 |
| Halford Mackinder |
Mackinder loi teorioillaan kuvan globaalista kilpailusta maavaltojen ja merivaltojen välillä. Maailmanlaajuisessa mittakaavassa Euraasia oli hänen mielestään "globaalin vallan luonnollinen tyyssija". Se oli maavalta, jota vastaan merivalloilla ei olisi pitemmän päälle mahdollisuuksia kilpailla.
Merivaltojen piiriin voidaan laskea esimerkiksi Englanti, Japani ja Yhdysvallat. Kuten historiasta tiedämme, Mackinderin "globaalissa kilpailussa" merivalta Englanti muodosti aikoinaan oman brittiläisen imperiuminsa, jota nykyajassa on jatkanut Yhdysvaltojen angloamerikkalainen hegemonia. Mutta nyt kuitenkin Euraasia on taas nousemassa; Kiinaa ja Venäjää voidaan Mackinderin teorian valossa pitää maavaltaisina vastavoimina angloamerikkalaisille merivalloille.
Mackinder pani merkille silloisen Venäjän Siperian radan rakentamisen geopoliittiset seuraukset: rata yhdisti Venäjän laajan maa-alueen Moskovan Jaroslavin asemalta muualle Venäjälle, Vladivostokiin ja aina Tyynellemerelle saakka. Hän varoitti brittiläistä yleisöään, "vuosisata ei ole vanha ennen kuin koko Aasia on rautateiden peitossa".
Mackinderin vuoden 1904 huhtikuussa kuninkaalliselle maantieteen seuralle pitämän enteellisen luennon jälkeen maailma on kokenut kaksi maailmansotaa, joiden päämäärä oli pääasiassa Saksan geopoliittisen uhan eliminoiminen ja angloamerikkalaisen hegemonian luominen. Samalla piti tuhota myös Saksan ja Venäjän lähentymisen mahdollisuus, jotta venäläis-eurooppalainen Euraasia ei koskaan nousisi.
Maailmansodat käytännössä sabotoivat "Euraasian yhdistämisen rautateillä". 2000-luvulle tultaessa asiat ovat kuitenkin alkaneet muuttua. Vuonna 2013 Kiina ehdotti ensimmäistä kertaa, että kaikki Euraasian maat saatettaisiin rautateiden ja infrastruktuurien verkostoon, mukaan luettuina energiaputket ja syvänmeren satamat. Venäjä suostui liittymään yritykseen.
F. William Engdahlin mukaan Washington järjesti vallankaappauksen Ukrainassa helmikuussa 2014 nimenomaisena tarkoituksena iskeä syvä kiila Venäjän ja Saksan (ja koko Euroopan unionin) välille. Tuolloin Ukraina oli tärkeä kauttakuljetusreitti, joka ruokki Saksan teollisuutta venäläisellä kaasulla. Saksalainen vienti elvytti Venäjän taloutta ja muutti geopoliittista tilannetta kehittyvän saksalais-venäläisen Euraasian eduksi ja Washingtonin vahingoksi.
Washingtonin vallankaappaus Ukrainassa pakotti Venäjän pohtimaan uusiksi mahdollisia strategisia liittolaisia. Nyt Venäjä onkin lisännyt yhteistyötä Kiinan kanssa sekä sitoutunut Shanghain yhteistyöjärjestöön tärkeimpien naapurivaltioidensa kanssa. Vaikka Washington on onnistunut jarruttamaan Euroopan unionin ja Venäjän lähentymistä, Kiinan asema Venäjän liittolaisena on korostunut. Venäjä ei myöskään tarvitse saksalaista teknologiaa; sillä on jo kaikki ratkaiseva tekniikka ja osaaminen hallussaan.
Venäjä ja Kiina tietävät, että Yhdysvallat pyrkii viimeiseen asti estämään niiden nousun, ja että geopoliittisen kilpailun tarkoituksena on ratkaista, kenestä tulee Euraasian hallitseva voima: Kiinan ja Venäjän johtamasta euraasialaisesta liittoumasta, vaiko vanhasta angloamerikkalaisesta blokista? Yhdysvaltojen yritys tuhota Venäjä epäonnistui Jeltsinin aikana, ja nyt sillä näyttää olevan edessään kahden rintaman kamppailu sekä Venäjää että Kiinaa vastaan. Mitä tähän kaikkeen sanoo globalistinen rahavalta? Entä mikä tulee olemaan Euroopan rooli, saati sitten Suomen?
