeistoliberaali vaatii lisää yksityistämistä, talouden sääntelyn purkamista ja yksityisen sektorin kasvattamista julkisen kustannuksella. Olisi myös "epäisänmaallista" olla Euroopan yhdentymistä vastaan. "Markkinat" määräävät, mutta myös uusi finanssikriisi häämöttää horisontissa.

Vaaleanpunainen valevasemmisto yrittää myös, joko tietoisesti tai tiedostamattaan, toteuttaa globalisti-isäntien haaveen "yhdestä maailmasta". Tähän päämäärään päästään, kun avataan rajat. Mitäpä siitä, jos suomalainen sosiaaliturvajärjestelmä ja pohjoismainen hyvinvointivaltio ajetaan alas siinä samalla. Sillä välin, Vasemmistoliiton eurovaaliehdokas Mia Haglund kysyy, "miksei saisi olla elintasopakolainen" ja perustelee tätä sillä, että "ihmisillä on oikeus etsiä itselleen parempaa elämää". Kulttuurieroista puhuminen puolestaan "ärsyttää" Haglundia.

Vasemmistossa riittää tukijoita punavihreälle globalismille: Eräskin kommentoija näkee, että ennakkoluulottomassa nuorisossa on tulevaisuus. He ovat jo matkustelleet hiilijalanjäljestään piittaamatta sen verran paljon, etteivät koe vieraita kulttuureita uhkana, vaan näkevät maailman yhteisenä kotinamme, jossa voi vapaasti liikkua ja asettua asumaan minne vain haluaa. Suomi kuuluu kaikille, se on selvä, mutta entäpä Pohjois-Sentinel tai Bhutan? Naiivi vasemmisto on valmis luomaan omat "hirviönsä", mutta sen ääneen sanominen on "vihapuhetta".

Valtaa pitävä läntinen hegemonia on luonut toimillaan oman "hirviönsä", multipolaarista maailmanjärjestystä ajavan vastahegemonian. Tämä vastahegemonia kyseenalaistaa Yhdysvaltojen unipolaarisen legitimiteetin. Vastahegemoniset voimat ovat jo luomassa uutta poliittista kulttuuria, joka ei enää sovi oikeisto-vasemmisto-akselille, mutta ei myöskään jatka liberaalin demokratian perinteitä. Tämä uudenlainen "hirviö" pelottaa "tolkun ihmisiä", joiden mielestä Sauli Niinistö on Suomen etua ajava hyvä presidentti, eikä suinkaan Washingtonin kätyri.

Entä mitä sanoo Kiinan valtionpäämies, Xi Jinping? Hänen mielestään lännen hellimät teoriat "sivilisaatioiden yhteentörmäyksestä" ja "nollasummapelistä" ovat virheellisiä. Xi on Aasian maiden konferenssipuheessaan todennut, että näkemys, jonka mukaan "oma sivilisaatio on ylivertainen muihin verrattuna, ja muita sivilisaatioita voi vaatia muuttumaan, tai ne voidaan jopa korvata, on ajatuksen tasolla typerä ja käytännössä tuhoisa". Jälleen näpäytys Yhdysvalloille? Joka tapauksessa Gramscin kysymykset vallasta, hegemoniasta ja ideologiasta ovat yhä ajankohtaisia.

Apartheid, Israel ja Euroviisut

Taistellakseen Etelä-Afrikan apartheidia vastaan amerikkalainen laulaja-lauluntekijä, myöhemmin näyttelijä, (Little) Steven Van Zandt, keräsi yhteen joukon muusikoita (Suomesta mukana oli tuolloin jenkeissä asunut Michael Monroe), ja vuonna 1985 he julkaisivat protestikappaleen nimeltä Sun City. Tällä pyrittiin vaikuttamaan ihmisten mieliin ja osallistumaan Etelä-Afrikan silloisen järjestelmän kaatamiseen. Laulua soitettiin radiossa ja sen musiikkivideo pyöri tuolloin myös televisiossa.

Etelä-Afrikan apartheid-politiikka päättyi vuonna 1991, joten maailmanlaajuinen painostus ja muu kulissien takainen työ ilmeisesti onnistui. En tiedä, oliko Van Zandtin protestilaululla erityisen merkittävä rooli asiassa, mutta lopulta Etelä-Afrikka muuttui. Sittemmin tilanne on kääntynyt ylösalaisin: valkoiset perheet joutuvat pakenemaan maasta, elleivät sitten tule murhatuiksi kodeissaan. Politiikassa on mukana henkilöitä, jotka avoimesti kannattavat valkoisten eteläafrikkalaisten tappamista. Länsimedia ei tietenkään tällaisiin veritekoihin tai uhkauksiin juurikaan reagoi, koska syylliset ovat nyt rotuvihaa uhkuvia mustia eteläafrikkalaisia.

Etelä-Afrikan rotuerotteluajoista on jo hieman aikaa, mutta Lähi-idässä Israel jatkaa apartheid-politiikkaa muistuttavalla linjalla. Kun kyseessä on etnokraattinen Israel, jolla on holokaustiteollisuus sekä kansainvälinen rahavalta puolellaan, vastaavanlaista muutokseen johtavaa protestia ei ole kuulunut. Israelia ei syytetä samalla volyymilla kuten Etelä-Afrikan hallitusta aikoinaan, eivätkä Etelä-Afrikkaa kritisoineet juutalaiset toista syytteitään Israelin ollessa kyseessä. Vaikutusvaltaiset poliitikot eivät myöskään vaadi talouspakotteita tai vallanvaihtoa maahan. Paljon puhuttu "kansainvälinen oikeus" ei olekaan kaikille sama.

Mitä tulee musiikkimaailmaan, Roger Waters, Gilad Atzmon sekä Brian Eno, taitavat olla harvoja muusikoita, jotka pitävät Palestiinan asiaa esillä ja avoimesti kritisoivat sionistista miehityshallintoa, muuten on aika hiljaista (johtuneeko musiikkiteollisuuden omistajaportaasta?). Sun City-renkutuksen säveltänyt Steven Van Zandt ei laula tänä päivänä Israelia vastaan, koska syyttävä sormi osoittaisi nyt sionistien suuntaan. Asiasta kysyttäessä, Van Zandt on suutahtanut ja yrittänyt selittää, ettei "kyseessä ole ollenkaan sama asia".

Eurovision laulukilpailut eivät minua erityisemmin kiinnosta, mutta viisujen poliittinen ulottuvuus herättää toki ajatuksia. On esiintynyt väitteitä, ettei Tel Avivin tapahtuma ole kiinnostanut ihmisiä yhtä lailla kuin aiemmin. Lippuja on jäänyt runsaasti myymättä ja hotellit eivät ole tupaten täynnä viisuvieraita. Ihmiset meillä ja muualla eivät ehkä uskalla avoimesti kritisoida Israelia ja poliittista sionismia, koska "antisemitismi", "holocaust" ja niin edelleen, mutta hiljaisesti he ehkä uskaltavat protestoida, ja jättää koko show'n seuraamisen väliin.

Venäläinen vakoojavalas ja muita valeuutisia

Eurovaalien myötä lännen mediatalot suoltavat päivittäin valeuutisia siitä, kuinka Venäjä yrittää vaikuttaa vaaleihin, kuinka se tukee Euroopan kansallismielisiä puolueita ja valikoidusti myös vasemmistopoliitikkoja, jotka kaikki tekevät Kremlin myyräntyötä sivistyneessä ja vapaassa lännessä. Hulluimmillaan uutisointi johti siihen, että norjalaista kalastaja-alusta seurannut kesy maitovalas leimattiin ensi alkuun venäläiseksi vakoojavalaaksi.

Mutta vakavasti puhuen, Venäjän syyttäminen euroskeptisen oikeiston ja vasemmiston menestyksestä, on jo eräänlainen traditio EU:ssa, väittää Carl Friedrich. Tällaisella lähestymistavalla voidaan ignoroida ne todelliset syyt, minkä vuoksi euroskeptisten puolueiden kannattajakunta on kasvanut kaiken aikaa. Kyseessä ovat oikeat sisäpoliittiset syyt, joilla on hyvin vähän tekemistä Venäjän tai ylipäänsä kansainvälisten suhteiden kanssa.

Esimerkiksi Saksassa kansallismielisen Alternative für Deutschland-puolueen suosioon ovat vaikuttaneet kansalaisten yleinen tyytymättömyys keskustaoikeistolaiseen ja sosiaalidemokraattiseen politiikkaan, rehellisen julkisen keskustelun puute, sula mahdottomuus kyseenalaistaa hallituksen avoimien rajojen politiikkaa ilman natsileimaa, sekä yleinen näkemys siitä, että poliittiset eliitit eivät enää kuuntele kansan ääntä, vaan tekevät kuten heitä rahoittava talouseliitti tahtoo.

Lännen infosota käy siis kuumana, ja EU onkin tehostanut toimiaan "disinformaation torjumiseksi". Vuonna 2015 Euroopan ulkosuhdehallinnon yhteyteen perustettiin erityinen itäisen strategisen viestinnän työryhmä (East StratCom-työryhmä) "Venäjän käynnissä oleviin disinformaatiokampanjoihin reagoimiseksi". Vuonna 2016 hyväksyttiin yhteinen kehys "hybridiuhkien torjumiseksi", ja syyskuussa 2017 Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskus aloitti toimintansa. Kaiken tämän taustalla on kuitenkin jotain muuta kuin halu tukea "luotettavaa journalismia ja tiedonvälitystä".

Edesmennyt tutkiva journalisti Udo Ulfkotte on paljastanut kirjassaan Gekaufte Journalisten ("Ostetut journalistit"), kuinka Yhdysvaltojen tiedustelupalvelu manipuloi Saksan ja koko muun Euroopan uutistarjontaa ja ostaa itselleen toimittajia. Kirjan paljastukset olivat sitä luokkaa, ettei teosta koskaan arvosteltu tai esitelty saksalaisessa mediassa, eikä se ole enää saatavissa esimerkiksi verkkojätti Amazonin kautta. Myös kirjan englanninkielinen käännös, Journalists for Hire: How the CIA Buys the News, on hankalasti saatavissa.

Ulfkotte, joka itse toimi pitkään valtamedian palveluksessa, selittää kirjassaan, kuinka erilaiset amerikkalaiset järjestöt ja säätiöt lahjovat ja kiristävät eurooppalaisia mediatyöntekijöitä ja poliitikkoja, ja propaganda-asiantuntijat edistävät agendoja, joissa edunsaajina ovat pääsääntöisesti Yhdysvallat ja Israel. Ulfkotte kuoli paljastustensa jälkeen tammikuussa 2017 sydänkohtaukseen 56-vuotiaana, mutta kuoleman taustalla on myös epäilty olleen peitelty salamurha.

Myös EU-eroa valmisteleva Britannia, Yhdysvaltojen "erityinen ystävä", on syvällä infosodan syövereissä. En ryhdy tarkemmin esittelemään esimerkiksi Integrity Initiative-projektia, joka sekaantui vaaleihin ja sisäpolitiikkaan eri Euroopan maissa, mutta mainittakoon, että tämänkin hankkeen taustalta löytyvät paitsi Britannian hallitus ja tiedustelupalvelu, myös Nato, Facebook, Yhdysvaltojen ulkoministeriö ja monet muut amerikkalaiset hallinnolliset ja ei-hallinnolliset elimet. Valtamedia Euroopassa on vaiennut projektiin liittyvistä paljastuksista aina viime aikoihin saakka.

Riippumattomat lähteet ovat vahvistaneet, että Yhdysvallat on pitkän aikaa vaikuttanut Euroopan sisäisiin asioihin, käyttäen vieläpä juuri niitä metodeja, joista Brysselin ja lännen infosodan asiantuntijat syyttävät Venäjää. Eroavaisuudet ovat siinä, että Yhdysvaltojen sekaantuminen on paljon paremmin rahoitettua toimintaa muiden maiden vakoiluun ja informaatiosodankäyntiin verrattuna, ja toisin kuin hysteerisiin mittoihin kasvanut Venäjän demonisointi, lännen hybridivaikuttamista on ryhdytty myös totuudenmukaisesti dokumentoimaan vaihtoehtomedian ansiosta.

Eurovaalit, EU ja Euraasia

Kävin sitten (ennakko)äänestämässä eurovaaleissa. Ehdokkaani vastustaa haittamaahanmuuttoa, EU:n liittovaltiokehitystä, eikä tue Suomen liittymistä sotilasliitto Natoon. Nämä olivat päällimmäiset kriteerit valinnalleni, mutta toki muitakin hyviä syitä löytyi. Brysseliin on saatava liberaalin euroglobalismin vastaisia voimia.

Vaikka meille kerrotaan, että suurin osa eurooppalaisista haluaa maansa pysyvän Euroopan unionissa, samaan aikaan yli puolet eurooppalaisista uskoo, että unioni tulee hajoamaan seuraavan 20 vuoden sisällä. Tämä selviää globalistien oman ajatushautomon ECFR:n (European Council of Foreign Relations) tekemästä tuoreesta tutkimuksesta. Mielipidemittaus toteutettiin eurovaalien alla 14:sta Euroopan maassa, jotka muodostavat yhteensä 80 prosenttia tulevan Euroopan parlamentin paikoista.

Helsingin Sanomat kirjoittaa, kuinka "Ranskassa, Saksassa, Belgiassa, Italiassa, Alankomaissa, Itävallassa, Slovakiassa, Romaniassa, Kreikassa, Tšekissä ja Puolassa enemmistö ihmisistä uskoo, että EU:n hajoaminen seuraavien vuosikymmenien aikana on realistinen mahdollisuus. Tutkituista maista ainoastaan Ruotsissa, Tanskassa ja Espanjassa EU:n luhistumiseen uskoo hieman alle puolet väestöstä."

Oikeistopopulistit, jotka vastustavat EU:n liittovaltiokehitystä, ovat vahvistaneet asemiaan Euroopan eri maissa. Kuten jo aiemmin kirjoitin, Italian sisäministeri Matteo Salvini on kokoamassa kansallismielisistä puolueista uutta, isompaa ryhmää europarlamenttiin. Tätä yritetään vesittää pelottelemalla kansaa populistien mahdollisilla Venäjä-yhteyksillä. Argumentit alkavat jo haukotuttaa, sillä niin usein niitä on toistettu. Sori vaan, Hanna Smith ja hybridiosaamiskeskus, ei mene läpi enää.

Kuvaavaa lienee myös, että Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker on ehättänyt varoittamaan ihmisiä äänestämästä "protestiksi" eurokriittisiä ehdokkaita ja puolueita. Keltaliivejä väkivallalla vastustava Ranskan presidentti Macron puolestaan yrittää kasata liberaalieuroglobalistista Renesanssi-ryhmää. Kotimaassaan epäsuosittu Macron haluaa myös luoda euroarmeijan pitämään kansat kurissa lähitulevaisuuden Eurafrikassa.

Jos nykymuotoinen unioni joskus hajoaa, se saa syyttää siitä vain itseään. EU on pyrkinyt koko ajan väkisin tavoitteisiin, joita kansalaisten enemmistö vastustaa. Väittäisin, että unioni olisi suositumpi ilman liiallista byrokratiaa, keskusjohtoisuutta, ja etenkin ilman järjetöntä avoimien rajojen politiikkaa, joka on johtanut kestämättömään massamaahanmuuttoon ja etnososiaalisiin konflikteihin. Valitettavasti Brysselin eurokraattien "paneurooppalainen visio" pitää sisällään juuri tällaisia elementtejä.

Nyt kun tarkemmin ajattelee, niin löyhä talousliitto, hieman saman tapainen kuin vuonna 1960 perustettu EFTA, Euroopan vapaakauppajärjestö, olisi oikeastaan riittänyt euromaiden "yhteisöksi": jo sen puitteissa Euroopan maat olisivat voineet käydä kauppaa keskenään ja globaalisti. Järjestö on muuten yhä olemassa, ja siihen kuuluvat Sveitsi, Norja, Islanti ja Liechtenstein.

Mutta Euroopan unioni suunniteltiinkin vain välietapiksi matkalla kohti globaalia järjestelmää, jota pieni talouseliitti hallinnoisi. Nyt projektin arkkitehdit ovat huolissaan siitä, ettei se olekaan enää heidän johtamansa Länsi™, joka yksin voi pyörittää maailmaa Yhdysvaltojen johdolla, vaan joukkoon pitäisi vielä sovittaa jotenkin Venäjä, vielä arveluttavampi nouseva suurvalta Kiina, ja monet muut maat, joita länsimainen liberalismi arvopohjineen ja ilmastovaatimuksineen ei erityisemmin inspiroi.

Mihin siis ollaan menossa? Joko EU kykenee kansallismielisten "lokalistien" myötävaikutuksella radikaalisti uudistumaan sisältä päin (mikä on epätodennäköistä), tai sitten ongelmat vain kasvavat. Ehkä EU kitkuttelee vielä entisenlaisena Yhdysvaltojen vasallina jonkin aikaa, kunnes massamaahanmuutto ja talouden ongelmat romahduttavat koko järjestelmän ja pankkiiritkin jäävät nuolemaan näppejään. Tämä voi olla vaarallista ja kaoottista aikaa, mutta ainakin globalistien tavoitteet kariutuvat, tai edes hidastuvat hieman.

On selvää, että Euroopan poliittisen suunnan täytyy muuttua: nyt kun Trumpin politiikka on alkanut vieraannuttaa eurokraatteja Yhdysvalloista, uudeksi strategiseksi kumppaniksi voisi nousta Venäjä ja Euraasian unioni. Yhdysvallat ja sen Euroopan sisäiset vasallit yrittävät tietysti estää tällaisen skenaarion toteutumisen. Lännen massiivinen informaatiosodankäynti ja hybridivaikuttaminen ovat läsnä suomalaisessakin arjessa.

Oikeistopopulistien visioiman "kansakuntien Euroopan" tulisi vapautua Washingtonin poliittisesta, taloudellisesta ja kulttuurisesta valvonnasta, jotta koko projektissa olisi jotain järkeä ja Euroopan maista tulisi itsenäisempiä. Toinen, radikaalimpi vaihtoehto on, että EU:n hajotessa ainakin jotkut maat Keski- ja Itä-Euroopasta liittyisivät Euraasian unioniin. Myös Kiina luo Eurooppaan ulottuvan silkkitiensä kanssa uusia strategisia vaihtoehtoja.

Valeiskuja Persianlahdella?

Arabiemiirikuntien Fujairan sataman edustalla olevilla säiliöaluksilla tapahtui räjähdyksiä sunnuntaina. Neljä kaupallista alusta kärsivät vaurioita, kaksi niistä saudiarabialaisia öljytankkereita. Arabiemiirikunnat on tosin kiistänyt väitteet räjähdyksistä, mutta puhuu kuitenkin "sabotaasi-iskuista".

Saudi-Arabian mukaan yksi sen aluksista oli matkalla Ras Tanuran satamaan lastaamaan raakaöljyä viedäkseen lastin Yhdysvaltoihin. Vaikka alukset Saudi-Arabian energiaministeri Khalid al-Falihin mukaan kärsivät "huomattavia vahinkoja", henkilövahinkoja ei tullut, eikä haitallisia päästöjä päätynyt mereen. Seurauksena oli kuitenkin öljyfutuurien nousu.

Saudiministerin mukaan hyökkäys on "uhka maailman öljytoimituksille". Saudi-Arabia ja Yhdysvallat tulevat tietysti syyttämään tapahtuneesta Irania. Yhdysvallat on jo alueella sotalaivoineen ja hävittäjineen. Virallinen selitys on, ettei Washington aio sallia "öljykuljetusten haittaamista Hormuzinsalmessa". Maailman raakaöljystä noin neljännes kulkee salmen kautta lähdettyään Saudi-Arabian, Irakin, Qatarin, Arabiemiirikuntien ja Kuwaitin satamista. Vain Iranin öljykuljetuksia yritetään estää Yhdysvaltojen asettamien talouspakotteiden vuoksi.

Saudi-Arabian ministerin mukaan "kansainvälisen yhteisön" on turvattava "merenkulun vapaus sekä öljytankkereiden turvallisuus". Vaikka olisi helppoa ajatella, että Yhdysvaltojen pakotteisiin ja komenteluun kyllästynyt Iran olisi aluksiin kohdistuneen sabotaasin takana, Iranilla on enemmän hävittävää kuin voitettavaa pelissä. Kyseessä voi hyvinkin olla valeisku, jolla oikeutetaan hyökkäys Irania vastaan. Iranin ulkoministeriö vaati jo saada lisätietoa sunnuntain tapahtumista. Ministeriö on todennut, että "pahantahtoisten masinoima salaliitto" Irania vastaan voi uhata koko alueen vakautta.

Mikään taho ei ole ottanut vastuuta oletetuista iskuista. Spekulaatiot vaihtelevat Jemenin huthikapinallisten drooni- tai ohjusiskusta amerikkalaisjoukkojen tai Israelin lavastamaan iskuun. Jemenin kapinalliset ovat uhanneet Arabiemiirikuntia aiemminkin, johtuen öljyvaltion tuesta Saudi-Arabialle Jemenin sodassa. Iran on esittänyt huolensa "ulkomaisten pelurien riskinottohalusta" Persianlahdella; Teheran epäilee, että iskujen taustalla on Yhdysvaltojen ja Israelin halu kiihdyttää sotilaallisen yhteenoton uhkaa.

Trumpin Uusi Palestiina, vuosisadan huijaus?

Professori Elias Samo kirjoittaa Trumpin hallinnon "vuosisadan diilistä", jonka "kaksi "huijaria", Trump ja Netanjahu, ovat apulaisineen laatineet.

Samon mukaan tämän parivaljakon ollessa kyseessä, voitaisiin diilin sijaan puhua pikemminkin "vuosisadan varkaudesta".

Aiemmat Amerikan päämiehet eivät ole olleet paljoa parempia mitä tulee Palestiinan kysymykseen, mutta Trump menee edeltäjiään pitemmälle Israelin mielistelyssään. Ilmeisesti hän haluaa osoittaa globalistien superluokalle, että häneen voi luottaa.

Trumpin diili on oletettavasti suunnitelma siitä, miten "Palestiinan ongelma" voitaisiin ratkaista rauhanomaisesti. Ironista kyllä, suunnitelma on Samon mukaan laadittu amerikkalaisten sionistien toimesta. Samat miehet ovat vastanneet myös amerikkalaisen ulkopolitiikan muotoilusta Trumpin hallinnossa, joten ei ole ihme, jos myös suunnitelma palestiinalaisten omasta valtiosta herättää epäilyksiä.

Ryhmää on johtanut Trumpin neuvonantaja ja vävy, Jared Kushner, ja diiliä laatimassa ovat olleet myös turvallisuuspoliittinen neuvonantaja John Bolton, ulkoministeri Mike Pompeo, sekä Yhdysvaltojen Israelin suurlähettiläs, David Friedman. Oman panoksensa on varmasti antanut myös Kushnerien perheystävä, Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu, joten ei ole epäilystäkään, etteikö diili palvelisi ensisijaisesti Israelin etnokratian etuja.

Mitä Trumpilla on tarjottavana palestiinalaisille? Historiallisesti Palestiinan suurin vaatimus on ollut koko Palestiinan vapauttaminen sionistien miehityksestä. Ajan myötä palestiinalaiset ovat vähentäneet vaatimuksiaan. Nyt palestiinalaishallinto haluaa palestiinalaisvaltion Länsirannalle (alueelle, johon suurlähettiläs David Friedman viittaa "Juudeana ja Samariana"), Itä-Jerusalemista Palestiinan pääkaupungin, sekä paluuoikeuden palestiinalaispakolaisille.

Luonnosversio "Uudesta Palestiinasta" on jo vuodettu julkisuuteen. Siinä Palestiina esitetään Länsirannasta ja Gazasta koostuvana demilitarisoituna minivaltiona, jolla ei olisi omaa armeijaa. "Turvallisuuspalvelut" tulisivat ostopalveluna Israelilta. Jerusalemista tulisi sekä "Uuden Palestiinan" että Israelin "yhteinen pääkaupunki", jota Israel pääasiallisesti hallinnoisi. Myös Länsirannan juutalaissiirtokuntien maat liitettäisiin Israeliin. Uutta lisämaata lentokenttää, tehtaita ja liiketoimintaa varten saataisiin Egyptiltä. Palestiinalaispakolaisten paluuoikeus jää hämärän peittoon.

Luonnoksessa todetaan myös, että mikäli palestiinalaishallinto ei hyväksy suunnitelmaa, Yhdysvallat asettaa raskaat talouspakotteet ja pitää huolen, etteivät palestiinalaiset saa taloudellista tukea mistään. Dokumentin mukaan Yhdysvallat on myös valmis auttamaan Israelia "seuraavassa sodassa Gazassa", mikäli diiliä ei hyväksytä ja konfliktit jatkuvat.

Rauhanomainen ratkaisu palestiinalaisten ongelmaan on kaikella todennäköisyydellä pois suljettu: Trumpin diili ei tarjoa mitä palestiinalaiset haluavat. Myös Israelin oikeisto tulee vastustamaan sitä. Jos Yhdysvallat esittää luonnoksen tapaista suunnitelmaa, palestiinalaishallinnolle ei jää muuta vaihtoehtoa kuin tyrmätä se. Tämän jälkeen Netanjahu (joka ei halua minkäänlaista "kahden valtion ratkaisua", ei edes demilitarisoitua sirpale-Palestiinaa) voi syyttää heitä rauhanprosessin sabotoinnista.

Vuosisadan diili yrittää siis eliminoida palestiinalaiskysymyksen iäksi. Palestiinalaisille tarjottu "valtio" kuulostaa intiaanireservaatilta. YK:n istunnossa Yhdysvaltojen ja Palestiinan edustajat ovat jo ottaneet yhteen. Miten arabimaailma tulee reagoimaan tähän?

Alistair Crooken mukaan arabit alkavat ymmärtää, että Trumpin diili tulee olemaan heille yhtä nöyryyttävä kuin kuuden päivän sodan lopputulos, jossa sionistit löivät arabivaltioiden liittouman ja valtasivat itselleen lisää alueita. "Linnake-Israel" löytää itsensä keskeltä aluetta, jossa aiemmin Syyrian vastaiset voimat ovat liittoutumassa keskenään sekä Assadin kanssa.

Crooke arvelee, että Irak, Pakistan ja Turkki kääntyvät kohti itää. Kun Iranin piiritys osoittautuu flopiksi, ja palestiinalaissopimus paljastuu huijaukseksi, saattaa olla, että osa Persianlahden maista (Dubai, Kuwait ja Oman), yhdessä Qatarin kanssa, lähentyvät Venäjän ja Kiinan akselia. Mitä Yhdysvallat sitten tekee? Entäpä Israel, jolla on kuitenkin hyvät suhteet myös Venäjään?

Vuosien varrella on käynyt selväksi, etteivät sionistit halua tehdä minkäänlaisia kompromisseja. Jossakin vaiheessa voi tosin olla pakko, kun Lähi-idän liittolaisuudet muuttuvat, geopoliittisesta maisemasta puhumattakaan.

Juutalaisvaltio tarvitsisi uudenlaista johtajuutta, mutta Knesset, Israelin parlamentti, on täynnä kovan linjan edustajia. Ehkä Trumpin diilin kaaduttua, Israel ja Yhdysvallat soveltavat palestiinalaisiin "lopullista ratkaisua", muun maailman seuratessa kansanmurhaa sivusta?

Punamultahallitus muuttuvassa maailmassa

Sdp:n Antti Rinne yrittää koota uutta punamultahallitusta keskustan, vasemmistoliiton, vihreiden ja Rkp:n kanssa.

Yllättävää kyllä, vaalitappiostaan huolimatta keskusta on jälleen pääsemässä hallitukseen. Puolue yrittänee tässä seurassa korjata kurssiaan "piirun verran vasemmalle", Sipilän hallituksen yltiöliberaalin talouspolitiikan jälkeen. Kentällä puhutaan taas väyrysmäisesti jopa "alkiolaisuudesta".

Vaikka olenkin tyytyväinen, jos Kokoomus joutuu vihdoin oppositioon, tuleva hallituspohja ei sekään tunnu järin innostavalta. Suomessa ei oikein ole vaihtoehtoja, mutta olisin itse toivonut edes kahden suurimman vaalivoittajan, sosialidemokraattien ja perussuomalaisten, muodostavan hallituksen. Rinne tosin hyvesignaloi toistuvasti jo vaalikamppailun aikana, etteivät "Sdp:n ja perussuomalaisten arvomaailmat ja ihmiskäsitykset" kohtaa, joten se siitä sitten.

Sosialidemokraattien johdolla siirrymme nyt vain oikeistoliberalismista vasemmistoliberalismiin. Ongelma, jota ei haluta poistaa yhtälöstä, on nimenomaan se liberalismi, aina talouspolitiikasta länsikeskeiseen ulkopolitiikkaan ja epärealistiseen ihmiskäsitykseen. Rinteen hallitus jatkaa EU-federalismia, edeltäjiensä talouspolitiikkaa, sekä lännen sotakoneistoon sidottua ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Jos Rinteen hallitus haluaisi erottua edeltäjistään, sen pitäisi kyseenalaistaa Naton kanssa solmittu "yhteisymmärryspöytäkirja" eli isäntämaasopimus. Kun mukana ovat Nato-yhteensopivat Pekka Haavisto ja Anna-Maja Henriksson, tällaista ei tule tapahtumaan.

Rkp, tuo ruotsinkielisten liberaali pikku-Kokoomus, on aivan turha puolue Suomen eduskunnassa. Venäläisetkin ovat olleet osa suomalaista historiaa jo parin sadan vuoden ajan. Suomessa asuu vähintään 80 000 venäjää äidinkielenään puhuvaa asukasta, tulevaisuudessa ehkä vielä enemmän, mutta ei täällä silti ole venäläistä kansanpuoluetta. Toisin kuin suomenruotsalaiset, venäjänkielisten puolue saisi varmasti heti putinisti-syytöksiä osakseen.

En odota mitään järisyttävää paradigman muutosta suomalaisen politiikan kautta; siksi kiinnostukseni kohdistuukin enemmän kansainväliseen politiikkaan sekä geopolitiikkaan. Puolueuskollisten suomalaisten (tämä lienee muuten "itäisen auktoriteettiuskon" peruja, vaikka nykyään halutaankin olla niin "läntisiä") on ilmeisesti koettava joko uusi raju talouskriisi, tai sitten mielenmuutos tapahtuu peräpohjolassa muun maailman vanavedessä, ja meidän poliitikkomme ja talouseliittimme joutuvat vain sopeutumaan uusiin realiteetteihin. 

Suomi teki mielestäni väärän valinnan liittymällä Yhdysvaltojen vasallivaltioihin ja väistyvään liberaaliin järjestykseen. Mitä tulee jäsenyyteemme Euroopan unionissa, olemme köyhtyvä periferia Euroopan laidalla ja poliittinen johtomme ajaa mieluummin ylikansallisia kuin kansallisia intressejä. Europarlamenttivaaleissa on seuraavaksi mahdollisuus edes symbolisesti keikuttaa venettä, ja äänestää mepeiksi edustajia, jotka ovat kriittisiä eurokraattien hulluimmille suunnitelmille. Odottaisin myös, että europarlamentin kansallismieliset yhdistyisivät Matteo Salvinin uuden ryhmän taakse.

Geostrateginen suurvaltapolitiikka piirtää jo suuntaviivoja uuteen aikakauteen, jossa erilaiset blokit kilpailevat ja illiberaali politiikka rysäyttää liberaalin demokratian jo ennestään rikkinäiset kulissit alas. Myös Trump on hieman siirtänyt Overtonin ikkunaa poliittisella epäkorrektiudellaan, mutta muuten Yhdysvallat jatkaa ulkopoliittisena uhkatekijänä. Joka tapauksessa kiinalainen vuosisata häämöttää edessämme ja Euraasia nousee. Poliittinen kenttä Suomessakin vaatisi radikaalia uudistamista; äänestäjiä houkuttelevia haastajia vanhoille puolueille ei vain näytä olevan.

Sotajuoni Irania vastaan

Hallitseeko Trump hallintoaan vaiko hallinto Trumpia, kysyy Paul Craig Roberts, ihmetellen viime aikaisia tapahtumia ja Washingtonin alati kovenevaa Iranin vastaista uhittelua.

Kuten Iranin ulkoministeri Javad Zarif on aiemmin todennut, Trumpin hallinnon ulkopolitiikkaan vaikuttaa vahvasti niin sanottu "B-tiimi": turvallisuuspoliittinen neuvonantaja John Bolton, pääministeri Benjamin 'Bibi' Netanjahu, saudiprinssi Bin Salman ja emiraattiprinssi Bin Zayed, kaikki neljä Iranin vannoutuneita vihollisia.

Roberts arvelee, että tämän tiimin tarkoitus on tehtailla valehyökkäys, joka antaisi Yhdysvalloille tekosyyn iskeä Iraniin. Koska Israelilla on vahvasti näppinsä pelissä, on spekuloitu, että juuri sionistivaltio ampuisi alas amerikkalaiskoneen tai upottaisi laivaston aluksen. Tämän jälkeen valtamedia ryhtyisi syyttämään tapauksesta Irania, vakuuttaakseen massat siitä, että Washingtonilla on "moraalinen oikeus ja velvollisuus" vastatoimiin.

Suunnitelma näyttää olevan jo käynnissä. Sekä John Bolton että virkaa tekevä puolustusministeri Patrick Shanahan ovat ilmoittaneet saaneensa tietoa "uskottavasta uhasta Iranin taholta". Tämän vuoksi Yhdysvallat on lähettänyt "merivoimien iskuryhmän" Lähi-idän alueelle. Merellä seilaa USS Abraham Lincoln-lentotukialus, mukanaan ryhmä pommikoneita. Tarkoituksena on Boltonin mukaan osoittaa Iranille, että "kaikenlaisiin Yhdysvaltojen tai sen liittolaisten etua haittaaviin hyökkäyksiin vastataan armottomalla voimalla".

Bolton ei itse tietenkään selitä tarkemmin, mikä Iranin "uhka" tai "hyökkäys" tarkalleen ottaen on. Mutta se on vain jotenkin tapahtumassa, vaikka mikään taho maailmassa, Washingtonia, Israelia ja Saudi-Arabiaa lukuun ottamatta, ei ole sellaisesta tietoinen. Myös ulkoministeri Pompeo matkusti Rovaniemeltä Irakiin, syynä "Iranista tuleva uhka". CNN on jo valjastettu infosotaan. Se on uutisoinut "nimettömien virkamiesten" vahvistavan, että Yhdysvalloilla on "erityistä ja uskottavaa" tiedustelutietoa Iranin suunnittelemasta iskusta Yhdysvaltojen joukkoja vastaan. Tiedustelutietojen takana on - yllätys, yllätys - Israelin tiedustelupalvelu Mossad.

Juutalaisten toisinajattelijoiden julkaisu, Mondoweiss, kertoo, että juuri Israel yllyttää Trumpin hallintoa iskemään Teherania vastaan, mutta asiasta vaietaan amerikkalaisessa mediassa. Lehtien otsikoissa ovat vain Yhdysvaltojen Iranille asettamat pakotteet ja tavoite pysäyttää Iranin öljytoimitukset. James Northin mielestä toimittajien pitäisi esittää ulkoministeriölle ja Pompeolle tiukkoja kysymyksiä Israelin roolista Washingtonin Iran-politiikassa, mutta sellaista ei tapahdu.

Jälleen haluttu päämäärä, Iranin tuhoaminen, yritetään saavuttaa petoksen kautta. Kuulostaako tutulta? Hieman kuin "Saddamin joukkotuhoaseet" ja "Assadin kemiallisten aseiden käyttö". On esitetty myös, että merivoimien iskuryhmän lähettämisellä yritetään provosoida Iran luopumaan ydinsopimuksen noudattamisesta, josta Yhdysvallat itse jo vetäytyi, mutta jossa ovat vielä Iranin lisäksi mukana muut sopimuksen allekirjoittaneet hallitukset, Ranska, Iso-Britannia, Saksa, Venäjä ja Kiina.

Viimeisimmän tiedon mukaan, Iran ei aio vetäytyä ydinsopimuksesta. Tämä ei varmaankaan pysäytä Trumpin hallinnon sotahaukkoja, jotka yrittävät häpeilemättä järjestää uuden laajamittaisen konfliktin Lähi-itään. Toivottavasti sotajuoni epäonnistuu, sillä sota Irania vastaan palvelisi vain Israelin ja Saudi-Arabian intressejä. Iranin jälkeen Washingtonin listalla ovat Venäjä ja Kiina, joten näiden maiden kannattaisi nyt tukea Irania kaikin keinoin.

Amerikkalainen norsu arktisessa posliinikaupassa

Mike Pompeo

Arktisen neuvoston huippukokous pidettiin Rovaniemellä. Arktinen neuvosto on perinteisesti ollut ympäristökysymyksiin keskittyvä konsensushakuinen yhteistyöelin, mutta nyt kuvaan astui mukaan geostrateginen suurvaltapolitiikka.

Yhdysvaltojen ulkoministeri Mike Pompeo käytti tilaisuutta hyväkseen lisätäkseen vastakkainasettelua ja haukkuakseen puheenvuoroissaan Venäjää ja Kiinaa. Kansainväliset lait ja sopimukset saivat väistyä kilpailun ja voimapolitiikan tieltä; amerikkalainen norsu mellasti arktisessa posliinikaupassa.

Ulkopoliittisen instituutin arktiseen alueeseen erikoistunut tutkija Harri Mikkola hämmästyi Pompeon kovasta, "konfrontationaalisesta kielenkäytöstä", mutta Trumpin hallinnon toimintaa seuranneille tämä tuskin tuli yllätyksenä. Pompeo keskittyi ympäristönsuojelun ja ilmastoasioiden sijaan vakuuttamaan kuulijansa siitä, että Yhdysvallat ei siedä Venäjän ja Kiinan vaikutusvallan kasvua arktisella alueella. Yhdysvalloille taas täytyisi antaa siellä vapaat kädet: Amerikka ensin, niinhän se oli?

Tämän lisäksi Pompeo paljasti, että Yhdysvaltojen kiinnostuksen kohteena ovat arktisen alueen "valtavat hyödyntämättömät luonnonvarat" (öljy, kaasu, uraani, kulta, timantit). Pompeon mukaan Trumpin hallinto hyödyntäisi arktisia alueita tietenkin "kestävällä tavalla", ja väitti Yhdysvaltojen olevan Kiinaa ja Venäjää "paljon ympäristöystävällisempi", vaikka jo sana "ilmasto" tuntuikin olevan Trumpilla pannassa.

Ulkoministeri Pompeo ja Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov tapasivat myös kahden kesken. Lavrovin mukaan he kävivät yhdessä läpi useita kysymyksiä liittyen alueellisiin konflikteihin ja ydinaseisiin, mutta mitään tarkempia yksityiskohtia ei julkisuuteen kerrottu. Ulkoministerit tapaavat ensi viikolla uudemman kerran Venäjän Sotšissa, joten suurvaltapoliittinen keskustelu maiden välillä jatkuu.

Kokous, joka samalla päätti Suomen puheenjohtajuuskauden, tuntui olleen melkoinen fiasko ympäristöasioiden suhteen. Ulkoministerinä vielä hetken toimiva Timo Soini kertoi olevansa tyytyväinen huippukokouksen antiin, vaikka edes kokouksen yhteisjulistusta ei saatu aikaiseksi. Republikaani Soini ei Washingtonin agendalle uskollisena suostunut syyttämään asiassa Yhdysvaltoja. Arktisen neuvoston puheenjohtajuus siirtyy nyt Suomelta Islannille.

Israel pommittaa Gazaa ennen Euroviisuja

Suomessa on yllättävän paljon Israelin ystäviä ja ymmärtäjiä. Tämä näkyi taas viikonloppuna, kun Israel moukaroi maailman suurinta avovankilaa, Gazaa, palestiinalaisia tappaen. Sosiaalinen media täyttyi Israelia puolustelevista kommenteista ja aiheesta kirjoitettiin juutalaisvaltiota ylistävään sävyyn myös blogeissa.

Israelin iskujen virallisena syynä ovat palestiinalaisten raketti-iskut, mutta taustalla on väitetty olevan myös tietoinen provosointi Israelin taholta. Qatar on myöntänyt Gazaan avustusrahoituksen infrastruktuurin jälleenrakennustyöhön, mutta Israel on tahallaan viivästyttänyt rahoituksen perille pääsyä, saadakseen aikaan turhautuneen reaktion. Perjantaina israelilaiset ampuivat myös aseettomia gazalaisia mielenosoittajia kuoliaaksi, ja tämä johti jälleen uusiin yhteenottoihin ja tilanteen kiristymiseen.

Israel on piirittänyt Gazan panssarivaunuilla, tykistöllä ja jalkaväellä. Myös ilma- ja merivoimat ovat osallistuneet silmittömään tulitukseen viikonlopun aikana. Iskujen kohteeksi ovat joutuneet siviilien asuinrakennukset, moskeija, joukko kauppoja sekä turkkilainen Anadolu-uutistoimisto, mikä on saanut Turkin ulkoministeriön tulistumaan Israelin "kohtuuttomista toimista". Ainakin 23 palestiinalaista, mukaan lukien kaksi raskaana olevaa naista ja kaksi vauvaa, on kuollut viikonlopun iskuissa ja useita on loukkaantunut vakavasti. Neljän israelilaisen kerrotaan kuolleen Gazan kaistalta ammuttujen rakettien vuoksi.

Egypti ja Euroopan unioni ovat yrittäneet hieroa sopua osapuolten välille. Valkoinen talo on myös reagoinut tilanteeseen. Presidentti Trump, tuo Suur-Israelin kätilö, on ilmaissut "sataprosenttisen tukensa" Israelille, ja luvannut palestiinalaisille "lisää kärsimystä", jos nämä jatkavat "terrori-iskujaan". "Lopettakaa väkivalta ja tehkää työtä rauhan eteen", Trump twiittaili Gazan asukkaille. Yhdysvaltojen johto ei koskaan esitä minkäänlaista kritiikkiä Israelia kohtaan, joten Washingtonin rooli rauhanedistäjänä Lähi-idässä ei ole erityisen uskottava. Israelin toimet eivät aiheuta myöskään "kansainvälisen yhteisön" väliintuloa, YK:kin on aina vain "huolissaan".

Sionistivaltio isännöi pian myös Euroviisuja. Vaikka useat kansalaisjärjestöt, sekä joukko artisteja ja taiteentekijöitä, ovat kehottaneet boikotoimaan laulukilpailuja, euroviisuihin osallistuvaa suomalaista Darudea ja kumppaneita eivät Israelin veriteot näytä haittaavan. Viisujen virallisia avajaisia vietetään Tel Avivissa ensi viikon sunnuntaina. Myös Israeliin läheiset suhteet omaava, juutalaiseen kabbalaan seonnut Madonna, esiintyy väliaikanumerona laulukilpailun finaalissa. Pääministeri Netanjahun korville Gazaan kohdistetut ilma-iskut lienevät kuitenkin sitä parhainta musiikkia?

Kaasuputkia ja geopolitiikkaa

Israel suunnittelee maailman pisimmän vedenalaisen kaasuputken rakentamista yhdessä Kyproksen ja Kreikan kanssa, tarkoituksena kuljettaa itäisen Välimeren kaasua Italiaan ja EU:n eteläisiin jäsenmaihin, kirjoittaa F. William Engdahl.

Yhdysvaltojen ulkoministeri Mike Pompeo on ilmoittanut kannattavansa Israelin hanketta. Se tosin kilpailee turkkilais-venäläisen TurkStream-putken sekä Qatarin, Iranin ja Syyrian potentiaalisen putken kanssa, puhumattakaan Washingtonin omasta tavoitteesta saada amerikkalaista nesteytettyä maakaasua Eurooppaan, jotta EU-maat eivät olisi niin riippuvaisia Venäjästä.

Hanketta on suunniteltu siitä lähtien, kun Israelin Haifan kaupungin edustalta löydettiin uusia maakaasuvarantoja. Niin kutsutun Leviathan-kaasukentän varantoja olisi tarkoitus kuljettaa Kyproksen, Kreetan ja Kreikan kautta Italian Otrantoon. Suunnitelma vaatisi 2100 kilometrin mittaisen putkilinjan, joka kulkisi kolmen kilometrin syvyydessä Välimeren alla. Hanke sisältää teknisiä haasteita jo pelkän syvyyden vuoksi. Viiden vuoden rakennusvaiheen alustava kustannusarvio on seitsemän miljardia dollaria; valmistumisajankohdaksi kaavaillaan vuotta 2025.

EastMed-kaasuputkihanke on osa Lähi-idän uutta ja entistä monimutkaisempaa geopoliittista kuviota. Huomionarvoista on, että Yhdistyneet Arabiemiirikunnat on investoinut hankkeeseen 100 miljoonaa dollaria. Jerusalem Post-lehti on jo kutsunut hanketta "kulmakiveksi, joka tukee muutosta arabimaailman ja juutalaisvaltion välisissä suhteissa". Tämä viittaa myös Yhdysvaltojen ehdotukseen luoda Israelin tiedustelupalvelun tuella "arabimaiden Nato" Saudi-Arabian ja muiden Persianlahden arabivaltioiden kanssa, Iranin vaikutusvallan torjumiseksi alueella. Arabi-Nato ei ole ottanut syntyäkseen, mutta Netanjahun Israelin ja tärkeimpien sunnalaisten arabimaiden väliset siteet ovat vahvistuneet.

Eräs alueellinen toimija, joka ei ole tyytyväinen Israelin suunnittelemaan EastMed-putkilinjaan, on Erdoğanin johtama Turkki. Kun Israel kertoi EastMed-hankkeesta kaksi vuotta sitten, Erdoğan kääntyi nopeasti Venäjän puoleen, allekirjoittaen sopimuksen Gazpromin kanssa TurkStream-putken rakentamisesta. Viime kuukausina Erdoğanin Turkki on lähentynyt Iranin ja varsinkin Qatarin kanssa, kun jännitteet Saudi-Arabian ja Israelin kanssa ovat lisääntyneet. Sunnien ja šiiojen väliset konfliktit näyttävät jäävän taka-alalle geopolitiikan ja kaasuputkiprojektien myötä, arvioi Engdahl.

Kesällä 2017 Persianlahden arabimaiden ja Saudi-Arabian välille syntyi dramaattinen jakolinja saudien julistettua kauppasaarron Qataria vastaan. Syyksi sanottiin Qatarin harjoittama "terrorismin tukeminen". Todellisuudessa siirron tarkoituksena oli hidastaa Qatarin ja Iranin välistä lisääntynyttä yhteistyötä; molemmat omistavat puolet maailman suurimmasta maakaasukentästä Persianlahdella. Qatarin osaa kutsutaan nimellä North Field ja sen nesteytetyn maakaasun sanotaan olevan maailman halvinta, mikä onkin tehnyt Qatarista suurimman LNG-toimittajan viime vuosina. Iranin valtion maakaasuyhtiö löysi omilta aluevesiltään North Field-kenttään yhtyvän South Pars-maakaasukentän vuonna 1990.

Engdahlin mukaan Qatar kulutti ensin kolme miljardia dollaria rahoittamalla Assadin ja Iranin vastaisia terroristiryhmiä Syyriassa. Perimmäisenä tarkoituksena oli saada putkilinja Syyrian kautta Turkkiin ja sieltä Euroopan markkinoille. Venäjän tultua mukaan Syyrian sotaan vuonna 2015, Qatar arvioi, että se hyötyisi vaihtamalla puolta ja ryhtymällä salaiseen yhteistyöhön Iranin, Assadin ja Erdoğanin kanssa, jotta sekä Qatarin että Iranin maakaasu saataisiin markkinoille. Tästä syystä Qatarin ja Saudi-Arabian välit tulehtuivat. Sekä Iran että Turkki riensivät Qatarin tueksi saudien asetettua maan kauppasaartoon.

Oman lisänsä tähän kilpailevien intressien geopoliittiseen sekoitukseen tuo Venäjän ja Turkin kaasuputki, jonka Mustanmeren osuus valmistui vuoden 2018 lopulla; täysipainoinen toiminta alkaa myöhemmin tänä vuonna. TurkStream-linja, kuten myös NorthStream-linja, kuljettavat maakaasun Eurooppaan, koukaten poliittisista syistä Ukrainan ohi. Turkin Kıyıköy-terminaalista Venäjän kaasu voi mennä joko Bulgariaan, Kreikkaan tai molempiin.

EU:n ulkopuolinen Serbia on juuri aloittanut TurkStream-putkilinjan Serbian puoleisen osan rakentamisen venäläisen maakaasun kuljettamiseksi Eurooppaan. Serbian ulkoministeri Ivica Dačić sanoi vieraillessaan Moskovassa, että Serbian suunnitelmat kaasuputken rakentamiseksi eivät ole riippuvaisia ​​projektissa myös mukana olevasta Bulgariasta. TurkStream tulee kuljettamaan Venäjän maakaasua Bulgarian, Serbian ja Unkarin kautta. Bryssel taas ei ole erityisen iloinen tästä kuviosta.

Nyt myös Israel tulee kuvaan mukaan, tarjoten ainakin teoriassa kilpailevan vaihtoehdon Qatarin ja Iranin sekä Turkin ja Venäjän kaasutoimituksille. Israelin kumppaneina toimivat tuttuun tapaan Saudi-Arabia ja Yhdistyneet Arabiemiirikunnat, taustatukenaan myös Washington. Israelin hanketta on rahoittamassa myös Kreikan valtion maakaasuyhtiö DEPA:n ja italialaisen Edisonin perustama IGI Poseidon-yhtiö. Hankkeeseen on suhtauduttu myös epäilevästi: sitä pidetään ensisijaisesti poliittisena, eikä kaupallisesti merkittävänä projektina. Charles Ellinasin mukaan EastMed-kaasu tulisi Euroopalle liian kalliiksi.

Turkki puolestaan uhkaa porata öljyä ja kaasua Kyproksen Turkin puoleiselta alueelta. Libanon taas kiistää Israelin yksinoikeuden Leviathan-kentän kaasulöytöön, koska kenttä ulottuu Libanonin aluevesille asti. Yhdysvaltalainen öljy- ja kaasuyhtiö ExxonMobil on ilmoittanut myös merkittävästä kaasuesiintymästä Kyproksen edustalla. Tästä on tullut jo kiistaa Turkin, Kyproksen ja Kreikan kanssa. Näyttää siis siltä, että itäisen Välimeren energia- ja geopoliittiset konfliktit tulevat vain monimutkaistumaan lähitulevaisuudessa.

Yhdysvallat, Kiina ja "sivilisaatioiden yhteentörmäys"

Washingtonissa ymmärretään jo, ettei Kiinan nousua suurvallaksi pysäytetä perättömillä syytöksillä, joten Yhdysvallat on siirtymässä takaisin rasistiseen orientalismiin, väittää amerikkalainen Kiinan tuntija, professori Dennis Etler.

"Tämä ei ole epätyypillistä amerikkalaiselle imperialismille. Kiina ei ole enää ainoastaan 'eksistentiaalinen uhka' Yhdysvalloille, vaan nyt Washington yrittää tehdä kiinalaisista kokonaan 'vieraan lajin'. Tarkoittaako tämä, että heidät täytyy tuhota", Etler kysyy.

Ulkoministeri Mike Pompeon tiimi on kehittelemässä strategiaa Kiinaa vastaan. Se pohjautuu ajatukseen "taistelusta todella erilaista sivilisaatiota ja ideologiaa vastaan, kuin mitä Yhdysvalloilla on ollut vastassaan tähän saakka". Kuulostaa sairaassa mahtipontisuudessaan miltei kuin repliikiltä Independence Day-elokuvasta, jossa avaruusolennot hyökkäävät maahan ja tietysti juuri Yhdysvallat puolustaa ihmiskuntaa vihamielistä vieraslajia vastaan.

Yhdysvaltojen ulkoministeriön ulkopoliittisen linjan suunnittelusta vastaava Kiron Skinner on todennut, että Kiina on lännelle "uniikki haaste, koska Pekingin hallinto ei ole länsimaisen filosofian ja historian tuotos". Skinnerin mukaan jopa kilpailu Neuvostoliittoa vastaan tapahtui periaatteessa "lännen sisällä", johtuen Karl Marxin lännen politiikkaan vaikuttaneista ajatuksista. "Ensimmäistä kertaa meillä on vastassa kilpaileva suurvalta, joka ei ole kaukaasialainen", sanoo afroamerikkalainen Skinner.

Skinner antaa tunnustusta kenraali H.R. McMasterille, joka palveli lyhyen aikaa Valkoisen talon turvallisuuspoliittisena neuvonantajana vuosina 2017-2018. McMasterin mukaan kansallisen turvallisuuden strategia tulee organisoida Venäjän ja Kiinan kanssa käytävän suurvaltakilpailun ympärille. Skinnerin mielestä nämä Yhdysvaltojen kilpailijat eivät ole tasaväkisiä; hänen mielestään Venäjä on vain "globaali selviytyjä", joka jää Kiinan nousun varjoon. Kuten jo aiemmin kirjoitin, Kiina on nyt lännen uusi vihollinen numero yksi.

Kiina näyttäytyy amerikkalaisen hegemonian puolustajille "pitkän tähtäimen uhkana", jota vastaan on käytävä monella eri rintamalla samaan aikaan. Skinnerin mukaan Kiina on "taloudellinen, mutta myös ideologinen kilpailija, joka pyrkii kasvattamaan vaikutusvaltaansa globaalilla tasolla, tätä ei vain huomattu vielä muutama vuosikymmen sitten".

Yhdysvaltojen sisältä ontto ideologia, liberalismi, yhdistettynä sotaisaan öykkäröintiin, alkaa vain olla huonossa huudossa maailmalla, joten ainakin "lännen" ulkopuolella Kiina, Venäjä ja muut Yhdysvaltojen kilpailijat, voivat vaikuttaa kelvollisilta vaihtoehdoilta uuden järjestyksen johtoon. Ideaalitilanteessa vanhaa unipolaarista hegemonia ei vaihdeta vain uuteen, vaan siirrytään monenkeskiseen, multipolaariseen järjestykseen.

Skinner muotoilee Yhdysvaltojen-Kiinan suhteita tavalla, jotka muistuttavat Samuel P. Huntingtonin geopoliittista teesiä "sivilisaatioiden yhteentörmäyksestä". Tässä amerikkalainen arroganssi tulee hyvin esille: Kiina on viisituhatta vuotta vanha sivilisaatio, Yhdysvallat taas 1700-luvulla itsenäistynyt Euroopan entinen siirtomaa, jota asuttavat vanhalta mantereelta muuttaneiden sekä afrikkalaisten orjien jälkeläiset ja uudemmat maahanmuuttajat. Sivilisaatiosta ei voida Yhdysvaltojen kohdalla oikein edes puhua, sillä niin kutsutun "läntisen sivilisaation" kuihtuvat rippeetkin ovat rapakon takana eurooppalaista perua.

Trump on tehnyt Kiinaa vastaan suunnatusta kauppasodasta yhden hallintonsa keskeisimmän toimenpiteen, pyrkimyksessään "tasapainottaa kahden maailman suurimman talouden välistä suhdetta", ts. pönkittääkseen Washingtonin hegemonista asemaa, joka on nyt toden teolla uhattuna. Ulkoministeri Pompeo varoittelee Kiinan vaikutusvallasta eri puolilla maailmaa, pelotellen turvallisuusuhista Euroopassa ja arktisella alueella, sekä Kiinan väitetystä "laina-ansasta" läntisellä pallonpuoliskolla.

Skinnerin mielestä kauppa ei ole ainoa, eikä edes suurin ongelma Kiinan kanssa. Pompeon tiimi on yrittänyt kääntää huomion Kiinan ihmisoikeusloukkauksiin, uiguurimuslimien, kristittyjen ja muiden uskonnollisten vähemmistöjen asemaan. Skinner myöntää, etteivät lännen laskelmoidut ihmisoikeusargumentit välttämättä toimi Kiinan tapauksessa samalla tavalla kuin entisen Neuvostoliiton kohdalla. "Ihmisoikeudet olivat oleellinen läntinen konsepti, joka avasi ovet Neuvostoliiton totalitaristisen valtion alas ajamiseksi", Skinner sanoo suoraan.

On todettu, että Yhdysvallat projisoi Kiinaan paljon omia epämiellyttäviä piirteitään. Näkevätkö ihmiset jo tämän kuluneen disinformaation läpi? Kiina ei välttämättä tule toimimaan samoin kuin Yhdysvallat: tähän asti Kiina ei ole aloittanut sotia, eikä yrittänyt suistaa muiden maiden hallituksia vallasta, kansainvälisen terrorismin tukemisesta puhumattakaan. Heikentyneen lännen hybridisodankäynti Kiinaa vastaan tulee kuitenkin kiihtymään. "Karhu se on pandakarhukin", totesi suomalainen länsipropagandisti Ylen kolumnissaan. Selviydymmekö uuteen euraasialaiseen järjestykseen ilman "maailmojen sotaa"?

Jeremy Corbyn poliittisen ajojahdin kohteena

Jeremy Corbyn

Englannin politiikassa kuohuu, mutta kyseessä ei nyt ole Brexit. Työväenpuolueen johtaja Jeremy Corbyn on jälleen Israel-mielisten painostusryhmien hyökkäysten kohteena. Taas täysi arsenaali valtamediasta poliitikoihin ja julkisuuden henkilöihin on valjastettu tämän vasemmistopoliitikon mustamaalausprojektiin.

Nyt on kaivettu esiin, että Corbyn on joskus suositellut luettavaksi englantilaista taloustieteilijää, John Atkinson Hobsonia, joka imperialismia ja kapitalismia kritisoivassa kirjassaan mainitsee "juutalaisten kontrolloivan mediaa ja poliittista diskurssia hallitsemalla eurooppalaista finanssijärjestelmää". Corbyn kirjoitti vuonna 2011 esipuheen tähän alun perin vuonna 1902 julkaistun kirjan uuteen painokseen.

Esipuheessaan Hobsonin klassikkoon Imperialism: A Study, Corbyn kehuu tätä "aikoinaan hyvin kiistanalaista", mutta "hienoa teosta". Corbynin syyttäjät nostavat valikoiden kirjasta esiin kohtia, kuten esimerkiksi taloustieteilijän kuvaukset siitä, kuinka tietyt "juutalaiset perhekunnat" kontrolloivat pankkeja ja sanomalehtiä. Kirja esittää, että tietyn saman etnisen ryhmän edustajat ovat hyödyntäneet talousosaamistaan hallitakseen markkinoita koko Euroopassa. Hobson väittää, että tämä talouselämän ja koko "kansainvälisen kapitalismin" hallinta asettaa nämä vauraat juutalaiset "ainutlaatuiseen asemaan, jossa he voivat kontrolloida eri valtioiden politiikkaa" sekä "lehdistön välityksellä hallita myös julkista mielipidettä". Tänä päivänä on selvää, että faktat tukevat Hobsonin väitteitä, mutta aihe on edelleen tabu.

Israelia puolustavat aktivistit ja poliitikot ovat jo luokitelleet Corbynin suosituksen "antisemitismiksi" ja vaatineet hänen anteeksipyyntöään, jotkut jopa eroa puolueen johdosta. Entinen työväenpuolueen kansanedustaja Ian Austin hyvesignaloi sanoen, että "Jeremy Corbynin kirjasuositus levittää rasistisia stereotypioita juutalaisista pankkiireista ja sijoittajista". Työväenpuolue antisemitismiä vastaan-kampanjaryhmän edustaja Euan Philipps kertoo olevansa järkyttynyt siitä, että Corbyn on kirjoittanut esipuheen näin "syvästi antisemitistiseen kirjaan".

Työväenpuolueen veteraanikansanedustaja Rebecca Long-Bailey on todennut, ettei Corbynin kiinnostus Hobsonin ajatuksiin taloudesta ja politiikasta ole antisemitististä. Kirja on vaikuttanut lukuisiin vasemmistolaisiin aina Leniniä myöten. "En ole itse lukenut kyseistä kirjaa, mutta ymmärtääkseni Jeremy, kuten monet poliitikot, on siteerannut tätä relevanttia poliittista ajattelijaa tarkastellen kirjan kokonaisajatusta", Long-Bailey sanoo ja lisää, ettei Corbyn ole missään muodossa korostanut sen "antisemitistisiä kommentteja".

Corbyn, joka on tunnettu palestiinalaisten tukija, on toistuvasti leimattu uhkatekijäksi Britannian juutalaisille, jos hän koskaan pääsee pääministeriksi. Corbyn on tietysti kiistänyt tällaiset absurdit väitteet; hän on myös yrittänyt selvittää erimielisyydet Englannin juutalaisyhteisön kanssa, mutta tuloksetta. Lehdistö on kansainvälisesti ryhtynyt uutisoimaan Corbynista ainoastaan negatiiviseen sävyyn; myös Israelin mediassa hänestä on pyritty antamaan liioiteltu ja vääristelty kuva. Tämä poliittinen ajojahti jatkuu, jotta Britannian työväenpuolue saataisiin taas, kuten Tony Blairin aikoina, valevasemmistolaisiin, angloamerikkalaisjuutalaisen establismentin interventionismia tukeviin käsiin.

Saattaa hyvinkin olla, että Corbyn joutuu luopumaan työväenpuolueen puheenjohtajan tehtävistä. Hänen tyyliltään vanhoillisempaa, imperialismia vastustavaa vasemmistolaisuutta, ei katsota hyvällä Britannian poliittisen ja talouseliitin taholta. Corbyn omaa "vääriä mielipiteitä" myös Lähi-idän ongelmien suhteen, joten vaikutusvaltainen Israel-lobby on päättänyt tuhota miehen uran syyttämällä Corbynia juutalaisvastaiseksi. "Antisemitistinen? Se on vanha kikka, jota aina käytämme", kuten entinen israelilainen ministeri Shulamit Aloni on haastattelussa myöntänyt.

Zarif: Iran on vakauden voima Lähi-idässä

Javad Zarif

Iranin ulkoministeri Javad Zarif on CBS:lle ja Fox Newsille antamissaan haastatteluissa sanonut suoraan, että Trumpin omat neuvonantajat sekä liittolaiset, kuten Israel ja Saudi-Arabia, usuttavat häntä sotaan Irania vastaan. Trumpin itsensä kannattaisi kuunnella järkevän Zarifin mietteitä.

Sanavalmis ministeri kritisoi CBS:n haastattelussa Yhdysvaltojen Mike Pompeota, jonka mukaan Yhdysvallat edustaa "hyviä voimia" ja tuo "vakautta" Lähi-itään. Zarifin mielestä Yhdysvallat operoi kaukana kotoaan, Iranin alueella. "Siksi sitä kutsutaan Persianlahdeksi, eikä Meksikonlahdeksi. Me operoimme omalla alueellamme. Me olemme vakauttava voima alueellamme, kuten historia osoittaa", Zarif sanoo.

Zarifin mukaan Iranin sotilaallinen tavoite on taistella terrorismia vastaan alueen maissa. "Me olemme pyrkineet auttamaan kaikkialla. Me olemme taistelleet terrorismia vastaan Syyriassa ja Irakissa", hän sanoo. Zarif osallistui jokin aika sitten muistotilaisuuteen, jossa kunnioitettiin iranilaisia sotilaita, jotka kaatuivat Irakissa, taistelussa terroristijärjestö Isisiä vastaan. "En ole huomannut, että Saudi-Arabia tai Yhdistyneet Arabiemiirikunnat olisivat muistaneet marttyyreitaan taistelussa Isisiä vastaan" (ehkä siksi, etteivät nämä valtiot taistele terroristeja vastaan, vaan heidän puolellaan?).

Zarif kritisoi Yhdysvaltojen ulkoministeri Mike Pompeota, joka aiemmin huhtikuussa valehteli kongressille väittäen, "ettei ole epäilystäkään yhteydestä Iranin islamilaisen tasavallan ja Al-Qaidan välillä". Zarif kertoo, miten asiat oikeasti ovat. "Hän [Pompeo] on väärässä. Yhdysvallat on liittoutunut väärien tahojen kanssa Lähi-idässä. He eivät halua myöntää valinneensa väärin, eivätkä voi hyväksyä tappiotaan", arvioi Zarif lisäten, että Yhdysvaltojen liittolaiset, Saudi-Arabia ja Yhdistyneet Arabiemiirikunnat, "ovat vastuussa terroriuhkien luomisesta Lähi-idässä".

"Heidän [Yhdysvaltojen] liittolaisensa, asiakkaansa - Saudi-Arabia ja Arabiemiirikunnat - ovat tuhlanneet miljardeja dollareita pyrkien luomaan levottomuuksia, tukien terroristijärjestöjä, jopa sellaisilla alueilla, joissa Iran ei ole edes läsnä, kuten Pohjois-Afrikassa", Zarif väittää. "Teidän kannattaa tarkastella, mistä kaikki ongelmat ovat lähtöisin. Ne eivät ole lähtöisin Iranista. Kuka tarjosi [wahhabismi-] ideologian Isisille ja Al-Qaidalle? Seuraavatko he meidän ideologiaamme? Eivät todellakaan."

Zarifin mukaan, Pompeon ja Yhdysvaltojen tulisi oikaista asiat, sillä "tarinoiden keksiminen" Iranista ei ratkaise Yhdysvaltojen ongelmia, vaan johtaa vain nykyisten sotilasmenojen tarpeettomaan kasvuun. Tämän takia presidentti Trump totesi tuskastuneena jo viime vuonna Yhdysvaltojen "tuhlanneen biljoonia dollareita Lähi-itään ilman mitään tulosta, lukuunottamatta kuolemaa ja tuhoa".

CBS:n toimittaja kysyy myös, keskusteleeko Zarif yhä Yhdysvaltojen entisen ulkoministerin John Kerryn kanssa, jonka Trump väittää antaneen Iranille "huonoja neuvoja". Zarif kiistää ja sanoo, ettei hän ota neuvoja vastaan "keneltäkään ulkomaalaiselta". "Presidentti Trumpin kannattaisi tarkastella Iranin historiaa. Me emme ole selviytyneet 7000 vuotta toimimalla ulkomaalaisten ohjeiden varassa", Zarif heittää.

Zarifin mielestä Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaan vaikuttaa nyt voimakkaasti ryhmä ihmisiä, joita hän kutsuu "B-tiimiksi". B-tiimin jäseniä ovat neuvonantaja John Bolton, Israelin pääministeri 'Bibi' Netanjahu, Arabiemiraattien Bin Zayed, ja Saudi-Arabian Bin Salman. Zarifin mukaan Israelin pääministeri Netanjahu on myös kehuskellut painostaneensa Yhdysvaltoja asettamaan Iranin vallankumouskaartin terroristijärjestöjen listalleen.

Asioiden ollessa tällaisella tolalla, millaiset ovat mahdollisuudet Iranin ja Yhdysvaltojen sovinnolle? Zarifin mielestä tätä ennen Yhdysvaltojen tulisi "tehdä oikeat johtopäätökset" sen suhteen, "ketkä tuovat oikeasti vakautta alueelle". Vaikka Iranilla ei ole diplomaattisuhteita Yhdysvaltojen kanssa, Teheran pitää silti neuvotteluyhteyttä auki Washingtonin kanssa esimerkiksi vankien vaihdon suhteen.

Zarif on pahoillaan siitä, että Yhdysvallat yksipuolisesti luopui Iranin kanssa tehdystä ydinsopimuksesta, samoin kuin muistakin kansainvälisistä sopimuksista. Hänen mielestään tämä on "vahingoittanut Yhdysvaltojen mainetta luotettavana neuvottelukumppanina". Aika näyttää, mihin tämä johtaa, ja onnistuvatko Trumpin takapirut sytyttämään jälleen uuden, turhan ja tuhoisan sodan Lähi-idässä.