 |
| Kiinan presidentti Xi Jinping sotilasparaatissa. |
Vaikka paikalle saapuneet toimittajat halusivat udella enimmäkseen vain Trumpin tilanteesta, Pompeo yritti nostaa kerta toisensa jälkeen aiheeksi Kiinan ja sen länttä uhkaavan kehityksen.
Olen aikaisemminkin kirjoittanut ulkoministeri Pompeon tavoitteesta kehitellä "sivilisaatioiden yhteentörmäykseen" perustuva strategia Kiinaa vastaan. Kiina on ohittamassa jopa Venäjän lännen "vihollisena numero yksi". Globaali valta-asema on pahasti uhattuna, joten läntisen eliitin täytyy pohtia tulevaisuuttaan tarkasti.
Pompeon mielestä sotilasliiton on "huomioitava sekä nykyinen, että potentiaalinen pitkän tähtäimen uhka, jonka Kiinan kommunistinen puolue muodostaa". Pompeo katsoo, että Nato-maat eivät voi ignoroida "perustavanlaatuisia eroavaisuuksia" heidän ja Pekingin valtapuolueen välillä. CIA:n ex-johtaja haluaa lisätä vastakkainasettelua.
Ulkoministeri asetti uuden Kiinan vastaisuuden samaan viitekehykseen kylmän sodan ajan "vapauden ja demokratian aatteiden" ajamisen kanssa. Tuolloin Naton roolina oli toimia Neuvostoliiton vastavoimana. Jälleen "punainen vaara" tulee idästä, vaikka "sosialismi kiinalaisilla ominaispiirteillä" näyttäytyykin enemmän läntiset demokratianormit kyseenalaistaneelta, autoritaariselta kapitalismilta.
Koska Suomi on sitonut itsensä poliittisesti ja sotilaallisesti länteen ja erityisesti Yhdysvaltoihin, on myös viholliskohde ennakoitavasti sama. Jo nyt Suomi on lännen hybridisodankäynnin poteroissa Venäjää vastaan ja Kiinaan suhtaudutaan samalla tavalla. Puolueettomuus ja liittoutumattomuus ovat mennyttä aikaa; Suomen linja muuttui jo vuonna 1995 EU-jäsenyyden myötä.
Asenteellisuus on Suomessakin vain voimistunut. Tämä näkyy selvimmin Ylen uutisoinnissa ja toimittajien kolumneissa. Tätä taustaa vasten, ei ole mitenkään yllättävää, että jopa pääministeri Antti Rinne, Suomen Atlantti-seuran tilaisuudessa pitämässään puheessa, peräänkuulutti "Yhdysvaltojen ja Euroopan yhtenäisyyttä". Rinne mainitsi myös "Kiinan epäreilut kauppatavat", joihin Yhdysvallat ei ole löytänyt ratkaisua.
Ranskan presidentti Macron on viime aikoina kyseenalaistanut Naton olemassaolon. Eurofederalistina Macron haluaisi kehittää eurooppalaista turvallisuusarkkitehtuuria ja omaa euroarmeijaa, koska Yhdysvaltoihin ei voi enää luottaa (onko koskaan voinut?). Tämä taas ei sovi vanhan liiton atlantisteille, jotka toivovat Yhdysvaltojen globaalin johtajuuden jatkuvan ja Naton säilyvän.
Atlantistien mielestä olisi tärkeää saada aikaiseksi uusi kylmä (tai hieman kuumempikin) sota. Tämä toisi heidän mukaansa jatkoaikaa lännen liberaalille järjestykselle sekä Pohjois-Atlantin liitolle. Tällaista ajattelua esiintyy amerikkalaisissa poliittisissa ajatushautomoissa ja Euroopassakin tietyissä piireissä, joissa Venäjään ja Kiinaan suhtaudutaan vihamielisesti.
Uuden vastakkainasettelun myötä vasallien ja vihollisten rajapinta jälleen selkenisi; "itä vastaan länsi"-asetelma alkaisi alusta. Samalla jatkuisi myös taistelu Euraasiasta, aivan edesmenneen geostrategi Zbigniew Brzezinskin "suuren shakkilaudan" oppien mukaisesti. Mutta miten kävisi Euroopalle ja Suomelle mahdollisen suursodan näyttämönä? Toivottavasti Pompeon ja Nato-kiihkoilijoiden toiveet eivät toteudu.
