"Tämä ei ole epätyypillistä amerikkalaiselle imperialismille. Kiina ei ole enää ainoastaan 'eksistentiaalinen uhka' Yhdysvalloille, vaan nyt Washington yrittää tehdä kiinalaisista kokonaan 'vieraan lajin'. Tarkoittaako tämä, että heidät täytyy tuhota", Etler kysyy.
Ulkoministeri Mike Pompeon tiimi on kehittelemässä strategiaa Kiinaa vastaan. Se pohjautuu ajatukseen "taistelusta todella erilaista sivilisaatiota ja ideologiaa vastaan, kuin mitä Yhdysvalloilla on ollut vastassaan tähän saakka". Kuulostaa sairaassa mahtipontisuudessaan miltei kuin repliikiltä Independence Day-elokuvasta, jossa avaruusolennot hyökkäävät maahan ja tietysti juuri Yhdysvallat puolustaa ihmiskuntaa vihamielistä vieraslajia vastaan.
Yhdysvaltojen ulkoministeriön ulkopoliittisen linjan suunnittelusta vastaava Kiron Skinner on todennut, että Kiina on lännelle "uniikki haaste, koska Pekingin hallinto ei ole länsimaisen filosofian ja historian tuotos". Skinnerin mukaan jopa kilpailu Neuvostoliittoa vastaan tapahtui periaatteessa "lännen sisällä", johtuen Karl Marxin lännen politiikkaan vaikuttaneista ajatuksista. "Ensimmäistä kertaa meillä on vastassa kilpaileva suurvalta, joka ei ole kaukaasialainen", sanoo afroamerikkalainen Skinner.
Skinner antaa tunnustusta kenraali H.R. McMasterille, joka palveli lyhyen aikaa Valkoisen talon turvallisuuspoliittisena neuvonantajana vuosina 2017-2018. McMasterin mukaan kansallisen turvallisuuden strategia tulee organisoida Venäjän ja Kiinan kanssa käytävän suurvaltakilpailun ympärille. Skinnerin mielestä nämä Yhdysvaltojen kilpailijat eivät ole tasaväkisiä; hänen mielestään Venäjä on vain "globaali selviytyjä", joka jää Kiinan nousun varjoon. Kuten jo aiemmin kirjoitin, Kiina on nyt lännen uusi vihollinen numero yksi.
Kiina näyttäytyy amerikkalaisen hegemonian puolustajille "pitkän tähtäimen uhkana", jota vastaan on käytävä monella eri rintamalla samaan aikaan. Skinnerin mukaan Kiina on "taloudellinen, mutta myös ideologinen kilpailija, joka pyrkii kasvattamaan vaikutusvaltaansa globaalilla tasolla, tätä ei vain huomattu vielä muutama vuosikymmen sitten".
Yhdysvaltojen sisältä ontto ideologia, liberalismi, yhdistettynä sotaisaan öykkäröintiin, alkaa vain olla huonossa huudossa maailmalla, joten ainakin "lännen" ulkopuolella Kiina, Venäjä ja muut Yhdysvaltojen kilpailijat, voivat vaikuttaa kelvollisilta vaihtoehdoilta uuden järjestyksen johtoon. Ideaalitilanteessa vanhaa unipolaarista hegemonia ei vaihdeta vain uuteen, vaan siirrytään monenkeskiseen, multipolaariseen järjestykseen.
Skinner muotoilee Yhdysvaltojen-Kiinan suhteita tavalla, jotka muistuttavat Samuel P. Huntingtonin geopoliittista teesiä "sivilisaatioiden yhteentörmäyksestä". Tässä amerikkalainen arroganssi tulee hyvin esille: Kiina on viisituhatta vuotta vanha sivilisaatio, Yhdysvallat taas 1700-luvulla itsenäistynyt Euroopan entinen siirtomaa, jota asuttavat vanhalta mantereelta muuttaneiden sekä afrikkalaisten orjien jälkeläiset ja uudemmat maahanmuuttajat. Sivilisaatiosta ei voida Yhdysvaltojen kohdalla oikein edes puhua, sillä niin kutsutun "läntisen sivilisaation" kuihtuvat rippeetkin ovat rapakon takana eurooppalaista perua.
Trump on tehnyt Kiinaa vastaan suunnatusta kauppasodasta yhden hallintonsa keskeisimmän toimenpiteen, pyrkimyksessään "tasapainottaa kahden maailman suurimman talouden välistä suhdetta", ts. pönkittääkseen Washingtonin hegemonista asemaa, joka on nyt toden teolla uhattuna. Ulkoministeri Pompeo varoittelee Kiinan vaikutusvallasta eri puolilla maailmaa, pelotellen turvallisuusuhista Euroopassa ja arktisella alueella, sekä Kiinan väitetystä "laina-ansasta" läntisellä pallonpuoliskolla.
Skinnerin mielestä kauppa ei ole ainoa, eikä edes suurin ongelma Kiinan kanssa. Pompeon tiimi on yrittänyt kääntää huomion Kiinan ihmisoikeusloukkauksiin, uiguurimuslimien, kristittyjen ja muiden uskonnollisten vähemmistöjen asemaan. Skinner myöntää, etteivät lännen laskelmoidut ihmisoikeusargumentit välttämättä toimi Kiinan tapauksessa samalla tavalla kuin entisen Neuvostoliiton kohdalla. "Ihmisoikeudet olivat oleellinen läntinen konsepti, joka avasi ovet Neuvostoliiton totalitaristisen valtion alas ajamiseksi", Skinner sanoo suoraan.
On todettu, että Yhdysvallat projisoi Kiinaan paljon omia epämiellyttäviä piirteitään. Näkevätkö ihmiset jo tämän kuluneen disinformaation läpi? Kiina ei välttämättä tule toimimaan samoin kuin Yhdysvallat: tähän asti Kiina ei ole aloittanut sotia, eikä yrittänyt suistaa muiden maiden hallituksia vallasta, kansainvälisen terrorismin tukemisesta puhumattakaan. Heikentyneen lännen hybridisodankäynti Kiinaa vastaan tulee kuitenkin kiihtymään. "Karhu se on pandakarhukin", totesi suomalainen länsipropagandisti Ylen kolumnissaan. Selviydymmekö uuteen euraasialaiseen järjestykseen ilman "maailmojen sotaa"?
